sunnuntai 24. syyskuuta 2023

KAKSI TABUA

Hallitus on aloittanut työnsä ja poskensoitto on tietysti hirveä, erityisesti vihervasemmiston suunnalta. Sehän ei ole yllätys. Yhtä lailla ennustettavaa on ollut että täältä voiman pimeältä puolelta on arvosteltu persuja että ne ovat myyneet periaatteensa koska toivottua ihmettä ei ole hetkessä tapahtunut. En minäkään sinänsä ole tyytyväinen. Mutta muistanpa vaan kumminkin että ei sillä vaaleissa saadulla äänimäärällä lähdetä pahemmin sanelemaan ja kompromisseihin on ollut pakko suostua. Se on sinänsä toinen kysymys että kannattiko tuohon hallitukseen yleensä vielä lähteä.

Mutta itselläni pyörii mielessä ne kaksi tabua joihin tämäkään hallitus ei uskalla puuttua edes puheen tasolla. Varmaankin peläten siitä pelkästä puheestakin seuraavaa haisunäädän kusimyrskyä. Ja mitäs ne tabut olivatkaan?

1. Maahanmuuttoteollinen kompleksi

Pauli Vahtera laski jo useita vuosia sitten että maahanmuuton, siis haittamaahanmuuton hinta on ainakin 3,2 miljardia vuodessa. Siis ainakin. Luku on varovainen. Kukaan ei ole vielä osoittanut lukemia vääräksi. Ja mitä tuolla järkyttävällä luvulla per vuosi saadaan aikaiseksi?

- Saadaan maahan aina lisää ihmisiä, joilla ei ole mitään asiaa tänne. He ovat tulleet vain suomalaisten kustantaman elatusautomaatin piiriin. Ihmisiä, jotka ovat saaneet turvapaikkastatuksen ja lomailevat siinä maassa, jossa heillä oman väittämänsä mukaan oli turvatonta.

- Saadaan maahan jatkuvasti kasvava kyseisen – nimenomaan islamilaisen – väestöryhmän aikaansaama väkivalta- ja seksuaalirikollisuus joka on muuttumassa koko ajan sadistisemmaksi.

Eli suomalaisten rahojen totaalista tuhlaamista ja suomalaisiin siitä kiitoksena kohdistuvaa miehittäjäväkivaltaa. Jos hallitus uskaltaisi ottaa riskin vihervasemmiston ja valtamediapuolue VMP:n haisunäädän kusimyrskystä se asettaisi aikatolpan vuoteen 1990 ja aloittaisi toimenpiteet. Kas kun pelkkä uuden haittamaahanmuuton rajoittaminen ei riitä. Eli:

- Kaikki tuon vuoden 1990 jälkeen tulleet otettaisiin erityistarkasteluun.

- Jos tänne tulleet afrikkalaiset, lähi-itäläiset ja keski-itäläiset elävät edelleenkin suomalaisten elättäminä joko sosiaalitoimiston taholta tai täysin tarpeettomassa monikulttuurisuuden mannekiinityössä heidän elatuksensa lopetetaan ja väärin perustein annetut oleskeluluvat sekä erityisesti kansalaisuudet perutaan. Matkalippu maasta maksetaan, mutta sillä edellytyksellä, että he antavat biotunnisteet. Etteivät he enää koskaan voisi palata.

- Kyseisen väestöryhmän em. rikoksiin syyllistyneitä tämä koskee tietysti kovennettuna eli ennen karkoitusta vankilatuomioina jotka ovat oikeasti vankila- eikä pehmovankilatuomioita.

Jos näihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin, niin säästö sekä rahassa että inhimillisessä kärsimyksessä olisi huomattava. Tietysti välittömästi alkaisi vihervasemmistolainen rääkyminen että tuo on epäinhimillistä ja rasistista mutta siihen voisi todeta että me olemme uhranneet kansakuntamme tuolle mielettömällä monikulttuurisuuden alttarille jo yli kolmekymmentä vuotta joten nyt on aika keskittyä omaan kansaamme.

Sinänsä ystävämme EU tekee asian aina vain vaikeammaksi sillä se on päättänyt tuoreeltaan että sisärajoilla tehtävät laittomien siirtolaisten ja turvapaikanhakijoiden käännytykset ovat laittomia. Ja meillähän ei olla totuttu sanomaan EU:lle ei.

Ja entäs se toinen tabu? No tietysti:

2. Akateemiset suojatyöläiset

Silloin hyvin kauan sitten kun itse kirjoitin ylioppilaaksi oli maassa jo asenne, että mitä enemmän maistereita koulutetaan, niin sen paremmin maa voi. Valitettavasti se lisääntyvä maistereiden määrä oli aina vain enemmän yhteiskuntatanhuamisen maistereita eikä silloin tullut ajatelluksi että mihinkäs niitä oikeastaan tarvitaan. Vielä tuolloin jollain joutomaisterin tutkinnolla saattoi saada kunnasta jonkin varman pikkupomon paikan jonka joku toinen olisi ehkä hoitanut paremmin mutta nythän tilanne on räjähtänyt käsistä.

Kas siinä kun työtön duunari on vain tilastoluku niin työtön maisteri on murhenäytelmä ja julkinen sektorimme on täynnä näitä akateemisia suojatyöläisiä. Yliopistoissa tyhjäntutkijoina sekä valtion ja kuntien hallintohimmeleissä tehtävissä joille ei ole mitään tarvetta. Parhaimmillaan näiden himmelityyppien vaikutus suorittavan tason työhön on nolla ja pahimmillaan – jos kyseessä ovat ihmiset joilla on visio ja idea – erittäin haitalliset.

