sunnuntai 13. kesäkuuta 2021

ANTERO LÄRVÄNEN JA PAREMPI KORRUPTIO

- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja tervetuloa Huitsinnevadan paikallisradion suoraan lähetykseen. Aiheenamme on tällä kertaa se, että arkkivihreä ja Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäki on virkarikostutkinnassa koska hänen epäillään olleen vaikuttamassa siihen että hänen kanssa samaan reaalimaailmasta vieraantuneeseen viitekehykseen kuuluva näyttelijätär sai Meilahdesta rakennusluvan 200 neliön talolle. Muille alueen asukkaille ei myönnetty rakennuslupaa edes saunalle.

- Asia vaatii tietysti hieman selvittämistä. Valitettavasti emme saaneet yhtään asianosaista haastatteluun koska he olivat kaikki sattumoisin ostamassa biodynaamista parsaa mutta onneksi meitä auttaa jälleen kerran saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. Tervetuloa suoraan lähetykseen, Lennipirkitta.

- Kiitos, Antero, ja sen enemmittä esipuheita sanon että ei kyseisessä asiassa ole mitään niin rikollista kuin muutenkaan tuomittavaa tai edes kyseenalaista.

- Jaa miksi näin? Tutkintahan on kummikin kesken.

- Tutkinta on heti lopetettava. Sillä kyseessä ovat muurahaiskansalaisten yläpuolella olevat ideologiset asiat. Anni Sinnemäki uskoo absoluuttisen hyvyyden ideologiaan ja levittää sitä kaikin mahdollisin keinoin. Niin uskoo ja levittää myös hänen näyttelijätärtoverinsa. Niinpä kyseinen rakennuslupajärjestely on yksinkertaisesti absoluuttisen hyvyyden ideologian paikallista vahvistamista, voimauttamista ja valtauttamista. Siinä ei ole mitään kyseenalaista tai herra nähköön tuomittavaa.

- Meneekös tapaus Pekka Haavisto samaan piikkiin?

- Tietenkin menee. Kun Pekka toi Suomeen isis-vaimoja hieman pykälähaasteellisin menetelmin niin siinäkin oli kyse vain absoluuttisen hyvyyden ideologiasta absoluuttisen hyvän ihmisen käskyttämänä ja sellainen ei ole koskaan rikollista eikä tuomittavaa.

- Eli määministeri Sanna Marinin aamiaiset menevät myös samaan absoluuttisen hyvyyden piikkiin?

- Totta kai. Niin Sanna kuin Maria Ohisalo ovat absoluuttisen hyvyyden ideologian ruumiillistumia tässä maassa. Ei heitä koske, eikä saa koskea samat säännöt kuin sivistymättömiä muurahaiskansalaisia. Sinänsä tämä aamiaisjupakka tuli varsin hyvään saumaan sillä kun nyt laskeskellaan porukalla joitain juustosämpylöitä niin siinä samalla unohtuu se ns. yleisistä syistä tehty kuuden milljardin euron kupru.

- Ja samaan vahvistamiseen, voimauttamiseen ja valtauttamiseen menee tietysti myös yli-viikarointi?

- Ilman muuta menee. Viikarointi on sinänsä laitonta ja rangaistavaa mutta yli-viikarointiin pystyvät vain absoluuttiseen hyvään uskovat ihmiset. Heillä on ansaittu oikeus olla tasa-arvoisempia kuin muut.

- Eli asiahan tuli selitettyä ja selvitettyä. Ei ole mitään nähtävää. Hajaantukaa ja kootkaa itsenne. Olisiko teillä vielä jotain sanottavaa kuulijoillemme?

- Kyllä. Jos haluatte tukea sitä, että absoluuttisen hyvyyden ideologia on Suomessa jatkossakin absoluuttisessa vallassa, niin äänestäkää Järjestelmäpuoluetta. Erityisesti sen pääideologisia osioita eli vihreitä, demareita tai vasureita. Myös kiilahenkilöoletettuja puolueita voi äänestää. Ääni järjestelmäpuolueelle on ääni absoluuttisen hyvyyden ideologialle. Ja muistakaa polvistua BLM:n edessä. Pelasitte sitten potkupallon EM-kisoissa tai ette.

