sunnuntai 18. tammikuuta 2009

SE RASISMINVASTAINEN JULKILAUSUMA

Allekirjoittanut on viime aikoina yrittänyt kovasti hahmottaa, että missä vaiheessa nämä Suuret Rasisminvastaiset Talkoot oikein ovat. Vihreitten naisten, Vasemmistoliiton naisten ja RKP:n lisäksi mukaan tuli Kepu, kunnioitetun pääministerimme Matti Vanhasen kekkosmaisella jyrähdyksellä. Nyt vielä komppikitara soi uudestaan RKP:n puolelta, kun Stefan Wallin on vaatinut jonkinsorttista yhteistä julkilausumaa rasismia vastaan.

Lyhyesti hahmotettuna näen tämänhetkisen talkootilanteen jotenkin näin:

- Perussuomalaisten taholta sikiää suuret määrät vaarallista ja tarttuvaa rasismia, joka suistaa kansamme helvettiin.

- Perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole sen rasistisempia kuin muutkaan puolueet, joten perussuomalaisten johtoa tulee tukea.

- Kuitenkaan perussuomalaisten äänestäminen ei ole suotavaa, sillä se saatetaan tehdä ulkomaalaisvihamielisessä tarkoituksessa ja se saa aikaan vaarallista ja tarttuvaa rasismia, joka suistaa kansamme helvettiin.

- Ihan vaan kaiken varalta tulee tehdä suuri julkilausuma, jolla estetään perussuomalaisten suunnasta tuleva rasismi, joka ei tule perussuomalaisten suunnasta, mutta johon perussuomalaistenkin tulisi osallistua, estääkseen heidän suunnastaan tulevan rasismin, joka ei tule heidän suunnastaan.

- Kukaan ei ole vielä selvittänyt kellenkään, että mitä se rasismi on, josta tässä puhutaan, ja miten se ilmenee.

Eli vähänhän tässä sormi suussa on tullu oltua, kun ei aina hahmota näitä korkeammin koulutettujen juttuja. Sen verran tässä omin neuvoin tajuaa, että perussuomalaiset ovat se ongelma. Ja ne alkoivat olla ongelma täsmälleen sillä hetkellä, kun heidän kannatuksensa alkoi voimakkaasti kasvaa. Ja ongelma on pirun iso.

Mietitään tätä julkilausumaa sitten. Minkälainen se äskeisten pohjatietojen valossa oikein olisi? Se, minkälaisena se tulee julkisuuteen, kun puoluetoimistojen pr-miehet ovat sen hienopesseet on varmaan oma lukunsa, mutta julkilausuman raakaversio on todennäköisesti tämmönen:

SUURI RASISMINVASTAINEN JULKILAUSUMA

Me Nännistis-Lellistisen Liiton osapuolueitten (vas, vihervas, sdp, kepu, ruått, krist & kok) kansanedustajat, ministerit, puoluekoneiston edustajat, nännistis-lellistiset virkamiehet ja nännistis-lellistiset median edustajat olemme tätä mieltä:

Suomalainen poliittinen järjestelmä on saavuttanut täydellisyytensä. Sitä ei tule muuttaman. Jos joku asia on saavuttanut täydellisyyden, kaikki muutosyritykset sitä kohtaan ovat yritystä saattaa täydellinen järjestelmä huonompaan suuntaan, ja siksi meille kaikille haitallista ja vaarallista.

Miksi järjestelmämme on täydellinen? Me voimme perustella sen. Se on täydellinen siksi, että meillä julkilausuman allekirjoittajilla on siinä hyvä olla. Osa meistä on ministereitä, osa kansanedustajia ja osa virkakoneiston edustajia. Välillä me vaihdamme paikkoja keskenämme, mutta vaihteluhan virkistää vaan. Välillä ollaan hallituksessa ja välillä oppositiossa, mutta palkka juoksee. Runotytöilläkin on hyvä olla. Ennen vanhaan he joutuivat kirjoittamaan juttujaan ruutuvihkoihin, mutta nyt tyttöjen runoilla on tolkuttomasti lukijoita, koska niitä julkaistaan sanomalehdissä ja televisiossa.

Yhteistä meillä kaikilla on se, että täydellinen järjestelmämme tarjoaa meille mukavan toimeentulon, komeita titteleitä, mukavasti valtaa ja mahdollisuuden sorkkia toisten ihmisten asioita ja keksiä kaikkia mukavia kieltoja ja rajoituksia.

Valitettavasti paratiisissakin on käärmeensä ja meillä käärme on se, että tässä onnessamme emme ole muistaneet korjata erästä pientä yksityiskohtaa. Ja se on se, että lain mukaan kansalaiset voivat äänestämällä vaihtaa vaikka koko porukan. Eihän se semmonen käy laatuun. Jos perussuomalaiset saavat seuraavissa vaaleissa suuren voiton, se tietää heti sitä, että meillä on vähemmän kansanedustajia ja sitä kautta vähemmän puoluetukea. Pitääkö meidän laittaa puoluekoneiston ihmisiä kilometritehtaalle? Kyllä työvoimatoimistossa asiointi kuuluu ihan tavalliselle normivirtaselle vaan. Pitäähän asioissa sentään joku roti olla.

