lauantai 21. lokakuuta 2023

VIHERVASEMMISTON KÄRSÄNTYÖNTÄMISTÄ

Vihervasemmistossahan on se yhteinen piirre, että se ei hahmota yhtä suomen kielen suurta viisautta eli ”älä tyrkytä tapojasi”. Sen sijaan se työntää aktiivisesti kärsänsä toisten ihmisten asioihin jotka eivät sille millään muotoa kuulu.

Tuorein esimerkki tulee Helsingistä jossa apulaispormestari Johanna Laisaari (demari) haluaa Helsingin päiväkoteihin ns. Oslon mallin eli Helsingin kaupungin päiväkodeissa ei jatkossa tarjottaisi enää muuta kuin kasvisruokaa.

Näin äkkiseltään tulee mieleen että varsinkin kasvavat lapset tarvitsevat eläinproteiinia mutta kyseisellä Laisaarella on peruste, joka tyhjentää pajatson vihervasemmistolaisessa kuplassa eli:

”Henkilökohtaisesti ajattelen, että tulevaisuudessa on ilmastosyistä perusteltua kasvattaa kasvissyönnin määrää.”

Eli jälleen kerran se vihervasemmistolainen pyhä lehmä ilmastomuutos. Onhan selvää että Kiinan päästöt vähenevät kun helsinkiläiset mukulat siirretään pelkälle kasvisruualle. Mutta sana ilmastomuutoshan saa vihervasemmistolaisella lyömään tyhjää. En ole tosin varma että ovatko ne oikeasti huolissaan ilmastosta vai ruokkivatko vain asialla egoaan tyyliin ”keksinpä tämän ennen kuin joku toinen, vähänkö olen tiedostava ihminen”.

Huomattavaa muuten on että me lihaa syövät käppäukot ja -akat emme pakota ketään kasvissyöjää syömään liharuokaa. Kas kun me emme  työnnä kärsäämme toisten asioihin. Syökää toki pelkkiä kasviksia. Ei se meiltä mitenkään pois ole. Ei se meitä häiritse.

Muistutettakoon että tätä pakollista kasvisruuan tuputtamista on harjoitettu myös sotavaltiolla. Ja ilmastosyistä™ tietenkin. Oheinen kuva varuskunnan roskiksesta kertoo, kuinka suunnaton menestys tuokin on ollut.

Taitaa vaan olla niin että päiväkotilapsilla on huomattavasti huonommat mahdollisuudet ns. äänestää jaloillaan kuin varusveijareilla. Niin että kannattaisiko suojella mukuloita vihervasemmiston egoa ruokkivalta utopialta?


33 kommenttia:

Tupla-J kirjoitti...

Sikäli hyytävä toive, että ihminen on kuitenkin lihansyöjä ja koko maailman suurin peto. Meillä on lihansyöjän ruuansulatus ja kasveissa olevat ainekset pääsääntöisesti meille haitallisia, mistä seuraa mm. kasvissyöjien moninkertaistunut paskominen verrattuna lihaa syöviin ympäristöhaittana terveydellisten lisäksi.

Taitaa olla yhtä hyvin perehtynyt ihmisen biologiaan kuin politiikkaankin, sano. Kaikki tieto ja ymmärrys korvataan Vahvalla Tunteella.

Anonyymi kirjoitti...

Suoritin varusmiespalvelun v. 1969-1970. En enää muista varmaksi, oliko meillä silloin kasvisruokapäivä torstaiisin vai oliko hernevellissä muutama repale kinkkuakin.

muuanpena kirjoitti...

Kyllä kasvissyöjätkin oikeasti haluavat syödä liharuokaa, miksi muuten heille tehtävien ruokien pitäisi muistuttaa mahdollisimman paljon oikeata liharuokaa, muuten ei mene kaupaksi. Ehkä on näin, että oikea ruoka houkuttelee, mutta ei voi ideologisista tai muista syistä tunnustaa itselleen tai paljastaa jengiläisilleen haluavansa liharuokaa. Niinpä käy sitten niin, että ryhtyy raivokkaasti vastustamaan liharuokaa ja raivokkaasti vaikuttamaan kasvisruokailun puolesta, näin saadaan peitettyä omat himot.

