perjantai 3. joulukuuta 2021

EPÄILYKSEN PIRU JA PIRUN KIVA KOULU

Missä helvetissä he oikein olivat?

He olivat menneet tahoillaan kotonaan nukkumaan ja olivat nukkuneet menestyksekkään ja arvostetun kansalaisen viattoman unta.

Mutta sitten he heräsivät. Tässä paikassa. Se näytti luokkahuoneelta.

Heitä oli neljä. Yksi oli menestyksekäs vihervasemmistolainen poliitikko. Toinen oli arvostettu valtamedian toimittaja. Kolmas oli hyvin menestyksekkään lakimiestoimiston omistaja ja päähahmo. Ja neljäs oli tunnettu ja menestyksekäs yliopistollinen rasismin tutkija.

Yhteistä heillä kaikilla oli se, että he kaikki olivat julkisesti tunnettuja ja suorastaan fanaattisia monikultturismin kannattajia jotka kaikki olivat hyötyneet tästä monikultturismista kukin omalla tavallaan.

He kaikki olivat myös julkisuudessa voimakkaasti arvostelleet kantasuomalaisia vanhempia jotka pyrkivät muuttamaan pois pääkaupunkiseudulta ja näin ollen siirtämään lapsensa pois monikulttuurisista kouluista. He olivat yhteen ääneen todenneet että koska tulevaisuuden maailma oli globaali, niin suomalaiset nuoret piti totuttaa globaalisuuteen jo kotikoulussaan. Se oli voimavara. Ei sitä saanut väistää. Se oli suorastaan rikos tulevaisuutta kohtaan.

Yhteistä heillä kaikilla oli myös se, että heistä jokainen asui perheineen pääkaupunkiseudun vähiten rikastetuilla alueilla ja heidän lapsensa olivat kouluissa jossa tätä globaalisuuden pakkokoulutusta ei ollut ollenkaan. He eivät olleet koskaan pitäneet asiaa mitenkään ristiriitaisena. Itse asiassa he eivät olleet edes ajatelleet sitä. Heille kuului tiettyjä etuoikeuksia joita muurahaiskansalaisille ei kuulunut. Ja muurahaiskansalaisethan olivat olemassa vain tietynlaisena teorian toteuttajina. Ei heitä oikeastaan näille ihmisille ollut olemassakaan.

Mutta nyt jokainen heistä oli ihmeissään. Peloissaankin. Missä helvetissä he olivat? Vastaus tuli saman tien. Opettajan pöydällä pamahti, siihen pöllähti keltainen rikkipilvi ja pöydällä istui sarvekas, sorkkajalkainen ja erittäin pirullisesti hymyilevä hahmo.

Se katseli vähän aikaa neljää menestyksekästä monikultturistia niin kuin kettu kanaa ja sanoi sitten:

- Tervehdys teille, te ylpeinä toisten perseillä nuotioon istuvat nomenklaturan jäsenet. Minä olen Epäilyksen Piru. Kyllä te minut tunnette mutta olette onnistuneet tähän mennessä karkoittamaan minut mielestänne teille tyypillistä hospotipomiluita hokemalla. Mutta nyt minä olen ottanut uuden taktiikan. Nyt ei enää keskustella. Nyt koetaan.

Lakimies sai suunsa auki ja kysyi:

- Missä… missä me olemme?

- Jaa missäkö? Tämä on yksi Helvetin Esikartanon Oppimiskeskuksen luokkahuoneista. Ja kauhun ilme pois naamalta, kiitos. Ette te Helvettiin ole joutumassa. Ainakaan vielä. Mutta minä tarjoan teille oppimiskokemuksen. Opintomatkan, jos näin sanoisin. Se kestää puoli vuotta.

- Puoli vuotta! Ja mikä se opintomatka sitten oikein on?

Epäilyksen Piru napsautti sormiaan ja luokan seinälle ilmestyi neljän suomalaisen nuoren kuvat. Kaksi tyttöä, kaksi poikaa. Sukupuolijakautuma oli sama kuin näillä monikultturisteilla. He olivat noin 13 – 15-vuotiaita. Epäilyksen Piru jatkoi:

