torstai 16. joulukuuta 2021

UUSMÄÄRITELLYN TASA-ARVON KIRKAS AURINKO

Tämä postaus on oikeastaan jatkoa eiliselle käppäukkojen keskinäiselle tuumailulle. Kas kun asiahan on niin, että Euroopan Unionissa ollaan valmistelemassa koko Unionin kattavaa vihapuhelainsäädäntöä. Tälviisiin:

Euroopan unionin komissio haluaa tiukemman otteen vihapuheesta ja ehdottaa jäsenmaille, että vihapuhe voitaisiin säätää rangaistavaksi EU-laajuisesti.

Se vaatii jäsenmailta sitä, että ensin EU:n perussopimuksessa lueteltua listaa EU-rikoksista pidennetään kattamaan myös vihapuhe ja viharikokset.

Tässähän ei suomalaiselle ole sinänsä mitään uutta sillä meillähän tätä vihapuhe- ja maalittamislakia on ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo hyvän aikaa. Niin meillä kuin EU:ssa kyse ei ole siitä, mikä on rangaistavaa vihapuhetta vaan siitä, että kuka sen saa määritellä ja kummallakaan taholla määrittelijänä ei taatusti ole tervejärkiset ja reaalimaailmassa elävät ihmiset. Kyseessä on siis täysin poliittinen orwellilainen lakityökalu. Jossa se määritelty vihapuhe menee samalle viivalle terrorismin, ihmiskaupan ja rahanpesun kanssa.

Se, mikä tekee asiasta mielenkiintoisen on Vihervasemmistolaisen Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen avautuminen asiasta. Hän kun määrittelee asian koko lailla pillusentrisesti:

Pietikäinen sanoo, että sukupuolittunut vihapuhe on hyvin laajaa ja monialaista, alkaen nuorten tyttöjen esineellistämisestä ja koulukiusaamisesta, seksuaalissävytteiseen kommentointiin, asiantuntijuuden vähättelyyn ja seuraa naisia jossakin muodossa läpi elämän ikäsyrjintään saakka.

– Olisi tärkeää, että komission aloitetta seuraavassa lainsäädäntöehdotuksessa olisi huomioitu myös sukupuolittunut vihapuhe.

Luonnollisesti tuossa unohtui poikien koulukiusaaminen mutta se ei sinänsä liene Pietikäisen näkövinkkelistä ongelma. Mutta hotellin respassa nousee esille kaksi kysymystä:

1. Puhuuko Pietikäinen vain omista haaveistaan?

2. Vai tietääkö hän meppinä jotain lain valmistelusta ja aukaisee suunsa sen vuoksi koska tietää, että hänen haaveensa tulevat todeksi?

Veikkaamme että vaihtoehto 2 pitää paikkansa. Yksi suomalainen meppi on EU-parlamentissa lähinnä satiaisen munissa elävä kutiainen joten Pietikäinen todennäköisesti puhuu suurempien suulla. Mikä taas tietää sitä että mahdolliseksi laiksi muuttunut Pietikäisen märkä uni olisi oikeaoppisen äärifeministisen tulkitsijan Taivas. Erityisesti kohta ”asiantuntijuuden vähättely” voidaan tulkita niin että nykyisen katastrofihallituksemme arvostelu on automaattisesti rangaistavaa vihapuhetta. Vaikka se olisi perusteltuakin. Mutta onhan se hallituksen asiantuntijuuden vähättelyä.

Yleensäkin tuo Pietikäisen loihelausuma toteutuessaan saisi aikaan tulkintamyllyn jonka seuraus olisi – niin kuin käppäukot jo tuumivat – naissukupuolen asettaminen potalle oppineen pikkulapsen asemaan jota ei saisi arvostella vaikka kikkareita ruiskahtaisi lattiallekin. Ja vaikkei potalle oltaisi oikeastaan opittukaan.

Pietikäiselle itselleen tietysti tämä mahdollinen laki kävisi. Sen seurauksenahan olisi että jos joku muistuttaa hänen rattijuopumuksestaan ja mahtavasta selityksestä ”selvin päin en astuisi humalassa auton rattiin” niin sehän olisi hänen asiantuntijuutta vähättelevää rangaistavaa vihapuhetta.

Uusmääritellyn tasa-arvon aurinko alkaa paistaa nykyisin niin kirkkaasti että tällainen käppäukko tarttee aurinkolasit nukkuessaankin. Muistutetaan muuten lukijaa siitä että kyseinen Pietikäinen sai EU-vaaleissa 77.588 ääntä. Toistetaan, 77.588 ääntä.

Hjuu. Mä silmät luon ylös taivaaseen. Montako ottoa tuohon kuvaan ja profeetalliseen ilmeeseen muuten tarvittiin. Vaan mitenkäs sen miesvihan kanssa oli? Onkos se edelleenkin sallittua? Jopa suotavaa? Sirpa, sie et kertonu miulle tätä.

VAIN naisten arvostelulle nollatoleranssi. Eritoten verkossa.


55 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Vihapuhe ja maalittaminen. Piti ihan hieraista silmiä männä viikolla.

Kuluvan alkuviikon toisessa iltapäivälehdessä oli maksumuurin takana toimittelija Anna Hopin juttu eräästä lihavasta naisesta. Tämä 34-vuotias perheenäiti painaa tukevasti 230 kiloa! Huomaa tukeva (heh heh!) paino! Jutun varttitonnari ei yritäkään esittää, että arki ylipainoisena olisi jotenkin hohdokasta ja haluaa yksinkertaisesti laihtua.

