torstai 6. toukokuuta 2021

PASSEJA LAITTOMILLE

Huulipunahallitus jatkaa Suomen kehitysmaalaistamista jota ei häiritse koronat eikä muutkaan epidemiat. Muistutetaanpa ensiksi suositusta newspeakista eli uudessa (tai toistetussa) suunnitelmassaan hallitus käyttää termiä ”paperittomat” mikä itsessään on uuskieltä parhaimmillaan sillä kyseessä ovat laittomasti maassa oleskelijat. Termi ”paperiton” sysää vastuuta itse asiassa suomalaisille kun ne pirut eivät ole antaneet laittomille minkäänlaisia papereita. Liekö edes sätkäpaperia tarjottu?

Hallituksemmehan siis pyrkii kaikin keinoin mahdollistamaan laittomien notkumisen maassa ja muuttamaan notkumisen lailliseksi. Eli jos laittomasti maassa oleva on löytänyt työpaikan, hän saa jäädä. Lisäksi hänelle myönnetään muukalaispassi jolla hän sitten voi halunsa mukaan sukkuloida Suomen ja kotimaansa välillä. Siis tyypille, jolla ei alun perinkään ollut Suomeen mitään asiaa.

Ns. Alin ja Ahmedin työnvälityspalvelu kyllä takaa että kyseiset jätkät saavat sen työpaikan. Ainakin paperilla. Ja ainakin väliaikaisesti. Sitten kun oleskelulupa on kourassa ja ”työt” sattuvatkin loppumaan niin eihän Suomen valtio hädänalaista jätä pulaan. Onhan hänellä nyt laillinen oikeus oleskella maassa. Ja sitten voidaankin alkaa odotella muutaman vuoden päästä häämöttävää Suomen kansalaisuutta.

Tässä on jälleen yksi sisäänheittotuote jonka viesti on selvä: pohjoisessa on hyväuskoisten typerysten maa joka tekee kaikkensa pitääkseen laittomat ulkomaalaiset rajojensa sisäpuolella.

Huomattavaa muuten on, että kyseinen sisäministeriön toimintaohjelma on suunniteltu vuosille 2021 – 2024. Nykyisen eduskunnan ja sitä myötä hallituksenkin kausi päättyy keväällä 2023. Utopisteilla on vankka usko siihen, että heidän valtansa jatkuu. Ja sehän hyvin todennäköisesti jatkuu.


Ja laitetaanpa vielä otsikkokuva kokoomuksen päivä päivältä mainiommaksi muuttuvasta ottiatuota-showsta:



Tästä ei olis Kummelinkaan pojat aikanaan pistäneet paremmaksi.

38 kommenttia:

Tinahattu kirjoitti...

Suvaitsevaisuus, altruismi, hyväuskoiset hölmöt, näin kuvataan 'rajat auki' toimia.

Ei näin vaan asialla ovat todella pahantahtoiset tahot, sadistit, psykopaatit, kansanmurhaajat.
Ei mulla muuta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Minä puolestani kallistun historian mittakaavassa ennennäkemättömään typeryyteen. Mutta oli syy mikä hyvänsä, niin lopputulos on sama.

Jaska Brown kirjoitti...

Onhan niille annettu täällä paperi. Siinä lukee että ei ole oikeutta oleskella Suomessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Jaska. Totta, ja jos tuon mukaan elettäisiin niin asiassahan ei olisi minkäänlaista ongelmaa.

Anonyymi kirjoitti...

