sunnuntai 11. joulukuuta 2022

PRAVDA JA VÄKIVALLAN LOGIIKKA

Niin kuin lukija tietää, ovat maahanmuuttajajengit ja niitten jatkuvasti kasvava nimenomaan suomalaisiin kohdistuva väkivalta pirunmoinen ongelma. Helsingin Pravdan pääkirjoitustoimitus näkee asian hieman toisin sillä se näkee suurempana ongelmana sen, jos tästä väkivallasta tehdään poliittinen kysymys.

Sehän on nimittäin kovasti närkästynyt siitä kun perussuomalaiset ovat tekemässä tästä väkivallasta eduskunnassa välikysymyksen. Ja vielä närkästyneempi kun muu oppositio on siihen yhtymässä. Pravda näkee asian vain poliittisena kikkailuna jossa väkivalta ei ole pääasia vaan pelkkä äänien kerääminen. Aänien keräämisellähän pyritään saamaan eduskunnassa lisää valtaa ja sehän ei käy päinsä sillä nythän on jo saavutettu täydellinen hallinto. Tässähän Pravda on valitsemallaan vakaalla linjalla eli kaikki, mikä kyseenalaistaa vihervasemmistolaisen hallituksen toimet on vain tuomittavaa poliittista peliä. Sitä epistolaa Pravda julistaa ja jatkaa:

Katujengit ovat todellinen ilmiö, joka tulee pysäyttää alkuunsa. Kysymys on tulkinnoista. Sosiaalipoliittisesti kyse on nuorten eriarvoistumisesta ja huolestuttavalla tavalla kasvavasta pahoinvoinnista, mutta välikysymyksessä ongelma halutaan nähdä ennen muuta rikollisuuden ja maahanmuuton läpi.

Eli Pravda muuttikin ongelman kerralla haittamaahanmuuttajien aiheuttamasta ongelmasta laajaksi nuoria koskevaksi sosiaalipoliittiseksi ongelmaksi. Mitä se ei ole. Kyse on edelleenkin järjettömän maahanmuuttopolitiikan seurauksista johon välikysymyksellä halutaan puuttua. Mutta niin hallitus kuin Pravda julistaa oppia että mitään maahanmuuttoon liittyvää virhettä ei ole tehty vaan Suomen täytyy jatkaa samalla linjalla kuin viimeiset kolmekymmentä vuotta on jatkettu. Linjalla, joka on mennyt jatkuvasti ja kiihtyvällä vauhdilla perseelleen. Linjalla, jossa ei tunnusteta että nuo tuontitavararikolliset eivät kärsi tilanteestaan eivätkä tarvitse apua. He nauttivat tilanteesta. He eivät perseile siksi että he ovat syrjäytyneitä vaan siksi että heidän annetaan perseillä.

Pravda lyö loppuun vielä alaleukaa väpättävää humanjotakin:

Haittamaahanmuutosta puhuminen ruokkii rasistisia asenteita, joihin törmäävät väistämättä myös ne suurella vaivalla Suomeen houkutellut osaajat. Jos vaikkapa tummaihoiselle intialaiselle ohjelmoijalle huudellaan kadulla, että painu kotiin, niin eiköhän hän juuri niin teekin.

Mitähän se tummaihoinen intialainen ohjelmoitsija muuten itse toteaisi täällä riehuvista arabi- ja afrikkalaisjengeistä? Hän saattaisi sanoa että niitä oikeita osaajia ei Suomessa houkuttele kylmä sää eikä korkea verotus. Ainoa houkutteleva tekijä olisi turvallisuus. Ja te ultrahumanistiset törpöt olette viemässä utopianne varjolla senkin pois.

Ja laitetaanpa loppuun taattua tavaraa Yleltä. Kuuluu sarjaan ”jos ehdoin tahdoin haluat pilata sunnuntaipäiväsi”. Eli suomalaisen islamilaisnaisen ihqua islamilaiselämää. Tästä linkistä. Omalla vastuulla.


27 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaiset-on-valmis-leikkauksiin-kunhan-suomalaisille-tarkeisiin-palveluihin-ja-sosiaaliturvaan-ei-kosketa-saastot-maahanmuutosta-ja-muista-maailmanparantamiskohteista/

Wau mikä "kaksiteräinen miekka" - kumpikin terä samaan suuntaan!
Purra: "Valitettavasti nykyisin Suomi houkuttelee varsin vähän koulutettuja ihmisiä."
- houkuttelee ihmisiä, jotka eivät ole koulutettuja (varsin [vähän-koulutettuja])
- ei houkuttele koulutettuja ihmisiä ([varsin vähän] koulutettuja)

Professori kirjoitti...