Ja mikäli tämä kehitys jatkuu, aina vaan useampi ihminen saattaa ajatella, että mehän ollaan puhuttu navetantakuista jo iät ja ajat. Ansioituneimmat meistä jo 1970-luvulla. Siitähän saattaa seurata, herra nähköön, ketjureaktio, ja tässähän ollaan kohta virattomia joka ikinen.

Mitä me sitten muka tehtäisiin? Mentäis oikeisiin töihin vai? Kyllä toi työnteko on sentään pikkusen turhan rahvaanomaista meidän hipiälle.

Ja siks toiseks, kuulkaas normivirtaset. Kun te kerran niissä työehtosopimusneuvotteluissa aina itkette, että saavutettuja etuja ei saa menettää, niin mikäs poikkeus me sitten muka oltaisiin? Nää on saavutettuja etuja, ei me niistä haluta luopua.

Ja ajatelkaapa nyt normivirtaset, ja ajatelkaa kerrankin kunnolla. Haluatteko te ihan oikeesti, että me tullaan teidän työpaikallenne? Tehän joudutte kumminkin tekemään meidänkin työmme, eikä me osata pitää kärsäämme poissa teidän asioista. Siinä sitten koko aika selviteltäisiin, että minkälainen henkinen pipi se tällä kertaa vaivaa.

Niin että kai te ymmärrätte ittekin, että ette te kerta kaikkiaan voi, ettekä saa äänestää perussuomalaisia. Äänestäkää vaan niin kuin ennenkin, niin sitten yhdessä taivastellaan, kun joku osapuolueistamme otti vaaleissa veret seisauttavan 0,7 prosenttiyksikön voiton. Ja kaikki menee mukavasti niin kuin ennenkin.

Niin että tätä mieltä me ollaan.

Ai niin juu, se rasismi on sitten hirveetä. Ja solidaarisuutta kaikille. Ja rajat auki. Maailma ja Me. Jenkit pois ameriikasta. Lautanen Guatemalan verta. Maitoa Vietnamin lapsille.


Jokseenkin tämmönen se raakaversio varmaan olisi. Lukija saattaa nyt tuumia, että Ykähän herjaa ja vittuilee. Johon voin vastata, että ei muuten pidä paikkaansa. Minä vaan ymmärrän, että ihmisiähän ne ovat poliittisen eliitin edustajatkin. Tässä koko hommassahan on kyse vallanhimosta ja ahneudesta. Ja nehän ovat ihan tavallisia inhimillisiä piirteitä. Nilkkejä ja vastenmielisiä semmosia, mutta sinänsä täysin ymmärrettäviä.

Kun porukat ovat saaneet leikkiä keskenään samalla hiekkalaatikolla iät ja ajat, niin ottaahan se totta kai armottomasti päähän, kun hiekkalaatikolle tulee uusi kaveri. Joka vielä saattaa viedä ämpärinkin. Ensimmäisenähän siinä tulee mieleen kiukutella, että mene pois, tää on meidän hiekkalaatikko.

Sitä ei vaan oikein ilkeä ääneen sanoa. Pitää keksiä näitä rasismijuttuja, ja pitää ne määrittelemättöminä, niin niitä voidaan käyttää aina tarpeen mukaan. Kun sellasta, mitä ei ole määritelty, on tietysti vaikea kieltääkään.

Mutta joka tapauksessa uskon, että poliittisesta eliitistämme noin 90 % allekirjoittaisi oikein mielellään tuon julistuksen raakaversion. Noin mielessään ainakin. Sääliksi käy heitä, kun puolueen pr-miehet tuovat heille allekirjoitettavaksi sen julkaistavan version, joka menee varmaankin jotenkin näin:

SUURI RASISMINVASTAINEN JULKILAUSUMA

1. Meille sitten tuli se Suuri Työvoimapula että pätkähti.

2. Työvoimapulan huomaamme siitä, että tuhansia luku-, kirjoitus- ja ammattitaitoisia suomalaisia lentää kortistoon jatkuvalla syötöllä.

3. Työvoimapula on ehdottomasti ratkaistava päättäväisellä toiminnalla. Se tapahtuu seuraavasti:

4. Luku-, kirjoitus- ja ammattitaitoiset suomalaiset pidetään kortistossa.

5. Suomeen raijataan urakalla Afrikasta ja islamilaisista maista luku-, kirjoitus-, kieli- ja ammattitaidottomia ihmisiä. Perustetaan ihan värväyskioskeja Afrikkaan.

