maanantai 20. syyskuuta 2021

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA CXLV

1. Vihan rehut

Suvaitsevais-tiedostavaistollahan on menossa jatkuva kilpailu siitä, kuka keksii jälleen uusia termejä jotka tulee kieltää loukkaavina. Kilpailu on muuttunut itseään ruokkivaksi koneeksi joka vaatii aina uutta jauhettavaa. Uuden aluevaltauksen teki Ylen kirjailijaksi kehuma joku, nimeltään Raisa Omaheimo joka ottaa ja tuomitsee:

Mutta kun otin selvää mullattomasta kasvatuksesta ja altakastelun paremmuudesta, opin samalla, että suomalaisilla viherkasveilla on ärsyttävän monia naisvihamielisiä ja rasistisiakin lempinimiä. On selvää että moni nimi, joka oli entisaikaan hyväksyttävä, ei sitä enää ole. Olen kieltäytynyt käyttämästä niitä, puhun mieluummin sansivieriasta, nukkatyräkistä ja kultasiilikaktuksesta.

Itse en kyllä tunne kyseisiä nimiä enkä tiedä tietääkö Ylen esille nostama jokukaan, mutta eihän se estä tuomitsemasta. Periaatteessa tästä olisi vaikeaa pistää paremmaksi mutta kyllä joku toinen esille haluava joku sen tekee viimeistään viikon sisällä.

2. Me tavalliset, vaaralliset ihmiset

On olemassa ihmisiä jotka uskovat että biologia on tiede, eikä muoti- ja mielipidekysymys. Näin ollen he uskovat myös että sukupuolia on vain kaksi. Näin sanoo biologiakin. Heitä on hyvin paljon. Vielä joku aika sitten heitä oltaisiin sanottu tavallisiksi täysjärkisiksi ihmisiksi. Mutta entäs nykyisin? Antaa meidän kaikkien suuresti arvostamamme Eva Biaudetin kertoa meidän – juuri meidän – muodostamasta suuresta vaarasta:

Eva Biaudet: Anti-gender-liike on merkittävä uhka

– Anti-gender-liike on järjestäytynyt ja hyvin rahoitettu, ja siksi yksi suurimpia sukupuolten tasa-arvon haasteita. Euroopassa se pyrkii paitsi estämään kehitystä myös peruuttamaan jo aikaansaatuja sopimuksia ja lainsäädäntöä, Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja, kansanedustaja (r.) Eva Biaudet sanoo.

*

Liikettä luonnehditaan tiedotteessa ”merkittäväksi uhkaksi naisille”. 

*

Tiedotteeen mukaan myös esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto on nostanut esiin anti-gender-liikkeen uhkan länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle.

*

Liikkeen kerrotaan rakentaneen ”monipuolisen globaalin verkoston kansalaisyhteiskuntiin hyödyntäen ja yhdistellen konservatiivista, uskonnollista ja nationalisten populismin eetosta”.

*

Niin. Elämme aikaa jolloin tervejärkisyys on merkittävä uhka länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle.

Jos tämän näköinen nainen tulee varoittamaan teitä niin varokaa varoittajaa.

3. Oodi avuttomuudelle

Tämä Foodoran mainoshan on ollut tv:ssä jo pidemmän aikaa mutta tuli vasta hiljattain youtubeen. Se kuvaa aikamme avuttomuutta ylistävää henkeä erinomaisesti:

Ei sitten muuta kuin noutokiinalaista yksivuotiaalle ja pannaanpa taas uusi viikko alkuun.


41 kommenttia:

Kahden vuoden karkoitus kirjoitti...

Huomenta

Ymmärrän, jos joku ei naura anoppivitseille, mutta on siinä stereotypian takana jotain perääkin. Anopinkieli ja etenkin kaktukselle anopinjakkara ovat tätä jatkumoa. Sitäpaitsi olen kuullut myös usean naisen valittavan huonoa anoppia / anoppisuhdetta.

Kotipuutarha.fi kertoo:
"Nukkatyräkki, pahapoika, merimiehen syrjähyppy tai millä nimellä tätä vallatonta kasvia sitten haluaakin nimetä on melkoinen lisääntyjä. Lempinimiensä mukaisesti nukkatyräkki on melkoinen tuottamaan siemeniä ja eritoten ampumaan mustia, kiiltäviä ja kovakuorisia siemeniä pitkin huushollia."

Pahapoika on oikea huonekasvien "panee kaikkea mikä liikkuu". Joka toisesta kukkaruukusta löytyy taimi ja imuroidessa kuuluu ropina, kun lattiat ovat mustanaan pahanpojan ampumia siemeniä.

Tietääköhän arvon kirjailija muitakin nimityksiä kasville? Pahapoika ja merimiehen syrjähyppy eivät minun korvaani kuulosta järin naisvihamieliseltä tai rasistiselta.

Bovrikov

Toinen professori kirjoitti...