Tähän kuuluu tietysti mukaan myös tolkuton määrä NGO-organisaatioiden akateemisia suojatyöläisiä joita elätetään yhtä lailla veronmaksajien rahoilla ja yhtä lailla täysin tarpeettomissa tehtävissä. Nämähän menevät osittain päällekkäin maahanmuuttoteollisen kompleksin kanssa.

Väitän, että tällaisia turhia akateemisia suojatyöläisiä on hyvinkin 100.000. Ja laskekaapas piruuttanne niiden palkat yhteen. Työttöminä nämä tulisivat huomattavasti vähemmän kalliiksi ja huomattavasti vähemmän haitallisiksi.

Totta kai tästäkin siivouksesta alkaisi vihervasemmistolainen joukkorääkyminen jossa todettaisiin että fil toht Hanna Hukkapeen tutkimus feminismin voimauttavasta vaikutuksesta queer-silakan sukupuolielämään on inhimillisen tiedon kannalta ehdottoman tärkeää ja välttämätöntä. Mutta siihen hallitus voisi todeta että julkinen sektori on perustettu antamaan kansalaisille välttämättömiä peruspalveluja, ei toimimaan akateemisena suojatyöpaikkana eikä utopistien haaveiden kustantajana.

Onhan tietysti selvää, että ei nykyinen hallitus uskalla koskea noihin kahteen tabuun. Mutta kyllä asiaa kannattaa pitää esillä. Jos ei sitten muualla niin tällaisissa marginaaliblogeissa. Jos se sitten joskus leviäisi laajemmallekin.

Ja jos se teeskentely loppuisi. Ja ehkä käppäukkojakin kuunneltaisiin.


50 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tanska on omilla toimillaan osoittanut, että ongelmiin voi tarttua tiukalla otteella. Suotavaa toki olisi, että Suomessa ongelmiin voisi puuttua ennen kuin ne ovat Tanskan tasolla, mutta hieman pahalta näyttää...

Kvasitieteellisenä arviona olen joskus miettinyt, että ovatko asiat yhteydessä valloitettuna olemisen historiaan. Natsit miehittivät Norjan ja Tanskan 80 vuotta sitten - molemmat ovat viimein heränneet tiukkoihin toimiin. Ruotsi on saanut olla täysin rauhassa maailmansodat - siellä nukutaan varmaan hautaan asti. Itä-Eurooppa oli neukkujen vasallina vielä 30 vuotta sitten - ne eivät ole edes aikoneet ottaa kehitysmaamuslimeita.

Ehkä Suomea olisi edes hieman opettanut neukkujen sorto?

Valtsu

Anonyymi kirjoitti...

Täyttä asiaa. Jos maalaisjärki olisi ollut voimassa. Katsokaa hyvät ihmiset Ruotsin katastrofia!

Pauli Vahtera kirjoitti...

Laskelmani perustui vuoden 2018 tietoihin. Tänään samalla tavalla laskien ylitettäisiin 4 miljardin euron raja. Koska väkeä on tullut lisää, väkeä syntyy koko ajan enemmän ja tulijoiden palveluja on koko ajan lisätty. Luvusta puuttuivat mm. EU-maksujen kautta rahoitettava maahanmuuttoteollisuus. Ja vuosien mittaan olen useassa yhteydessä huomannut, että tuokin maahanmuuttomeno puuttuu tai olen sen arvioinut liian pieneksi.

Sipilän hallitusohjelmassa 2015 oli perussuomalaisten vaatimuksesta velvoite laskea maahanmuuton kulut. Sitä ei koskaan tehty.

Kun 2019 eduskunnan kyselytunnilla laskelmani tulivat esille, väitti silloinen valtiovarainministeri Orpo, että väärin laskettu ja hänen virkamiehensä laskevat oikeat luvut. Niitä ei koskaan nähty. Uuteen 2023 hallitusohjelmaan perussuomalaiset eivät enää esittäneet maahanmuuton kulujen laskemista. Hyvä niin, koska perussuomalaiset itse eivät osaa laskea edes kehitysapumenoja, vaikka ne näkisi suoraan valtion kirjanpidosta ja talousarviosta.

Maahanmuuton menot ovat kumulatiivisia kuten kehitysapumenotkin. Koska valtio elää velaksi, niille on laskettava korko. Senkin olen laskenut useampaan kertaan, että nämä menot yhdessä selittävät neljä viidesosaa valtiovelan määrästä. Mutta eri vuosien menonjen yhteenlasku on kansanedustajille mahdoton tehtävä.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Just jetsulleen, sano´ Fallesmannin Arvo ! Mutta: Älä unta nää, että meidän elinaikanamme mitään tuosta kirjoittamastasi tapahtuisi. Niinpä: Meen tästä aamukahville ja otan välttämättömät aamulääkkeeni ja jatkan päivääni. Mutta aukaisen suuni vid behov, vaikkei minulta mitään mistään kysytäkään. Tiedänpä kuitenkin, mitä olen tehnyt ja missä nyt ollaan...

Pauli Vahtera kirjoitti...

Näitä turhia maistereita halutaan koulutettavaksi puolet ikäluokasta eli akateemisia suojatyöpaikkoja tarvitaan hirmuisesti lisää.

Paradoksaalista on, että Suomessa on työvoimapulaa duunareista, ei maistereista. Sen takia duunarit halutaan tuoda kehitysmaista tekemään ne oikeat työt. Eikä nähdä, että nämä kehitysmaakoneinsinöörit hakevat Suomesta vain ilmaista elatusta, ei työntekoa.

Pelkästään julkisen sektorin ylenpalttiset kesälomat ja ylipitkät sairaslomat muuttamalla yksityissektorin tasolle, vapautuisi oikeisiin töihin yli 40.000 työntekijää. Uskooko kukaan, että kaikki Suomen sairaat ovat menneet julkiselle töihin tai että paperinpyörittäminen sairastuttaa enemmän kuin rautaruukissa työn teko (tilastojen mukaan näin on).

