tiistai 23. marraskuuta 2021

WALLANKUMOUS SYÖ LAPSENSA

Edellisessä postauksessa mainittu wokeltava ooppera-aaria jatkuu edelleen. Niin kuin tiedetään, nämä wokeltajat ovat asiassaan äärimmäisiä puritaaneja ja vahtivat toisiaan vielä tarkemmin kuin meitä vääräuskoisia. Luopion aseman saa hyvin helposti ja sellaista vihataan ankarasti. Yksi puritaanisimmista wokeltajista on tämä Rasmus-järjestö, joka aika ajoin muistuttaa suljetulta osastolta karanneiden kokoontumisajoa. Kyseisen orkesterin toiminnanjohtaja Ossi Mäntylahti teki sitten pahimman mahdollisen virheen eli puhui hieman järkeä:

Samaan aikaan kuitenkin on alkanut ilmentyä esiintymiä termistä ”ruskea”. Esimerkiksi ”ruskeat tytöt”. Olen itse ymmärtänyt tämän tarkoittavan about samaa kuin termi ’musta’, sillä oikeasti ’mustat’ ovat ruskeita.

Renaz Ebrahimin (kuvassa) ja Esko Valtaojan välisen yhteenoton jälkeen minulle kuitenkin selvisi, että tämä ”ruskea” onkin poliittinen termi ja tarkoittaa about kaikkia ei-etnisesti kantasuomalaisia pellavapäitä. Siis ainakin jos kysytään henkilöiltä itseltään.

Totanoin, öh. Ei. Tässä ei ole enää mitään järkeä.

Eivät ihmiset voi itse määrittää itseään vapaasti mihinkään etniseen tai kulttuuriseen ryhmään.

Ja sehän ei oikeauskoisten keskuudessa käynyt päinsä, joten:

Rasmus ry:n hallitus on päättänyt terminoida allekirjoittaneen toiminnanjohtajuuden tämän kirjoituksen perusteella. Tämä on tapahtunut allekirjoittamatta kuulematta, mutta eipä tälle hirveästi tarvetta ole. En jää itkemään tapahtunutta. Ja seison jokaisen kirjoittamani sanan takana kuten aina ennenkin. Quod scripsi, scripsi.

Sen verran asiasta on hyvä kertoa julkisesti, että toiminnanjohtaja rinnastuu toimitusjohtajaan. Ei ole mitään jäähdyttelyaikaa. Asia siis astuu voimaan välittömästi.

Tämä on hyvä esimerkki siitä, minkä kanssa olemme tekemisissä. Jos tämä lauma saa jatkaa mellastustaan, niin pian hyväksyttävää ei ole kuin turvan kokonaan kiinni pitäminen. Kunnes joku hoksaa senkin olevan vihavaikenemista.

Sinänsä tällaiset episodit ovat hyvästä koska ne saattavat jopa aukaista ihmisten silmiä. Mutta kansalaiset/medsmörgare, muistakaa että sekä poliittinen eliitti että valtamedia nöyristelee tuon porukan edessä. Eikä uskalla sanoa että kyseessä on vain ansiottomasta vallastaan juopunut hysteerikkojen lauma. Hirviö on laskettu irti ja se voittaa, jos pysäyttäjiä ei ole.

Ranskan vallankumouksen malliin!

Kiitos Qroquius Kadille vinkistä.

31 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Koska kukin voi ihan itse määritellä oman etnisen ryhmänsä, ilmoitan täten olevani keltainen. Tarkemmin keskustan valtakunnan taivaan poika. Tiesanin vuorilta ainakin henkinen alkukotini löytyy. Nyttemmin Tauoain saarelta.

Vaan mistäs saisin turvaa renatseja vastaan? Sopiiko, ja miksipä ei sopisi, minun puolustautua renatsia vastaan iskemällä ensin vaikka kilpirusto läjään ilman sen kummempia seremonioita. Arjalainen renatsi kun on niin uhkaava.

ossipoju sai ihan mitä tilasi, mitäs touhuaa sekopääpiireissä.