Olen jo pitkään epäillyt, että HS:n toimituksessa vallitsee kollektiivinen älyllisen epärehellisyyden harha suhteessa haittamaahanmuuttoon. Valitettavasti kommentoimasi pääkirjoitus vahvisti tuota epäilystäni.

Vielä valitettavampaa on kuitenkin se, että tuo harha esiintyy yleisesti myös poliittisessa johdossamme. Ja siksi esimerkiksi Riikka Purran varsin selkeästi esittämä näkemys hyödyllisen työperäisen maahanmuuton ja haitallisen humanitaarisen maahanmuuton toisistaan eriyttämisestä tuntuu olevan heille niin sanotusti pelkkää hepreaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jaana Kristiina haluaa käyttää nyt huivia koska Jaana Kristiinan mies sanoo että Jaana Kristiina haluaa käyttää huivia. Kummallisinta huivissa on se, että vihreät näkevät huivinkäytön pakkohaluamisen ongelmaksi Iranissa mutta ei Suomessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Professorille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Niin no joo, voihan tuon väännellä noin. Kaksiteräisesti.

Professori: Minä en epäile vaan olen varma siitä. Eikä se kärsi siitä harhasta vaan on siitä ylpeä. Sinänsä tästä hyödyllisestä työperäisestä maahanmuutosta on tullut myös omanlaisensa pakkohokema. Ja siinä hokemisessa tavalliset suomalaiset tuppaavat unohtumaan.

Ano2: Joo ja Iranissahan islam ei ollut ongelma vaan se patriarkaatti.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta!

Minäpä yritin lukea tuota YLE:n sunnuntaipläjäystä uskoon tulleesta suomalaisnaisesta. Arvasin sisällön etukäteen enkä pettynyt. Kolmanteen kuvaan asti pääsin ja sitten totesin, että eiköhän tämä ollut tässä.

Tuosta huivihommasta vähän. Olisiko tuo kesällä ollut, kun lueskelin asiaa zarathustralaisuudesta. Se taitaa olla 1. monoteistinen uskonto ja on edelleen hengissä mm. Iranissa. Se oli uskonto, mikä joutui taipumaan islamin edessä, kun muslimit alistivat Persian valtaansa.

Muistelen kuitenkin, että z-uskonnossa oli se käytäntö, että naiset peittivät hiuksensa huivilla ja valloittajat sitten omaksuivat tämän käytännön.

maallikko

Anonyymi kirjoitti...

HS ja Yle jatkaa valitsemallaan linjalla ja siitä ei luovuta, vaikka maa alta katoaisi. Ketään ei tunnu kiinnostavan, kuinka paljon suomalaisissa nuorissa, etenkin pojissa on syrjäytyneitä ja vähäosaisia. Erään tutkimuksen mukaan Suomessa 130 000 lasta elää köyhyydessä, mutta jos ulkomaalainen jeppe kärsii eriarvoisuudesta kun hänellä on vanhentunut pelikonsoli, niin sille täytyy ehdottomasti tehdä jotakin ja pian!

Maailmalta on taas nähty videoita muslimien riehumisesta Marokon voittaessa pelinsä MM-areenalla. Kaikesta näkee, että yhteiskunnan panostukset heihin ovat menneet täysin harakoille; kaduilla käydään jonkinlaista kaupunkisotaa ja kaikki kelpaa rikottavaksi ja poltettavaksi. Mitä mahtaakaan tapahtua sitten, jos/kun Marokko häviää seuraavan ottelunsa! Suomen korkea-arvoiset päättäjät voisi silloin kuskata vaikka Brysseliin ja jalkauttaa kaduille tutustumaan tulevaisuuteen, jos samalla lällärimeiningillä meinaavat pitää nämä valloittajat aisoissa.

Rouva Ano

Pauli Vahtera kirjoitti...

Tuo nainen on oikein parasta muslimia, sillä hänellä on kaksi huivia. Nainen on ratkaissut Suomen maahanmuuttajien rikosongelman. Haittamaahanmuuttajat ovat 95-prosenttisesti muslimeja, kuten tilastot osoittavat. Isran mukaan terroristit eivät ole oikeita muslimeja. Eli muslimit eivät ole Suomen ongelma heidän itsensä mielestä.

