JOULUTARINA 2021

Ranta

Keskussairaala, syöpäosasto, jouluaattona…

Pian eläkkeelle siirtyvä kokenut ja kaiken nähnyt sairaanhoitaja tarkisti vuoteessa makaavan vanhan miehen tilanteen. Mies oli ollut viimeiset kaksi vuorokautta  tajuton. Vuorokautta ennen tajuttomuutta lääkäri oli antanut viimeisen tuomion joka oli muutenkin ollut jo selvä. Syöpä oli ollut voimakas ja aggressiivinen ja se oli levinnyt kaikkialle elimistöön. Mitään hoitomuotoja ei voinut harkita sillä miehen kunto oli mennyt niin huonoksi että hän ei kestäisi niitä. Jäljellä oli vain saattohoito ja oireitten lievittäminen. Mies oli ollut jo viimeisen viikon kipupumpussa joka pumppasi häneen jatkuvasti morfiinia.

Mies ei näyttänyt olleen masentunut tilanteen vakavuudesta huolimatta. Ei häntä voinut iloiseksikaan sanoa mutta hän oli puhunut hoitajalle rauhallisella, kaiken kokeneen ihmisen äänellä:

- En minä kuolemaa pelkää. Otan sen vastaan kauan kaivattuna ystävänä. Ehkä se tuo minulle takaisin hänet, jonka kauan sitten menetin ja jota olen joka ainoa elämäni päivä kaivannut. Ja jos ei tuo, niin ainakin se tuo tyhjyyden joka vie kivun ja ikävän pois. Mutta kiitos teille. Olette yrittäneet parhaanne. Mutta tekään ette mahda mitään väistämättömälle.

Muutenkin mies oli ollut koko ajan kohtelias eikä valittanut turhasta. Kun hoitaja oli tullut seuraavaan vuoroon, niin hänelle kerrottiin että vanhan miehen kunto oli yön aikana romahtanut eikä hän ollut enää tajuissaan. Hoitaja katsoi miestä jonka jokainen hengenveto kuulosti siltä kuin se olisi viimeinen ja arvioi että miehellä tuskin oli jäljellä enää vuorokauttakaan. Se oli suuri sääli mukavalle ihmiselle mutta hoitaja oli oppinut siihen että elämän julmin asia oli elämä itse.

Hoitaja poistui jatkamaan vuoroaan ja mies heräsi ensimmäiseen kertaan kahteen vuorokauteen. Hän avasi silmänsä ja oli täysin tajuissaan vaikkei jaksanutkaan enää liikkua. Hän tunsi että nyt se tapahtuu, sulki uudelleen silmänsä ja tunsi kuinka pitkään rääkätty elimistö antoi periksi ja sydän pysähtyi.

Hän ei mennyt pimeyteen. Hänen tietoisuutensa ei lakannut. Hän tajusi olevansa jossain olemattomuudessa. Kuinka kauan? Ei hän osannut sanoa. Aikaa ei tuntunut enää olevan. Mutta sitten hän alkoi jälleen hahmottaa ja nähdä. Hän oli jossain järven rannalla. Keskellä järven selkää oli paksu sumuseinämä. Järven rannassa oli kaislikko ja siinä vene. Oli lämmin kesäpäivä.

Ja veneen vieressä oli hän. Hän, kauan kaivattu. Mutta nyt hän oli nuori. Ja vanha mies huomasi itsekin olevansa nuori. Nuori ja voimakas. Niin kuin silloin kauan sitten. Hän tuli miehen luo. Hänen ilmeensä oli juuri sellainen kuin mies muisti. Kaunis, hieman surumielinen ja täynnä rakkautta. He halasivat ja suutelivat ujosti. Aivan niin kuin joskus kauan sitten, ensimmäisellä kerralla.

- Sinä odotit minua… vaikka se kesti niin kauan…

- Täällä aika on toisenlainen. Ja enhän minä omaani hylkäisi. Mennäänkö veneeseen?

- Mennään. Mutta siinä ei ole airoja.

- Niitä ei tarvita.

Mies astui vaimonsa kanssa veneeseen ja se nytkähti liikkeelle. Lempeä tuuli vei sitä kohti sumuseinämää. Ja samalla hän tunsi kuinka se tuuli vei hänestä pois pitkien vuosien tuskan, kaipauksen ja katkeruuden. Mies oli saanut elämänsä viimeisen mutta varmasti parhaan joululahjan.

*

Sairaalassa hoitaja kävi miehen huoneessa ja huomasi hänen taistelunsa päättyneen. Mies oli antanut elvytyskiellon. Hänen silmänsä olivat kiinni ja kasvojen ilme oli rauhallinen. Suorastaan iloinen. Hoitaja ajatteli että ehkä mies oli lopultakin löytänyt sen, minkä kauan sitten häneltä otettiin pois.

Mies oli päässyt kotiin.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoille.

Aikaisemmat joulutarinat:

2020: Majakanvartija

2019: Hömötiainen jouluaamuna

2018: Lumihiutaleita Stadissa

2017: Kuusen kertomaa

2016: Yksinäisen miehen korsujoulu

2015: Vanha mies ja radio Berliini

2014: Vanhan miehen joulu laavulla

2013: Vartiossa Helvetin porteilla

KAKSI HYSTERIAA SAMASSA PAKETISSA

Laitetaan tähän vielä yksi pläjäys aikamme ilmiöistä ennen joulutarinaa ja joulunpyhiä. Taustaksi voi kertoa että maassamme on vallalla tiettyjä hysterioita joita ei saa sanoa hysterioiksi vaan ne pitäisi ottaa mahdollisimman vakavasti. Yksi niistä on tietysti monikulttuurihysteria mutta tämä postaus ei tällä kerralla liity siihen. Kaksi muuta ovat ilmastohysteria ja ihmisiä naamalle interpiereskelevä feminismi.

Hallituksemme on onnistunut yhdistämään nämä kaksi jälkimmäistä hysteriaa yhdeksi paketiksi. Mitä uutinen asiasta kertoo? No, seuraavaa:

Hallituksen suunnitelma nostaa esiin veroidean, jossa naisten sähköautoilua tuettaisiin enemmän kuin miesten

”Merkittävä havainto ilmasto- ja energiastrategian sukupuolivaikutusten arvioinnista on, että miesten osuus sähköautojen omistamisesta on suurempi kuin naisten oletettavasti tuloerosyistä”.

Näin todetaan nyt pääministeri Sanna Marinin (sd) hallituksen uudessa Keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikan suunnitelmassa, jossa nostetaan kyseisen havainnon ohella myös esille idea siitä, että naisten käyttöön päätyvien sähköautojen verotusta voitaisiin jollain tavalla pienentää suhteessa miehiin.

Käytännössä kyse voisi olla esimerkiksi naisille maksettavasta miehiä suuremmasta sähköauton hankintatuesta tai esimerkiksi määräaikaisesta ajoneuvoverovapaudesta. Näin miehet maksaisivat sähköautoilustaan enemmän kuin naiset.

Eli tässä yhdistetään se, että Suomeen pitää saada mahdollisimman paljon sähköautoja jotka täällä eivät ole käyttökelpoisia sekä toteuttaa muokattua orwellilaista tasa-arvoa jonka mukaan kaikki ovat tasa-arvoisia mutta naiset ovat tasa-arvoisempia kuin miehet.

