perjantai 13. lokakuuta 2023

KESTOSELITYSTÄ JA PIIPERRYSTÄ

Maailmalla tapahtuu kaikenlaista mutta tuontitavaran suomalaisiin kohdistama rikollisuus on entisellään. Ei se ole minnekään kaikonnut. Yhtä lailla pysyvää on virallisessa kielenkäytössä tapahtuva ongelman kiertäminen ja kiistäminenkin. Yle teki tuoreeltaan jutun jossa tietysti puhuttiin jostain yleisestä eli ”alaikäisten ja nuorten tekemien ryöstö- ja väkivaltarikosten yleistyminen on ollut poliisin huolenaiheena jo muutaman viime vuoden ajan”. Ja luonnollisesti tässäkin jätetään sanomatta että ketkäs ne mahtavatkaan niitä rikoksia tehdä. Eli hajotetaan perseily koskemaan koko nuorisoa.

Taiteellista vähättelyä harjoittaa ylikomisario Jarmo Heinonen:

Helsingissä tapahtuu joka päivä vakavia rikoksia. Silti oman näkemykseni mukaan Helsinki on turvallinen periaatteessa joka paikassa, jokaiseen aikaan. Uhreja yhtään syyllistämättä sanon, että yleensä omalla käytöksellä voi vähentää riskejä.

Eli Helsinki on noin niin kuin teoriassa turvallinen ja jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, niin vikahan on aina käytännössä. Voi myös miettiä että mitenkähän ne sadististen alistusrikoksien kohteeksi joutuneet nuoret ovat saaneet kyseiset rikokset aikaan omalla käytöksellään? Riittääkö siihen se, että on ylipäänsä olemassa?

Sitten palataan siihen kuluneeseen kestoselitykseen:

Olen pohtinut, että maksammeko me tällä hetkellä tietynlaista velkaa yhteiskunnan eristämisestä koronaviruksen vuoksi?

Jep. Se korona. Herää vaan – taas – kysymys että minkäs vuoksi suomalaiset nuoret eivät koronan seurauksena äityneet wanna be-gangstereiksi?

Mutta mutta.

Ei pidä luulla, etteikö Helsinki reagoisi. Tokihan se reagoi. Se vaan tosin reagoi aivan eri asiaan. Kas kun se elää edelleenkin siinä viherkuplassaan. Eli se suunnittelee Helsinkiin bensiini- ja dieselautoilta kiellettyä vyöhykettä. First things first, you know.

Täytyy muistaa, että ryöstetyt, hakatut ja nöyryytetyt suomalaiset ovat vain sosioekonomisesti haastavia tilanteita joista selvitään pumppaamalla näille ryöstäjille lisää rahaa. Mutta se, että suomalaiset tuhoavat koko maailman ilmaston on tietysti kiireellisempi asia johon täytyy keskittyä kaikin mahdollisin voimin ja keinoin.


26 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös se ollut ylen jutussa myöskin se, että kun siihen tottuu tms, niin kautta rantain alkaa ymmärtämään uutta normaalia. Ehkä luin /kuuntelin väärin. Ei siis noin, kuten kirjoitin vaan niin annettiin ymmärtää. Muistissa on myös se ylen aamulähetys, missä eräs punatukkainen suojatyö paikkalainen selitti, että meillä nyt on vaan tätä rikollisuutta, koska voimme niin hyvin, että huomaamme sen herkemmin. Lisätään siihen että ilmoitus kynnys on madaltunut.

Anonyymi kirjoitti...

Lisätään nyt se mikä ärsyttää. Asiantuntija. Siis vmp:n jutuissa. Asiantuntijaa riittää. Välillä on mutu tuntuma, että niille esitetään käsikirjoitus. Näin pitää sitten sanoa. Olisipa hienoa, että joskus tulisi suoraan ylen lähetykseen sellainen asiantuntija, joka laittaisi sellaisia totuuksia tiskiin, että koko lähetys pitäisi katkaista . Siinäpä näkisivät kansalaiset sensuurin.

Dena kirjoitti...

Nyt et muistanut, että kysessä on viranomais-suomi: "Uhreja yhtään syyllistämättä sanon, että yleensä omalla käytöksellä voi vähentää riskejä." Tämähän tarkoitaa, että hämärän tullen ei pidä mennä ulos, sivukaduilla ei tule liikkua yksin ja naisten pitää pysyä kotona ja liikkua mielummin miesseurassa ulkona ja lasten kuuluu leikkiä vain kotona lukien ddr:än ihanuuksista, tuolleen vaapaasti suomennettuna viranomaiskielestä.. Eli se sanoi paljon pahemmin kuin luulit.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle ja Denalle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Kyllä sinä oikein luit. Valitettavasti.