Pyssymies

Qroquius Kad kirjoitti...

Kiitos itsellesi, että annat asialle näkyvyyttä.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Rasmuksella menee huonosti. Se oli anonut tälle vuodelle 1,3 miljoonaa euroa STEAlta rasismin ja muukalaispelon vastaiseen työhön. STEA ei antanut euroakaan. Mistä se rahaa toimintaansa? Taiteen Edistämiskeskus oli viime vuonna antanut Rasmukselle 20.000 euroa. Tänä vuonna 30.000 euroa. Rasismin vastustaminen rinnastetaan taiteeseen?
Yhdistys ei ole työnantajarekisterissä, joten se tuskin on maksanut toiminnanjohtajalle palkkaa. Potkuilla ei siten ole taloudellista merkitystä.
Tilinpäätös on salainen kuten useimmilla verorahoitteisilla järjestöillä.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Noita marginaalivähemmistön mellastelijoita paapoo sekä suuri osaa vallanpitäjistä että toiskulttuurisia ihasteleva kulttuuriväki -- ja ajatella, myös tuon giljotiiniperinteen kannalta se kammottavin osa, eli valtakunnansyyttäjälaitos.

Sielläkään ei niitä kognitiivisia dissonansseja -- malkoja omassa silmässä -- juuri huomata. Yhtenä kriteerinä "suojelukohteiksi" katsottovia "kansanryhmiä" valittaessa on nähty se, että kyseiset ryhmät ovat jotain joka ei ole yksilön vapaasti valittavissa. Esimerkiksi rotu, kansallisuus tai vammaisuus olisivat siis tällaisia "kansanryhmiä". Kuitenkin lakia "kiihottamisesta kansanryhmää vastaan" on käytetty lähinnä "uskonnon" suojelemiseksi.

Mutta nyt syntyykin sitten uusi periaatteellinen tilanne, kun nämä epämääräisin perustein suojeltaviksi mielletyt ryhmät sitten keskuudessaan jakavatkin korttinsa uudelleen, niin, että neekeriksi riittää jo vähänkin tavallista tummempi hipiä. Samaan sorrettujen ryhmään kuuluminen sitten oikeuttaa sen, että "n-sanasta" saa loukkaantua myös vähän vähemmillä väreillä varustettu sielunsisko.

Ehkä seuraavaksi syyttäjäviranomainenkin omaksuu tämän modernin tulkinnan ja seuraaviin näytösoikeudenkäynteihin haastaa syytettyjä ihan siltä pohjalta että ovat jossain lausuneet n-sanan, tai r-sanan, tai l,b,t,q -tai mitä niitä nyt sitten onkaan, sanoja.

Mielestäni hauskalla tavalla nämä ryhmäidentiteettien yhteen sulamiset kertovat siitä miten tässä kaikessa pohjimmiltaan on kysymys nimenomaan "identiteettiongelmista". Kun tarvitaan vähemmistöryhmien identiteettien yhteen sulattamista, siinä ei epäröidä. Joskus toki jotkut mukaan väkisin viedyt saattavat napista hieman jouduttuaan tahtomattaan leimatuiksi sen aggressiivisimman vähemmistöryhmän poliittisilla tarpeilla -- tai mistäs minä sen tiedän, saattaa olla että kaikki "ruskeat tytöt" mielellään leimautuvat myös vaikkapa lesboiksi -- mutta tuskin noita "omien" keskinäisiä loukkaantumisia kovin paljoa esiin nostetaan.

Psyykkisten mekanismien kannalta tämä kaikki kertoo siitä, miten identiteettiongelmaisten psyykessä kaikki "loukkaantuminen" on olemuksellisesti nimenomaan "puolestaloukkaantumista". Loukkaantumisen tunne on ilmeisesti sitä vahvempi tai ainakin omissa silmissä uskottavampi, mitä laajempi joukko sukulaissieluiksi koettuja viiteryhmiä uhrikuvitelmiin vedetään mukaan.

Professori kirjoitti...