Anonyymi kirjoitti...

Molemmat kohdat niin totta. Toistaiseki liian pieni vähemmistö ymmärtää nuo tosiasiat. Valtapuolueet rakentaneet laajan ja syvän loisverkostan joka ei luovu asemastaan. Tarvittaneen todellinen suohon laulanta muutoksen aikaan saamiseksi.
Avuttomiksi meitit on kasvatettu: woke ylen aamussa nuori häiskä vakavissaan haastoi haluavansa eroon tupakanpoltostaan, mutta eihän se onnistu jos ei työnantaja tai valtiovalta tarjoa tukeaan. Miten tällaisten kanssa teet yhtään mitään.

kt

alianor d'aquitaine kirjoitti...

Yrjön ensimmäiseen kohtaan voi todeta, että kun yhteiskunta kieltäytyy asiallisesti keskustelemasta virtahepolaumasta olohuoneessa asialle ei voi tehdä mitään.

Suomen kirjakielen kehitys alkoi 1540-luvulla, Somalian 430 vuotta myöhemmin 1970-luvulla. Keskimääräinen älykkyysosamäärä (useamman tilaston mukaan vuonna 2023) on Suomessa 101,20, Somaliassa 67,67. Lukutaito Suomessa 100%, Somaliassa 37%.

Tosiasiat ovat rasistisia tabuja, joten asioille ei voi tehdä mitään. Maailmoja syleilevä humanismi toimii ihmisyhteisössä vain niin kauan kuin sen arvomaailma on yhtenäinen, ei muuten.

Yrjön toinen kohta: Helsingin yliopistossa voi suomalaisen veronmaksajan rahoilla väitellä ulkomaalainen keski-ikäinen miesoletettu tohtoriksi aiheenaan kaksi kuolevaa bantumurteiden alalajia. Siis selvennykseksi: yli 600 (kuudensadan) bantumurteen joukosta tutkija on valinnut kaksi, joilla ei ole enää mitään merkitystä.

Ja tämä on vai YKSI esimerkki. Tämän lisäksi yliopistossa on lähes 4000 (neljätuhatta) tutkijaa ja opettajaa. Do the math!

Anonyymi kirjoitti...

Jaa, että Tanskan malli.
Se missä haittamaahanmuuttaja aaalähiöitä puretaan ja asukkaat sijoitetaan kanta asukkaiden sekaan.
Sehän on verrattavissa siihen että puhtaaseen vesiastiaan pudotetaan paskapökäle.
Kyllä saas

Anonyymi kirjoitti...

Teeveessä oli kerran muuan nainen jonka titteli oli "kokemusasiantuntija". Mitähän siitäkin maksetaan. Lopettaa noita suojatöitä joutaisi, mutta vanhankansan viisaus sanoo ettei korppi korpin silmää noki.

Muuten olen sitä mieltä että Business Finland, ex Finnpro, valtion rahoitus pitää lopettaa. Näyttävät hääräilevän sielläkin jonkinsortin kokemusasiantuntijoina. Hyöty Suomelle miinusmerkkinen.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tässä yksi suojatyöpaikan esimerkki:

https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?f=20&t=39657

Olikos Bernadotte Ruotsin kuningashuoneen sukunimi?
Jos oli niin kävikö Victoria viime viikolla suomessa anomassa armoa sukulaiselle?

Anonyymi kirjoitti...

"Mutta muistanpa vaan kumminkin että ei sillä vaaleissa saadulla äänimäärällä lähdetä pahemmin sanelemaan ja kompromisseihin on ollut pakko suostua." Tämä on toki melko epämukava aihealue, mutta voidaanko puhua enää edes mistään "kompromisseista", jos perussuomalaisten istumisella hallituksessa ei ole esimerkiksi tuohon maahanmuuttoteolliseen kompleksiin pienintäkään hillitsevää vaikutusta? Eli että kaikki merkit viittaavat jo nyt siihen, että seuraavien neljän vuoden aikana kehitysmaamaahanmuuttajien sekä absoluuttinen että suhteellinen osuus väestössä ja siihen syydetty rahamäärä tulevat jopa kasvamaan? Mistä lyödään vetoa, että tämä kasvu - niin kuin myös akateemisten suojatyöläisten lukumäärän ja heihin käytetyn rahan - kasvu saattaa tämän hallituskauden aikana jopa kiihtyä entisestään? Tähän mennessä ainoat konkreettiset tulokset ovat paljon nöyristelevää pyllistelyä ja anteeksipyytelyä joka suuntaan mukaan lukien rasisminvastainen julkilausuma sekä täysin tarpeeton kiellon kielto eli holokaustin kieltämisen kieltävä laki.

"Se on sinänsä toinen kysymys että kannattiko tuohon hallitukseen yleensä vielä lähteä." Persut saivat viimeisissä vaaleissa 17,5 % äänistä. Mikä on se maaginen alaraja sille, kuinka paljon persujen ja muiden mahdollisten samoja asioita ajavien puolueiden yhteenlasketun prosentuaalisen osuuden kaikista äänistä tulisi olla, jotta sen kannattaisi lähteä muodostamaan hallitusta?