- Katsokaas, nuo neljä nuorta ovat oikeita ihmisiä. Muurahaiskansalaisia teidän näkövinkkelistänne. Ja teidän sielunne siirtyy heihin puoleksi vuodeksi. Vangiksi. He eivät tiedä teidän olemassaolostanne. Te ette voi vaikuttaa mitenkään heidän tekemisiinsä. Mutta te koette kaiken, aivan kaiken, mitä he kokevat. Ja arvatkaas mikä on opintomatkan punainen lanka? Totta kai. Jokainen noista neljästä kantasuomalaisesta nuoresta käy helsinkiläistä, erittäin rikastettua koulua. Ja jokainen heistä on teidän ylistämienne rikastajien kouluterrorin kohteena. Ja – mikä parasta – seuraavan puolen vuoden ajan te, juuri te, olette sen terrorin kohteena. Ette mahda sille mitään. Te koette jokaisen nöyryytyksen, jokaisen uhkauksen ja jokaisen väkivallan teon aivan juuri niin kuin nuo nuoret. Ja se on heille jokapäiväistä. Sen puolen vuoden aikana se on sitä myös teille.

Nyt rasismin tutkija sai suunsa auki ja huusi:

- Tuo on epäinhimillistä! Miksi meille tehdään näin? Emme me ole ansainneet tuota!

Epäilyksen Piru soitteli hetken aikaa pirunviulua hampaillaan ja vastasi sitten:

- Tiedäkkös, ämmän räähkä? Sinä kysyit juuri ne kysymykset joita nuo nuoret esittävät päivittäin. Ei ne ole sinua tähän mennessä kiinnostaneet paskan vertaa.

Nyt vihervasemmistolainen naispoliitikko sai itsensä koottua ja sanoi omasta mielestään vakuuttavalla äänellä:

- Sinä sarvipää unohdat sen, että jos me katoamme kuudeksi kuukaudeksi niin siitä nousee hirmuinen haloo. Me olemme vaikutusvaltaisia julkisuudessa esiintyviä ihmisiä.

Epäilyksen Piru päästi ääriperkeleellisen naurun ja samalla hänen suustaan alkoi leijailla satoja siivekkäitä naurukoneita jotka pyörivät monikultturistien ympärillä räksättäen vähintäänkin yhtä ilkeää naurua. Sitten ne lennähtivät luokkahuoneen seinään ja muodostivat sanan ERROR. Epäilyksen Pirukin lopetti nauramisensa ja totesi kylmällä äänellä:

- Ei kukaan huomaa mitään. Kas kun te ette ole toiminnassanne käyttäneet sieluanne ja järkeänne ennenkään. Vaan te olette käyttäneet aivoissanne olevaa valmista sabluunaa joka ei itse asiassa tarvitse suurtakaan aivotoimintaa. Teidän sielunne siirtyy vangiksi rääkättäviin nuoriin, sabluuna pyörittää ruumistanne ja aivojanne eikä kukaan huomaa yhtään mitään. No niin, arvon menestyksekkäät monikultturistit. Nyt teidän on aika siirtyä puoleksi vuodeksi siihen helvettiin, jonka te itse olette toisille rakentaneet.

Neljä monikultturistia alkoi haihtua ilmaan kohti puolen vuoden kieltämättä hyvin opettavaista opintomatkaa. Epäilyksen Piru näki heidän ilmeissään aitoa kauhua. Olihan se ymmärrettävää, koska he ensimmäistä kertaa elämässään joutuivat kohtaamaan tekojensa seuraukset. Epäilyksen Piru tuumasi, että kieltämättä vahingonilo on aika alhainen tunne.

Mutta joskus se vaan tuntui kirjaimellisesti niin pirun hyvältä.


28 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


No niin kyllä tuntui minustakin heti aamutuimaan niin pirun hyvältä lukea tuo teksti. Ajattelin toki samalla, että on se yhtä pirua tuo monikulttuurisuushelvetti, joka alkaa jo suomalaisten pikkulasten rääkkäämisellä koulussa. Jos minun poikani olisi aikoinaan (olen siitä joskus kirjoittanut) joutunut monipaskakulttuurikouluun, niin tänään kävisin katsomassa hänen nimeään - hautakivestä.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Totta, koulu on paha paikka. Se on valtio valtiossa, ja siellä vallitsevat koulun ihan ikiomat lait ja säännöt, ja niihin siellä suhtaudutaan kuten suljetuissa laitoksissa on ikuiset ajat suhtauduttu. Eli kun systeemi ajautuu kriiseihin ja -- kuten nyt on tapahtumassa -- umpikujaan, sisäänlämpiävyys sulkeutuu lopullisesti, ja kouluihmiset keskittyvät vain puolustautumaan lukitsemalla ovet ja ikkunat ja julistamalla, että "Nämä ongelmat ovat koulun sisäisiä asioita, emmekä me lähde niitä julkisuudessa riepottelemaan!"

