lauantai 18. toukokuuta 2019

HYVIEN IHMISTEN HIRMUVALTA


Tulipahan täälläkin törmättyä tähän arkkipiispa emeritus Kari Mäkisen johtaman työryhmän suositukseen ”vihapuheen ja nettikiusaamisen vastaisten toimien tehostamiseksi” josta uutisoi Helsingin Pravda. Otteita suosituksesta:

Vihapuheen syyteoikeutta halutaan laajentaa niin, että syyttäjä voisi nostaa syytteen ilman asianomistajan vaatimusta.

*

Vihapuheella tarkoitetaan esimerkiksi ilmaisua, joilla levitetään tai lietsotaan suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa. Se voi kohdistua monesti esimerkiksi etniseen taustaan tai seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta liittyä myös esimerkiksi virkatoimiin.

Tässäkin asiassa on merkityksellistä että asianomistajarikoksen ulkopuolelle syyttäjän päätettäväksi vaaditaan jotain, jota ei ole määritelty. Viha? Kuinka viha määritellään? Mutta seuraava lainaus uutisesta selvittää asian tarkemmin:

Vihapuhe voisi olla virallisen syytteen alainen työryhmän mielestä ainakin silloin, kun henkilö on joutunut vihapuheen kohteeksi virkatoimiensa, työtehtäviensä tai luottamustehtäviensä hoitamisen vuoksi.

Ammatin takia vihapuheen kohteeksi joutuvat työryhmän raportin mukaan esimerkiksi virkamiehet, journalistit, tutkijat, taiteilijat, luottamushenkilöt ja papit.

Edelleenkään ei vihaa määritellä mutta viesti on selvä. Halutaan blankopykälää jossa vallitsevan järjestelmän arvostelu kriminalisoidaan. Eli asia suomennettuna: Meillä on sekä poliittisessa koneistossa, virkamieskoneistossa, evlutkirkossa, yliopistoissa, kaikenkarvaisessa taide-elämässä ja erityisesti valtamediassa huomattava määrä utopistisen ideologian – joko ihan tosissaan tai sitten uraansa edistäen – omaksuneita ihmisiä jotka halutaan rangaistuksen uhalla nostaa kaiken arvostelun yläpuolelle. Vaikka juuri he ovat omalta osaltaan vastuussa haittamaahanmuuttajien suomalaisiin kohdistamasta niin väkivalta- kuin seksuaalirikollisuudesta kuin myös kyseisen haittamaahanmuuttajaporukan suomalaisille aiheuttamasta järkyttävästä taloudellisesta rasituksesta.

Onhan selvää ettei tämäkään työryhmä pidä tähtäimessään jotain kuolaturpaista öykkäröintiä vaan perusteltua arvostelua jolla selkeästi osoitetaan ne kansakunnalle kalliit ja vaaralliset virheet joita tuo yllämainittu aateliasemaa itselleen haluava porukka on tehnyt. Porukka, joka pyrkii suojaamaan omaa utopiaansa ja asemaansa majestettirikospykälän turvin.

Pelottavaa vaan on se, että kyseisen työryhmän vaatimukset saavat seuraavan hallituksen laukeamaan housuunsa ja ne tullaan saattamaan voimaan. Eli rautalangasta väännetynä: määrittelemätön rikos määritellään yleisen syyttäjän alaiseksi rikokseksi. Täysin syyttäjän tulkinnan mukaisesti. Ja tulkitsijoitahan löytyy. Järjestelmällä tuetaan hyvien ihmisten hirmuvaltaa.

Sillä Hyviä Ihmisiähän he ovat. Ainakin omasta mielestään. Niin kuin oltiin aikanaan DDR:ssäkin.

Osa on sitä tosissaan. He todella uskovat monikultturistis – äärifeministis – ilmastohysteriaepistolaan. Uskovaisen voimalla ja tunteella. Ja loukkaantuvat aidosti arvostelusta. Sillä he ovat Hyviä Ihmisiä ja Niinqu Oikeassa.

Osa ei varsinaisesti usko, mutta itselleen valehteluhan on taiteenlajeista yksi suurimpia.

Osa ei usko ollenkaan mutta he ymmärtävät – niin kuin aikaisemmissakin totalitaarisissa järjestelmissä – että kenen leipää syöt, sen lauluja laulat. He ovat tämän hyvien ihmisten hirmuvallan tärkeimpiä työntekijöitä. Työntekijöitä joita oli niissa aikaisemmissakin hirmuvalloissa. Nekin järjestelmät olivat aina oikeassa ja hyvien ihmisten johtamia. Ne kaikki pyrkivät hävittämään pois sen vaarallisen syövän, jonka mielsivät suurimmaksi uhkaksi omalle utopialleen ja yhteiskuntajärjestykselleen.

Sen syövän nimi on ajattelu.



Järjestelmän arvostama kansalainen. Hän ei ajattele. Hänellä ei ole mielipidettä.

30 kommenttia:

KKi kirjoitti...

Niin se menee totalitariat nousevat ja demokratiat kuolevat Hyvien Ihmisten™ hurratessa. Viimeisin meillä oli kommunistinen diktatuuri ikäänkuin sille loogisena jatkumona tiedostava eliitti hyppelehtii iloisesti soijapippelit pystyssä kohti humanistista fasismia ja vihreää diktatuuria..

Anonyymi kirjoitti...

Joku Vegaaninen Hyvä Ihminen™ oli näköjään murkinaa halutessaan aiheuttanut pienen kaustin ns. huippuravintolassa. Nyt täytyy kyllä sanoa, että en ihmettele yhtään kun tietää, että ko. naisoletettu on arkkitaistolainen Satu Hassin tytär. Kotikasvatus ilmeisesti on tuonut oletusmulkeroitumisen muassaan. Jo Aarne Laitinen kolumneissaan on tuonut ilmi tuollaisen viheriähyveoletettujen toimintamallin esimerkiksi lounaskutsuja lähetettyään. Pian e-posti täyttyi erilaisista allergia-, maailmankatsomus- ja -ton-vaatimuksista. Jos olisin ollut ravintolan omistaja, niin pöytään olisi tullut aika nopeasti tölkki kidneypapuja, halal ja vegan -merkinnöillä ja tölkin avaaja.