"Yhtä lailla ennustettavaa on ollut että täältä voiman pimeältä puolelta on arvosteltu persuja että ne ovat myyneet periaatteensa koska toivottua ihmettä ei ole hetkessä tapahtunut." Vaikka olkiukkoilusta syyttäminen alkaakin olla jo aika kulunut klisee, se sopii kuitenkin tähän, koska kuka on puhunut mistään hetkessä tapahtuvasta ihmeestä? Pikemminkin puhutaan siitä, että onko persuilla todellisuudessa pienintäkään hillitsevää vaikutusta kiihtyvään kehitysmaamaahanmuuttoon. Ei puhuta enää edes siitä, että pystyvätkö he vähentämään vuosittain saapuvien tulijoiden määrää, jos he onnistuisivat edes pysäyttämään vuosittaisten tulijoiden määrän kasvun. Tai jos eivät edes pysäyttämään, niin ainakin hiukan hillitsemään kasvun - siis huom. vain kasvun! - määrää. Jos ja kun neljän vuoden kuluttua Tilastokeskuksen sivuilta havaitaan, että persujen olemisella hallituksessa ei ole ollut maahanmuuttoon minkäänlaista vaikutusta, aiotko pysyä heidän kannattajanaan vielä silloinkin? Mikä persut silloin yleensä enää on - puolue vai olemassaoloaan itsetarkoituksena pitävä uskonlahko?

"Saat mitä tilaat." Tuota slogania voisi täydentää seuraavalla tavalla: tyhjän saa pyytämättäkin.

"Kaikki tuon vuoden 1990 jälkeen tulleet otettaisiin erityistarkasteluun." Kjeh. Ainoa puolue, joka tuota tällä hetkellä aktiivisesti ajaa on Sinimusta liike, jonka kieltämistä perussuomalaisen oikeusministerin johtama oikeusministeriö tällä hetkellä puuhailee. Eipä että sillä mitään vaikutusta mihinkään muutenkaan olisi, heidän kannatuksensa on muutenkin niin pientä että on ihme, jos saavat milloinkaan edes yhtä kunnanvaltuutettua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Valtsulle, Ano1:lle, Pauli Vahteralle, Terho Hämeenkorvelle, kt:lle, alianor d´aquitanelle, Ano2:lle, Ano3:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Ano4:lle & kiitos kommenteistanne ja lisäyksistä.

Niin kuin Pauli totesi, on summa entisestään kasvanut ja kasvaa jatkossakin.

Ja niin kuin alianor d´aquitane totesi: tosiasiat ovat rasistisia tabuja.

Ja Ano4:lla on hallussaan kristallipallo jota itselläni ei ole. Se ei tosiaankaan tarkoita että olisin tyytyväinen tilanteeseen. Sinänsä hallituksella meni puoli vuotta vihervasemmiston joutavaan rasismijahtiin.

Strix Senex kirjoitti...

No nyt tuli tiukkaa asiaa. Tälle vasemmalle laidalle tabu-ajattelu on hyvinkin leimallista. On asioita, joita ei saa edes nähdä, saati sitten tarkemmin tarkastella puhumattakaan kriittisestä tarkastelusta.

Tämä maahanmuutto-turvapaikkabisnes on yksi niistä. Suuri, kallis ja tuhoisa. Se tulikin tässä hyvin luonnehdituksi, joten siitä ei sen enempää.

Akateemiset pilipalisuojatyöläiset on toinen onneton tabu, ja siitä on paljonkin sanottavaa. Ensimmäinen nootti tulee siitä kaavamaisesta ajattelusta, jonka mukaan akateeminen koulutus, oli se mitä tahansa, on jonkinlainen itseisarvo. Tämähän ei pidä ollenkaan paikkaansa. Jos koulutus ei tuota valmiutta johonkin sellaiseen hyödylliseen työhön, jolla on kysyntää ja jolle on tarvetta, se on helposti pelkkä kulu. Toki sen valmiuden ei tarvitse olla sama kuin ammatillinen tutkinto vaan se voi olla kyky tiedonhankintaan ja kriittiseen ajatteluun, jota voidaan soveltaa monenlaisiin tehtäviin, mutta jos se on pelkkää jargonin osaamista ja akateemista näpertelyä, hukkaan on mennyt opiskelijan aika ja yhteiskunnan raha.

Toinen nootti tulee akateemisen tason putoamisesta. Jos päämääränä on saada tutkintoja, silloin tuotetaan tutkintoja, jotka usein ovat silkkoa sisältä. Kaikkihan tuntevat neuvostoliittolaisen akateemikko Lysenkon, joka oli ehdottomasti oikeaoppinen mutta tuhosi Neuvostoliiton kasvinjalostustieteen ja taisipa sen takia muutama miljoona ihmistä heittää henkensä katojen seurauksena. Muutama vuosi sitten tuhahdeltiin, kun puhuttiin ”kaiken maailman dosenteista”. No, nyt on edetty niin pitkälle, että löytyy melkoinen lauma kaiken maailman professoreja, joiden luotsaamien tutkintojen merkitys on lähinnä se, että niitä voidaan pitää varoituksena kyseisen henkilön mahdollisesta ideologisesta dogmaattisuudesta ja yksisilmäisyydestä. Eipä ihme, että Helsingin Yliopiston sijoitus kansainvälisissä rankingeissä putoaa melkein kuin kivi.

Kolmanneksi tabuksi nostaisin julkisen rahankäytön erilaisille järjestöille sekä Sitran ja Suomen Akatemian rahoittamaan tutkimukseen ynnä Finnpron projekteihin. Pelottaa ajatellakin, kuinka paljon sieltä löytyisi poliittisesti värittynyttä korruptiota. Veikkaan, että miljardi ei enää riitä alkuunkaan. Mutta se on sitten jo oma tarinansa. Vahterahan on näillä sektoreilla tehnyt tavattoman ansiokasta työtä, mutta noiden Augiaan tallien siivoamiseen tarvittaisiin useampikin Herkules.

Anonyymi kirjoitti...