Ja kyllähän nimenomaan kouluviranomaisista juuri hallinnon korkeammilla portailla on tuulut varsinaisia ideologioiden sabluunoita. Monikulttuurisuuspropaganda on iskenyt täysillä ja tunnustuksellisuus kasvaa aina vain lujemmaksi sitä mukaa kun asiat reaalitasolla menevät aina huonompaan suuntaan. Kivakivakivakouluja kukkii kuin hippiajalla ainakin. Sabluunaihmiset rakastavat aatteen voimilla, ja mitä ilmeisemmin sitä kiihkeämmin mitä enemmän rujo todollisuus verhokseen aatteellisia kulisseja tarvitsee.

Ajatelkaas näitä nyt ikään kuin virallisina totuuksina julistettavia !ihmisarvo- ja -oikeusideologioita". Nehän nimenomaan muuttavat ihmisen sabluunaksi. Ikään kuin jossain reaalimaailmassa todellakin olisi jokin ylihistoriallinen, ylikulttuurinen, ylikansallinen ja yliyhteisöllinen yli-ihminen, jolle kuuluisivat luonnostaan kaikki "oikeudet", joiden toimeen paneminen sitten ilmeisesti tapahtuisi joidenkin taivaallisten voimien vaikutuksesta.

Koulut ovat näiden tosiasiassa totalitarististen sabluuna-aatteiden viimeisiä linnakkeita. Ideologiat alkavat peruskoulusta ja jatkuvat, oikeastaan huipentuvat, yliopistoihin, joissa wokellus ja känselöinti nyt kukoistavat.

Strix Senex kirjoitti...

Olipas pirullinen juttu. Ja voi kun tuon pystyisi oikeasti toteuttamaan. Mutta ehkä se onnistuu joskus hamassa tulevaisuudessa, kun keinotodellisuuden toteuttamistavat kehittyvät nykyisestä muutaman pykälän eteenpäin. Sitten voidaan tehdä kuten lentäjien koulutuksessa. Päätöksentekoportaaseen pyrkivä istutetaan simulaattoriin, jossa he joutuvat tekemään poliittisia päätöksiä ja itse elämään omien päätöstensä kohteena. Oikeita päätöksiä pääsee tekemään vasta sitten, kun on oppinut tekemään sellaisia päätöksiä, että pystyy itse elämään niiden kanssa.

Mutta ehkäpä jotakin tämäntapaista on jo näköpiirissäkin. Tekoäly nimittäin kehittyy nopeasti ja ainakin feministipiirit ovat esittäneet sitä vastustavia paniikinomaisia lausuntoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, Seppo Oikkoselle ja Strix Senexille & kiitos kommenteistanne.

Terho: Onhan näin, että ne utopistit jotka hässivät toisten elämän utopiansa vuoksi selviävät niin kuin koira veräjästä. Niin tapahtuu Suomessakin.

Seppo: Olet oikeassa. Ja nykypäivään verrattuna se Pirkkalan kokeilu oli vain pientä lämmittelyä.

Strix Senex: Tekoälyn kehittymistä sinänsä pelkään minäkin mutta tuo päättäjien simulaattorikokeilu voisi kyllä olla mainio idea.

QroquiusKad kirjoitti...

Turhaa on Epin touhu, sillä eiväthän nuo mitään opi.

He ovat psykopaattisia narsisteja, eikä sellaiseen mikään rangaistus vaikuta millään tavalla;
eivät he ajattele kuten normaalisti kehittyneet ihmiset:
"Mitä tein väärin saadakseni tämän rangaistuksen ja kuinka voisin välttää sen jatkossa?"

Ei, he ajattelevat kuten heille niin rakkaat lähi-itäläiset muslimit:
"Kuinka nuo alempiarvoiset kehtasivatkin loukata minua näin suuresti! Tämän minä kostan raskaimman kautta, että nuo tajuavat paikkansa maailmassa Minä I Suureen nähden!!"

Niinpä he puolen vuoden kuluttua hyökkäävät entistä kirkuvammalla raivolla kaikkialla riehuvaa ääärrrioikeistolaista rasismia, Valkoista Heteromiestä ja Jussi Halla-ahoa vastaan;
sehän on Oikeutettu Kosto heidän röyhkeistä rikoksistaan, joilla he kehtasivat peräti puolen vuoden ajan loukata itseään Pyhää Intersektionaalista Nomenklatuuraa!!!

-TR- kirjoitti...