Positiivista tässä kaustissa oli viherhörhön saama laaja negatiivinen palaute.


Joo, ei liity mihinkään, kiitos ja anteeksi. War and Hate!

Tiukka-meno kirjoitti...

Eikös se ois helpompaa vaan ottaa historiasta mallia ja luoda pykälä 58. niinkuin suuressa ja mahtavassa tehtiin. Mistä vaan voidaan lätkäistä tuomio, taino, siihenhän tää homma taitaa olla menossa...

Anonyymi kirjoitti...

Vihapuhehan on tyypillinen totalitaristinen kuminauhatermi. Jos keskustelu tästä aiheesta laajenee, se todennäköisesti lisää entisestään perussuomalaisten kannatusta.

Toinen professori

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Kun tunnen tapauksen ko. hra arkipiiska (huom. termi!), niin jaan Sinullekin havaintojani: Se korutont´on kertomaa, se ota vastaan vaan!

Heikki Mattila - oli hyvin monipuolinen lahjakkuus matkustelussa, kielitieteessä, arkeologiassa ym oikeissa tieteissä. Ja sanomattakin selvä: Kävelevä kaiken muistava tietosanakirja ja matkaopas! Toivolta oli jostain syystä jäänyt konfirmaatio aikanaan suorittamatta. No, se pidettiin; kirkossa meni hienosti ja vieraat kutsuttiin tietysti kotiin Maanperään.
Eipä ole ennen saatu kuulla kirkonmiehen suusta niin räikeää propagandaa DDR:n järjestelmän autuuksista ja yhteiskunnallisista saavutuksista kuin tuona iltapäivänä v. 1985 Vanhassa Matilassa hra mäkisen suusta! Ja monet meistä ovat sentään käyneet tuossa sirpin ja haravan maassa ja tehneet ns. kriittisiä huomioita.


Kun tunnen ja tiedän arkipiiskan ketaleen Ulvilan-vuosiltani, niin: Hänen ainoa vakaumuksensa,
jota hän ajaa kuin käärmettä pystyyn, on oma valta ja sen lisääminen. Mies ei ole lipilaari, vaan
häikäilemätön äärinarsisti. Joskus voin kertoa enemmän, vaikka pahalta tuntuu.

Se hyvä puoli (ainahan täytyy löytää sekin!) tässä on, että hänen alamäkensä
tämän johdosta muuttuu vapaaksi pudotukseksi. "Loppuu se pahankin papin saarna joskus".

Mutta kun tuli puheeksi, niin lähetän Sinulle tässä tuumailujani vuodelta 2011. Jos ei suorastaan
profetia, niin ainakin näky, joka valitettavasti on lähempänä toteutumistaan.
Näin kirjoitin eräälle ystävälleni 2.3.2011:
"
"Minä olen kuule pohtinut tätä asiaa jo pitempään, ja päätynyt siihen synkeään profetiaan, että: Suomen (ev.-lut.) kirkko jakautuu aivan lähivuosikymmeninä (prosessi on jo peruuttamaton) kahteen täysin toisilleen erilaiseen osaan, tai
peräti kahteen kirkkoon.
Etelä- Suomen kirkko muodostuu ääri-Simolan ja ihme-Askolan tapaisten johtamista osastoista kaupungeissa, ja itse priimaksena häärii hra Mäkinen.
Sinne tänne niiden väliin jää pieniä vanhanajan kristittyjen muodostamia siilipesäkkeitä tai soluja, joita jotenkin muka suvaitaan "suvaitsevaisuuden" nimissä. Sanomattakin on selvää, että eteläisen kirkon alueilla suuri osa
ihmisistä on jättänyt kirkon, ja lopuille se on vain harrastus.

Toinen kirkko on pohjoisessa, suunnilleen Vaasan - jyväskylän - Kuopion kautta Joensuuhun menevän linjan pohjoispuolella.
Siellä väen enemmistö kuuluu kirkkoon; seurakuntien toiminta myös terävöityy, kun etelän syöksykierrekirkkoon on tehty pesäero, niin ettei se vedä koko kirkkoa kurimukseensa.
Herätysliikkeillä on vahva perussanoma levitettävänä. Hengellisyys tässä asetelmassa jää tykkänään pohjoisen kirkon ja etelän pienten solujen tehtäväksi.
Mäkisen-Askolan-Simolan kirkon yhteydessä ei hengellisyydestä enää vähään aikaan ole voinut puhua muuten kuin huonona vitsinä.

Valitettavasti näyttää siltä, että ennustukseni käy toteen tässä silmiemme edessä. Valitettavaa se on siksi, että kirkko on muutamassa vuosikymmenessä valjastettu milloinminkäkinlaisten ideologiain ja hurlumheitten temmellyskentäksi juuri "suvaitsevaisuuden" nimissä. Valitettavaa myös, että kun etelän kirkon hengelllinen tyhjyys paljastuu useimmille, niin siinä rytäkässä menee paljon hyvääkin tavallista seurakuntatyötä hukkaan. Mutta ei voi mitään. Onneksi jää niitä soluja, joista Luther-säätiö on yksi merkittävimmistä.

Aika mielenkiintoista oli, kun Kalajoella muutamille ystäville puhuin tästä skenaariostani (näky tai profetia olisi kai liian uskalias sana), niin useimmat eivät ymmärtäneet. Tarkoitan sitä, että he eivät ymmärtäneet etelän kirkon alamäen jo muuttuneen syöksykierteeksi hra Mäkisen valinnan sinetöimänä. Senjälkeenhän otteet ovat koventuneet kristittyjä kohtaan samalla kuin on käynyt ilmi Mäkisen täydellinen kyvyttömyys ymmärtää hengellisiä asioita.
Mutta häntähän ei oikeastaan kiinnosta mikään muu kuin oma valta ja sen lisääminen".

Anonyymi kirjoitti...

