TÄYDELLISEN KESÄN RESEPTI

Kun kirjoittelin tässä hiljattain siitä kun pikkumöllit Ykä ja Kartsa ostivat tyhjillä kaljapulloilla hillomunkit mieheen niin siinähän tuli todettua kuinka vähästä sitä silloin olikaan tyytyväinen. Rupesin siinä sitten itsekseni miettimään asiaa laajemmin ja tuumin että minkälaisista rakennuspalikoista koostui silloin – tässä tapauksessa vuonna 1974 – se täydellinen pikkusen pojan kesä. Mikä olikaan sen resepti? No, ensimmäisenähän tietysti tarvittiin se kesä. Joka alkoi siitä kun suvivirsi soi ja alkoi kahden ja puolen kuukauden totaalinen vapaus:

Sinänsä ennen kuin alkaa hehkuttaa pikkusen pojan kesän rakennuspalikoita niin tulee muistaa, että niistä tärkein oli tietysti koti ja vanhemmat. Ilman heidän tukea ja turvaa ei pikkusen pojan kesän rakennuspalikoita olisi voinut edes yrittää kerätä. Koti oli silloin Oy Firma Ab:n rivariasunto ja vanhemmat takasivat turvan lisäksi säännöllisen muonituksen. Hyvin yleinen sapuska oli peruna ja erilaiset kastikkeet sekä ruisleipä ja kyllä niitä vallan söi hyvällä ruokahalulla. Kulinarismipäiviä olivat sitten ne, kun tarjolla oli pikku-Ykän herkkua makaroonilaatikkoa:

Ja kyseessähän oli siis kesä. Mopokesä auringonpaisteinen mutta siitähän Sleepy Sleepers lauloi vasta vuonna 1979 eikä pikku-Ykällä ollut mopoa muutenkaan mutta tarvittava liikkumisväline eli pitkäsatulainen polkupyörä oli. Ei meillä niitä muistaakseni vielä silloin miksikään fillareiksi kutsuttu:

Kyseisessä kuvassa on kieltämättä hieman lapinlisää sillä hyvin harvalla möllillä noin hienoa peliä oli. Mutta sen ajan pyöristä on aika vähän kuvia netissä. Ja tuon vasemmanpuoleisen kaverin tukkamalli on yksi yhteen vuotta 1974. Polkupyörän kanssa ei tarvittu kypärää, vaan sellainen pitkälippainen lippalakki jonka lippa oli käännetty taaksepäin. Samoin housujen perstaskusssa oli sellainen muovinen kampa joka näkyi vähän taskun yläreunasta. Jaa miksi? No kun isommillakin pojilla oli. Se oli muotia vissiin. Tosin aivan turhaa sillä eihän me kuontaloamme korjailtu ollenkaan. Se vähä, mitä tehtiin meni ihan hyvin viispiikkisellä.

Pyörällä pääsi mihin halusi mutta pikkumölli tarvitsi kesänsä rakennuspalikoiksi tietysti valuuttaa. No senhän takasivat vanhemmat mutta se valuutta oli kylläkin sitä kolikkomallista. Setelirahaa oli hallussa hyvin harvoin.

Taloustietoiset möllit tietysti sijoittivat valuutan mahdollisimman kustannustietoisesti ja kaikkein kustannustehokkain sijoitus oli merirosvo- ja hedelmärahat:

Oikeastaan kyseessähän oli vain valuutanvaihto eli markat tai pennikolikot vaihdettiin piratokseihin. Taloustietoiset möllit harrastivat myös yhteistä, kommandiittiyhtiöluontoista sijoitustoimintaa ja sen kohteena oli pyrotekniikka jota möi paikallinen osto- ja myyntiliike vuodenajasta riippumatta. Myynnissä oli siis papatteja, kinureita ja tykäreitä.

Ja ne sen ajan tykärithän olivat oikeasti ihan kovia jytkyjä

Näitä touhuja harrastettiin kavereitten kanssa ja siihen kuului yksi olennainen täydellisen pikkupojan kesän elementti eli vapaus. Meillä oli ruoka-ajat ja kotiintuloajat ja niistä tuli pitää kiinni. Muuten me saatiin mennä ja sählätä ilman mitään valvomista.

Mutta täydellistä kesää vietettiin myös tietysti kotona ja siihenkin tarvittiin elementtejä. Yksi hyvin tärkeä oli studio. Ja studionahan toimi Philipsin kasettimankka:

Stereo? Mikä on stereo?

