lauantai 27. helmikuuta 2021

SODAN HILJAISIA SANKAREITA

Kirjoitus on jatkoa viime vuonna kirjoittamalleni Hiljainen Sankari-kirjoitukselle joka käsitteli sota-ajan joukkojen päämuonaa eli vanikkaa. Mutta muitakin hiljaisia sankareita oli. Käydään niistä läpi muutama. Ensimmäisenä kenttäkeitin:

En tiedä, kuinka suurvallat – erityisesti Neuvostoliitto – hoitivat suuressa mitassa joukkojensa muonahuollon mutta suomalaiset ymmärsivät – mikä auttoi jaksamaan jo talvisodassa – että kylmällä ilmalla lämmin ruoka lämmittää miestä sisältäpäin. Käsittääkseni erityisesti motti- ja saarrostustaisteluissa suomalaiset ampuivat mielellään naapurin kenttäkeittiöt ensimmäisenä niin että naapurille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin jältätä jäistä limppua.

Suomalainen kenttäkeittiö on myös osallistunut – omalla tavallaan – aivan suoraan taistelutoimintaan. Kyseessä oli talvisodassa joulukuussa 1939 Tolvajärvellä käyty Makkarasota jossa suomalaisten selustaan varsin nääntyneenä ja väsyneenä edennyt koukkaava neuvostopataljoona pysäytti suomalaisten takalinjoille kohdistuneen hyökkäyksensä kun huomasi paenneitten suomalaisten huoltojoukkojen jättäneen paikalle täyden kenttäkeittimen makkarasoppaa. Väsyneet ja nälkäiset viholliset pysähtyivät ja alkoivat äyskäröidä keittoa.

Everstiluutnatti Pajari keräsi paenneista miehistä sadan miehen vahvuisen osaston joka löi vihollisen takaisin. Taistelussa kaatui 20 suomalaista ja 180 vihollista. Talvisodan ansioista ei Mannerheim-ristejä vielä myönnetty mutta jos olisi myönnetty niin sellainen olisi voitu myöntää kyseiselle kenttäkeittimelle. Pysäyttihän se sentään yksin kokonaisen vihollispataljoonan etenemisen.

Tähän väliin voi laittaa sotilaitten päivittäisen muona-annoksen jatkosodan alussa:

- 400 grammaa kuivaa leipää

- 40 grammaa voita

- 40 grammaa juustoa

- 40 grammaa sokeria

- 0,5 grammaa teetä

- 100 grammaa ryynejä

- 800 grammaa perunaa

- 125 grammaa lihaa

- 15 grammaa suolaa

- 20 grammaa rasvaa

- 20 grammaa jauhoja

- 200 grammaa maitoa

Lähde: Anneli Pranttila: Rintamamiesten muonitus Suomessa 1939 - 1945

Toinen hiljainen sankari oli puolijoukkueteltta joka kamiinoineen antoi sotilaille lämpimän suojan siellä missä sitä ei muuten ollut tarjolla.

Ainakaan talvisodassa ei hyökkäävillä neuvostojoukoilla ollut vastaavia majoitteita vaan mottiin jäätyään ne majoittuivat mihin pystyivät ja sytyttivät tien reunoille valtavia kokkoja joitten ympäriltä suomalaisten oli ne sitten helppo napsia. Suomalainenhan kun oli epi, se ei mennyt tasaiselle kokeilemaan vaan ampui pusikosta selkään.

Tämä puolijoukkuetelttahan on tuttu jopa nykyisille varusveijareille joten kyseessä on varsin toimiva majoite. Tutuksihan se tuli itsellenikin ja vaikka teltassa sanonnan mukaan pää jäätyy ja jalat palaa niin majoitus kamiinan lämmittämässä puolijoukkueteltassa on huomattavasti parempi kuin majoitus taivasalla.

Kun jatkosota alkoi niin seuraavana talvena suomalaisten ruokahuolto oli varsin huonossa kuosissa joskin nälänhädältä vältyttiin. Seuraavana vuonna perunaa istutettiin suurin piirtein jokaiseen mahdolliseen paikkaan mutta kyseisen talven yksi hiljaisista sankareista oli lanttu:

Itse olen hyvin onnellinen että olen elänyt rauhan aikana. Hyvin, hyvin monesta syystä. Myös siitä että vaikka peruna on herkkua niin lantusta en ole koskaan pitänyt.

Sodan ajan sotilaallisista teoista on nostettu syystä esille monta sankaria ja sellaisiahan kaikki asemissa ase kädessä olleet olivat. Mutta se hiljaisempi, kaukana takana toiminut hiljainen sankari eli Suomen radiotiedustelu tulee nostaa myös esille:

Suomalaisen radiotiedustelun isänä ja kehittäjänä toimi eversti Reino Hallamaa ja tiedustelu antoi armeijalle äärimmäisen arvokasta tietoa purkaessaan vihollisen viestintää. Ehkä suurimpana voittona oli 3.7. 1944 purettu viesti joka kertoi suomalaisille vihollisen 63. Kaartindivisioonan hyökkäysvalmistelusta Ihantalassa. Puretun viestin ansiosta suomalainen tykistö ampui hyökkäysryhmittyneeseen viholliseen 18:lla patteristolla tuhoten hyökkäyksen lähtöasemiinsa. Matemaatikko Erkki Pale puolestaan kehitti suomalaisille salakirjoitukset joita tiettävästi ei vihollinen pystynyt koskaan purkamaan.