Tästä Eeva Bideestä sen verran, että hän sattui telkkarissa sanomaan biljoona kun piti sanoa miljardi. Tätä somessa naureskeltiin, ja silloin Eeva teki itsensä naurunalaiseksi väittämällä, että ei suomen kielessä sellaista sanaa kuin biljoona ole edes olemassa.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Joo, se on varsinainen älyn jättiläinen tuo bidee; häntä vartenhan piti kelpoisuusvaatimuksia madaltaa, että olis viikunanlehti säilynyt. Näitä bidejä ja piruja on jo hallinto täynnä niin että päät kolisee. Rapppaäijä on maksumies niinkauan kuin jaksaa.

KLS kirjoitti...

Mitkä ovat niitä "naisvihamielisiä" ja "rasistisia" viherkasvien nimiä? Raisa Omaheimo ilmaisi puhuvansa mieluummin sansivieriasta, nukkatyräkistä ja kultasiilikaktuksesta. Wikipediasta ilmenee, että sansiveria on sama kuin anopinkieli, kun taas kultasiilikaktuksen toinen nimi on anopinjakkara. Koska molemmat ovat piikkisiä eikä kultasiilikaktuksen eli anopinjakkaran päälle sen vuoksi voi istua, nämä ovat epäilemättä juuri niitä hänen tarkoittamiaan naisvihamielisiä nimiä. Nukkatyräkillä taas mainitaan sen erikoisen siementämistavan vuoksi olevan lempinimet ”paha poika”, ”tuhma poika”, ”merimiehen syrjähyppy” ja ”seksipalmu”. Voisi kuitenkin kysyä, eivätkö näistä ainakin kaksi ensimmäistä ole pikemminkin mies- kuin naisvihamielisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Minun puolestani homot saisivat mennä takaisin kaappiin. Tai oikeastaan, pitää mennä.

KLS kirjoitti...

Mitkä ovat niitä "naisvihamielisiä" ja "rasistisia" viherkasvien nimiä? Raisa Omaheimo ilmaisi puhuvansa mieluummin sansivieriasta, nukkatyräkistä ja kultasiilikaktuksesta. Wikipediasta ilmenee, että sansiveria on sama kuin anopinkieli, kun taas kultasiilikaktuksen toinen nimi on anopinjakkara. Koska molemmat ovat piikkisiä eikä kultasiilikaktuksen eli anopinjakkaran päälle sen vuoksi voi istua, nämä ovat epäilemättä juuri niitä hänen tarkoittamiaan naisvihamielisiä nimiä. Nukkatyräkillä taas mainitaan sen erikoisen siementämistavan vuoksi olevan lempinimet ”paha poika”, ”tuhma poika”, ”merimiehen syrjähyppy” ja ”seksipalmu”. Voisi kuitenkin kysyä, eivätkö näistä ainakin kaksi ensimmäistä ole pikemminkin mies- kuin naisvihamielisiä.
Sen sijaan yhdelläkään hänen mainitsemallaan kasvilla ei taida olla sellaista lempi- tai rinnakkaisnimeä, jota ymmärtääkseni voisi pitää rasistisena.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Olen sitä mieltä, että kolmijalkainen lypsyjakkara pitää kieltää. Se on selvästi sukupuolittunut esine. Jakkarassa pitää olla niin paljon jalkoja, että siitä ei tule edes lehmän utare mieleen.

Keskiajalla keikkein oppineimmat kävivär väittelyä siitä ovatko yleiskäsitteet "oikeasti olemassa". On Musti, Haukku ja Peni -- Ärjykin -- mutta onko jossain muka konkreettinen "koira"? -- Kiistan voittivat noin tuhannen vuoden väännön jälkeen niin sanotut nominalistit, joiden mielestä "koira" oli vain kielen käsite, eikä mikään "todellinen olemus".

Mutta ans olla, nyt keskiaika taas nostaa päätään, ja ihmiset laajoin valistunein joukoin alkavat uskoa siihen, että käsitteet siirtyvät todellisuuteen ja määräävät sitä mitä todellisuudessa oikeasti on.

Tavataan taas tuhannen vuoden päästä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan Keijolta tuo ensimmäinen juttu tuntuu. Se tunne tulee kyllä aika usein nykyistä mediaa seuratessa.
On traagista normaalien täyspäisten naisten kannalta, että Biaudetin kaltaiset seko päät nousevat johtaviin asemiin naisten järjestöissä ja usein muussakin politiikassa. Toisaalta on tietysti olemassa sekin ikävä mahdollisuus, että naiset yleisemminkin haluavat näitä tyyppejä sekoilemaan johtoasemiin, eikä kyseessä olisikaan joku pienehkö (mutta aktiivinen) osa naisista.

Pauli Vahtera kirjoitti...

