JOTAIN IHAN MUUTA CXX

Mennään taas hetkeksi yleismasentavasta nykypäivästä ajassa hieman taaksepäin, joskaan ei tällä kertaa aivan Kekkoslovakiaan saakka. Kuluvan vuoden helmikuussa tein pienen syrjähypyn 1970-luvulta ja esittelin 1980-luvun suomalaisia tv-ohjelmia. Käydään tällä kerralla läpi sitä, mitä ulkomaista tv-tarjontaa kyseisen vuosikymmenen suomalaiselle tarjottiin. Tarjontaa oli tuolloin jo kohtuullisen paljon vaikka kanavia ei ollut kuin kaksi ja vuosikymmenen loppupuolella kolme. Näin ollen huomattava määrä kaikenlaista tarjontaa jää pois. Mutta tuleepahan raapaistua pintaa kumminkin.

Aloitetaan 1980-luvun alussa esitetyllä brittiläisellä scifi-sarjalla Triffidien kapina:

Juonen perusta ei ole sinänsä kovin uskottava sillä siinä on yhtä aikaa lähes koko maailman sokeuttanut valoilmiö sekä karkuun päässeet kolmemetriset lihansyöjäkasvit. Brittiläiset saivat kuitenkin tuosta asetelmasta kehitettyä varsin toimivan ja välillä vähän hyytävänkin sarjan. Sellaisella brittiläisellä eleettömällä tyylikkyydellä.

Vuonna 1982 tuli tarjolle yhtä lailla brittiläistä scifiä eli sarja Safiiri ja Teräs:

Sarjan päähahmot olivat jonkinlaisia ulottuvuuksien välisiä agentteja jotka korjasivat ajassa tapahtuneita vääristymiä. Tätähän tuli aikanaan katsottua jokainen jakso mutta taitaa olla niin, että kyseinen sarja ei ole kestänyt aikaa kovin hyvin.

Vuonna 1981 tuli sitten kansalaisille tarjolle saiputta. Kyseistä saiputta tarjosi tv-sarja Dallas:

Sarja oli suomalaisten keskuudessa hyvin suosittu, samoin kuin aivan samanlainen vuonna 1984 Suomeen tullut sarja Dynastia. Molempien sarjojen sisällöt olivat, no, saiputta eivätkä ne minua jaksaneet kiinnostaa. Ehkä vaan en ollut oikeaa kohderyhmää. Toisin kuin nykyisiä saippuasarjoja näitä kahta esitettiin vain kerran viikossa ja ne olivat ulkokuvauksineen suuremmalla rahalla tehtyjä.

Koko 1980-luvun – ja tietysti sen jälkeenkin – Suomessa esitettiin monenmoisia saksalaisia poliisisarjoja. Ne eivät itselleni oikein kolahtaneet mutta esitellään niistä pari eli ensiksi erittäin pitkäikäinen Vanha kettu:

Kuvassa se ensimmäinen Vanha kettu eli Köster

Ja toisena sarjana Schimanski:

Itse asiassa kyseinen sarja oli tuon niminen silloin 1980-luvun lopulla vain Suomessa. Saksassa se oli osa Tatort-rikossarjakokonaisuutta. Jos kohta saksalaiset deekkarisarjat eivät kovasti kolahtaneet niin sen sijaan yksi brittiläinen ja yksi amerikkalainen kolahtivat tuolloin. Se brittiläinen sarja oli Bergerac:

Sarjassahan selviteltiin rikoksia Jerseyn saarella. Sarja oli tyypillisen brittiläinen sillä loppujen lopuksi siinä ei tapahtunut paljon mitään mutta se ei paljon mitään pantiin tapahtumaan niin tyylikkäästi että jokainen jakso tuli katsottua. Se amerikkalainen poliisisarja taas oli Hill Street Blues jota tietysti Hilipilipluusiksi kutsuttiin:

Kyseinen sarja erosi varsin paljon tyypillisistä poliisisarjoista sillä siinä oli jatkuva ja monipolvinen juonirakennelma eikä varsinaista pääosan esittäjää. Sarjan tunnusmusiikki oli yksi niitä 1980-luvun tunnetuimpia:

Niitä jenkkipoliisi- tjms-sarjojahan oli sitten monia, oli Magnumia, oli Kovaa peliä Bostonissa ja mitä niitä nyt olikaan. Ne eivät nousseet sillä lailla omaksi suosikiksi. Se sijaan varsin paljon tuli katsottua sarjaa Matlock:

Sarjassa puolustusasianajaja Matlock oli sellainen sottaileva, ottiatuotaileva ja asioita hoksaava heppu joka oli jonkinlainen siviilimaailman vastine komisario Columbolle.

1980-luvulla oli suomalaisille tarjolla myös varsin paljon brittihuumoria. Otetaan yhtenä esimerkkinä sketsisarja Ei yhdeksän uutiset:

Sarjan tekijöistä Rowan Atkinson, Mel Smith ja Griff Rhys Jones ovat olleet kuuluisia siitä alkaen ja Atkinsonistahan on tullut Mr. Beanin myötä suorastaan supertähti. Tekijät olivat ymmärtääkseni sellaista brittikomedian uutta aaltoa jotka tulivat esille sen jälkeen kun Monty Python putsasi pöydän koko 1970-luvun. Samantyyppiset tekijät olivat myös Älypäät-sarjaa tehnyt porukka:

Kyseinen sarja esitettiin Suomessa joskus 1986-1987 ja sehän oli siihen aikaan aivan must. Itse asiassa sarja oli sen verran sekopäinen ja sinänsä ajasta riippumaton että se saattaisi toimia vieläkin. Hypätään sitten takaisin Amerikkoihin ja otetaan esille Suomessakin hyvin paljon katsottu sarja Ritari Ässä:

Sarjahan oli siitä omalaatuinen että sen pääosassa ei oikeastaan ollut pääosanäyttelijä David Hasselhoff josta tuli Suomessakin jonkinlainen supertähti vaan ihmeauto KITT. No joo, sarjassa oli semmonen niinqu säätiö joka ratkaisi totanoin rikoksia mutta tosiasiassa jätkät katsoivat sarjaa odottaen sitä että Hasselhoff painoi KITTin Turbo Boost-hanikkaa jolloin auto lensi kuin Seppo Rädyn keihäs aikanaan.