Pääkaupunkiseutuhan on jo jonkin aikaa ollut kantasuomalaisten suhteen muuttotappioaluetta. Yhtenä syynä pidetään sitä että korona mahdollistaa etätyön mutta suuri syy on myös se että lapset edelleen, onneksi, laitetaan kouluihin asuinalueen perusteella.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, Epäilyksen Piru on kyllä ylityöllistetty nykyään. Vähän luulen että QK tuossa yllä kuvasi tuon rangaistuksen lopputuleman, niin härskejä paskiaisia ovat. Alla linkki taas yhden menetetyn, ja linnaan kuuluvan tapauksen poliittisesta ajojahdista:

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7e5b3223-59cc-44d8-9f04-25596962bbbc

Kyllä on mukava lukea kuinka professorikin oikein innoissaan nyökyttelee tulkinnalle jonka mukaan puolueen jäsenkirja on riittävä syy päättää syyttämisestä tai syyttämättäjättämisestä.

t.Puupääukko

Anonyymi kirjoitti...

Helsinki saakoon mitä on tilannut. Monikulttuurisuuden rikkauden jossa valkonaama kadulla on yhtä harvinainen kuin neekeri 50-luvulla. Kunhan eivät pakota maakuntia tekemään samoin. Se on torjuttava. Kantasuomalaisille kuuluu rauhallinen ja sivistynyt paikka jossa asua ja kasvattaa lapsensa. Omassa maassaan.

Joppos123 kirjoitti...

Suomalainen lapsi kasvatetaan nykyisin aikalailla hyvin ja ehkäpä liiankin hyvin. Toki pikku nahinat ja muut väännöt ovat samat kuin ennenkin mutta tuntuu siltä, että se itsensä ja kavereidensa puolustamisen taito ja halu on hakusessa.
Kyllähän ennenvanhaan koulukiusaajat löysivät samalla tavalla ne heikot lenkit kuin löytävät nykyisinkin.
Taitaa vaan erona olla nykyisin se, että se kiusaajasakki on motivaatioltaan erilaista ja helvetin paljon vaarallisenpaa, uhrilta voi mennä luita tai jopa henki.
Peli on raaistunut ja yhteiskunta asukkeineen veltostunut.
Aikoinaan opetin omille junnuille jaloa nyrkkeilyn taitoa ja nyt saavat hoitaa opin eteenpäin omille junnuilleen.
Se on meinaan niin, että jos alkaa kynnysmatoksi tai pakittamaan niin kannattaa opetella juoksemaan takaperin.
Kyllä se paatunutkin rääkkääjä ja ähly oppii, että jos tietylle henkilölle alkaa paukuttelemaan niin tulee aina oma naama kipeäksi.
Se, että opettaa jälkikasvulleen tehokkaan tavan puolustaa itseään ei tarkoita lapsen kasvattamista väkivaltaiseksi mulkuksi.
Kyky käyttää väkivaltaa tuo myös tietynlaista vastuuta.

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka tilanne ei itsessään naurata yhtään, koen vahingoniloa siitä, että oikeastaan kaikki, mitä Jussi Halla-aho jo yli kymmenen vuotta sitten näki humanitäärisen ja lepsun maahanmuuttopolitiikan seurauksena tapahtuvaksi, on tapahtunut. Anteeksipyyntöjä vastustajien taholta solvauksista ja halveksunnasta on turha odottaa, koska ko. ihmiset rinnastuvat sielunelämältään muslimeihin, jotka ovat aina oikeassa ja syy ongelmiin on aina muissa.

Paitsi rikolliset nuorisojengit, white flight, huumeet, raiskaukset ym., on myös vielä yksi asia, jolla vihervasemmisto kurittaa erityisesti lapsia ja nuoria. Se on jatkuva jauhaminen ilmastonmuutoksesta. Ystäväpiirissänikin on kaksi isoäitiä, jotka ovat joutuneet rauhoittamaan asiasta ahdistuneita 8- ja 12-vuotiaita lastenlapsiaan, kilttejä tyttöjä, joille opettaja toistaiseksi ainakin on ehdoton auktoriteetti. Koulussa kun paasataan asiasta niin kiihkeästi, ettei illalla meinaa uni tulla kun se maailmanloppu on jo niin lähellä. Jäitä hattuun pitäisi laittaa asiasta kouluihin ja koko yhteiskuntaan. Vähempikin vouhkaaminen riittäisi 0,7 väestönosan osuudella ja mahdollisuudella vaikuttaa ilmastoon, joka ei tottele minkään valtakunnan rajoja!

Rouva Ano

Rouva Ano

Joppos123 kirjoitti...

