perjantai 12. marraskuuta 2021

LUVASSA HÖLMÖLÄN TOINEN KIERROS

Eli huikea Suomi-kuva maailmalla

Uutisotsikot ovat usein pelottavia. Tämä otsikko on hyvin pelottava:


Sekä nykyisen että sitä edellisten hallitusten (joissa mukana oli myös oppositiopuoluetta leikkivä kokoomus oppositiojohtajaa leikkivän Petteri Orpon johdolla) rakentama Suomi-kuva on täydellisen onnistunut.

Eli: Tuolla pohjoisessa on hyväuskoisten nenästävedettävien onnettomien typerien tollojen maa. Mennään veikkoset sinne porukalla. Ikuisen elatuksen piiriin. Ja vaikka me tehtäisiin siellä ihan mitä tahansa niin ymmärtäjiä löytyy eikä maasta tarvitse poistua. Pannaan vaikka viides valituskierros menemään. Meille kustannetaan lakimiesten palvelut. Kas kun mehän ollaan siinä typerysten maassa käveleviä solidaarisuuspokaaleja.

Nuo heput saattavat tuumia että ovatkohan ne suomalaiset noin typeriä jo syntyessään vai käyvätkö ne siihen jonkun kurssin?


36 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joo, pelottavia aikoja eletään. Jos Puola antaa barbaarien mennä lävitseen ja Tanska ja Viro ja Ruotsi, niin mitäs sitten? Niinpä.

Ei mahdu millään kallooni, että miksi olemme ulkoistaneet sisäisen turvallisuutemme muiden maiden harteille. Eikä se, että meillä on sisä-ja ulkoministerinä henkilöt, joiden pitäisi olla jo tällä hetkellä sellissä istumassa valtiopetoksesta tai ainakin muuten vaan turvallisuudelle erittäin vaarallisina henkilöinä.

Einsteiniä soveltaen: en tiedä onko avaruus vai suomalaisten tyhmyys ääretön. No, millainen kansa, sellaiset päättäjät. Kansa näköjään pitäisi vaihtaa ja se onkin tällä vauhdilla menossa kovasti kiihtyvällä tahdilla vaihtoon.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Yliopistossa näitä kursseja käydään, ois kiva nähdä hallituksen gradut. Onko ne julkisia?

Ihmettelijä.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Todellakin, deja vu voi olla myös pahan painajaisunen muotoinen.

Luulisi että useampi kansakunnan kaapin päälle kiivennyt oppisi jotakin tehdyistä -- tekemistään -- virheistä. Mutta raskaimmat virheet, kansan ja yhteiskunnan kannalta kohtalokkaimmat, ovat sellaisia että niitä tehdään yhä uudelleen. Ikään kuin koko ajan virheitä toistamalla ei vain ummistettaisi silmiä siltä että ne ovat virheitä, vaan pyrittäisiin todistamaan, etteivät ne edelliselläkään kerralla olleet virheitä.

Helsingin Sanomat ja YLE ovat todella pahoja. Ne ovat olleet näissä kansainvaelluskysymyksissä väärässä ihan alusta alkaen. Kirjoitin joskus jutun Kari Suomalaisesta, joka oli alusta alkaen oikeassa. Itse olin niinä aikoina ihan totaalisesti väärässä, mutta olen muuttanut ajatteluani.

Niin moni ei ole muuttanut -- ei oppinut mitään. Yhteiskunta on yöstä yöhön toistuva painajainen. Demokratia on yhä enemmän sitä, että toistetaan virheitä, jotta kukaan ei joutuisi aiemmista virheistään vastuuseen. Ikään kuin valtapoliitikon ainoa hokema, jota hän toistelee koko ajan itselleen niin ettei lällätykseltä jää aikaa eikä mahdollisuutta itsekritiikille ja kasvamiselle, olisi: "Olen oikeassa, olen oikeassa, olen aina ollut ja olen oikeassa."

Andy kirjoitti...

