perjantai 19. elokuuta 2022

TÄYDELLISEN KESÄN RESEPTI

Kun kirjoittelin tässä hiljattain siitä kun pikkumöllit Ykä ja Kartsa ostivat tyhjillä kaljapulloilla hillomunkit mieheen niin siinähän tuli todettua kuinka vähästä sitä silloin olikaan tyytyväinen. Rupesin siinä sitten itsekseni miettimään asiaa laajemmin ja tuumin että minkälaisista rakennuspalikoista koostui silloin – tässä tapauksessa vuonna 1974 – se täydellinen pikkusen pojan kesä. Mikä olikaan sen resepti? No, ensimmäisenähän tietysti tarvittiin se kesä. Joka alkoi siitä kun suvivirsi soi ja alkoi kahden ja puolen kuukauden totaalinen vapaus:

Sinänsä ennen kuin alkaa hehkuttaa pikkusen pojan kesän rakennuspalikoita niin tulee muistaa, että niistä tärkein oli tietysti koti ja vanhemmat. Ilman heidän tukea ja turvaa ei pikkusen pojan kesän rakennuspalikoita olisi voinut edes yrittää kerätä. Koti oli silloin Oy Firma Ab:n rivariasunto ja vanhemmat takasivat turvan lisäksi säännöllisen muonituksen. Hyvin yleinen sapuska oli peruna ja erilaiset kastikkeet sekä ruisleipä ja kyllä niitä vallan söi hyvällä ruokahalulla. Kulinarismipäiviä olivat sitten ne, kun tarjolla oli pikku-Ykän herkkua makaroonilaatikkoa:

Ja kyseessähän oli siis kesä. Mopokesä auringonpaisteinen mutta siitähän Sleepy Sleepers lauloi vasta vuonna 1979 eikä pikku-Ykällä ollut mopoa muutenkaan mutta tarvittava liikkumisväline eli pitkäsatulainen polkupyörä oli. Ei meillä niitä muistaakseni vielä silloin miksikään fillareiksi kutsuttu:

Kyseisessä kuvassa on kieltämättä hieman lapinlisää sillä hyvin harvalla möllillä noin hienoa peliä oli. Mutta sen ajan pyöristä on aika vähän kuvia netissä. Ja tuon vasemmanpuoleisen kaverin tukkamalli on yksi yhteen vuotta 1974. Polkupyörän kanssa ei tarvittu kypärää, vaan sellainen pitkälippainen lippalakki jonka lippa oli käännetty taaksepäin. Samoin housujen perstaskusssa oli sellainen muovinen kampa joka näkyi vähän taskun yläreunasta. Jaa miksi? No kun isommillakin pojilla oli. Se oli muotia vissiin. Tosin aivan turhaa sillä eihän me kuontaloamme korjailtu ollenkaan. Se vähä, mitä tehtiin meni ihan hyvin viispiikkisellä.

Pyörällä pääsi mihin halusi mutta pikkumölli tarvitsi kesänsä rakennuspalikoiksi tietysti valuuttaa. No senhän takasivat vanhemmat mutta se valuutta oli kylläkin sitä kolikkomallista. Setelirahaa oli hallussa hyvin harvoin.

Taloustietoiset möllit tietysti sijoittivat valuutan mahdollisimman kustannustietoisesti ja kaikkein kustannustehokkain sijoitus oli merirosvo- ja hedelmärahat:

Oikeastaan kyseessähän oli vain valuutanvaihto eli markat tai pennikolikot vaihdettiin piratokseihin. Taloustietoiset möllit harrastivat myös yhteistä, kommandiittiyhtiöluontoista sijoitustoimintaa ja sen kohteena oli pyrotekniikka jota möi paikallinen osto- ja myyntiliike vuodenajasta riippumatta. Myynnissä oli siis papatteja, kinureita ja tykäreitä.

Ja ne sen ajan tykärithän olivat oikeasti ihan kovia jytkyjä

Näitä touhuja harrastettiin kavereitten kanssa ja siihen kuului yksi olennainen täydellisen pikkupojan kesän elementti eli vapaus. Meillä oli ruoka-ajat ja kotiintuloajat ja niistä tuli pitää kiinni. Muuten me saatiin mennä ja sählätä ilman mitään valvomista.

Mutta täydellistä kesää vietettiin myös tietysti kotona ja siihenkin tarvittiin elementtejä. Yksi hyvin tärkeä oli studio. Ja studionahan toimi Philipsin kasettimankka:

Stereo? Mikä on stereo?