TR sen lienee sanoo niinkuin se on, varsininkin jos on omassa perheessä koulukkaita.
Tuo ilmiöhän on ollut käynissä jo jonkin aikaa.
Etätyö ei kestä ikuisesti mutta skidit ovat koulujärjestelmässä ainakin sen 10 vuotta, kiitos somaliin.
Nyt kandee pistää katse kohti PISA-tutkimumsia.
Sehän ei ole mikään absoluuttinen mittari mutta se tutkii niitä olennaisia juttuja eli matikkaa, luonnontieteitä ja äidinkieltä.
Me vajotaan koko ajan ja miksi?

Anonyymi kirjoitti...

Epäilyksen pirulta ihan perkeleellisen hyvä opetustuokio, tuon kokemusmatkan voisi kyllä laittaa alkamaan jo 7 luokalta aina ysi luokan kevääseen asti. T. Oloneuvos

Joppos123 kirjoitti...

Matikassa täysi nolla. Ilman apuja ei olisi kadis mennyt läpi. Siihen aikaan oli jotkut muut jutut tärkeämpiä kuin laskento. Kuka tietää.

Joppos123 kirjoitti...

Matikassa täysi nolla. Ilman apuja ei olisi kadis mennyt läpi. Siihen aikaan oli jotkut muut jutut tärkeämpiä kuin laskento. Kuka tietää.
Vedettiin juuri video treeni pojan pojan kanssa. Hyvin se pärjää. Ei ole kynnysmatto ja ei tarvitse ottaa taka-askeleita.
Opettamani isä on taustalla ja jos se ei riitä niin minä olen.
Kaikki ei näitä asioita ymmärrä, eikä tarviikkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Itse olin koulukiusattu alaasteelta aina 7 luokkaan asti. Voin vaan kuvitella mitä se on nykyään. Varsinkin monikulttuurisessa edistyksissä kouluissa. Sääliksi suoraan sanoen käy kantislapsiperheitä, joilla ei ole vaihtoehtoja suojella lapsiaan. Onneksi omani ehtivät pois alta niinsanotusti. Kuten on tullut selväksi, Suomen koulut ovat muuttumassa helvetiksi, varsinkin PK seudulla. Mutta kyllä sitä on muuallakin. Ihan turha vähätellä. Ihan näin ajatuksena. Olisiko mitenkään mahdollista sellainen, että otetaan siitä hyödyttämästä kehitysavusta jne vaikkapa miljardi pois? Siis 1000 miljoonaa euroa. Eikö sillä saataisi erityisesti estettyä esim lapsiperheiden ahdinkoa? Ettei kävisi niitä vanhempien traagisia ajatuksia, että seinä on vastassa joka puolella. Kysyn vaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille, TR:lle, Puupääukolle, Ano1:lle, Joppos123:lle, Rouva Anolle, Oloneuvokselle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Pelkäänpä että olet oikeassa. Palakoon vaikka koko maailma kunhan omat kasvot säilyvät. Mutta saihan siitä sentään tarinan aikaiseksi.

TR: Koskahan muuten Helsinki yrittää saada kehyskunnat nielaistuksi itseensä? Kas kun siellä on niitä nettoveronmaksajia.

Puupääukko: Tuo kertoo hyvin oikeuslaitoksemme tilasta. Jos muuten joku persu olisi sanonut täsmälleen saman kuin kepulainen niin syyte olisi tullut aivan varmasti.

Ano1: Luulen, ja olen itse asiassa varma että kuilu maaseudun ja suurten kaupunkien välillä kasvaa. Ja siihen on kyllä syynsä.

Joppos123: Olet oikeassa koulukiusaamisen ja erityisesti koulukiusaajien muuttumisesta. Se on hyvä että teidän perheessä on homma hallussa mutta tulee muistaa, että kaikki eivät siihen pysty. Viro on muuten painellut Suomesta tuossa Pisa-mittarissakin ohitse. Miksikähän Suomi vajoaa, niin? Ja kiitos yv:stä.

Rouva Ano: Olet oikeassa. Tästä on voiman pimeällä puolella puhuttu jo viisitoista vuotta. Väännetty rautalangasta. Mutta ilman tulosta. Tuo ilmastoahdistuksen muodikas levittäminen lapsiin on tosiaan järkyttävää. Puhuttiinhan meillekin aikanaan ydinsodan mahdollisuudesta mutta ei suinkaan tuollaisella fanaattisuudella.

Oloneuvos: Kun tällainen kikka olisikin käytössä.