Tuossa mainittiin suomalaisten onnistuneet tykistöiskut Tali-Ihantalassa ja nehän omalta osaltaan mahdollisti hiljainen sankari nimeltään korjausmuunnin:

Sanotaan, että korjausmuuntimen kehitti alun perin majuri Unto Petäjä. Maaselän Ryhmän tykistökomentaja eversti Eino Honko puolestaan esitteli välineen kenttätykistön tarkastajalle kenraali V.P. Nenoselle joka otti välineen tykistön käyttöön. Kyseisen korjausmuuntimen ansiosta Tali-Ihantalassa yksi tulenjohtaja pystyi johtamaan jopa 254 putken tulta eikä vastaavaa menetelmää ollut vielä muilla armeijoilla käytössä.

Ei ehkä niinkään hiljainen vaan enempi musikaalinen sankari oli Säkkijärven polkka.

Tietysti kyseinen hilipata-kappale miellytti suomalaisia muutenkin mutta sitä käytettiin jatkosodan alussa estämään vihollisen jälkeensä jättämien radiomiinojen räjäyttämistä. Vihollinen oli vetäytyessään jättänyt Viipuriin ja muualle Kannakselle suuria miinoja jotka räjäytettiin radion kautta lähetetyllä kolmisoinnulla. Antrean Kuukaupissa suomalaiset purkivat ensimmäisen kerran tällaisen miinan. Purkijana oli muuten muuan Lauri Sutela josta tuli myöhemmin puolustusvoimien komentaja.

Miinat oli viritetty 715 kHz:n taajuudelle ja niitten räjähtäminen estettiin kun Yleisradion lähetysauto tuli Viipuriin ja alkoi soittaa taukoamatta kyseisellä taajuudella Säkkijärven polkkaa. Myöhemmässä vaiheessa armeija hankki omia Helvarin lähettimiä joilla soitettiin Säkkijärven polkkaa aina 2. helmikuuta 1942 saakka. Yksikään radiomiina ei enää räjähtänyt kun suomalainen polkka tuli eetteriin.

Mainitaan vielä yksi hiljainen sankari. Sota on miesten rankkaa ja raakaa työtä mutta sen jälkien korjaaminen tuli sodissamme pääosin naisille. Eli tämä hiljainen sankari on kaatuneiden evakuointikeskukset.

Noissa keskuksissa työskentely oli epäilemättä enemmän kuin rankkaa. Ja siitä voidaan vetää tietty ero tiettyjen sukupolvien välille. Aikanaan 22-vuotias lotta pesi, puki ja arkutti silpoutuneita ja osittain mädäntyneitäkin ruumiita. Nykyisin 22-vuotias yhteiskuntatanhuamisen opiskelijatar väpättää sosiaalisessa mediassa alaleukaansa kun on taas kerran törmännyt johonkin mikroaggressioon.

Onneksi Suomessa on vielä valtavasti järkeviä, asiallisia ja aikaansaavia naisia. He vaan eivät saa ääntään kuuluville eikä heillä ole oikein aikaa metelöidäkään kun pitää käydä töissä ja hoitaa muutenkin noita elämän asioita. Sillä alaleuan väpättäjällä puolestaan aikaa on ja hänen äänensä kuuluu. Koska toiset alaleuan väpättäjät nostavat sen esille.

43 kommenttia:

KKi kirjoitti...

"
Ainakaan talvisodassa ei hyökkäävillä neuvostojoukoilla ollut vastaavia majoitteita vaan mottiin jäätyään ne majoittuivat mihin pystyivät ja sytyttivät tien reunoille valtavia kokkoja joitten ympäriltä suomalaisten oli ne sitten helppo napsia.
"
Niinpä niin.

Pakostakin tulee mieleen miten meitille olisikaan käynyt jos ryssät eivät olisikaan olleet ryssiä ja ryssineet niin paljoa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, KKi. Totta joo. Ja täytyy muistaa kiittää yhtä gruusialaista viiksiniekkaa joka ryssimällä ryssi ryssien korkeimman upseeriston sopivasti vähän ennen talvisotaa.

keski-ikäinen pikkupoika kirjoitti...

"Sillä alaleuan väpättäjällä puolestaan aikaa on ja hänen äänensä kuuluu. Koska toiset alaleuan väpättäjät nostavat sen esille."

Tästä oli juuri viime viikolla yhden toisen käppäukon kanssa saunan lauteilla puhetta. Silloin kun me oltiin pieniä niin jos pikkulapsi sai itkupotkuraivarin ja heittäytyi kaupan lattialle selälleen kun ei saanut karkkia niin äiti yleensä teki ostokset rauhassa loppuun ja kertoi sitten penskalle että lähtee nyt kotiin; että tuletko mukaan? Koska koko muu kaupassa käynyt porukka ei ollut kiinnittänyt asiaan sillä aikaa mitään huomiota niin mukula sitten käveli äidin perässä räkää niistäen, mutta kotiin asti päästyä kaikki oli hyvin ja seuraavaa kohtausta kaupassa ei sitten enää tullut.

Nykyisin kun kakara saa raivarin niin sen ympärille kokoontuu somessa joukko saman kehitystason kakaroita pitämään melua ja värkkäämään adressia ja niiden samanlaiset toimittajakaverit kirjoittaa lehteen juttuja. Joten sama raivari toistuu taas vähän ajan päästä uudestaan, nyt vielä pienemmästä jutusta ja kierre on valmis.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, keski-ikäinen pikkupoika. Toi oli muuten aika hemmetin osuva vertaus.

QroquiusKad kirjoitti...

Menee vähän off-topiciksi, mutta kun bloggauksessa pohdittiin millainen mahtoi olla saksalaisten muonitushuolto, niin ainakin he tunsivat Gulaschkanonen:

https://de.wikipedia.org/wiki/Feldkochherd

Wehrmachtin jalkaväkidivisioonan huoltoportaasta löytyy yksityiskohtaista juttua täältä, valitettavasti vain germaaniksi:

http://www.lexikon-der-wehrmacht.de/Zusatz/Heer/Gliederung.htm

Divisioonan huoltopataljoonassa oli mm. leipurikomppania ja teurastajajoukkue, molemmat moottoroituja.