Muistelisin että ne ostetuimmat tyhjät kasetit olivat silloin merkkiä Ampex ja Basf. Ja studion äänityssessio tapahtui aina lauantaisin kun Yleisradion rinnakkaisohjelmasta tuli nuorten sävellahja. Tietenkin kekkoslovakialainen nuori harrasti myös kirjallisuutta:

Tällaisen korkeakirjallisuuden lukemisessa auttoi pikkumöllien keskinäinen ja hyvin toimiva lend-lease-järjestelmä eli yhden möllin ei tietenkään tarvinnut hankkia itselleen kaikkia mahdollisia sarjakuvalehtiä. Kalliimpia sarjakuva-albumeita esim. Asterixia ja Lucky Lukea sekä kovakantisempaa tavaraa hankittiin sitten sen ajan internetistä eli kirjastosta jossa pikku-Ykäkin oli tuttu vieras.

Luonnollisesti täydelliseen pikkupojan kesään – niin kuin sinänsä talveenkin – kuului pienoismallien kokoaminen:

Erityisesti Airfix ja Revell tarjosivat mahdollisuuden tähän harrastukseen ja pienoismallit olivat ainakin silloin vielä kohtuullisen hintaisia. Jopa pikkupojan kukkarolle. Mitenkä lienee nykyisin?

Yksi niistä tärkeimmistä palikoista täydelliseen pikkusen pojan kesään olivat tietysti kaverit. Ja omalla asuinalueella heidän myötään loisti poissaolollaan myös paha elementti eli pelko. Alue oli siitä hyvä että siellä ei kiusattu ketään eikä rääkätty ketään. Kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään. Kun se pikkusen pojan kesä 1974 loppui niin pikku-Ykäkin oppi että se ei ollut pysyvä olotila, maailma olikin paska paikka ja ihminen toisilleen koko perkele. Mutta kesällä 1974 sitä ei vielä tajunnut.

Se, mikä siihen aikaan kuului oli myös luottamus. Siitä kirjoitin jo aikaa sitten:

Kiikkupalloa pelailtiin. Sitten siihen ilmestyi kaksi ikivanhaa heppua. Tai no, iän myötä ikivanhan käsitys alkaa kummasti venymään, todennäköisesti ne olivat saman ikäisiä kuin minä nyt, mutta silloin nyrkillätapettavana kaikki, millä kasvoi parta sijoittui ajallisesti jonnekin kelan ja kuopan puoleenväliin.

Me oltiin tietysti siinä vähän varpaillamme, kun ajateltiin, että meidän epäiltiin tehneen joitain kolttosia. Ja kun jätkälössin koostumuksen ottaa huomioon, niin epäilyksille kiistatta saattoi olla perusteitakin. Mutta ne vaan totesivat, että nyt pannaan pojat jalkapallon korttelisarja pystyyn. Kertokaa kavereillenne ja tulkaa Senjasen kentälle huomenna siihenjasiihen aikaan. Joka heppu tuumasi pikkupojan innolla että joo, eikä siihen muuta tarvittu. Muutama samanlainen heppu oli kiertänyt muita jätkälössejä muissa kaupunginosissa ja eihän siinä mennyt kuin muutama päivä, kun täysi sarja oli pystyssä. Oy Firma Ab oli antanut vielä pelipaitojakin. Minäkin sitä sarjaa muutaman kesän touhusin, vaikken mikään Beckenbauer ollutkaan. Lähinnä Pele kahdella ällällä. Mutta mukavaa se oli yhtä kaikki.

Mietin, mahtaisiko tuollainen onnistua nykyisin? Ainakaan ihan noin ex tempore. Pitäisköhän siihen olla jotkut luvat? Pitäisikö sarjan vetäjien ehkä toimittaa rikosrekisteriote jonnekin? Pitäisikö heillä olla ehkä joku tutkinto ja kirjallinen lupa? Antaisivatko äiteet poikien mennä vahtimatta? En osaa sanoa. Vanhemmat Perskeleet totesivat vaan, kun korttelisarjan alusta kerroin, että no sehän on hyvä, pysyy nulikat pois töllöntöitä tekemästä.

Näinköhän tuollainen onnistuisi enää nykyisin?

Sellainen oli se täydellinen pikkusen pojan kesä. Siitä on aikaa 48 vuotta. Eikä silloin pissishallituksemme ollut vielä syntynytkään. Ehkä se teki sen vielä täydellisemmäksi.