Ano2: Minulla on samanlaisia kokemuksia kuin sinulla ja olen muutenkin samaa mieltä kanssasi. Mutta kehitysapuhan on Pyhä Lehmä. Ei siitä oteta pois riikintaaleriakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Hieman epäreiluna pidän tuota Anon kommenttia "Helsinki saakoon mitä on tilannut", näiköhän Hki niitä on tilannut? Esim. v. 2015 Suomeen perustettiin n. 250 vastaanottokeskusta, joista peräti kolme Hkiin ja loput sitten noihin maakuntiin. Vokkien asukkaat - anteeksi, asiakkaat - lähtivät noista maakunnista aika sutjakasti tännepäin, ja viimeistään siinä vaiheessa suorastaan houkuteltiin lähtemään pois kun valtioapu kunnille loppui. Emme tilanneet emmekä halunneet, meidät pakotettiin ottamaan.

"Kunhan eivät pakota maakuntia tekemään samoin. Se on torjuttava. Kantasuomalaisille kuuluu rauhallinen ja sivistynyt paikka jossa asua ja kasvattaa lapsensa." Tästä voisi ikävästi vetää sen johtopäätöksen, että helsinkiläiset eivät ole kirjoittajan mielestä a) kantasuomalaisia, b) sivistyneitä ja c) rauhallisia. Miten ihmeessä te maakuntalaiset uskallatte lähettää lapsenne tänne töihin tai korkeakouluihin? Joiden opiskelijat ovat juuri niitä jotka tätä monikulttuurisuutta eniten janoavat. Nuorilla ei ole vielä elämänkokemusta, mutta varsinkin maakuntien viattomat nuoret saattavat jopa olla kaikkein alttiimpia ko. hapattavan ideologian sisäistäjiä. Koska joukkoon on kuuluttava tuossa iässä.

Mitä blogiin tulee, niin "Asiaa!" huutais Keravan kolli ja potkaisis seinää. Tuli lukiessa vähän sellainen haaveellinen ah, jospa-sittenkin-fiilis. Mutta siinä kyllä Q.K. oli oikeassa: ei ne tuostakaan oppisi. Aivot on lukittu tasan yhteen asentoon ja siellä se vipu pysyy vaikka kuinka joku yrittäisi kammeta. Eikä kukaan yritä - samanmieliset kiillottavat vipua ja meitä huonoja ei mokomien tuikituntemattomien ämmien rääkynät (ykän hienovarainen joskin hieman patriarkaattinen tulkinta) jaksa kiinnostaa pätkääkään.

Omassa nuoruudessani opettajilla oli ehdoton auktoriteetti ja oikeus fyysisen väkivallan käyttöön, ja sitä myös käytettiin. Seuraava pikku muistelu avautunee vain tosiboomereille: opeteltiin kaunokirjoitusta, allekirjoittanut oli ja on epäonnekseen vasuri. Haaste suomenruotsalaiselle myös uskontoa opettavalle tantalle, vasen käsi on saastainen, ja taas teräsviivotin viuhui. Asia helpottui kun mutsi kävi tiukan ns. kehityskeskustelun. Mutta uskontohistoriaan perehtynythän tuo oli - vasen käsi on muslimeille saastainen.

Ei totisesti tarvitse palata entiseen, mutta onks joku kuullut kultaisesta keskitiestä? Että kouluissa voitaisiin käyttäytyä ihan vaan ihmisiksi ja opettajien auktoriteetti palautettaisiin. Että kouluun liittyvistä asioista ruvettaisiin puhumaan oikealla nimikkeellä eli opetus, eikä sitä hämärrytettäisi sanalla kasvatus. - Tilaa taitaa loppua, saanenen jatkaa vielä.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, tira+. Tuossa on oma puolensa. Luulen, että siinä vanhassa Stadissa jollainen se joskus oli ei tällaista olisi tapahtunut. Mutta Helsinki on epäonnekseen yliopistokaupunki ja se kerää silloin valtavasti vihervasemmistolaisia ja sehän näkyy äänestyksessä. Ja kyllä varmaan Anonkin mielestä helsinkiläiset ovat kantasauomalaisia (siis helsinkiläiset, ei uushelsinkiläiset). Mutta totta meitä täällä syrjäseudulla hirvittää ajatus että entäs jos täälläkin. Mutta tuskin tulee. Se rikastus valuu suurempien kaupunkien, eritoten Helsingin riesaksi.

Ja jatka toki.

Anonyymi kirjoitti...