Koskakohan keltaliivit ilmestyvät Suomenkin kaduille? Mitenkään puolustelematta mummonnussija-Makaroonia niin nämä seinähullut, jotka Suomessa nyt pääsevät valtaan tulevat työntämään meidät vielä syvemmälle suohon kuin Makarooni on työntänyt ranskalaiset. Ranskalaiset sentään osaavat protestoida, mutta suomalaiset eivät osaa muuta kuin jupista itsekseen hiljaa ja totella kiltisti, orjuuttivat meitä sitten ruotsalaiset, venäläiset tai EU, tai vielä isommat herrat.
Viimeistään 4-vuoden päästä takaan että suomalaisilla tulee olemaan kyrpä otsassa vielä paljon enemmän kuin tänä päivänä, ehkä sen takia näillä totalitaarisilla vihapuhelaeilla on niin mahdoton kiire. Täytyy vaientaa ne jotka puhuvat totta, koska totuuden kertominen valheiden valtakunnassa on vallankumouksellinen teko.

Mitä tämä maa tarvitsee on lisää vihapuhetta ja paljon. Valtaapitävien täytyy pelätä kansannousua ja henkensä/omaisuutensa menettämistä, muuten he eivät pysy aisoissa. Vanhanaikaisissa monarkkioissa, jopa kuninkaiden täytyi muodollisesta mahdistaan huolimatta pelätä kansannousuja, sotilaiden kapinoita ja aatelisten salaliittoja, se hillitsi vallasta juopumista edes hieman. Suomessa politiikkojen ei tarvitse pelätä edes asemansa menettämistä, kun kaverit ja rahoittajat järjestävät suojatyöpaikkoja, sen takia suomalaiset politiikot uskaltavat kusta kansaa silmään kerta toisensa jälkeen. He tietävät ettei sillä ole mitään todellisia seurauksia heille. Virkamiehistä nyt sitten puhumattakaan, jotka siirtyvät vain toiseen tehtävään toiseen virastoon, jos heidät nyt ylipäätänsä saadaan painostettua pois paikaltaan.

Sisukkuus ei ole synti, mutta suomalaisten synti on se että he käyttävät sitä luonnonlahjaansa väärin. He käyttävät sitä sietääkseen elämäänsä orjuudessa, mutta mihin heidän pitäisi käyttää sitä on orjuuttajien uhmaamiseen. Samoin meidän pitäisi olla viekkaita kuin käärmeet ja armottomia kuin sudet toimiessamme sekä sisäisiä että ulkoisia vihollisiamme vastaan. Naiviuteen asti rehelliset ja yksinkertaiset suomalaiset ovat ihanteellisia orjia sille porukalle, jonka ajatuksista ensimmäinen toisen ihmisen kohdatessa on "miten minä voisin käyttää tuota toista hyväkseni?" Me jeesustelemme keskenämme että miten luotettavia ja rehellisiä me olemme, samaan aikaan kun tuo porukka nauraa meille selkämme takana että miten tyhmiä nuo suomalaiset ovatkaan kun eivät osaa edes valehdella.

Paperinen Puskistahuutelija kirjoitti...

Tuo on oikein hyvä nimi / kuvasu kyllä tälle, "Hyvien" Ihmisten Hirmuvalta™. Vaikkakin he ovat de facto PAHOJA contra Hyviä, mutta kuitenkin.

Itse asian sanoisin minä näin; pahantekijät / konnat eivät halua tullä syytetyksi pahuudestaan. Tai kuten suomalainen sanonta sen sanoo "konna ei halua tulla kutsutuksi ´konnaksi´".



P.s Enkä ole robotti !

Anonyymi kirjoitti...

"Vihapuhe voisi olla virallisen syytteen alainen työryhmän mielestä ainakin silloin, kun henkilö on joutunut vihapuheen kohteeksi virkatoimiensa, >työtehtäviensä< tai luottamustehtäviensä hoitamisen vuoksi." - Jummalaare, tämä on paras laki ikinä. Häkki heilahtaa, jos joku matonen, "asiakas", kehtaa antaa kielteistä asiakaspalautetta. Ja tavallaan ennakkotapauksia jo on, vaikka palaute pohjaisi faktaan, ei haittaa*. Häkki heiluu silti. Ja korvauksia tiedossa kans.

Täytyy pistää pomolle meiliä, haluan julkispuolen ERP- ja potilassysteemiprojekteihin mukaan. Ne ohjelmat kun on paskoja, hitaita, kalliita ja asiakkaat tietenkin valittaa kaikesta. Rahan tuloa ei voi estää.

Tää ei toimi - Vihapuhetta!
Tää ei toimi vieläkään - Vihapuhetta!
Korjaus ei auttanut - Vihapuhetta!
Tää maksoi enemmän kuin luvattu - Vihapuhetta!
Palvelin ei vastaa - Vihapuhetta!
Verkko on alhaalla - Vihapuhetta!
Päivityksen jälkeen ei ohjelma käynnisty - Vihapuhetta!

* Halla-aho, J. Aro, "Yhteiskunta koostuu ihmisistä" ja monet muut.

IT-konsultti, työasema-asiantuntija aka Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Orwell oli profeetta. Nuo jutut ovat puhdasta totuusministeriötä.

Minusta nämä sensuuria ajavat henkilöt pitäisi nyt rekisteröidä ajatuksineen jonkinlaiseen "laittomaan henkilörekisteriin", tai vaikkapa ihan Wikisitaatteihin https://fi.wikiquote.org/wiki/Etusivu tai laittaa näitä sitaatteja ihan Wikipediaan.

Silloin heiltä voisi pyytää selitystä (=piinata) menneistä mielipiteistään kun sananvapauden suunta aikanaan kääntyy normaaliksi, eikä heidän totalitaristisia mielipiteitään voitaisi jemmata mihinkään vitu' Tiitisen listalle, kassakaapin pohjalle.

Suomessa ei kommunismin kaatumisen jälkeen käyty läpi samanlaista likapyykkiä kuin muissa maissa eikä esim. Stalinisteja oikeasti pistetty vastuuseen, vaan heidän sallittiin naamioitua mm. Vihreiksi ja jäljet näkyvät nyt. Ehkä pitäisi kysyä tarkemmalla korvalla virolaisten, puolalaisten, jne. neuvoja asiassa..?

Eli kaikki kynnelle kykenevät tallentamaan näiden henkilöiden nimiä heidän vaarallisten aivopierujensa kera!



t: Viistoontunut Stadilainen

Lemminkäinen kirjoitti...