Hesari on taas aloittanut kampanjan, jonka tarkoitus on häivyttää katujengiongelma. Viime päivinä on ollut useita myönteisiä kirjoituksia muslimeista. Esimerkiksi helikopterimies, josta jutusta jää epäselväksi, missä ovat 15 miljoonaa euroa helikopterirahoja. Ja sitten on tarina Nokkanaisesta.

Nokkanaisen mukaan Suomi tekee kaksi suurta virhettä haittamamujen kotouttamisessa. Heidän ei pitäisi olla toimettomana kuukautta kauempaa, koska motivaatio kotoutua katoaa ajan myötä. Toinen virhe on tasapäistää tulijat massaksi, jossa lukutaidoton ja korkeasti koulutettu ovat samoilla suomen kielen kursseilla.

No hyvä. Olisipa Nokkanainen kertonut, miten nämä ongelmat ratkaistaan. Mitään realistista keinoa kumpaankaan ei ole. Toki yksi ratkaisu on ylitse muiden. Rajat kiinni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys maallinkolle, Rouva Anolle ja Pauli Vahteralle & kiitos kommenteistanne.

maallikko: En osaa sanoa huivista. Veikkaisin äkkiseltään että zarahustralainen Iran saattaisi olla asukeilleen mukavampi paikka elellä kuin nykyinen.

Rouva Ano: Joo, minä muistan sen konsolijutun myös. Olikohan se Hesari just joka voivotteli että totta kai siinä tuontitavara syrjäytyy kun joutuu vanhalla konsolilla pelailemaan. Ja noilla arabeilla on tosiaan ihan sama mitä juhlitaan tai surraan. Sama mellakka joka kerta.

Pauli: Erittäin hyviä huomioita. Ja eihän tuolla tuontitavaralla motivaation puutetta ole. Päinvastoin, he ovat erittäin motivoituneita pääsemään ikuisen elatusautomaatin piiriin.

Anonyymi kirjoitti...

Kysyit, mitä se tummaihoinen intialainen ohjelmoitsija itse toteaisi täällä riehuvista arabi- ja afrikkalaisjengeistä.

Kenties sitä, että he ovat riehumisellaan pilanneet muidenkin maahanmuuttajien maineen, mistä hänkin joutuu kärsimään.

Strix Senex kirjoitti...

Muuten olen alkanut huikan epäillä, että kun hesarin maksavat lukijat ovat kadonneet ja mainostajatkin siirtäneet rahojaan paremman vasteen antaviin medioihin, niin olisivatko nuo islamistiset maat ryhtyneet hesarin rahoittajiksi jotkain sopivaa tietä pitkin. Easim Kuten tiedetään, sen laulujahan sitä lauletaan kenen leipää syödään ja noiden laulujen nuotti ainakin on hyvin tunnistettavissa.

Janne kirjoitti...

Ei tuota Ylen juttua uskalla edes lukea... pelkään että aivoverenvuoto uusiutuu kun päänupissa suonet joutuu koville juttua lukiessa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Strix Senexille ja Jannelle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Todennäköisesti toteaisi juuri noin.

Strix Senex: En oikein jaksa uskoa. Veikkaisin että tuo idiotismi on ihan kotikutoista. Ja kun se on valettu betonina pääkoppaan niin sitä jatketaan loppuun saakka.

Janne: Ehkä ei kannata ottaa riskiä.

Anonyymi kirjoitti...

Muslimikysymyksen lopullinen ratkaisu on "kuljettaminen itään", näköjään. Kun eivät halua käyttäytyä ihmisiksi.

hesari on muuten aika epätoivoinen myyntikampanjoissaan. Onkohan jo opettavainen kurssi näkyvissä, kon- sellainen.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Täytyi oikein käydä tarkistamassa ja tosiaan, siitä on jo melkein 20 vuotta aikaa kun Halla-aho alkoi scriptassa kirjoittelemaan näistä asioista. 20 vuotta on jo puhuttu tästä ongelmasta ja sen syistä. 20 vuotta nämä kaiken hyvyyden ruumiillistumat ovat olleet väärässä joka ikisessä asiassa. Kuinka silmiä avaavaa onkaan ollut seurata kuinka julmalla tavalla sellaisten elämä on pyritty tuhoamaan, jotka ovat nämä virheet osoittaneet. Kyynisempi saattaisi vähän ihmetellä ristiriitaa puheiden ja tekojen välillä. On jotenkin kiehtovaa seurata kuinka valhe kietoo siihen osallistuvan alati tiukentuvaan otteeseensa. Kyllä se varmaan olisi ihan jokaiselle kova paikka 20 vuoden ylimielisen halveksunnan päätteeksi joutua myöntämään että se olinkin minä itse, joka on tässä ollut täysi paska. Pieni ripaus nöyryyttä matkan varrella olisi riittänyt ehkäisemään ajautumisen noin mahdottomaan asemaan. Tässä on jotain lähes raamatullista.