Juu ajatushan oli se, että kun lapsiperheille tulee ahdinko esim taloudellisesti, niin vanhempien ollessa siinä tilanteessa, ei ajatella enää ns rationaalisesti. Eli taustalla on pelko huostaanotosta ja häpeä. Ja sitten tehdään se lopullinen ratkaisu. Eli pelastetaan lapset joutumasta lasun helvettiin ja laitoksen armoille, jos eivät sukulaiset pelasta. Kyllä vanhemmat ovat tietoisia tästä. Ja syyllistää sormi lasuun. Eli kun pyydetään apua, vastaus on huostaanotto. Ihan faktaa. olen surunauhan jäsen ja kohdannut näitä traagisia totuuksia. Niin moni olisi ollut estettävissä.

Joppos123 kirjoitti...

En voi vaan teroittaa asiaa enempää mutta opettakaa lapsenne pitämään puoliaan.

Anonyymi kirjoitti...

On se helevetin hyvä juttu, etä tyttö on jo aikuinen. Huonompi, että lapsenlapset, 0 kpl toistaiseksi, - ei vielä ole. Opetettu on itsepuolustusta, joo-o. Mutta motivaatio, geenit ja treenit ei ihan samalla tasolla kuin vanhemmillaan. Ja nykyään, kun kameroita joka tyypilla ja muutenkin joka paikassa, voisi olla kiinnijäämisen riski suuri. Nimittäin pantteri-emo ja tiikeri-isä ei katsele toimettomana pentuaan rääkkäävää räähkää.

Elukoiden lopettamisesta kun saa saman kuin ihmisen taposta ja byrokraatin henkilökohtaiseen vastuusen asettamisestakin myös.

Toki tunnen ihmisiä, jotka tuntevat ihmisiä. Kas, käsi kättä pesee. Kun oli vaikeuksia ammoin, kävi muuan lakimies ohikulkumatkalla tapaamassa koulutoimenjohtajaa. Kun asia oli selvitetty ja dirikalle möhemmin selvis, että lakimies laskuttaa tunnista dirikan kuukausipalkan - ennen veroja - verran, alkoi rehtoriakin kiinnostaa paneutua juttuun. Mahdollinen, hieman epämääräinen, uhka tehoaa paremmin kuin toteutunut.

Ja tuosta ilmastohullutuksesta vielä. Sata vuotta sitten oli kuuma ja kuiva kesä euroopassa ja aasiassa, ukrainassa oli jo senkin takia nälänhätä. Eikä ollut CO2 paljoa ilmakehässä silloin, vaikka jäätiköt olivatkin katoamassa.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Miksi Helsinki ansaitsee ensimmäisenä kulttuurien rikastumisen. Vihreä (cityvihreä) puolue on siellä suuri, vai onko suurin. Maalla on aina osattu elää paremmin luonnon ehdoilla. Siellä cityvihreiden höpinöitä ei oteta tosissaan, ihmetellään vaan. Cityvihreille luonto on vihreitä muovileluja kaupan ikkunassa ja asfalttiprinssit ja prinsessat istuvat kaduilla tukkimassa liikennettä.

Ja mitäpä nuo cityvihreät puuhastelevat. Pysyvä oleskelulupa noin kolmellekymmenelle tuhannelle nuorelle miehelle jotka pakenivat Ruotsista sortoa kidutusta ja vainoa Suomeen 2015 ja ovat siitä lähtien pyörittäneet valitusrumbaa meidän rahoilla. Helvettiäkö viranomaisilla enää tehdään jos joku cityvihreä ministeri kävelee heidän päätöstensä yli mennen tullen.

Myönnän, kantasuomalainen stadinkundi kärsii niin kuin maaseudullakin suuremmissa taajamissa. "Pakolaisten" muuttoon taajamiin on syynsä. Nappikauppa käy paremmin siellä jossa on paljon porukkaa. Mahtaako mennä kymmenen vuotta siihenkin, että politikot sen myöntävät. Siihen mennessä Suomessakin on huumekauppa jo hyvin järjestäytynyt, vastustajat ammuttu ja viranomaisilta viety valta puuttua yhtään mihinkään. Cityvihreiden ratkaisu on poistaa huumeilta rangaistukset. Niitä ei pidä kenenkään täysjärkisen äänestää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle, Joppos123:lle, Pyssymiehelle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Valitettavan totta valitettavan usein. Ja valitettavasti kyseinen järjestelmä on sellainen että kun se ottaa tukasta kiinni, niin se ei laske irti. Täytyy kyllä sanoa että valtaosa huostaanotoista on aiheellisia. Tietysti yksikin aiheeton on liikaa.

Joppos123: Jos tähän on vaan mahdollisuus niin toki kannatan. Tosin tulee muistaa että jos tullaan päälle isolla porukalla niin siinä mahdollisuudet ovat pienenlaiset. Ja kiitos yksityisviesteistä. Nostan lätsää.

