maanantai 8. elokuuta 2022

MIELIKUVAN VOIMA

Tässä ajan kuluessa on tullut kirjoiteltua ymmärrysharjoituksia tuosta suvaitsevais-tiedostavasta väestönosasta. Tuumailenpa asiaa hieman nytkin. Tietyllä tavalla suvaitsevais-tiedostavana ihmisenä on helppoa olla. Ei tarvitse ajatella. Riittää kun uskoo. Uskoo voimakkaisiin mielikuviin. Nimenomaan mielikuviin jotka muuttuvat omassa mielessä kiistämättömiksi faktoiksi  ja sitä myötä loukkaamattomiksi dogmeiksi. Niitä mielikuvia on oikeastaan kolme. Ne suvaitsevais-tiedostavuuden kivijalat. Muut ovat lähinnä niiden maustetta.

Ensimmäinen on tietysti monikultturismi ja siihen uskova ihminen uskoo vakaasti mielikuvaan että kaikki tänne tulleet ja asylumia vaatineet (huom. vaatineet, ei pyytäneet) ovat olleet oikeasti hengenvaarassa vaikka he olisivat tulleet Suomeen turvallisen Euroopan läpi asustellen siellä matkallaan muutaman vuoden. Suomen antelias sosiaaliturva ja tulijoiden selkeä pyrkimys sen hyväksikäyttämiseen ei haittaa tätä mielikuvaa sillä mielikuva tekee heistä sekä välttämättömän velvollisuuden että väistämättömän tulevaisuuden ja vaikka he ovat olleet elätettävinä jo kolmekymmentä vuotta niin mielikuvan mukaan ilman heitä me emme tulevaisuudessa pärjää. Tässä ei ole mitään ristiriitaa. Kas kun mielikuva antaa suvaitsevais-tiedostavalle ihmiselle mahdollisuuden pitää itseään hyvänä, empaattisena ja raappahousukansaa älykkäämpänä ihmisenä.

Toinen kivijalka on tietysti ilmastohysteria ja ennen kaikkea sen soveltaminen Suomessa. Suomessa siksi, että vain Suomessa suomalainen suvaitsevais-tiedostava ihminen pääsee sitä soveltamaan. Se, että Suomi on jo nyt hiilinegatiivinen ei vaikuta asiaan mitenkään sillä hänellä on mielikuva että jotain on tehtävä täällä Suomessakin ja se mielikuva antaa hänelle – naturligtvis – mahdollisuuden pitää itseään hyvänä, empaattisena, tiedostavana ja raappahousukansaa älykkäämpänä ihmisenä. Se, mitä se mielikuva ja sen toteuttaminen saa aikaan koko kansan elinkeinoelämälle ja elämän edellytyksille ei häntä haittaa sillä sen asian ajatteleminen ei kuulu mielikuvaan eikä oikeastaan vaikuta hänen elämäänsä.

Kolmas kivijalka on tietysti tämä feminismi ja sen johdannainen eli LGBTQTiiTyy-ajattelu jota sitäkin noudatetaan kirjaimellisesti, erityisesti julkisuudessa ja tuomitaan eri mieltä olevat. Sinänsä suvaitsevais-tiedostava yksilö, vaikka hän tietääkin että tätäkin ajattelua on noudatettava kirjaimellisesti, hän saattaa miettiä jotakin. Esmes sitä että oliko niitä sukupuolia todellakin aina vain kasvava määrä vai oliko kyse sittenkin ehkä muodin ja mielenterveyden ongelmien yhdistelmästä. Samoin hän saattaa ajatella, että onko todellakin oikein että alle 15-vuotias lapsi voi tehdä päätöksen ruumiiseensa kohdistetuista parantumattomista muutoksista?

Mutta suvaitsevais-tiedostava yksilö ei puhu tätäkään mielikuvaa vastaan. Sillä silloin hän puhuisi itseään vastaan. Mielikuva ei voi olla väärässä ja suvaitsevais-tiedostavaistossa luopio on kaikkein kurjin ja halveksutuin olio.