31 kommenttia:

QroquiusKad kirjoitti...

Siinä sukurutsatun kyläaatelin Janten lain mukaan hallitsemassa Tuppukylässä, jossa jouduin asumaan lapsuuteni ja teini-ikäni pelko oli läsnä kaikkialla;
joskus jopa omasta kotipihasta piti paeta vauhdilla sisälle.
Niinpä omat pikkuisen pojan kesäni vietettiinkin aika tarkoin muualla.

Suvivirren jälkeen Kadin veljesten pakattiin yöjunaan, joka veisi heidät äidinpuoleiseen mummolaan.
Heinäkuun alussa sitten takaisin Tuppukylään, josta matka jatkui isänpuoleiseen ukkilaan.
Joskus tehtiin automatkoja Norjaan teltassa yöpyen.
Niistä jäivät ne lapsuuden kesien parhaat muistot.

Mitä koottavien pienoismallien nykyhintoihin tulee, tuolta voi katsoa:

https://www.hobbylinna.fi/fi/category/lentokoneet-1-35-1-24-1-18/2400100

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Olen pahoillani tuosta. Mutta enhän minä sille mitään voi. Onneksi sinulla oli se mummola ja ukkila Nuo pienoismallithan ovat nyt aivan järkyttävän kalliita.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne ny kalliita oo, ku rahalla saa. Ja on ne niin paljon parempiakin kuin muinoin. Nostalgiasyistä rakentelin juuri vuonna 1965 julkaistun Monogrammin 1/48 mittakaavaisen FW-190 mallin. Nykyisiin vastaaviin verrattuna vähän detaljeja, osia ehkä1/5 osa ja ne detaljit etäisesri muustuttaa oikeaa. Nykyisissä tosiaan detaljien määrä ja laatu on huikea. Tosia 70 luvulla silloiset koottavat kelpasi eikä edes osattu toivoa parempaa 😊

QroquiusKad kirjoitti...

Eipä pahoittelemista, asiantilan mainitseminen oli vähän kuin alustusta kertomuksille siitä paremmasta kesästä paremmissa paikoissa.

Laskiämpäri kirjoitti...

Onko Ykä kohdannut tällaista: Viimeisten muutaman vuoden aikana vanhoja tuttuja lapsuus-, koulu- ja opiskeluajoilta ovat alkaneet käyttäytyä kummallisesti. Satunnaisesti kun nähdään, tuskin tervehditään ja ei mitään puhetta että vaihdettaisiin muutama sana. Olisko tämä nyt sitä ghostaamista? Tämä on siis melko uusi ilmiö ja muutama työkaveri on kokenut samaa. Huomasin asian muutama vuosi sitten kun vanha koulukaveri, jonka kanssa olin muutaman kerran vuodessa vaihtanut kuulumisia lähinnä juhlapäivien yhteydessä, lakkasi vastaamasta viesteihin. Postit ovat kuitenkin menneet perille, koska ei tullut takaisin ilmolla, että osoitetta ei löydy. Vielä 2000-luvun alussa kun sattumoisin tavattiin juttu jatkui suurin piirtein siitä mihin se edelliskerralla jäi. Kummallista kyllä, tuon mainitun koulukaverin vaimo ei ole muuttanut käyttäytymistään ja kuulumisia vaihdetaan jos sattumoisin nähdään.

Sinänsä tämä ei haittaa ja olen jo elänyt 4/5 elämästäni, joten mitä väliä. Kuitenkin kummastuttaa kun yhteydenpito on niin helppoa nykyisin ja mitään vittuilua tms. näihin kavereihin en ole koskaan kohdistanut. Melko uusi ilmiö, mutta jotenkin tulee mieleen lapsuuden ajan ruotsinvieraat, jotka joka kesä tulivat Suomeen, sitä kesti aikansa ja sitten se loppui kuin veitsellä leikaten ja yhteydenpito hiipui muutenkin.

Näitä loppukesän kuumassa yössä miettien.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Tuossa parin kolmensadan metrin päässä jytisee Blockfestin räppäreiden bassot Ratinan rannassa niin että parvikelasit täällä mäen päällä helisee, ja mahtava määrä on noita nykynuoria ihmisnälässä siellä hillumassa, koskapa sekin möykkä on ihan megalomaanista. Tuosta musiikista en ymmärrä mitään muuta kuin uhoamisen, mutta kaipa siinä jotain sisältöä täytyy olla kun se massaa noin vahvasti suggeroi.

