maanantai 29. marraskuuta 2021

UHRI SYYTETTYNÄ?

Niin mitenkäs se sitten oikein menikään?

Joo, kaksi 15-vuotiasta Espoossa asuvaa etnisesti edistyksellistä tyttöä menivät ja hakkasivat kantasuomalaisen tytön. Kuvasivat kyseiset sankarit sen vielä videolle. Vaan mistä se hakkaaminen sitten johtui? No:

Hakattu tyttö oli mahdollisesti laulanut vääränlaista laulua, missä oli väitetty olevan n-sanoja.

Oikeuden tulisi tällaiseen ottiatuotaan perustuvaan väkivaltaan suhtautua erittäin ankarasti. Niin kuin se on joskus suhtautunutkin. Mutta kuinkas edistyksellisessä Suomessa kävi? Siitä tuli sitten oikeudessa hyvin lievä tuomio ja kun uutista asiasta katsoo niin oikeastaan näiltä hakkaajilta pyydettiin anteeksi. Otteita uutisesta:

Teon taustalta ilmeni rasistista koulukiusaamista, johon opettaja ja koulu eivät olleet puuttuneet.

Kun pahoinpitely eteni rikostutkinnan jälkeen oikeuteen ja syytteeseen pahoinpitelystä, syytetyt esittivät motiivikseen rasistisen kiusaamisen. He kertoivat, että se oli 7.–8. luokalla ollut jokapäiväistä.

Tyttöjen mukaan kiusaaminen oli sisältänyt ”n-sanoja” ja ”rättipääksi” haukkumista. He sanoivat, että heitä oli haukuttu myös heidän uskontonsa vuoksi.

Käräjäoikeus kohdistikin tuomiossaan kritiikkiä myös kyseiseen kouluun.

- Mitään syytä epäillä sitä, etteikö vastaajiin ole heidän kertomansa tavoin mahdollisesti kohdistunut asiatonta kommentointia, mihin ei mitä ilmeisimmin ole myöskään koulun toimesta puututtu riittävän vahvasti ja mihin vastaajat ovat osaltaan syystäkin turhautuneet, oikeus muotoili.

Mitään syytä ei ollut epäillä vaikka mitään näyttöä ei ollut.

Toistetaan: ”ovat osaltaan syystäkin turhautuneet, oikeus muotoili.” Eli oikeus on tuonut takaisin ”ei voinut mieltänsä malttaa-pykälän”, joskin etnisesti edistyksellisesti päivitettynä.

Olihan se näin, kun ne sanoi näin. Vai kuinka? Tulee muistaa, että syytetythän saavat puhua mälkyttää aivan mitä lystäävät ja nämä sankarit ovat osanneet vetää oikeasta narusta joka niille on opetettu ja joka näytti oikeudelle toimivan erittäin hyvin. Vaikka tosiasiahan on se, että jos etnisesti edistyksellisiä oikeasti rääkättäisiin jossain koulussa niin asia olisi ollut valtamedian lööpeissä jo aikaa sitten. Kaiken huippu on tämä:

Pahoinpitelyn kohteeksi valikoitui kuitenkin mahdollisesti väärä uhri.

Mutta mikä oli Iltalehden otsikko asiasta? No tottakai:

Koulu ei puuttunut rasistiseen kiusaamiseen – teinitytöt pahoinpitelivät ikätoverinsa

Pahoinpidellyksi joutunut 15-vuotias tyttö oli mahdollisesti laulanut vääränlaista laulua.

Boldaus ja alleviivaus oma. Kaiken kaikkiaan ei voi välttyä mielikuvalta että tässähän oli itse asiassa tuomiolla rikoksen uhri ja varsinaisen rikoksen tekijät olivatkin niitä uhreja. Koska heillä oli käytössään R-kortti.

Miettikääpä piruuttanne jos asetelma olisi ollut juuri toisinpäin? Olisiko oikeus etsinyt lieventäviä asianhaaroja ja ymmärtänyt teon perusteita? Vai olisiko se tuuminut että nyt ei kuulkaa auta selitykset?

Ja miettikääpä minkälaisen viestin tämäkin episodi antaa suvaitsevais-tiedostavaistomme lemmikeille? Jotka ymmärtävät sen kyllä oikein hyvin.



