OLIPA KERRAN

Niin, sitähän sanotaan että kapitalistinen satu alkaa sanoilla ”olipa kerran” ja sosialistinen satu puolestaan sanoilla ”kerran tulee olemaan”. Nyt en sinänsä puutu satuihin enkä talousjärjestelmiinkään vaan muistelen taas kertaalleen sitä, mitä joskus oli, mutta ei pahemmin ole enää. Ajan kulkua tai jotain sinnepäin. Muistelun kohteet on valittu hyväksi havaitulla stetson – harrison-menetelmällä.

Mennään ensiksi tavalliseen kauppaan. Arvostan suuresti kaupan myyjien toimintaa, mutta voi sanoa että heidän työnsä on sinänsä helpottunut entisistä ajoista. Nythän he vain pyyhkäisevät viivakoodin lukijaan ja se laskee automaattisesti summan valmiiksi. Joskus Kekkoslovakian aikaan myyjät paukuttelivat vielä mekaanista kassakonetta:

Toinen mekaaninen – myöhemmin sähköinen – masiina joka on ajan myötä kadonnut on tietysti kirjoituskone. Itselläni on vielä jemmassa tällainen vanha matkakirjoituskone. Tai ainakin oletan että se on työhuoneessa kaiken rojun alla:

Olihan aikanaan sellainen ammattinimikekin kuin konekirjoittaja. Ja muistaakseni myös sellainen kuin piirakanrypyttäjä. Ovathan nämä tietokoneet käteviä mutta aika ajoin mietin että mitäs sitten jos netti ja tiedostot kaatuvat? Kirjoituskoneella tehtyyn asiakirjaan ei mikään virus voinut iskeä. Tietysti osa tietokonemaailmaakin on jo varhaisempaa kivikautta joten nuoremmille disketti on jotain outoa. Lähinnä se kai tunnetaan tietokoneella nykyisin tallentamisen symbolina:

Kuvassa varhaisia tietokonetallennuksen muotoja

Nuoremmille lukijoille joille älykännykkä on kasvanut käteen kiinni on lankapuhelin tietysti varsin vieras:

Itse pysyin lankapuhelimessa muuten hyvin pitkään enkä hankkinut kännykkää. Olihan siinä se etu että ihminen ei ollut aina tavoitettavissa. Ja kun puhelin tuli mainittua niin tulee tietysti muistaa puhelinkoppi:

Nämähän sitten hävisivät pikkuhiljaa kun kännykästä tuli vakio. Yksi jo kauan sitten kadonnut viestinnän väline oli sähkösanoma:

Korusähkeitähän voi tietysti vieläkin lähettää, mutta posti ei enää sitä palvelua tarjoa.

Siirrytään sitten tiedon liikkumisesta ihmisten liikumiseen ja muistellaan sympaattista lättähattua:

Jos nyt totta puhutahan niin eihän lättähatun matkustusmukavuus mitään kovin huippua ollut mutta pysähtyihän se sentään kaikille mahdollisille pysäkeille. Ja ymmärtääkseni sanonta ”toimii kuin junan vessa” on peräisin lättähatusta. Sen vessanpöntössä kun ei ollut juurikaan liikkuvia osia vaan lasti tippui reiästä suoraan raiteille. Sinänsä muistini mukaan rautateillä oli vielä 1970-luvun alussa myös höyryvetureita käytössä ja jonkinlainen muistikuva minulla on että olisin aivan nulikkana ollut sellaisen kyydissä.

Mennään sitten rautateiltä tiedon valtatielle tai jotain sinnepäin. Minä kuulun vielä siihen ikäluokkaan jolle koulussa opetettiin laskutikun käyttö:

Sitten 1970-luvun lopullahan alkoivat tulla ne taskulaskimet. Enkä usko, että osaisin itsekään enää käyttää kyseistä välinettä.

Joo, ja – niin kuin nykyinenkin suomalainen – kaipasi kekkoslovakialainen viikonloppuisin viihdettä. Tosin siihen tarvitsi valmistautua eri tavalla kuin nykyisin kun käytössä oli pelkkä käteinen raha. No joo, shekkejä oli mutta pääosin kekkoslovakialainen meni pankkikirjan kanssa pankkiin, nosti tarvittavan rahan ja sillä oli sitten pärjättävä vaikka suu olisi kuinka napsunut:

Ja kun rahasta puhutaan niin yritettiinhän sitä silloinkin tuurilla. Lotto ja veikkaus ovat olemassa nytkin mutta tuolloin oli myös tasapeliveikkaus jonka kuponkia ei netistä näytä enää löytyvän mutta löytyi sentään mainos:

Tasapeliä tuli itsellä joskus veikattuakin – nollatuloksella – mutta raha-arpaa ei tullut koskaan kokeiltua.

Kyseistä raha-arpaa pelattiin Suomessa jo ennen sotia ja aina 1980-luvulle saakka. Siirrytään maaseudulle. Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän jne. Yksi asia joita Suomi oli aikanaan täynnä oli lato:

Erityisesti tasaisesta Pohjanmaasta saattoi sanoa että ei siellä ole kuin peltoja ja latoja. Nythän ladot – samoin kuin heinäsuovat – ovat korvanneet ne muoviin käärityt hirvenmunat. Toinen koko lailla kadonnut rakennelma oli ennen vanhaan omanlaisena nuorisotalona toiminut maitolaituri:

Laitetaan vielä loppuun pieni muotikatsaus 1970-luvulta eli Retu-kengät:

Tosin en ole aivan varma että olivatko Retut tosiasiassa varsinainen katsemagneetti. No, eri ajat, eri muodit. No niin, tässä näitä tällä kertaa. Mikä oli postauksen tämän kertainen yhteiskunnallinen sanoma? No ei yhtään mikään. Huvittaa vaan välillä muistella menneitä.