Raamatullisesta puheen ollen...miten ihmeessä voi samaan aikaan niin ihailla islamia ja halveksua kristinuskoa. Kun samaan aikaan väittää niiden olevan samanlaisia uskontoja. Kyllä tähänkin jonkun näköistä valheen ja ylpeyden yhdistelmää tarvitaan.

Ha-nostri kirjoitti...

Punavihreät yleensä toitottavat, että vääryys yhdessä paikassa ei oikeuta vääryyttä toisessa paikassa. Hauska katsoa, kuinka he päivästä toiseen yrittävät oikeuttaa nykyisen katujengitilanteen muistelemalla viime vuosisadan alkua ja erilaisia kymmenlukuja jolloin myös oli katujengejä.

Anonyymi kirjoitti...

Uskonnoilla on eroa. Kristitylle, luterilaiselle varsinkin, kuuluu hyvä elämä vasta kuoleman jälkeen. Täällä elämässä on kärsittävä. Näinhän meille on opetettu. Koskee tietenkin vain sinua, ei minua.

Muslimille kuuluu kaikki heti nyt ja se otetaan vaikka huijaamalla tai väkisin vääräuskoiselta ja kuoleman jälkeen vielä ne lukemattomat neitsyet. Mitä tulee islamiin yleensä, ensin se on pillun vahtijoiden ja silpojien uskonto. Sen jälkeen tulee vasta muut maalliset asiat.

QroquiusKad kirjoitti...

Enpä edelleenkään halua antaa syyllisille synninpäästöä uskomalla heidän olevan tyhmiä.
Siihen ajatteluun kun kuuluu lisäksi, että jos viherkommunisteille voisi selittää heille ymmärrettävästi missä heidän ajattelunsa menee pieleen, he tajuaisivat lopulta asian ja muuttuisivat viherkommunisteista persuiksi.

Vaan eivät muuttuisi, koska he eivät ole tyhmiä.
He tekevät tämän tahallaan seuraten uskollisesti isäntänsä Bryssän käskyjä saaden siitä valtavaa nautintoa.
Tavoitteena on väestönvaihdon jälkeinen Eurabiafrikka, jossa kaikkien osavaltioiden kaduilla lonnnii samaa ruskeaa sekarotua.

Anonyymi kirjoitti...

Mitäs luulette, miten hallitus toimisi, jos kantisnuoret iltaisin kunniaryöstelisivät matuja? Niinpä.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Ano1:lle, Ha-nostrille, Ano2:lle, Qroquius Kadille ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Tässä tapauksessa suunta olisi etelä eli paluu kotikonnuille. Elatusautomaatin lopettaminen olisi hyvä alku.

Ano1: Olet kommentissasi asian ytimessä ja jännän äärellä. Valhe ja ylpeys. Omien kasvojen suojeleminen on tärkeämpää kuin se, mitä kokonaiselle maalle tapahtuu.

Ha-nostri: Joo, ja jos asian mieltää toisinpäin niin toistuvasti mainitaan kuinka 1800-luvulla maahanmuuttajat perustivat Suomessa tehtaita.

Ano2: Mainitaan myös että se allah tuntuu kovasti kaipaavan ihmisiltä maanpäällistä apua. Kristittyjen jumala taas tuumii että vasta taivaassa perseet tervataan jos tarve on.

Qroquius Kad: Ei kai tässä synninpäästöä olla kenellekään antamassa? Tuon porukan järki ei riitä salaliittojen kehittelyyn. Typerien ideoitten sokeaan seuraamiseen kyllä. Ja niin kuin ennenkin olen todennut, niin lopputuloksesta lienemme aivan samaa mieltä.

Tapsa vaan: Tod näk laittaisi Kaartin jääkärirykmentin kovat piipussa turvaamaan katuja kantasuomalaisten terrorilta.

Anonyymi kirjoitti...