Sitten vielä maksumuurijutun klikkiotsikossa oli houkutteena: "...käyttää kiellettyä L-sanaa ". Siis mitä hittoa? En tiennytkään moista.

Onko suomen kieleen tullut tämmöisiä "kiellettyjä" sanoja? Missä sellainen lista on saatavilla, ettei tule kiellettyä sanaa käytettyä? Mikä ihmeen L-sana? Asiayhteydestä ilmeisesti lihava, leppoisa tai luomu? Vai läski? Vai lällälällänlää?

Yrittääkö tämä nuori toimittelija lanseerata nyt jonkun uuden kiellettävän uudissanan suomen arkikielen sanavarastoon?

heppa

Anonyymi kirjoitti...

Miustakin ois kiva olla kännissä selvinpäin. Hitsi ois kivaa.
Ihmettelijä.

Olavi Koskela kirjoitti...

Panin kanssa merkille Pietikäisen arpomiset asiassa, ja aattelin, että vot perkele, vihdoinkin saadaan jokin hyväksyttävissä oleva ja juridisesti toimiva määritelmä tuolle jumalattomuudelle. Sitähän tässä on kotomaassakin jo aikoja kaipailtu. Katin kontit saatiin. Ympäripyöreää naispoliitikkohölötystä asian tärkeydestä ihan unijoonin laajuudella. Miten se onkin vaikea asia noille pietikäisille käsittää, että selkeä ja yhteisesti hyväksytty määritelmä on välttämätön, jotta aihetta koskevissa oikeusprosesseissa ei lipsuttaisi täyteen mielivaltaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ja uusin vouhotus sähköautoista, akkojen pitäisi hallituksen mielestä saada ostaa
sähköauto halvemmalla kuin miesten. Mihin unohtui ne muut 30-50 muuta sukupuolta?

Helsinki kuulemma alkaa "pillurättejä" ilmaiseksi jakamaan tai miten lie tuo nyt sitten järjestetäänkään tarvitsijoille?

voiko tämä viherpunafeminismi vielä hullummaksi mennä.. missähän ne rajat tulevat vastaan?

t. Sepi

Anonyymi kirjoitti...

Hepalle tiedoksi, että L-sana korvataan nykyään ilmaisulla "kehopositiivinen". Itse en tuota pysty nauramatta edes kirjoittamaan saati arjessa käyttämään.

Ps-lehdenjakaja

QroquiusKad kirjoitti...

Johan se seksuaalinen häirintä aikoinaan määriteltiin olemaan mitä tahansa, minkä "uhri" voi kokea olevan seksuaalista häirintää.

Jos mies puhuu puhelimeen, hän mallaa sillä mulkun pitelyä naisen nähtävillä. Seksuhärää!
Mies katsoo naista! Seksuhäräää!!
Mies ei katso naista, koska tietää saavansa siitä syytöksen seksuhärästä. Mies seksuhärää naista olemalla antamatta aihetta uhriutua seksuhäräääästä!!!

Niinpä siis naisistuvassa ja jo hyvää vauhtia lapsistuvassa läntisessä Euroopassa, mukaanlukien tietysti Pohjoismaat, on pian bryssien päätöksellä oleva naisvihaista vihapuhetta mikä tahansa, minkä nainen voi sellaiseksi kokea.
Jos kukaan ei puhu mitään, se on passiivis-aggressiomikroaggressiota, ja näin ollen äärimmäisen suuri rikos:
se on rikos, joka tehdään olemalla tekemättä rikos!!

Näin pahasti ei voi kukaan muu kuin mies loukata kaikia maailman naisia samanaikaisesti!! Mutta ah, tuolta tuleekin ihana rakastajani Abdullah!
Hän ei sönkötä eikä kysele, hän osaa pitää minut lempeästi kurissa:
molemmat silmät ovat jatkuvasti siis nii-in ihanan mustina ja aii ihanaa, miten pilluun sattuu koko ajan!! Siinä vasta Rakastaja!!!

Mutta itsepä oleme tämän tilanneet antamalla pöljäpilluille kaiken kuviteltavissa olevan vallan, vaikka se olisi peruutetavissa helposti:
ensin poistetaan äänioikeus. Sitten loput vapaudet ja oikeudet vailla vastuita ja velvollisuuksia katoavat ihan issekseen.

Mutta koska sitä emme halua, nauttikaamme nyt tästä niin maan perkeleesti.

Anonyymi kirjoitti...

Valvoin viime yön monta tuntia miettiessäni näitä. Olen seurannut vuosia poikani rääkkäämistä narsistieukon taholta. Poikani maksaa suurimman osan vuokrasta. Nyt eukko otti avaimet pojalta pois ja elelee onnellisena? koiransa kanssa mukamas yhteisessä asunnossa. Elämän varrella on tullut huonoja kokemuksia myös naisten taholta. Viime yönä en siis pystynyt toteuttamaan nollatoleranssia viha-ajatuksissa. Onneksi minulla on kiltti vaimo ja muutenkin saa nähdä myös arvoiltaan terveitä naisia. Ymmärrän, että joillakin miehillä voi tulla täyttä naisvihaa. Olisiko lääkkeeksi viha-ajatuksiin kellopeliappelsiini-elokuvan hoitokeinot.