Ano2: Jaan ärsytyksesi ja olen muutenkin samaa mieltä.

Dena: Näin tämän voisi tulkita.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuo Denan tulkinta, joka on mielestäni oikein, kertoo että meille muille voi noin sanoa, syyllistää uhria ja kertoa miten välttää rikolliset. Toisaalta, meille on jo pitkään kerrottu ettei raiskauksen uhria saa syyllistää. Siis vaikka neitokainen olisi mennyt minihameessa rinnat paljaana tuhannen tuiterissa erääseen Hesalaiseen puistoon keskellä viikonloppuyötä, raiskaus ei ole hänen vikansa ja hänellä on oikeus tehdä näin joutumattam raiskatuksi. Ehkä tunnistan näissä kahdessa tapauksessa pienehkön ristiriidan, joka ei oikein selity mitenkään loogisesti, vaan ainoastaan feminismin kautta. Siellähän logiikka on rikos.

Anonyymi kirjoitti...

Vai on Helsinki periaatteessa turvallinen ylikomisarion mielestä? Olipa taas kettuileva kommentti. Hamaslaisetkin on siis periaatteessa turvallinen porukka. Ou jee.

Taisi olla Iltahömpässä samantyyppinen artikkeli, jossa todettiin ensin, että nuoret tekevät paljon törkeitä rikoksia ja lopuksi, että pääosin nuoret on hyvin käyttäytyvää porukkaa. Mikä hemmetti se on aina, että pitää vesittää näitä juttuja tuollaisilla typerillä heitoilla?

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Olutta on tullut nautittua. Sekä luettua eri blogeja monilla kielillä. Jaa-a. Saapa nähdä, laittaako muslimit jälleen kerran maailman sekaisin. Anteeksi vain, kun mainitsen muslimit. Ne ovat sotaisia. Sen todistaa pelkkä historia. Jatkuvaa sotaa, eripuraa, Allahia, sekä maailmanvalloitusta. Mikään muu niitä ei kiinnosta. Naisten alistaminen, sorto yms. Sitä hommaa on tapeltu satoja vuosia. Ja kuinka ollakkaan, ruotsi alistuu eurooppalaisena maana ensimmäisenä.

Heikki kirjoitti...

Vihervasemmisto tuntuu ajattelevan, että tämä on ikäänkuin uusi normaali. Johon ei saa vastata kiristämällä valvontaa jne. Heikot on eväät heillä. Aivan käsittämätön lausunto tältä poliisilta. Väistäkää katujen kingejä?

Anonyymi kirjoitti...

Tuon oikeanpuoleisen Neekerin kansainvälinen käsimerkki kyllä kertoo kaiken!

Voi Aikoja Voi Tapoja

Tapio Suhonen kirjoitti...

Melko ruman kuvan olet tekstisi viitteeksi laittanut: onhan se toki joujou woke joujou...
Kuva kertoo, toki, propagandan tahtotilasta: yhteiskunnallinen - propagandistinen - tavoite on kuvankaltainen, yhteinen ja ymmärtävä kulttuurikoheesio.
Tosiasiassa kuvan irvokkuus korostuu sen propagandistisesta tarkoituksesta, joka on todellisuuteen verrattuna täysin päinvastainen.
Onneksi kuitenkaan, meillä Suomessa ei pahimmatkaan monikulttuurillisuuden vastustajat putoile parvekkeelta, hörpi poloniumdrinksuja tai saa kalsarimyrkytysoireita...etc.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Thorvald Eskilinpojalle, Tapsalle vaan, Anolle, Heikille, Voi Ajoille Voi Tavoille, Tapio Suhoselle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Thorvald: Jep. Feminismi ei voi sietää logiikkaa. Eikä sen puoleen huumoriakaan.

Tapsa vaan: Tulee muuten tuosta mieleen ne Radio Jerevan-vitsit joissa vastaus alkoi aina että ”periaatteessa kyllä”.

Ano: Laittavat.

Heikki: Tietysti se vaatii ajattelemaan niin, koska jos ajateltaisiin toisin, esille nousisi kysymys vihervasemmiston vastuusta vallitsevasta tilanteesta.

Voi Aikoja Voi Tapoja: Joo, ja tuo naiskonstu ei muuten oikein älyä suojella tuota asettaan.

Tapio Suhonen: Totta.