Puukkojunkkareitakin on sattunut tuontiporukkaan. Eikä aivan pienten puukkojen, vaan oikein viidakkoveitsillä huidotaan. Johan siitä on aikaa kulunut kun suomalaiset puukkojunkkarit pisti vallesmanni järjestykseen. Nykyisin se ei enää käy. Ohisalon ratkaisu on lisätä nuorten hoivaa muutamalla sadallamiljoonalla. "Ketkä nuoret", jäi vielä tarkentamatta. Siis puukot heilumaan niin rahaa tulee valtion kirstusta. Eikä tässä vielä kaikki. Päätösperäistä maahanmuuttoa lisätään noin sadallatuhannella per vuosi. Ei väliä ketä tulee kunhan tulee ja päästään ratkaisemaan uusia ongelmia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Joo, noita puukkojunkkareita on saatu tuontitavarana. Ohisalollahan on se jo Ritva Viljasen kehittämä linja eli kotouttaminen (ttu mikä sanahirviö) on onnistunut sitä paremmin siihen saadaan upotettua suomalaisten rahoja ja mitä paremmin etnisesti edistyksellinen väkivalta joko vaietaan tai selitetään suomalaisista johtuvaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Muutetaan kaikki vaikka Lappiin/Kainuuseen/Savoon/Karjalaan, lopetetaan veronmaksu ja jätetään muu Suomi uppoamaan omaan mahdottomuuteensa. Yhteiskuntasopimus ei ole itsemurhasopimus eikä valtiolla ole oikeutta karkottaa suomalaisia Suomesta. Niinpä mielisairas hallitus ja reilusti ylimitoitettu virkamieskoneisto pitää karkottaa suomalaisten keskuudesta.

KKi kirjoitti...

"
Nykyisen eduskunnan ja sitä myötä hallituksenkin kausi päättyy keväällä 2023. Utopisteilla on vankka usko siihen, että heidän valtansa jatkuu. Ja sehän hyvin todennäköisesti jatkuu.
"

Oikeastaan saisi jatkuakin. On niinkin, että jos/kun PS nousee valtaan, niin se on sen neljä vuotta ja takaisin hyysämistövaltaan. Juttu kun on niin, että tämä hal(l)itus jättää jälkeensä sellaisen suon jota on varsin v...mäinen kuivata.

PS:llä olisi edessään sellaiset "sopeutustoimet", että hallitustaival päättyy siihen, valtionvarainministeristä tulisi Viinastakin vihatumpi.
Olisi parempi jos vasemmisto lusikoisi oman soppansa. Maa toki tekee kreikat mutta eiköhän kotimaisella mentaliteetilla, sillä sisulla rakenneta parempi maa rommauksen jälkeen.

Vaan aika näyttää. Vuoden -23 vaaleista ennustan tulevan ennätyksellisen älämölön ja persubashauksen vaalit.

Strix Senex kirjoitti...

Tuosta Ohisalon itsepäisestä ja fanaattisesta laittoman maahanmuuton edistämisestä ei oikeastaan tässä sen enempää. Sen vastuuttomuuden ja turmiollisuuden kaikki tietävät ja tunnistavat muutenkin.

Sen sijaan mieleen nousi taas se epäilys, että onko koulumme sittenkään niin hyvä kuin väitetään ja opetetaanko siellä vain koulua, ei elämää varten. Tämä tuli mieleen kun näin sen Ohisalon 52 kohtaisen listan näitä maahanmuutto toimenpiteitä, joissa jokainen kohta alkoi passiivimuotoisella sanalla kehitetään, selvitetään, edistetään, osallistutaan, kartoitetaan ….. (lieneekö sattuma, että kohtia oli yhtä monta kuin kortteja korttipakassa).

Työajoiltani muistan ne ammattimaiset ryhmätöiden ja fläppitalkoiden järjestäjät ja niihin osallistujat. Niiden tarkoituksena ja tuloksena oli juuri tuollaisten bullettilistojen teko. Mitään kosketusta käytännön toimintaan niillä ei juuri koskaan ollut eivätkä ne innokkaimmat osallistujat mitään käytännön tuloksia töissäkään juuri koskaan saaneet aikaan. Mutta koulutusta he kyllä olivat saaneet. Koulussa oli opetettu tekemään ryhmätöitä ja täyttämään fläppejä. Yliopistossa sitä vasta olikin tehty ryhmätöitä ja seminaaritöitä ja täytelty flappejä. Mitään kosketusta toimivaan käytäntöön niillä ei ollut, ei testattu käytännössä, ei edes tuettu todellisesta käytännöstä otetuilla todellisilla esimerkeillä. Voisi sanoa, että paperilta ne olivat tulleet ja paperille päättyivät käymättä kenenkään päässä tai oikeassa todellisuudessa.