Nykyisten lakipykälien mukaan saa vapaasti kritisoida sitä mitä joku on sanonut ja tehnyt. Kun termi "vihapuhe" kriminalisoi (mahdollisesti) lähitulevaisuudessa kaikenlaisen kritiikin, esimerkiksi poliitikkojen sanomisiin ja tekemisiin kohdistuvan kritiikin, niin silloin voidaan sanoa kuten venäläisillä on tapana sanoa: A vot. Ja EUvostoliitto porskuttaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Ano1:lle, Tiukka-menolle, Toiselle professorille, Terho Hämeenkorvelle, Ano2:lle, Paperiselle Puskistahuutelijalle, Pyssymiehelle, Viistoontuneelle Stadilaiselle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Jep, diktatuuri saapuu aplodien saattamana eikä kukaan uskalla lopettaa taputtamista ensimmäisenä.

Ano1: Laitetaanpas vielä linkki:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006109840.html

Tuo on muuten tyypillistä noille. Itse tiedän, että jos menen puolestani vegaaniravintolaan (mitä minä tosin siellä tekisin) niin ymmärtäisin että läskisoosia ei välttämättä ole tarjolla.

Tiukka-meno: Siihen suuntaan juuri.

Toinen professori: Kyllä, ja se on sitä tarkoituksella. Silloin sitä voi käyttää mihin tahansa.

Terho: Tuo skenaariosi saattaa olla hyvinkin mahdollinen. Ja evlut-kirkkomme panisi hantiin. Ei ihmisten uskon takia vaan kirkollisveron takia.

Ano2: Olet kommentissasi kyllä pitkälle oikeassa. Suomalaisen pinna venyy lähes loputtomiin. Tosin siinä pinnassa ei ole sitä varaventtiiliä ja vuosi 1918 näytti hyvin mitä voi tapahtua kun se pinna katkeaa.

Paperinen Puskistahuutelija: Jep. Konna loukkaantuu jos sitä sanotaan konnaksi. Ja utopisti loukkaantuu kun sitä sanotaan utopistiksi.

Pyssymies: Periaatteessa tuota vihapuhe-termiä oikein tarkasti noudattamalla itse asiassa koko yhteiskunnan toiminta saataisiin halvaantumaan.

Viistoontunut Stadilainen: Meillä on tosiaan se YYA-likapyykkikin pesemättä. En lähde itse varsinaisesti keräilemään nimiä mutta noissa kootuissa epistoloissanihan on kerätty koko lailla hurjaa ainesta.

Lemminkäinen: Niin porskuttaa ja sehän on tarkoituskin.

Anonyymi kirjoitti...

Iikollit vaati ja sai kommunistilakeja, siis lakeja jolla kommunistit heivattiin eduskunnasta ja ohjattiin muutenkin politiikasta ulos.

Iikollit kiellettiin samoja lakeja käyttäen, muuan U. Kekkonen asialla.

Kun kielletään yksi asia, samalla voidaan luoda konsti kieltää joku ihan muu asia. Ja tuolla esimerkilläni: Asiakaspalaute=vihapuhe, toin sen, että voidaan kieltää joku ihan kolmaskin asia esille. Erikoisesti blancopykälät on vaarallisia.

Typeriä lakeja ei kannata laatia, ne voi kostautua kovin yllättävillä tavoilla. Selkeys olis tärkeää laeille. Jos tarkoitetaan mutta ei voida kirjoittaa "neekereitä, musulmaaneja tai niiden kavereita ei saa kritisoida" jätettäköön laki kirjoittamatta.

Käsienheiluttelu ja kuuma ilma ei riitä lakitekstiksi. Selittely vähemmistöistäkään ei oikein auta. Esmes Ykä osaa kirjoittaa kiinostavia blokeja, minä olen molemminkätinen - olemme kumpikin pyhiä ja loukkaamattomia vähemmistön jäseniä.

Ja noi vegaanit, voi yhden kerran. Siinä on kyllä porukka, joka korpeaa minua rankasti. Syökööt vaikka timoteita mutta jättäkööt vinkumisen ja moraaliposeerauksen pois. Muutamalla tutullani on allergia, oikea allergia, joka vaatii tiettyjen ruokien välttämistä. Minulla on keliakia, ei siis "kotimaisia" viljoja ruokiini, eikä juomiini. Näiden keksittyjä valittavien tekosairaiden takia olen tällä vuosituhannella kahdesti joutunut avustamaan kaveriani adrenaliinipiikin kanssa, vaikka allergia on kerrottu tarjoilijalle. Ja ite olen ollut yhteensä puoli vuotta saikulla samalla ajalla saastuneen ruuan takia.

Oikeasti, kala, pähkinä, sitrus, tms. allergeeni voi tappaa. Ja vehnäjauholla leivitetty kala viedä sairauslomalle ja aika heikkoon kuntoon.

Ja samaan aikaan joku tekosairas vatipää haluaa muodikkaasti gluteenitonta ruokaa ja pätee asialla. Ja siten illemmalla vetää kaljaa kaksin käsin. PRKL! Joutavat vinkujat.

Pyssymies

Anonyymi kirjoitti...

Jos kommentointi sanoin ei ole mahdollista niin kommentointi teoin nousee suureen suosioon.
Ari

Anonyymi kirjoitti...

Tulee mieleen vanhasta kommarikappaleesta "ensin tehtiin sairaala, ja sitten sairaita". Ensin suunnitellaan laki ja sitten kasataan jossain vaiheessa se hallituskin. Eduskuntahan niitä lakeja laatii, mutta tätä ei todellakaan uskoisi viimevuotisten uutisten valossa. Montakohan kertaa media otsikoi aloittamalla "hallitus" ja montako otsikkoa eduskunta sai?

Näinhän tässä näppärästi ihan jumalan mies työryhmänsä kanssa onnistui määrittelemään vihapuheen, tähänhän eivät juristit - nuo ateistiset ketkut - ole toistaiseksi pystyneet. Vihapuhe tarkoittaa siis pääsääntöisesti "suvaitsemattomuuteen perustuvaa vihaa". Hallelujah, olemme pelastuneet! Miten kukaan ulkopuolinen voi todistaa, että jos herjaan jotain, kyseessä on a) viha eikä esim. kiukku tai avuton raivo ja b) että takana on nimenomaan suvaitsemattomuus eikä joku muu syy? Eipä onnistu. (Suomen kielessä on muuten myös sana "sietää", sana "suvaita" on alentuva.)