Qroquius Kad: Eihän tuo juttu sinänsä kerro puoluekannasta. Mutta joo, samaa epistolaa kuin ennenkin.

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän se huttujuttu myöskään kerro aikooko Pyllytär politiikkaan vaiko sittenkään ei, mutta eipä hän tuota haastattelua varmaankaan olisi Suomen Uutisille tarjonnut.
Ehkei SU olisi sitä myöskään halunnut julkaistavakseen, ellei sitten varoittavassa mielessä.

Mitä tulee asettaan tarjoilevaan poliisittareen, hän vaikuttaa sen verran leikisti poliisilta että asekin on ehkä vain replika?
Mitä se nyt oikeallakaan tekisi;
ampuisi kenties?
Ketä muka?
Osaisiko?
Uskaltaisiko??

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, tuskin kyseisen häiskän sympatiat ainakaan perussuomalaisiin suuntautuvat. Mutta kyllä se ase taitaa olla aito. Luulisi että poliisin koulutukseen kuuluu myös aseen suojaaminen. Mutta ehkä tuo pimu on niin asiansa lumoissa ettei sitä tajua.

Isä Nicolae kirjoitti...

Hejsan pitkästä aikaa Ykä & muut yhyh-niin-oikeiset.

Näin mehtuusta korpimailta kaupunnissa piipahtaessa kommentoin väliin.


Yhtä mieltä blogistin kera. Minusta tuossa ylikom. Heinosen lauseenmuodostuksessa kaikuu aivan sama jäsennysoppi kuin virhevää-vääsemmistön kielessä ylipäänsä, ehkä kuitenkin käänteisesti.

Lukuisten kielemme sanojen päätyminen kieltolistallehan perustuu siihen muottiin, että 'joku jossakin jotenkin jollakin aikavälillä voi (!) loukkaantua'. Tästä on helppo&loogista kääntäen jatkaa monikultturismin puolustelua kuten ylikomissaarimme tekee tyhjällä ilmauksellaan: "on turvallinen periaatteessa [!] joka paikassa, jokaiseen aikaan". Eikä vähiten siksi, että sekä 'voi' että 'periaatteessa' viittaavat lähinnä höttöhaaveiltuun kuin reaaliseen olotilaan.

Anonyymi kirjoitti...

Yrjö:
"Luulisi että poliisin koulutukseen kuuluu myös aseen suojaaminen. Mutta ehkä tuo pimu on niin asiansa lumoissa ettei sitä tajua."

Kuvassa tytön pistooli on kotelossaan valmiina poisotettavaksi. Lisäksi kuvan oikeassa laidassa oleva henkilö näyttää hyvien tapojen vastaista käsimerkkiä. Huonoon seuraan on poliisin edustaja hakeutunut.

Tytön käytös on eräänlaista toisen posken kääntelyä. Kaveerataan uhan muodostavien ihmisten kanssa, painetaan villaisella heidän tekonsa ja luullaan, että nämä siitä heltyvät ja muuttuvat lainkuuliaiksi hallintolampaiksi. Vaikutus lienee päinvastainen.

acc

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

No, näitä koteloita hieman tuntevana pitää kuitenkin sanoa, että kyllä niissä on lukitus joka melkolailla estää aseen riistämisen kotelosta vain vetämällä.

Mutta, jos riistäjä tuntee kyseisen kotelon, eikä aseen kantaja reagoi riittävän nopeasti, niin onhan se sieltä otettavissakin.

Avainsana on että juuri tuo kotelomalli ja versio pitää tuntea ja tietää miten se lukitus avataan kädellä juuri siitä kulmasta mistä aseen riistäjän käsi aseelle tulee. Aika harva peelo tuolla kadulla sen tietää ja on harjoitellut asiaa. Harjoittelematta juuri sillä kotelolla ja aseella ja siitä kulmasta sitä asetta ei todennäköisesti sieltä saa itselleen kiskottua. Kaikilla poliiseilla ei ole sama kotelo ja sen versio.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Isä Nicolaelle, acc:lle ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Isä Nicolae: Asiahan on pitkälti noin.

acc: Toisen posken kääntämistä juuri ja nimenomaan päinvastaisella vaikutuksella. Poliisin ei kuulu olla rikollisten kaveri.

Thorvald: Kiitos lisäyksestä. Maallikon silmään tuo kotelo vaikuttaa helpolta mutta lienet oikeassa. Ja minullahan on eniten kokemusta lähinnä pitkistä aseista joita ei vyöllä kanneta.