Hei Yrjö,

Taas hyvä teksti vallitsevasta hulluudesta.
Täydellistä asioiden väärin ymmärtämistä vallitsevassa tilanteessa kuvaa myös se, että meille muistetaan tasaisesti kertoa miten Venäjä lähetti Raja-Joosepin raja-aseman (siis virallisen toimipisteen kautta!!) luokkaa 1500 irakiaanoa ja samaan aikaan rakas länsinaapurimme aktiivisesti toimien lähetti 33.000 irakiaanoa Tornion kautta maahamme.

Kuitenkin vain nuo 1500 koettiin ongelmana, johon toki puututtiin, mutta jaksaa hämmästyttää, että Ruotsin toimintaa ei missään vaiheessa pidetty ongelmana.

Jotenkin tuntuu niin voimattomalta, kun koko ministerikaartimme on täysin vallitsevan epistolan tukijoita -Hutisalo ehkä pahimpana kaksinaismoralistina.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt huhutaan, että ValkoVenäjä rahtaa siirtolaisia myös Ukrainan rajalle, josta siirtolaiset sitten edelleen Slovakiaan-Tsekkiin-Saksaan.

Mikä panee nämä ihmiset suostumaan tällaiseen kohteluun?

Anonyymi kirjoitti...

Ja kuka muka oli yllättynyt tästä? Samaa paskaa kuin aina. Se on tiedettu viimeiset sata vuotta että tässä maassa on helvetin tyhmä ja hyväuskoinen kansa

Joppos123 kirjoitti...

Pitää myös huomata, että hallituksemme vihreät kanisterit tekevät kaikkensa mainostaakseen rajojen ikuista avoimuutta ja sitä ilmaista elämää, ihan agendansa mukaisesti. Kyllä se sana maailmalla kiirii ja tavoittaa viimeisenkin savimajan ja beduiiniteltan.
Rajojen sulkemista ei voi edes harkita koska meitä ainoina maailmassa koskee kaikki mahdolliset ja keksityt "kansainväliset sopimukset".
Parhaillaan eduskunnalla on tärkeämpiäkin asioita kuin valmiuslain päivittäminen vallitsevaan tilanteeseen kuten vaikka translaki.
Onhan se tärkeää määrittää missä iässä lapsi saa itse päättää silpooko itsensä vai ei.
Etenkin vihreille tämä asia on paljon tärkeämpi kuin valmiuslaki.
Vihreät ajavat kyllä ihailtavan määrätietoisesti tavoitettaan tuhota maamme sisäinen turvallisuus ja talous.
Jos oikein edes yrittää miettiä onko heiltä koskaan tullut ensimmäistäkään esitystä jolla ei edellämainituja tavoitteita edisttettäisi niin taitaa olla varsin hiljaista.
Vihreät ovat häpeilemättömästi aidon suomalaisvihamielinen puolue.

Anonyymi kirjoitti...

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Ykälle taas täysi kymppi!

Rouva Ano

QroquiusKad kirjoitti...

Asia on pakko uskoa ja hyväksyä:

suomalaiset eivät ole aikuinen kansakunta, joka voisi ottaa vastuun tekemisistään ja hallita itseään.
Suomalaiset ovat lapsia, joiden on oltava jonkin aikuisen kansakunnan holhottavana.

Suomalaisilla meni hyvin, kun saivat olla ruotsalaisten holhottavina ja lastikulttimaisesti apinoida aikuisen kansakunnan ominaisuuksia. Niistä olikin hyötyä, kun ruotsalaiset pitivät suomalaisista huolta Imperialistisen Roistovaltio Ryssän alamaisina.
Suomalaiset olivat siihen hyvin tyytyväisiä.

Siihen suomalaiset palasivat ilomielin oudon interregnumin 191-48 jälkeen, kun ruotsalaisten eväät oli syöty. Neuostoliiton romahdus oli suomalaisille hirvittävä järkytys, mutta pianpa he ottivat uusiksi kotiherroikseen somalit ja orjaisännikseen bryssät.

Bryssää totellen suomalaiset ovat nyt ajaneet itsensä viimeiselle rajalle, josta heidät voi pelastaa enää talouden täydellinen romahdus ja valtion alasajo.
Se ei saa tulla nyt, koska silloin suomalaiset kaatuvat suoraan Imperialistisen Roistovaltio Ryssän syliin, kuten monet heistä haluaisivatkin.

