Siirrytään taas hetkeksi interpiereskelevästä ja transkoohotetusta
nykypäivästä takaisin Kekkoslovakian tunnelmiin. Synkkiin sinänsä, mutta järjellä
selitettäviin. Edellisessä autokatsauksessa käytiin läpi brittiläisiä autoja ja
nyt katsastetaan vuorostaan ranskalaisia automerkkejä noilta ajoilta.
Ranskalaisista autoista itselläni on hyvin vähän
kokemusta mutta asiantunteva taho ts. monet kaverini kertovat että niiden
tekniikka on varsin omaperäistä ja huoltomiehille varsin haastavaa. Tuo
”haastava” on muuten yksi nykypäivämme muotisanoista jolla kierretään monen
asian todellinen merkitys. Esim. jos näet työpaikkailmoituksen jossa lukee
”haluatko haastavan työn” niin osaat lukea sen muodossa ”haluatko vittumaisen
ja huonosti palkatun työn”.
Tässä katsauksessa poiketaan aikaisemmista ja
lopetellaan katsaus joka merkin kohdalla 1970-luvun alkupuolelle. Myöhemmin kun
alkoi tapahtua se, että kaikki automerkit alkoivat muistuttaa toisiaan. Muistutetaan taas että tämä katsaus ei ole täydellinen tekninen manuaali vaan muistojen herättäjä. Joten aloitellaan Sitikasta eli Sätkästä eli Citroënista ja luonnollisesti
ensimmäisenä on sympaattinen Rättäri eli Rätti-sitikka eli Citroën 2CV:
Kyseinen auto tuli markkinoille vuonna 1948 eli reippaasti
ennen Kekkoslovakiaa ja sitä valmistettiin vuoteen 1990 eli vielä yhtä lailla
reippaasti Kekkoslovakian jälkeenkin. Autossa oli kaksisylinterinen bokserikone
tilavuudeltaan 375–602 kuutiosenttiä. Tätä
rättikattoista sympaattista vessukkaa ei voi pitää Suomen oloissa varsinaisesti
talviautona mutta muistelenpa että suomalaiset rättäriharrastajat tekivät
isohkoja porukka-ajoja talvisin Murmanskiin joskus 1970 – 1980-luvulla.
Tekniikan Maailmassa siitä silloin kirjoiteltiin. Oletan että ajoasuna
pilkkihaalari on ollut suht välttämätön. Kyseistä Rättäriä tehtiin myös
tyylikkäänä pakuversiona:
Vuoteen 1980 mennessä Rättäriä oli tuotu Suomeen 7.261
kappaletta. Kaiken kaikkiaan maailmalla valmistettiin Rättäriä 3.8 miljoonaa
kappaletta. Vuonna 1967 Rättäristä tehtiin hieman modernisoidumpi versio Citroën
Dyane:
Dyanen piti olla alkuperäisen Rättärin korvaaja mutta
se ei pärjännyt suosiossa ja normirättärin valmistus jatkui. Dyanea tehtiin
kuitenkin kaikkiaan 1.8 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1955 markkinoille tuli
sitten Citroën DS:
Autohan oli siihen maailman aikaan teknisesti hyvinkin
edistyksellinen ja sen konekin oli jo 1.9-litrainen. Aikanaan pikku-Ykä ja muut
nöösipojat ihmettelivät kyseisen – keulastaan vähän sammakkoa muistuttavan –
auton yksipuolaista ohjauspyörää:
Pauli Toivonen voitti DS:llä vuonna 1962 Suomen rallin
ja Rallin SM-sarjan sekä vuonna 1966 Monte Carlo -rallin, tosin vähän
tuomaripelin jälkeen kun neljä nopeampaa kuljettajaa hylättiin väärien valojen
vuoksi. Toivonen kieltäytyi vastaanottamasta palkintoaan. DS:ää valmistettiin
kaikkiaan 1.45 miljoonaa kappaletta ja Suomeen niitä tuotiin vähän yli kaksi
tuhatta.