Pyssymies: Lakimies tuttavana olisi kyllä huomattava ase. Ja nuo ilmastohavaintosi pitävät paikkansa. Nyt on vaan muotia sotkea lasten päät maailmanlopun julistamisella.

Ano2: Tuo, mitä cityvihreistä kerrot on aivan totta. Mutta osittain on niinkin että maalta on se kyseisiin cityvihreisiin mieltynyt aines ajautunut kaupunkeihin, eritoten Helsinkiin ja se äänestää siellä. Mutta eivät läheskään kaikki helsinkiläiset sitä tee.

Anonyymi kirjoitti...

Heh, en minä sitä lakimiestä tunne. Tunnen tyypin, joka tuntee ja joka oli velkaa palveluksen. Minä tein semmoista jonka osaan hyvin, luin winkkarin tapahtumalokia ja sain selville yhden jutun, joka oli tärkeä.

Sen sijaan tunnen yhden suuren pörssiyhtiön lakimiehen joka on kallis, tarvittaessa ilkeä ja joka kauwan sitten teki puolestani anomuksen yhteen jos toisenkin pyssyyn. Tunsin kahta kautta, evp-majurin, pistoolivalmentajan ja ko. firman dirikan, luokkatoverini isukin kautta. Niin ja kahden ministerin kautta, jotka myös todistivat on on toi kölvi asiallinen hemmo ja joutaa se saada aselupia. tämän jälkeen nimismies ei paljoa vastaan vekuttanut. Olin kyllä jo muutenkin nimismiehen kanssa asiallisissa väleissä.

Sana levisi, huhu parani kulkiessaan, eikä ole paljoa ollut vaikeuksia byrokraattien kanssa. Kun eivät tiedä olen lintu vaiko kala. Mutta voin ehkä hommata hankaluuksia ennemmän kuin tarpeeksi.

Niin, että kun kallis asiamajaja jätti kortinsa käytyän kertomassa tyytymättömyydestäni koulutoimen johtajalle, niin otti dirika selvää kuka oiken olen, Ja kuuli tietysti kaikki huhut, vedän turpiin, omistan aseita jalkaväkikomppanian tarpeisiin - mukaanlukien VKT-konetykki* - ja pari suurta puoluetta torppaa hra koulutoimenjohtajan työnhaun, koko suomessa. Ja pari helevetin ikävää ja kallista lakimiestä ajaa asiaani, Ja suuri pörssiyhtiö torppaa työllistymisen mihinkään yksityiselläkin puolella. Ei ihme, että asiat hoitui.

*Lupa oli, ei asetta. Mutta kylillä tiedetään, että "on sillä tykki, oon ite nähny kun valojuovaa nousi uutena vuonna".

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Niin. Huono maine ei läheskään aina ole paha asia.

Anonyymi kirjoitti...

Juuei. Muutama tärkeä hemmo oli tuppukylästä eräässä ministeriössä vierailulla kun olin tukemassa työasemia. Olivat aulassa, respassa, vai mikä lie terminsä. Niin oli ilme metka, kun lampsin sisään ja huikkasin "onk NN konttorissaan?" ja stevari vastas "joo se venaa sua", painoi nappia, että ovi aukes. ja se delegaatio odoteli pääsyä vaikka miten pitkään.

Eihän ne voineet tietää, että olin luuhannut jo viikkotolkulla siellä ja henkilöllisyys, luvat ja muut oli tutkittu ja naama oli tullut tutuksi. ja, että varttia aimmin olin mennyt ja tullut ja kulkuluvat oli tarkistettu.

Pyssymies

Joppos123 kirjoitti...

Asiasta hävittäjään. F-35 se sieltä sitten napsahti ja ei mitenkään yllättäen. Jos halutaan ylivertaista suorituskykyä ja keino iskeä tarvittaessa aina Kremliin asti niin F-35 on ainoa vaihtoehto.
Ryssä ja ryssänmieliset tekivät kaikkensa kyseistä konetta vastaan ja varmasti jatkavat agendaansa.
Näin itsenäisyyspäivän aattona loistava uutinen, hörppy sille ja hyvää duunia lentävät veljeni.
Mitä enemmän putte faneineen puree kuolaimiaan sen parempi meille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Joppos123:lle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Elämässä sattuu ja tapahtuu kaikenlaista.

Joppos123: Joo, mutta se on vasta PV:n esitys. Tissihallituksemmehan voi päättää että ei osteta mitään vaan vuokrataan Ruotsista kymmenen Gripeniä ja se on sitten siinä.