Anopinkieli eli sansevieria
Olin asunut Helsinkiin töihin tultuani alivuokralaisena savolaispojan kanssa yhdessä huoneessa. Vuokraemännällä oli kissa, jolla oli etuoikeus aamuisin käydä pskalla lavuaarissa, joten aamupesujen kanssa oli mitä oli. Onnistuin saamaan vuokrayksiön Tapiolasta. Eräs naisoletettu toi tupaantuliaisina anopinkielen, anteeksi sansevierian. Tuolloin en vielä tuntenut tulevaa vaimoani, joka muutti myöhemmin yksiöön kaveriksi. En koskaan kertonut, kuka tupaantuliaisen toi.
Sansevieria on ollut kaverinani 51 vuotta. Tosin opin tuntemaan hänet nimeltä vasta tänään Yrjön kirjoituksen jälkeen varmistettuani kuka tuo kaveri on. Muita ei matkassa näin kauan ole ollutkaan, jos ei ajatella vanhoja lapsuuden kirjoituksia, muutamia valokuvia ja äitini tekemiä räsymattoja, jotka nyt ovat mökin lattialla. 1950-luvulla vaatteissa oli paikka paikan päällä ja kun paikat eivät pysyneet paikoillaan, äiti kutoi niistä räsymatot. Mistä ihmeestä nuo kaikki värit ovat mattoon tulleet.
Polkupyörän ostin 50 vuotta sitten kesällä ilman vaihteita ja muita ihmeitä. Hyvässä kunnossa edelleen. Kihlajaislahjana saamamme Suomessa valmistetut Arabian astiat ovat myös edelleen joka päivä käytössä 49 vuoden jälkeen.
Sansevieria on kulkenut mukana asuntojen vaihdossa ja siitä on jaettu myös uusia sansevieriaita. Mutta mitä kävi kissalle. Kun lähdin alivuokralaisasunnosta, emäntä ihmetteli, miksi lähden, onko jotain huonoa Manskun ja Runebergin kadun kulmassa olleessa huoneessa. En sanonut vieraskiellosta, enkä muustakaan, mutta sanoin että kissanne pskat estää aamupesun. Emäntä ihmetteli, että miten niin, he ovat opettaneet sen käymään vessan pöntöllä. Sanoin, että opetitteko myös vetämään.
Vaan itse asiasta. Voivatko nämä nuoret naiset enää tyhmempiä olla. Vastaan itse. Olemme nähneet vasta alun. Onneksi olen opettanut jo lapsenlapsilleni, että tuo iso kukka mökillä on anopinkieli. Vastustan uutta nimeä senkin jälkeen kun tuo kukka on otettu viranomaisten haltuun, koska en suostu nimeämään sitä uudestaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Bobrikoville, Toiselle professorille, Terho Hämeenkorvelle, KLS:lle, Ano1:lle, Seppo Oikkoselle, Ano2:lle ja Pauli Vahteralle & kiitos kommenteistanne. Joitain huomioita:

- Tästä kukka-asiasta voi todeta että niin kuin Pauli sanoi, niin olemme nähneet vasta alun. Ja Sepon kommentista tuli mieleen se nykytilanne, että mitään ei ole olemassa ennen kuin sertifikoitu ihminen sen määrittelee.

- Biaudetista voi todeta että hän on vaarallinen fanaatikko eli juuri sellainen ihminen mistä hän itse varoittaa. Ja biaudetit saavat maassamme aina enemmän valtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Raisa Omaheimo – rasismistakin olisi jo lultu päässeen eroon, saati heimoajattelusta. Niin, eikös tämä hyväkäs oikein mainosta omaa omaheimoisuuttaan. Naapuriheimo paha, omaheimo hyvä. Mikähän lie suhtautuminen vierasheimoon.

Toisaalta vaivaa vieraskielisyyden ihailu, lie oire alemmuudentunteesta, onhan sansivieria toki hienompi mimi, ninqu, kuin anopinkieli. Kas kun ei nikkelikadmiumakunnapanöyhtänukkatyräkki. Toki on minullakin pihassa Rosa Gallica, aka Valamonruusu alias Ranskanruusu. On toki muitakin ruusuja jopa alppiruusuja. Rororemproneita hianommasti. Och hosta. Ei siis tietenkään yskä vaan kuunlilja.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, huomasin juuri että meidän kodissa olisi tilaus yhdelle viherkasville, Anopinkieltä ajattelin. Pahapoika minulla on joskus ollut, mutta se tosiaan leviää joka ruukkuun ja noita siemeniä on lattiat täynnä. Todellinen kasvimaailman etnisestiedistynyt siis kyseessä.

Meidän Bidee on todella vaikeasti harhainen ihminen, saisko tuon jotenkin hoitoon? Oikein kunnon tinahattusalaliittoa sepittelee, ja vakavasti otetaan. Ja että ihan naisille vaarallisista ihmisistä kyse??? Olettaako tuo oikeasti että kyseinen ryhmä (=useammalle sukupuolelle naureskelijat) koostuu vain miehistä, eihän nainen voi hänen ajatusmallissaan olla muuta kuin uhri ja pyhimys.

t.Puupääukko

QroquiusKad kirjoitti...

Uudin 1:
Jaa jaa, kyllä kaikki tuntemani naiset, joilla on tai on ollut jotain tekemistä viherkasvien kanssa käyttävät luontevasti nimeä anopinkieli, ja tuntenevatpa myös anopinjakkaran. En ole koskaan kuullut kenenkään näistä pahastuvan.
Mutta tuttavapiiriini ei kuulukaan koliikkinaisia.