Entäs kun suvaitsevais-tiedostava yksilö törmää meihin voiman pimeällä puolella kulkeviin? Kas kun me emme elä mielikuvien vaan faktojen mukaan. Lukeeko ja ennen kaikkea ajatteleeko hän sitä, mitä meillä on sanottavana? En usko. Sillä se, mitä me kerromme, nakertaa noita kivijalkoja joiden varaan hän on rakentanut koko olemassaolonsa. Jos hän lukisi ja ajattelisi, niin hän saattaisi hoksata olevansa muodin mukaan elänyt idiootti. Ei hän ota sitä riskiä.

Mitä hän tekee? Toimii tietysti mielikuvan mukaan. Jos hän kohtaa jotakin, joka nakertaa hänen kivijalkaansa, niin hän torjuu sen ja sanoo, että kivijalan nakertaja on natsi. Ja se on helppoa. Sillä koska natsi on aina absoluuttinen paha, niin myös tuo nakertaja on natsina automaattisesti väärässä. Hänen tekstejään ei tarvitse lukea. Hän on aina väärässä. Hän on halveksittava. Ja ennen kaikkea hänet on hiljennettävä.

Oikeastaan hyvä testi suvaitsevais-tiedostavalle yksilölle on tämä video josta minua muistutti vakikommentoija Tapsa vaan:

Mitenkä on? Jos voiman pimeän puolen ihminen näyttäisi suvaitsevais-tiedostavalle yksilölle tämän videon niin mikä olisi hänen reaktionsa?

Tuumisiko hän, että kieltämättä tuossa pantiin Suomen historiaa varsin uuteen muottiin, ja miksi yksikään meistä suvaitsevais-tiedostavaistosta ei ole esittänyt kiusallisia kysymyksiä tuolle horinmummoa puhuneelle somalinaikkoselle ja tartteiskohan tätä omaa ajatusmaailmaa tarkistella vähän enemmänkin?

Vai sanoisiko hän että haista sinä natsi pitkä paska? Ja olisi sen jälkeen tyytyväinen että taas tuli lyötyä natsille jauhot suuhun? Unohtaisi sen jälkeen koko asian ja puhuisi jälleen tyytyväisenä mielikuvien mukaista totuutta?

Todennäköisesti hän sanoisi sen jälkimmäisen. Sillä meidän natsiksi tulkittujen suurin rikos on se, mihin suvaitsevais-tiedostava ei koskaan syyllisty. Eli ajattelu. Suvaitsevais-tiedostava ei ajattele. Hän uskoo. Vain uskolla on merkitystä.

Vaan mikä oli ymmärrysharjoituksen johtopäätös? Se saattaisi olla se, että maailman sivu on ollut ihmisiä jotka eivät elä reaalimaailman vaan omien, muilta opittujen mielikuvien mukaan. Ja ne samat ihmiset vaativat meitä reaalimaailmassa eläviä ihmisiä elämään samojen mielikuvien mukaisesti.

Ja niin Suomen poliittinen eliitti, samoin kuin valtamedia on täynnä noita mielikuvan pakkosyöttäjiä.

Ovatko mielikuvan pakkosyöttäjät koskaan saaneet aikaan mitään hyvää?

Joka tapauksessa on selvää että eihän heidän Suomessa tarvitse edes harkita diktatuuria. Sillä heidäthän valitaan valtaan seuraavissa vaaleissa niin kuin aina ennenkin.


22 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ensi talvena otetaan waltawa harppaus vihreässä siirtymässä ja mietin että noinkohan kannatusta vielä löytyy vihreän siirtymän politikoille kevään ek-vaaleissa. No sitten arvelin että, verovaroilla lämmittelijöitä on jo sen verran paljon että tuskinpa heitä mitkään siirtymät saavat muuttamaan käsityksiään. Kylmä ja nälkä on suunnattu muurahaiskansalle.