Tämä Rasmuksen tapaus osoittaa vasemmistolaisen fanatismin luonteen yhtä vastaansanomattomasti kuin Esko Valtaojan vastapelurin toiminta nyttemmin lopetettavaksi määrätyssä Sannikan ohjelmassa. Ihmetystä herättää vain se, että näillä wokeltajilla ja käneleillä on nyt nähdyn jälkeen jäljellä mitä todennäköisimmin edelleen muutamia seuraajia.

Anonyymi kirjoitti...

Joo eihän täällä hölmölässä juurikaan mitään vastarintaa hullutuksille esiinny.

Torniossa 2015 kun olisi ollut 10 000 ihmistä muurissa rajalla, että tänne ei sitten tulla, niin vaikutus olisi ollut paljon merkittävämpi kuin sillä 50 hengen porukalla.

Itävallassa ainakin mv-lehden mukaan poliisivoimat ja armeija kapinoi pöhköjä koronarajoituksia vastaan. Voiko edes kuvitella, että täällä poliisi tai armeija ryhtyisi kapinaan, jos itärajan yli lampsisi tuhatmäärin porukkaa hallituksen hyväksynnällä?

Tapsa vaan

Tinahattu kirjoitti...

Värttinä:
Ruskie neitsyt, valkie neitsyt
sano sinä, sano sinä
konsabo meille gostjah tulloh,
gostjah tulloh?
Mustapiäl pietenisänä, pietenisänä
minun vel´el suovattana, suovattana
minun miiloi pyhänpiän, pyhänpiän.
https://lyricstranslate.com



Iloisesti haukkuen ja häntää heiluttaen,
Tinahattu
Puten uskollinen koira

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Qroquius Kadille, Pauli Vahteralle, Seppo Oikkoselle, Professorille, Tapsalle vaan ja Tinahatulle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Ja minä ilmoitan olevani hömötiainen. Ne kun ovat niin mukavia tirppiäisiä. Mutta joo, itse asiassa kyseinen ammattiruikuttaja on kurdi, kurdit ovat indoeurooppalaisia kansoja ja teknisesti ottaen valkoisempia kuin suomalaiset joita sentään ruotsalaiset pitivät mongoleina ja muutenkin ali-ihmisinä.

Qroquius Kad: Tämä masurkka ansaitsi ilman muuta postauksen. Ja kiitos sinulle, että jaksat kommentoida ja tuoda asioita esille.

Pauli: Kiitos lisäyksestä. Herää vain kysymys, että kuinka mikään verorahoitteinen voi olla salaista ja millä ihmeen perusteella?

Seppo: Hyviä juomioita. Ja itse asiassa tästä puolestaloukkaantumisesta on Suomessa – ja toki muuallakin – tullut ammatti. Kuinka hitossa tällaiseen ollaan päädytty?

Professori: Ja ongelmahan on se, että niille seuraajille ei panna hanttiin. Ja Esko Valtaojaahan on tähän mennessä voinut pitää lähinnä suvakkina. Ei tarvittu kuin pari sanaa, niin hänestä tulikin luopio.

Tapsa vaan: Suomalaiset ovat ikävän hitaita syttymään. Tosin – niin kuin historia opettaa – kun ne syttyvät niin jälki on rumaa.

Tinahattu:

https://www.youtube.com/watch?v=HZ2WPn2vr90

nigga nigga nigga

Anonyymi kirjoitti...

Remuksen aktiivi Christin Bergström muuten nimitti viime vuonna Seida Sohrabia paremmaksi neekeriksi.

Tinahattu kirjoitti...

Tällainen ilostuttaa pikkukoiran mieltä:
https://yandex.com/video/preview/?filmId=7843477596423120121&reqid=1637683228763566-3693057786694899265-man1-4047-man-l7-balancer-8080-BAL-5898&suggest_reqid=217608415163768257836858197481975&text=V%C3%A4rttin%C3%A4+ruskie+neitsyt

Hau,
Tinahattu
Puten uskollinen koira

Anonyymi kirjoitti...