Uudin 2:
Vai on "anti-gender" -liike paha. Mitähän se oikein tarkoittaa?
Itselle kun tulee ensimmäisenä mieleen nimenomaan tämä Eva Pierún ja tyttökavereidensa (sukupuoleen katsomatta) transvouhotus, jonka mukaan kukaan ei saa joutua olemaan mitään sukupuolta, vaan sitä genderiä pitää voida vaihtaa kuin se olisi blenderissä.

En siis tiedä asiasta mitään, enkä varmaan ymmärtäisi, vaikka kuinka selitettäisiin.
Minulla kun on tämä kauhea kehityshäiriö nimeltä Y-kromosomi.

Uudin 3:
Nämä huvittaviksi tarkoitetut mainokset ovat pelottavia. Ne kertovat, että jos Suomen valtio, yhteiskunta ja infrastruktuuri saadaan tuhotyttöjen tahdon mukaan romahtamaan, ei ole odotettavissa Talvisodan sankarikansan paluuta.

Ei, vaan kaduilla nähdään kovaan ääneen itkeviä aikuislapsia, jotka taapertelevat päämäärättömästi ympäriinsä parkuen:
"Haaallituuus! Kiltti haaaliiituuus!! Missä olet? Auuuta meitäää!"

Eikä maaseudulla menisi sen paremmin. Ei sinne kehittyisi autonomisesti pärjääviä Pimeitä Maita, vaan nälkäkuoleman rajoilla riutuvia tuppukyliä.
Kukaan sikäläisistä ei tunne oikeasti ketään Jevgeni Peliverkkarinovia, joten heillä ei olisi kalasseja eikä shmelejä.
Ne kylät lakkaisivat olemasta yksi kerrallaan, kun kaupungit tyhjiksi syöneiden uusuomalaisten moottoroidut ryöstö-, raiskaus- ja kuolemanpartiot alkaisivat ratsata niitä.

No, tämä jos mikä oli dystopia. Ei täällä tuollaiseen jouduttaisi:
kuukauden kuluttua romahduksesta kautta Suomen puhuttaisiin venäjää Imperialistisen Roistovaltio Ryssän uutena oblastina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Puupääukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Vierasheimo lienee vieläkin pop. Mitä vieraampi ja kauempaa, sen popimpi. Mutta joo, suomen kieli on rikas ja ilmaisuvoimainen kieli. Sen köyhdyttäminen on omiin muroihin kusemista. Suomen kieltä kun eivät pidä yllä kuin suomalaiset.

Puupääukko: Karmeinta on se, että tämän Bideen vainoharhaisuudet otetaan tässä maassa tosissaan.

Qroquius Kad:

1.Tuo koliikkinainen on muuten mainio termi. Saanen omia käyttöön?

2. Jaan saman kehityshäiriön. Mutta kai tämä anti-gender tulee sieltä suuresta maailmasta. Sex kun on selkeästi sukupuoli mutta gender voi olla ihan mitä hyvänsä. Ja siksi kai sitä englanninkielistä termiä on täälläkin niin helppo viljellä. Kuulostaa ehkä viljelijän mielestä vähemmän paskapuheelta.

3. Jaan osin pessimismisi mutta en kokonaan. Maaseudun osalta.

QroquiusKad kirjoitti...

Itse asiassa minä olen ominut koliikkinainen-termin omaan käyttööni, se tuli vastaan täällä blogosfäärissä jokin aika sitten;
mainitsija saattoi olla veli Huru-ukko, en muista enää.

MikkoK kirjoitti...

“Eva Biaudet: Anti-gender-liike on merkittävä uhka – Anti-gender-liike on järjestäytynyt ja hyvin rahoitettu”

Biaudet on sokea näkemään oman ideologiansa resursseja. Hänellähän on puolellaan muiden muassa maan hallitus, rahamaailma, poliittisesti nimitetty virkakoneisto, äärettömän rikkaat NGO-liikkeiden rahoittajat, sensuroivat somejättiläiset, valtamedia, kaikkien puolueiden vihreät, yliopistolaitos, kirkko ja poliisi. Näiden lisäksi tulitukea tulee hyödyllisiltä idiooteilta, eli äärettömän räjähdysherkiltä puolestaloukkaantujilta.

Ehkä Biaudetin pelokkuuden syy onkin epäilyksen piru, joka kolkuttaa Evan aivojen harmaata, riitteessä olevaa pintakerrosta?

Anonyymi kirjoitti...

Onko sieltä erkkopeestä tullut kantasuomalaisille mitään hyvää koskaan? Vihreät ja vasemmistolaisetkin voi oikein hyvällä tahdolla katsoa, että ovat ainakin joskus edes hieman pikkuriikkisen olleet oikeanlaisen ympäristönsuojelun tai työläisen puolustamisen asialla. Mutta entä nämä kermapeppustrandsvenssonit? Itse en ainakaan osaa palauttaa tajuntaani mitään positiivista.

Tapsa vaan

QroquiusKad kirjoitti...

Eihän se Svenska Folkpartiet ole koskaan esittänytkään olevansa muuta kuin finskersvensker-kansanosan ylimmäinen edunvalvoja. Miksi se olisi koskaan mitään mongoli-finnkolloille halunnut?