Ensinmainitulla oli mukanaan vähintään viisi kenttäuunia, joiden kapasiteetti oli 12 000 puolentoista kilon limppua (Komissbrot) päivässä. Kalustoon kuului myös myllyjä.
Teurastajajoukkueen päiväkapasiteetti oli teurastaa 15 nautaa tai 120 sikaa tai 240 lammasta ja valmistaa 3 000 kg makkaraa. Kalustoon kuului myös savustusvaunu.

Kyllä suurvallan kelpaa. – Eri asia oli, missä määrin tuota kapasiteettia pystyttiin hyödyntämään ja ennen kaikkea kuinka paljon pystyttiin toimittamaan etulinjaan.

Olavi Koskela kirjoitti...

Yksi sotien ehdottomista hiljaisista sankareista oli suomenhevonen. Kuinkahan olisi meitin käynyt ilman tuota sitkeää ja vaatimatonta työmyyrää. Osansa toki oli miehillä, jotka olivat stm Korpelan tavoin ikänsä hevosia ajaneet ja niiden kanssa töitä tehneet.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Olavi Koskelalle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Ei tää sinänsä off-topicia ollut koska jokainen armeija marssii vatsallaan. Saksankin armeijahan oli hyvin pitkälti hevosvetoinen joten huoltokin tuppasi laahaamaan perässä. Jenkeillä oli sitten moottoroitu armeija ja teollinen voima. Jos katselee mitä olivat jenkkiarmeijan ”rations” niin esmes suomalaiset olisivat olleet niistä kovasti mielissään. Ja kyllähän jenkeilläkin niitä kenttäkeittiöitä oli.

Olavi: Ehdottomasti. Jossain aikaisemmassa jutussa nostinkin jo suomenhevosen esille.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo miinahomma on minulle ihan uutta tietoa,enpä ole ennen mistään lukenut tai kuullut. Kaikkea sitä oppii kun vanhaksi elää. Kunniaa Säkkijärven polkalle. T. Oloneuvos

Anonyymi kirjoitti...

Talvisodan kova kolmikko, joka pelasti monen haavoittuneen hengen: Puolijoukkueteltta. kenttäkeittiö ja pulkka. Pulkalla saatiin haavoittunut evakuoitua aiheuttamatta lisävahinkoa. Repimättä raajoista tms. Sopii yrittää kantaa paia hangessa. Jatkokuljetus sitten sotien sankarin - suomen hevosen - voimin kohti jatkohoitoa. Kenttäkeittiöltä saatiin lämmintä ruokaa haavoittuneille - ja ihan ennen haavoittumistakin sotilaille. Hyvä kunto ennen haavoittumista parantaa ennnustetta jäädä henkiin. Hangessa tulilla makaavan haavoittuneen ennuste ei ole kovin hyvä. Lämmin teltta parantaa henkiinjäämisen mahdollisuutta merkittävästi.

Reino Hallamaa ajautui oikeastaan radiotiedustelijaksi. Otti komennuksensa vakavasti, hyvin vakavasti. Wienissä vaikutti KuK:n radiotiedustelun luoja, varsinainen GURU. Julkaisemansa kirjan takavarikoi valtio mutta Hallamaa hakeutui mainitun gurun puheille ja tarjoamalla muutaman päivällisen sai tiedot, muistaakseni käsikirjoituksen tms. Saman ukkelin opissa olivat olleet puolalaiset alan miehet. Jotka pelastivat kaappaamillaan tiedoilla ja hämäysviestillä Varsovan 1920. Sittemmin mursivat "murtamattoman" Enigman.

Merkittäviä suomalaisia salakirjoituksia oli kaksi. Kaukopartioiden salauskiekko reippailijoiden käytössä. Matolaatikko, joka oli taas tarkoitettu ylempien yksiköiden väliseen viestintään.

Kiekon oveluus perustui sen koodin kertakäyttöisyyteen, joka reissuun arvottiin uusi koodi, tarvittaessa kesken reissun toimitettiin uusi kiekko, uudella koodilla. Käytö oli helppoa, uusi merkki - yksi pykälä kiekkoa etippäin. Salattava merkki salattiin samalla kohtaa toisella kiekolla olevaksi merkiksi. Ja yksi ovela yksityiskohta oli radistin tunnuksen selväkielinen välitys. Titauksen käsialasta kun on mahdollista tunnistaa titaaja - ja tämä mahdollistaisi salakirjoituksen murtamisen. Lähettämällä tunnus salaamattomana vältettiin yksi heikkous. Kun viestejä ei lähetetä tarpeeksi samalla avaimella ei purkaminen ole mahdollista. Ja vaikka viestäjä tulisikin liikaa on avaaminen hidasta. Sillä ei kovasti väliä saadaanko "pudottakaa huolto suolle nönnöönnöö klo 1.00" purettua kuusi tuntia myöhemmin vai kuusikymmentä vuotta myöhemmin. Kaukopartio on mennyt matkoihinsa.

Matolaatikon salausliuskatkin olivat kertakäyttöisiä ja siksi murtamattomia oikein käytettyinä. Ja siis koko värkki oli vaneriloota, jossa salausliuskoja. Ilmeisesti värkin nimitys oli valvontakomission tiedossa ja se oli kuviteltu jonkinlaiseksi enigmaksi - koneeksi siis. Värkin paljastuminen ihan vaan vanerilootaksi oli yllätys.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tykistö tarkkuus , tehokkuus ja täsmällisyys oli Nenosen elämäntyö. Harmi, ettei kalusto ollut ajan tasalla. Korjausmuuntimen käyttöönotto oli osoitus Nenosen suuruudesta - määräsi sen otettavaksi käyttöön oitis, ottamatta sen kehityksestä kunniaa itselleen tai säätämättä sitä. Aika moni kentsu olisi halunnut jättää puumerkkinsä mutta Vilho Petteri ei. Täydellinen valmistelu oli avain tykistön tehoon. Ei varoittavaa hehtaarin mittausta tms. hakuammuntaa, suoraa vaikutusammuntaa ekasta laukauksesta.