QroquiusKad kirjoitti...

Niin.
Uniin uskojat ja muut hysteerikot on meillä aina olleet riesanamme, ja ovat vastakin.
Mutta vasta kuluneen vuosisadan aikana heille on alettu antaa poliittista valtaa, ja annetaan edelleen yhä lisääntyvissä määrin.

Heitä ja heidän kannattajiaan on pelottavan paljon, noin viidennes vaalioikeutetusta kansakunnan osasta.
Heidän vastustajiaan on suunnilleen sama määrä.

Ongelman muodostavat se loppuosa, kolme viidennestä jotka peesaavat tätä Viidettä Kolonnaa.
Ja miksi?
Kas, mielikuviahan hekin seuraavat:
mielikuvia siitä Vanhasta Puolueesta sellaisena, kuin se joskus oli.

Mutta sitä puoluetta ei enää ole.
Se on muuttunut, tai paremminkin itsetarkoituksellisesti muuttanut itsensä irvikuvaksi entisestä olemuksestaan, ja silti sitä kannatetaan vaikka se ei enää pitkiin aikoihin ole yrittänytkään esittää mitään muuta kuin Viidennen Kolonnan nöyrää renkiä.

Meillä on nyt edessämme se Oswald Spenglerin lanseeraama Länsimaiden Perikato.
Me saamme seurata aitiopaikoilta kuinka tuntemamme Eurooppa tuhoutuu korjaamattomasti, aivan kuin Anatolia, joka oli vuosisatoja kreikkalaisen ortodoksikristillisen kulttuurin vahvaa aluetta.
Turkkilaiset juurivat sen olemattomiin.
Kreikkalaista kristillistä Anatoliaa ei enää voi palauttaa Turkkiin.

Kaikki vain siksi, että olemme antaneet hysteerikoille tolkuttomasti valtaa emmekä ota sitä pois, vaan annamme lisää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne. Tuo QK:n kommentti tiivisti tilanteen ikävän osuvasti. Miksi Järjestelmäpuolue muuttaisi toimintaansa kun se pysyy vallassa joka tapauksessa? Ja lisätään tähän tietysti valtamedia joka on tässä mielettömyydessä täysillä mukana.

Laskiämpäri kirjoitti...

Tämä pari vuotta vanha uutisointi on aika hauska oikeastaan: https://www.foxnews.com/politics/hindsight-is-2020-failed-climate-predictions

Näitä varmaan löytyy lisää, jos jaksaisi etsiä. Hurjasti näistä ei kyllä Suomessa uutisoida.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Laskiämpärille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Jotain samanlaista mielessä on käynyt itselläkin. Mutta sitähän ei saa kuin äänestämällä.

Laskiämpäri: Joo, näitä on paljon. Suomen valtamedia ei niistä uutisoi.

Anonyymi kirjoitti...

Vihreä siirtymä tuli mieleen kun katselin viikonloppuna Yle Areenasta ralleja. Välillä näytettiin liikkuvaa kuvaa ilmasta ja mitä siellä näkyikään; kaunista keskisuomalaista maisemaa, metsää, muutama järvi ja taas silmänkantamattomiin pelkkää metsää, niitä meidän hiilinielujamme. Suomi on suhteellisesti Euroopan metsäisin maa, yli 75 prosenttia maapinta-alasta ja samalla yksi maailman harvimpaan asuttuja maita. Paitsi että voimme juoda vettä suoraan hanasta, sanotaan myös, että me suomalaiset hengitämme maailman puhtainta ilmaa. Eikö nyt sitten kuitenkaan mikään riitä hiilinieluiksi ja pieneksi hilijalanjäljeksi EU:lle? Sinne ovat taineet vihreät ja hallitus ilmastokiimassaan ja tahallaan syöttää ihan vääriä tietoja? Olisihan se noloa, jos ei olisi niin vähän parannettavaa, mutta samalla kansa verotetaan asian varjolla lähes kuoliaaksi.