29 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tää on nii tätä. No siinä otetaan tila haltuun kuin taksikuski joka piipahtaa pikapanolla kyydin päätteeks yms, tai ullatus rakastelut sun muut missä naiset on pakottanu sortoa yms. pakenevan seksiin.
Jaska Brown on hyvin tiivistänyt tämän niinku ettei siitäa enempää.
Tulee vaan mieleen mikä tilanne mahtaa VHl konsernissa olla nykyään kun näyttää että iso osa rikollisista on niitä parempia seksuaaliseen hätätilaan joutuneita. Ennen ne ei kovassa kurssissa ollu.
Kohta saamme rasismin takia murhanneita afrolettejä linnat täyteen.
Ihmettelijä.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

Eli joku ehkä sanoi jossain neekeri tai sitten ainakin olisi voinut sanoa ja sen takia täysin syystä kimmastuneet tempoivat valkonaamaa turpaan. Puuttui vain että korvauksia olisi pitänyt maksaa suojaväritetyille. Ehkä jo ensi kerralla.

Anonyymi kirjoitti...

Tällaiset jutut pistävät todella vihaksi. Suojaväri takaa, että kaikki tarinat uskotaan oikeudessa.
Etnot taitavat olla nyt voimiensa tunnoissa, koskapa jouduin itsekin tässä taannoin näiden valehyökkäyksen kohteeksi. Ilmeisesti etnot ovat nyt päättäneet tosissaan näyttää, kuka täällä määrää ja pelottelevat tällaisia keski-ikäisiä tätejäkin. Seuraavalla kerralla lyönti voi tulla perille asti.

Ikätoveritar

Tinahattu kirjoitti...

Turhautunut
Kummallista sanankäyttöä nykysuomessa. Mitähän ihmettä sana “turhautua” tarkoittaa näille neropateille?

Turhin terveisin,
Tinahattu
Puten uskollinen koira

Anonyymi kirjoitti...

Sääntö nro 1:älä koskaan luota tiettyihin ihmisiin. Jokainen varmaan tietää keistä puhutaan. Heidän ohjekirjansa mukaan on sallittua puhua lööperiä oman tiimin ulkopuolisille henkilöille. Mutta suomalaisiahan ei tunneta sinisilmäisyydestään, eihän?

Tapsa vaan

Vasarahammer kirjoitti...

Rasistikortille riittää aina käyttäjiä. Oikeanväriset tulijat totutetaan jo varhaisessa vaiheessa rasistikortin käyttöön. Tämä kortti on etnisesti edisykselliselle vapautus kaikesta vasttuusta.

Kortti aiheuttaa kantaväestön edustajissa sairaalloista pelkoa ja pahimmillaan täydellisen lamaantumisen. Vain voiman pimeän puolen edustajat ovat sille edes vähäisessä määrin immuuneja.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen lainsäädännössä on se vika, että se seuraa

1. Ruotsinvallan aikana tehtyä lainsäädäntöä
sekä
2. EU:n lainsäädäntöjä
sekä
3. kansainvälisiä sopimuksia

eikä ole näin ollen koskaan ollut itsenäinen valtio. Kaikki on vain valhetta.

Anonyymi kirjoitti...

Toi on kyllä ihan vitsi toi tuomiolauselma koska ne huutaa aina rasistia kun jotain tekevät ja jää kiinni vaikka myymälä varkaudesta. Totaali paskaa jota oikeudessa kerrotaan eli tuolla linjallla jokaisesta rikoksesta saavat antaa samat perustelut.

Anonyymi kirjoitti...

Voisiko olla niin, että myös oikeuslaitoksessa on väki naisistunut ja tuomarinvala on vaihtunut intersektionaaliseen feminismiin? Kyllä on pahaksi yhteiskunta PÄÄSTETTY, kun jo alaikäiset tytöt yhdestä sanasta näin pillastuvat! Tulevaisuus ei liene näillä näkymillä sen ruusuisempi.

Rouva Ano

Strix Senex kirjoitti...