Jonez kirjoitti...

Hs:s artikkelin kommenttiosassa eräs sanoi että

"Tämä on kannatettava ja tarpeellinen hanke. Vihapuhe on törkeää vallankäyttöä, ja demokratialle vahingollista. Sananvapaus ei tästä kärsi, vaan laajenee kun ihmisiä ei huudeta ja pelotella hiljaisiksi."

Minusta asia on juuri päinvastoin, nythän sananvapaus kärsisi kun ei voi olla varma että vihapuhuuko vai ei.

Jonez

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys hepalle, Ihmettelijälle, Olavi Koskelalle, Sepille, PS-lehdenjakajalle, Qroquius Kadille, Anolle ja Jonezille & kiitos kommenteistanne.

heppa & PS-lehdenjakaja: Joo, läskiä tuo L-sana vissiin tarkoittaa ja sitä kehopositiivisuutta nykyisin kuvaa vaikkapa tämä kuva:

https://64.media.tumblr.com/f62c13234273072ae4dcafa33e299e14/a26950a38a79f848-26/s500x750/64f21806743dad017cdf60a77317cecd8ab43361.jpg

Mutta se ei ole kaunis vaikka kuinka inttäisi. Virallista kiellettyjen sanojen listaa ei kai ole mutta kielletyksi haluttavien sanojen määrä kyllä kasvaa koko ajan.

Ihmettelijä: Joo, ainakin tulis halvemmaksi. Mutta siinä jäisi tietysti oluen raikas maku nauttimatta.

Olavi: Oikeusprosesseista puheenollen, tuo Pohjanmaan käräjäoikeus oli vaihteeksi suoraselkäinen ja vapautti Mauri Peltokankaan syytteestä.

Sepi: Joo, tuossa sähköautojutussa yhdistyy sekä ilmastohysteria että feminismi ja lopputulos on silkkaa surrealismia. Ettei suorastaan dadaa.

Qroquius Kad: Tiivistit nykypäivän varsin osuvasti. Tosin en ole varma että kuvittelevatko femakot sen Abdullahin olevan oikeasti sellainen lällydemari mitä mainostetaan.

Ano: Tällaisia tapauksia tunnen valitettavasti minäkin.

Jonez: Juuri näin.

Anonyymi kirjoitti...

77588 ääntä. Ei ainakaan yhtään vähennä epäilyjäni siitä, että vaaleja peukaloidaan. Tai jos pitää kutinsa, niin yhtä paha, koska kertoo jotain oleellista kansamme tilasta.

Pohjanmaan käräjäoikeudessa voi ainakin tällä hetkellä uskoa saavansa asiallisia tuomioita ns. vihapuheesta. Peltokankaan vapauttava tuomio oli piristävä poikkeus tässä demla-mafian ja toiviaisten hallitsemassa systeemissä.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

En mie nyt oluesta sinänsä tykkää, janoon juon toistaiseksi ylikansalistamonta vettä vai mikä klopalisaatio se nyt on. Olut antaa kärsivällisyyttä kestää näitä tättähääröjä ja bilehileitä.
Kompensaatio puuttuu kaikin tavoin, pitäis saada niitä valtiohenkilöitä eikä twitteriin livertelijöitä.
Ihmettelijä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Ihmettelijälle & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Suomen vaalisysteemi on kumminkin sellainen että sitä on hyvin vaikeaa peukaloida. Joten ennemminkin tuo äänimäärä kertoo äänestäjistä. Voihan muuten olla että arkkiperkele Toiviainen pitää huolen että Peltokankaan juttu menee ensiksi hoviin ja sitten korkeimpaan oikeuteen. Niinhän kävi aikanaan Jussi Halla-ahonkin kohdalla.

Ihmettelijä: Minä pidän kyllä oluen mausta. Erityisesti saunassa se maistuu. Jäykkää viinaa juon äärimmäisen vähän. Ruuan kanssa minäkin juon mieluiten vettä. Ja ei me ehkä tarvittais valtiohenkilöitä vaan valtiomiehiä.

Anonyymi kirjoitti...

Voi perkele tuota hämeenlinnalaista juoppoa siiderivalasta. Kuka on niin helvetin tyhmä, että semmoista äänestää. No, on sarmanto, vai mikä se kuohilas nyt olikaan, samanlainen kokoomuskommari. Kumpikin joutaa pois euparlamentista suomen etua vastustamasta.

Vihapuhelait on ihan vaan sensuuri- ja blankolakeja, sikäli hylättäviä.

Fixit alkaa tuntua päivä päivältä paremmalta idealta.

Pyssymies

Ekku kirjoitti...

Ylen jutussa tuosta Peltokankaan oikeudenkäynnistä on lopussa sellainen "toiveikas" maininta,että "uutista täydennetään".
Odottavat varmaan, että syyttäjä valittaa tuomiosta.

Anonyymi kirjoitti...

Olinpa nyt kerrankin korrekti, vai korruptoitunut. Aivan sama mikä tuure poerlius on peräsimessä kunhan järki on mukana. Olihan muinaisissa sivilisaatioissa eunukit pelipaikoilla ja ne kesti kuitenkin jopa tuhansia vuosia. Bysanttikin 1000 ja epyktit sun muut.
Ihmettelijä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Ekulle ja Ihmettelijälle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Fixit olisi loistava idea mutta pelkäänpä että Suomi on viimeinen joka tuosta hirviöstä irtaantuu. Ei ole paljon jääkärihenkeä, sano.