Ei, ensin on toivottava, että Valkoryssän touhut saavat Visegrád-maat haistattamaan bryssälle paskat ja perustamaan Visegrádin Liiton, johon Baltian maat liittyvät.
Sitten Visegrádin Liitto ottaa suomalaiset lapsikseen ja holhoaa heitä lempeästi mutta tiukasti, estäen heidän lastenpöljäilynsä.

Mikään muu ei voi suomalaisia enää pelastaa.

Nils- Aslak kirjoitti...

No nythän tuo kriisi Puolan ja Liettuan rajoilla ratkesi, kun Irak rupeaa kotiuttamaan oman maansa kansalaisia, eivätkä Turkin ja Valko-Venäjän lentoyhtiöt ota enää pakolaisia kyytiin. Irakilaiset, syyrialaiset, afgaanit ja jemeniläiset, etc, eivät pääse lennoille.

Oliko Putin sitten tämän takana, koska Lukashenko rupesi pelaamaan venäläisellä maakaasulla. Ihan kuin hänellä olisi valta päättää siitä. Hyvä näin!

Anonyymi kirjoitti...

Miksei Puola väännä kaasuhanaa kiinni? Vai mistäs se lukasenkon putki saksaan menee. Ja siivekkäät husaarit vv:n rajalle leopardeissaan niin kuin olis jo.

Suomi vois liittyä reunavaltioiden liittoutumaan, asia oli jo sata vuotta sitten ajankohtainen.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Katsos veli Pyssymies, kun puolalaiset saavat bryssältä rahaa, jota suomalaiset sinne lahjoittavat saamatta takaisin muuta kuin käskyjä.
Se kaasukraana suljetaan vasta sitten, jos Visegrádin Liitosta tulee joskus totta ja sakemanni alkaa ryttyillä.

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Katselin ihan mielenkiinnosta ohjelmaa YLE kanavalta eilen illalla. Koska paikalla olivat nykyinen sekä entinen sisäministeri. Heti tuli mutu tuntuma, että mitä teatteria. Se suurin ja äänekkäin tätä arvosteleva puolue oli jätetty, kuinkas ollakkaan, sivuun. Oikein nauratti vitutuksesta näiden " sisäministerien" nyökyttelyt toisilleen. Kun kaukosäätimen ympärillä oleva nyrkki oli tarpeeksi puutunut tms, vaihdoin kanavaa. Ja surffailu jatkui. Joka htin kanavalta tulee mainoksia, mistä luulisi, että olemme Afrikassa. Tai lähi-idässä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tapsalle vaan, Ihmettelijälle, Seppo Oikkoselle, Andylle, Ano1:lle, Ano2:lle, Joppos123:lle, Rouva Anolle, Qroquius Kadille, Nils-Aslakille, Pyssymiehelle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. En tiedä, mihin suuntaan kriisi kärjistyy mutta se on selvää, että oma hallituksemme tulee pitämään rajat auki. Aivan kuin sillä olisi pakkomielle saada aina vain lisää kehitysmaalaisia maahamme.

Anonyymi kirjoitti...

En ymmärrä asiaa ollenkaan tai sitten ymmärrän sen näin: Kokoomus haluaa halpatyövoimaa ja vihervasemmisto äänestäjiä. Ei pidä myöskään vähätellä tuloja vokeista eikä ammattiyhdistysten ja eläkejärjestöjen omistamista vuokra-asunnoista. Maksupuolella on aina valtio = me, myös kaikissa elinkustannuksiin ja seurauksiin, rikollisuuteen ym. liittyvissä asioissa, mutta sillähän ei tunnu olevan mitään väliä.

Kun Ohisalo aina jaksaa paasata kansainvälisistä laeista, niin mihin on unohtunut Dublinin sopimus vai onko se jo kuollut ja kuopattu? Onneksi jotkut maat sentään toistaiseksi toimivat puskureina Suomellekin, mutta kuinka kauan? Hesarissa joku toimittaja jo ehdotti, että päästetään kaikki läpi Puolan rajalta ja jaetaan EU-maihin; se ei maksaisikaan kuin 64 miljoonaa euroa. Yksinkertaista, homma hoidettu! Äly hoi, älä jätä!