Tämän uutisen perusteella vaikuttaa siltä, että koulu ei ollut nähnyt aihetta puuttua väitettyyn rasismiin mistä voi kohtuullisella todennäköisyydellä päätellä, että tuskinpa siinä on ollut kyse mistään teinityttöjen suunsoittoa vakavammasta asuiasta. Tuomioistuinkin katsoi, aivan oikein, että vaikka pahoinpitelijöiden väittee olisivat tottakin, se ei millään tavoin oikeuta väkivaltaan. Tuomiot olivat tietysti lieviä, kuten ne väkivaltarikoksista Suomessa ovat, varsinkin silloin, kun tekijä on nainen. Iltalehden toimittaja sen sijaan päätti ryhtyä tuomariksi ja päätti tehdä uhrista syyllisen. Aitoon laiskaan toimittajatapaan hän ei edes vaivautunut selvittämään, olisiko noiden pahoinpitelijöiden syytöksissä ollut mitään perää ja jos oli, kohdistuivatko ne edes oikeaan henkilöön. Välipä hällä, rasismi mainittu ja ruma sana mahdollisesti sanottu ja silloin syylliseksi väitetty on automaattisesti syyllinen ja häneen kohdistettu väkivalta oikeutettua.

Lähettäkäämme Iltalehdelle vakava pheksumisemme asenteellisesta, vääristelevästä ja laiskasta uutisoinnista. Jourmalismia moinen ei ole, enintään jonkinlaista juorunalismia.

Anonyymi kirjoitti...

Suomi on hyvällä matkalla muuttumassa preiäksi ruotsin tapaan. Ja virheet tekevät kaikkensa vauhdittaakseen kehitystä. Esim tuo laittomien hyysäys. Kun muslimit tappavat, raiskaavat & hakkaavat kantiksia, niin syyhän on aina yhteiskunnan sekä kulttuurin, mikä pitää muuttaa. Vaikkapa rotuerottelulla. Juu odotellaanpa, kun muslimit saavat poliisin virkasut hijabeineen. Luulenpa, että kaduilla tulee näiden osalta ns " oma oikeus " ajan myötä. Niin niin. On niitä muuallakin muslimeja poliisina jne. Islamin päästäminen ja soluttautuminen rakenteisiin on hyvässä vauhdissa. Mahtaako muuten neekeri sanan käyttö lapselta johtaa vielä lastensuojelu toimiin? Luultavasti kaukana ei siitä olla. Niin pimeätä on meno.

Allaspalo kirjoitti...

Todistamme kastilaitoksen syntyä.

Qroquius Kad kirjoitti...

Tulipa mieleeni taannoinen uhriutumiskohu, kun Bettina Sågbom ja kollegattarensa Finlandsvenska Televisionista itkivät kauhiaa maalittamistaan (termi ei ollut tuolloin vielä tässä käytössä) tappuhkauksen kera.
Jussi Halla-aho kommentoi uutisointia saaneensa itse siihen mennessä viisi tappouhkausta, eivätkä ne ole kiinnostaneet ketään.

Toimittelija otti vikkkelästi yhteyttä Jussiin alkaen vihaisena kuulustella mitä uhkauksia muka, millaisia muka, milloin muka?!
Jussi vastasi, ettei ole niitä olohuoneen seinälle kehystänyt, mutta on jokaisesta tehnyt rikosilmoituksen Helsingin poliisilaitokselle ja nostanut syytteen laittomasta uhkauksesta Helsingin syyttäjänvirastossa, joten sieltä voi tarkistaa.

Jussi jatkoi vastakysymyksellä, alkoiko toimittelija tentata Bettinaa ja kumppania samalla tavalla, ennen kuin kirjoitti heidän uhkauksistaan täytenä totuutena?
Vastaus oli näyhkäisevä naukaisu:

"Ei minun tarvinnut, sillä ei ollut pienintäkään epäilystä, etteivätkö ne olisi olleet totta!"

Meillä on Suomessa käytössä käänteinen sharia-laki:
miehen todistus on vain neljäsosa naisen todistuksesta ja kahdeksasosa Ruskean Tytön todistuksesta.

Mutta tätä on tilattu. Tätä on saatu.
Ja saadaan vastakin.

Anonyymi kirjoitti...

Tätä on aika vaikea lukea nauramatta:

Irakin tämänhetkinen puolustusministeri Najah Al-Shammari on samaan aikaan myös ruotsalainen sairaseläkeläinen Najah Al-Adeli, joka on työkyvytön muistivaikeuksien vuoksi ja nostaa asumistukea ja lapsilisää!