Jonkunlaisen säätiön palveluksessa oli myös Ihmemies MacGyver jota näytteli myöhemmin Tähtiportti-sarjasta tunnettu Richard Dean Anderson:

Tässäkin ratkaistiin kaikenlaisia rikoksia ja muuta sellaista kamalaa mutta sarjan ideahan oli siinä että MacGyver oli mahdottoman kätevä käsistään ja osasi tehdä klemmarista, jeesusteipistä, purukumista ja kengännauhasta suurinpiirtein taktisen ydinaseen. Ja tähän väliinhän voikin sitten tarjota tunnusmusiikkia kyseisestä sarjasta. Siinäkin MacGyver ehtii väsäillä kaikenlaista:

Hypätään vaihteeksi Brittein saarille ja muistutetaan sarjasta Pimeyden Ytimessä:

Sarja oli sinänsä varsin viherpiipertävä ja siinä sen ajan mukaisesti ydinvoima oli kaiken pahan alku ja juuri. Mutta sarjan käsikirjoitus ja toteutus olivat helvatun hyvin tehtyjä ja omasta mielestäni kyseessä oli yksi parhaita 1980-luvun tv-sarjoja. Vähän kevyempää brittidekkaritavaraa tarjosi sarja Taistelupari:

Sarjan ideanahan oli että miespuolinen jenkkipoliisi Dempsey oli joutunut pakoon Englantiin ja hänellä oli parina naispuolinen brittipoliisi Makepeace. Sarja oli Suomessakin hyvin katsottu vaikka en itse asiassa muista siitä mitään muuta kuin sen että Dempsey yritti kerran ostaa panssarivaunun ja kerran sivuosassa oli 1970-luvun pop-tähti Suzi Quatro. Olisko sarjan suosio selitettävissä sillä, kun katsoo Makepeacen ulkonäköä?

Täysin toisenlaisella asenteella toimi sitten amerikkalainen kieli poskessa tehty poliisisarja Moukarimies jonka päähahmo Sledge Hammer oli eräänlainen 1980-luvun humoristinen versio Dirty Harrysta. Mies, joka ei todellakaan ratkaissut asioita puhumalla:

Sledge Hammerin tunnetuin repliikki oli ”Trust me. I know what I´m doing” jonka hän sanoi aina ennen äärimmäistä katastrofia. Parhaimmillaan hän räjäytti kokonaisen kaupungin:

1980-luvulla scifinälkäisille tarjottiin sitten amerikkalainen sarja V:

Sarjassahan ulkoavaruudesta tulleet ihmisiksi naamioituneet liskot esittivät maapallon asukkaille uusia parhaita kavereita mutta tosiasiassa olivat tulleet maahan ratkaisemaan kotiplaneettansa vesi- ja ruokapulaa varsin brutaalilla tavalla. Sarjahan lopetettiin Suomessa kesken esittämisen koska se oli joidenkin mielestä nimbalikauhea. Silloin säikyttiin vähästä. Nykyisin tietysti vielä vähemmästä. Niin kuin vääristä mielipiteistä. Ei siihen säikkymiseen liskohättiäisiä tarvita. Mainitaan vielä että sarjan tehosteet vaikuttavat nykyisin kovin alkeellisilta mutta siihen maailman aikaan ne olivat ihan toimivia.

Ja mikäs voisi olla enemmän 1980-lukua kuin poliisisarja Miami Vice:

Väittävät, että sarjan kuvauspaikat valittiin niin, että ne kävivät sävy sävyyn jätkien vaatteisiin. En minä oikeastaan tuota epäile. Pannaanpa tähän se tunnusmusiikki joka tuli silloin tutuksi niin monelle:

Katselinhan minäkin tuota silloin aika ajoin mutta jos rehellisiä ollaan niin en muista koko sarjasta muuta kuin että Don Johnsonin esittämällä roolihahmolla oli vene, jossa hän asui. Ja että vaatteet oli 80-luvun tyyliin ihan viimesen päälle muodikkaita.

Mainitaan vielä Suomessa vuonna 1989 esitetty sarja Kalliovuorten kingit:

En ole katsonut sarjasta ensimmäistäkään jaksoa mutta muistan, kuinka sitä mainostettiin. Eli:

MTV3 esittää TOIMINTASARJOJEN KINGIN nimeltään KALLIOVUORTEN KINGIT. Sisältää KIVIKOVAA ACTIONIA.

Jotenkin vaan tuo mainos tuntui niin kököltä että sarjaa ei tullut ollenkaan katsottua. Ja sinänsä se floppasi muutenkin jääden yhteen kauteen.

Tässähän se pyyhkäisy 1980-luvulta. Mutta mennään vielä takaisin 1960-luvulle. Hyvässä sarjassahan on usein se mitä ***ttua-efekti. Ja tässä brittiläisessä The Prisoner-sarjassa se todella oli:

Jos saatte tuon jostain käsiinne niin kannattaa katsoa. Tämä tällä erää. Jatkossa jotain ihan muuta.