Rva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tere Yrjö.
Se on hyvä se, että kirjoitat näitä ymmärrysharjoituksia. Ja luen en aina, vaan liekö minussa joku vika kun en sittenkään aina ymmärrä. No tuskin. Vaan ei anneta sen häiritä, ihmetellään vaan. Onneksi olen joitain läheisiä ihmisiä saanut käännytettyä, en kokonaan pois suvakismista, mutta saanut heidät edes ajattelemaan asioita.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Mitä tähän sanoisi? Iskit asian ytimeen taas kertaalleen.

Huru-ukko: Ajattelu on aina hyvästä. Se on nykyisin aliarvostettua. Sen tilalla on sokea uskominen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuon videon somalin jutut ovat jopa omalla alueella alueellaan pohjanoteeraus.

Sitten täysin aiheeseen liittymätöntä: https://www.lowtechmagazine.com/2019/02/heat-your-house-with-a-water-brake-windmill.html

Tuollainen tuulivoima voisi toimiakin jopa. Ilmeisesti halvempia rakentaa kuin sähköä jauhavat tuulimyllyt (eksoottisten materiaalien tarve vähäisempi). Lämmön varastointi myös edullisempaa kuin sähkön, varastoksi käy vaikka vesi. Luehan Ykä tuo juttu ja kerro mitä mieltä olet itse.

Anonyymi kirjoitti...

Kummallisia ristiriitoja

Alle 15 vuotias ei saa ostaa tulitikkuja mutta on oikeutettu päättämään sukupuolenvaihdoksestaan.

Lapselle on oikein ostaa tonnien älypuhelin muttei sen puhelimen sijaintia saa paikallistaa. Loukkaa yksityisyyttä tai jotain.

Tämän puhelimen sisältöä ei saa maksaja, vanhempi, holhooja tarkastaa.

Teini ei saa olla lapsenvahtina alle kouluikäiselle, sama teini voi kutsua toisen teinin yökylään.

ad KQ: kappadokia oli osa Roomaa ja Iitä-roomaa parin tuhannen vuoden ajan. Kapatuosia on siitä suomessakin muistona. Miksi me päästämme barbaarit maahamme?

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Kusessahan tässä ollaan kohta kaulaan saakka. Toimeliaita kuseen saattamisessa ovat olleet poliitikot joiden mielikuvilla mennään. Monet heistä eivät ole koskaan muurahaiskansalaisen reaalimaailmassa käyneetkään. Nähneet niitä kyllä kun on puheita pidetty toreilla. Ja sieltä nopeasti puoluetoimistoon kampaviinerikahveille kavereiden kanssa naureskelemaan tyhmälle kansalle. Kyllä veronmaksaja betalar.

Mutta ketä äänestäisi. Ehdokkaan pään sisälle ei näe ja ohjelmansa ovat usein vaalitäkyjä. Jos tulee valituksi ajatusten vaihtajia riittää. Perussuomalaisillakin on omat hörhönsä. Ei tiedä vaikka äänestäisi uutta Soinia jonka YLE kaivoi politiikan roskakorista kansalle vittuillakseen. Mieli muuttuu usein kun pääsee valtion avoimeen buffettiin.

Vihreitä en ole koskaan äänestänyt enkä äänestä. Otan vain esimerkkinä ajatustenvaihdosta Ohisalon. Hän oli köyhyystutkija ennen poliittista uraansa. Luin hänen kannanottojaan köyhyydestä. Niissä oli jopa hiukan järkeä. Politiikassa aseman saatuaan hän unohti köyhät. Rupesi köyhien kurmoottajaksi ja itse "asuntosijoittajaksi". Jos miehensä tuulivoimakaupat vielä pitävät paikkansa ei kansan edunvalvonnasta ole enää varjoakaan jäljellä. Oma etu menee kaiken edellä. Toista oli Kekkosen aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt hepalla välähti kerrankin, että miksi etelä-EU haluaa saada kynnet himoiten ja kiihkeästi Suomen metsät koko EU:n käyttöön!