Kuvittele neliö, hieman yli kuusi metriä kanttiinsa. Oleta hyvää tuuria, mene sen neliön keskelle. Kun radiossa komento "koko mekka ampukaa" kuuluu, niin seuraavassa kahdessa minuutissa joka nurkkaan osuu kranaatti. 75mm - 230mm. Tämmöinen oli keskimääräinen tulen tiheys siinä kuuluisassa keskityksessä.

Lanttutalvea moni sen kokenut muisteli, ei kovin hyvällä. Kuinkahan nämä lumihiutaleet olis selvinneet. Ei lattea, ei vegepurilaisia, ei pestoa, lanttua vaan.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Oloneuvokselle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Oloneuvos: Sopivan paikan tullen haitarikin voi olla käypä ase.

Pyssymies: Kiitos hyvistä lisäyksistä. Ja ne lumihiutaleet tuskin kestäisivät perunatalveakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Sodan hiljaisille sankareille.

Muuten, miksi hallituksen sulkemismääräys alkaa juuri 8. maaliskuuta? Eikös se ole se kansainvälinen naistenpäivä?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Jaa, en osaa sanoa. Oliskos sattumaa? Kun hallituksemme kohdallahan on käytetty ”arvotaan päivän toimenpide”-metodia.

QroquiusKad kirjoitti...

Talvisota opetti yhtä ja toista, joista aivan kaikki eivät ehkä ole saaneet ansaitsemaansa mainintaa:

SS-"Wiking"-divisioonan suomalaispataljoonan ansiokas kronikoitsija Mauno Jokipii mainitsi suomalaisten kokeneen SS-lääkintähuollon suomalaista heikommaksi.
Kyse oli organisaatiosta:
haavoittuneen hoitopolku alkoi saksalaisilla pataljoonatason Truppenverbandsplatzilla, sieltä rykmenttitason Hauptverbandsplatzille ja vasta sieltä selustan sotilasairaalaan.

Suomessa oli ollut sama systeemi Talvisodassa, jonka julmien opetusten neuvomana keskimmäinen porras pudotettiin pois, ja pataljoonatason JSP:llä annettiin hoitoa siinä mielessä, että potilas kestää siirron kotialueen sotasairaalaan ammattimaiseen hoitoon.

Saksalaiset eivät näin tehneet, ja niinpä suurin osa hoidettujen haavoittuneiden kuolemista tapahtuikin juuri kuljetuksessa Hauptverbandsplatzista sotasairaalaan. – Toisaalta saksalainen lääkintähuolto oli tuolloin suomalaista edellä siinä, että miehistötason lääkintämiehetkin oli koulutettu antamaan injektioita.
Tätä voisi ihmetellä, miksei sitten Suomessakin, kun kerran kovista kokemuksista oltiin opittu jopa tulevaa aseveljeä paremmin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Totta joo. Mainitaan lääkintäpuolelta Mannerheim-ristin saanut Simo Brofeldt:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Simo_Brofeldt

Voi myös mainita sen, että Suomi taitaa olla ainoa maa jonka kaatuneet ovat lähes kaikki haudattu kotikunnan multiin. Nykyiset lääkintämiehemme ovat muuten käsittääkseni koulutettu paljon paremmin. Silloin aikanaanhan kaikki jouduttiin enempivähempi improvisoimaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Ykä!

Ja kiitokset hyvästä kirjoituksesta. Lisätään listaan sotakoirat jotka toimittivat monenlaisia askareita ihan tulenkin alla. Sukulaisukko oli lähetti ja joskus ei olisi viestit menneet ikinä perille ilman koiria - miehiä ei uskallettu riskeerata mutta koirat osasivat hommansa ja suorittivat sen tarvittaessa loppuun asti.

Ja pienistä pienin mikä ilman muuta kuuluu listalle on herne. Siinä oli ja toivottavasti on jatkossakin pienen Suomen pieni salainen ase.

Yst. terv. Ano Nyymi

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano Nyymi. Joo, sotakoirat kuuluvat listalle ilman muuta. Eiväthän ne edes tienneet minkä vuoksi tappelivat mutta tappelivat tosissaan. Isännälle uskollisena. Ja hernesoppahan on ykkösevästä.

QroquiusKad kirjoitti...

Niinpä, sotakoirat taistelivat tietämättä miksi. Ainakin yksi uhrasi henkensä loikkaamalla vihollisen konepistoolisarjan eteen.
PV ja RV kouluttavat koiriaan paljolti sen Pahimman Tapauksen varalle;
poliisikoirien tilanteet ovat valitettavan arkisempia.

Ja kaiken arkipäivän rutiinitoiminnan keskelle tulee sitten tällaista:

https://www.murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=32002

Onko tuo totta?
Jos on, miksei tuohon ole puututtu?

Strix Senex kirjoitti...

Terveisiä Pyssymiehelle.