Ehkäpä pääministerikin on siellä "pitämässä hauskaa". Vähintäänkin luulisi vaemmistolaisten naispoliitikkojen hakeutuvan tuonne voimaantumaan, amerikangangstaa taitaa olla tarjolla. Eikös ne ole just niitä vähemmistöjä joita interperspiratsionaalisen feminismin nimissä pitää kaikin tavoin suosia ja suojella?

Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä vähemmän sitä ymmärtää tätä räyhähenkeä. Aiemmasta kokemuksesta tiedän, että huomenna ja ylihuomenna nämä kaikki kadut tässä ympärillä on syljeskelty täyteen. Ikään kuin niillä olisi kaikilla jokin oraalinen häiriö. On millä mällätä, mälliä riittää.

Reijo Koiras kirjoitti...

Näiden lukemisesta tulee aina hyvälle tuulelle. Olen tästä täällä tainnut ennenkin puhua, mutta minä voisin tehdä samanlaisen muistelun esim. vuodesta 1989, eikä se niin kovin paljon tästä poikkeaisi. Ne erot liittyisivät lähinnä yksityiskohtiin. Polkupyörillä mekin painettiin ilman kypärää, mutta satula ei ollut enää tuota pitkää mallia. Valuuttakin oli samaa, mutta yhden pennin kolikoita ei enää ollut. Merkkareita mekin ostettiin, en tosin ole varma olivatko ne jo tuohon mennessä muuttuneet. Papatit ja muut eivät ehkä olleet enää samanlaisia kuin 1974, mutta kovia paukkuja nykyisiin verrattuna. Mankat olivat modernimpia ja stereoitakin löytyi, ja Tex Willerin ja Korkeajännityksen tilalla oli Aku Ankkaa. Mutta muuten nuo peruselementit vapaus ja luottamus olivat kovasti läsnä, ja pelkokin loisti poissaolollaan. Mutta väittäisin, että jos minua 7-8 vuotta nuorempi tyyppi tekisi samanlaisen muistelun, se olisi jo melkoisen erilainen. Saatan toki olla väärässäkin.

KKossu kirjoitti...

Tervehdys!
Tervetuloa Yka Lahteen 3.9. Yhteiskoulun tiloissa järjestettävään suureen pienoismallinäyttelyyn. Siellä huomaa hyvin että harrastus elää edelleen ja kun ottaa nykymallisarjojen laadun, sekä inflation hyomioon, niin hinnat ovat melkeimpä laskeneet :)

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin omistin tuollaisen pitkäsatulaisen ja se olisi varmaan vieläkin tallessa elleivät sukulaiset olisi pöllineet sitä joskus 80-90 luvun taitteessa omille jälkeläisilleen. Enpä ollut vahtimassa kun palevelin Rajassa ja sittemin lähdin kouluttautumaan. Ja tosiaan tuo spontaani ulkoliikunnan harrastus oli menneessä maailmassa ihan selvä asia ja siihen törmäsi jatkuvasti. Koronasulkujen aikaan oli aika jännä kokemus kun näin jäätyneen järven rannalla poikaporukan kolaavan lunta ja asettamalla reput "kaukalon" molempiin päihin maalitolpiksi. Oli niinkuin aika olisi pyörähtänyt 40 vuotta taaksepäin. Toista kertaa en tuohon taida törmätä. Itsekin omistan tuollaisen Philipsin mankan ja harrrastan vielä DX-kuunteluakin 80-luvun liikennevastaanottimella. Kokonaisuudessaan kirjoitus oli mainio kooste kekkoslovakialaisen pikkumöllin sielunmaisemasta. Toista on nyt. Ollaan saavuttu jonkinlaiseen moderniin versioon Sodomasta ja Gomorrasta. Purskahdin ääneen nauruun kun näin äsken kaupassa molempien iltalehtien lööpit: "EI OLLUT KRAPULA" ja "EN OLE KONTANNUT ENKÄ RYMYNNYT". Ja kyllä tästä vielä alemmas päästään kunhan maltetaan odottaa.

PS-lehdenjakaka

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Täällä taas, korpien keskellä, ei ollut kesän vietossa kummempaa eroa koulunkäyntiaikaan kuin että koulunkäynti jäi pois. Mutta työ ei jäänyt !

Anonyymi kirjoitti...

Itse vietin kesät enimmäkseen ulkona. Aamulla kuudelta ylös, ulos ja aamupala vasta, kun muu väki heräsi. Iltauutisten (klo 21.00) aikaan piti kotiutua. Siihen aikaan tekstiviestin asemasta käytettiin reipasta huutoa: "****, sisälle nyt!"