Antirasismi on vain miinusmerkkistä rasismia.

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä ruskealle arjalaisellemme Renaz Ebrahimille ihan ikioma biisi, joka kaupan päälle kertoo kulttuurillisesta ja etnisestä omimisesta: https://www.youtube.com/watch?v=MgvtKk83wsQ

Qroquius Kad kirjoitti...

Tuo Itävallan tilanne on omanlaisensa. UMV kirjoitti 18.11. seuraavasti:

https://mvlehti.net/2021/11/18/itavallan-hallinto-paniikissa-poliisi-ja-armeija-liittyvat-suurmielenosoitukseen-koronatyranniaa-vastaan/

Sen mukaan Itävallan Polizein ja Bundesheerin ammattiliitot ovat kieltäyneet valvomasta koronapassin vaatimuksia.
Mitenkähän tämä ilmenee käytännössä? Asialliset hommat hoidetaan, mutta körinän suhteen ollaan kuin Ellun kanat?

Vaikuttaisi kyllä siltä, että nuo ammattiliitot ovat hieman eri linjalla kuin Polizein ja Bundesheerin ylin johto;
muutenhan siellä olisi jo tehty poliisin tukema sotilasvallankaappaus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Tinahatulle, Ano2:lle, Ano3:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Joo, kun tuo Sohrabi ei hyväksy ammattiuhriutujan osaa. Eihän se jollekin wokepellelle käy.

Tinahattu: Nätisti he kyllä laulavat. Tommosista folk-tyyppisistä pidän itsekin.

Ano2: Joo, mutta sillä erolla että siitä saa itselleen nykyisin ammatin.

Ano3: Ei muuten Kake Singers saisi nykyisin itselleen levytysssopimusta.

Qroquius Kad: En osaa Itävallan tilanteesta sanoa mitään marmaa mutta tätä koronahomma on kyllä pidetty jo väkisin yllä. Kuinka monta se Suomessa tällä hetkellä tappaakaan? Kuinka monta se on tappanut kaiken kaikkiaan?

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, olihan tuo erottamispäätös loistava esimerkki paitsi tällaisen suvaitsevuutta näennäisesti julistavan järjestön, noh suvaitsevaisuudesta, niin samalla myös alleviivaus siitä kuinka jyrkäksi tämä "jos et ole puolellamme olet meitä vastaan" -ajattelu on mennyt. Määrittelyvalta se vaan jakautuu koko ajan pienemmälle porukalle, ja kuri tiukentuu. Nyt jos koskaan on toivottava että woke-myötäilijöidenkin joukosta löytyy niitä jotka alkavat uskaltaa sanoa ääneen ettei keisarilla oikeasti ole vaatteita. Jos toisella foorumilla (murha.info) esitetty juoru siitä että tämä wanna-be-neekeri lähtiessään sylki Valtaojan päälle niin entistä kuvottavammaksi menee. Anteeksipyyntöä ei kannata odottaa, ja koska Ylenkin väki on "sopivasti katsellut muualle" tapahtuneen aikana lienee ihan vakavasti otettavasta juorusta kyse. Käytöksen puolesta Re-nazi on jo ihan pesunkestävä neekeri.

t.Puupääukko

Trilisser kirjoitti...

Eikös kansalaisjärjestöjen alkuperäinen idea ollut, että kunkin järjestön jäsenet maksavat järjestön toiminnan itse? On jo siinäkin mielessä järjetöntä antaa heille verorahoja latin latia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Puupääukolle ja Trilisserille & kiitos kommenteistanne.

Puupääukko: Toivotaan, että näitä löytyy. Siitä sylkemisestä minulla ei ole mitään tietoa. Osaatko laittaa murhainfosta tarkemman linkin? En sinänsä epäilisi tuota ollenkaan.

Trilisser: Täysin totta. Olen itse kahdessa kansalaisjärjestössä eli metsästysseurassa jäsenenä. Toiminta kustannetaan jäsenmaksuilla ja talkootoiminnalla. Kenellekään ei ole tullut mieleen kysyä verorahoitusta. Kas kun kyseessä ovat kansalaisjärjestöt.