Ekku: Ja veikkaanpa että valittaa.

Ihmettelijä: Ja ne kaikki aikanaan romahti niin kuin epäilemättä joskus romahtaa tämä läntinen sivilisaatiomme. Vaan mitä tulee tilalle?

QroquiusKad kirjoitti...

Fixit edellyttää vaihtoehtoa. Jos Suomi eroaisi nyt EUsta, ainoa seuraus olisi kaatuminen ensin taloudellisesti ja sitten poliittisesti Imperialistisen Roistovaltio Ryssän kitaan.

EUsta eroaminen on mahdollista vain, jos Visegrád-maat muodostavat oman liittonsa erottuaan EUsta, ja huolivat Suomen mukaan;
se ei nimittäin olisi lainkaan kirkossa kuulutettua.

On täällä sen verran vahva ryssäkiimainen kommunismi hengissä, Euroopan viimeisenä valtiona.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Eurooppa oli ennenkin täynnä itsenäisiä valtioita jotka pärjäsivät ja kävivät kauppaa keskenään. Ja lasket ehkä vähän liikaa noitten Visegrad-maiden varaan. Joka tapauksessa nämä ylikansalliset keinotekoiset systeemit tulevat aina hajoamaan. Niin hajosi Neuvostoliittokin vaikka sillä oli aivan eri tasoinen väkivaltakoneisto kuin EU:lla.

Anonyymi kirjoitti...

No onhan meillä takaseinänä kamelikuiskaajien kalifaatti. Seraljien paikat on jo paalutettu... taikaseinä työntää rahaa laakerit punasena jos hallitus saa halunsa läpi. Ja sehän saa koska haluaa ja muu on epistä.
Sitä vaan tarkotin että yleensä valtio(tai joku) hajoaa sisältä. Ulkoinen paine tiivistää rakennelmaa niinku venäjä on tehny about roslagenin ajoista. Usa pitää painetta sopivasti yllä.
Varaventtiilit pitää olla, nyt lähiössä jotka läpsyttelee tänne. Pitää saada goat live matter tai jotain.
Ihmettelijä.

QroquiusKad kirjoitti...

Pointtini oli siis, että jos huomisaamuna klo 0800 Suomi irtautuisi EUsta, se olisi yksin Euroopassa Ryssän vieressä. Tällaisessa tilanteessa Fixitissä ei ole mitään järkeä.
Mitä tulee Visegrádin Liittoon, on se minullekin paljolti epärealistinen utopia.

Ihannetilanne olisi, että EU hajoaisi samanaikaisesti ja Kansakuntien Eurooppa palaisi samankaltaisena kuin maailmansotien välillä. Mutta miten realisista se sitten olisi...?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ihmettelijälle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ihmettelijä: Niin. Hallituksemme tekee parhaansa että oma valtiomme hajoaa sisältä. Tai jos ei hajoa, niin tekee maasta elinkelvottoman.

Qroquius Kad: Jossain vaiheessa se EU hajoaa ja sen jälkeen aletaan rakentamaan. Ikävä kyllä se hajoaminen saa jonkinsorttisen kaaoksen aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ad Qroquius Kad:

Et sitten ole kullut semmoisesta seurasta kuin NATO? Siihen kuulumisen EI tarvita eu-jäsenyyttä. Ja sillä on hieman enemmän muskelia takana kuin eu-nukeilla.

Pyssymies

Sami Pihlajamaa kirjoitti...

Mikään rakenne ei vielä ikuinen ole ollut, eikä EU ole edellämainitusta mikään poikkeus. Asuin 15v ulkomailla, joutuu toteamaan valitettavasti sen, dttä kyllä tämä maa oli monin tavoin erilainen palatessa kuin mitä se lähtiessä oli..Esimerkiksi maaseutu, olen viimeisiä jotka ovat sen virlä elävänä nähneet..

Anonyymi kirjoitti...

77.588 ääntä!!! Kun kykypuolueenkin äänestäjät ovat näin pihalla, onko meillä enää mitään toivoa?

Rouva Ano

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Tässä on nyt vaan se, että historia on selvästi opettanut, että Roistovaltio Ryssä ei edes Neuvostoliittona tuhonnut vasalliensa kansallista olemassaoloa, ei edes 70 vuodessa, eikä sillä ilmeisestikään ole pienintä aikomustakaan tehdä niin. Viro, Puola, Unkari ym ovat tänään ylpeitä ja isänmaallisia valtioita, mitä ei voi sanoa Tytti Tuppuraisen ja Sirpa Pietiläisen Suomesta. Sakeimmankaan panslavistin mieleen ei juolahdakaan floodata Eurooppaa täyteen analfabeetteja kamelikuskeja ja vuohipaimenia, ja jos juolahtaisikin, hän pikaisesti torjuisi ajatuksen.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, tuo vihapuheen/maalittamisen ynnä muun kitkemiseen tarkoitettu lainsäädäntö on puhdasta fasismia härskeimmillään. Saksa taitaa vieläkin todella ikävöidä Adolf-setää. Laittomille uhkauksille, ahdistelulle jne. on jo nyt lainsäädännössä pykälät, tämä on siis puhtaasti Toiviaisen ja muiden hullujen tarpeisiin.