V. P. Nenonen ansaitsisi joskus pidemmänkin kirjoituksen, siinä määrin uraa uurtava ja monipuolinen hänen työnsä oli. Yksi alue oli ballististen laskentamenetelmien ja ampumataulukoiden kehittäminen, joka tuloksena karanaatit menivät tarkkaan juuri sinne, minne oli tarkoituskin. Tähän liittyi säätietojen, lämpötilan, kosteuden ja tuulen vaikutusten huomiointi. Toinen oli ilmakuvauskameran parantaminen niin, että sen avulla voitiin tehdä luotettavia pikakarttoja. Tämä oli tärkeää, jotta niin maalien kuin tykkienkin paikat voitaisiin ilmoittaa tarkasti vaikka käytettävissä ei olisi valmiita karttoja. Kolmas oli tulenjohtomenetelmien kehittäminen niin että useiden pattereiden ja patteristojen tuli pystyttiin kohdistamaan haluttuun pisteeseen. Tätä palveli tulenjohtokortin tekeminen. Se paljon puhuttu ja maineensa ansainnut Unto Petäjän korjausmuunnin sitten puolestaan palveli nopeaa tulensiirtoa. Tuloksena oli se vihulaisen kannalta ikävä asia, että keskitys rojahti suoraan niskaan ilman mitään varoituksia ja tämä taas oli tulen vaikuttavuuden kannalta oleellinen juttu, sillä Nenonen oli tulimuotoja tutkiessaan todennut, että ensimmäisen minuutin jälkeen tulen vaikutus alkaa nopeasti heikentyä. Köyhän valtion oli syytä saada paljon tulosta pienemmälläkin kranaattimäärällä ja pitkässä ammunnassa putket kuumenisivat ja menisivät pilalle. Onnistuihan se, kun menetelmien takana oli työlleen kokonaan omistautunut ja suorastaan nerokas tiedemies.

Oli tuolla työlleen omistautumisella tiettävästi varjopuolensakin. Kertoman mukaan vaimo Pelageja (jonka kanssa hän oli mennyt naimisiin saadakseen pelastettua hänet ja hänen perheenjäseniään pois Neuvosto-Venäjältä) joskus hiukan haikeasti huokaili että ”niin Vilho, hän vain niitä kanuunoitaan”.

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta korjausmuuntimesta ja Pyssymiehen mainitsemasta Nenosen henkisestä suurudesta tulee tänä päivänä suru puseroo, kun vertailee Vitun Viisikkoon. Hiljattainhan on uutisoitu suomalaisen tutkijaryhmän kehittämästä suihkerokotteesta, jolle ei löydy rahoitusta eikä ilmeisesti mielenkiintoakaan valtiovallan taholta. Mitä jos Nenonen olisi aikanaan vähätellyt korjausmuuntimen merkitystä?Onneksi mies oli pätevä tehtävässään, pieni keksintö on yksi Suomen historian tärkeimpiä innovaatioita ja merkitys todellakin tiedetään. Suihkerokotteessa on vieläpä hurja kaupallinen potentiaali, mutta kyllähän se tullaan sössimään niin, että hyödyn saavat aivan muut kuin Suomi ja suomalaiset.

Anonyymi kirjoitti...

On hieno juttu, että kaatuneemme on haudattu nimenomaaan kotimaan multiin eikä krematoitu taivaan tuuliin. Nuorisokyselyn mukaan polttohautaus on kammottavaa koska siitä tulee ilmastoon selllaisia toksisia hiveneitä. Monttubileet eli coolisti hautajaiset pitää tehdä ei kuollutta vaan luontoa kunnioitten. Mitä siitäkin nyt tulisi, että kaikkien tuhkat mereen ripoteltaiisiin? Ihmisiä enemmän kuin muovia? Ei kyllä delfiinit tykkäis.

Ykä, satutko muistamamaan miten pari muslimijäbää kuseskeli suomalaisten haudoille. En muista olivatko sodassa kuolleiden. Ja onko sillä väliäkään, minkäänlaista rangaistusta ei tullut. Menes strittaamaan Kaaban kivelle ja katso mitä tapahtuu.

Sota on ollut kansakunnalle kamalin asia mitä tapahtua voi, siitä ei kahta sanaa. Paitsi nyt tietty corona. Tämä oli semi-ironiaa.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Onhan tuo naistenpäivän valinta ihan loogista, naishallitus ja kaikki menee päin vittua...

Puolustusvoimat suoritti 30-luvun alussa useampia talvitestivaelluksia joissa kokeiltiin erilaisia varusteita kuten telttoja, kamiinoita jne. Tuo oli iso tekijä nostaen joukkojen talvista suorituskykyä.

Ari

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, Strix Senexille, Anolle, tira+:lle ja Arille & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Tuosta on uutisoitu sen verran paljon että se lienee totta. Eikä sitä voi millään matematiikalla hyväksyä.

Strix Senex: Kyllä Nenonen ansaitsee arvostuksen. Ehkä hänen ainoa selkeä virhe oli käsitys siitä, että panssariaselaji on tarpeeton. Toisaalta joskus 1920-luvulla tilanne oli toinen kuin 1939.

Ano: Piti ihan googlailla ja joo, tuolla suihkerokotteelle olisi selkeä markkinarako. Yleensäkin voi todeta, että suomalaiset osaavat kehittää tuotteita mutta eivät myydä niitä.

tira+: Tuo krematoriogalluppi oli minulle ihan uutta mutta en epäile ensinkään. Meikäläinen kyllä aikanaan tuhkataan sanoi nuorisokysely mitä hyvänsä. Ja muistan sen hautuumaaepisodin. Uutisointi siitä hiljeni kyllä hyvin nopeasti. Sitä parempaa huliganismia?

Ari: Joo, looginen valinta. Voisiko siitä talvisotaa edeltävästä ajasta todeta että itänaapuri valmistautui voitonparaatiin Helsingissä ja suomalaiset – resurssipulasta huolimatta – valmistautuivat sotaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipahan mieleen muutama lisää.
Heroiini ja amfetamiini.
Piripäissään jaksaa pidemmänkin vuoron taistelua. Ja hepolla pysyy hermot kasassa.
Halpoja ja tehokkaita.
Muonapuolesta tulee mieleen muutama lisäys omalta mummolta kuultuna. Silakka ja hylje. Erityisesti silakka joita silloiset ammattikalastajamme haalivat minkä kerkesi ja suuren vaaran vallitessa.
Hylkeitä taas metsästettiin Vaasan seudulla paljonkin.
Ja tietenkin kuningas tikkuviina. Se soi lohtuaan monelle

T labrotta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, labrotta. Joo. Sitä heroiiniahan myytiin aikanaan siviileillekin yskänlääkkeenä. Ja pervitiiniä käyttivät ainakin kaukopartiomiehet. Veikkaan muuten että PV:n varastoista löytyy nykyisinkin tukevat tropit jos tarve on.