Qroquius Kad kirjoitti...

Minfo kertoo Re-natsin oletetusta räkimisestä näin:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1238006#p1238006

Vahvistusta ei ole tullut, eikä myöskään löytynyt kuukkeloimalla joten voi olla pelkkä juoru.
Tosin Valtaojakin kuvaili miten koliikkihuuto jatkui vielä pitkään hänen naamansa edessä kameroiden sammuttua, joten on hän saanut varmaan muutamankin syljenpärskeen naamalleen.

Jostain syystä se ei sitten olekaan Kauhean Mustan Surman levittämistä, vaikka ilman naamavaippaa hengittäminenkin on. Mutta Hyvät Ihmiset saavat tehdä pahojakin asioita, kun Pahat Ihmiset eivät hyviäkään.

Ja se hyvän ja pahan välinen ero, se on nykyään Veteen Piirretty Viiva. Sen sai huomata ensin Valtaoja ja heti perään Mäntylahti.
Kukahan seuraavana?

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, tuossa ketjussa sillä sylkemisellä spekuloidaan (linkki jonkun muun ed. kirjoitukseesi laittama):
https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?p=1237858#p1237858

Jos on mitään todenperää niin hyi saatana! Itse olen kuitenkin ollut yllättynyt kuinka paljon "woke-sovittelevia" tekstejä on ollut viimeisen parin päivän aikana. Ikään kuin "mitä woke on" tms. Ei sitä aiemmin ole kukaan selitellyt saati puolustellut, asema on ollut niin vahva ettei ole ollut tarvetta. Aika näyttää, mutta en toki ala hengitystä pidättämään vielä.

t.Puupääukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Puupääukolle & kiitos kommenteistanne. Vahvistusta en ole, mutta en epäilisikään. Tuo naamalle räkiminen ei muuten ole mitenkään suomalaisille omaksuttua toimintaa. Noissa jalustalle nostetuissa kulttuureissa sitä harrastetaan kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Noissa paremmissa järjestöissä on semmoinen kikka, että niissä ei ole varsinaisia jäseniä, vaan kannatusjäseniä. Johdossa on pieni, yleensä palkattu klikki, joka nauttii kaikista johtajuuden eduista ilman vastuuta, jonka kantavat kannatusjäsenet. Esimerkkeinä Green Piss ja Amnesty International, joista varsinkin jälkimmäinen on aika kaukana alkuperäsestä tarkoituksestaan. Sen periaatteisiin kuului, että oman maan asioihin ei oteta kantaa, jotta järjestön puolueettomuus säilyisi. Nyt ei sellaista asiaa olekaan, johon Frank ei ottaisi kantaa. Kotimainen vaihtoehto perseilylle on silakkaliike, joka teki itselleen hallituksen ja kustannukset kattaa kannattajajäsenistö ja mahdollisesti valtion pussukka. Olisi tietysti kiva tietää onko Ossille annettu mahdollisuus vastineeseen eli häntä on kuultu, ilmeisesti ei ja se nyt on tietysti lainvastaista. En tiedä Rasmus ry:n statusta, mutta jos se on rekisteröity yhdistys, niin sitä koskevat erilaiset lait, oikeushenkilö kun on. Noin muuten Ossi on äärimmäisen vastenmielinen ilmestys.

Noin yleensäottaen nämä muotioikut kestävät aika heikosti ajan kulua. Taistolaisuus ja rauhanohjukset veivät 70- ja 80-luvun eikä tuloksena ollut juurikaan muuta kuin sukupuolitauteja ja pössyttelyä halvan viinin alkoholistisoitumisen lisäksi. Harva tiedostaa, että kansallisosialismi oli vain 13 vuotta vallassa eiköhän se Putte-keisarinkin kupsaha ennen pitkää. Woketus kestää aikansa ja osa tietysti jatkaa matkaa samaan tapaan kuin on edelleen tripillä olevia hippejä matkalla Woodstockiin, mutta kyllä se kiima iskee valveutuneeseenkin naisoletettuun ennen pitkää ja ydinperhettä aletaan muodostaa kun ei vanhenemista ja elämänkokemusta vain voi välttää.