Nuo tykinjyskyt olivat mahtavia. Naapurin pojan isohkoon leikkiautoon piti kokeilla. Palat sinkoilivat sinne tänne, osa ikkunaan, mistä seurasi korvamakeaa. Silloin poikia ei ollut vielä masennettu neideiksi. Nykyään sädetikutkin taitavat olla liian vaarallisia.

Parhaat muistot ajoittuvat minullakin 1970-luvun alkupuoliskolle. Lapsuus loppui yläasteelle. Muistan erään harmaan syksyisen päivän, kun koulun ankealla asfalttipihalla ajatus löi tajuntaan kuin kymmenen kilon leka: "Huoleton lapsuus on ohi. Se oli siinä. Vitutti."

Anonyymi kirjoitti...

Lapsuudessani (josta on jo ikuisuus), perheellämme ei ollut kesämökkiä, mutta meillä oli jotain paljon parempaa; vuokrattu kesäasunto järven rannalta ison maalaistalon toisesta päästä! Isäntäväen lisäksi siellä vietti kesää myös toinen kaupunkilaisperhe ja lapsia talossa oli parhaimmillaan 11. Kun koulut loppuivat toukokuun viimeisenenä sinne lähdettiin ja koulujen alkuun tultiin takaisin. Ihana isäntäväki päästi mukaan maalaistalon elämään, vaikka taisimme enimmäkseen olla tiellä.

Ei siellä eroteltu tyttöjen ja poikien leikkejä vaan kaikki kynnelle kykenevät olivat mukana. Puuliiteri kirveineen ja sahoineen tuli tutuksi, aitta ja navetan vintti oli leikkikäytösssä, heitettiin tikkaa, uitiin, ongittiin ja ravustettiin, käytiin sotaa koiranputkilla ja pihlajanmarjoilla tai itsetehdyillä jousipyssyillä, rakennettiin majoja, hätyyteltiin kanoja ja ripsuttiin lehmiä emännän lypsäessä ja lähimetsässä kirmailtiin leikkien "seuraa johtajaa" tai inkkaria. Perheen kanssa sitten marjassa ja talvivastojen teossa. Ja tietenkin saunottiin lähes joka ilta. Kaupunkiin palasi syksyllä terve, reipasta ulkoilmaelämää viettänyt porukka sydän täynnä unohtumattomia muistoja. Oi niitä aikoja!

Rva Ano

Vanha kyynikko kirjoitti...

Aach,1974,tammikuusta joulukuuhun valtion ruoka ,majoitus ja terveellinen liikunta,hieno kesä seilailla tyv Turunmaalla,arabien järjestämästä öljykriisistä huolimatta.Me vähän vanhemmat kössitkin ruukattiin lueskella "korkkareita" ja kuunnella Juicee ja Hectoria,ym sen ajan staroja..hianoo aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin samanlaiset muistot 1970-luvulta. Espoossa polkupyörää sanottiin fillariksi tai tsyggeliksi yleisesti. Ensimmäiset pienoismallit tein 1975, muistan vieläkin. Faija osti P-38 lightigin, Mosguiton ja Mersu Bf-109E:n. Naapuri joka oli Junkers 88 tähystäjä (JK-262 muunmuassa) osti Spitfire
Mk-1 koneen synttärilahjaksi. Siitä saakka olen pienoismallien ja sotahistorian parissa puuhastellut. Vieläkin voi ostaa Airfixin retromalleja hinnat alkavat 8-10€. Noin muutoin pienoismallien laatu on noussut huimasti nousta ajoista. Tamiya oli silloin huippua, kuten vieläkin, muita olivat Heller, Italeri, Matsbox ja Hasegawa. Kesälomat olivat tosiaan kesälomia meille vintiöille odotettuine kesäleireineen ja erityisesti kalastus reissuine, joissa välineinä mainio bambu onkivapa tai jokin Abumatic kela ja saman firman vapa. Uistimena Abum reflex tai aikansa mainiot rapalan vaaput. Perhosia keräiltiin ahkerasti ja lintuja seurattiin lukuisilla retkillä. Hyvät on muistot tuolta ajalta, jolloin asiat oli mallillaan.

- Perttu Ahonen

Anonyymi kirjoitti...