Mitäs perustuslakimme muuten sanoo asiasta? No, katsotaas:

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Mutta onhan niin, että kun utopiaa toteutetaan niin perustuslaki ei ole este, eikä edes hidaste. Se hyväksyttävä peruste kyllä löytyy. Kyseisen uutisen julkaissut toimittelija muuten pani vielä hallitustamme paremmaksi ja uutisoi. Boldaukset omia:

Muunsukupuolisten autohankintojen tukemisesta dokumentissa ei ole mainintaa.

Muunsukupuolisille rekisteröidyistä kaasu- ja sähköautoista ei Traficomilla eikä Tilastokeskuksellakaan ole selvityksen mukaan minkäänlaista tietoa.

Sukupuoliselvityksen mukaan sähköautojen nykyiset hankintatuet hyödyttävät naisten ja muunsukupuolisten sijasta lähinnä hyvätuloisia miehiä, ”joilla on kiinnostusta, tietotaitoa ja varallisuutta tehdä tarvittavat hankinnat”.

Nykypäivänä on vaan vaikeaa sanoa että oliko toimittelija tosissaan vai harrastiko hän kategorisesti kiistettävää keijoilua.

Mutta hotellin respassa muistutetaan että ratkaisu tähän nimenomaiseen verotusongelmaan on se, että ostakaa autoja, joissa on polttomoottori. Ja suhtautukaa intersektionaaliseen feminismiin sairautena. Mitä se onkin.

Tämäkin vitsi on vanhentunut koska se ei naurata enää ollenkaan.

Mitähän interpiereskelevä hallituksemme keksii meille miehille ensi vuonna? Joko olisi miesveron paikka? Viisi pinnaa kovempi verotus miehille koska ne perkeleet ovat miehiä.

WOKEVALVOTTU JA WOKERANGAISTU

Radanvarsikaupungin itäisen uudistetun totuuden lukio, lähitulevaisuudessa…

 

Historianopettaja Jouko Jöös käveli miettiväisenä lukion rehtorin kansliaan johon rehtori Pertti Hersnääk oli hänet kutsunut. Ja oli puhelussaan myös suoraan sanonut että kyse oli puhuttelusta. Mistähän helvetistä nyt oli kyse? Olihan hänen luokallaan hyvät numerot eivätkä ne olleet mitään säälinumeroita niin kuin peruskoulussa oli ollut jo pitkän aikaa. Ei opetuksessa voinut olla vikaa. Jouko koputti ovea ja astui sisään. Rehtori Hersnääk totesi että istu, ole hyvä johon Jouko totesi:

- Kuulusteltava seisoo.

- Jaa… no… ihan miten… vaan… totanoin, tämä puhuttelu ei tule siitä että minä olisin huomannut työssäsi mitään valitettavaa. Sinä olet erittäin hyvä historian opettaja hyvillä oppimistuloksilla. Pääosa oppilaista pitää sinusta kovin. Mutta sinusta on oppilaitten… no, tiettyjen oppilaitten taholta esitetty valituksia.

- Jaa. No, minkälaisia valituksia? Käydään ne läpi ja katsotaan voiko asialle tehdä jotakin.

- Tuota noin… ei nyt takerruta yksityiskohtiin… kun ei voi takertua… kas kun kyse ei ole oikeastaan siitä, että mistä valitetaan vaan siitä, ketkä valittavat.

- Hä? Meinaatko että…

- Joo. Sinusta on tehty valitus woke-valvojien toimesta.

Niin. Woke-valvojat. Joka hemmetin luokalla niitä oli vähintään kaksi. Pahimmilla viisi. Lähes kaikki tyttöjä. Jotka oli koulutettu kesällä kuukauden mittaisella Feminiitta-järjestön pitämällä kurssilla. Huomaamaan, löytämään ja ilmiantamaan intersektionaalisen feminismin vastaista puhetta. Niillä oli rinnassaan woke-valvojan pinssi. Ja niillä perkeleillä oli virallinen asema. Jokainen valitus, jonka ne tekivät tuli käsitellä lukion toimesta. Käsitellä vakavasti.

Jouko totesi vielä:

- Mutta pitäähän minun sentään saada tietää, mistä minua syytetään.

Rehtori ryki vähän vaivautunutta virkayskää ja vastasi:

- No kun ei. Katsos kun ideana on se, että jos sinä et itse hoksaa, mitä olet tehnyt väärin ja kuinka ynnä ketä olet loukannut niin silloin sinä et myöskään voi aidosti katua ja parantaa tapojasi.

- Naisellista. Perin naisellista, etten sanoisi. Mutta katua silti pitäisi? Eli tämähän menee sitten tuolle intersektionaalisen telepatian puolelle mitä minä en valitettavasti hallitse. No mitäs sitten nyt tehdään ja mitä tapahtuu?

- Minä annan sinulle suullisen huomautuksen epäasiallisesta käytöksestä. Olen pakotettu siihen.

- No, eihän siinä mitään. Huomautellaan sitten vaan. Vaikka ei tiedetä, että mistä huomautellaan. Jumala siunakkoon intersektionaalista nykypäiväämme. Voinko poistua?

- Ole ystävällinen. Ja… tota noin… olen pahoillani.

- Epäilemättä joo. Mutta heität minut susille siitä huolimatta.

Historianopettaja Jouko Jöös poistui rehtorin kansliasta ja mietti että mistähän merkeleestä ne nuoret wokenoidat olivat suivaantuneet? Voisiko se olla sitä kun hän mainitsi sen, mitä maahanmuuttoteollinen kompleksi veronmaksajille kokonaisuudessaan kustantaa? Vai olisiko se ollut sitä kun hän totesi erään wokenoidan fanittamasta Handmaids Tale-sarjasta että islamilaisissa maissahan se ei ole fiktiota vaan dokumentti? Voisiko se olla sitä että hän oli kyseenalaistanut miehen kuukautiset ja tuuminut vielä että mistähän aukosta ne mahtavat valua? Vai voisiko… äh, perkele, täytyy vaan vissiin olla kieli keskellä suuta jatkossa.

*

Viikkoa myöhemmin, jälleen rehtorin kansliassa…

- No taasko ne hermoherkät henkilöoletetut ovat valittaneet?

- Tota noin… taas… mutta kun ne ovat wokevalvojia niin minun on otettava asia vakavasti… ei ole muuta mahdollisuutta… katsos kun onhan mulla tässä omakin ura vaakalaudalla… en minä voi katsoa sormien läpi intersektionaalisuuden vastaista toimintaa… tai muuten ne ilmoittavat minusta Feminiitoille.

- Ja mulle ei taaskaan kerrota, että mistä actually on kysymys?

- Niin no… ei niin… mutta sen minä saatan sanoa, että ongelmasi on se, että sinulla on huumorintajua… ja noilla wokevalvojilla ei. Niin että niitä vitsejä ei paranis kertoa. Ei niin minkäänlaisia.