Vuonna 1961 tuli sitten markkinoille äkkikatsomalla
kovasti brittiläistä Angliaa muistuttava Citroën Ami:
Vuoteen 1969 asti valmistettu ja koko ajan 602
kuutiosentin koneella varustettu auto oli aikanaan Ranskan myydyin automerkki
mutta Suomeen niitä tuotiin vain 165 kappaletta. Vuonna 1974 tuli myyntiin Citroën
CX eli tavallaan se viimeinen ”aito Citroën” koska Citroën fuusioitui Peugeotin
kanssa vuonna 1976 muodostaen PSA-groupin:
Autoa valmistettiin 1.17 miljoonaa kappaletta mikä oli
varsin suurikokoiselle autolle melko suuri lukema. Suomessa näitä
rekisteröitiin muutama sata. Autossa oli 1.985 – 2.500 kuutiosentin
nelipyttyinen kone.
Aitoakin aidompi Citroën on sitten puolestaan vuosina 1947 – 1981 valmistettu pakettiauto Citroën H, jossa rumuus ja kauneus yhdistyvät äärimmäisen tyylikkäällä tavalla
Tätä mainiota ja kuljetustilavuudeltaan suurta
lättänokkaa valmistettiin 470.000 kappaletta. Vuoteen 1970 mennessä niitä
tuotiin Suomeen 650 kappaletta.
Siirrymme Pösöön eli Pesoseen eli Peugeotiin:
Peugeot 203 tuli myyntiin samana vuonna kuin
Rätti-Sitikka mutta Pösö oli ratkaisuissaan varsin toisenlaisilla linjoilla:
Auto oli selvästi Sitikkaa suurempi ja varustettu 1.290
– 1.468 kuutiosentin koneella. Näitä valmistettiin vuosina 1948 – 1960
kaikkiaan 685.000 kappaletta mutta sitä en osaa sanoa, onko näitä tuotu
Suomeen.
Vuodesta 1955 vuoteen 1966 valmistettiin Peugeot
403:sta. Näitä tehtiin noin 1.2 miljoonaa kappaletta ja niitä tuotiin
Suomeenkin. Vuoden 1957 vuosimallin hinta olisi ollut nykyrahassa 18.570 euroa.
Kekkoslovakialaiselle auto oli tietysti tuttu Columbo-sarjasta:
Tämän Columbon kulkupelin korvaajaksi tuli vuonna 1960
Peugeot 404:
1.468 – 1.948 kuutiosentin koneella varustettu ns.
ylemmän keskiluokan auto oli varsin suosittu ja sitä valmistettiin kaikkiaan
2.77 miljoonaa kappaletta. Suomessa näitä rekisteröitiin noin 6.000 kappaletta.
Malli oli varsin susosittu myös kehitysmaissa jossa sitä valmistettiin vuoteen
1988 saakka kun valmistus Ranskassa oli loppunut jo 1975.
Kyseisen mallin seuraaja oli sitten vuonna 1968
esitelty Peugeot 504 jonka moni suomalainen muistaa Pirtamon isännän autona
(farmarimalli) vuoden 1975 suositussa tv-elokuvassa Simpauttaja:
Ja laitetaanpa tuo Pösön sisältänyt videopätkäkin
tähän. 3 min 33 sek pohjois-karjalaista arkirealismia:
Mainitaan Peugeotilta vielä vuosina 1965 – 1976
valmistettu Peugeot 204:
Auto oli Pösön ensimmäinen etuvetoinen malli ja
muutenkin teknisesti varsin edistyksellinen. Se oli Ranskassa erityisen
suosittu. Suomessa sen suosiota vähensi suhteellisen kallis hinta.
Se kolmas suuri ranskalainen autovalmistaja on
tietysti Rellu eli Renault josta esitellään ensimmäisenä Renault Dauphine:
Tämä vuosina 1956 – 1967 valmistettu ja mukavasti
pallosilmäistä saippuanpalaa muistuttava auto oli rekisteröity pikkuautoksi
mutta poikkesi neliovisuudellaan muista sen ajan pikkuautoista. Alkuperäinen Dauphine
oli kolmevaihteinen ja heikkotehoinen. Siitä tehdyssä Dauphine Gordini-versiossa
oli jo neljä vaihdetta ja kyseinen malli oli Suomessakin varsin suosittu.
