LKP 1985 OSA IV & KERTOMATON TARINA

Ja sitten tässä LKP 1985-kirjoituksen neljännessä osassa keskitytään rannikkotykistöön ja myös hieman rannikkopuolustukseen. Vuonna 1998 merivoimiin sulautettu rannikkotykistö oli vielä tuohon aikaan itse asiassa Suomen kolmanneksi suurin aselaji ja maa varautui nimenomaan maihinnousuhyökkäyksen torjumiseen. Nykyisin strategia perustuu kauppamerenkulun turvaamiseen tosin henkilökohtaisesti veikkaan että sodan aikana sitä pyrittäisiin pyörittämään nimenomaan Pohjanlahdella Ruotsin satamien kautta. Ne vähän kipot mitä suomalaisilla on tuskin saisivat turvattua kauppamerenkulkua koko eteläisen itämeren läpi.

Tuohon aikaan (ja tietysti pikku laskennallisen kikkailun myötä myöhemminkin) rannikkopuolustuksen käytössä oli melkoinen määrä vedettävää tykistöä, osa tietysti varsin vanhaa:

- 76 K 02-30/40         8 kpl

- 76 RK 27 (-39)        150 kpl

- 76 K 36                    70 kpl

- 105H33 ja 33-40     60 kpl (Ahvenanmaa)

- 122 K 60                 21 kpl

- 130 K 54                 140 kpl (osa ylijohdon tykistön käytössä)

- 152 H 37                 60 kpl

- 150 H 40                 40 kpl (Ahvenanmaa)

sekä:

- 122 RakH 76           24

Kyseinen tykkikalusto oli tietysti varsin vanhaa mutta sekä maihinnousujen että maahanlaskujen torjumisessa silti vielä käyttökelpoista. Rannikkopuolustuksen ykkösnyrkki oli tuolloin nippa nappa kinkereihin ehtinyt ruotsalainen (vieläkin käytössä oleva) meritorjuntaohjus RBS-15 jonka kantama oli versiosta riippuen 70 – 200 kilometriä. Taistelukärjessä oli namia tarjolla 200 kg:

Kyseinen ohjus oli käytössä myös silloisissa Helsinki-luokan ohjusveneissä. Pienempi ja sinänsä vanhentunut, alun perin panssarintorjuntaohjukseksi suunniteltu ranskalainen SS.11 toimi rannikkopuolustuksen käytössä vielä tuolloin väylätorjuntaohjuksena.

Suomessa ohjukseen kehitettiin kevyt liikuteltava puinen laukaisuteline, joka todettiin käyttökelpoiseksi koe- ja harjoitusammunnoissa. Suomalaiset ohjusampujat valittiin tarkoin. Osumatarkkuus oli näin selvästi parempi kuin mitä kokemukset muualla olivat. Tietysti olihan esim. Neuvostoliiton käyttämä Lebed-maihinnousualus tankkia selvästi suurempi maalikin.

Rannikkotykistön suurin syömähammas oli kuitenkin vielä tuolloin kiinteissä rannikkolinnakeissa joitten kalustosta esitellään ensimmäisenä 152/50 T:

Tykin kantama oli noin 25 kilometriä, tulinopeus 4 – 6 laukausta minuutissa ja miehistönä 1 aliupseeri ja 12 miestä. Kyseinen tykkimalli oli Suomen rannikkotykistön pääase 1950-luvun lopulta 1980-luvulle jolloin pääaseen paikan oli ottamassa juuri käyttööntullut 130 TK:

Kyseisen tykin maksimikantama oli 24 – 30 kilometriä, tulinopeus kuusi laukausta minuutissa ja miehistönä kolme aliupseeria ja seitsemän tykkimiestä. Minimissään tykki toimi neljän hengen miehistöllä. Kevyempi ja panssarivaunuista tunnettu rannikkotykki oli puolestaan 100 56 TK:

Kyseiset T-55-panssarivaunun torneista väsätyt tykit oli tarkoitettu suojaamaan satamien sisääntuloväyliä. Kyseiset tykit korvasivat rannikkotykistön käytössä vastaavissa tehtävissä olleet vanhat 76 ItK 16 V ja 76 ItK 36 –ilmatorjuntatykit. Tykkejä sijoitettiin seuraavasti: Neljä patteria Helsingin edustalle, kolme Porkkalan-Inkoon alueelle, kolme Hangon alueelle, kaksi Porvoon-Loviisan alueelle, yksi Kotkan alueelle ja yksi Utön alueille.

Vanhempaa ja harvalukuisempaa tavaraa edusti 130/50 N:

Rannikkotykistön käytössä oli myös vanhoja ilmatorjuntatykkejä niin väylätorjunta-aseina kuin kiinteinä it-tykkeinä linnakkeilla:

75 ItK 30 Bofors Siamilainen                                                              9 kpl    

75 ItK 37 SK Skoda                                                                            20 kpl   

76 ItK/31 ss and 76 ItK/31-40 ss                                                        100 kpl   

88 ItK/37 RMB and 88 ItK/37 RMBK "Rämäpää"                             90 kpl   

Kyseinen 88-millinenhän kunnostautui jo jatkosodassa Helsinkiä vihollisen suurpommituksien aikana suojatessaan.

Melko selväähän on että Kuivasaaren mahtavat 305-milliset kaksoistykit eivät kuuluneet enää vuonna 1985 sotavaltion inventaarioon mutta esitelläänpä ne kumminkin:

Tykeistä kertoo Wikipedia seuraavaa:

Viimeinen SA-tehtävä oli tulittaa silloista Seutulan lentokenttää maahanlaskujen torjumiseksi ilmassa räjähtävillä sirpalepanoksilla. Jos panokset olisivat loppuneet, tarkoituksena oli ampua kiitotielle 450 kg:n miinakranaatteja.

Tässä tuli esiteltyä vuoden 1985 sotaan valmistautuvan rannikkotykistön kalustoa. Ja siirrytäänpä hetkeksi siihen liikekannallepanoon jota ei koskaan tarvinnut tehdä:

Jossain Hankoniemellä, 17. syyskuuta vuonna 1985

Jos tykkinsä ympärille kokoontunutta tykkiryhmää oltaisiin kuvattu mustavalkoisella kameralla niin näkymä olisi ollut täysin samanlainen kuin mitä olisi ollut vuonna 1939 ylimääräisten kertausharjoitusten aikana. Miehillä oli päällään ikivanhat harmaat univormut, heillä oli olallaan vanhat venäläiset kolmen linjan kiväärit ja tykkikin oli mallia neuvostoliittolainen 76 K 36.

Miehet kuuluivat Uudeltamaalta mobilisoituun kahdentoista putken reserviläispatteristoon joka oli alistettu Hangon alueelle perustetun läntiseltä Uudeltamaalta kootun ruotsinkielisen torjuntapataljoonan tulitueksi. Yksi tykin ympärillä olevasta tykkiryhmän miehistä oli tykkimies Penttinen. Hän tiesi tilanteesta sen minkä muutkin. Neuvostoliiton politbyroo Suslov – Andropov – Tšernenko-troikan johdolla oli esittänyt vaatimuksen että Saksan Liittotasavalta on muutettava demilitarisoiduksi alueeksi. Tämä siksi että Varsovan Liitto mielsi Naton kasvavan militarismin,  sotilaskoneiston rakentamisen ja Länsi-Saksassa nousevan revansistisen hengen välittömäksi ja vaaralliseksi uhkaksi itselleen. Politbyroo oli todennut että mikäli Nato ja ensi kädessä Länsi-Saksa eivät suostu vaatimuksiin, ne ottavat riskin äärimmäisistä seurauksista.