Kiitokset Yrjölle mukavista aikamatkoista ja ajankuvista, ne innoittavat muistelemaan omia vastaavia kokemuksia. 1980-luvun alkupuolella syntyneenä ja lapsuuden maaseututaajamassa viettäneenä enimmät muistikuvat liittyvät 90-luvun alkupuolen ja hiipuen loppupuolen elämänmenoon. Kesäisin tosiaan oltiin paljonkin ulkona, kylällä oli epävirallinen tyhjäksi jääneen omakotitalotontin kohdalle syntynyt jalkapallokenttä johon joku kylänmies värkkäsi alkeelliset maalit. Talosta taloon, ehkäpä jopa lankapuhelimeen soitellen kerättiin kööri kasaan ja pelattiin menemään. Monet kaverit harjoittivat kalastusta eri muodoissaan, joskin itselle se jäi harmillisen vähiin - olinhan jonkinsortin tietokonenörtti, jonka aika kului monesti Bitin ja Pelit-lehden juttuja tankaten (olivat muuten jälkikäteen ajatellen ihmeellisen vihervasemmistohenkisiä monet niistä toimittajista) ja pelejä pelaten.

Yksi kuvaa hallinnut juttu oli tasapuolinen köyhyys tai sanotaanko niukkavaraisuus. Esimerkiksi uusia autoja oli todella harvalla perheellä (toisaalta monella oli jonkinlainen vene ja kesämökki). Lama vei kylältä monta yrittäjää konkurssiin ja vanhempaa työttömäksi ja esimerkiksi koulussa kierrätettiin jopa työkirjat seuraaville käyttäjille monena vuonna.

Oma lapsuus loppui yläasteelle joka oli Rädyn Saksan kuvausta mukaillen paska paikka aivan joka suhteessa. Lukio meni paljon mukavemmissa merkeissä, mutta mieli oli "aikuisen".

Anonyymi kirjoitti...

Laskiämpäri: Johtuisikohan mainitsemasi ilmiö samasta asiasta joka askarruttaa itseänikin. Eli tuolla tulee vastaan joku joka heittäytyy tuttavaksi, vaan sitä ihmettelee, että kuka hemmetti tuo on/oli. Kun ei vaan muisti pelaa kuin pätkittäin, tosin saattaa joskus aikojen päästä välähtää, että perhana, se olikin se naapurin pena/matti/impi/seija tai kuka kulloinkin. Kysäse ohimennen kaverisi vaimolta, että kuis sen miehes muisti tms. onko siinä jotain kun ei enää"tunne". Tosiaan itsellänikin tuota tapahtuu, nykyisin yhä useammin, että kyllä kaveri vaikuttaa tutulta, vaan aivot ajattelee, että kuka perkama nyt tekeytyy tuttavaksi, ja kun mediassa jatkuvasti pelotellaan näistä kaikenmaailman "saalistajista", eihän sitä uskalla antautua jutulle.
Tuo vuosi 1974 on ainakin minulla jo taakse mennyttä nuoruutta, olinhan jo "akanmiehiä" ja omaa lastakin kaitsenut jo nelisen vuotta, mutta yhtä kaikki nuo kuvatut jutut kuuluuivat silloin jo elettyyn nuoruuteen ja varhaislapsuuteen. Ei meitä kellon kanssa vahdittu ja iltaruoka-aika oli pakollinen kotiinpaluun aika. Muuten sai olla ja mennä ja touhuta.
Ja samaa jatkettiin oman muksunkin kanssa. Soveltuvin osin. Kun se maailma rupesi ainakin täällä mastojen juurelle muuttumaan, eikä välttämättä parempaan suuntaan.
Huru-ukko
PS. Silloinen lapsi tulee huomenna kylään oman "iltatähtensä" kanssa. Ja tämä lapsi ei syö purkkihernekeittoa, mutta ukin tekemä kuulemma maistuu. Joten sitä on, osi kattilallinen josta riittää kotiinviemistäkin:)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Qroquius Kadille, Laskiämpärille, Seppo Oikkoselle, Reijo Koiraalle, KKossulle, PS-lehdenjakajalle, Terho Hämeenkorvelle, Ano2:lle, Rouva Anolle, Vanhalle kyynikolle, Perttu Ahoselle, Ano3:lle ja Huru-ukolle & kiitos jaetuista muistoista ja lisäyksistä.

Laskiämpärille voin todeta että kun olen asunut kymmeniä vuosia muualla kuin syntymäkunnassani niin kontakteja ei ole ollut oikein muutenkaan.

Sepon kanssa olen jytinästä täysin samaa mieltä. Räp ei ole musiikkia vaan akustinen ympäristörikos.