Tämä johtaa kaikki oikeastaan siitä edellisen blogikirjoituksesi aiheesta, eli naisten pitäisi saada aina valita vain ne itselleen sopivimmat osat kaikesta: "Ostakaa kuvia" onlyfansista ja käykää instassa tykkäämässä persekuvista niin että tienaan pelkästään niiden postaamisella, mutta älkää perkele esineellistäkö!". Asiat eivät valitettavasti toimi näin, jos haluat olla julkisuudessa näkyvillä (politiikka, tv, lehdet...) niin silloin on vaan kovetettava nahkansa kestämään myös se negatiivinen puoli. Halla-Aholta voisi kysyä kuinka paljon hän on kokenut "hyötyneensä" siitä että on mies, ja sitä kautta saavutetusta lempeämmästä mediakohtelusta. Eikun?

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,
Pakko linkata tämä!
Sekopäisyys kääntyy myös tekijöitään vastaan!
https://www.suomenuutiset.fi/entinen-mies-on-masentavan-ylivoimainen-naisten-uinnissa/

Voi Aikoja Voi Tapoja

QroquiusKad kirjoitti...

Tiedätkös veli Pyssymies, kun se NATO ei ole talousliitto. Ei se suojaa Suomea kaatumasta taloudellisesti Ryssän kitaan, eikä sellaista tilannetta kestä ajautumatta ennen pitkää myös taloudellisesti.

Sitäpaitsi Suomi ei muuten ole NATOn jäsen.

Anonyymi kirjoitti...

"Ei se suojaa Suomea kaatumasta taloudellisesti Ryssän kitaan, eikä sellaista tilannetta kestä ajautumatta ennen pitkää myös taloudellisesti." - Hä? Onko tämä kirjoitttu selvin päin ja jos niin mitä oli tarkoitus sanoa?

Jos irtaudemme eu-nukeista, ei liityminen NATOon ole enää poliittisesti kummoinenkaan temppu. Silloin sorrumme mielestäsi ryssän syliin kuin norja konsanaan, tai islanti, turkki tai UK.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Sami Pihlajamaalle, Rouva Anolle, Catilinalle, Puupääukolle, Voi Ajoille Voi Tavoille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies & Qroquius Kad: Tuosta on sinänsä turha kinastella kun Suomi on joka tapauksessa niitä vihonviimeisiä jotka EU:sta irtautuu.

Sami: Niin pitkän ajan jälkeen muutos varmaan vielä korostuu.

Rouva Ano: Ja yhtä suuri kysymysmerkki on se, että kuinka kokkarit voi olla aina ykkönen gallupeissa.

Catilina: Sinänsä Neuvostoliiton sisällä, mm. Baltiassa oli kyllä tiettyjä venäläistämistoimenpiteitä mutta tosiaan tuskin satelliittivaltioissa.

Puupääukko: Tuo pitää paikkansa.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Tuo on tosiaan aikamme hulluutta. ”Yliopiston johto kehottaa naisuimareita kääntymään mielenterveyspalvelujen puoleen, jos eivät kestä joukkuetoverinsa menestystä.” Voi aikoja, voi tapoja.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Anonyymille, jonka poikaa narsistieukko rääkkää:
Poikani kirjoitti minulle kohtalostaan, ennen kuin hän tempautui ulos - eikun hänet potkaistiin ulos!

"Minun pitäisi olla osa-aikaeläkkeellä. Nämä eläkepäiväni paahdan
kotitöitä aamusta iltaan: puunkaatoa, halkomista, pyykinpesua,
tiskausta, silittämistä. Joskus olen sanonut, että olen kai aika kiva
mies, kun teen näin paljon kotitöitä. Siihen sain kuulla, että nykyajan
mies nyt tekee oletuksena tämän verran kotitöitä. Ei se ole mikään
saavutus. Pitäisi tehdä kaksi kertaa niin paljon, että olisi jotenkin
hyvä mies.

Aina kun meillä riidellään, Suvi käy avoimesti minun kimppuuni, yleensä
lasten nähden. Hän läiskii korvapuusteja, repii hiuksistani ja potkii.
Minä kun olen kiltti, en voi tehdä vastaan mitään. Jos soittaisin poliisille että vaimoni hakkaa, sieltä varmaankin naurettaisiin. Jos yritän sanoa, ettei sinulla ole oikeutta tähän, hän vastaa että oli minullakin oikeus maata vuosi masentuneena.

Tyttäreni Helva sanoi yhtenä päivänä minulle iloisesti: "Meillä isä tottelee
äitiä!" Juutuin miettimään sitä. Meillä tosiaankin perhe-elämä kukoistaa
vain silloin, kun muistan pyytää kaikkeen Suvilta luvan etukäteen ja
tehdä juuri niin kuin hän haluaa. Lapsetkin ovat jo huomanneet sen.

Nämä ovat jatkuneet jo vuosikausia ja olen jotenkin tottunut niihin.
Siihenkin, että suuttuessaan Suvi käy hakemassa naapurista appiukkoni
avukseen haukkumaan minua. Sitten tämä uhkailee vetävänsä minua turpaan,
koska olen niin kamala mies. (Sinuakin on uhattu vetää turpaan, jos
vielä näyttäydyt täällä!) Tuskinpa sitä koskaan kyllä tapahtuu, olen
kuullut sitä uhkailua jo niin monta kertaa.