Anonyymi kirjoitti...

Ellen väärin muista, Biaudet on oikeustieteen yo eli opinnot ovat jääneet sisäänpääsyyn oikikseen ruotsinkielisten kiintiössä ja muutamaan opintoviikkoon. Ruotsinkielisiä todella pääsee oikikseen heikommilla pääsykoetuloksilla kuin suomenkielisillä. Tasoitusta tulee sitten proffilta, jotka eivät suostu luopumaan tasosta ja hylkäävät heikon opintosuorituksen.

Sama muuten koskee valtsikassa opiskellutta Pekka Haavistoa vaikka on suomenkielinen. Opinnot jäivät yhteen tilastotieteen opintosuoritukseen ja sen arvosteli heikoksi Osmo Soininvaara, mikä nyt on hilpeää.

Faktat voivat olla epätarkkoja, mutta Suomessa pääsee kyllä yhteiskunnan huipulla ilman kummempaa akateemista menestystä.

Anonyymi kirjoitti...

Foodorahan näyttää nyt laittavan toimipisteitä/varastoja suuirmpiin kaupunkeihin ruuan nettimyyntiä varten, saa sitten nähdä miten tulee kannattamaan, Suomalaisethan eivät tunnetusti halua maksaa jos joku kuskaa sapuskan kotiovelle, ja tuo nettimyynti voi onnistua vain isommissa kaupungeissa, joissa asiakspohjaa ..
jossai keskieuroopassa nettimyynti onnistuu paremmin jo lyhiden matkjen takia ja asiakskuntaa on paljon pienemällä alueella ..

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, MikkoK:lle, Tapsalle vaan, Anolle ja jpt:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Termi on vaan kertakaikkisen osuva. Näillä tosin koliikki alkaa aikuisiässä ja kestää koko elämän.

MikkoK: Erittäin hyvä huomio. Kumpikohan se toimikaan järjestäytyneessä ja hyvin rahoitetussa organisaatiossa? Biaudetin kohdalla en oikein usko Epäilyksen Piruun. Eiköhän hän vaan ole itselleen valehtelemisen ja valheen uskomisen mestari.

Tapsa vaan & Qroquius Kad: Itse ihmettelen kyseisessä asiassa myös sitä että eiväthän läheskään kaikki suomen ruotsinkieliset ole sitä ankkalammikon pösöporukkaa vaan ihan tavallisia ihmisiä. Silti ne ainakin lukemien valossa äänestävät kuuliaisesti RKP:tä. Mitä ne kuvittelevat siitä saavansa?

Ano: Muistat suht oikein plus Haavisto on kovasti liioitellut saavutuksiaan. Sinänsä minä en pidä akateemista menestystä minkäänlaisena automaattisena viisauden mittarina. Usein oikeastaan päinvastoin.

jpt: Minulle kun koko Foodora on sen verran vieras että en osaa tarkemmin sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Tunnustan, minähän se taisin olla se koliikkinaisen "keksijä". Mielestäni kaikkea sanomaani saa vapaasti lainata, myös ilman lähdeviittausta, jos sana tai sanonta on tilanteeseen sopiva.
Muistaako kukaan menneiden aiojen juttua, että mikä on anopin kielen sopiva istutussyvyys? Vähintään puolitoista metriä sanoivat ihmiset, tulivat sitten oman anoppinsa kanssa toimeen hyvin tai huonosti ja varsinkin ne jotka tulivat oikein huonosti anoppinsa kanssa toimeen.
Paras huomnekasvi itselläni oli viirivehka, tämöisen huonon hortnomin kukka. Lötkötti pitkin pöytää kuin kuollut jos unohdit kastella, vaan annappa sille puolituopillista vettä, niin kas, jo kotvan päästä taas terhakkaana pystyssä.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

.. Joo, tuosta duunitorin ilmoituksesta vähän sellasen kuvan sain että alkas myyymään
muutakin kuin ravintolaruokaa..
https://duunitori.fi/tyopaikat/tyo/foodora-finland-oy-varastopaallikko-sdsuu-13676190

-jpt-

Anonyymi kirjoitti...

Joo se on kiveen hakattu se palttiarallaa 4.8 prossaa bättrefolkin kannatus joka vaalissa.