Dauphinea valmistettiin kaikkiaan kaksi miljoonaa kappaletta.
Tämän Dauphinen korvasi sitten vuonna 1962 Renault 8
jota valmistettiin vuoteen 1976:
Auto oli siinä mielessä tekniikaltaan moderni että
siinä oli levyjarrut kaikissa renkaissa. Kuriositeettina mainittakoon että
kyseistä automerkkiä valmistettiin myös sosialistisessa Bulgariassa vuoteen
1970 saakka.
Varsinkin kekkoslovakialaisille se kaikkein
mieleenpainuvin Rellu lienee Renault 4 eli Tipparellu:
Tämä vuonna 1961 myyntiin tullut ja kaikkiaan vuoteen
1993 saakka valmistettu auto oli kaikkien aikojen myydyin ranskalainen auto 8,1
miljoonan myynnillä. Suomessakin se oli varsin suosittu. Vuonna 1975
rekisterissä oli 7.000 Tipparellua.
Vuonna 1965 Renault toi sitten markkinoille Renault
16:n joka oli siihen aikaan harvinaisella hatchback-korilla varustettu isompi ja
etuvetoinen perheauto:
Se saattoi olla niitä ensimmäisiä autoja joita
nimitettiin tila-autoksi. Auton moottori oli sijoitettu erikoiseen paikkaan eli
etuakselin takapuolelle ja edessä oli vararengas. Autoa valmistettiin vuoteen
1981 saakka ja se oli tuotantonsa loppuun saakka yksi Euroopan suosituimpia
perheautoja. Sitä valmistettiin kaikkiaan 1.85 miljoonaa kappaletta.
Vuonna 1969 tuli markkinoille pienempi Renault 12:
Mallia valmistettiin vuoteen 1999 saakka ja sitä
tehtiin neljä miljoonaa kappaletta. Sosialistisessa ja myöhemmin
ei-sosialistisessa Romaniassa mallia valmistettiin Dacia-nimellä vuodesta 1969
vuoteen 2004.
Vuodesta 1969 vuoteen 1981 valmistettiin myös pientä
Renault 6-perheautoa:
Näitähän tuotiin kyllä Suomeenkin mutta en muista itse
koskaan nähneeni ensimmäistäkään. Mutta laitetaan Rellulta vielä rumuuden
kauneutta – joskaan se ei ihan pärjää Citroën H:lle – eli Renault Estafette:
Tätä pakettiautoa valmistettiin vuosina 1959 – 1980 yli
puoli miljoonaa kappaletta. Suomeen niitä oltiin tuotu vuoteen 1969 mennessä
1.101 kappaletta.
Ne kolme suurta ja nykysuomalaisellekin tuttua merkkiä
tuli tuossa käsiteltyä mutta onhan jäljellä vielä toimintansa lopettanut Simca
joista Simca 1000 oli Suomessakin varsin suosittu:
Kyseistä autoa myytiin maailmalla kaikkiaan 1.6
miljoonaa kappaletta. Muitakin Simcan malleja tuotiin Suomeen mutta tämä on
jäänyt itselleni parhaiten mieleen.
Tässähän näitä oli näitä ranskalaisia autoja
Kekkoslovakian ajalta. Laitetaan vielä yksi kaksipyöräinen. Kas kun nykyisinhän
on näitä sähköfillareita ja sähköpotkulautoja ja mitä merkeleitä niitä onkaan.
Mutta ranskalaiset keksivät niiden esimallin jo vuonna 1948 eli Velosolexin:
Tietysti vehje on nykyajattelun mukaan haram
sillä siinä on polttomoottori. Se antoi kulkuapua fillarointiin maksiminopeudella
30 km/h. Ranskassa Velosolex oli erittäin suosittu ja sitä valmistettiin
kahdeksan miljoonaa kappaletta. Niitä tuotiin Suomeenkin mutta ne eivät käyneet
kaupaksi ja maahantuoja möi niitä poistohintaan.
Tässä näitä tällä erää. Ensi kerralla jotain ihan
muuta jotain ihan muuta.















