No onhan persut aika lailla kuohittu tällä hetkellä hallituksessa, mutta on tämä tilanne kuitenkin paaaljon parempi kuin vuosi sitten. Parempi iloita tästä edes vähän kuin koko ajan harmitella muutosten hitautta. Tanskassa demarit on jo herännyt ja Saksassa jopa Vihreät (katso tämän päivän SU). Jospa persujen toivottava skarppaus jo pelkällä olemassaolollaan saisi muita vähitellen nöyrtymään täällä Hölmölässäkin.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

Muistin virkistykseksi: kirjoitit, että "Onhan tietysti selvää, että ei nykyinen hallitus uskalla koskea noihin kahteen tabuun." Jos sinulla ei sitä kristallipalloa itselläsi ole, niin miksi sitten oletat tuollaista? Siis koko edellinen viestini on kirjoitettu tuon saman olettaman pohjalta, että persut eivät uskaltaisi tehdä noille kahdelle asialle yhtikäs mitään ollessaan hallituksessa, miltä se nyt ikävä kyllä vähän alkaa vaikuttaa. Ja jos uskot tuohon olettamukseen ja olet perussuomalaisten kannattaja siitä huolimatta, niin olisi kyllä kiinnostavaa tietää, että mikä sinua perussuomalaisten kannattajana yhä pidättelee?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Strix Senexille, Tapsalle vaan ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Strix Senex: Erittäin hyviä huomioita.

Tapsa vaan: Toivotaan myös että persut voisivat edes hieman hillitä sitä ilmastokiimaa.

Ano: Se oletus on todennäköinen. Mitä tulee tuohon hallitukseen niin kysehän ei ole siitä, mitä persut haluaisivat tehdä, vaan siitä mihin niillä on mahdollisuus. Valitettavasti. Kun ei ole sitä 101 paikkaa. Mutta en ole nyt varma että haluatko tehdä persuista sen ykkösvihollisen vaikka ne eivät ole tätä vallitsevaa tilannetta saaneet aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Tämä ano kuin muukin virhevasemmisto kirjoittelee ja julkaiseen selvää jaskaa. Aivan kuin kaikki mitä tässä maassa tapahtuu, tapahtuisi ihan vain siksi, että kun ne perkeleen persut ovat niin ilkeitä ja eritoten se Purra.
Suurituloiset saavat muka isoimmat verohelpotukset, kas kun se muuten vuodenvaihteessa loppuvaksi suunniteltu raippavero jatkuukin, tosin tulorajaa nostettiin, mutta silti. Minusta siinä oikeasti verotus kiristyy näillä ns. isopalkkaisilla.
Mutta kuten monesti on sanottu, ei anneta tylsien faktojen pilata hyvää tarinaa.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Ei tuo kesän rasismivouhotus mitään jonninjoutavaa ollut.
Se oli tehokas alustus sille, mitä tuleman pitää jos persut uskaltavat kajoamaan mainittuihin tabuihin.
Kun tässä nyt syksyn ajan esitellään vielä lakkoasetta, on persuministereiden oltava kiltisti Petturi Urpon ja hänen käskijätyttöjensä alaisia, tai hallitus kaadetaan.
Työkaluista on nähty ensimmäinen, ja toinen esitellään lähiaikoina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Huru-ukolle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Huru-ukko: Kyllä minä ymmärrän tuota anoa. Hänhän haluaisi enemmän ja nopeammin mikä on sinänsä täysin järkeenkäypää. Verotuksesta voi muuten tuumia että jos suomalaisten miljonäärien koko omaisuus sosialisoitaisiin niin kuinka paljon se loppujen lopuksi vaikuttaisi? Se veroraha revitään alemmalta keskiluokalta.

Qroquius Kad: Nähtäväksi jää.

QroquiusKad kirjoitti...

Yleensäkin tuloerojen tasaamisesta voi sanoa, että jos kaikki maailman varallisuus jaettaisiin huomenna klo 08.00 GMT tasan kaikille maailman ihmisille, olisi klo 20.00 GMT taas rikkaita ja köyhiä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Jep. Tuo pitää paikkansa.

-TR- kirjoitti...

En tykkää olla foliopipo mutta eihän nykymenoa seuratessa voi välttyä vaikutelmalta että kyseessä on tahallinen tärveleminen.

Niin tai näin, oli sitten kyse tahallisesta tärvelemisrdtä vai silkasta tyhmyydestä johtuvasta tuhosta niin lopputulos on sama.

Anonyymi kirjoitti...

Huru-ukko: Tietenkin se puolue on aina pyhä, mutta nyt on koittanut todellinen näytön paikka persuille. Nii-in, saas nähdä että kun tämä vaalikausi etenee ja jos persut eivät saa yhtään tavoitteitaan edistetyksi niin käykö sille samalla tavalla kuin vaalikauden 2015-2019 puoleenväliin mennessä, jolloin puolueen kannatus romahti noin 8 %:iin kun se ei saanut edistettyä hallitusohjelmassa mitään niistä tavoitteista, joiden vuoksi sitä oli äänestetty. Tosin siinä tilanteessa oli silloin se ero verrattuna tämänkertaiseen, että koko silloinen puoluejohto ja Sipilän hallituksen jäsenet eivät edustaneet maahanmuuttokriittistä halla-aholaista siipeä, jota äänestäjät kannattivat vaan soinilaista vennamolaishenkistä SMP-tyyppistä populismia, jonka kaikki edustajat putosivat eduskunnasta seuraavissa eduskuntavaaleissa sen jälkeen, kun he olivat muodostaneet Sininen tulevaisuus -puolueen Halla-ahon ryhdyttyä PS:n uudeksi puoluejohtajaksi, joten vuoden 2019 vaaleista saakka persut ovat voineet vedota "emme me, vaan ne siniset vennamolaiset riippakivet" -retoriikkaan ja siihen, että kyllä heitä yhä kannattaa äänestää Sipilän hallituksen törttöilyistä huolimatta. Nyt, kun koko puolue on (tai ainakin esittää olevansa) maahanmuuttokriittisten nationalististen konservatiivien hallussa, se ei enää voi vedota saamattomuudessaan mihinkään "sisäisiin pettureihin", jakaantua uudestaan kahtia tai saada uutta tilaisuutta. Se tarkoittaa silloin sitä, että jos puolueen kannatus romahtaa uudestaan kahdeksaan prosenttiin koska puolue ei ole saanut hallituksessa mitään aikaiseksi, sitä uutta tilaisuutta ei enää ole eikä tule, eikä silloin jonkun "Huru-ukon" itkupotkuraivaroiva varjonyrkkeily "92 % äänestäjäkunnasta muodostavia vihervasemmistolaisia" vastaan enää mitään auta. Ja mitä ihmettä mitkään verohelpotukset tässä mihinkään liittyvät?