Samanlainen mysteeri on minulle, miksi esim. Arhinmäki kannattaa Suomen fudisjoukkuetta hyvinkin innokkaasti, mutta samalla fanaattisesti on tuhoamassa Suomea järkyttävillä maahanmuuttonäkemyksillään.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Peuutan tunnustukseni kolikkinaisen lanseeraamisesta. Olen sen kyllä esittänyt täällä Ykän eräässä blogissa, mutta sen on, nyt tarkemmin asiaa pohdittuani alkujaan tuonut esille muistaakseni Nils Aslak. Se jotenkin jäi silloin "korvamatona" kummittelemaan ja sopi hyvin Yrjön kirjoitukseen.
Noihin uusavuttomien ruokajuttuihin, Volt:lla on myös näitä "ruokakauppoja". Eräässä niistä oli aivan äskettäin tulipalo. Olisiko ollut siellä Kallion kuplassa se "myymälä". Tsadissa kumminkin.
Ja näistä uusavuttomien ruoalaitostaha on telkkarissakin ohjelma, mistäpä ei. Siinä kaveri on syönyt pakastepitsaa jo hoi kotvasen. Tuleepi oikea kokki neuvomaan, tehdään ihan helppo ruoka, makkarakeitto. Ihmetys on suuri kun ei se vaatinut paljoakaan enempää aikaa kuin pitsan lämmitys, ja oli monin verroin parempaa. Kaappaus keittiössä taitaa se ohjelma olla.
Itsellänikin tuppaa välillä jäämään sapuskan teko ns. lapsipuolen asemaan, mutta ei tulis mieleenkään mihinkään food;oran tai alijännitteen eli voltin sapuskohin turvautua. Jos ei oo muuta niin vaikka kylmänä Merosen Aurajuustonakkia kaapista.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle, jpt:lle ja Tapsalle vaan & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Se termihän on loistava. Pannaan kunnia sille jolle kunnia kuuluu eli Nils-Aslakille. Ja minähän en noista viherkasveista mitään ymmärrä. Perunaa minä olen kasvatellut tontillani. Uusavuttomien ruokahommia on vaikea ajatella koska meidän huushollissa valmistetaan ruokaa. Siis valmistetaan, ei tilata. Eikä meilläpäin joku Foodora edes toimi.

jpt: Minulla on tuohon huikea vastaisku: Sitä kutsutaan nimellä ”kotiruoka”.

Tapsa vaan: Arhinmäki on pelle, jonka nykyinen maailma on mahdollistanut siirtymään johtaviin asemiin. Kertoo paljon yhteiskunnastamme.

tira kirjoitti...

Vilkaisin ylen kolumneja, tämä Raisa Omaheimo on saanut valtaisasti palstatilaa. Vaan mitenkähän mulle tulee tuosta nimestä mieleen Raisa Reikänaama, Putouksen surkein hahmo Krista Kososen hahmossa. Häpeä tosin puolellani, en tajunut kaikkia niitä syviä merkityksiä jotka viittasivat patriarkaatin alistukseen ja rasismiin ja mitäs muita agendoja sillä me toon lisäksi olikaan? Hyvällä näyttelijällä ei koskaan ole kaikenkattavaa ideologiaa. Se vaan näyttelee.

Kasvit kiinnostivat kouluiässä, koska jos ei joka kesä kuivattanut niitä 30 kpl kansioon niin hyvä ei heilunut. Luonnossa kasveista ei niin tarvinnut erityisesti piitata, siinähän ovat, kauniita ja siellä minne kuuluvatkin. Kerrostalokämppä vaatii pienen palan luontoa ilahduttamaan betonielämää, mutta nyt tämä pikku besserwisser kertoo meille että se kasvi jota hellästi hoitelemme ihan omaksi iloksemme onkin jonkun ilkeän alistuksen prototyyppi. Anteeksi, nöyrästi anteeksi palmuvehkani ja metriset yrttini etelässä. Ihan vaan olen ilokseni tossa kasvatellut ja vihreydestä nauttinut mutta väärin toki tämäkin. Mutta puolustuksekseni sanottakoon, ettei ne ole esittäytyneet millään nimillä, Raisalle sitten vissiin ja tästä hänen sinänsä ymmärrettävä tuohtumuksensa. Jos hänen rehuissaan joku Jussi tai Jouko on ollut. Oksettaahan se tuollainen.

Jos en ymmärrä jotain termiä, googlaan. Ei tiedä wiki eikä suomen sanakirja sanaa gender, saati anti-gender. Eikä myöskään ruotsiksi. Paitsi että "sosiaalinen konstruktio". Mutta Evapa tietää, ja varsinkin kaikki anti-sanat. Ja tämä Haavisto peesaamassa. Luin juuri, että kun 8.000 afgaania on tulossa niin ei ole mitään syytä estää noita arggh "kaikkein haavoittuvimmissa asemassa" olevia. Kun on niitä perheyhdistettäviä jotka sikiää kuin kanit. Maan väkiluku siis parissakymmenessä vuodessa tuplaantui 20 miljoonasta 40 miljoonaan ja Suomessa sitten selibaatissa elävät kun ovat niin kiitollisia avusta?

Haavisto roudasi aikoinaan taksinpenkiltä löytämänsä alaikäisen latinon Suomeen käyttäen asemaansa hyväkseen. Samoin hän käytti asemaansa hyväkseen nimittämällä tämän 23-vuotiaan autokuskinsa Jerin UMn vastustuksesta huolimatta erityisavustajakseen viidentonnin palkalla. Ehkäpä tuo yhteinen ylioppilaisuus yhdistää. Antonio fiksusti häipyi ja Jerikin tietenkin jossain vaiheessa koska 40 vuoden ikäero on aika huima. Emme kuitenkaan tarvitse 8000 uutta tulijaa ulkoministerin valittavaksi. Pahoittelen vulgääriä ajatusmaailmaani, mutta uskon vasta sitten kun niitä naisia, vanhuksia ja lapsia maahan tulee.

tira kirjoitti...