- Niin. Huumori on totalitarismin pahin vihollinen. Ja totalitarismin parhaita liittolaisia ovat aivopestyt nulikat jotka eivät tajua mitä tekevät mutta kylläkin nauttivat siitä, mitä tekevät.

- Sovitaan etten kuullut tuota. Vaikka kyllähän se… no joo… minun on nyt annettava sinulle ensimmäinen kirjallinen varoitus. Ja jospa ottaisit tämän mukaasi. Oppisit ja omaksuisit.

Rehtori antoi Joukolle Feminiittajärjestön tekemän ja Opetushallituksen julkaiseman kirjasen ”Opettajalle: Kuinka opetat intersektionaalisen oikein ja loukkaamatta”. Jouko otti kirjasen ja tuumasi kansliasta poistuessaan että siinä meni saatana viikonloppu ihan vituralleen. Tarkoitus kun olisi ollut lähteä kavereitten kanssa pilkille ja sitten saunoa mökillä sen jälkeen. Nyt viikonloppu menisi tutustuessa intersektionaaliseen totuuteen ja sitä päntätessä. Voihan oletettu sukupuolielin ja sen terävähampaiset ikenet.

*

Jälleen viikkoa myöhemmin, rehtorin kansliassa…

Jostain syystä Jouko Jöös ei ollut millään muotoa yllättynyt saadessaan taas kutsun puhutteluun. Vaikka hän oli viimeisen viikon toiminut sataprosenttisen varmasti opettelemansa intersektionaalisen protokollan mukaisesti. Pilkulleen. Tosin opetuksen taso siinä oli alkanut kärsiä. Hän sanoi rehtorille:

- No, kerropas. Mikä mättää tällä kertaa? Vai tartteeko minun hoksata tämä keskenäni tälläkin kertaa?

- No ei tarvitse. Tällä kertaa. Katsos kun woke-valvojat ovat kiinnittäneet huomionsa siihen että sinä opetat korostetun kirjaimellisesti Feminiittajärjestön ohjeitten mukaisesti. He painottavat sanaa korostetun. He mieltävät että kirjaimellisen oikeaoppinen opetuksesi ei ole aidosti intersektionaalista eikä osoita aitoa katumusta vaan se on nimenomaan heihin kohdistuvaa passiivis-aggressiivista mielenosoitusta ja mikroaggressiota joten he ovat loukkaantuneet. Loukkaantuneet syvästi.

- Eli tein minä niin tai näin niin aina menee vituralleen?

- No suurinpiirtein näin. He ovat ottaneet sinut hampaisiinsa ja niistä on kyllä vaikeaa päästä pois.

- Mitä minä sitten voin tehdä? Lepyttääkseni tuota, no, ansaitsemattomasta vallastaan juopunutta pikkupimperolaumaa?

- En minä vaan tiedä. Sinut on leimattu ja vaikeaa minun on siihen puuttua. Käteni ovat sidotut. Ja he haluavat sen paunan veristä lihaa. Joten joudun antamaan sinulle toisen kirjallisen varoituksen. Niin kuin tiedät, niin kolmattahan ei enää tule vaan sitten seuraa potkut. Olen todella pahoillani.

- Onko siis näin että hysteeristen feministien aivopesemät hysteeriset teinit määräävät että mitä tässä lukiossa tehdään?

- Valitettavasti juuri näin on.

- No mitäs minä sitten teen? Kun teen väärin joka tapauksessa.

- Ala etsimään jotain muuta työpaikkaa.

Lähiaikoina mitä varmimmin irtisanottava historianopettaja Jouko Jöös poistui rehtorin kansliasta tuumien että oliskohan niitä postinkantajien paikkoja vapaana. Rehtori Pertti Hersnääk taas puolestaan tuumi että huoran hommia on monenlaisia mutta ne, jotka tekivät sitä pelkästään jalkovälillään olivat kaikkein rehellisimpiä sellaisia. Tässä intersektuaalisessa nykypäivässä. Joskus aikanaan todellisuutta muokkasivat ideologian mukaiseksi vain raskaan sarjan poliitikot mutta nykyisin sitä saattoi tehdä hysteeriset pikkutytötkin. Sitä rehtori Hersnääk vielä mietti että kuka kehitti aikakoneen ja vei Suomen Kiinan kulttuurivallankumoukseen?

JOTAIN IHAN MUUTA CX

Koska elämme maassa joka on jatkuvassa interpiereskelevän feminismin vapaapudotuksessa on jo oman mielenrauhan vuoksi välillä keskityttävä aiheisiin joissa on jotain järkeä. Järkevän määritelmiä on monenlaisia mutta ainakin voi sanoa että jos jotain voi syödä ja se maistuu vielä hyvälle niin siinä on järkeä.

Käydään siis läpi hieman suomalaisia perinne- tai muuten yleisiä ruokia. Joita kyllä syödään vieläkin. Ei tämä doubleshitburger-foodorakulttuuri ole sentään vanhoja ruokia hävittänyt. Jotkut, me vanhempi väestö ainakin vielä ihan oikeasti laitamme ruokaa. Lista ei ole täydellinen eikä mitenkään paremmuusjärjestyksessä. Herättääpähän hieman makumuistoja.

Karjalanpiirakat ja munavoi

Tämä alun perin – niin kuin nimikin kertoo – karjalainen eväs on levinnyt kaikkialle Suomeen. Ahvenanmaasta en osaa sanoa. Alun perin täytteenä oli riisin sijasta ohraa tai perunaa, tosin voihan niitä käyttää vieläkin. Munavoista voi sanoa että siihen käytetään voita. Margariini ja muut kevytlevitteet ovat tässä tapauksessa törkeää pilaa.

Hernekeitto

Kun puhutaan hernekeitosta niin ilman muuta kuvaan kuuluu myös soppatykki. Onhan tuota herkkua tietysti tullut syötyä intistä päästyäkin paljon, usein ja taajaan. Luonnollisesti hernekeittoon kuuluu possunliha. Hernesoppasäilykkeet muuten ovat niitä harvoja säilykkeitä jotka ovat säilyttäneet laatunsa suht mukavasti.

Karjalanpaisti

Tämäkin eväs saapui muualle Suomeen evakkojen mukana, tosin saman tyyppisiä pataruokia tietysti on valmistettu muuallakin Suomessa. Reseptejä on tietty monenlaisia mutta yhteistä niillä kaikilla on että hissukseen hauduttamalla hyvä tulee. Seuraava – aikanaan hyvin yleinen – ruoka sitten alkaa olla jo katoavaa kansanperinnettä:

Perunat ja kastike

Kyseinen eväs alkaa olla niin harvinaista että netistä ei tahdo löytää kuvaa missä on perunat ja ruskea jauhokastike samassa kuvassa. Vaan kyllä tuota vielä Kekkoslovakian aikaan säännöllisesti pisteltiin ja mikäs sitä oli syödessä. Kyllä se nälkää siirsi varsin mukavasti kun kyytipoikana oli vielä:

Ruisleipä

Perinteinen ruisleipä on tainnut menettää paljon asemiaan ranskanpullalle ja muulle sellaiselle mutta suomalaiset ovat vieläkin suhteessa maailman suurimpia rukiin kuluttajia. Itä- ja Länsi-Suomen ruisleiväthän eroavat hieman toisistaan. Jos perunoitten ja kastikkeen kanssa pisteltiin menemään ruisleipää niin toki se oli kyytipoikana myös tuhdimmassa kastikkeessa joka on tietysti:

Läskisoosi

Ja tässähän perussääntö on se, että mitä enemmän pläskiä, sen parempi sillä pläski miehen tiellä pitää. Siksipä tämä olikin suosittua ruokaa siihen aikaan kun maa- ja metsätöitä tehtiin muutenkin kuin konevoimalla. Se ei antanut nykyisin suosittua synergiaa mutta energiaa kylläkin. Yhtä lailla tuhti työmiehen eväs on nykyisinkin varsin suosittu savolaislähtöinen:

Kalakukko

Kalakukkoahan tehdään joko ahvenesta tai muikusta. Kyseinen eväs on ollut aikanaan sissimuonaa ennen kuin sissimuona on keksittykään. Vakikommentoija Taisteluvälineupseeri osasi kertoa asian talvisodan ajalta:

Minulla oli kunnia tuntea ja haastatella erästä Mantsinsaaren sissiosaston veteraania.

Eipä ollut tuolloin vielä sissimuonista tietoakaan vaan osaston tärkein eväs oli kalakukko.
Oli kuulemma hyvää mutta sen suolaisuus aiheutti aivan julmettua janoa.

Siirrytäänpä sitten Lappiin ja sieltähän on ilman muuta tuotava esille:

Poronkäristys

Lapin lahja maailman ruokakulttuurille. Reseptihän on varsin yksinkertainen – niin kuin monet hyvät asiat ovat –  ja käryä voi tehdä periaatteessa mistä tahansa jäisestä lihasta. Itse olen tehnyt myös hirvikäristystä. Olenpa syönyt jopa strutsikäristystä ja se maistui vallan mainiolta.

Poronliha on mainiota mutta niin on myös lammas ja ehkä paras tapa nauttia lampaasta on:

Lemin särä

Kerrotaan, että särän resepti on tuhat vuotta vanha ja se valmistetaan hissukseen uunissa puisessa kaukalossa. Särään ei sitten kuulu lihan lisäksi kuin perunat ja Säräpirtti Kippurasarven isäntä Esko Hietaranta on todennut että jos särälautasella on vihreää niin silloin sen on oltava hometta.

Siirrytään lihasta kalaan ja totta kai täytyy muistaa:

Muikku/silakkapihvit ja muusi

Tämähän oli silloin 1990-luvulla hyvin suositun Hyvät Herrat-sarjan kauppaneuvos Paukun jokaisessa jaksossa nauttima herkku. Onhan sitä nauttinut moni muukin suomalainen ja nauttii edelleenkin.

Siirrytään Tampereelle ja kun Tampereesta on kyse niin ruokana on tietysti:

Mustamakkara

Kyseiselle eväälle synonyyminä on tietysti Tapola:

Aivan länsisuomalaista ruokaperinnettä edustaa sitten:

Klimppisoppa

Itselläni ei ole tästä ruokalajista minkäänlaista kokemusta joten jos jollain lukijalla niitä on niin kokemuksia otetaan mielenkiinnolla vastaan. Laitetaanpa vielä hieman yksinkertaisempaa perinne- tai ainakin yleistä ruokaa. Tätä toki syödään paljon nykyisinkin, lähinnä aamuisin mutta aikanaan tämä oli kouluruokailussa se yleisin sapuska:

Kaurapuuro

Ja onhan meinaan niin että aterialla kaurapuuro on paljon parempi sapuska kuin ei sapuskaa ollenkaan. Laitetaan vielä pari ei niinkään perinne- vaan välttämättömyysruokaa joihin suomalaisten ei ole enää onneksi tarvinnut aikoihin turvautua.

Vesivelli

Tätä reseptiä voi jokainen kokeilla helposti kotonaan. Litra vettä, desi ruisjauhoja sekä suolaa. Keitetään tunti. Ja se toinen aikanaan olosuhteitten pakosta syöty ja nykyään harrastusmielessä tehty eväs oli:

Pettuleipä

Nykyisiä perinneruokia taitavat olla kaikenlaiset valmispizzat, nuudelit ja mitä niitä onkaan mutta kyllähän hyvä kotiruoka on kuitenkin vielä kunniassaan. Mutta pannaan silti vielä näytille se uusi suomalainen perinneruoka eli Saarioisten roiskeläppä:

Ja tässähän näitä tällä erää. Muistakaa syödä aina aika ajoin. Se on kuitenkin ihmisen pääelinkeino. Ei ole läheskään niin nälkä kun välillä syö.

UUSMÄÄRITELLYN TASA-ARVON KIRKAS AURINKO

Tämä postaus on oikeastaan jatkoa eiliselle käppäukkojen keskinäiselle tuumailulle. Kas kun asiahan on niin, että Euroopan Unionissa ollaan valmistelemassa koko Unionin kattavaa vihapuhelainsäädäntöä. Tälviisiin:

Euroopan unionin komissio haluaa tiukemman otteen vihapuheesta ja ehdottaa jäsenmaille, että vihapuhe voitaisiin säätää rangaistavaksi EU-laajuisesti.

Se vaatii jäsenmailta sitä, että ensin EU:n perussopimuksessa lueteltua listaa EU-rikoksista pidennetään kattamaan myös vihapuhe ja viharikokset.

Tässähän ei suomalaiselle ole sinänsä mitään uutta sillä meillähän tätä vihapuhe- ja maalittamislakia on ajettu kuin käärmettä pyssyyn jo hyvän aikaa. Niin meillä kuin EU:ssa kyse ei ole siitä, mikä on rangaistavaa vihapuhetta vaan siitä, että kuka sen saa määritellä ja kummallakaan taholla määrittelijänä ei taatusti ole tervejärkiset ja reaalimaailmassa elävät ihmiset. Kyseessä on siis täysin poliittinen orwellilainen lakityökalu. Jossa se määritelty vihapuhe menee samalle viivalle terrorismin, ihmiskaupan ja rahanpesun kanssa.

Se, mikä tekee asiasta mielenkiintoisen on Vihervasemmistolaisen Kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen avautuminen asiasta. Hän kun määrittelee asian koko lailla pillusentrisesti:

Pietikäinen sanoo, että sukupuolittunut vihapuhe on hyvin laajaa ja monialaista, alkaen nuorten tyttöjen esineellistämisestä ja koulukiusaamisesta, seksuaalissävytteiseen kommentointiin, asiantuntijuuden vähättelyyn ja seuraa naisia jossakin muodossa läpi elämän ikäsyrjintään saakka.

– Olisi tärkeää, että komission aloitetta seuraavassa lainsäädäntöehdotuksessa olisi huomioitu myös sukupuolittunut vihapuhe.

Luonnollisesti tuossa unohtui poikien koulukiusaaminen mutta se ei sinänsä liene Pietikäisen näkövinkkelistä ongelma. Mutta hotellin respassa nousee esille kaksi kysymystä:

1. Puhuuko Pietikäinen vain omista haaveistaan?

2. Vai tietääkö hän meppinä jotain lain valmistelusta ja aukaisee suunsa sen vuoksi koska tietää, että hänen haaveensa tulevat todeksi?