Anonyymi kirjoitti...

" kurdit ovat indoeurooppalaisia kansoja ja teknisesti ottaen valkoisempia kuin suomalaiset joita sentään ruotsalaiset pitivät mongoleina ja muutenkin ali-ihmisinä. " Niinpä, arjalaisia ovat ja re-natseja. Ruotsalaiset esi-natsit kävivät satakunta vuotta siten kansanmurhailemassa suomalaisia ali-ihmisiä, nyt itten lienee re-natsien vuoro.

Suomalaisia vietiin bagdadin orjatorille, sikäli re-natsille tuttua porukkaa. Irakit ovat orjakauppiaita ja vastuussa orjuudesta ja siis kovin perinnöllisesti etuoikeutettua väkeä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Noita järjestöjä minä pidän lähinnä rikollisorganisaatioina. Mutta tämä muotioikku voi ehtiä saada aikaiseksi aivan järjettömän määrän pahaa. Kas kun valtakoneisto ei toimi sitä vastaan mitenkään.

Pyssymies: Jep. Ja kyseisen renatsin esi-isiä ei ole ollut Suomessa orjina ensimmäistäkään.

Anonyymi kirjoitti...

Iltalehti uutisoi renatsista: ohjelma uusin ohjelma hyllytettiin ja tilalle uusinta jostain vanhasta. Oli oikein kuvakin näistä ns. toimittajista, ruskeista tytöistä, tämä mielensäpahoittaja oli kolmikon kaikkein vaalein, eli ei ollenkaan ruskea verratuna kahteen muuhun, jotka selvästikin n..kereitä. Yhtä kaikki ylenannon palkkalistoilla.
Huru-ukko

Catilina kirjoitti...

Mistä tällaisten johtajien palkat tulevat? Jos ne tulevat julkisista rahoista, sen pitäisi olla julkista tietoa.

Anonyymi kirjoitti...

Todellisuus vs mielikuvat:
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008426483.html

-siinä kun poliisi ei ehkäise vaan tutkii rikoksia niin myöskään rajavartiolaitos ei ehkäise laittomia rajanylityksiä vaan tutkii niitä. Sama taitaa olla puolustusvoimiwenkin kohdalta, varsinkin huomioiden vuoden 2015 pikkolo-toiminta sekä vallanpitäjiemme munattomuus.

Pitsää kyllä miettimään, että pirunko takia tässä maksetaan maailman kovimpia veroja kun valtiovaltamme ei kykene edes perustehtäviensä (turvallisuus) hoitamiseen?


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Väliin voimafantasioita à la is:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008406420.html

"Ruotsin ilmavoimien entinen Gripen-koelentäjä Jussi Halmetoja demonstroi, kuinka venäläiset lyödään polvilleen. Entinen Hornet-lentäjä Mikko Koli kelaa Halmetojan pyynnöstä videolta still-kohtia.

Niistä paljastuu vaiheittain, kuinka Suomen ilmavoimien kahdeksan Gripen E -hävittäjän lentue iskee Kuopion korkeudella Itä-Karjalaan, Venäjän puolelle muodostetun strategisen, pääsy-kielletty -ilmatorjuntakuplan sisään.

Gripen-hävittäjien ohjausnäytölle piirtyy kuva itärajasta, jossa Suomen ja Venäjän välillä kulkeva viiva on nimetty englanniksi: ”Political Border” – poliittinen raja.

Rajan itäpuolella kohteina ovat kaksi S-400-ilmatorjuntapatteriston maalinosoitustutkaa sekä neljä ilmassa partioivaa Suhoi-35-hävittäjää.

Ovelalla harhautustaktiikalla sekä elektronisen sodankäynnin laitteillaan Gripenien onnistuu yllättää ja hämätä venäläiset, ja kohteet tuhotaan. 25 minuuttia kestäneen simulaatiovideon lopuksi kaikki suomalaiskoneet palaavat takaisin tukikohtiinsa.