Joskus aikoinaan sanottiin, että opimme elämää, emme koulua varten. Ja kantapään kautta opittujen havaintojen perusteella sitä silloin myös tarkoitettiin. Nyt on kyllä kehittynyt vahva epäilys, että näin ei enää ole. Kun opettajan ura kulkee koulusta yliopiston kautta kouluun käymättä välillä oikeassa työelämässä ja kun koulun kehittäjien ura kulkee koulusta yliopiston kautta koulua kehittämään käymättä välillä edes koulussa, irtaantuminen käytännön todellisuudesta alkaa lähentyä täydellistä.

Pitäisiköhän edes ministereiltä edellyttää jonkinlaista kokemusta muustakin kuin seminaaritöistä.

tira kirjoitti...

Laiton ei ole kiva sana, se viittaa johonkin muka rikolliseen joten alettiin sitten käyttää korrektimpaa sanaa paperiton joka tosin voi tarkoittaa ihan mitä tahansa tai ei mitään. Suomi on paperimaa jossa ihan jokaisella on paperia. Tällä hetkellä korrekti ilmaisu on "vailla oleskelulupaa oleva". Kas näin näppärästi suomen kieli etenee. Siis poliittinen kieli, oikean suomen kanssahan sillä ei ole juurikaan tekemistä. Ehkä parempi määrittely olisi hölmöjen hämäyskieli.

Ohisalon palomuurihanke on nyt etenemässä. Koska laittomasti maassa oleskelevia saatetaan käyttää työvoimana hyväksi (ei toki mainita että ihan omanmaalaiset ovat tässä käyttämässä), heillä ei ole kunnon toimeentuloa, voivat joutua rikosten kohteiksi ja - kamalinta kaikesta - saattavat jopa ajautua rikoksiin, täytyy asialle pikaisesti tehdä jotain. Ohisalon esityksessä on 52 kohtaa poloisten oikeuksien parantamiseksi. Siis kunnon korttipakka. Uuvuin lukemisen keskivaiheilla, enkä nyt muutenkaan pelaisi pakalla jossa kaikki jokerit ja kuvakortit on vastapuolella. Laittomilta ei vaadittu mitään mutta sitäkin enemmän suomalaisilta.

Hallitusohjelmaan oli kirjattu tämä laittomien ja muiden palautettavien valvontavaaatimus, mutta Ohisalon mielestä se ei ole yhtään hyvä juttu koska ainoa tehokas eli jalkapanta tulee kalliiksi. Siis anteeksi mitä? Vihreä sisäministeri on huolissaan suomalaisille aiheutuvista kustannuksista? No entäs hiuspanta, oliskos se tarpeeksi halpa? Ai menee geelifleda lyttyyn, epäkunnioittavaa, ei käy.

Synnyin vuonna jolloin Yrjö Leino oli Suomen sisäministeri. Eikö siinä jo ole tarpeeksi yhdelle ihmispoloiselle ilman Ohisaloakin.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Terve. Kyllä huvitti haataisen puheet tänään kyselytunnilla. Muistan kuinka hän mainosti, ettei koskaan ole kokenut häiriöitä mamuista. . Päinvastoin. Niinpä niin. Olisiko niin, että kuten Jari Tervo totesi, että roskasakki valittaa ongelmista, mitä on tulossa. Haatainen itse asuu suojellulla alueella. Ottaisi itse näitä esim Espoon häädettyjä mussukoita omaan kotiinsa. Ai ei käy? No mitä se demari pressa Ahtisaari siellä höpisi? Kutsukaa ne kahville tai kotiinne. No Haatainen. Näytä esim.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, KKi:lle, Strix Senexille, tira+:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Tällaisia ajatuksia on varmasti monella. Toisaalta suomalaisen pinna on kyllä käsittämättömän venyvä. Äänestämällä ratkaisun saisi mutta ei tunnu kelpaavan, mistä päävastuu on valtamedialla.

KKi: Tuo ennustamasi on hyvin mahdollista, tosin PS tuskin pääsee valtaan seuraavissa eduskuntavaaleissa. Varsinkin kun katsoo tuoreinta gallupia jossa ottiatuota-kokoomus on ykköspallilla. Tosin siinä 2.700:sta haastatellusta tuhat jätti vastaamatta. Mutta älämölöä on taatusti luvassa. Siitä pitää valtamedia huolen.