Pauli Vahtera kirjoitti...

En ollut koskaan törmännyt tällaiseen demarinaisen nimeen. Oikein apulaispormestari. No pääsi hän tällä kasvisruokahörhöilyllä 10 minuutin julkkikseksi. Enemmän saisi julkisuutta kännäämällä urheilukisoissa tai maalaamalla laittomia grafiitteja. Molemmilla vasemmistolaisilla toki sama maailmankatsomus – nyt tulee rahaa tuhlattavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tuommoinen ideologian kurkusta väkisin alastunkeminen saa kyllä käppäukon ohimosuonet tykyttämään ihan raivolla. Mikä ihme siinä on että yksi kasvisruokapäivä viikossa ei riitä? Omana aikanani meillä oli kasvisruokapäiviä (joita ei mainostettu sellaisina) jolloin sattui olemaan ruokana pinaattilättyjä tai -keittoa, joskus myös kesäkeittoa tms. Hyvin meni alas ja mölisi mennessään. Ehkä nykyajan tiedostavaisille pitäisi järjestää jonkunlainen aivopesunpurkukurssi, jossa ollaan kuukausi 80-luvun kouluruualla ja kerrotaan seikkaperäisesti, miksi eläinproteiini on ihmiselle hyväksi.

--Madri

29051453 kirjoitti...

Haha, eipä uskalla Johanna ehdottaa, että myös Mustit ja Mirrit siirtyvät 100% vegedieetille.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Helssinkiläiset on pormestarinsa ansainneet,ihan äänestämällä"demokraattisesti"..en asu,enkä aio muuttaa Helssinkiin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan varmana tässä(kin) hulluudessa on ilmastohysterian lisäksi takana monikulttuurisuus hysteria. Meidän on muutettava suomalainen kulttuuri sopivaksi kunniakansalaisille. Ettei tule henkinen pipi. Jonain päivänä ilmoittavat, että ok. Mutta Käytämme vain halal lihaa.

Hlehtonen kirjoitti...

Itse vein lapsilleni pizzaa kouluun kasvisruokapäivinä.

Strix Senex kirjoitti...

Kiintoisaa ja epärehellistä, että nämä tapojaan toisille tyrkyttävät, väittävät itseään liberaaleiksi. Liberaalihan on oikeasti sellainen ihminen, jonka mielestä elä ja anna muidenkin elää on hyvä elämänohje. Enemmän nämä toisten ohjailijat ovat autoritäärisiä dogmaatikkoja.

Pohjimmiltaan tuossa tuputtamisessa on kyse luonteeltaan uskonnollisesta ilmiöstä. Lähetystyö eli vääräuskoisten ja pakanoiden käännyttäminen oikeaan uskoon, vaikka pakolla on monille uskonnoille ominainen piirre. Siinä on kyse henkisestä kontrollista, johon kuuluu ihmisten elämän ohjailu tiukoin käyttäytymissäännöin. Se puolestaan perustuu siihen ajatukseen, että jos ihmisen käytös muuttuu, muuttuvat myös hänen tunteensa ja ajattelunsa, koska ihminen pyrkii välttämään tekojensa ja ajatustensa välistä ristiriitaa. Niinpä pakollisista rituaaleista pyritään tekemään rutiinikäyttäytymistä, joka sitoo ihmistä, koska niitä asioita, joita jatkuvasti tekee ei kyseenalaista. Ja ravinto on niitä keskeisimpiä ihmisten jokapäiväisen elämän asioita.

Laitavasemmistolaisissa liikkeissä on tietysti kyse korvikeuskonnoista, jotka tuppaavat olemaan dogmaattisempia kuin uskonnon nimellä kulkevat uskonnot konsanaan. Niinpä monissa uskonnoissa hyvinkin keskeisessä asemassa oleva vaatimus sitoutumista ilmaisevista uhrauksista näkyy esimerkiksi vasemmiston suorastaan intohimoisena vaatimuksena verojen kiristämiseen. Eipä oikeastaan ole ihme, että laitavasemmisto suhtautuu niin myönteisesti islamiin, joka on suurista uskonnoista autoritäärisin ja totalitäärisin.