We are doomed sillä Ruotsin tie on meidänkin tiemme.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Tässäpä näemmekin oikein oppikirja esimerkin Suomessa vallitsevasta "ihmisarvo- ja -oikeusideologiasta", joka nakertaa mukavasti kansalaisten luottamusta oikeuslaitokseen.
Olemme tanakasti matkalla kohti totalitarismia, joka päättyy kuten muutkin samankaltaiset "kokeilut"...
Viimein se paska osuu tuulettimeen..
-Raksaäijä-

Anonyymi kirjoitti...

Miksi oikeus uskoo rikolista "rikkaamman tarinankerronta perinteen -kulttuurista" tullutta? Jonka PITÄÄ uskontonsa vuoksi valehdella.

Ja miksi toimittelija uskoo mokomaa. Luulisi kouluajoista olevan sen veran vähän aikaa, että muistaa "se huuteli"-syyn olevan ihan paskaa.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, Suomi ja suomalainen oikeuskäytäntö, sosiaaliturva jne. on joskus aikoinaan rakennettu jonkinlaisen rehellisyysolettaman varaan. Näillä paskanvärisillä ei ole minkäänlaista rehellisyyttä, ei ainakaan tyhmiä pottunokkia kohtaan. Tuota "kuultiin kielletty sana"-metodia tullaan näkemään jatkossa paljon nyt kun se on ihan oikeudessa todettu riittäväksi argumentiksi. Sen nämä paskiaiset ovat jo oppineet ettei oikealla ihanvärillä voi joutua syytetyksi viharikoksesta. Sehän tämä nyt päivänselvästi oli, oikein kuvattiin ja kaikki. Hauskaakin taisi olla kun omassa kulttuurissa koiran asemassa olevat pääsevät nyt esittämään voimiansa kantaväestölle. Toki sen kantaväestön valistuneemman osan suojeluksessa.

Olen satavarma että törmäsin aamulla iltiksen sivuilla juttuun jossa poliisi oli poikkeuksellisen suoraan kommentoinut taksimatkojen päätteeksi yhä useammin kaupan päällisenä tulevaa ullatus sexi. Jutussa sanottiin vielä erikseen että muualta tulleet ovat ottaneet koko kyseisen tilaston haltuunsa (yksi suomalaisen tekemä rikos löytyi), ja tuon jutun olisin halunnut linkata. Nyt se on kadonnut bittiavaruuteen... Hesarin sivuilta sama löytyy, mutta mielestäni lyhennettynä ja siistimpänä.

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008429174.html

Mitäpä tähän muuta, tästä on varoiteltu jo pidemmän aikaa.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Ennakkovaroituksena tulevasta:

YouTube The Irish Inquiry - they need your children! A new financial reset is imminent.

Tismalleen samaa tarjolla eu:saa kuin mitä Kiinassa on jo käyttöönotettu...

Rosa Koire kertoo youtube-videoissaan mitä yk:n Agenda 21/2030 tarkoittaa ja
Aaron Russo vastaavasti Endgame -dokumenttielokuvassa sen mitä Rockefeller ja muu rahaeliitti on meille peruskansalaisille tulevaisuudessa tarjoamassa.
Eivätkä ko videot enää vaikuta niin salaliittoteoria-hörhöilyiltä kuin julkaisuajankohtanaan, ikävä kyllä.


-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ihmettelijälle, keski-ikäiselle pikkupojalle, Ikätoverittarille, Tinahatulle, Tapsalle vaan, Vasarahammerille, Ano1:lle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Strix Senexille, Ano3:lle, Allaspalolle, Qroquius Kadille, Taisteluvälineupseerille, Raksaäijälle, Pyssymiehelle ja Puupääukolle & kiitos kommenteistanne.

Tämä vastenmielinen tapaus kertoo ajan hengestä jota hierotaan väkisin vasten meidän pärstiä. Niin kuin Qroquius Kad sanoi, niin tätä on tilattu, tätä on saatu ja saadaan vastakin. Lisääntyvissä määrin. Ja niin kuin Allaspalo totesi, olemme siirtymässä uuteen kastilaitokseen. Jossa me suomalaiset, jotka pidämme tämän maan pystyssä olemme sitä alinta kastia. Toisin sanoen elämme intersektionaalisen feminismin muokkaamassa todellisuudessa.

Anonyymi kirjoitti...

Alin kasti kysyy kuten TPA-elokuvassa säätyihin kuulumaton, että miten herrat voi ryhtyä mukaan lakkoon, kun eivät töitäkään tee.

Tapsa vaan

tira kirjoitti...