Yleisin perustelu näyttää olevan että, kun on ollut ennenkin niin on nytkin. Onhan niitä ollut, orjuutta tappelua murhia ryöstöjä ynnä muuta, mutta hatara on perustelu varsinkin julkista valtaa käyttävältä kuten toimittelijaltakin. On kuin sanoisi että pitää olla nytkin kun on ollut ennenkin. Mikään ei saa kehittyä parempaan suuntaan ja näissä jengitapauksissa on erityinen tarkoitus häivyttää oma tuottamuksellisuus syntyneeseen ilmiöön. Ei nähdä eroa edes teon motiiveissa.

Välikysymyksestä vähän. Somea katellessa tulee vaikutelma jossa ihmiset kuvittelevat hallituksen juoksevan kaduilla kiinni rikollisia. Järjestystä valvoo toimeenpaneva viranomainen, tässä tappauksessa poliisi ja oikeuslaitos. Heille riittävät resurssit ja työrauha tehdä kuten laki sanoo. Jos laissa on reikiä ne täytetään säätämällä uusi laki nopeassa tahdissa. Sen valmistelu on hallituksen heiniä.

Työllistävää tällainen "työperäinen maahanmuutto" on, sitä tuskin voi kukaan enää kieltää. Kustannukset kasvavat vauhdilla ja jäävät paljolti piiloon. Yhteiskunnan moraalin ja järjestyksen rapautuminen on jo ilmiselvää. Siksi kovat keinot on otettava käyttöön. Ulkomaalaislaki ja kotiuttamiset annetun kansalaisuuden peruuttamiseen saakka voimaan.

Kotiuttamisen esteeksi sanotaan usein, että kotivaltio ei ota vastaan tai siellä joutuu vankilaan. Kansainväliset sopimukset kieltävät ja tulee "paperittomia". Varmaan on näinkin. Kukapa ottaisi takaisin vaikka rikollisen josta on päässyt eroon. Viedään sitten vaikka kotivaltion lentokentän transit alueelle ja jätetään sinne. Kuolleista ylösnousemuksia tullaan varmasti tällä pelillä vielä näkemään lisää, mutta se on sen valtion kansalaisen ja valtion välinen ihme. Sovelletaanhan kansainvälisiä sopimuksiakin kuin islam uskoa, aina tapauskohtaisesti.

Muistan kun lentelin Frankfurtista työkeikoille maailmakolkkiin, niin usein ennen kuin pääsimme koneeseen toi poliisipartio jonkun tummahipiäisen pörröpään koneeseen. Siellä se istui koneen perällä eikä ilme ollut iloinen. Oletin olevan joku kotiutettava ja oliko edes saattajaa. Kyllä kotiuttamiset onnistuvat jos on tahtoa noudattaa lakia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Hyviä huomioita. Sinänsä ei Suomesta pysty esmes jonnekin Irakiin viemään porukkaa ilman Irakin viranomaisten suostumusta. Mutta on sekin vaihtoehto että nuo tyypit otetaan kiinni ja suljetaan telttamajoitukseen piikkilangan taakse. Paluu alkaa kiinnostaa. Ja taikaseinän lopettaminen olisi toinen. Eihän se tämän hallinnon aikana sinänsä onnistu kun se toteaa että kun tämä äärimmäisen humanismin tila on saavutettu niin sitä ei kerta kaikkiaan voi muuttaa. Mutta emme tiedä, mitä tulevaisuus tuo. Suomessahan muutos ei taatusti ala ensimmäisenä.

QroquiusKad kirjoitti...

Harmillisen monella suomalaisella on tuo lapsekas kuvitelma, että jos Finnairin kone pakataan täyteen karkotettavia ulkomaalaisia, ne muka voitaisiin vain purkaa koneesta perillä kysymättä sikäläisiltä viranomaisilta mitään ja lentää takaisin Suomeen.

Ei muuten lennetä, vaan kone ei saa lähtölupaa;
jos perillä tiedetään jo valmiiksi, mikä on lennon tarkoitus, sitä ei edes päästetä maan ilmatilaan.
Maahan saapuneen koneen miehistö pidätetään ja laittomat maahantulijat internoidaan pakattaviksi seuraavaan Suomeen lähtevään Finskin koneeseen, jonka on kuskattava ne takaisin omalla kustannuksellaan.
Koneen miehistö saa rangaistuksen paikan päällä, Suomi saa kansainvälisiä sanktioita joita ei todellakaan tarvita.
Jos perillä tiedetään jo valmiiksi, mikä on lennon tarkoitus, sitä ei edes päästetä maan ilmatilaan.