Sitten minua jatkuvasti epäillään pettämisestä. En ymmärrä, miten
edes pystyisin pettämään, koska olen vuoroin pitkät päivät töissä,
vuoroin kotitöissä. En käy vapaa-ajallani missään yksin. Silti kaikki
minulle tulevat kirjeet luetaan. Pankkitunnukseni ovat Suvin hallussa,
jotta hän voi säännöllisesti tarkistaa, mitä olen mistäkin ostanut.
Nämäkin asiat ovat jatkuneet jo seurusteluajaltamme asti. Jotenkin olen
vasta nyt alkanut ajatella, tarvitseeko minun todella suostua
tällaiseen, jotta Suvi antaa minun armollisesti asua omassa kodissani.
Jos tulen töistä kotiin puoli tuntia tavallista myöhemmin, joudun
antamaan todisteiden kanssa selonteon siitä, missä olen ollut !

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Tuohon uinti juttuun liittyen, olihan tässä taannoin ottelu oikein kehässä, missä sellainen titityy entinen mies otti matsia luomunaista ( vai mikä se nykyään on? ) Vastaan. No, tiedätte miten kävi. Ja tuo kokoomuksen ja Pietikäisen kannatus. Olen aina hieman ihmetellyt sitä, miten se menee kuin demareiden ja kokoomuksen välillä tuo gallup. Eli jompikumpi aina kärjessä. Kepu joskus myöskin. Ollaan olevinaan eri mieltä yms. Korruptiota on tullut esiin. En nyt suoraan tarkoita vilunkipeliä, mutta jotain mätää tässä on. Sitäpaitsi taisi viime vaalien osalta olla sovittuna 6 kk etukäteen hallitus. Tarkoituksena PS:n pelaaminen ulos. Se siitä demokratiasta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Kiitos tuosta. Valitettavasti minäkin tiedän tuollaisia tapauksia.

Ano: Joo, tiedän matsin. Kallonmurtuma tuli. Ja PS tullaan pelaamaan pois myös seuraavasta hallituksesta. Äänestäjien avulla. Kas kun joku 20 pinnaa ei riitä mihinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Muistan, kun edesmennyt Toni Halme (levätköön rauhassa) väitteli/keskusteli televisiossa dopingin käytöstä lääkäri Timo Seppälän kanssa. Halme - kiistattomista ansioistaan huolimatta - hävisi väittelyn totaalisesti. Seppälän pointti oli se, että jos doping sallitaan, se on urheilun loppu, koska kukaan vastuullinen vanhempi ei päästä lastaan sellaiseen lääkemanipulaatioon. Halme joutui toteamaan, että "toi on totta". Nyt tässä transhypetyksessä on tarjolla pitkälti sama tuhon tie: jos ex-mies naisten sarjassa tulee valtavirtaiseksi, lakkaa naisurheilu olemasta. Monikohan vastapuolen edustaja on tullut ajatelleksi tätä - ts. nokkaansa pitemmälle?

PS-lehdenjakaja

QroquiusKad kirjoitti...

Oi voi, eihän edes 45 pinnaa riittäisi PS:lle tässä systeemissä, jossa hallituspohja päätetään puoli vuotta ennen vaaleja ja asia myönnetään aivan avoimesti heti vaalien jälkeen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys PS-lehdenjakajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

PS-lehdenjakaja: Olet oikeassa. Toivottavasti tämä on lyhytaikainen muoti josta myöhemmin todetaan että se oli mieletöntä.

Qroquius Kad: Totta. 101 kansanedustajaa riittäisi. Ei yhtään vähempää.

Anonyymi kirjoitti...

EU-komissiolla ei sitten tähdellisempää tekemistä?

Onhan tätä vihapuheen kriminalisointia Suomessakin jo vuosikausia pohdittu, mutta on edelleen ns. vaiheessa kun on määrittelyvaikeuksia ja kaikenlaista perustus- sun muuta lakia ikävästi torppaamassa hyvän idean. Mutta odotellaan nyt kaikessa rauhassa: kun tuo laki Brysselissä saadaan aikaan niin sitten voidaankin taas näppärästi mennä EUn selän taakse eikä poliitikkojen itse tarvitse kantaa vastuuta (anteeksi tämä ruma v-sana, käytän sitä kunnes lailla kielletään, ja senkin jälkeen).

Lain ensimmäinen artikla tulee tietenkin koskemaan kaikkea EU-komissioon kohdistuvaa kritiikkiä. Vrt. 1. käsky Raamatussa. Muissa artikloissa sitten hieman viilattavaa kun jollakin on ehkä tullut tuolla mieleen lain käytännön sovellutukset. Miten toimitaan esim. tilanteessa, jossa Pierre kiljuu rajan pinnassa Helmutille "senkin Lederhosen-makkaranmussuttaja kaljankittaaja", ja Helmut vastaa "senkin maksakirroottinen frogi"? Suoraanko sitten mennään Haagin kv. tuomioistuimeen? Äkkiäkös tällainen pöyristyttävä vihapuhe eskaloituu sotarikokseksi.