Ja KKossulle kiitos vinkistä.

Anonyymi kirjoitti...

Makaryyniloora mainittu, siitä pisteet.

Suomalaisen kulinarismin huipentuma - kahdesti paistettu makaryyniloora, on myös syytä mainita. Se siis paistetaan ensin uunissa normaalisti ja sitten lämmitetään paistipannulla voissa paistaen. Ei mikroaaltouunissa, eikä margariinissa kuumentaen. Sen pitää ruskistua ja hieman kuivua, näin siitä tulee verratonta herkkua.

Syksyn saapuessa tämä hieman lohdutti, kun jouduin laskeutumaan Saaresta maan pinnalle, kuolevaisten maille Tuppukylään.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Oli se natiaisen elämä tuolloin ihan hurjaa. Jotain 70 +/-? Asuttiin ajan duunarioloissa eli vesi kannettiin, jätteet tunkiolle ja kaikki mahdollinen poltettiin hellassa tai kakluunissa. No oli siunaantunu kaikenmaailman tyhjäksi menneitä Deodorantti, kärpäsmyrkky sun muita pöttejä iso kessullinen liiteriin. Siihen aikaan ei oikein tiedetty että mitä niiden kanssa pitäis tehdä? No me kolliskot tiedettiin! Roskanpolttotynnyriin pimeänä syysiltana tulet, ja me urhot vuoron perään painepurkki tuleen! KOMIASTI PAUKKU! ja hieno kipinävana perään! Muutama tosin vain suhahti. Loppuivat! No juu meillä oli 2 haulikon panosta jemmassa. Saatiin naapurilta kun silloin ne oli pahvia ja turvonneet käyttökelvottomiksi. Joo polkupyöränromusta se ohjaustangon pystyputki, ruudit ja haulit sisään ja se pultti tiukalle että se kartio tuli tiiviiksi ja eikun pönttöön! Ja karkuun. No 10min ja jumalaton jysäys! ( no oli se polttotynnyri jo muutenkin vaihto kunnossa) muutaman sekunnin päästä kuului talon katolta plamplam? Paskanauru loppui lyhyeen, ku faijavainaa ilmestyi kalsareissaan ovensuuhun!
Tarina ei lopu tähän. No muori oli ratsannu housuntaskut, siellä oli ne nallit. Hän tottuneesti mätti kaiken epämääräisen sinne KAKLUUNIIN. Luukunsaranat kesti, mutta olipahan olohuone surkiassa siivossa! Eikä onneksi palanu koko tupa! Muutaman viikon oli 2 jullikkaa tosi ahkerasti matontamppaajia, klapien toimittajia , veden kantajaa sun muuta! HÄVETTÄÄ VIELÄ 50V JÄLKEENKIN! Rane

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Ranelle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Joo, tuo on tuttua evästä.

Rane: Kiitos muistoista. Kai tarinan opetus on se, että kaikella hauskalla on hintansa.

QroquiusKad kirjoitti...

Olen joskus miettinyt miltä näyttäisi, jos nuotion läheisyyteen (joka olisi tietenkin paloturvallisessa ympäristössä, kuten vaikkapa sorakuopalla) laittaisi täyden aerosolipurkin ja ampuisi sen haulikolla hajalle.
Joku täällä saattaa tietääkin?

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä näillä 90 tai jotain syntyneilläkin on sitä luovaa "täystuho" ajattelua. Tulin aikoinaan töistä kotiin yllättäen jo kohta 1/2 päiviltä. Oma sälli ja serkkunsa tampaa niin perskseesti niitä lökälökä farkkujaan sammuksiin ku joo tulessa ovat? TÄH! Jässikät olivat tuolloin 10 v+/-? Aivopieru! Tankataan semmoiseen painesitettavaan vesipyssyyn BENSAA! Joo liekinheitin? Muovia kaikki osat, voi herran tähden! No joku varjelus siinä kävi, serkun viikkovierailu loppui, ja exä oli ihan kummissan kun tuo poika tottelee häntäkin? Kiristys on kova ase kakaroihin, en kertonu vaimolle!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ei tarvitse ampua. Se räjähtää siellä nuotiossa mainiosti muutenkin. On tullut kokeiltua.

Ano: Pikkumöllit tykkää räjäytellä kaikenlaista mutta sen bensan kanssa ei parane leikkiä. Se kun höyrystyy äkkiä ja on sitten käytännössä aerosolipommi.