Kaikkein eniten raivostuttaa se, että niin Suomessa kuin EU:ssa aletaan vasta nyt miettiä, mitä tehdä, kun aikaa olisi ollut vuodesta 2015 jo kuusi vuotta! Luulivatko poliitikot todellakin, että silloinen vyöry oli tarkkarajainen ja kertaluontoinen! Tuleepa mieleen vanhan kuninkaan jälkikasvulleen lausutut sanat: ”Voi poikani, kunpa tietäisit, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan”.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Jotain itärajalla tapahtuu Suomen toimesta.
Tiedän erään sukulaiseni itärajaan ajoittuvaa metsää on valtion ostanut ja hakannut leveälti , ja asentaa valvontakameroita yms. Tahti on ollut ripeää, joten kyllä siellä uhkakuviin valmistaudutaan .

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Rouva Ano: Olet oikeassa. Tosin vihervasemmisto haluaa äänestäjien lisäksi myös ruokaa kyltymättömälle egolleen. Mitä tulee noihin sopimuksiin niin ei Geneven pakolaissopimuskaan tarkoittanut oikeutta muuttaa toiseen valtioon elätettäväksi. Ja veikkaanpa että hallitus ei edes aio miettiä mitä tehdä. Muuta kuin ottaa kaikki tulijat vastaan.

Ano: Toivotaan että rajavartiosto edes hieman valmistautuu.

Anonyymi kirjoitti...

Ohisalo on kehunut kovasti Suomen valmiutta? Siis valmiutta ottaa vaikka 10 000 turvapaikan hakijaa vaikka heti vastaan. Järjestyy heti majoitus, ruokailu ja bilerahaa. Se vaan on kumma, että Suomessa on ehkä 5000 tai enemmän asunnottomia ja heille ei löydy pienintäkään kämppää mistään. Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista.

DuPont kirjoitti...

Täytyy nyt kysyä täältäkin, kun oma muistini pettää. Kuka oli se varsin suosittu brittiläinen nettiblogisti (youtubevideoita), joka esitti noita monologejaan netissä 10-15 vuotta sitten? Muistan, että Vasarahammer, Ruukinmatruuna ja Ykäkin viittasivat hänen videoihinsa joskus. En kirveelläkään muista hänen nimeään, haluaisin tarkistaa, ovatko hänen monologinsa vielä saatavilla.

MikkoK kirjoitti...

Toisen invaasion torjunnassa laitetaan toiveita perussuomalaisiin, mutta Hölmölän toinen kierros voi mennä ensimmäisen kertauksena. Tällä hetkellä ei tosin ole Soinia neuvottelemassa maahantulijoiden läpijuoksua Ruotsin kautta Suomeen.

PS ei ole nykyään EU-, eikä edes eurokriittinen puolue. Se kielii sopeutumisesta Brysselin, YK:n ja Davosin suunnalta tulevaan tulosohjaukseen. Ainoa merkittävä asia, jota PS puheissaan vastustaa, on haitallinen maahanmuutto (mitä se sitten ”tarkkarajaisesti ja kertaluontoisesti” tarkoittaakaan).

Tämä PS-yhtälö ei ole reaalitodellisuudessa mahdollinen, vaan mainituille ulkoisille tahoille alisteisuus paljastaa haittamaahanmuuton vastustamisen feikkiprofiiliksi, valitettavasti.
Hämäystaktiikasta antoi hyvän esimerkin koronapassikäsittely: Perustuslakivaliokunnassa PS oli varmistamassa passin läpimenoa yksinkertaisella enemmistöllä. Eduskunnassa olikin sitten varaa äänestää jämäkästi vastaan (no jämäkästi ja jämäkästi; suuri osa PS-edustajista jänisti äänestyksestä). Tämähän on kuin suoraan kokoomuksen pelikirjasta. Mitä luulette tapahtuvan, jos KOK ja PS ovat tulevaisuudessa samassa hallituksessa? Matkustaako Hölmölän ulkoministeri Halla-aho Arlandan lentokentän kahvilaan neuvottelemaan konkreettisista kysymyksistä?

Anonyymi kirjoitti...