Jaa että keittiötä äimistellään ihan hienossa mainoksessa? Foodoora ja Wolt, muuten nälkiinytte ja kuolette pois. Jollette siis sitä ennen saa kiukkusydäriä kun väistelette näitä jalkakäytäville parkattuja bilikoita/skuutteja/fillareita jotka jakelevat ne kammottavat taikinaiset pitsat niille laiskoille pikku hipstereille jotka eivät paremmasta tiedä. Ja kun maha on täynnä, sitten aletaan tiedostamaan. Paitsi jos sataa tai on kylmä. Se on niin herkkää tuo tiedostaminen, me nuoret ja varsinkin ilmaisopiskelevat humanistit olemme sydän syrjällään maapallon kanssa.

Okei, muuttakaa kasvien nimet, hurratkaa ulkoministerille joka hoitaa virkaansa Suomelle vahingollisesti, rakastakaa Suomen opetusministeriä joka leuhkii oppineensa suomen kielen vasta lukiossa "kun missäs nyt suomea muka tarvitsi" ja kaikille muille kansamme halveksujille. Taidan kuitenkin tarvita enemmän sitä keittiötä kuin heitä.

Anonyymi kirjoitti...

Toinen Professori:

Katsoin itsekin kyseisen lähetyksen jossa Bideellä luvut mitä olivat. Tämä, jossa silloinen kok. kansanedustaja Hemming, on alallaan varsinainen klassikko: https://www.youtube.com/watch?v=jyVhTpWOS14 (Kokoomuksen ex-kansanedustaja sekoilee aamu-tv:ssä)
Puhe oli Kreikalle päälle 10v sitten myönnetyistä takauksista, jos joku sellaisia sattumoisin nykyään muistaa. Kalle Isokalliolla pokka pitää, joskin ojentaa tätiä lukujen suuruusluokista.

Anonyymi kirjoitti...

Anopinkieli on mielestäni ruma ja anopin jakkarasta en ole koskaan kuullutkaan, anopinpallista sen sijaan kyllä; on pyöreä ja kaktuksen tapaan täynnä neulanteräviä piikkejä. Sellaiseen olisi ilo istuttaa montakin suomalaista poliitikkoa, etupäässä vihreitä ja päästää ylös vasta kun lakkaavat höperehtimästä.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Anolle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Olen sen verran sinua nuorempi ettei sitä herpaariota tarvinnut enää tehdä. Tuo Omaheimo – kuka hitto se lieneekään – saa sitä tilaa koska sanoo sitä, mitä Yle haluaa. Ja tämä gender-pelleily on juuri sitä newspeakia. Hallitse sanoja, hallitset kaikkia. Siinä olematon muuttuu olevaksi. Haaviston sikailuja ei muuten katseltaisi ollenkaan jos jätkä olisi hetero. Kakkoskommenttiin ei ole lisäämistä.

Ano: Kiitos klassikosta.

Rouva Ano: Oliskos sopiva nimi tuolle piikikkäälle kasville Loukkaantujankieli?

Lissu vaan kirjoitti...

Vaan seta se saa jaella rauhassa, vuosittain, rottapalkintoa kaikille niille, jotka uskaltavat olla asioista eri mieltä setankaariporukan kanssa.
Se on sitä yhdenvertaisuutta. Eikä tunnu kiihottavan viranomaisiakaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Lissu vaan. Totta joo. Toisilla on toiset säännöt.

Anonyymi kirjoitti...

Normaali järki on uhka naisille? ”Liikettä luonnehditaan tiedotteessa ”merkittäväksi uhkaksi naisille”. ” - Öö, se ei sitten ole uhka naisille, että pervot karvaperseäijät voivat julistautua naisiksi ja tunkea samoihin pukuhuoneisiin ja kisoihin? Jaajaa.

”Tiedotteen mukaan myös esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto on nostanut esiin anti-gender-liikkeen uhkan länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle.” No, onneksi peppupekan kaverit, talipäät, eivät muodosta uhkaa länsimaiselle demokratialle ja tasa-arvolle, kivittävät tasa-arvoisesti mokomista hourivat. Toki talipäätkin on nykyaikaistuneet, niskalaukauksetkin käytössä.

Foodora – hieno liikeidea. Polkupyörälähetti roudaa ravintolasta annoksen kotiin. Jaa-a, maaseudulla jossa lähin ravintola on keskustassa – risteyksessä jossa oli puhelinkoppi, esso ja posti ja jossa nykyään on kylmäasema ja kaljakuppila, ravintolasta voi tilata sen sillivoileivän. Sillivoileivän suoraan 70-luvulta. Ja jo ihan parissa tunnissa se on perillä. Kätevää.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Sehän tässä on ongelman ydin. Terve järki muodostaa uhan naisille ja ”miehille” jotka ovat vapauttaneet itsensä kaikista terveen järjen kahleista. Juuri ne ihmiset ovat vallassa. Ei ainoastaan Suomessa vaan pitkin länsimaita. Sinänsä en syytä Foodoraa ideastaan. Onhan meinaan niin, että jos on kysyntää, niin on tarjontaa. Se kysyntä minua hirvittää. Kertoo hyvin siitä, kuinka avuttomia ainakin osa nuoremmista sukupolvista on.