Hauska tuo lista koskemattomista: kirkko, taiteilijat, virkamiehet (virkanaisista ei puhuttu mitään koska Mäkinen), työtehtävissä olevat (?!), yliopistoväki, luottamustoimessa olevat. Mitäs jos on ihan oikeita faktisia syitä olla sietämättä noita. Siis suvaita toki voi, noin von oben. Koskemattomia käytännössä ovat tietenkin myös nuo iänikuiset julkisissa huoraa-huutelevat narkkikset ja uus-spurgut, vaikka ovatkin suvaitsemattomia naisia kohtaan koska eivät sattuneesta syystä enää naisia saa. Ja ihan kaikkein koskemattominta on tietenkin maahanmuuttajiin kohdistuva suvaitsemattomuus, koska se voi olla vain vihaa eikä mihinkään faktaan perustuvaa. Maahanmuuttajien suomalaisiin ja toisiin maahanmuuttajiin kohdistama törkeä kielenkäyttö on vain poikamaista sanailua ja leikillistä näpäyttelyä hyvässä hengessä. Ja jos maahanmuuttaja on tehnyt Suomelle sellaisen huikean ja pyyteettömän palveluksen että on vaivautunut opettelemaan kieltä, hänellä on täysi oikeus harjoittaa kielitaitoaan. Ketä nyt muka voisi loukata tuo Itiksessä usein (esim. kännykänanastustilanteessa) käytetty "saatanan spermanaama, tapan sun äitisi ja raiskaan siskosi", vekkulimaista huumoria eikä mitään suvaitsematonta vihapuhetta. Suomalaisilla nyt vaan ei ole huumorin- eikä tilannetajua. Matkustelkaa enemmän, mekin tultiin monen kivan maan kautta.

Pahoitan aina mieleni kun DDRää haukutaan perusteettomasti ja se vedetään esimerkiksi kun Neukkula pitäisi. DDRläisetkin olivat saksalaisia eli pragmaattisia ja tehokkaita, neukut taas ihan toista maata. Se kommari-ideologia oli pakotettua, eivätkä ossit todellakaan tunteneet itseään hyviksi ihmisiksi joutuessaan toteuttamaan tätä pakko-ideologiaa. Kaikkein vähiten Berliinissä, jossa länsitelkkari näkyi - sille ei suuri ja mahtavakaan voinut mitään. Ja ottipas niitä päähän! Vallanpitäjäthän ovat kaikkialla samanlaisia: he ovat mielestään hyviä ihmisiä koska heillä on hyvä olla - etuoikeutettuina.

Luin myös hesarista tuon vege-jutun. Kaupunki on pullollaan vegemestoja, mutta pakko on vaan mennä pätemään ja kyykyttämään henkilökuntaa. Jos menet kasvisravintolaan vaatimaan pihviä, et tietenkään saa sitä (oma syy, mitäs menit) koska heidän ideologiansa saisi sydiksen. Tavallinen ravintola sensijaan yrittää toteuttaa asiakkaan toivomukset vaikka ne eivät helppoja olisikaan - pihvipaikoissa kun ne quinoat, soijat, härkikset ja seitanit joutuu pikaisesti hankkimaan jostain. - Mutta sinänsä huvittavaa että media antaa tilaa sille että Satu Hassin tyttärelle jäi nälkä. Aika monelle lihansyöjällekin jää nälkä jos käy syömässä gourmet'ia, annoskoko kun on yleensä puolet stidiaskista.
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Puolalaissyntyinen paavi Johannes Paavali II taisteli aikanaan kommunismia vastaan, koska hän piti sitä Saatanan luomuksena ja siis kristinuskon vastaisena. Tämä näkemys mielessäni olen seuraillut Suomen ev.lut kansankirkon alamäkeä. Ilmeisesti em paavin näkemys on unohtunut, jos sitä koskaan vakavasti Suomessa edes otettiin.

Askolan ja Mäkisen kommenteista kuulsi kommunismi niin selvästi läpi, että ihmettelin kuinka kirkossa voi olla tuollaisessa asemassa tuommoisia tyyppejä. En kuulu kirkkoon enkä ole uskovainen, mutta iän myötä lapsena luetut Raamatun kertomukset, ovat alkaneet tulla mieleen. Ja hyvä niin.

Suhtautumiseni on siis muuttunut myönteisemmäksi, mutta kirkkoon en ole liittymässä. Syy on sama kuin teininä - ulkokultaisuus. Ja jos nyt sitten kyseenalaistetaan esimerkiksi tämä Mäkinen, että onko hän edes kristitty. Ulkokuori on niin kristitty kuin voi olla, mutta kommunismi on ollut se, minkä asiaa on ajettu. Ettei vain ollut jo opintojen alussa tarkoituksena soluttautua kirkkoon ja nakertaa sisältä kirkkoa, "sortavaa rakennetta". Siinä sitä ulkokultaisuutta.

Ensin ihmettelin suvaitsevaisten hätää ja huolta, kun kirkko ei vihkinyt samaa sukupuolta olevia avioliittoon. Että miksi pitää saada kutsua homo- tai lesboparin suhdetta avioliitoksi. Oivalsin sitten, että eihän siinä se pääasia suinkaan ole ne homot ja lesbot ja se millä nimellä heidän suhdettaan kutsutaan. Lyömäaseinahan heitä käytettiin ja käytetään kirkon vastaisessa taistelussa. Sortavat rakenteet jne.

Vähän meni sivupolulle, mutta liittyy aiheeseen, kun ajatellaan että uutta uljasta maailmaahan tässä ollaan vain rakentamassa. Syödään vanhat rakenteet ontoiksi ja luodaan uutta lainsäädäntöä uutta yhteiskuntaa varten. Jokin humanistinen diktatuurihan siitä tulee, äärisuvaitsevainen kyttäysvaltio.

Aina ihmetellään sitä, että eivätkö ihmiset näe tai ymmärrä, että mihin esimerkiksi nyt ehdotetun kaltaiset lait voivat johtaa. Tällaisia lakeja pyritään saattamaan voimaan juuri siksi, että tiedetään hyvinkin tarkkaan mihin ollaan menossa ja mihin niitä lakeja aluksi aiotaan käyttää. Yllätykset tulevat sitten myöhemmin, kun koneisto pääsee kunnolla käyntiin. Osa niistäkin, jotka vaativat vihapuhelakeja nyt, tulevat löytämään itsensä syytettyjen penkiltä.