Anonyymi kirjoitti...

Yle watch-blogi sisältää hyvän kuvauksen persuista oikein naulan kantaan:
"Euroopan oikeistopopulisteista aatteellisesti köykäisintä osastoa edustaa SMP:n raunioille kyhätty Perussuomalaiset-puolue. Sillä ei ole juuri minkäänlaista maailmankatsomuksellista visiota ellei sellaiseksi lasketa 1980-luvulle jäädytettyä nostalgista hyvinvointinationalismia, jossa kaikilla on töitä, verotus siedettävää ja ulkomaalaisia vähän katukuvassa. Nykymuodossaan puolueen ohjelma on sekoitus Kokoomuksen juhlapuheissaan toitottamaa alhaisten verojen markkinaliberalismia ja sosiaalidemokraattien unelmaa täystyöllisyydestä. Konkreettisten tulosten valossa median paljon parjaaman puolueen maahanmuuttovastaisuuskin on ollut pelkkää vastatuuleen syljeskelyä, eikä Perussuomalaiset kannata enää edes virallisesti EU:sta eroamista.
Persujen kohdalla puheet valeoppositiosta eivät ole vailla perusteita. Viimeisten ulkopoliittisten takinkääntöjen perusteella Persut ovat alkaneet muistuttaa Keskustaa, puoluetta, joka tunnetaan pahamaineisesta opportunismistaan. Media nosti tarkoituksellisesti PS:n johtajaksi naisen, helposti ohjailtavan Riikka Purran, jonka johdolla Perussuomalaisista on tullut Kokoomuksen farmiliiga. Vastaavasti entisen puheenjohtaja Jussi Halla-ahon viime aikaiset ulostulot kertovat miehen palanneen punavihreille juurilleen ympäristökysymyksessä, jossa hän haluaisi "vihreän siirtymän" avulla noudattaa Maailman talousfoorumin ja YK:n Agenda 2030:n totalitaristisia tavoitteita.
Puolueen nykykurssissa ei kyseenalaisteta lainkaan amerikkalaisjohtoista globalismia ja kulttuuri-imperialismia, vaan atlantistinen Halla-aho haluaa sitoa suomalaiset viimeiseen mieheen puolustamaan lännen eliitin etua; Ylen uutisessa Jussi Halla-aho sai ulkoasiainvaliokunnalta moitteet puheistaan lännen sotilaallisesta väliintulosta – Halla-aho: Kierroksia saattoi olla liikaa, vanha siviilipalvelusmies lietsoo Naton ja siinä sivussa Suomen aggressiota Venäjää vastaan, vaikka Suomen ja Venäjän välillä vallitsee tiettävästi edelleen 78-vuotta kestänyt rauhantila. Provosoinnillaan Halla-aho pyrkii saamaan Suomen ja Venäjän välit niin huonoksi, että ainoaksi vaihtoehdoksi jää liittyminen Natoon ja sitä kautta pääseminen Yhdysvaltojen helmojen taakse kalistelmaan sapelia itänaapurille. Suomen ajaminen venäläiseen rulettiin on entiseltä puheenjohtajalta omituista peliä, kun tietää kuinka Perussuomalaiset ovat perustelleet jyrkästi kääntynyttä Natokantaansa insinöörimäisellä pragmatismilla, sillä samalla, jolla se on kehuskellut kaikkea muutakin politiikkaansa.
Suurin äänestäjämassa Persuissa koostuu entisistä sosiaalidemokraateista, jotka ovat nähneet kuinka vanha valtionhoitajapuolue ei puolusta enää tavallisten työläisten etua. Tätä liikkuvaa äänestäjäjoukkoa kiinnostaa pääasiassa taloudelliseen hyvinvointiin liittyvät kysymykset toisin kuin Perussuomalaisten vähemmistönä ja ulkopuolella toimivia maailmankatsomuksellisia kansallismielisiä. Tämä aatteellinen vähemmistö pitää itseään korruptoituneiden hallintojen ja manipuloivan median itseoikeutettuna vastavoimana."

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys TR:lle, Denalle ja Anoille & kiitos kommenteista ja analyyseistä.

QroquiusKad kirjoitti...

Kas, olemme saaneet tännekin iloksemme Putlerin Persehuoran, jonka mielestä Suomessa Valta Kuuluu Kremlille ja Maa on litteä.

Anonyymi kirjoitti...

Näitä edellisiä kommentteja lukiessa vahvistuu uskoni siihen, että mitä tahansa pahaa tässä maassa tapahtuu se johtuu persuista. Ja kaikki hyvä tapahtuu persusita huolimatta.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne. Qroquius Kadilta pyytäisin taas hieman kohteliaisuutta. Enkä minä itse asiassa noissa niin putlerilointia huomannut. Huru-ukon kommentti kuvasi asiaa mielestäni paljon osuvammin.