6. Nämä ihmiset muuttavat suomalaiset iloisemmiksi ja avaraluonteisemmiksi, ja näin ollen työvoimapulasta selvitään tai ainakin meillä on kivoja bailuja. Ja koko touhu on meille kaikille hyväksi. Tää on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.

7. Itse asiassa suomalaisia ei ole olemassakaan ja rajatkin ovat vain harhaa. Rajoja ei ole missään. Uskokaa nyt ihmeessä.

8. Vaikka meitä suomalaisia ei ole olemassakaan, niin meillä suomalaisilla on velvollisuus.

9. Vaikka meitä suomalaisia ei ole olemassakaan, niin meillä suomalaisilla on velvollisuus.

10. Vaikka meitä suomalaisia ei ole olemassakaan, niin meillä suomalaisilla on velvollisuus.

11. Näissä pykälissä ei ole minkäänlaista ristiriitaa. Ei niin minkäänlaista.

12. Joka väittää, että näissä pykälissä on ristiriitaa, tai äänestää perussuomalaisia, on rasisti. Rasisti on joko rikollinen tai mieleltään sairas ja kaikki rasistit tulee laittaa illman muuta joko vankilaan tai pakkohoitoon.

13. Jos näitä pykäliä ei uskota ja kirjaimellisesti noudateta, niin vuonna 2012 tulee Nibiru-planeetta ja syö meiltä kaikilta pään.


Ja siinä sitten vakavailmeinen puolueveteraani julistaa julkilausumaa ja yrittää pitää pokkaansa. Oletteko huomanneet, että nää puheet pidetään aina puhujanpöntöstä. Siinähän voi salaa puristaa pallejaan, ettei ala nauramaan kesken kaiken.

Tietysti, voihan se olla sekin mahdollisuus, että poliitinen eliittimme ihan oikeasti uskoo siihen tuubaan, mitä se suoltaa. Jos näin on, niin silloinkin voisi olla yleisen julkilausuman paikka. Se vois mennä vaikka näin:

HOTELLI YRJÖPERSKELEEN JULKILAUSUMA, KAIKEN VARALTA

Maassamme ei ole ongelmana se, että meillä syödään liikaa psyykelääkkeitä. Ongelmana on se, että niitä syövät väärät ihmiset.






14 kommenttia:

Tupla-J kirjoitti...

Kovinta settiä sitten ilman pussia kaappiin jätetyn jälkiuunileivän!

Hiekkalaatikon uusi muksu kerää kohta kaikkien muiden respektit.

Pasi Turunen kirjoitti...

*selkäkeikkanaurua* :-D

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Tuplikselle ja VX:lle. Lukijan ei pidä ajatella, että meikäläistä jotenkin risoisi toi nännistis-lellistien kiukkuaminen. Päinvastoin, perussuomalaisten kannatushan on jo 8,3 pinnaa, eikä gallupissa olleet nämä uusimmat avautumiset edes mukana. Way to go, guys!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kirjoitus!

Aiotko kirjoittaa mitään kommenttia kotiäiti-intoilijan viimeisimmästä edesottamuksesta mediassa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitoksia Annalle.

Luulenpa, että jätän sen savotan toisille.

Unknown kirjoitti...

Täräytitpä sitten täyslaidallisen. Hyvä näin. ;)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kullervolle ja jatkuvia voimia eloon.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Ykä! Keep up the good work:)

YkäFani

Yrjöperskeles kirjoitti...

Yritetään ainakin. Voimia eloon tv. Ykä.

Uncovered Meat kirjoitti...

Sinähän olet etevä kirjoittaja. Ja hauska. Mutta ennen kaikkea etevä.

Jos olet livenä yhtä hyvä, kannattaisi harkita politiikan tantereelle astumista. Silläkin riskillä, että siellä joutuu laimentamaan sanaisen arkkunsa antia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Uncovered Meatille kommenteista, tässä ja tuolla aiempana.

Meikäläisestä ei kyllä päivänpolitiikkaan ole. Pinna on yksinkertaisesti liian lyhyt.

Noin yleensäkin olen ihan tavallinen peruspassiivinen normivirtanen, joka olisi antanut poliitikkojen säätää kaikessa rauhassa, mutta tään monikulttuuriuskovaisuuden pakkosyöttö oli liikaa mulle, niin kuin monelle muullekin. Niin että pakko on jotakin yrittää. Edes heitellä näitä sulkakyniä.

Voimia eloon tv Ykä.

Lotta Roti kirjoitti...

ROFL

Sulla on kieltämättä mahtavat satiirikonlahjat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Lotalle ja voimia eloon. Koskas muuten sulta on odotettavissa uutta tekstiä?

Lotta Roti kirjoitti...

Mulla on nyt vähän writer's block ja identiteettikriisi, mutta bloggaamisen uudelleen aloittaminen on suunnitelmissa. Tarkempaa ajankohtaa en uskalla vielä lupailla.