Silloin aikanaan suomalaisilla oli sitä kekseliäisyyttä ja viitseliäisyyttä ruuan hankkimiseen. Mitenkähän nykyisellä valmisruokasukupolvella olisi?

Anonyymi kirjoitti...

No riistan käsittely taito on sellainen ettei sitä suurimmalla osalla ole. Ja mistäs olisivat edes oppineet... kyl se on meidän vanhemmat jotka jätti opettamatta jälkipolville.

Yllärin monikin voisi olla kiinnostunut metsästämisestä ja kalastamisesta mutta kun ei tunne ketään joka niitä puuhia harrastelisi ja edelleenkin melkoisen suuri osa seuroista ei varsinaisesti uusia jäseniä kaipaile. Vaikkakin ilmeisesti pientä satunnaista asenne muutosta on ollut ilmassa.
Metsästysporukat on ihan itse saaneet aikaiseksi metsästäjien määrän vähenemisen omalla passiivisuudellaan.
Sama se on monen muunkin harrastuksen kanssa. Asia josta sinällään voisin paljonkin puhua. Kaikenlaisen vapaa ehtoisen toiminnan helmasynti on aktiivisten asioita eteenpäin vievien heppujen puute tai loppuun palaminen. Siihen olisi olemassa lääke. Melko yksinkertainenkin... jos joku tahtoo kuulla kerron kyllä

T Labrotta

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, labrotta. Noitten taitojen katoamisessa suurin tekijä on tietysti kaupungistuminen. Jos perhe muutti aikanaan Hornanperseestä Helsingin Kontulaan niin pirullakos niitä taitoja opetat. Sinänsä Metsästäjäliitto pitää nuorille Metso-leirejä ja niissä on ollut ihan mukavasti osallistujia joten ei se asia ihan tyystin katoa meidän vanhojen myötä.

Metsästysseurat ampuivat aikanaan itseään tosissaan polveen kun eivät ottaneet uusia jäseniä mutta siinäkin on pikkuhiljaa muutosta tapahtumassa.

Ja kuuntelen kyllä mielelläni ratkaisuesityksiäsi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Aloitetaan lantusta, kevät talvi 1942 tunnetaan lanttutalvena. Jos puhutaan nälänhädästä niin silloin se oli todellisuutta. Erittäin iso leipäviljasaattue jumissa jäissä Gotlannin edustalla ja maassa vain viikon varasto siemenviljaa. Ruotsalaiset möivät viljaa meille dollareilla ja arvometalleilla. Mm K.R Kares periaatteen miehenä ei ostanut mustanpörssin jobbareilta ruokaa ja kuoli aliravitsemuksen seurauksena. Meidän päättäjät ovat unohtaneet 78 vuoden takaiset tilanteet puhuessaan huoltovarmuudesta. Isäukko pikkupoikana muisti kommissiobrootin sitä oli Kemijärvellä liikkeellä, siinä oli valmistusajankohtakin painettu. Tietysti Sallassa suomalaisia jänkäjääkereitä ihmetytti a) muulit b) kuormasto tolkulla ranskalaista kivennäisvettä. Telttailun salaiset aseet olivat havut alla ja mantteli päällä sekä jalkarätit kuivamassa. Sitten myös Ensopahvi teltta jota ei pidä unohtaa. Noista Berdaaneista niitä oli jaettu vielä jatkosodassa 500 kpl itäisen uudenmaan siltavartioille. Museokalustosta Erptri 5 eli Pennasen Nautsissa talvisodassa olleet kanuunat jotka perimätiedon mukaan olisivat olleet Suomenlinnan saluuttikanuunat, ammuksistakin vain joka toinen paukkui. Kun Pennanen huomautti esimiehilleen asiasta vastattiin ettei vanhempia tykkejä ollut antaa. Makkarataistelu joka tunnetaan ulkomailla harrastaja piireissä kerrotaan Kansa Taisteli lehdessä että Pajari jolla oli raskaskuulo meinasi ensimmäiseksi mennä komentamaan venäläisiä. Huollosta ja johtamisesta sekä talvi- että jatkosodassa tutustukaapa mieheen joka kävi 3 sotaa 2 kapinaa 4 linnassa sekä valitettavasti kerran eduskunnassa eli Susitaipaleeseen mies joka kuuluu ehdottomasti poliittisista syistä vääryyttä kärsineiden upseerien joukkoon kuten Laurila ja Wallenius sekä Keinonen. Tuosta lääkintähuollosta isä selvisi talvella 1942 halvaantumisvaarasta kun saksalaisten sotasairaalassa oli asiantuntijalääkäri palvelemassa ja syksyllä 1944 kokovartalokipsissä olleen pikkupojan saksalaiset evakuoivat Muurolasta Ouluun. Niin ja näkkileipä sota-aikana leivottiin vaneeria enemmän päivässä kuin näkkäriä nykyään vuodessa. Kriisiaikojen varalta pitäisi joka kotiin jakaa professori Toivo Rautavaaran " Mihin kasvimme kelpaavat" ja presidentti Relanderin "Kanin kasvatusopas" pitää muistaa että kani on parhaita lihantuotanto eläimiä hyötysuhteeltaan. Samoin opetellaa kalan kuivaamista, valolta suojattuna lastut käyvät vaikka hiukopalasta.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tuosta majoituksesta waffebruderilla oli joka miehellä pala telttakangasta ja kolmesta palasta sai pikkuteltan jossa saattoi suomen suvessakin tulla vilu. Toinen mistä isä puhui kun ennen juhannusta alkoi kerääntyä saksalaisia ja pohjoisen väki ihmetteli kreikasta besorkattuja muuleja, no ilmeisesti talvi teki tehtävänsä ja seuraavana kesänä ei ollut muuleja. Samaten annosviinoja oli aseveljillä kun vanhat ukot vaihtoivat varsinkin villasukat, paidat... niihin. Ja sitten suomen raskaan oivallus eli englantilaiset olivat oppineet että puuvilla tappaa, flanelli alusvaate ja paitamateriaalina on talviolosuhteissa parempi plus naisväki virkkasi rasoja joissa oli liipasinsormi erikseen.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Heroiinia jaettiin sotaväessä ja keuhkotautiparantoloissa yskänlääkkeeksi, mutta jos haluaa tietää mitä pervitiinillä sai aikaan niin kaukopartiomies Aimo Koivusen kokemukset ovat omaa luokkaansa.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Tuosta neuvostopropagandasta puna-armeijan puhdistuksista, se todellinen syy miksi puna-armeijan johtaminen oli heikkoa oli tsaarin armeijan rintamakokemuksen omaavien nuorempien upseerien puhdistus sisällissodan aikana. Verrataan meitä, saksaa, britanniaa, usa kaikissa maissa everstiluutnanteista ylöspäin olevat upseerit olivat I maailmansodan luutnantteja, kapteeneita, majureita japanilaiset olivat yli 10 vuotta harjoituttaneet joukkoja kiinassa ennen operointia tyynellämerellä. Venäjällä marsalkat olivat musikoita, käsityöläisiä, puoluekaadereita. Armeijan johtoon pääsivät ne joilla oli kovin ääni ja häikäilemättömimmät tavat. Puna-armeijaan tuli päteviä johtajia vasta sodan jälkeen ja sodan käyneet kasvattivat uudet upseerit.