Muistelisin että ne ostetuimmat tyhjät kasetit olivat silloin merkkiä Ampex ja Basf. Ja studion äänityssessio tapahtui aina lauantaisin kun Yleisradion rinnakkaisohjelmasta tuli nuorten sävellahja. Tietenkin kekkoslovakialainen nuori harrasti myös kirjallisuutta:

Tällaisen korkeakirjallisuuden lukemisessa auttoi pikkumöllien keskinäinen ja hyvin toimiva lend-lease-järjestelmä eli yhden möllin ei tietenkään tarvinnut hankkia itselleen kaikkia mahdollisia sarjakuvalehtiä. Kalliimpia sarjakuva-albumeita esim. Asterixia ja Lucky Lukea sekä kovakantisempaa tavaraa hankittiin sitten sen ajan internetistä eli kirjastosta jossa pikku-Ykäkin oli tuttu vieras.

Luonnollisesti täydelliseen pikkupojan kesään – niin kuin sinänsä talveenkin – kuului pienoismallien kokoaminen:

Erityisesti Airfix ja Revell tarjosivat mahdollisuuden tähän harrastukseen ja pienoismallit olivat ainakin silloin vielä kohtuullisen hintaisia. Jopa pikkupojan kukkarolle. Mitenkä lienee nykyisin?

Yksi niistä tärkeimmistä palikoista täydelliseen pikkusen pojan kesään olivat tietysti kaverit. Ja omalla asuinalueella heidän myötään loisti poissaolollaan myös paha elementti eli pelko. Alue oli siitä hyvä että siellä ei kiusattu ketään eikä rääkätty ketään. Kaikki tulivat hyvin toimeen keskenään. Kun se pikkusen pojan kesä 1974 loppui niin pikku-Ykäkin oppi että se ei ollut pysyvä olotila, maailma olikin paska paikka ja ihminen toisilleen koko perkele. Mutta kesällä 1974 sitä ei vielä tajunnut.

Se, mikä siihen aikaan kuului oli myös luottamus. Siitä kirjoitin jo aikaa sitten:

Kiikkupalloa pelailtiin. Sitten siihen ilmestyi kaksi ikivanhaa heppua. Tai no, iän myötä ikivanhan käsitys alkaa kummasti venymään, todennäköisesti ne olivat saman ikäisiä kuin minä nyt, mutta silloin nyrkillätapettavana kaikki, millä kasvoi parta sijoittui ajallisesti jonnekin kelan ja kuopan puoleenväliin.

Me oltiin tietysti siinä vähän varpaillamme, kun ajateltiin, että meidän epäiltiin tehneen joitain kolttosia. Ja kun jätkälössin koostumuksen ottaa huomioon, niin epäilyksille kiistatta saattoi olla perusteitakin. Mutta ne vaan totesivat, että nyt pannaan pojat jalkapallon korttelisarja pystyyn. Kertokaa kavereillenne ja tulkaa Senjasen kentälle huomenna siihenjasiihen aikaan. Joka heppu tuumasi pikkupojan innolla että joo, eikä siihen muuta tarvittu. Muutama samanlainen heppu oli kiertänyt muita jätkälössejä muissa kaupunginosissa ja eihän siinä mennyt kuin muutama päivä, kun täysi sarja oli pystyssä. Oy Firma Ab oli antanut vielä pelipaitojakin. Minäkin sitä sarjaa muutaman kesän touhusin, vaikken mikään Beckenbauer ollutkaan. Lähinnä Pele kahdella ällällä. Mutta mukavaa se oli yhtä kaikki.

Mietin, mahtaisiko tuollainen onnistua nykyisin? Ainakaan ihan noin ex tempore. Pitäisköhän siihen olla jotkut luvat? Pitäisikö sarjan vetäjien ehkä toimittaa rikosrekisteriote jonnekin? Pitäisikö heillä olla ehkä joku tutkinto ja kirjallinen lupa? Antaisivatko äiteet poikien mennä vahtimatta? En osaa sanoa. Vanhemmat Perskeleet totesivat vaan, kun korttelisarjan alusta kerroin, että no sehän on hyvä, pysyy nulikat pois töllöntöitä tekemästä.

Näinköhän tuollainen onnistuisi enää nykyisin?

Sellainen oli se täydellinen pikkusen pojan kesä. Siitä on aikaa 48 vuotta. Eikä silloin pissishallituksemme ollut vielä syntynytkään. Ehkä se teki sen vielä täydellisemmäksi.