Strix Senex: Kyllä minulla – ja monella muulla – on samanlaisia havaintoja kuin sinulla. Oma alani on muuttunut kehityksen myötä sellaiseksi että teoria jyrää käytännön eikä alalla ole enää minkäänlaisia toimintamahdollisuuksia. Pakollinen työkokemus ministerinpestiin voisi tehdä eetvarttia. Puoluekoneistossa eteneminen kun ei ole varsinaisesti työtä.

tira+: Hölmöjen hämäyskieli on laajassa käytössä tosin en tiedä että kuinka monta se hämää. Ohisalosta voi aistia kusen nousemisen päähän. Hän tajuaa että voi tehdä ihan mitä lystää ja sen huomaa. Suomen maahanmuuttopolitiikkaa (lausutaan sisäänheittopolitiikka) hoidetaan utopistin pakkomielteen vetämänä. Leino sentään aikanaan erotettiin. Nykyisen sisäministerin erottamisesta ei ole pienintäkään toivoa.

Ano2: Joo, Haataisella jäi sanomatta se pikkuinen seikka että hän asuu Tammisalossa.

Joppos123 kirjoitti...

Elämme mielenkiintoisia aikoja. Saksassa Vihreät ovat nousemassa maan suurimmaksi puolueeksi.
Toteutuuko DDR:ssa vanhojen natsien ja kommunistien kehittämän maskirovkaliikkeen unelma sittenkin? Pitää muistaa, että liikkeen kätilönä toimi KGB.
Liikkeen tarkoitushan oli ja on edelleen kautta Euroopan tuhota länsimaiden talous ja sisäinen turvallisuus.
Mätisalon linja on 100% johdonmukainen ja tavoittelee samaa autuudentilaa myös meidän riemuksi. Tällä hetkellä näyttää siltä, että päivä päivältä Vihreiden unelma on täyttymässä kautta mantereen.
Walla walla ganstakulttuuri on jo saapunut Suomeen ja on täällä pysyäkseen mikäli se on kiinni vihervasemmistosta.
Ranskassa kenraalit varoittelevat väistämättömästä sisällisodasta ja saavat palkkioksi kenkää.
Kyllä se vihervasemmiston unelmoima kaaos ja anarkia vielä tulee mutta heidän ei kauheasti kannata suunnitella voitonjuhlia sen jälkeen.
Historiassa maanpettureilla on aina ollut vittumainen loppu ja niin käynee nytkin.
Vihervasemmistolta löytyy tahto ja tällä hetkellä keinot mutta niiltä puuttuu armeija. Kuvittelevat vissiin saavansa sen kähtävistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Joo, tilannehan menee tällä hetkellä kuin KGB:n käsikirjasta 1980-luvulla. Talouden ja sisäisen turvallisuuden lisäksi tarkoituksena oli mädättää kansakuntien henkinen selkäranka ja heikentää näin puolustustahtoa. No, se kaikki on onnistunut, tosin itse Neuvostoliitto ei niitä hedelmiä ehtinyt nauttia. Mutta tällä menolla kaaos ja rähinä on varma enkä oikein tiedä
onko enää mitään keinoja estää niitä.

Joppos123 kirjoitti...

WW1, WW2 ja kolme käydään Euroopassa,pelurit samoja mutta kaikki sisällissotina.
Sekaan tulee taatusti myös Venäjä, jenkit ja Kiina jossain vaiheessa.
Tällä kertaa taas vihollinen on islam, ei se mikään uusi juttu ole.
Taitaa olla kolmas kerta kun se sakki ajetaan mantereelta takaisin aavikolle.
Siitä tulee erilainen sota, silloin tapellaan oikeasti olemassaolostamme. Kähtävät eivät nimittäin anna armoa elleivät tarvitse orjia.
Tunnen heidän ajatusmaailmansa sattumien kautta aika hyvin.

Joppos123 kirjoitti...