– Sitten vaan saunaan ja oluet, summasi evp-majuri Halmetoja koukkauksen itärajan taakse."

Vähempikin uho riittäis, meinaan.


-Tvälups-

Pinlaareni kirjoitti...

Olen yrittäny pysyä erossa netistä, mutta pakko laittaa tämä tähän.

Tarina hölmöläisistä: Kun hölmöläiset äänestävät hölmöjä päätöksiä tekevät muka hölmöläiskansaa edustavat tiesmitäsukupuolianaalisuutta olevat valtaan, ja antavat hölmöyksissään siinä sivussa vallan hölmöläisvirkatiesmilleporukalle, seuraa hölmöjä päätöksiä.

Hölmöläiset uskovat myös vastuullisen hölmöläismedian satuja. Sen sijaan, että hölmöläiset muuttaisivat hölmöä äänestyskäyttäytymistään, hölmöläiset äänestävät yhtä hölmösti kerrasta toiseen, toivoen hölmöydessään parempaa lopputulemaa (mitäs se Einstein sanoikaan hulluudesta).

Lopulta hölmölä romahtaa/resetoituu omaa hölmöyttään, ja jotkut hölmöläiset ehkä ihmettelevät, miten näin kävi, mutta jatkavat muiden hölmöläisten tapaan arkisia askareita: jatkavat tilkkutäkkejään päästä toiseen, ja kantavat valoa säkeillä pimeisiin kämppiinsä yms. hölmöä.

Hölmöläiset ovat kuitenkin onnellisia, koska hölmöläisille on vastuullisen hölmöläismedian kautta tarinoitu, että hölmöläisten pitää olla onnellisia, kun eivät omista mitään. Siinä vaiheessa hölmöläiset saattavat katsoa hölmöinä vesilätäkön pinnasta heijastuvia kuvajaisiaan, ja havaita, että siellä näkyvät hölmöläiskasvot. Toki tosihölmöläinen ei silloinkaan ymmärrä näkemäänsä. Vive la hölmölä! hölmöys macht frei!

Qroquius Kad kirjoitti...

Gripeninhän se tuhotyttöjen hallitus ostaa, koska se sopii Imperialistiselle Roistovaltio Ryssälle, toisin kuin F-35 Lightning II:

https://oikeamedia.com/o1-169800

Ryssä voi estää ja pudottaa Gripenit, mutta ei Lightningejä, ja siksi jälkimmäisiä ei saa ostaa, vaan Gripeneitä markkinoidaan voimafantasioilla.

Edelleen tuhotytöt eivät osta niitä sovittua määrää vaan korkeintaan parikymmentä, eikä missään nimessä niihin mitään elinkaaripäivityksiä.
Sen tehtyään tytöt kokevat niin suurta tyydytystä, etteivät olisi uskoneet sitä edes mahdolliseksi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, Catilinalle, Taisteluvälineupseerille, Pinlaarenille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Luulenpa muuten että suunnitteilla on uhriuttamiskampanja jossa kyseinen naikkonen nostetaan suureksi äärijonkin vastaiseksi sankariksi.

Catilina: Olen täysin samaa mieltä.

Tvälups:

Viesti1: Tuo luku on aivan käsittämätön. Yhdyn mietintääsi täysin. Ja nythän hallitus aikoo laillistaa notkujien maassaolon lopullisesti.

Viesti2: Niin riittäisi. Maanpuolustuskyky on pidettävä yllä mutta on järjetöntä näyttää keskisormea tuolla tavalla.

Pinlaareni: Tiivistit nykytilanteen ikävän osuvasti.

Qroquius Kad: En sinänsä ota kantaa siihen mikä olisi paras valinta mutta tuo tuhotyttöennustuksesi saattaa pitää paikkansa.

Ekku kirjoitti...

Surullisinta on se, mihin ne "säästetyt" rahat käytetään. Ei varmasti mihinkään turvallisuutta parantavaan.