Anonyymi kirjoitti...

Olen todella pettynyt oman sukupuoleni naisiin, poislukien omat ystäväni ja lähipiirini. Muistan takavuosilta puheet, joissa into pinkeänä toivottiin lisää naisia päättäviin elimiin. Silloin piti asioiden alkaa hoitumaan. No, kuinka maa makaa nyt kun toiveet ovat toteutuneet lähes kaikilla yhteiskunnan sektoreilla? Kaikki on käännetty päälaelleen ja taloudellinen, moraalinen ja turvallinen yhteiskunta on kohta muisto vain. Eihän tässä näin pitänyt käydä!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano. Tämä olisi pitänyt naisten hoksata jo silloin kun Halonen valittiin presidentiksi. Kai naisissa olisi hyviäkin johtajia. He vaan eivät taida olla kiinnostuneita politiikasta. Sinänsä kaikki Järjestelmäpuolueen miespoliitikotkin ovat samaa kastia. Ne vaan ovat enempi opportunisteja. Mutta hallitus on täynnä nuoria sinisilmäisiä tosiuskovia.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, tuo jutun kasvi lienee peräisin "Little Horror Shop" -elokuvasta. Sikäli osuu erittäin hyvin, että kasvihan oli alkuun pieni ja hoki vain "feed me". Vähän niin kuin näitä loukkaantumisen aiheita esivän ihmisen ego ikään. Sitten kun egoa... kasvia ruokki niin se kasvoi ja vaati aina vaan enemmän ruokkimista. Samalla kun ruokkimisen tarve kasvoi, muuttui ravinnon hankinta koko ajan armottomammaksi.

Mutta joo, en tiedä miksi tuli mieleen. Vertaus on kuitenkin aika ontuva, vai onko?

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Foodoran liikeideasta vielä. Se toimii varmaan kalliossa hyvin, rahakkaita uusavuttomia ja ravintoloita tiheässä. Tuppukylässä se ei toimi, täällä on tasan YKSI ravintola, jonka ruoka on hyvää. Pari ruokalaa / baaria / lounasravintolaa joiden tarjonta tyydyttävää. Siinä kaikki, muutama kaljakuppilakin voi tarjota syötäviä annoksia satunnaisesti.

Pizzaa ja makkaraperunoita on toki tarjolla kioskeilla ja pizzerioissa.

Kyseinen ravintola on noin kolmen kilometrin päässä, taksiaseman vieressä - mitäs luulette, käymmekö ravintolassa yömässä jos haluamme ravintolaruokaa vai tilaammeko kotiin? Vai käymmekö iltakävelyllä ja nautimme samalla hieman viiniä. Vai teemmekö peräti ite, lounasravintoloissa kun aikas usein töissä lounastamme.

Tänään etätöissä lounastin sämpylän jonka väissä oli lenkkiä. Maittavaa muonaa. Päivälliseksi oli eilistä, itse tehtyä pizzaa.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Puupääukolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Tuo on jotain jenkkien halloween-krääsää mutta esikuva taitaa olla siitä leffasta. Mutta tuo vertauksesi ei ollut ensinkään ontuva. Päinvastoin, varsin osuva,

Pyssymies: Joo, eihän se Foodora koskaan näihin tuppukyliin tule. Meillä ravintolaan on vielä huomattavasti pidempi matka joten kotiruuassa pysytään. Ja päivän ruokasi oli erinomaisen hyvää mättöä. Gourmeeta, etten sanoisi. You are a man of culture.

Anonyymi kirjoitti...

Gourmeetapa hyvinniin, wigreenin ohutlenkkiä - ihan tavallisen makuista lenkkiä, Semmoista kuin 70-luvun lenkki. Ei soijaa, chiliä, kantarelliä, fenkolia, anista tai muuta asiaan kuulumatonta. Vein taannoin mökille kiepin, sittemmin sitä meni kaksi pakettia viikossa. Saman leivän seurassa, esipaistettu gluteeniton sämpylä. Toki hain pihalta salaatinlehtiä mukaan, kuin mökilläkin. Nopeaa ja hyvää. Perusmakua.

Pizza on työläämpi tehdä ja yksi silloin tällöin piisaa, siitä riittää pariksi päiväksi.

Kun olen helpparin takatukena*, en voi keitellä kesken päivää tuntitolkulla. Isotöiset ruuat värkätään illalla. Kun puhelu tulee siihen pitää vastata ja homma hoitaa samantien.

*Siis hemmona joka sanoo, koska pelut on pieniä. Pitää olla tietoa ja kanttia sanoa: ei tehdä koska ei voi tehdä, liian kallista tehdä - tietohallinto ei maksa. Toinen homma on tietää / muistaa miten ongelman syy korjataan - tai löydetään.

Pyssymies