Siksi tällaisia epämääräisiä lakiviritelmiä ei pitäisi ikinä laeiksi vahvistaa. Se on kuin avoin valtakirja mielivallalle ja tyrannialle.

maallikko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle, Arille, tira+:lle ja maallikolle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Joo, toi allergia on ihan eri asia. Vegaaneilla kyse on vaan öykkäröinnistä.

Ari: Näin on. Tuon työryhmän mukaanhan sana on teko mutta se koskee vain suomalaisen sanaa. Elintasosiirtolaisen väkivallan teko ei ole niin vakava asia.

tira+ & maallikko: Kerta kaikkiaan hyvät kommentit kummallakin.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen perustuslaki (eikä vain se nykyinen vaan jo se edellinen vuodelta 1919) kylläkin lupaa perusoikeutena sekä sananvapauden että kunnian loukkaamattomuuden. Valitettavasti vain nämä kaksi perusoikeutta joutuvat helposti ristiriitaan keskenään. Kunnianloukkauskin on jo nykyisen lain mukaan rikos. Vihapuhe -nimistä rikosta nykyinen laki ei tunne, mutta mitä sillä tarkoitetaankin, täyttänee useissa tapauksissa joko kunnianloukkauksen tai sitten toisen rikoksen, kiihottamisen kansanryhmän syrjintään, tunnusmerkit. Eivätköhän niitä jo nykyisin koskevat rikoslain säännökset riitä "vihapuhetta" koskevaksi lainsäädännöksi.

Nykyisessä muodossaan ne löytyvät esimerkiksi täältä (Finlex):
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L2c
Kunnianloukkaus, rikoslain 24. luvun 9 ja 10 §
Kiihottaminen kansanryhmän syrjintään, rikoslain 10. luvun 10 ja 10 a §.

vieras kirjoitti...

Tässä on kyseessä vasemmistolainen identiteettipolitiikka, joka pohjaa radikaalifeminismiin, joka taas pohjaa kulttuurimarksismiin. Tähän perustuu se oikeuskäsitys jota suvakkijärjestelmä haluaa toteuttaa poliisitoimessa ja tuomioistuimissa. Sitä ovat ne ihme uhrihierarkiat ja kaksoisstandardit.

Tällä pyritään itsesensuuriin ja viemään käräjille joitakin jotka eivät ole suostuneet itsesensuuriin. Käräjöinnillä on tarkoitus luoda varoittavia esimerkkejä.

Kansallismielisillä on kuitenkin keinoja toimia tuollaisissakin oloissa. Luettelen muutamia.

1. Yksi keino on vetää kaikki överiksi eli trollata, provoilla ja maalittaa. Kokeilla tahallaan osuuko arpa kohdalle ja saako syytteen. Hankkii siis tahallaan syytteen. Junes on joitakin kertoja yrittänyt tahallaan saada syytettä mutta ei tullut syytettä eikä edes esitutkintaa. Jos tarpeeksi monet alkavat "vihapuhua" niin poliisilaitokset, syyttäjänvirastot ja tuomioistuimet ruuhkautuvat, mikäli jokainen alettaisiin tutkia, syyttää ja tuomita.

Tällöin tätä ei oteta tosissaan vaan sitä halveksitaan ja ivaillaan ja sille nauretaan. Tässä tilanteessa poliisitutkinta, kiihotussyyte ja tuomio eivät ole enää pelon aihe eikä maineen pilaaja. Päinvastoin, se on laatutakuu nuivuudesta ja sillä saa kehuja toisten nuivien keskuudessa. "Vihapuhukaa", jääkää kiinni, käräjäöikää, suorittakaa tuomio, ja jatkakaa "vihapuhumista". Jos tarpeeksi moni tekee noin. Joukkovoima, sitä ne kommaritkin ovat alusta asti korosaneet. Mikseivät konservatiivit ja kansallismieliset? Ehkä liika yksilön korostus on saanut aikaan sen ettei ole älytty joukkuepelin ja verkostoitumisen merkitystä?

2. Oli aika jolloin ei ollut nettiä. Silloin kansallismieliset hoitivat julkaisutoiminnan ja viestinnän painetuilla materiaaleilla joita sitten jakelivat. Oli salaisia paikkoja joissa ol painokoneita. Nuivat voivat siirtyä tämmöiseenkin systeemiin.

3. Ulkoparlamentaarinen toiminta kaduilla ja toreilla. Keltaliivit kadulle ja polttamaan autoja ja särkemään ikkunoita? Raahataan ja kannetaan Rinne ja kumppanit ulos? Talouskriisin seurauksena islantilaiset mielenosoittajat menivät Islannin hallituksen rakennukseen ja kantoivat ministerit ulos. Vai oliko se parlamentti?

Joissakin maissa on aiemminkin ollut poliittisia murhia mutta niitä en toivo.

4. Veronmaksulakko. Tämän voisi toteuttaa työntekijöiden lakkoiluna tai niin että työnantajat eivät hoida verojen ennakonpidätyksiä ja sotu-maksuja ja alv:n tilityksiä. Suunnitellusti ja koordinoidusti? Vai Kauppalehden EVVK:n tapaan niin että jokainen yrittää välttää kaikkia veroja sen mukaan kuin osaa ja pystyy?

Yleislakko samalla tavalla kuin 1956? Kun ei ole töissä, ei saa palkkaa, mutta ei myöskään maksa veroja. Rikkurit saavat anteeksi jos tekevät työt pimeänä.

Mitä jos valtio ei saisikaan rahaa? Ei kai suvakkipoliisi, suvakkisyyttäjä ja suvakkituomari ilmaiseksi suvakoi, kai niidenkin pitää syödä, maksaa laskut ja kämppä?

5. Talousromahdus? Yritetään perseillä niin että luottoluokitus heikkenee. Tällöin ei saa ulkomaista lainaa niin hyvillä ehdoilla kuin aiemmin sai. Kun ei saa rahaa edes velaksi niin ei voi mokuttaa niin paljon kuin haluaisi.