Anonyymi kirjoitti...

Tätähän se on kun kasvissyöjät ei tiedä biologiasta mitään. Minä olen saninut päin näköä aina kasvissyöjille jos tulevat minulle valittamaan vaikkapa lihaa syödessäni ravintolassa, "jos näytätte että lehmä syö pelkästää lihaa, niin silloin minäkin alan syömään pelkästään kasviksia", voi sitä ikua ja raivoa mitä olen saanut aikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo kuva intin roskiksesta on kyllä legendaarinen. Hymyilyttää edelleen kovasti, vaikka Ykä on sen ennenkin postannut.

Vihervasurien idea on varmaan juuri se, että jo mahdollisimman pieni tenava pitää aivopestä heidän ajattelumaailmaansa. Ei sitten osaa kapinoida, kuten varusmiehet, myöhemmällä iällä. Sitä pridehömppääkin on tuputettu jo ainakin ekaluokkalaisille, varmaan nuoremmillekin.

Pitäis vanhempienkin selkeämmin protestoida noita älyttömyyksiä vastaan. Todeta rehtoreille ja päiväkotien johtajille, että meidän piltti tai teinihän ei sitten tule päiväkotiin/kouluun sinä päivänä, kun näitä absurdeja ideoita toteutetaan.

Tapsa vaan

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Youtubesta löytyy useita haastatteluja, joissa Greenpeacen perustajajäsen ja siitä täydellisen irtioton suorittanut kanadalainen Patrick Moore tekee selvää jälkeä koko ilmastohysteriasta ja tekee sen kiistattoman tieteellisen pätevästi. Maailman poliittiset päättäjät eivät kuitenkaan kuuntele häntä tai muita asiallisia tiedemiehiä. He kuuntelevat Greta Thunbergia, joka ei suorittanut peruskouluaan ja joka äitinsä (ammatiltaan oopperalaulaja) mukaan on ainoa ihminen maailmassa joka kykenee näkemään hiilidioksidin ilmassa. (Hiilidioksidi on se myrkky, joka tappaa kaiken elämän maapallolta, kuulemma)

Kun lapset länsimaissa kasvatetaan ilman proteiineja saadaan kyllä elämä täällä loppumaan puutostauteihin, mutta ei hätää, onneksi Afrikassa riittää väkeä.

Ja me kaikki suuntaamme katseemme näkymättömään hiilidioksiidiin emmekä maapallon väestöräjähdykseen, joka taatusti lopettaa elämän täällä tavalla tai toisella.

Anonyymi kirjoitti...

Näin vanhan köppääsen käppäukon muisti pätkii vaiiken "rehuja" syö määräänsä enempää. Vaan silti sieltä tuli tämmöinen muistikuva, että joskus menneinä aikoina minua viisaammat laskivat, että jos kaikki kansa ympäri tätä maapalloa siirtyisi heinänsyöjiksi niin pallolta loppuisi viljelyskelpoinen maa kesken. Eli ei riittäisi nykyinen viljelty pinta-ala väetön ruokkimiseen.
Ja kun niitä ötököitä ja jauhomatoja ja mitä niitä onkaan, joita tarjotaan lihan korvikkeeksi, eläimihän nekin ovat. Ja syövät niitä kasveja kasvaakseen. Moiset tutkimukset kyllä vaiettiin oikein uskovien medioiden taholta melko nopeasti pois näkyviltä.
Kyllä minäkin käytän ja syön kasviksia, lihalla höystettynä, ja silloin ne ovat verratonta ruokaa, oikein suun mukaista syötävää.
En muista, kaipa siinä intin hernesopassa silloin aikoinaan oli sitä lihaakin, itsetekemässä sitä ainakin on.
Tässä resepti tai ohje jolla itse teen hernekeiton: Puoli kiloa herneitä, puolikas palvipotkaa, laakerinlehti, suolaa oman maun mukaan. Liota herneitä yön yli ja huuhtaise ne. Kattilaan sen puolikkaan potkan kanssa. Tunnin verran anna ruplatella liedellä, sitten ota se potka jäähtymään sivuun mutta anna herneiden kiehua edelleen hiljalleen. Kun se potka on jäähtynyt, että kärsit sitä sormia polttamatta käsitellä, siivoa siitä luut ja lihat/läskit erilleen. Lihat pieni semmoisiksi suuhun sopiviksi paloiksi ja takaisin sinne herneiden sekaan. Vielä puolisen tuntia ja hyvää on. Jos ja kun löydätte kaupan/kauppiaan joka myy Imatralaisen Henri Joonan herneitä niin ostakaa niitä. Ne on parhaita. Kokemusta niistä on. Pääsette herkuttelemaan.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Sen sijaan ravintolat yrittävät juurruttaa Suomeen toisen mannereurooppalaisen tavan, tipin. Kävin eräässä turkulaisessa ravintolassa, joka on mainostanut palanneensa juurilleen. Ravintola oli kyllä viehättävä, samanhenkinen kuin 1980-luvulla, jolloin siellä ensimmäisen kerran kävin. Ruoka oli hyvää ja suomalaiseen tapaan kallista.