QroquiusKad kirjoitti...

Minulla oli mielessä leimahdusefekti:
aerosolipakkauksen laittaminen tuleen räjähtämään vs. sen laittaminen avotulen lähelle ja hajottaminen niin, että aerosoli leviää ilmaan ennen syttymistä.

Eli siis se efekti, jota haetaan aerosoliammuksilla:
ammus hajotetaan pienellä räjähdyspanoksella kohteen yläpuolella ja ilmaan levinnyt aerosolipilvi sytytetään heti perään toisella.

Voisin olettaa, että leimahdus ja koko jytky olisivat erilaiset kuin tuleen paineen kanssa räjähtämään asetetun pakkauksen, kun palava neste leviää paineen vaikutuksesta aerosoliksi enne syttymistään?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tuota en ole kokeillut. Mahdollista kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Pommi, jossa ilma ja polttoaine muodostaa räjähteen on FAE tai FAX -pommi, Fuel Air Explosive /eXplosive. Se spraypurkki sopivalla aineella täytettynä ja rikottuna & sytytettynä on tämmöinen.

Ensimmäisten joukossa oli brittien pommi, joka oli täytetty magnesiumin ja rikin seoksella, seos oli puristettu kylmänä mutta kovalla voimalla briketeiksi. Eka ärjähde rikkoi pommin kuoren ja briketit pölyksi, toinen sytytti. Tulipallo sytytti. paine pirstoi ja rikkidioksidi tukehdutti, myös pommisuojissa olijat.

Sitten CIA jakeli itä-euroopan ja kuuban vastarintamiehille sytytintä, siis pikku pommia, jonka päälle piti asettaa bensakannu tai jauhosäkki. Paukku levitti sen polttoaineen ilmaan ja hetken kuluttua sytytti sen. Kun tämmöinen kukkui lentokonehangaarissa tai tehdassalissa tuli sitä ns. sdp-mallinen. Seinät leveällä ja katto korkealla, ainakin hetken aikaa.

Sahoilla ja myllyissä tulee välillä vahingossa luoduksi tämmöisiä, pääsy uutisiin seurauksena.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Jep, tiedetään. Karmein noista aseista taitaa olla se jenkkien MOAB.

Anonyymi kirjoitti...

Vietnamissa näitä käytettiin vietkongin tunneliverkostojen hävittämiseen, paineisku sorti tunnelit ja murskasi keuhkot tunneliasukeilta. Ja poltti hapen laajalta alueelta. tästä SIPRI ja muut kommareiden myötäilijät si aiheen itkeä, etä se on kielletty kemiallinen ase.

Ja joku kirja kertoi sitten san fransiscon sillan kaappauksesta, jossa pahikset torjuttiin pommilla, joka vei hapen ilmasta tainuttaen vaan ei tappaen. Nerokas insinööri modasi pommia. Muuten hyvä idea muttei toimi.

Ad KQ: laita retkikeittimen kaasurasia nuotion eteen hieman korkeammalle, ammu 222 / 223 tai 243:lla siihen purkkiin. Älä jää kiinni.

"Stereo? Mikä on stereo?" - No, daa. Etkös ole kuullut stereotestiä? Sitä missä kuului epämääräisestä suunnasta merkonomin hihitystä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Tuollaisissa suljetuissa tiloissa se ase on äärimmäisen tehokas. Ja stereotestistähän voi sanoa, että monovastaanotossa äänen piti häipyä lähes kuulumattomiin.

Anonyymi kirjoitti...

Semmosta suljettuun tilaan toimitettua pommia sanotaan termobaariseksi.

Tuo radion toiseksi paras ohjelma on kadonnut, kuten myös se kaikkein paras - ohjelmasiirtoketjun mittaus.

Muuten, puupölyn palamisvauhtia on tullut kokeiltua. Kasana se ei syty kovin hyvin ja palaa vaivaisesti. Kun sitä heitti nuotioon alkoi syttyä ja kun oikea ote ja annostus löytyi, niin lapiollinen meni ihan "HUMP!". Harmikseni en ollut paikalla kun kesätyöpaikan sykloni kärähti, ärjähti kuulemma imuputkiston kautta miehekkäästi. Epäiltiin jokun neropatin nakanneen tupakin tumpin imuriin.

Pyssymmies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Joo, niin kutsutaan. Venäläisillä on niitä raketinheittimissä. Karmeaa olisi olla tuossa keskityksessä:

https://www.youtube.com/watch?v=q91yFP9E9Yg