Suomessahan vihapuheen kriminalisointiyrityksen taustalla on käsittääkseni ollut se, että rikollistahan se on jos vieraidemme herkkiä tuntoja loukataan - varsinkin sellaisten, jotka eivät edes osaa suomea. En siis osannut ajatella asiaa oikeaoppisen feministisesti kuten Pietikäinen. Mutta olikohan Sirpa nyt ihan loppuun asti tämän miettinyt? Nainenhan on naiselle peto, nyrkit ei heilu yhtä usein kuin miehillä mutta kieli sitä myrkyllisempi ja voi jättää vielä pahempia traumoja, eikä ne kissatappelutkaan mitään pikkunujakoita aina ole. Eli kaksi naista oikeudessa vastakkain, ei voi antaa tuomiota koska kyse naisista? Entäs kaksi herjaavaa homoa, tai homo ja nainen vastakkain?

En ole kuullutkaan tästä sähköauto-alennuksesta naisille. Millä ihmeellä tätä on perusteltu?
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Se EU:n selän taakse meneminen voi pitää paikkansa. Touhu on sukua siihen, että vedotaan kansainvälisiin sopimuksiin joita ei ole olemassakaan kuin vetoajan korvien välissä. Pierre ja Helmut eivät kuulu tähän ollenkaan vaan ainoastaan Abdelkader sekä se henkilö joka pitää Abdelkaderia välttämättömänä voimavarana ja väistämättömänä velvollisuutena. Pierrelle ja Helmutille samoin kuin Suomessa Matille varataan vain nettoveronmaksajan ja hyväksyjän osa.

Luulen, että nuo oikeuskäsittelyt on varattu vain siihen, että mies loukkaa naista. Tai sitten perussuomalainen nainen loukkaa vihervasemmistolaista naista. Ja vihervasemmistolainen nainenhan on herkkä loukkaantumaan.

Sitä sähköautoepistolaa löytyy tuosta uutisesta:

https://www.is.fi/autot/art-2000008475297.html

Anonyymi kirjoitti...

Eipä tässä muusta ole kyse kuin että EUn fasistiliiton arvostelu halutaan estää ja tehdä rangaistavaksi. Suurta ja mahtavaa ei saa arvostella vaikka se syö alustalaisensa luita myöten.

klova kirjoitti...

Suomen eroaminen EU;sta olisi sikälikin vaikeahko liike, että jotenkin nämä takaukset ja Suomen osuudet keskuspankin taseesta täytyisi hoitaa. Ja erossa Eu tuskin olisi kovin halukas mihinkään kompromisseihin pienen maan kanssa.

Toisekseen eivät suomalaiset ole valmiita tuollaisiin dramaattisiin liikkeisiin.

Eu joko hajoaa tai siitö tehdään liittovaltio. Veikkaan ensin jälkimmäistä ja sitten ehkä ensimmäistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Klovalle & kiitos kommenteistanne.

Ano. Tältä se kyllä vaikuttaa.

Klova: Ainakin yritys tehdä EU:sta liittovaltio eli siis täysin keskusjohtoinen valtio on kova. Jos Suomi eroaisi – mitä ei ihan heti tapahdu – niin taloudellista painostusta ilman muuta käytettäisiin. Mutta Suomen eroaminen tällä hetkellä on lähinnä fantasiaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ilta-Sanomat: ”Merkittävä havainto ilmasto- ja energiastrategian sukupuolivaikutusten arvioinnista on, että miesten osuus sähköautojen omistamisesta on suurempi kuin naisten oletettavasti tuloerosyistä”.

Valhe, emävalhe, naisen euro on 80 senttiä by Pauli Sumanen

Valhe, Emävalhe, Naisen euro on 80 senttiä on tutkimus, jossa kyseenalaistetaan Tilastokeskuksen neljännesvuosittain julkaisemien miesten ja naisten keskikuukausiansiotietojen arvo palkkatasa-arvomittarina. Tilaston mukaan naisten kuukausiansiot ovat noin 82 % miesten ansioista. Tässä kirjassa osoitetaan, että kyseisen tilaston palkkaaineisto on monin osin virheellistä ja puutteellista. Kun aineistoa korjataan yleisesti tunnetuilla tilastoilla, saadaan lopputulokseksi, että Suomessa naisten keskituntiansio on suurempi kuin miesten, vaikka miesten vuosiansiot ovatkin suurempia kuin naisten.

Suurin syy miesten suurempiin vuosiansioihin on se, että miehet tekevät keskimäärin neljänneksen enemmän työtunteja vuodessa kuin naiset.

https://www.goodreads.com/book/show/18900232-valhe-em-valhe-naisen-euro-on-80-sentti

"Pauli Sumanen: Kun naisen euro on 76 senttiä, niin miehen euro on 75 senttiä. Mitä ne kertovat?"

https://www.youtube.com/watch?v=TSYMu1PO9Io

Rele: Miehen euro on 87 senttiä

https://areena.yle.fi/1-1772118

Johan

Tinahattu kirjoitti...

Tämän sivun väellä on paljon yhteistä eräänlaisten amerikkalaisten kanssa. Kiukkua, toivottomuutta, voimattomuutta. Ääritapauksissa toivotaan koko paskan kaatumista; kuvitellaan pärjättävän maaseudulla mutta ei huomata paikallisen valtuuston olevan yhtä rappiolla kuin kivikylän säätyläiset.

Terveiset häntä lurpassa,
Tinahattu
Puten uskollinen koira

Yksi sitten horisee Natosta, toinen Adolf-sedästä. Polsupoikia molemmat. Voi hyvänen aika!