Ilmeisesti rahanahneus on iskenyt omistajiin, sillä laskun yhteydessä oli vaihtoehtona tippi. Järkytyin, sillä ei ennen Suomessa ole dellaisia maksettu eikä ehdoteltu. Tiedän, että tipit menevät tarjoilijoille, mutta onpa kyseisen tavan varjolla yrittäjän helppo maksaa kehnosti, "kun saahan tässä hommassa juomarahaa".

Moinen epäkäytännöllinen kulttuuri inhottaa maassa, jossa ruuasta saa muutenkin maksaa perseensä ruvelle. Sitä paitsi hyvästä palvelusta maksaminen tuntuu yhtä aidolta kuin maksettu rakkaus.

Kaikki ulkomaalainen tuntuu olevan niin hienoa, että... Itse en kyseiseen puljuun kovin herkästi enää mene.

Anonyymi kirjoitti...

Oulun Hiukkavaaras -69 torstaisin lounas: tilliliha , päivällinen: hernekeitto ja pannari.Silloin oli nälkä!

QroquiusKad kirjoitti...

Jos kaikki maailman hippivirheät höperötytöt asettuisivat riviin Päiväntasaajalle, niin se olisi oikein hyvä!

QroquiusKad kirjoitti...

Mitä ravintoloihin tulee, kun sellaisiin menee Hell-Sinkissä on kuulemma hyvät mahdollisuudet saada kyyppari, joka ei osaa sanaakaan suomea.

Joku voisi ajatella, että tällaisesta pitäisi mainita jo ovella.
Erityisesti sellainen jonka henki ja elämä on kiinni siitä, että henkilökunta tajuaa ettei hän voi syödä vaikkapa pähkinää saamatta hengenvaarallista allergiakohtausta.
Joidenkin mielestä on kuulemma raivostuttavaa, että suomalainen joutuu omassa maassaan palvelua saadakseen palvelemaan asiakaspalvelijaa puhumalla muuta kuin äidinkieltään

Mutta koska kyse on Eeuun maakunnan pääkaupunki Hell-Sinkistä, riittääpä niitäkin joista on ihanan ihanaa, että he saavat olla kotonaan niin kuin ulkomailla!
Heitä ei haittaa, ettei hintataso ole sama kuin niillä ihkuisilla ulkomailla.
Ruokamyrkytysriski saattaa ollakin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tupla-J:lle, Ano1:lle, muuanpenalle, Pauli Vahteralle, Historixille, Olavi Koskelalle, Madrille, 29051453:lle, Vanhalle kyynikolle, Ano2:lle, Hlehtoselle, Strix Senexille, Ano3:lle, Tapsalle vaan, alianor d´aquitanelle, Huru-ukolle, Ano4:lle, Ano5:lle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne ja hyvistä lisäyksistänne. On vaan jokseenkin järkyttävää että aikuiset ihmiset – joiden olettaisi olevan jollain tavalla järkeviä – menevät niin täysillä noihin hysterioihin. Ja vaativat, että koko maa eläisi heidän hysteriansa mukaan. Luulen muuten että sitten tulee tuossakin sormi suuhun kun aletaan syöttämään etnisesti edistyksellisesti pelkkää kasvisruokaa.