Veikkaamme että vaihtoehto 2 pitää paikkansa. Yksi suomalainen meppi on EU-parlamentissa lähinnä satiaisen munissa elävä kutiainen joten Pietikäinen todennäköisesti puhuu suurempien suulla. Mikä taas tietää sitä että mahdolliseksi laiksi muuttunut Pietikäisen märkä uni olisi oikeaoppisen äärifeministisen tulkitsijan Taivas. Erityisesti kohta ”asiantuntijuuden vähättely” voidaan tulkita niin että nykyisen katastrofihallituksemme arvostelu on automaattisesti rangaistavaa vihapuhetta. Vaikka se olisi perusteltuakin. Mutta onhan se hallituksen asiantuntijuuden vähättelyä.

Yleensäkin tuo Pietikäisen loihelausuma toteutuessaan saisi aikaan tulkintamyllyn jonka seuraus olisi – niin kuin käppäukot jo tuumivat – naissukupuolen asettaminen potalle oppineen pikkulapsen asemaan jota ei saisi arvostella vaikka kikkareita ruiskahtaisi lattiallekin. Ja vaikkei potalle oltaisi oikeastaan opittukaan.

Pietikäiselle itselleen tietysti tämä mahdollinen laki kävisi. Sen seurauksenahan olisi että jos joku muistuttaa hänen rattijuopumuksestaan ja mahtavasta selityksestä ”selvin päin en astuisi humalassa auton rattiin” niin sehän olisi hänen asiantuntijuutta vähättelevää rangaistavaa vihapuhetta.

Uusmääritellyn tasa-arvon aurinko alkaa paistaa nykyisin niin kirkkaasti että tällainen käppäukko tarttee aurinkolasit nukkuessaankin. Muistutetaan muuten lukijaa siitä että kyseinen Pietikäinen sai EU-vaaleissa 77.588 ääntä. Toistetaan, 77.588 ääntä.

Hjuu. Mä silmät luon ylös taivaaseen. Montako ottoa tuohon kuvaan ja profeetalliseen ilmeeseen muuten tarvittiin. Vaan mitenkäs sen miesvihan kanssa oli? Onkos se edelleenkin sallittua? Jopa suotavaa? Sirpa, sie et kertonu miulle tätä.

VAIN naisten arvostelulle nollatoleranssi. Eritoten verkossa.

KÄPPÄUKOT JA VÄÄRISTYNYT YLITASA-ARVO

Elettiinpä ennenkin ja niin myös elettiin näitä päiviä Hömpstadin rannikolla, Pinnanmaan Energian erä- ja kalamiehet ry:n omistamassa pienessä rantasaunassa jossa varsinaisen löylypuolen lisäksi oli puku- ja oleskelutila jossa oli seinälle nostettavat punkkatilat neljälle. Nyt saunassa oleskeli vain kaksi miestä eli käppäukkoa eli Perskeleen Ykä ja Lötjösen Eelis jotka olivat saaneet saunan pariksi päiväksi lainaan.

Rumat äijänkuvatukset olivat olleet verkkouistelemassa puikkokalaa ja saalis oli ollut varsin kohtuullinen. Rantasaunalta oli näkymä lahden toisella puolella sijaitsevaan Hömpstadin väsynytvesireaktoriin. Uistinverkoilta palanneet miehet olivat lämmittäneet saunan, ottaneet ensimmäiset löylyt ja käyneet sitten saunan rappusilla voimasavuke Bostonilla. Rappusilla ei joulukuisissa keleissä pahemmin oleskeltu pelkkä pyyhe ympärillä joten toverukset siirtyivät pieniin, mutta viihtyisiin sisätiloihin joita lämmitti mukavasti rupikonnakamiina. Ykä aukaisi Tsuhnan Koston ja totesi sitten:

- Nuo feministit jaksavat jatkuvasti metelöidä tasa-arvosta ja patriarkaatin sorrosta mutta tosiasiassahan Suomessa on siirrytty vääristyneeseen ylitasa-arvoon jossa nainen on pyhä, koskematon ja ennen kaikkea kaiken arvostelun yläpuolella.

Lötjönen aukaisi oman Tsuhnan Kostonsa ja hörppäsi komppia:

- Vaan tottahan jätkä vihaturiset. Esimerkkejä on monia ja ensimmäisenä tulee mieleen tämä estrogeenihallitus joka on totaalinen katastrofi sekä Suomen taloudelle että sisäiselle turvallisuudelle. Mutta sen perusteltu arvostelu on nyky-Suomessa tuomittavaa naisvihaa. Naisvihaa jolla kuitataan kaikki. Ja se johtuu vääristyneestä ylitasa-arvosta.

- Toinen hyvä esimerkki ovat nämä toimittelijattaren plantut. Yleinen kaava on että kirjoitetaan tunnepitoista alaleukaaväpättävää horinmummoa, saadaan kyistä ja perusteltua palautetta jonka jälkeen toimittelijattarien lisäksi muukin naislauma alkaa rääkyä naisvihasta. Parhaimmillaan arvostelijat päätyvät käräjille.  Järjettöminkin epistola pitäisi automaattisesti hyväksyä jos sen kirjoittajalla on vaan se tietynlainen värkki. Vääristyneen ylitasa-arvon Suomessa se värkki itsessään riittää pätevyydeksi kaikkeen mahdolliseen.

- Vaan entäs nämä korkealle arvostetut vitunvirkkaajat ja kiroiluiltamien järjestäjät? Jos miespuoliset yksilöt olisivat samalla lailla fiksautuneet omaan sukupuolielimeensä niin niitä pidettäisiin äärimmäisen lapsellisina tai mielenvikaisina tai molempina. Mutta vääristyneen ylitasa-arvon Suomessa nimenomaan nainen saa olla pillusentrinen ja hänet tulee ottaa vakavasti.

- Joo. uusimpana kandidaattina tähän pillukuoroon on nostettu se joku feministinen rippariräppäri Powerpimppi joka kehuu murskaavansa patriarkaatin perseellään. Jos me ei elettäis vääristyneen ylitasa-arvon maassa niin naisetkin porukalla toteaisi että sinä ressukka et murskaa mitään muuta kuin jo valmiiksi olemattoman uskottavuutesi ja esittelet persettäsi ainoastaan siksi kun sinä tykkäät esitellä persettäsi. Saitpahan vaan hyvän tekosyyn.

Totta on, tuumasi Ykä. Käppäukot vetivät saunan rappusilla voimasavukkeet ja menivät jälleen löylyn puolelle. Lötjönen heitti kiukaalle tsössiä ja kysäisi:

- Mitäs se sun kaverisi Qroquius Kad totesi tästä ylitasa-arvosta? Heppu muistaakseni tiivisti asian aika osuvasti.

- Joo, Qroquius totesi että ”tasa-arvo toteutuu vasta kun naisilla on rajattomat oikeudet ja vapaudet vailla ensimmäistäkään vastuuta ja velvollisuutta”. Se osuu kyllä kohdalleen ja sitä kohti ollaan vapaan pudotuksen vauhdilla menossa. Vaan arvaat kyllä mitä se täydellinen tila saisi aikaan järkeville ja asiallisille naisille.