Anonyymi kirjoitti...

EU-pessimismi on perusteltua, mutta silti haluaisin vaihtelun vuoksi esittää pari näkökulmaa ikään kuin vastapainoksi. Hommaforumilla muuan kirjoittaja sanoi olleensa Moskovassa viikkoa ennen Neuvostoliiton hajoamista, ja oli silloin siinä käsityksessä että NL:ää ei hajota mikään eikä koskaan. Toisin sanoen hyvin nopeat muutokset ovat mahdollisia. Legendaarinen on myös Paavo Väyrysen ennustus neukkulan ikuisuudesta. Toisaalta EU perustuu täydelliselle moraalittomuudelle: Saksan etujen vuoksi koko välimeren rannikkoa elätetään pohjoisesta käsin. Jos Suomen velkasuhde (velka per bkt kertaa 100) ylittää 90 %:n rajan olemme konkurssissa korkojen kanssa. Eli: pää tulee vetävän käteen joka tapauksessa. Silloin on vaihtoehtona joko totaalikaaos tai kovat otteet. Eli tyttöhallituksen vässyköinti ei ole ikuista, sillä matematiikka tulee vastaan.

PS-lehdenjakaja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Johanille, Tinahatulle ja PS-lehdenjakajalle & kiitos kommenteistanne.

Johan: Tuttua evästä mutta sitä 80 senttiä jauhetaan jatkuvasti edelleenkin. Faktojen ei anneta häiritä hyvää, feminististä läppää.

Tinahattu: Ja sitten tulee kolmas ja ylentää itsensä.

PS-lehdenjakaja: Tästä on puhuttu tässäkin blogissa ja se Neuvostoliiton valtavan nopea romahdus herättää kyllä toivon kipinän. Nythän tuo Putin on muuten ruvennut kovasti haikailemaan sitä Neuvostoliittoa takaisin.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos linkistä Ykä. Hallituksemme nyt siis vakavissaan pohtii "naisten sähköautoköyhyyden lieventämistä" ilmastosuunnitelmaluonnoksessaan. Että siis mitä häh? Mikä ihmeen vaikutus ilmastoon on sillä autonostajan sukupuolella ja miten ilmastoa suunnitellaan?

Lapsiköyhyys, kuukautissuojaköyhyys, ehkäisyvälineköyhyys, sähköautoköyhyys - itse puhuisin järjen köyhyydestä.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Olet oikeassa. Kyse on järjen köyhyydestä. Mutta kun hysteerinen hirviö on laskettu valloilleen niin sitä on kovin vaikeaa pysäyttää.

QroquiusKad kirjoitti...

Itse asiassa autonostajan sukupuolella nähtiin tietynlainen merkitys autoilun alkuaikoina:

sähköautoja markkinoitiin nimenomaisesti naisten autoina, joita ei tarvinnut veivata hartiavoimin käyntiin ties kuinka monen kampikierroksen ja voi härrä paratkoon kuinka monen hikipisaran ja kirouksen jälkeen!
Ei, vaan sähköauto käynnistyisi nappia painamalla, kuten daamille sopiikin ja kuljettaa sitten daamin sinne, minne daamille sopiikin sen ohjata.

No, polttomoottoriteknologia meni sitten ohi sähköautojen. Sitten politiikka meni ohi teknologian.
Vai menikö sentään:

https://www.iltalehti.fi/autot/a/2013032216815546

Siinä se on se naisten sähköautoköyhyyden lieventäjä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Ne kammella käynnistettävät – muistan muutaman ihan pikkupoika-ajoilta – antoivat vittumaisen takapotkun kun lähtivät käyntiin. Jotenkin minusta tuntuu että jos Mummo Ankka olisi oikea hahmo niin hän mäiskisi rätillä päin nykyfeministejä.

Ja politiikka ei ole mennyt ohi teknologian. Vaan utopia on mennyt ohi realismin.

Tinahattu kirjoitti...

Suomen natoviikareille muistutan että heidän ylipäällikkönsä on Joe “Paukku” Biden. On toki ymmärrettävää että vanhalla miehellä perä pettää muttamutta, tärkeissä asioissa ei pitäisi hourata.
Ryssät ovat kyllästyneet natolaisten riehumiseen ja antaneet käskyn: Seiso siinä, ole hiljaa ja koeta muistaa se vanha sopimus.

Parhain terveisin,
Tinahattu
Puten uskollinen koira

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Joo, Biden on seniili jätkä joka pääsi kikkailemalla presidentiksi mutta tämä ei ole edelleenkään Nato-blogi vaikka kuinka haluaisit siitä sellaisen tehdä.

Catilina 🇷🇺 kirjoitti...

Meillä oli valtavan hieno teknologia, nimittäin höyryauto. Niitten suorituskyky oli täysin ylivoimainen, mutta sähköstartin yleistyttyä ihmiset eivät viitsineet odottaa sitä kolmeakymmentä sekuntia, jonka Doble tarvitsi liikkeelle lähtöön pilottiliekiltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Catilina. Osaatko kertoa enemmän tuosta höyryautosta?

Ekku kirjoitti...

Juutuubista katsoo Jay Leno's garage ja Doble Steam car.
Halpa se ei kylläkään ollut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ekku ja kiitos vinkistä.