Kuvottavaa - taas kerran. Mutta nyky-yhteiskuntammehan on ihan itse antanut heille signaalin että he ovat tärkeitä, itse asiassa jengin kingejä vaatimatta heiltä yhtään mitään. Todellista röyhkeyttä oli tuo, että pahoinpitely haluttiin harkitusti tehdä nimenomaan julkisella paikalla ja kuvata uhrin nöyrryytys. Ei ne meille kuitenkaan mitään voi. Nämä pahoinpitelijät ovat sitten omissa jegeissään koviksia, mutta kotonaan kulkevat nöyrinä jos perheen 6-vuotias poika komentaa.

Valkoihoinenen mutta ruskeaksi itsensä kokeva saa kiljua ylessä kymmeniä kertoja niggaa ja huoraa, mutta jos suomalainen lapsi mahdollisesti vaan ei todistetusti on sanonut sanan neekeri, niin turpiin vaan. Sossuko vain uhrin perhe maksoi oikeudenkäytikulut?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja tiralle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Joo. Tosin nykyisin termi ”herrat” täytynee vaihtaa termiin ”neidit”.

tira: Olet täysin oikeassa. Ja nimenomaan tuo rikosten kuvaaminen ja julkistaminen on viesti että te valkonaamat ette mahda meille mitään. Ja te valkonaamat itse saitte tämän aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olihan tossa tuomiossa sanottu että n-sanojen toiminta oli "hyvin moitittavaa". Lakikieltä tuntevat, tietävät että tuo on aika pahasti sanottu tuomarilta, ei ollenkaan lievää.

Jos jotain positiivista haluaa sanoa, niin sakkotuomiosta ei tule rikosrekisteriä ja alaikäisten rötökset peitetään muutenkin ja n-sanojen erityisesti. Koska nuo eivät tuomiosta opi ja saavat vain vettä lisää myllyyn lällällää-tuomiolla, niin homma varmaan jatkuu kunnes, ja ennen pitkää korvauksia alkaa tulla maksuun vaikka valtiohan ne maksaa.

Meidän hyvään taloyhtiöön on tullut n-sanoja viimeisen viiden vuoden aikana ja ihan oikeasti meinasin purskahtaa nauruun kun nokikeppiä muistuttava n-sana kailotti puhelimeensa jotain wannabe-gansta-englishiä.

Juha R kirjoitti...

Tulee mieleen tapaus useamman vuoden takaa, kun vaimo oli kyläilemässä ystävänsä luona, ja pois lähtiessään tapasi talon pihalta pari sompanssinpentua, alta 10 v, repimässä kukkaistutuksia. Sanoi heille jotenkin siihen tyyliin, että jättäkääpäs ne kukat rauhaan. Vastaus tuli välittömästi: "Et sä meille mitään voi".
Han-suomalaisen pennutkin tekevät samaa, mutta niille ei kotona opeteta, että aikuiset eriväriset ja -uskoiset ei voi niille mitään. Luulisin ainakin, että tässä on se ero.

Anonyymi kirjoitti...

Keskiajalla tunnettiin sanonta "Naisvaltikka on murheen merkki".

Ei mulla muuta.

Qroquius Kad kirjoitti...

Minkähän färisiä nämä mamman pikku mussukat lienevät:

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000008439765.html

Kuria ei heillekään saada.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllähän kanta-asujatkin ovat vuosia tienneet:"Vittu sä meille vittu nitään voi vittu me ollaan alaikäsiä vittu!" Juu, hyvä tulee kun vielä lisätään rasistikortti ja musu-ylimielisyys ja somppu-mulkkuus.

pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

QK, jos ne harjoittelee kuulapyssyillä osumistarkkuuta ennen kovapanosamuuntoja. Ettei tarvii roiskia kuin naapurissa?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Juha R:lle, Ano2:lle, Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Suomen oikeusjärjestelmässä on ollut muutenkin jo pitkää se vika että varsinkaan nuori rikoksentekijä ei saa ehdotonta oikein millään.

Juha R: Tuohon heidät on opetettu. Ja oppi on mennyt perille.

Ano2: Jos katsoo nykyistä hallitusta niin ei voi olla eri mieltä.

Qroquius Kad & Huru-ukko: En lähde arvailemaan. Kusipäitä löytyy suomalaisistakin.

Pyssymies: Valitettavan totta.