Sinänsä tämä ajattelu on ymmärrettävää:
kun saa seurata kuinka Suomeen saa vapaasti lonnia kenekään estämättä kaiken maailman paskavarpaita ikuiselle elatusautomaatille, alkaa helposti luulla että se toimii kaikkialla samoin.
Ei toimi.

Suomi on yksi äärimmäisen harvoja maita, joihin voi lonnia sisään.
Suurimassa osasa maailmaa on ankara rajakontrolli, jota voitaisiin aivan yhtä hyvin soveltaa Suomessakin kaikkien olemassaolevien kansainvälisten sopimusten mukaisesti.

Vaan sitäpä ei haluta.
Mieluummin noudatetaan the Kansainvälisiä Sopimuksia™, joita ei ole koskaan ollut olemassakaan.

Veikko kirjoitti...

Ian Fleming opasti aikoinaan: Once is happenstance. Twice is coincidence. Three times is enemy action. Eli suunnilleen yksi kerta on sattumaa, kaksi kertaa yhteensattumaa, kolmas kerta onkin vihollisen toimintaa.

Kai se on pakko alkaa uskoa, että eliittimme haluaa ihan oikeasti tuhota tämän maan. Lenin muotoili aikonaan jotenkin munakkaista ja munien rikkomisesta ja joku anarkistinainen valitteli Suomen tylsyyttä. Nyt sitä säpinää saadaan.

Yle viisasteli veitsihyökkäyksistä Näin puolustaudut veitsihyökkäystä vastaan

”Veitsipuolustuksen ABC

1. Vältä epäilyttäviä ryhmiä. Pakene ennen kuin itsepuolustilanne osuu kohdalle.
Voisiko Yle kertoa, mistä tunnistaa epäilyttävän ryhmän?

2. Jos et voi paeta, yritä puhua itsesi pois tilanteesta.
Entä jos ei ole yhteistä kieltä?

3. Jos veitsihyökkäys alkaa, ota etäisyyttä, väistä ja käytä sopivaa voimaa hyökkääjän pysäyttämiseksi. Pakene.
Voisiko Yle kertoa tarkemmin, miten arvioidaan sopivaa voimaa hyvin yllättävässä ja pelottavassa hengenvaarallisessa tilanteessa?
Entä, jos ei pysty liikkumaan? Jos on vaikkapa pyörätuolissa.
Entä jos hyökkääjiä onkin useampia?

Auttaisiko taikahansikas tai avainten helistely?


Mito Islam kirjoitti...

Paljaalla kädellä veistä vastaan on turha lähteä uhoamaan, jos ei pysty tilannetta välttämään ennakolta kannattaa vain antaa mitä pyydetään jos sekään ei riitä ja tilanne eskaloituu ensimmäinen liike on torjunta ja seuraava hyökkäys niin lujaa kuin lähtee, mitään seurauksia ajattelematta, puolustaja saa aina haavoja ja mitä kauemmin koittaa puolustautua sitä enemmän niitä saa. Tässä paskaisessa tilanteessa hyökkäys on paras puolustus.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei se ollut mitään YLEnanon viisastelua, vaan voimankäyttö- ja itsepuolustuskouluttaja Tommi Nyströmin asiallinen ja ammattimainen ohjeistus.
Kaikkiin veli Veikon esittämiin kysymyksiin löytyy kyllä vastaus tuosta artikkelista, kunhan vain vaivautuu lukemaan sen kokonaan eikä vain tiivistelmää.

-TR- kirjoitti...

Hesarin nyt tietää jokainen suomalainen joten sitä pysty kuka tahansa halutessaan lukemaan.

Siksi ihmetyttää että sitä tuputetaan nykyisin joka kauppakeskuksessa ja juna-asemilla. Eikä pelkästään pk-seudulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Veikolle, Mito Islamille ja TR:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad, viesti1: Olet oikeassa. Ja epäilemättä esmes Irakissa tuumitaan että kun te suomalaiset tuon jätkän kerran otitte vaivoiksenne niin pitäkää hyvänänne.

Veikko, Mito Islam & Qroquius Kad: Itse ajattelen että paras puolustus veitsimiestä vastaan on sadan metrin pikajuoksu. Vielä parempi on elellä sellaisessa paikassa jossa tuota uhkaa ei ole. Minulla, kun asustelen selkosilla se mahdollisuus on. Kaupunkilaisilla valitettavasti ei.

TR: Oliskos levikissä hälyttäviä lukemia?