Nythän Ohisalo vielä viime töikseen ehdotti, että näistä Puolan rajalla riehuvista siirtolaismassoista leivottaisiin työntekijöitä ja opiskelijoita Suomeen. Kun mokutushinku on kova niin vain taivas on rajana keinoja keksittäessä. Kotoutusteollisuus varmaan jo hieroi innosta käsiään.

Vuonna 2020 Turkin ja Kreikan välillä oli aivan sama tilanne kuin Puolan ja Valko-Venäjän rajalla, mutta silloin EU ja Suomikin teeskentelivät kyseessä olevan humanitaarisen kriisin, ja EU lähetti Frontexin lähinnä saattamaan maahantunkeutujat Kreikan puolelle. Eli sabotoimaan Kreikan puolustautumista vyöryn edessä.

Sinänsä tällaiset vyöryt ovat hyviä herättäjiä ainakin joillekin kansalaisille, ettei sammakkoa ihan koko aikaa hiljaisella liekillä keitetä. Suurempi ongelma on se tasainen virta, joka on jatkunut vuodesta 1990, ja johon vain korona toi tilapäisen hiljenemisen. Se virta muuttaa demografiaamme vääjäämättä kunnes väestö on vaihdettu.

Ikätoveritar

Juha R kirjoitti...

Du Pontille tiedoksi: Pat Condell lienee kyseessä. YouTubesta löytyy edelleen, aika harvakseltaan näyttää tekevän näitä monologeja. Taitaa viimeisin olla maaliskuulta. Suosittelen kuunneltavaksi.

Anonyymi kirjoitti...

putler on lukasekon takana, kraana kiinni, ei kaasua länteen, ei rahaa itään. Lisäbonuksena pakko kuljettaa ukrainan kautta kaasua. Sekös viiksettäisi putleria.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Se on kylläkin tsaari Vladimir IV Suurin joka niitä Venäjän kaasukraanoja kääntelee ja päättää mitä kautta ne kulkevat. Siinä ei juoksupoika, varatsaari Aleksanteri Lokasanko omaa sanan sijaa.

Anonyymi kirjoitti...

Terve! Kun luin presidentti Niinistön puheen, missä totesi, että Suomen suunta on eri kuin muiden pohjoismaiden, niin tarkoitti luultavasti tätä hybridi sotaa ja siihen varautumista? Kun vertaan Niinistöä ( joka nauttii 150 % kannatusta.) , sekä vastenmielistä sisäministeriö lausuntoineen, on ihan selvää, että sisäministeriö ajaa agendaa, joka perustuu intersektionaaliseen feminismiin, missä paitsi kantasuomalainen mies on paskakasa, niin myös Suomi on myytävänä. Muslimeille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, DuPontille, MikkoK:lle, Ikätoverittarille, Juha R:lle, Pyssymiehelle, Qroquius Kadille ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Olet täysin oikeassa.

DuPont & Juha R: Uskoisin, että juuri Pat Condell.

MikkoK: Toivoisin tiukempaa linjaa persuilta toki itsekin mutta ei se kumminkaan ole se Soinin vedätys.

Ikätoveritar: Totta. Vain taivas on tuolle porukalle rajana.

Pyssymies & Qroquius Kad: Se kaasu on sen verran tärkeä niin Venäjälle kuin Euroopalle että ei sitä kraanaa suljeta.

Ano2: Ja muistutetaan että Niinistö on täysiverinen federalisti.

Anonyymi kirjoitti...

Haa! tulin lukemaan yhtä vanhaa juttua, mutta täällä olikin liuta uusia juttuja.
Ymmärsin tossa aiemmin että nyt olis luvassa pidempi tauko yrjöllä, kun hyvästejä jätti, joten päivittäiset tsekkaukset jäivät pois. Mutta nyt taitaa mennä sunnuntai täällä. Yllättävä isänpäivä lahja minulle! Näinä hulluuden päivinä on todella terapeuttista lukea täyspäisten juttuja.

t:Jaakko66

Anonyymi kirjoitti...

Jos puola vääntää kraanan kiinni, mitäs putler sille mahtaa? Tai saksa? Olisi sitäpaitsi ihan looginen juttu, raja kiinni - ei ihmisiä, ei kaasua, ei kulje mitään rajan yli. Puola saa ja voi sulkea rajansa. Ihan kansainvälisten sopimustenkin mukaan.