Anonyymi kirjoitti...

Maine on levinnyt.

Anonyymi kirjoitti...

Kun on tullut ilmi näitä valtion piikkiin luottokortteja yms, onko täällä joku salainen osasto, missä niitä jaellaan? Ja onko niille budjetoitu joku oma kassa? Sen saa, jos ideologia on oikea. Tms. Kun meinaan onhan näitä ollut kautta aikojen. Niistä vaan ollaan pidetty turpa kiinni. Tämä vajaa 5 milliä taitaa olla kenties härskeimpiä.

QroquiusKad kirjoitti...

Oli se siellä minun nähdäkseni kyllä varsin hyvin esillä, mutta antaapa asian olla, kunhan se ei ala rehottaa.
Kun P.T.Kangas ei anna kyseisen lajin saastuttaa omaa blogiaan, ei sitä ole mukavaa muuallakaan nähdä.

Thorvald Eskilinpoika kirjoitti...

Tuli tuosta valtion luottokortista mieleen... tiedättehän miten tässä(kin) korruptoimattomassa maassa maksetaan lahjuksia ihan oikealla rahalla jäämättä koskaan kiinni? no se tehdään ulkomaisella luottokortilla. Annetaan lahjottavalle sopivan vapaamielisen pankkilainsäädännön omaavan maan pankin Visa tai Mastercard jonka korttitilillä on katetta "sopiva" summa. Sillä kelpaa sitten maksella ostoksia melkein missä vain, kunhan ei kotimaassa intoudu niin suuriin korttiostoksiin että meidän pankkitarkastus tai verottaja kiinnostuu. Ja eihän ne kiinnostu. Kortille sitten voi "asiakas" lisätä saldoa tehdyn työn mukaan jatkossakin. Jonkin verran näitä ulkomaisten pankkien tilejä jäi jossain vaiheessa kiinni, mutta niitä pidettiin vain veronkiertona, ei lahjontana. Nyttemmin ilmeisesti kortin tili ei ole kortissa olevan nimellä vaan kortti on "rinnakkaiskortti" tai firman kortti, joten em. pankissa ei näy tätä henkilöä tilinomistajana. Näin minulle isot pojat ovat kertoneet saunaillassa jo joskus muinoin, mutta eiköhän tuo ole meillä viranomaisten tiedossa. Ilmeisesti vain keinot, resurssit ja halut puuttuvat.

Anonyymi kirjoitti...

Jep. Kyllähän tuon taustalla täytyy olla ja onkin htin uskomaton kusetus systeemi. Ja varmaan jäävuoren huippu. Jlauta että viedään suku Pariisiin. Ei ole mikään halpa kaupunki.

Anonyymi kirjoitti...

Ottiatuota, tai sinnepäin. Kaikki kiitos tämän blogin pitäjälle siitä, nimenomaan siitä, että hän antaa paljolti näissä kommenteissa ns. kaikkien kukkien kukkia, eli saa olla mitä mieltä tahansa mistäkin asiasta eikä hän jakele ikuisia banneja. Ei suinkaan, pahimpia kohteliaasti huomauttaa, ja joskus, olen huomannut, että pahimmat navanalitukset kuitataan sillä, että kuuleha sie, sie pystyt kyllä parempaankin.
Sitä arvostan suuresti. Ja sitä, että Yrjö pysyy niin sanotusti ajan hermolla.
Siksipä näitä sinun postauksiasi jaksaa lukea ja odotaa kuin kuuta nousevaa vanhaa klisettä mukaellen.
Ja pyydän nöyrimmästi anteeksi, että olen itsekin sortunut joskus asiattomuuksiin. Eli kuten siinä vanhassa Simo Salmisen laulussa Alle lujaa: Olis kannattanu ajatella ensteks.
Huru-ukko
PS. Se Simon viisu oli meillä joskus junnubussin vakiokappale soimassa, silloin kun matkalle lädettiin. Kun oli se bussikin sininen:)

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa mieleen pitkän avioliiton salaisuus. Yksi on sellainen, että molemmat ovat huonokuuloisia. Jos tätä sovellettaisiin näihin korruptio juttuihin, niin ovat sijoita sekä kuuroja . Ja liitto jatkuu.

Antifilatelisti kirjoitti...

VNM: Bernadotte on alunperin ranskalainen suku, ja vain yksi sen haara (marsalkka Jean-Baptiste Bernadottesta periytyvä) on ruotsalainen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Ano2:lle, Qroquius Kadille, Thorvald Eskilinpojalle, Ano3:lle, Huru-ukolle, Ano4:lle ja Antifilatelistille & kiitos kommenteistanne.

Ano1: Onhan tämä varsin tunnettu blogi.

Ano2, Thorvald, Ano3 & Antifilatelisti: Niin, Suomessahan ei ole mafiaa kun sitä ei tarvita. On hyväveli-järjestellmä joka on viime aikoina jalostunut hyväsisko-järjestelmäksi. Sinänsä jos minulla olisi mahdollisuus laillisesti puhaltaa miljoona niin epäilemättä tekisin sen.

Qroquius Kad: Ei se täällä ole pahemmin rehottanut. PT Kankaalla on vissiin enemmän lukijoita.

Huru-ukko: Kommenttisi ovat aina tervetulleita.

Ano4: Se huonokuuloisuuden liittohan jatkuu ja jatkuu.

Anonyymi kirjoitti...