QroquiusKad kirjoitti...

Pelkäänpä pahoin, ettei etnisesti edistyksellisille harkitakaan tuputtaa pelkkää vegeä, koska kulttuurirelativismi:
se mikä meille on hirvittävää barbariaa kuten pikkutyttöjen pimpinsilvonta ja liharuoan syöminen, on heille heidän ikiomaa arvokasta kulttuuriaan, jota meillä ei ole mitään oikeutta riistää!

Meillähän itsellämmehän ei ole mitään omaa kulttuuria, ja koko Suomen kansa on pelkkä topeliaaaninen satu, joten voimme siis omaksua mitä tahansa, kunhan emme vain omi sitä joltain toiselta kulttuurilta.
Niinpä voimme hyvällä omallatunnolla ryhtyä syömään ruohoa, koska en usko yhdenkään ihmiskulttuurin missään tekevän niin yrittäen pysyä sillä hengissä.
Saamme siis olla edelläkävijöitä ja
Maailma Pelastuu!

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuosta ulkkareiden englannin puhumisesta minun viisi penniäni: Ravintolasanasto on tosiasiassa niin suppea, ettei tilauksen ottaminen ja ruoan toimittaminen vaadi kovin kummoista opettelemista. Ei tarvitse muodostaa täydellisiä kieliopillisesti oikeita lauseita. Jos tänne tuleva hemmo ei viitsi edes yrittää, vaan vääntää bad english, niin ei minun tarvitse häntä arvostaa tippaakaan. Meikäläinen jatkaa siinä tilanteessa suomella. Joko tämä enkun vääntäjä ymmärtää, tai sitten ymmärtää yskän ja hakee suomea osaavan kollegan. Jos suomea osaavaa kollegaa ei löydy, minä nousen pöydästä ja toivotan hyvää illanjatkoa, suomeksi. Puhun kyllä englantia, se on ollut työkieleni kohta 30 vuotta, mutta en puhu sitä Suomessa asiakkaana. Jos tämä tarjoilija hemmo edes yrittää puhua suomea, autan häntä, jopa tarvittaessa englanniksi, mutta se vaatii sen että hän on opetellut tarvittavaa sanastoa joka kuuluu täällä hänen ammattitaitoonsa. Apua saa siis jos omaa halua oppia, jos taas vääntää vain bad english (hyvää englantia en ole vielä kuullut kenenkään näistä puhuvan) niin sitten puuttuu halu tehdä työtä palveluammatissa eikä minun maksavana asiakkaana tarvitse sitä sietää.

Anonyymi kirjoitti...

Anolla Hiukkavaarassa oli samaa ruokaa torstain päivällisellä kuin Vekaralla samaan aikaan. Hernekeitto ja pannari. Lounas oli mitä millloinkin, enimmäkseen mettässä kun olitiin. Ja iltasella sotkussa munkkikahveet:))
Huru-ukko
PS: QK:lle, saattaisipa etnisesti edistykselliset tuumta, että hei ei me olla apinoita, tai jotain sellaista. Ja että ei me syödä ruohoa, me syödään ruohonsyöjiä tai poltetaan ne paremmat ruohot sätkinä. Ja ainut ruoho jota me syödään on khat.

Joppos123 kirjoitti...

Tulipahan tässä käytyä hirvipassissa. Ei tullut hirviä tällä kertaa vaikka koirat yrittivät kuinka.
Hirvet ovat vähentyneet ja tilalle ovat tunkeneet valkohännät ja kauriit. Eipä siinä
Se mitä tässä yritän sanoa on, että antaa noiden ituhippien taantua.
Ei se meiltä ole pois jos ne palaisivat puihin.
Onhan ne näitä yrittäneet jopa Suomen lapissa mutta sitten tuli talvi.
Siellähän oli joskus aikoinaan joku hippiporukka mutta kun alkoi elohopea mennä alta 30 astetta niin hipit otti ritolat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Thorvald Eskilinpojalle, Huru-ukolle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Joo, tuskinpa niille vegeä tuputetaan, ettei tule ns. vastakkainasetteluja. Kehno kun en enää löydä mistään sitä – siis suomessa tehtyä – ravintoympyrää islamilaisille joka oli lihan osalta huomattavasti, no, lihaisempi. Pitäisi aina ottaa heti kuvakaappaus kaikesta tuollaisesta.