Trilisser kirjoitti...

Tuosta muonituksesta voisi lisätä sen, että usean veteraanimuistelman mukaan sakuilla muonitus oli etulinjassa parempi ihan jo siitäkin syystä, että sakuilla etulinjan joukot olivat aina tärkeimpiä, eli ne saivat parhaat muonat. Meillä taas parhaat muonat usein päättivät etappisikojen ja muitten takalinjan miesten kitusiin. Osasyynä em. tilaan lienee ollut kurilla, meillä ei rankaistu riittävän ankarasti rötöksiin syyllisiä. Saksan armeijassa esimerkiksi muonavarkaus oli erittäin paha rikos.

Epäilemättä hevonen oli tärkeä, mutta voidaan kyllä kysyä, että miksi Suomessa laiminlyötiin erittäin maastokelpoisten telavetäjien kehitys. Etenkin tykistö kärsi siitä paljon, koska esim. 6" haupitsi vaati tyypillisesti 8 hevosen valjakon, ja senkin maastoliikkuvuus oli huono. Ja jos mietitään pelkästään yhden raskaan patterin hevosia, niin niiden ruokkimiseen meni runsaasti kuljetuskapasiteettia, miehistöä jne. Etenkin 1944 kesällä maastokelpoisten vetäjien puute johti turhiin kalustotappioihin.

Talvisotaan (=talvella käytävään sotaan) valmistautumisesta on muuten tuore kirja, muistaakseni kirjoittaja on Pasi Tuunainen.

Anonyymi kirjoitti...

Nenonen hankki tykkejä ja sai italiasta yhden tykin kokeiltavaksi. 75mm haaralavettinen, korkealle korolle säädettävä kevyt kanuuna. Olisi käynyt ilmatorjuntaankin. Sopi suomen oloihin kuin nyrkki silmään. Joopa - ei saanut hankintaan rahoja. Kevyt vedettävä, kulki tiellä hyvin auton perässä. Liikkui hevosellakin. Liian kallis.

Runko-ohjattuja traktoreita, italialaisia vm24, oli tykistöllä maistiaisiksi. Ei hommattu lisää - liian kalliita.

Jotain tykistön koulutuksesta ja laskennan nopeudesta kertoo se, että jäykkälavettinen suomalainen tykistö ampui nopeammin ja tarkemmin kuin saksalainen moderni tykistö. Siis koko tykki piti kääntää tismalleen oikeaan suuntaan, työntää kranaatti putkeen, mitata mihin syvyyteen se kranu meni, katsoa taulukosta korjauskerroin, laskea koro. Ja ampua. Saksalaisia homma hirvitti, suomalaiset ampuivat lähelle omia ja aikatauluttivat ammunnan tiukasti. Hyökkäys lähti liikkeelle ennen kuin viimeinen kranu tippui vihollisen etulinjan asemiin. Tuli siirtyi edemmäs kun hyökkäys eteni - keskitys siis jauhoi, kun eka aalto suomalaisia oli jo asemissa, jauhoi vain hieman kauempana.

Tykistön aika olikin käsite, ei ollut sinnepäin - oli tismalleen oikea aika. Nenosen kello ei suotta ole näytillä museo militariassa.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Trilisserille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Kaiken kaikkiaan kiitos hyvistä lisäyksistä.

Trilisser: Siellä Saksan armeijassahan sai tosiaan nappituomion paljon herkemmin kuin Suomessa. Moottoroitua vetokalustoa olisi tietysti voinut olla enemmän mutta ehkäpä köyhän maan oli tyytyminen siihen mitä sai. Saksankin armeija oli pitkälle hevosvetoista. Saihan Suomi myös sotasaaliskalustoa mutta niidenkin kohdalla taisi osaltaan tilannetta vaikeuttaa vieraan kaluston huoltovaikeudet ja varaosien puute. Ja kiitos kirjavinkistä.