Jos kansa osaa toimia blat-systeemissä niin se pääsee sillä tavalla romahduksen yli. Jos valuuttaa käytetään niin sitten USD tai sitten kulta tai hopea.

6. Apu ulkoisista tekijöistä? Muissa maissa nuivat saavat lisää paikkoja kansallisiin parlamentteihin, ja vaikuttavat hallitustensa toimintaan joko hallituspuolueena tai luomalla oppositiosta käsin painetta. Rajavalvonta ja palautuskeskukset otetaan useammissa maissa omin päin käyttöön, jolloin läpsyjä ei pääse tsuhnien luo kuin murto-osa siitä mitä ilman näitä toimenpiteitä pääsisi.

Pitäiskö toivoa että Trump ja/tai Putin järjestävät Suomelle ulkopoliittisia ongelmia, mikä olisi kiusallista Rinteen hyvehallitukselle?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Nythän on vaan niin että sitä termiä vihapuhe käytetään poliittisesti hyväksi. Sananvapaus on olemassa teoriassa mutta ei käytännössä.

Vieras: Kohdat 2 – 5 ovat vielä toiveajattelua. Ja kohdan 1 kohdalla totean että ei meikäläisellä ole oikein varaa ryhtyä työttömäksi. Kohdasta 6 totean että ei tänne mitään ulkomaista tahoa tarvita. Niin että jätetään se Trump ja Putin ihan omiin oloihinsa vaan.

Anonyymi kirjoitti...

Tämän jatkuvan nakertamisen tarkoitus on tietenkin pala palalta viedä yhteiskunta/ilmapiiri sellaiselle alueelle missä tuollainen vihapuhelainsäädäntö näyttäytyy täysin luonnollisena asiana. Matkaa on vielä mutta yllättävän vähän. Me tavalliset ihmiset ollaan huomattavasti alakynnessä tällaisessa pelissä. Kun ei oikein kiinnostais. Ku olis vähän muutakin. Kun taas tuo nakertajaosasto on väsymätöntä myyräntyössään. Ja onhan noita vielä aika paljonkin. Joku Halla-aho vastaa tällaisella rintamalla satoja nakertajia. Perskeleskin varmaan vähintään kymmentä. Mutta silti tuntuu ettei näitä Veikkoja ole läheskään riittävästi. Ja kuitenkin musta on jo tovin tuntunut kuinka tuuli olis kääntymässä. Mistä tulikin mieleen iltalehti. Liekkö oma harhani mutta musta iltalehti on jo vuodenvaihteesta lähtien julkaissut hyvinkin nuivia juttuja viitekehys huomioiden. Viimeksi näistä kunniamurha jutuista uutisoivat männä viikolla hyvinkin näkyvästi.

vieras kirjoitti...

Mielipiteen ilmaisuvapauden ylläpitäminen edellyttäisi käytännössä erityisen perustuslaillisen suojan laatimista. Sitä varten pitäisi olla samanlainen pykälä kuin Yhdysvaltain perustuslain ensimmäinen lisäys. Muuten mielipiteen ilmaisuvapautta voidaan kaventaa mielivaltaisesti. Se vaan että tähän tarvii ainakin 101 kansallismielistä kansanedustajaa.

Joku kansallismielinen lakimies voisi kertoa onko laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan laadittu tahallisen käännösvirheen takia. Muissa kielissä ei puhuta kansanryhmästä vaan etnisestä ja rodullisesta ryhmästä (ethnic and racial group). Samoin muissa kielissä ei puhuta kiihottamisesta (agitation) vaan yllyttämisestä (incitement).

Näin ollen lain pitäisi olla "laki yllyttämisestä rotua ja etnistä ryhmää vastaan". Jos laki koskisi vain rotua ja etnistä ryhmää niin sitä ei voisi tulkita niin mielivaltaisesti kuin nyt voidaan. Muotoilin lakitekstin uudestaan näin:

"Joka uhkaa jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän perusteella on tuomittava yllyttämisestä rotua ja etnistä ryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi."

Tämä olisi parempi muotoilu laiksi. Siinä mainitaan vain ne ryhmät mitkä liittyvät rotuun tai etniseen ryhmään. Yllytyksen pitäisi määritellä tarkoittavan tappouhkausta, väkivaltauhkausta, yllyttämistä tapoon tai yllyttämistä väkivallantekoon jotain yllä mainittua ryhmää vastaan.

Laista pitäisi poistaa kohdat "solvata" ja "panetella" koska ne ovat kunnianloukkaukseen liittyviä termejä jotka kuuluvat pikemminkin lakiin kunnianloukkauksesta.

Laista pitäisi poistaa kohta "uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella". Nämä eivät ole rotuja eivätkä etnisiä ryhmiä.

Jos joku esittää näille ryhmille tappouhkauksen tai väkivaltauhkauksen, tai yllyttää tappoon tai väkivallantekoon näitä vastaan, se tulisi käsitellä siten kuin käsitellään tappouhkaus, väkivaltauhkaus, yllytys tappoon tai yllytys väkivallantekoon.

Jos joku solvaa tai panettelee noita ryhmiä tai niihin kuuluvaa yksilöä, niin asia tulisi käsitellä kunnianloukkauksena. Se on asianomistajarikos, joten jos joku kokee tulleensa loukatuksi, niin hänen tulee itse hakea syytettä tuomioistuimelta. Hänen tulee itse todistaa että häntä on loukattu tai hänen kunniaa on loukattu.

vieras kirjoitti...

Jos kansallismielinen on työtön tai työkyvyttömyyseläkkeellä tai tavallisella vanhuuseläkkeellä niin semmoinen voi paremmin toimia kuin sellainen jolla on liikaa menetettävää sen hetkisessä elämäntilanteessa. Siksi Junes ja Tiina voivat toimia kuten toimivat kun ei ole töitä josta saada potkut eikä pomoa jota painostaa, eikä mainetta jota liata. Niin no, Junes taitaa olla jonkinsortin kulttihahmon maineessa nuivissa piireissä?