Anonyymi kirjoitti...

Aiheen vierestä: https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009916068.html

Lastensuojelulaitoksessa tapahtunutta puitu käräjillä: Tappouhkauksia ja korvaan huutamista käsiteltiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Eikö tuollaista huutajaa olisi voinut vaikka pippurisumuttaa tai muuten hiljentää mitenkään?

https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000009923417.html

Metallivarkaat olleet työn touhussa, myöskin Tampereella, tuhoten julkista taidetta.
Liekö asialla olleet Itä-Euroopan ihmeet vaiko ihan kotimaiset rosvot?

QroquiusKad kirjoitti...

Sehän nyt on mitä Wanha-Cantaisinta Sedhä-Aiattelemusta, ettei poliisin kuulu olla rikollisten kaveri.
Ruotsissa ollaan saatu loistavia tuloksia gangstarikollisuuden hillitsemisestä pitämällä heidän kanssaan Dialog-Polismyndighetenin järjestämiä kaverituokioita keskustelun, kahvittelun ja pizzan merkeissä.
Gangstarikollisuus on näillä toimenpiteillä saatu lisääntymään loistavasti.

Edelleen poliisin kaveerauksen tarpeen on ymmärtänyt parhaiten Ylikomissaari Pyllytär, joka kaveerasi YLEnanto-televisiuunissa Seppo "Steen Christensen" Lampelan kanssa ollessaan vielä pelkkä komissarjus.
Pyllytär todisteli ettei Suomessa ole nuorisorikollisuutta, Steen kiisti sen huutamalla että
hei kamoon, jo kasikytluvulla me potkittiin mummoja, mikä vittu täs nyt on heiii?!
Pyllytär nyökytteli kaverillisesti ja tuloksia onkin syntynyt aivan Ruotsin malliin.

Pyllytär on nähty, nyt oli vuorossa Konstaappelitar Pylliina.
Molemmat ovat silleen leikisti poliiseja, eikä nuoriso muunlaisia tarvitsekaan.
Kaikkein vähiten sellasii inhottaviiiix testosteronikarjui, jotka tekis niinQ silleen kaikkee viddumaist, et veis putkaa tai sillee!

Sitäpaitsi jos Mulqullah ja Qûrwallah haluaisivat Pylliinan pyssyn, heidänhän tarvitsisi vain pyytää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Ano: Laitosten toimintamahdollisuudet ovat nollassa. Kiitos juristeriikan.

Qroquius Kad. No joo, aika lähellä tuota ollaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Noita tapauksia on paljon. Harva ylittää uutiskynnyksen. Miehillä on oikeus kiinnipitoon mutta ei sitten mihinkään muuhun ja sekin on nykyisin totaalisen valvottua. Pistää miettimään että kannattaako ottaa riskiä käräjistä. Kiitos lakimiesten juristeriikan.

Joppos123 kirjoitti...

Tuo naispoliisin tapa kantaa asetta on jo irvokas. Ei kukaan joka on ollut tositoimissa anna aseen letkuta tuolleen.
Juu, on nepparin takana mutta ei todellakaan hallussa.
Joskus aikoinaan meillekkin tungettiin noita neppiskoteloita ja kaikenmaailman " sukkanauhavirityksiä".
Ei huolittu. Käytiin sakemannien "PX":stä hakemassa ihan tavalliset vetokotelot.
Ihan vaan perusteluna:
1. Olivat lähellä kroppaa
2. Ei neppareita
3. Ei turhaa säätämistä jos aseen tarvitsi nopeasti.
4. Maksoi jotain 10 euroa per kotelo.

Ihan vaan kokemuksesta niin aseen pitää olla aika ylhäällä. Vetokotelo täyttää vaatimukset.
Meinaan kun käden liike suuntautuu asetta vetäessä suoraan ylös niin sen saa työnnettyä eteen laukaisua varten aika näppärästi.
Joskus sekunnin murto-osa on ratkaiseva.
Jos asetta täytyy kaivella jostain reiden korkeudelta niin olet myöhässä.
Onhan ne leffoissa hienoja nuo sukkanauhaviritykset mutta tositilanteessa paskoja.

Anonyymi kirjoitti...

Blogin kuvassa on mielenkiintoista se, kuinka auliisti mustat miesoletetut poseeraavat naispoliisin kanssa, sillä useinhan he käyttäytyvät aggressiivisesti ja huutavat kurkku suorana, että ei saa kuvata. Syitä tähän voi vain arvailla ja myös sitä, miksi tällainen kuva ylipäänsä on laitettu levitykseen? Viestitäänkö sillä, että poliisi on mustien kaveri, suitsii vihapuhetta ja rasismia netissä ja katselee muualle, kun pojat vähän keppostelevat?