Pyssymies: Tykistön merkitys on ollut siitä asti suomalaisille hyvin selkeä. Onhan meillä tykistön putkimäärä tälläkin hetkellä läntisen Euroopan korkein. Tietysti valtaosa siitä on vielä vedettävää kalustoa.

QroquiusKad kirjoitti...

Asiasta tarkemmin tietämättä pohtisin, oliko yksi suuri kanto kaskessa tykistön moottoroinniksi polttoainepula? Siitähän Saksakin kärsi kroonisesti sodan alusta alkaen ja loppua kohti paljon kalustoa menetettiin, kun tankista kuivui tankki eikä täydennyksestä ollu tietoakaan.

Mitä tulee kurinpitoon, joitakin jermutarinoita lukiessa on joutunut miettimään paljonko noissa on lapinlisää, niissä kun jermut temmeltävät täysin kontrolloimattomina.
Miten sellaiset saatiin sitten tositilanteessa tottelemaan esimiestä, jolle olivat tottuneet vain haistattelemaan tai kaveeraamaan?

Asiastahan on kyllä tutkittua faktaa, jonka mukaan kesäkuun 1944 paniikissa ne Lammioiden johtamat yksiköt, joissa sotilaskuria oli ylläpidetty tai edes vaadittu, saatiin nopeammin takaisin taistelujärjestykseen kuin ne Koskeloiden johtamat, joissa esimiestä toteltiin vain siksi, että hän oli kaveri. – Viime aikoina käsitteet "Koskela" ja "kaveri" ovat saaneet hieman erilaisia uusia merkityksiä, mutta se on kokonaan toinen asia...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Polttoainepula vaikutti varmasti omalta osaltaan eikä suomalaisilla ollut käsittääkseni mitään synteettisen bensiinin valmistusta. Mitä tulee jermutarinoihin ja Koskelaan niin Koskelahan on tosiasiassa satuhahmo. Olihan hänellä esikuva kapteeni Kokkonen mutta en oikein jaksa uskoa että hän olisi ollut Koskelan tapainen yksi yhteen. Esimiehen – varsinkin armeijassa – on kumminkin oltava ensisijaisesti esimies. Ei kaveri.

QroquiusKad kirjoitti...

Ilmeisesti näitä Koskela-tyyppisiä kenttäupseereita oli hieman turhan paljon, koskapa Erillinen Pataljoona 4:n kaukopartio-osastopäällikkö Pauli Marttina arvosteli jossain yhteydessä Koskelan hahmoa tylymmänpuoleisesti:

"Armeijassa on aina ollut tällaisia upseereita. Ne veljeilevät miestensä kanssa, yllyttävät niitä vastustamaan ylhäältä tulevia käskyjä ja vetävät kurin alas. Ne ovat miestensä silmissä hyvän tyypin kirjoissa, mutta ei niiden miesten komppania koskaan pysty sellaisiin suorituksiin kuin tämä Koskelan joukko."

Toinen asia oli, että romaanin ilmestyttyä Lammion hahamoa arvostettiin ammatitaitoisena aktiiviupseerina, mutta suhtautuminen muuttui Jussi Jurkan annettua hahmolle epämiellyttävät kasvot.
Siihen asti hahmo oli ollut lukijan mielikuvituksen tuotetta Väinö Linnan mielikuvituksen tuotteen jatkeeksi.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Itse asiassa jos päättäjämme olisivat 1930 luvulla olleet fiksumpia meillä olisi ollut tämä muuten pätee yllätys yllätys tähänkin päivään professori Kompan ja diplomi-insinööri Eero Erkon molempien kehittämät menetelmät valmistaa turpeesta benssiiniä. Professori Komppa ajeli koko sodanajan itse valmistetulla bensiinillä lisäksi polttoainetta olisi voitu valmistaa selluloosan keiton jäteliemistä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Patelle Pankavaarasta & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Luulen, että Marttina kokemuksensa perusteella tiesi mistä puhui. Sekä Tuntematon Sotilas että Täällä Pohjantähden Alla olivat loistavia tarinoita mutta moni tekee virheen pitäessään niitä historiallisina dokumentteina. Ja sitähän ne eivät ole.

Pate: Joo, olen lukenut tuosta. Kaikki asiaan liittyvä tutkimus lopetettiin sodan alkaessa.

QroquiusKad kirjoitti...

Ajatellaan vielä posetiivisesti:

lantustakin saa todella maittavaa herkkuruokaa, kun sen saa maustaakseen ja hauduttaakseen maailman paras kokki, keittiömestari Nälkä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Juu, jos on ollut muutaman päivän syömättä niin pahanmakuista ruokaa ei enää olekaan.

Anonyymi kirjoitti...

Ei nyt ihan puolijoukkuetelttaa, mutta sissiteltta, ruotsalainen, valmistettu -81 ja kamiina, ruotsalainen kamiina siihen. Ollut Sa-varastossa, mutta nämä myytiin jostain syystä pois.
Paketti maksoi posteineen 495e. Voi vaan ihastella, osasivat ostaa hyviä telttoja jemmaan. Pakkasta saa olla ihan mitä tahansa ja tarkenee. Kipinä vuoroista ei tule riitaa kun laittaa
brikettejä, palavat reilu 4 tuntia. Tämä nyt meni OT mutta kun Sa tavaraa on ollut niin laitoin jos ketä nyt kiinnostaisi tällaisista vähemmän tiedetyistä jotain kuulla. Ai niin, korkeus keskeltä 170, oviaukko 130, sivut 70, halkaisija 450, löytyy radioantennille valmis läpivienti ja tuuletusaukot hyttysverkoilla lol

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Vaikuttaa ihan vetokelpoiselta tuotteelta. Liekö kyseessä tuo teltta:

https://www.era-aitta.fi/tuotteet.html?id=15/74&back=history