- Arvaanpa kyllä. Heitäkään ei kukaan ottaisi enää tosissaan vakavasti. Kaikki tuumisivat että ei heidän asemansa johdu heidän osaamisestaan vaan ainoastaan jalkojensa välissä olevasta värkistä. Vaan tiedäkkös ketkä ovat suuria osasyyllisiä tähän vääristyneeseen tilaan? Miehet.

- Miehet. Nimenomaan valtakoneistossa mukana olevat miehet jotka ovat niin munattomia että yksikään niistä ei uskalla sanoa että mehiläiskuningattaren perse paistaa paljaana ja näkyy pitkälle. Joten naisia pitää kohdella kuin pikkulapsia jotka ovat oppineet itse potalle. Kehuen ja ylistäen noiden pottasiistien suurta suoritusta. Ainakin niiden naisten kohdalla jotka siitä naiseudestaan metelöivät eniten. Ja jotka sen kohtelun vuoksi kuvittelevat oikeasti olevansa muitten yläpuolella. Pelkästään sen värkkinsä takia.

Toverukset jatkoivat saunomista ja tuumivat että vaikka maa on menossa kirjaimellisesti päin vittua niin onpahan sentään saatu mukava saalis herkullista puikkokalaa.

Lämmin kiitos Qroquius Kadille inspiraatiosta ja hyvästä tiivistyksestä.

RESERVAATTI

Saint Greta Thunberg Airport, Helsinki, Federaation Suomen reservaattialue, tuonnempana…

26-vuotiasta Minnea Karistoa jännitti. Hän oli asunut koko elämänsä Brysselissä ja federaation nomenklaturaan kuuluvana hän oli luonnollisesti tottunut matkustamiseen ympäri maailmaa. Erityisesti hän piti Uuden-Kaledonian erillisalueesta jossa oli nomenklaturalle varattu äärimmäisen ylellinen matkailukohde. Hänen vanhempansa olivat korkeita federaatiovirkailijoita ja heidän asemansa takasi Minnealle ne mahdollisuudet jotka koskivat ehkä vain muutamaa prosenttia federaation väestöstä. Minnea itse opiskeli Brysselin yliopistossa yhteiskuntateologiaa ja hänen tulevaisuutensa tulisi olemaan turvattu. Ainakin niin kauan, kun federaatio kestäisi. Ja miksi ei kestäisi? Sehän olisi ikuinen.

Mutta tälle lentokentälle Minnea ei ollut koskaan aikaisemmin laskeutunut. Hänen esi-isiensä maille. No, itse asiassa hänen vanhempansa olivat ehtineet syntyä Suomessa mutta eivät hekään Suomesta – tai nykyisestä reservaatista – juuri mitään muistaneet. Niin heidän kuin Minneankin kotimaa oli Federaatio. Tai oikeastaan sen piikkilanka-aidoilla eristetyt suojellut luksusalueet.

Lentokenttä oli itse asiassa vanha Malmin lentokenttä. Suomen reservaattialue oli tarvinnut vanhan Helsinki-Vantaan lentokentän alueen kuutioasuntoja varten. Uudelleen rakennettu Malmin lentokenttä riitti hyvin sillä Suomen reservaatti oli eristetty ja syrjäinen alue eikä sinne lennellyt jumbojettejä. Ainoa lentolinja tuli Tukholmasta ja vähäiset matkustajat kuljetettiin potkuriturbiinikoneilla.

Minnea oli ensiksi lentänyt Brysselistä Tukholmaan ja siitä siirtynyt Suomeen lähtevälle lennolle. Suomeenhan ei Tukholman lisäksi muita lentoja lennettykään ja Saint Greta Thunberg Airport oli ainoa Suomessa oleva toimiva lentokenttä. Tukholman ja Helsingin välillä Minnea tutki Fed-Airin vihkosta jossa kerrottiin Suomesta. Hän luki vihkosen saksankielistä versiota vaikka vielä jonkin verran suomea osasi puhuakin:

SUOMEN RESERVAATTI: ÄÄRIMMÄISEN VASTUUNKANNON ALUE

Kun Euroopan Unionista Euroopan Federaatioksi muuttunut äärimmäisen vastuun ja hyvinvoinnin ikuinen valtakunta alkoi kantaa lopullista ilmastovastuutaan niin se päätti useitten alueitten tyhjentämisestä ja muuttamisesta hiilinieluksi.

Suomi oli alueista ainoa, joka määriteltiin lähes kokonaisuudessaan hiilireservaatiksi. Valitettavasti Baltian ja Itä-Euroopan maat – joihin samanlaisia alueita oli suunniteltu, mm. kaksi kolmasosaa koko Virosta – eivät suostuneet kantamaan vastuutaan vaan irtaantuivat Federaatiosta.

Suomen maakunta sen sijaan kantoi ylpeänä vastuunsa. Lähes koko maa muutettiin hiilinieluksi ja sen asukkaat siirtyivät vapaaehtoisesti pienelle alueelle Uudenmaan maakunnan eteläisiin osiin joissa he asuvat viihtyisissä kuutioasunnoissa ja federaatio pitää huolen kaikista heidän tarpeistaan tarjoten heille maittavan ja ravitsevan ruuan, viestittimen kautta tulevan ilmaisen viihdetarjonnan, hyvän hygienianhoitomahdollisuuden yhteissuihkuissa sekä viikottain uuden yhdenmukaisen vaatekerran.

Federaation alueen suomalaiset asukkaat voivat onnellisena todeta:

En omista mitään.

En ole vastuussa mistään.

Minusta pidetään huoli.

Ja olen onnellinen.

Sillä olen ilmastotaistelun pioneeri.

Olen esimerkki muille.

Potkuriturbiinikone laskeutui Saint Greta Thunberg Airportille ja Minneaa vastassa oli hänen muutama vuosi vanhempi serkkunsa Inka Nuurmark. Inkan vanhemmat olivat jääneet federaation viranomaistehtäviin Suomen alueelle kun suuri ilmastovastuu toteutettiin ja yhteiskuntateologian maisteri Inka itse oli korkeassa virka-asemassa Suomen ilmastoreservaatin alueella. Minnea oli tavannut Inkan muutaman kerran aikaisemmin kun sukulaisperheet olivat viettäneet yhteistä lomaa Goalla ja Uudessa-Kaledoniassa. He olivat aina tulleet keskenään toimeen hyvin. Minnea viettäisi nyt muutaman päivän täällä Suomen alueella ja Inka toimisi hänen emäntänään ja oppaanaan.

Lentokenttä oli sinänsä niin kuin mikä tahansa lentokenttä, joskin siellä oli vähemmän ihmisiä kuin mihin Minnea oli tottunut. Kaikki olivat kuitenkin hyvin ja muodikkaasti pukeutuneita nomenklaturan jäseniä. Mitäpä asiaa kuutioihin pakatuilla viikottain vaihdettavilla Mao-univormuun puetuilla ilmastoproletaareilla täällä olisikaan? Ei Minnea heitä juuri nähnyt Belgiassakaan vaikka tiesi että melkoinen osa väestöstä oli sielläkin sellaisia. Tietysti poislukien etnot, joitten itsenäiset enklaavit veivät Belgiankin pinta-alasta noin neljänneksen. Mutta ei Minnean ollut heidänkään kanssa tarvinnut olla tekemisissä. Nomenklaturan asuinalueet olivat hyvin vartioituja ja etnot olivat omilla alueillaan suhteellisen rauhallisia kun Federaatio vain elätti heidät. Tietysti ne ampuivat toisiaan jatkuvasti mutta sehän oli vain monikulttuurisuuden kitkaa.