Kun tätä sontakasaa nyt tongitaan, niin väitän että on yhteyksiä ruotsiin. Eli että 35 000 tuosta noin vain suomeen. Sekä yltäkylläinen rahankäyttö valtion piikkiin. Tiedän yhden erään monista vaikutus vastaisista naisista, jotka tätä feministi paskaa ajavat. Siis ruotsissa. Voisin julkaista hänen nimensä, mutta saisin syytteen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Antifilatelistille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Antifilatelisti: Lienee niin että shiialaiset ja sunnalaiset inhoavat toisiaan vielä enemmän kuin meitä vääräuskoisia.

Ano: Ruotsistahan tuo ns. oikea oppi on meille tullut.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin oli perusteltu. Itsehän sanon suoraan. Että haistakaapa pitkä paska. Mitä sitä peittelemään. Siis en tarkoittanut blogistille jne. Sanotaan suoraan kun sanotaan.

Anonyymi kirjoitti...

On itsellänikin ollut valtion luottokortti.
Sen saldoa ei kytänneet edes esimiehet vaan ihan toinen porukka.
Välistävedolle ei ole tai ainakaan ollut muuta estettä/rajoitetta kuin oma moraali.

Itselläni se oli valitettavan korkea. Olisi pitänyt vain vetää välistä.

PV/RVL ovat korkean luottamuksen organisaatioita, joskus muinoin ihan perustellusti.

Välistävetoa pystyi ja pystyy tekemään tuhansin eri tavoin; esim. Hylkääminen.
Loimme systeemin, jossa hylkytavara toimitettiin hylkyvarastoon ja kirjattiinn siellä poistokorttiin omilla tiedoillaan tai sonet-tunnisteella. Kootut listat sitten hyväksytettiin "huolto"- eli teknillisen toimiston päälliköllä tai hänen sijaisellaan. Tämän jälkeen materiaali jatkokäsiteltiin: mikä kastopaikalle, mikä varikolle varastoinriin tai SA-kauppaan myytäväksi. Osa saatettiin jopa lahjoittaa mm Baltian maiden merivartiostoille meni helikoptereita, veneitä ja vartiolaivoja...

Välistävetoa ei valvonut kukaan. Oma moraali oli esteenä. Kaikilla ei moista ole.


Jälkikäteen, kun luen näistä virkamiesten ja poliitikkojen kupruista, olen kironnut itseni etten lyönyt koko pajatsoa tyhjäksi! Pirunko vamma sitä on päähän asetettu, että pystyi erottelemaan oman ja talon kamppeiden (ja rahojen!) välillä..?

Tyhmyydestä (sinisilmäinen, umpirehellinen suomalainen) sakotetaan.
Ahneudesta palkitaan paremmin viroin ja palkkauksin sekä se avaa uusia kontakteja etuisuuksineen...

Meitä kun johtaa lauma psyko- ja sosiopaatteja. Apunaan heillä on narsisteja sekä typerää, heitä palvovaa massaa.

Pthyi! Mikä systeemi! Itseltäni on mennyt usko koko järjestelmään, ja on ihan turha selittää pahuutta ja ahneutta tyhmyydellä ja vahingoilla.


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Bernadotte on ranskalainen sukunimi. Varsin yleinen mm. Karibianmeren ranskankielisissä saarivaltioissa.

Anonyymi kirjoitti...

Länsimaisessa puoluekentässä Perussuomalaiset on keskustavasemmistolainen populistipuolue. Ja mehän kaikki tiedämme, että kepu pettää aina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Taisteluvälineupseerille, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. Ano1 sai terveisensä perille ja Ano3 veti mutkat koko lailla suoriksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Oli se siellä minun nähdäkseni kyllä varsin hyvin esillä, mutta antaapa asian olla, kunhan se ei ala rehottaa." Jaa niin missä? Anna täsmälliset esimerkit perusteluineen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, ano. En anna, kun en ole sanonut niin.

QroquiusKad kirjoitti...

Et niin.
Sen sanoin minä, ja Putlerin Persehuora pitäköön turpansa kiinni kun ihmisille puhuu!
Painukoon sinne ihannevaltioonsa, täällä ei senkaltaisia tarvita ilmaa pilaamassa.

Anonyymi kirjoitti...

En minä ole Putleria ja Venäjää ole koskaan ihannoinut millään tavalla, etkä voi sellaista todistaa, koska se ei ole totta vaan sinun psykoosejasi (ota lääkkeet tai vaihtoehtoisesti kyssaa itsesi hyppäämällä suohon). Voi voi, menikö pikku persulla tippa linssiin ja tuliko ihan sydämentykytystä, kun joku kirjoitti, että persuilta pitäisi jotakin vaatiakin eikä kenelläkään ole mitään velvollisuutta kannattaa heitä, jos he pettävät vaalilupauksiaan kaudesta toiseen?

Anonyymi kirjoitti...

Tuolla Qroquius Kadilla rupeaa olemaan jo sen verran mielisairaat ja alatyylisen, koprofiilisen solvauksen puolelle menevät, sisällyksettömät jutut, että eikö sen voisi jo estää pysyvästi? Kommenttiosaston viihtyvyystaso kohoaisi kertaheitolla monta sataa prosenttia pysyvästi. Kuka helvetti sitä jäisi kaipaamaan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

No niin. Qroquius Kadin kommentti oli täysin ala-arvoinen enkä minä sitä pershuoraamista Anon kommenteista löytänyt. Toisaalta Anolle voi sanoa että persuilta voi toki vaatia ja pitääkin mutta jos niiden toiminta 20 pinnan voimin ei Anoa miellytä, niin turha niitä on syyttää valeoppositioksi. Lyökää molemmat kyynärpää kiveen, niin hetkeksi helpottaa. Ja toiselle Anolle totean että QK:lla on myös paljon hyviä kommentteja. Joka tapauksessa blogin julkaisupolitiikasta päätän minä eikä kukaan muu.