Thorvald: Näin tekisin minäkin. Jos vielä ravintoloissa asioisin.

Huru-ukko: Niin se oli PKarPstossakin ja hernesoppapäivä on käsittääkseni intissä vieläkin.

Joppos123: Jep. Eihän tiedostavaiselle saa sentään kylmä tulla.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Kyllähän se hernekeitto (ja pannari) päivä lienee ollut kaikissa varuskunnissa torstaisin. Maastossa sitten noppasoppaa joka varmaan tuli sinullekin tutuksi. Minulla inttiruoka oli mielestäni ihan kohtuullista.

Anonyymi kirjoitti...

QK.
Tuo armeijan hernekeittoreseptihän on melkein kuin tuo minun laittamani. Ja khat, ruoho tai pensas, mitä välii, kun se kumminkin on lähes ainoa kasvi jota eräässä maailamnkolkassa syövät. kaksijalkaiset, nelijälkaiset eläimet synevät ihan mitä vaan saavat suuhunsa.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Olin eilen ravintolassa syömässä tyttäreni ja hänen 13-vuotiaan tyttärensä kanssa. Vaari ja tyttärentytär ottivat isot possunpihvit ranskalaisilla. Molemmat söivät lautasensa tyhjiksi. Mainittakoon, että tyttärentytärkin on hoikka kuten äitinsä. Hän on koulumenestykseltään ”kympin tyttö”. Joku muu on näillä edellytyksillä anorektikko.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

"Kympin tyttö" ei ole osaamista ja hyvyyttä kuvaava termi, vaan opiskelustrategiaa ja asennetta kuvaava. Toivottavasti tyttären tyttäresi ei ole "kympin tyttö" vaan oikeasti osaa ne asiat joista on saanut ne hyvät arvosanat, eikä vain ole opetellut kirjoja ulkoa ja oksentanut sitä paperille tentissä. "Kympin tytöt" eivät ole oikeasti kovinkaan älykkäitä, vain riittävän fiksuja että osaavat yhdistää ulkoa opetellut asiat koekysymyksiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Huru-ukolle, Anolle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Lisään tähän että minäkään en pidä maksasta enkä munuaisista mutta jostain syystä pidän kyllä maksamakkarasta.

Huru-ukko: Väittäisin, että suurin osa suomalaisista hernekeitoista tehdään melko samalla reseptillä.

Ano: Vaan onhan se hyvä että nuoremmalle sukupolvelle maistuu kunnon eväs.

Thorvald: Pitkälti näin mutta varmasti poikkeuksiakin on.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Poikkeuksia määritelmäänkö? en oikein nyt ymmärrä mitä tarkoitat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Thorvald. Sitä vaan että tuskin kaikista korkean keskiarvon saaneista tulee vihervasemmistolaisia.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Se vähän riippuu... noista kympin tytöistä tulee laitanaan vihervasemmistoa, en ole muunlaista tavannut, mutta onhan se mahdollista että ei kaikista. Niistä hyvän todistuksen saaneista jotka oikeasti osaavatkin jotain, veikkaisin aika harvan olevan oikeasti vihervasemmistoa, ainakaan nähtyään hieman maailmaa ja kasvettuaan hieman.

Eikös se Chuchill sanonut jotain siihen suuntaan että "jos et ole radikaali nuorena, olet sydämetön, ja jos et tule konservatiiviksi vanhemmiten, et ole älykäs."

AaJii kirjoitti...

Silloin kun minä olin armeijan sinisissä, niin jos varusmiehet olisivat jättäneet varuskunnan roskiksen tuollaiseen kuntoon, sitä pahviroskista oltaisiin sen jälkeen kyllä siivottu koko komppanian voimin ja pitkään ja huolella.