Inka näki saapuvan Minnean, heilutti kättään iloisesti ja auttoi kantamaan Minnean matkatavarat uuteen Tesla Mogherini-autoon. Keskustelu käytiin luonnollisesti saksaksi sillä Inkan vanhemmat eivät olleet nähneet tarpeelliseksi opettaa Inkalle suomea. Helsingin nomenklaturassa sillä ei tehnyt enää muutenkaan mitään. Ei suomea puhuneet enää muut kuin kuutioissa asuvat ilmastoproletaarit ja heitä varten oli olemassa tekoälytulkit silloin kuin tulkkausta yleensä tarvittiin. Inka totesi auton käynnistäessään:

- Sinulla on varmasti nälkä lennon jälkeen. Eikös siellä Arlandassakin ollut kolme tuntia odotusta?

Olihan Minnealla ja Inka ajoi keskustaan missä he nauttivat ravintolassa tukevan annoksen pihviä sekä riisiä kastikkeella. Kuutioissa asuville ilmastoproletaareille ei tarjottu muuta kuin Federaation tarjoamia kasvisruoka-annoksia mutta tiedostavalle luokalle sallittiin sen aseman tarjoama poikkeus. Eihän Helsingissäkään ollut Federaation virkakoneistoa kuin ehkä parikymmentä tuhatta ihmistä. Heidän syömänsä ja muualta tuotu liha ei vaikuttanut ilmastoon. Tärkeintä oli numerot eli kolmisen miljoonaa suomalaista pelkkää kasvisruokaa syövää ilmastoproletaaria.

Ruokailun jälkeen Inka ajoi hänen Töölössä sijaitsevaan viihtyisään kolmioonsa. Purkaessaan matkatavaroita Minnea kysäisi:

- Tiedätkö… minä en ole tutustunut tähän Suomen historiaan oikeastaan ollenkaan… enhän minä ole suomalainen kuin nimeltäni… mutta minä mietin sitä, että kuinka kaikki suomalaiset siirtyivät vapaaehtoisesti pois kotoaan noihin pieniin kuutioihin? Olihan se sellainen aika rankka juttu kumminkin.

Inka oli hetken ajan hiljaa ja vastasi sitten:

- Niin… kun sitä vapaaehtoisuutta on monenlaista… ketään ei pakotettu… ei ketään… varsinaisesti… mutta heille annettiin, no, sanotaan että voimakas kannustin.

- Minkälainen kannustin?

- Eteläisen Uudenmaan eli kuutioasuntoalueen ulkopuolinen infrastruktuuri tuhottiin täysin.

Noin kolmekymmentä vuotta aikaisemmin…

Komppanianpäällikkö Antti Somervuori valvoi että hänen komppaniansa suoritti annetut käskyt viimeistä piirtoa myöten. Ja samalla hän tunsi itsensä sotarikolliseksi. Vaikka hänen komppaniansa ei ollut ampunut ketään. Eikä hänen komppaniansa ollut vanginnut ketään. Eikä myöskään pakkosiirtänyt ketään. Tähän pieneen kylään sai jäädä jokainen, joka halusi. Mutta Somervuoren komppania teki annetun käskyn mukaan elämän täällä mahdottomaksi.

Somervuori oli saanut käskynsä eversti Irina Pekkoselta. Kun Pekkonen oli antanut käskynsä suullisesti ja samalla antanut kyseisen käskyn kirjallisena oli Somervuori aukaissut suunsa mutta ennen kun hän oli ehtinyt puhua niin eversti Pekkonen sanoi:

- Teillä on kaksi vaihtoehtoa. Joko toteutatte käskyn viimeistä piirtoa myöten ja saatte sen ansiosta asua perheinenne Herttoniemessä olosuhteisiin nähden tilavassa ja mukavassa asunnossa. Ja syödä myös liharuokaa. Tai sitten kieltäydytte, jolloin teidät irtisanotaan kapteenin virastanne välittömästi ja teidät perheinenne siirretään kuutioasuntoon Federaation avustuspakettien varaan. Silloin teillä on loppuikänne päällä pelkät viikottain vaihdettavat Mao-univormut ja teidän sekä perheenne elämä muuttuu pelkäksi olemiseksi ja kuoleman odotukseksi. Valinta on teidän. Ja se on tehtävä nyt.

Valinta oli helppo, vaikka Somervuori alkoi ymmärtää mitä on huoran elämä. Toiset joukko-osastot tuhosivat kaupunkien infrastruktuuria. Oikeastaan se oli helpompaa. Ei tarvinnut kuin tuhota sähkön-, veden ja polttoaineenjakelun mahdollisuudet. Näissä kylissä tilanne oli toinen. Tietojen mukaan tähänkin kylään oli jäämässä kaksi perhettä. Heitä ei häiritty. Muut olivat lähteneet. Ja sen jälkeen alkoi toiminta. Ilmastosyiden vuoksi tyhjäksi jääneisiin taloihin ei saanut enää muuttaa. Sotilaat rikkoivat talojen ikkunat ja räjäyttivät muurit. Talvi tekisi näistä taloista asumiskelvottomia nopeasti. Jos pihalle oli jäänyt autoja niin niiden moottorit tehtiin toimintakyvyttömiksi ja renkaat puhkottiin.

Kun sotilaat olivat saaneet tehtyä kaikki talot asuinkelvottomiksi, he alkoivat vetäytyä ja räjäyttivät vetäytyessään kaikki sillat ja siltarummut. Mitään reppu- tai maksimissaan hevoskuormaa raskaampaa ei tänne voisi enää tuoda. Osa sotilaista kaatoi sähkölinjoja ja yksi auto kelasi kaapelia rullalle. Taustalta kuului suuri räjähdys. Siellä räjähti pienen paikkakunnan ainoa bensa-asema. Toiset räjähdykset kertoivat että paikkakunnan muuntajia räjäytettiin. Täällä ei enää asuttaisi. Tai jos joku asuisikin, niin kuin ne kaksi perhettä, niin ne palaisivat hyvin nopeasti jonnekin 1800-luvulle. Ilmastovastuulliseen asumiseen.

Somervuoren isoveli oli myös sotavaltion palveluksessa. Länsipohjassa. Hän oli viestittänyt että siellä oli räjäytetty kaikki Tornionjoen yli menevät sillat. Itärajan teitä tuhottiin samoin kuin infrastruktuuria kaikkialla. Mitään ei jäisi jäljelle. Komppaniassa mukana oleva vääpeli Leppänen totesi:

- Sen lisäksi että tämä on mieletöntä, niin tämähän on täysin turhaa. Ryssähän miehittää tämän alueen hetikohta kuitenkin. Kun tämä jätetään täysin ilman mitään puolustusta.