En haluais olla pessimisti mutta.
Vähän väliä on lehdissä juttuja kuinka "ala-ikäiset" puukottelee toisiaan stadissa.
Viimeisimpinä kuinka Keravalla "pojat" vaativat hakkaamaansa tyttöä nuolemaan kenkiään.
Keidenkähän kulttuuriin tälläiset kuuluu? Miettisten, Mättösten?
Sanonpahan vaan , että vihreä unelma on toteutumassa.
Pikkuset kusipäät ganstat ottavat tilaa kun ketään ei kiinnosta.
Jos minun lapsenlastani kohdeltaisiin noin kävisin sanomassa tuleville ganstoille notta "täällä on tarjolla pullahalit".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Joppos123. Näin mitä varmimmin tulee käymään ja pehmolänsimaat saavat syyttää siitä itseään. Mikä on niiden maiden viesti islamilaisille Euroopassa? Vastaus: me alistumme nyt, me alistumme jatkossakin. Suomessakaan ei edes saa sanoa vaaran uhkaa ääneen.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Onneksi Hesari on keksinyt yhdistävän tekijän näihin puukotuksiin. Täytyy tunnustaa että tätä lukiessa oikeasti pääsi nauru vaikka vakavasta asiasta onkin kyse.

https://www.hs.fi/paivanlehti/07052021/art-2000007962291.html

Anonyymi kirjoitti...

Oliko tämä nuolettaminen oli kuullemma viime keväänä ja kesänä Ruotsissa muotia? Sieltä suuntaa se kaikki hieno tulee.

Koskahan se suomalaisten "spermanaama" (=haukkumanimi valkoisista) nuorten mitta täyttyy? Eikös tuota paskasakkia saada omin voimin sakinhivutuksella kuriin?
Jättäisivät nyt älykännykät kotiin ja tiktokkaamisen vähemmälle ja menisivät kuntosalille.

Sopisivat kantasuomalaiset poijat hiljaa keskuudessaan, että vedetään turpaan ja kunnolla yksi kerrallaan ja opetetaan pohojanmaan tapakultuuria. Vähän kuin entiset kylätappelut sillan kannella....

No, en yllytä väkivaltaan, mutta ei näy tämä puheillakaan ratkeavan.

KKi kirjoitti...

"
https://www.hs.fi/paivanlehti/07052021/art-2000007962291.html
"
(Voi ...ttu, maksullinen)

Ihan huomautuksena. En osaa sanoa Ykän mielipidettä, vaan noin yleisesti.
Kun laitetaan linkkejä niin mieluummin sellaisia jotka eivät ole maksun takana.
Kas kun kailla ei ole mielenkiintoa maksaa jostain etelän slummikylän päiväaviisista.

Jos siinä jokin hyväkin huumori on niin kirjoittaa sen mukaan vaikka ihan omin sanoin.
Tämä toki vain oma mielipiteeni.

Allaspalo kirjoitti...

Keskustelin erään vihervasemmistolaisen kaverini kanssa. Viittasin noihin uutisiin Helsingin nuorisojengeistä. Tuumin päälle että
"Kämyt sanoivat jo kymmenen vuotta sitten, että Suomi toistaa Ruotsin virheet. Kämyt tais olla oikeassa."

Kaverini: "Mutta vihreät oli oikeassa että tuulivoiman hinta romahtaa!"

Aha. No ei kovaan shakkimattiin voi sanoa mitään.

Joppos123 kirjoitti...

Viimeaikoina on pikkasen yllättänyt se kuinka varsinkin Iltalehti on alkanut kirjoittamaan Sannan ja spaissareiden yhä enemmän diktatuuria muistuttavista tavoista johtaa ja valehdella asioista.
Asioita vääristellään, pimitetään ja asiakirjoja väärennellään malliin Venäjä.
Olemme oikeasti aika vaarallisilla vesillä.
Itse en valastani huolimatta tule koskaan suojelemaan sellaista hallitusta joka on avoimesti vihamielinen omaa kansaansa kohtaan ja tiedän, että kaltaisiani on paljon.
Nykyisen hallituksen kannatus perustunee valtaosin sohvanpohjalla makaavien elättien haluun jatkaa makoiluaan, maksoi mitä maksoi.
Makoilu on kivaa kunnes käy kuin Venetsuelassa. Makoilijat pääsevät kaatopaikoille tappelemaan rottien kanssa jätteistä. On se sosialistinen talousosaaminen vaan jäätävän hyvää.
Ollaan muuten samalla tiellä.
Luottoluokituksissa ollaan kastia AA+ mutta asia voi muuttua yhdessä yössä.kannattaa muistaa, että nämä luottoluokitusyhtiöt määkivät kuten isot maat käskee.
Helposti saadaan vielä muutama sata miljardia lainaa ja sitten meneekin liinat kiinni.
Konkursissa menee metsät ja pohjavedet.
Sanna nauraa matkalla pankkiin, "mission compleated".