Katsoin näet viikonloppuna Areenasta Ulkolinjan dokumentin "Kuiva Eurooppa palaa": https://areena.yle.fi/1-50911285 , jossa selvitettiin mm. Saksan sodanjälkeisten metsätuhojen korjaukset. Tilalle istutettiin nopeasti kasvavia kuusentaimia. Nyt nämä kuusimetsät on pystyynkuivuneita pökkelöitä monenmoisine tuhoajaötököiineen. Siinä sitä on sitä Euroopan hiilinielua ja ilmastokiihkoilun syytä.

Ja siihen päälle vielä dokkari Norjan metsistä: https://areena.yle.fi/1-2296036

Se on keskieurooppalaisten mielestä aidan toisella puolella metsäkin vihreämpää...

heppa

QroquiusKad kirjoitti...

Katsos veli Pyssymies, kun Ano klo 06.633 vastasi kysymykseesi:

nykymenolle olisi yksi ja selkeä vaihtoehto, mutta ei sitä taida kannattaa äänestää...
ketähän sitten äänestäis...
eeeemmie taijja äänestee kettee...
joo niimimie teen enkä äänestä!.

Juuri tuon takia PS pysyy korkeintaan 30 % puolueena:
suomalainen on tyytymätön nykymenoon, mutta ei äänestä selkeää vaihtoehtoa, koska siinä on jotain pientä mistä hän ei tykkää.
Jokin yksityiskohta.

Kokonaisuus on liian vaikea asia hahmottaa suomalaiselle.
Siksi hän jättää äänestämättä ja antaa Viidennen Kolonnan päästää tunkeutujat maahamme ja kolme viidesosaa peesaa heitä.

Viimemainitussa joukossa on lisäksi aivan liikaa noita:
"Eemmie eemmie äänestä persui eemie, kokkoomusta ja remmarri mie äänestän!"

Sanotaan nyt tämä asia suoraan:
Suomen kansa ei ole kypsä demokratialle!
Se on samanlainen lapsikansa kuin Afrikan kiljuvat ja lörpöttelevät neekerit.

Se tarvitsee itseään suojelemaan ja hallitsemaan jonkun aikuiseksi kehittyneen kansakunnan, kuten vaikkapa virolaiset tai unkarilaiset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Pyssymiehelle, Ano2:lle, hepalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Saattaa olla iihan toimiva systeemi mutta en oikein tiedä, että riittäisikö se kylmässä Suomessa. Ei ole tarpeeksi teknistä tietämystä.

Pyssymies, Ano2 & Qroquius Kad: Hyviä huomioita kaikilla. Minä en vaan ymmärrä että miksi Suomen pitäisi pyrkiä holhousvaltion asemaan.

heppa: Sehän on havaittu että Suomea neuvoo metsäasioissa ne, jotka ovat omansa tuhonneet.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei se itsenäinen valtionpitokaan meiltä onnistu, kuten voit huomata vaaleista toiseen.
Kansa ei vaan ole riittävän kehittynyt demokratiaan, eikä diktatuuri ole oikein hyvä vaihtoehto, kuten itänaapurista voi huomata.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Mutta muista että tilanne ei aina ole ollut näin. Tämä alennustila on tullut oikeastaan samaan aikaan kun Suomi liittyi EU:hun. Tilanne voi muuttua. Onhan se tällä hetkellä toiveajattelua mutta onko meillä muutakaan?

QroquiusKad kirjoitti...

Täytyy synkimmilläkin hetkillä aina muistuttaa itseään siitä kehityksen nopeudesta, jolla neuvostoimperiumi hajosi.
Asia, jota ei olisi kolme vuotta aiemmin voinut edes kuvitella tapahtuvaksi ilman III maailmansotaa, saati että se toteutuisi niin vähällä verenvuodatuksella.