Rouva Ano

Strix Senex kirjoitti...

”Yhtä lailla pysyvää on virallisessa kielenkäytössä tapahtuva ongelman kiertäminen ja kiistäminenkin”. Niitä vakioselityksiä, joita näissä yhteyksissä esitetään, voisi kutsua lumeselityksistä eli selityksistä, jotka näyttävät selityksiltä mutta eivät selitä mitään.
Lääketieteessä hän tunnetaan käsite lumelääke eli lääkkeenä tarjottava valmiste, joka ei sisällä mitään vaikuttavaa ainesosaa. Osaan potilaista lääke kuitenkin näyttäisi tepsivän. Vaikutus on suurempi, kun potilas kokee, että hänet otetaan vakavasti. Vaikutus on suurinta silloin, kun sitä mitataan kyselemällä potilaan arvioita lääkityksen vaikutuksista ja pienimmillään, kun sitä mitataan objektiivisilla mittareilla.

Sama pätee näihin lumeselityksiin. Auktoriteettiasemassa oleva ja asiantuntijaksi karahteerattu henkilö toistelee vakavalla naamalla samoja vakioselityksiä, joita muut vastaavat ovat toistelleet vuosikausien ajan. Vaikutusta mitataan kyselytutkimuksilla ja kas kummaa, niistä saadaan kuin saadaankin niitä vastauksia, joita kyselijä on tavoitellutkin.

Voisi luulla, että kaikki ovat tyytyväisiä. Toimittaja on saanut juttunsa tehtyä tarvitsematta perehtyä mitenkään itse asiaan. Asiantuntija on selvinnyt lausuntourakastaan vähällä vaivalla, kasvonsa säilyttäen ja saanut vielä nimensä julkisuuteen eikä ole tarvinnut sanoa, että ”en minä oikeastaan tiedä, mitä tälle asialle voitaisiin tehdä, kun niitä ilmeisiä syitä ei saa mitenkään tarkemmin edes tutkia”. Tutkimusfirma saa tienattua taas yhdestä mielipidekyselystä, jossa samoihin johdatteleviin kysymyksiin annetaan samat johdatellut vastaukset. Virkahenkilö saa lisää rahaa sellaisiin kiva-kiva toimintoihin, joissa voi vain jutustella eikä ei tarvitse saada aikaan mitään tulosta. Oikeastaan on vain yksi pieni kielteinen sivuvaikutus eli se, että ongelma kasvaa ja paisuu. Mutta sekään ei ole sen enempää median kuin noiden virkahenkilöidenkään ongelma koska media saa siitä niin helposti suuria otsikoita ja kauhistelevia juttuja ja virkahenkilö perusteet pyytää taas lisää rahaa ”ennaltaehkäisevään ja hyvää tarkoittavaan” toimintaan.

Tietysti media voisi suhtautua niinkin, että perehtyy syvällisemmin asiaan ja analysoi, ketkä niitä rikoksia tekevät, mitkä ovat heidän taustavoimansa ja mikä on heidän motiivinsa ja todellinen ajatusmaailmansa. Huomion ja toimenpiteet voisi sitten kohdistaa nimenomaan siihen ongelmaporukkaan ja heidän taustavoimiinsa. Mutta sellaisen selvittäminen vaatisi toimittajakunnalta aitoa perehtymistä ja ammattitaitoa ja jopa omien ennakkoasenteiden kriittistä tarkasteluakin.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Olen ollut siinä käsityksessä että poliisit käyttävät samoja koteloita kuin SRA:ssa, IDPA:ssa ja Practicalissa eli aseen tulee olla lukittu koteloon siten ettei sitä voi riistää ja sen saa vedon yhteydessä sujuvasti auki. Ja mitä olen tuolla radalla poliiseja nähnyt, niin niitä samoja Safarilandin yms. koteloita kuin meilläkin niillä on siellä ollut vyöllä. Mutta kun nyt katson tuota kuvaa tarkemmin niin eihän tuo olekaan sellainen kotelo, vaan kuten Joppos kuvaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle, Rouva Anolle, Strix Senexille ja Thorvald Eskilinpojalle & kiitos kommenteistanne.

Joppos123 & Thorvald: Kiitos lisäyksistä ja täsmennyksestä.

Rouva Ano & Strix Senex: Hyviä huomioita teillä kummallakin.