Anonyymi kirjoitti...

Kummasti ovat vuosien saatossa poliitikkojen puheet uusista fazereista, finlaysoneista ja sinebrychoffeista vaienneet. Harras toivomus varmaan on, ettei kukaan enää muistaisi tai sitten vastauksena kysymykseen voisi olla yhtä nolo kuin taistolaisilla Neukkulan hajoamisen jälkeen. Ei me nyt niin tosissamme oltu... Kansalle saa kuitenkin suoltaa ihan minkälaista potaskaa tahansa, kun omat ”arvot” ovat keskiössä. Valitettavasti tälläkin asialla on isonumeroinen hintalappu, eikä pelkästään rahallinen.

Samaa sitä ihteään yritetään syötetään myös ”nuorison” ongelmakäyttäytymisestä. Joltakin nettipalstalta luin ohjeen, että viedään nämä puukottajat ja rettelöitsijät hallituspuolueiden puoluetoimistoihin; siellähän sitä osataan ja tiedetään, mitä näille pitäisi tehdä. Olisi hauska nähdä esim. sisäministerin naamanliikkeet.

Rouva Ano



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys keski-ikäiselle pikkupojalle, Anolle, KKi:lle, Allaspalolle, Joppos123:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

keski-ikäinen pikkupoika: Tuo oli maksumuurin takana mutta ymmärsin idean että puukkohan se syyllinen on. Mikähän se puukosta on tehnyt nykyään niin väkivaltaisen? Ja miksi se hyppää juuri etnisesti edistyksellisten mukaan?

Ano: Väkivaltaa ei kukaan halua mutta ei loputonta väkivaltaan alistumistakaan jonka valtakoneisto selittää väkivallan uhriksi joutuneen syyksi.

KKi: Olen samaa mieltä. Noista maksullisista linkeistä voisi tehdä vaikka jonkun koosteen.

Allaspalo: Joo. Joskus täytyy vain hiljentyä ylittämättömän typeryyden edessä.

Joppos123: Toivon hartaasti, että pääosa kapiaisista ajattelee samalla lailla kuin sinä. Teille voi olla vielä tarvetta. Aikanaan ajateltiin että uhka tulee vain idästä. Sieltä se voi tulla vieläkin mutta nyt se voi tulla myös maan sisältä.

Rouva Ano: Hyvään kommenttiisi totean vain sen, että sisäministerin naama pysyisi edelleen näkkärillä. Hän toteaisi että ei tämä ole totta. Tämä on lavastusta. Sillä utopistin kantava voima on loputon kyky itselleen valehteluun.

Joppos123 kirjoitti...

Ei hätää Ykä. Kaikki tuntemani kapiaiset (aika monta) jakavat mielipiteeni ja varsinkin ne jotka ovat olleet muuallakin kuin turvallisesti toimistossa. Koskee meitä vanhempaa kaartia ja myös nuorempaa porukkaa. Ei meillä siinä mielessä ole mitään hätää.
Jos joskus tarve vaatii niin näistä porukoista saadaan äkkiä kasaan muutama tuhat jannua jotka osaavat muutakin kuin soittaa poskea.

Anonyymi kirjoitti...

Paperiton yhteiskunta

Männävuosina intoiltiin paperittomasta konttorista. No, nyt noin kolmekymmentä vuotta myöhemmin semmoinen alkaakin olla totta. Vuodessa, koronan ajamana. Jopa julkishallinnossa, jossa on toteutettu paperitonta konttoria lähinnä suurtehotulostinten kautta – toisin sanoen paperi on kulkenut virkaköpiltä toisella sähköisesti tulostimen kautta. Tsupparit on poistettu kuvioista.