Tai sitten pitäisi olla niin paljon rahaa ja omaisuutta että taloudellinen asema on turvattu, onpa sitten töissä, työtön tai eläkkeellä. Tällöin voi vaikka kokopäivätoimisesti öyhöttää omalla kustannuksellaan, hyvän asian puolesta. Ja jos käräjille joutuu niin pari nuivaa huippulakimiestä kehiin jos raha ei ole este.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja vieraalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Ja pala palalta mainitsemaasi suuntaan ollaan menossa. Me tavalliset ihmiset ollaan alakynnessä. Eihän meitä vastassa ole kuin koko valta- ja virkamieskoneisto sekä valtamedia. En luota Iltalehden suunnanmuutokseen vielä tässä vaiheessa.

vieras: Nuo ovat ihan hyviä huomioita.

vieras kirjoitti...

Siitä talousromahduksesta. Suvakit kohdistavat työttömyysuhan yksittäisiin yksilöihin. Sen sijaan massojen joutuminen työttömiksi olisi ongelma suvakeille. Suvakit eivät taida älytä sitä että jos työtä tekevät kansallismieliset joutuisivat massoittain työttömiksi, niin valtiolta jäisi saamatta rahaa. Suvakkien mielipuuhiin ei riittäisi rahaa. Kuvitellaan että tämän vuoden aikana työttömyys kasvaisi vaikka kahdellasadallatuhannella ja nuo kaikki olisivat kansallismielisiä työssäkäyviä. Kai tuo aiheuttaisi vajausta valtion verotuloihin?

Anonyymi kirjoitti...

Yrjöperskeles kirjoitti: "... ei meikäläisellä ole oikein varaa ryhtyä työttömäksi. "
Kuten olet itse ilmoittanut, olet töissä julkisella sektorilla, lastensuojelussa. Onko Sinuakin kenties jo uhkailtu potkuilla tämän blogin vuoksi? Vai ovatko esimiehesi edes tietoisia siitä, että juuri Sinä olet tämän nimimerkin takana? Tai että sellainen nimimerkki on edes olemassa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys vieraalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

vieras: Näinpä. Kyseiset ihmiset kun eivät hahmota mitä tarkoittaa nettoveronmaksaja.

Ano: Minä en tietenkään ole koskaan puhunut töissäni tästä blogista.

QroquiusKad kirjoitti...

Vieraalla oli eilispäivänä klo 23.53 toki pointtinsa, mutta toisaalta:
eikö kansallismielisiä ole pyritty nimenomaan mitätöimään viimeisen neljännesvuosisadan juurikin noilla teemoilla?

Kansallismielisen täytyy olla elämässään jotenkin epäonnistunut, ja tuntea siksi katkeruutta maahanmuuttavaa, häntä korkeatasoisempaa väestöainesta kohtaan. Todistihan Jonsu Isokaali (vaimikäseniminytoli?) kantasuomalaisen tuottavan ensimmäisten 20 elinvuotensa ajan pelkkiä kuluja, kun taas maahanmuuttava kehitysmaalainen todennäköisesti alkaa tuottaa jo parin vuoden kuluttua silkkaa riihikuivaa rahaa.

Näiden ikävuosien täytyttyä kansallismielinen suomalainen voitiin mitätöidä samanlaiseksi sossupummiksi kuin maahantunkeutujatkin (Jonsun todistusta vastaan jostain ihmeen syystä todistaen) todellisuudessa olivat:
menköön töihin siitä, pummi! - Sillähän ei ollut merkitystä, että Jonsun hegemonia-aikaan maasa oli puoli miljoonaa työtöntä.

Työttömyttä tehokkaampi leimakirves keksittiin myös pian:
kansallismieliset suomalaiset koostuvatkin vain paristakymmenestä äitiensä peräkammareista mielenterveysperustein myönnettyjen sairaseläkkeiden varassa harhojaan nettiin suoltavista aikamiespojista.
Miksipä kenenkään pitäisi jonkun hulluksijulistetun harhoja uskoa...

Vähemmän käytetty leimakirves on syyttää kansallismielisiä menneiden aikojen haikailijoiksi, jotka eivät sieltä vanhuuseläkkeeltään enää näe yhteiskunnan muuttuneen kehitysmaalaista maahantunkeutumista ehdottomasti edellyttäväksi.

En siis oikein jaksaisi ajatella, että voisimme alkaa saavuttaaa menestystä ryhtymällä omasta aloitteestamme leimaamaan itseämme juuri sellaisiksi, joiksi meitä on jo kokonaisen sukupolven elinajan valheellisin perustein halveksittu.

Jospa tehtäisiin ennemmin kuten unkarilaiset?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Omalla toiminnallani olen pyrkinyt – pieneltä osaltani – vaikuttamaan että touhu muuttuu järkeväksi laillista ja parlamentaarista kautta. Itä-Eurooppa on hyvä esimerkki siitä että se saattaa onnistua. Jos muuten kansallismieliset olisivat käyttäneet samanlaista propagandaa kuin monikultturistit niin Jesus F. Christ sitä uhriutumisen määrää. Luulen muuten että tarkoitit vieraan klo 23.14 laittamaa kommenttia.

QroquiusKad kirjoitti...

Itse asiassa kommentoin juurikin Vieraan klo 23.53 kommenttia, joka oli toki jatke hänen aiemmalle klo 23.14 kommentilleen.
Kommentointini lähtökohta oli silti jälkimmäinen kommentti, jossa ei enää otettu kantaa Suomen ulkopuoliseen poliittiseen vaikuttajaan.

Itse kun olen ollut pitemmän aikaa niin pessimistinen maamme toimijoiden kykyyn estää libanonisaatiota, että olen täälläkin toivonut, ja jopa useamman kerran, Visegrád-ryhmästä muotoutuvan Visegrádin Liiton, joka ottaisi Suomen protektoraatikseen ja jakaisi meille järjellisiä käskyjä järjelliseen valtionpitoon:
viimeinen neljännesvuosisata on ikävästi näyttänyt siltä, ettei meistä ole omasta takaa enää sellaiseen.

Voin olla viimemainitussa väärässä ja toivon olevanikin. Ennen kaikkea tiedän ettet ole asiasta samaa mieltä, enkä sitä jaanaakaan tämän enempää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Jep. Olemme monessa asiassa samaa mieltä mutta tässä emme. En halua Suomea protektoraatiksi vaan sitä että se hoitaa ongelmansa kuntoon omin neuvoin.