Onhan USAn Korkein oikeus jo antanut päätöksiä, jotka vihjaavat äärivasemmiston riemumarssille alettavan laittaa jo stoppeja.
Ehkä Konservatiivinen Vallankumous alkaa sieltä levitäkseen Visegrád-maiden kautta palauttamaan Kansakuntien Euroopan.

Yhtä vaikealta siihenkin uskominen tuntuu nyt, kuin vuonna 1988 Berliinin muurin murtumiseen ja Kylmän sodan rauhanomaiseen päättymiseen niin, että Varsovan Liitto katoaa historiaan ja NATO jää voittajaksi laukaustakaan ampumatta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuo, mitä kirjoitit pitää yllä pientä toivoa näinä synkkinä aikoina.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, ajatteluhan on tunnetusti kaiken pahan alku. Eri asteisia ajattelijoita ja filosofeja on ollut läpi historian, ja aika usein heidän arvonsa on tunnustettu vasta kuoleman jälkeen. Ihmisten on keskimäärin vaikea kömpiä esiin omista turvallisista koloistaan päivänvaloonkatsomaan mitä se arki oikeasti on.

Onhan jonkinlaista yleisen ilmapiirin muutosta jo ollut havaittavissa jos vertaa vaikka körinän aikaiseen, täysin kritiikittömään uutisointiin/kommentointiin. Yksi esimerkki tästä uutisoitiin joskus kesä/heinä vaihteessa kun kerrottiin että keski-euroopassa ukrainalaisten auttamishalukkuus on selkeästi vähentynyt kun inflaatio on alkanut laukkaamaan ja omat kulut (sähkö varsinkin) ovat nousussa. Huom! Olen vilpittömän pahoillani että tämä tuli esiin juuri ukrainalaisten (eikä partalasten) kohdalla, mutta se on kuitenkin jonkinalinen näyte siitä ettei euroopplainen tekopyhyyskään ihan kaikkeen veny. Jossain vaiheessa oma etu ensin nousee väksisin taas pinnalle ihan kansan syvissä riveissäkin. Amerikanmaalla on tosiaan jo joitakin muutoksia tapahtunut kuten QK jo edellä mainitsi.

Ohessa yksi esimerkki vauvan askelista oikeaan suuntaan: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/a4aae3e7-c723-4099-a3fb-dde48dfd6b10

t.Puupääukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Puupääukko. Tuossa kyllä tunnustettiin mediassa elävä uskonto nimeltä sannanpalvonta.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä, siinä tunnustettiin ko. uskonto. Asia joka on ollut jo pitkään selvä sanottiin viimein ääneen. Tähän asti kaikessa kirjoittelussa (journalismista niissä ei ole kyse) on kritiikki käännetty naisvihaksi ja sillä selvä. Tämä siis huolimatta siitä ettei yksikään miespoliitikko ole koskaan saanut vastaavaa kohtelua. Esim. Stubbille (ei siis puolustuspuheenvuoro hänelle) naureskeltiin kun tämä oli shortseissa lapsensa tapahtumassa, ja häntä siis syytettiin pääministerin arvolle sopimattomasta pukeutumisesta. Sannan revityt farkut tai koko perseen paljastavat kalsarit(?) taas ovat niin ihku!

Sannakultti on todellinen, mutta nyt se sanottiin ensimmäisen kerran ääneen. Tuoreemmassa blogikirjoituksessasi oli kyse saduista, ja tähän sopisi viittaus keisarin vaatteisiin. Ne nähtiin niin pitkään kunnes lapsi totesi miehen heiluvan munasillaan. Jospa se kriittinen kirjoituskin sieltä vielä tulisi. Sannatyhjäpään ansioluettelo pääministerikaudelta on todella rumaa luettavaa jos sitä objektiivisesti tarkastellaan. Lapsen askelin.

t.Puupääukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Puupääukko. Olet täysin oikeassa. Ja tuo keisarin(nan) uudet vaatteet-vertaus on osuva. En tosin usko, että likapyykin peseminen suuressa mitassa alkaa vielä hetikään.