Nyt on paperittomuus leviämässä, mahantulijat on hukanneet paperinsa englannin kanaaliin ajaessaan junan kyydissä Bagdadista Iisalmeen tai Tampereelle. Miksei suomesta satu ”suksi kuuseen” -paperi pysy tallessa? Sen kun tietäis.

Toki samat innovatiiviset matut ovat innovoineet paperittoman huusin, Pyyhitään vasemmalla kädellä ja käsi desinfioidaan hiekkakasaan. Melkein kuin kissat, paitsi ei kissat sotke käpäliään.

Kantaväestöä ei paperittomuus ole innostanut, Papereita tarvitaan koko ajan lisää. Erilaisia kortteja tarvitaan, jotta saisi tehdä töitä. Ilmeisesti kansa vaatii niitä. Kas kun en ole nähnyt uutisia mielenosoituksista ”Lisää kortteja!” Lie yle sensuroinut tai jotain.

Toki paperittomuutta on ajateltu edistettävän jättämättä vaatimatta rakennuslupa alle 30 neliön rakennuksilta. Kansan vaatimuksesta on tätä ajateltu kompensoitavan vaatimalla selvitys rakennuksen elinkaarivaikutuksista ilmastoon, luonnon monimuotoisuuteen, tasa-arvoon, rasismiin ja stiiknafuuliaan.

Kehitys kehittyy, kai.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Paperittomuutta voisi edistää vaikka vapauttamalla yli 65 vuotialle itsepuolustusaseen byrokratiasta. Syntyperäinen , rikoksita tuomioton sumalainen saisi vaikka 32 rivollia kantaa ihan vapaasti.

Viidesti laukeava, 3" piippuinen, semmoinen kun ETYKin aikaan tuli koiranohjajille, olis aika kova sana. Ei ylitehokas, helppo käyttää. Ja leimaa kohteensa tunnistettavasti. Osuma eroaa kardiinin osumasta ja muista rikollisten suosimista värkeistä.

Ehkä KELA voisi hoitaa jakelun.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja Pyssymieheelle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Välitäpä lämpimät terveiset myös kollegoillesi.

Pyssymies: Tuossahan tuli hyvä annos paperittomuutta. Antero Lärvänenkin aikanaan selvitti asiaa:

http://yrjoperskeles.blogspot.com/2017/06/antero-larvanen-ja-paperittomat.html

Ja tuo vanhusten itsepuolustusase olis ihan käypä idea. Siihen pitäisi tietysti lisätä tarvittava paperi eli myös oikeus käyttää sitä tarvittaessa.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä lienee jo nähty mutta pannaan uudelleen. Kuva on EU-komission mainoskuva.
Kalergi-suunnitelmaa käytännössä.

Kuvakaappaus jostakin sosiaalisesta mediasta:
https://1.bp.blogspot.com/-preBpw50nxU/X9UxBOxWjuI/AAAAAAAADYQ/OhXqO0SdmjwvqxEwWdQwwG6_kIT9noTngCLcBGAsYHQ/s958/ps.jpg

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano, ja kiitos linkistä.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Pahoittelut viallisen linkin postaamiseen. Itse en sitä havainnut kun käytössä on aina väliaikainen ilmainen tili. Itse asiasta olen toki samaa mieltä, on moraalisesti väärin maksaa Hesarille yhtään mistään.

Mutta asia oli se, että Hesari oli keksinyt mikä yhdistää kaikkia näitä viimeaikaisia puukotuksia. Se on puukko. Itse olin miettinyt että niitä voisi yhdistää joku toinenkin asia, mutta suojaväritys toimii siis tässäkin ja uusi suomalainen sananlasku meneekin kai sitten niin että "matu ei puukota ihmisiä, puukko puukottaa".

Pitääkin alkaa varoa noita kaapissa olevia puukkoja, mistä sitä tietää koska ne sieltä hyppäävät kimppuun.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, keski-ikäinen pikkupoika. Joo, tässä tulee uutisointiin sama kaava kuin silloin kun islamilaiset yhtenään ajelivat ihmisten päälle Euroopassa. Uutisointihan oli että ”auto törmäsi ihmisjoukkoon”. Mikähän niitä autojakin vaivasi?