Kannattaa muistaa, että puolan rajat takaa paitsi iso-britannia ja ranska nyt myös USA.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys,

(ja isänpäiväonnittelut meille kaikille lisääntyneille XY-kromosoomikoille.)

Lukashenkalla taitaa olla päällimmäisenä jotain omia tavoitteita, kun näitä tekee, toki tähän asti Putinin sallimuksella. Kun alkoi uhitella kaasuhanojen sulkemisella, Putin yskäisi, että eipäs sentään. Kaasu on nyt aivan liian kovassa hinnassa, että Venäjällä olisi varaa olla myymättä. Toki tämäkin tilanne on ollut omiaan nostamaan energian hintaa. Ja koska Venäjä pitää kotimarkkinoillaan kaasun hinnan väkisin alhaalla, on sen syytä rahoittaa hommaa vientikaasun nylkyhinnoilla.

Glasgown julkilausuma, jossa hallituksia kehotetaan nopeasti irtautumaan riippuvuuksistaan fossiilisista polttoaineista, on tätä taustaa vasten ihan järkevä. Ei ole hyväksi olla riippuvainen Venäjän tai OPECin tai minkään roistovaltion tarjonnasta. Toinen juttu on sitten, millä tavalla kukin hallinto tämän homman hoitaa. Saksalaistyylinen tuuli-ja aurinkosähköstrategia näyttää vain lisäävän tätä riippuvuutta, ja aiheuttavan epävakautta energian hintoihin. Ja vaativan paljon huonolla hyötysuhteella makaavaa infraa. Nurkan takana näyttää kehittyvän tilanne, jossa ydinenergia tekee paluuta. Vakaata ja hyvällä hyötysuhteella tuotettavaa, siedettävällä hinnalla kannattavasti myytävää sähköä tarvittais jo nyt. Kehittyvä energiakriisi vie asiaa väkisin tähän suuntaan..ja vihreiden on pian pakko tässä kohden tinkiä dogmeistaan.

Postauksen varsinaiseen aiheeseen liittyen nostan tikun nokkaan perjantaina Ylen uutisiin tuottaman "human interest"-näkökulman. Uutisissa kerrottiin ensin siitä, kuinka Turkki oli painostuksen kohteena alkanut estää näitä trafficking-lentoja Valko- ja Varsinais-Venäjälle. Mutta sitten Istanbulin toimittaja oli kaivanut jonkun irakilaisperheen juttuunsa, jotka olivat kauhean pöyristyneitä siitä, että jo ostettu lippu oli mennyt haaskiin, eivätkä nyt päässeetkään haluamaansa Minskiin. Voivoi.

Kyllä minunkin mielestäni tällaiset ihmiset ovat tilanteen uhreja. Mutta ihan kuin Yle olisi tahtonut kertoa, että he tarvitsisivat eurooppalaista kuluttajansuojaa, kun ovat jonkun Ivanin tms. ihmistrokarin huijaamiksi joutuneet?

Ehkä, toivottavasti, tämä tilanne tuo väestönsiirron raadollisuuden selvemmin esille kuin 2015 vyöry. Ehkä useampikin silmäpari avautuu näkemään. Vaan on se kova paikka vihervasemmistolle käydä peittelemään jätöksiään, kun tortun ympärillä ei ole kuin paljasta kalliota.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Jaakko66:lle, Pyssymiehelle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Jaakko66: Lämmin kiitos kannustuksestasi. Uskoin itsekin tauon kestävän paljon pidempään. Elämäntilanne oli ja on vaikea. Mutta tajusin, että blogin ylläpitäminen auttaa minua.

Pyssymies: Mutta eihän se Puola ole uhonnut kraanan sulkemisesta vaan Lukashenka. Enkä oikein usko, että Puola haluaa tuplasti isompaa kärhämää niin itään kuin länteen. Ja puolan rajathan on kertaalleen taattu suurvaltojen toimesta. Oliko se 1939?