Kersantti Kolehmainen sytytti savukkeen ja totesi:

- Tuskin miehittää, herra vääpeli. Se pelkää.

- Hä? Mitä se pelkäisi?

- Herra vääpeli. Kummituksia. Venäläisethän ovat vähän taikauskoisia. Ne pelkäävät sitä että kun täällä on laskettu irti äärimmäinen mielipuolisuuden hirviö, niin ne pelkäävät että jos ne tulevat tänne niin se tarttuu niihinkin.

Kapteeni Somervuori pisti myös savukkeen palamaan ja tuumasi että Kolehmainen taisi olla oikeassa. Elettiin mielipuolisuuden huipentumaa. Eivätkä he mahtaneet sille mitään. Hän antoi komppanialleen käskyn. Oli vielä paljon tuhottavaa.

*

Takaisin tulevaisuuden nykypäivään…

Minnea totesi:

- Mutta missäs etnot ovat? En nähnyt niitä ensimmäistäkään.

- Heidätkin siirrettiin. Pääosin Ruotsiin ja Saksaan. Ja he lähtivät oikeasti vapaaehtoisesti. Heillehän oli ihan yksi lysti missä he asuvat kunhan vaan elatus pelaa. Ja Ruotsissa sekä Saksassa on… no… sanotaan että laki- ja verohaasteisille yksityisyrittäjille paljon paremmat toimintamahdollisuudet kuin Suomessa. Enemmän asiakkaita. Enemmän mahdollisuuksia.  Mutta otetaanpa vielä lasit punkkua ja käydään sitten nukkumaan. Minä käytän sinua huomenna rajalla.

- Rajalla?

- Niin. Tämän erityishallintoalueen rajalla.

Seuraavana päivänä Kumpulan ja Käpylän rajalla…

Minnea oli hieman ihmetellyt kun Inka oli varustanut itsensä virkapistoolilla. Inka selitti:

- Erityishallintoalueen ja kuutioasuntoalueen rajalla ei oteta mitään riskiä. Siksi kaikki viranomaiset ovat siellä aseistautuneita.

Minnea ja Inka nousivat rajavartiotorniin ja Minnea näki, kuinka kuutioasuntoalue jatkui loputtomiin. Inka luki Minnean ajatukset ja sanoi:

- Niin että kuinka pitkälle? Suurinpiirtein entiseen Keravaan saakka. Siellä asuu nyt ilmastovastuullinen Suomen kansa.

- Paljonko niitä on kuutioitten ulkopuolella?

- Väestönlaskentaa ei luonnollisesti olla voitu sillä alueella tehdä, mutta arvio on, että siellä asuu maksimissaan kymmenen tuhatta ihmistä. Heidän ilmastovaikutuksensa on olematon joten he saavat olla siellä. Heillä jokaisella on tietysti oikeus tulla asumaan tänne. Muutama aina vuosittain tulee. Mutta ei sen enempää. Ne ovat uskomattoman sitkeitä typeryksiä.

- Mitä nuo tolpat tuossa piikkilanka-aidan kuutioasuntojen puolella ovat?

- Haluatko tietää?

- Haluan.

- Se on kuolemanvyöhykkeen raja. Jos joku ylittää sen, niin hänet ammutaan varoittamatta. Kyllä noissa kuutioissa tiedetään että rajan eteläpuolella eletään yltäkylläisyydessä. Jos kovia keinoja ei olisi, niin nuo kolme miljoonaa ihmistä ryntäisivät porukalla ryöstelemään tänne. Järjestys täytyy säilyttää. Ja, no, tietyt etuoikeudet. Ne kuitenkin kuuluvat meille.

Myöhemmin ravintolassa.

Minnea ja Inka söivät pariloitua naudan ulkofileepihviä, grillikasviksia, juustokastiketta, pariloitua maissintähkää, makeita chilipisaroita ja jalapenoja.. Ruokajuomaksi he olivat ottaneet Château Léoville Las Casesia. Minnealla oli ollut eräs kysymys mielessään ja nyt hän ajatteli sen kysyä:

- Kuule Inka… kun sinä olet pariin otteeseen sanonut että niitä lähes vapaaehtoisia ilmastopakolaisia on kuutioissa kolme miljoonaa… mutta eikös tämän Suomen väkiluku ollut aikanaan yli viisi miljoonaa?

Inka oli hetken aikaa hiljaa, hörppäsi hieman kallista punkkua ja vastasi sitten:

- Tämä on ilmastopolitiikkaa. Ja tämä on myös välttämättömyys. Niille kuutioissa asuville ihmisille syötettävässä Federaation ruokapaketeissa on myös ehkäisyainetta. Naiset eivät tule raskaaksi. Teho ei ole aivan sataprosenttinen mutta Suomen syntyvyys on tipahtanut kahteen prosenttiin siitä, mitä se oli ennen ilmastovastuullista vihreää siirtymää. Kun menee nelisenkymmentä vuotta niin suomalaisia ei enää ole. Kun suomalaisten määrä putoaa tarpeeksi alas niin loput siirretään muualle Federaation alueelle kuolemaan arvokkaasti. Tietysti suomalaistaustaisia viranomaisia jää, se parikymmentä tuhatta mitä täällä on mutta mehän emme miellä olevamme suomalaisia vaan Federaation kansalaisia. Meidätkin siirretään pois. Muihin tehtäviin. Suomi jää täysin tyhjäksi. Täydelliseksi ilmastoreservaatiksi.

- Mutta… sehän on oikeastaan kansanmurha.

- Miten sen nyt ottaa. Eihän Federaatio ketään tapa. Eikä edes vangitse. No, siitähän voitaisiin tietysti käydä retorista keskustelua mutta joka tapauksessa suomalaisista tulee Federaatiossa sankarikansa joka vapaaehtoisesti uhrasi itsensä suuremman, globaalin asian vuoksi. Ehkä vähän kannustettuna mutta kumminkin.

Minnea hörppäsi itsekin hieman punkkua ja kysyi sitten:

- Mutta… minä olen lukenut… eikös nimenomaan kasvava metsä ole se hiilinielu? Ja nythän Suomessa ei ole enää kasvavaa metsää. Juuri ollenkaan.

Inka otti itselleen korkean Federaation viranomaisen ilmeen ja vastasi:

- Kuules… sinun ei kannata miettiä tuollaisia. Ei edes ajatuksissasi. Se on vaarallista. Luulin sinun ymmärtäneen sen, että Federaatio on teokratia. Ei sitä faktat haittaa. Aina kun miellät epäileväsi, niin mieti sitä, haluatko elää taloudellisesti turvatussa ja suojatussa nomenklaturan jäsenen asemassa vai haluatko siirtyä tuonne kuutioon. Loppuiäksesi. Federaatio ei anna anteeksi ensimmäistäkään virhettä. Se ei anna toista mahdollisuutta.

Päivää myöhemmin Minnea läksi lennolle Arlandan kautta kohti Brysseliä. Ja hän ymmärsi, että hän oli oppinut tällä matkallaan kuolemaa tekevässä Suomessa sen tärkeimmän opetuksen jota hän aikoisi noudattaa tulevalla menestyksekkäällä virkahenkilöurallaan koko loppuikänsä.

Älä ajattele.