- Kiitos teille, saneleva ja ihmisten asioihin kärsänsä työntävä korkea-arvoinen virkahenkilö Lennipirkitta Löröttät-Sixteen. On parempaa väkivaltaa, ja parempaa korruptiota. Ja kumpaakaan ei itse asiassa olekaan, vaan on vain absoluuttista hyvyyttä ja rajoittuneitten ihmisten väärää ymmärrystä. Täällä Antero Lärvänen, Huitsinnevadan paikallisradio. No niin, äänimiehet, sitten rojut ransittiin ja jätkät Lällävedelle vaalisaunaan. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Muistutamme erityisesti helsinkiläisiä ja espoolaisia kuuntelijoitamme siitä, että Helsingin vihreät haluavat muuttaa Länsiväylän moottoritiestä tavalliseksi kaduksi. Eli kun jatkossa ajelette kaikkien liikenneruuhkien äidissä niin muistakaa, että kyseessä ei ole ruuhka, vaan paikallinen absoluuttisen hyvyyden ideologian vahvistava, voimauttava ja valtauttava välttämätön ja väistämätön liikennekehitys. Jos kuitenkin olette epäileviä absoluuttisen hyvyyden ideologiaa kohtaan, niin voitte toki äänestää perussuomalaisia. Jokainen ääni on tärkeä. Ja sitten musiikkia. Mehän kaikki pidämme hallituksen esittämästä musiikista ja nyt on vuorossa ministeri Krista Kiuru:



11 kommenttia:

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Case Meilahti tämä sauna jutska, kysymyksessä ei ollut kokonaan uuden saunarakennuksen tekeminen tontille vaan entisen palaneen tilalle samankokoisen uuden rakentaminen. Siellä on opittu että lupien käsittely on vekkulin vallatonta. Mistäs tämä Vìitala on ollut viimeksi tuttu julkisuudessa? Niin kermapeppuista maailmanluokan filmitähteä rohkeni ohjaaja Louhimies neuvoa kuvauksissa se onkin niin meetoota.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate ja kiitos tuosta lisäyksestä. Ja tuo Viitala kuuluu siihen ”muutan Suomesta jos…”-porukkaan:

https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/201709212200407890

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Normaalisti jos on meilahden tapainen tiukan kaavoituksen omaava alue niin poikkeuslupia myönnetään jos tulee samankokoinen ja samantyyppinen rakennus puretun tilalle.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä nyt harmittaa, kävin äänestämässä eikä sinnetännemäkeä voinutkaan äänestää Tuppukylässä. Voi paha kurki!

Oikeasti miten olivat kuvitelleet, ettei lupajupakasta tule meteliä? No, oli miten oli, snadin detroitumiskehitys saattoi pysähtyä muutamaksi vuodeksi.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Ja sellainen parinsadan neliön paritalo ei oikein sovi tähän. On muuten pirun ruma talo mutta makuasioistahan on hankalaa kiistellä.

Pyssymies: Pitkään sitä saatiin kyllä viivytettyä. Mutta minä veikkaan että detroitumiskehitys ei hidastu yhtään. Vihreäthän mieltävät että Sinnemäki on vaan ajojahdin kohteena ja äänestävät. Ja Helsinki on opiskelija- ja yliopistokaupunkina jo tiensä valinnut. Plus: jos kokoomus on suurin, niin se ei taatusti muuta vallitsevaa kehitystä.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo lopun Krista Kiuru MEGAMIX, loistava. Siis aivan loistava. Muualta luettua, vireheiden puoluesihteeri tai joku sellainen kertoi ettei kokenut mitään salaavansa jättäessään kertomatta asiasta. Shän on tiedetty jo Kojärveltä lähtien, että tehkää kuten sanon, ei niin kuin minä teen.
Huru-ukko

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Kokoomuslaisten on helppo äänestää Annia kun pintaa raaputtaa niin isoisänsä onkin lapualainen pappismismies lapuanliikkeestä, IKL:stä ja kokoomuksessa tuttu.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Tuo videohan ei siis ole minun tekemä. En osaa tehdä niitä. Mutta youtubesta löytyy paljon koiranleukoja jotka osaavat. Noista vihreistä ja kirjoituksessa mainituista esimerkeistä voi todeta, että kyllähän meillä on muodostumassa ikioma nomenklatura.

Pate: Joo, mutta toisaalta Annin isä sitten taas on ollut piinkova taistolainen. Vaan toisaalta, osaltaan ne kokoomuslaisetkin naiset aikanaan äänestivät Halosen presidentiksi kun olivat sitä mieltä että nyt pitää saada pressaksi nainen. No, saivathan ne. Sellaisen että pitele ja varjele. Eivät taida vieläkään tajuta, kuinka tuli tyrittyä.

Anonyymi kirjoitti...

Ja taas on vaalikarja osoittanut viisautensa. Ei kovin hyvältä näytä Suomaan tilanne.

Tapsa vaan

QroquiusKad kirjoitti...

Noh niin, minun ehdokkaani se ei sitten päässytkään Radanvarsikaupungin senaattiin.
Toivottamasti monen muun ehdokas pääsee.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Tapsa vaan: Ei näytä niin.

Qroquius Kad: Minun ehdokkaani pääsi läpi mutta ei noissa vaaleissa muuten hurraamista ollut.