QroquiusKad kirjoitti...

Vanhusten itsepuolustusase olisi näin yleisesti ottaen mainio idea. Sen mukana tuleva lupa käyttää sitä ei ehkä olisi niin hyvä idea:

haluaisitko saada kehoosi viisi vammauttavaa osumaa, jotka ampui mummo joka uskoi aivan vakavissaan sinun olevan Se Kauhia Antiristus Sentään? Tai ampui ne vierelläsi kävelleeseen Ylvaan?

Enkä oikeastaan haluaisi edes varsin toimintakykyisen vanhan äitimuorini kulkevan kaduilla, joilla kulkee tietoisuus vanhoilla ihmisillä mahdollisesti mukanaa olevista ampuma-aseista:

viimeinen asia, jonka vanha ihminen tässä maailmassa kokee on hihan suhahdus, vasemman korvan alle räjähtävä kipu, valkoinen leinahdus ja sitten ei mitään.
Abdullah juoksee pois vanhuksen itsepuolustusase hupparinsa taskussa.

Kyky-Tahto-Väline
Näin painottaa PV:

Voidaksesi taistella, sinulla on oltava Kyky taistella.
Voidaksesi voittaa taistelun, sinulla on oltava vastustajaa voimakkaampi Tahto voittaa taistelu.
Voidaksesi käyttää Kykyäsi ja Tahtoasi voittaa taistelu, sinulla on oltava Väline käyttääksesi sitä vastustajan Kykyä ja Tahtoa vastaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Emmä tiä. Jo se tieto, että vanha nainen voi revollillaan ampua ryöstäjän on kyllä kovasti rauhoittava. Aina on tietysti mahdollisuus että ase on sellaisella ihmisellä, jolla sitä ei tulisi olla. Eikä se Abdullah voi etukäteen tietää, mikä mummon kunto on. Ajatus mummon aseen ryöstämisestä voikin päättyä luotiin suolessa. Ja kysehän on pelon herättämisestä. Yritä, niin otat kuolettavan riskin. Mitä nyt ei ole ollenkaan.

QroquiusKad kirjoitti...

Piti vielä tarkentamani, että minähän en todellakaan vastusta kansalaisten ampuma-aseen vapaata omistusta.

Kannatan saksalaistyyppistä asepassin systeemiä, jossa kansalainen syynätään ajokorttiluvan tavoin kykeneväksi omistamaan ampuma-aseen.
Mikäli hänet voidaan hyväksyä, hän voi asepassiaan vastaan sitten hankkia niin paljon asepassiluokan mukaisia aseita kuin haluaa, kunhan käy merkkauttamassa ne vuorollaan asepassiinsa.

Asepassin haku/myöntöperusteeksi haluaisin myös itsepuolustuksen.
Haluaisin, että jokaisella kunniallisella kansalaisella olisi oikeus voida puolustaa omaansa ja läheistensä koskemattomuutta vaikkapa ampuma-asetta käyttäen.

Mutta.

Ampuma-ase ei ole, kuten tiedät, mikään taikasauva. Sitä pitää osata ja uskaltaa käyttää aivan samoin kuin astaloa ja teräasetta.
Ja pahin, mitä uhkatilanteessa voi tehdä, on ottaa esiin astalo, teräase tai ampuma-ase, jota ei sitten osaakaan tai uskalla käyttää.

Silloin uhkatilanne muuttuu saman tien hengenvaaralliseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Olet tässä oikeassa. Mutta näen, että jos ihmisellä on virallinen lupa, niin se käytön kynnys alenee. Niin kuin amerikkalaisessa stand your ground-ajattelussa. Suomen kohdallahan tämä kaikki on vain teoreettista turinaa. Suomalaisen täytyy odottaa, että virkavalta tulee paikalle. Ja kun se tulee, se kirjaa tapahtuneen koska se on rankasti myöhässä.

QroquiusKad kirjoitti...

Tässä varsinaisessa asiassa olemme samaa mieltä kaikilta osin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Jep. Niin olemme.