Achtung: Kiitos hyvistä huomioista. Niistä fossiilisista vaan ei kerta kaikkiaan päästä eroon halutuissa aikatauluissa. Varsinkaan Suomessa ja nyt tarkoitan lämmitystä ja liikennettä. Vihervasemmiston silmät eivät aukea tästäkään härdellistä. Se on aivan varma. Ja vihervasemmistoon kuuluu kirkkaimpana tähtenä juuri Yle.

QroquiusKad kirjoitti...

"Suomen Sotilas" kirjoitti hiljattain tuosta Puolan rajojen "takauksesta" 1939.

Se taisi mennä niin, että Ranskan ja Britannian poliitikot lupailivat sellaista, mistä kenraalit oikein suuttuivat heille;
amerikkalaisia mukaillen heidän suunsa kirjoittivat shekkejä joita heidän kehonsa (tahtoo sanoa asevoimat) eivät kyenneet lunastamaan.

Ellen väärin muista, joku brittikentsu taisi asian sanoakin suoran puolalaisille, että älkää hyvät ihmiset uskoko tuohon ministereidemme lupailuun.

Nyt tilanne on aivan toisenlainen, ja USAn myötä puruvoimaa on taatusti niin paljon, ettei tsaari Vladimirilla ole mitään halua ryhtyä testaamaan Viidennen Artiklan pitävyyttä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, USA:lla on puruvoimaa. Mutta onko se valmis käyttämään sitä? Aina voi olla hieman epäilevä ja uskoisin, että niin puolalaisetkin ovat. Heillä kun on kokemusta siitä, kun jää yksin lupauksista huolimatta. En tosin usko, että tästä on mitään aseellista rähinää tulossa. Venäjäkään ei ole läheskään niin vahva kuin Neuvostoliitto aikanaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, tuli oltua muutama päivä reissussa. Olipas mukava olla sellaisessa paikassa jossa näitä ählämäählämä akbaareita ei heilu seiniä pystyssä pitämässä, samalla meni useampi päivä ilman mitään kotimaan uutisia. Myös se tauko teki terää verenpianeille. Näköjään kovin paljon en menettänyt; samaa paskaa kuin ennenkin, ainoastaan annoskoko on kasvanut.

Iltapulu ja muut vastuulliset julkaisutkin näyttäisivät säilyttäneen linjansa. Muutaman invaasiota vähättelevän jutun lisäksi aiheesta on tehty nyyhkytarinoita hyväsydämisistä puolalaisista jotka auttavat näitä rassukoita, ja jostain on onnistuttu kaivaamaan paleltunut lapsikin. Ei olisi kukaan paleltunut omassa maassa, nälkääkään tuskin olisi riesana koska mistään hädänalaisista ei 100% varmuudella ole kyse.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eihän se Puola ole uhonnut kraanan sulkemisesta vaan Lukashenka. - Ei niin. Mutta puola voisi sen silti sulkea, lokasangolle vittuillakseen ja putlerille. Sleepy joe on tietysti arvaamaton liittolainen mutten silti usko putlerin kolmatta kähinää vielä haluavan.

Mutta jos haluaa, vinkki sleepy joelle: Anna mennä vaan, venäjä lasitasangoksi. Ja serbia myös, ne on pääseet liian vähällä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Puupääukolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Puupääukko: Totaalinen uutispimento tekee välillä kyllä eetvarttia.

Pyssymies: Puola tuskin haluaa tilannetta hankalammaksi kuin mitä se jo on. Ja onhan niin että jos jenkit meinaavat muuttaa Venäjän lasitasangoksi niin Venäjällä on kyllä kyky tehdä sama jenkeille. Mitä serbeihin muuten tulee niin jonkun verran tunnen vanhoja faittereita ja kaikki sanoivat että serbien kanssa pystyi neuvottelemaan mutta muslimien kanssa ei juurikaan.

Anonyymi kirjoitti...

Serbit yhdessä niku viimeisen kanssa aloitti maailmansodat, I ja II. Paskasakkia, kuten ryssätkin. Ja pääsi kuin koira veräjästä. Ja ovat taas juonimassa sotaa pystyyn.

Puolan rajasulku helpottaisi tilanetta, veisi rahaa pois lokasangolta, putlerilta ja saksan ääliöiltä.

Pyssymies