Nato ei ollut aikaillut vaan vastasi mobilisoimalla ja siirtämällä lisää joukkoja sekä kalustoa Länsi-Saksaan johon Varsovan Liitto oli vastannut puolestaan omalla liikekannallepanollaan joka tosiasiassa oli ollut jo hyvän aikaa käynnissä. Suomalaiset, jotka toivoivat selviävänsä tilanteesta puolueettomuuteensa vedoten kuivin jaloin saivat kylmää vettä saappaisiinsa muutama viikko myöhemmin kun tilanteen kiristyessä Neuvostoliitto vaati itselleen tukikohtia Suomen etelärannikolta ja Ahvenanmaalta sekä sen lisäksi koko Lapin puolustuksen alistamista omien joukkojensa vastuulle.

Penttinen ei tiennyt kuinka kauan ja hartaasti Suomen hallitus oli asiaa miettinyt mutta se oli tehnyt päätöksen kieltäytyä Neuvostoliiton vaatimuksista ja saman tien aloittaa oman liikekannallepanon. Näin ollen puutarhuri Penttisestäkin tuli tykkimies Penttinen. Tykkiryhmän ammusmies. Jotakin hänkin tiesi sotilaallisesta tilanteesta vaikkei se paljoa ollutkaan. Joukkoja oltiin perustettu ja siirretty niin itärajalle kuin etelärannikolle. Hangon joukot – joihin Penttinenkin pienenä murusena kuului – kuuluivat Ryhmä H:n alaisuuteen. Ryhmä H:n suurimmat joukot olivat asemissa Harparskog-linjalla. Sillä vanhalla Salpa-linjalla jonka sotavaltio oli pitänyt vieläkin kunnossa. Vanhoine raskaine konekivääreineen joita isoisät kantoivat jo edellisen rähinän aikana.

Siellä olisi asemissa jalkaväkiprikaati ja kaksi torjuntapataljoonaa. Oli siellä kuulemma panssareitakin. Niitä PT-76:sia jotka Penttinenkin muisti ja sitten joitain vanhempia, joitain brittivaunuja ne olivat. Ei Penttinen muistanut niitten nimeä. Hankoniemellä itsessään oli kaksi torjuntapataljoonaa sekä ennen kaikkea pataljoona rannikkojääkäreitä. Kovakuntoisia, nuoria ja hyvin koulutettuja reserviläisiä. Saaret ja luodot olivat sitten täynnä torjuntakomppanioita ja vesistöjäkin oltiin alettu miinoittaa. Niin ainakin huhu kertoi. Huhu kertoi myös että jossain hieman kauempana oli reservissä kokonainen jääkäriprikaati. Jossain Tammisaaressa. Kuulemma.

Itse alue kuulosti jo tälläkin hetkellä taistelutantereelta. Mobilisoiduille joukoille oli jaettu aseet ja ne piti tietysti kohdistaa. Samoin raskaan kaluston käyttöä oli alettu pikavauhtia kertaamaan. Suhteellisen mukavaan elämään tottuneesta suomalaisesta reserviläisestä piti mahdollisimman nopeasti koulia sota-ajan sotilas. Oman lisänsä meteliin toivat pioneerit jotka louhivat asemia mantereelle sekä meripioneerit jotka räjäyttivät puolestaan asemia saaristoon.

Penttisen patteristo ei ampuisi merelle josta hyökkäyksen yksi suunta ilman muuta tulisi. Sillä oli toinen tehtävä. Sen putket oli suunnattu Täktomin lentokentälle. Jos ryssä hyökkäisi niin sinne olisi ilman muuta odotettavissa maahanlasku. Niin, ryssä. Tuo termi oli hetkessä tullut takaisin uinuttuaan virallisessa yya-liturgian piilossa kymmeniä vuosia. Aikaisemminhan oltiin – ainakin julkisesti – puhuttu kiltisti neukuista. Patteriston tehtävästä ja mahdollisuuksista oli ollut puhetta jaosjohtaja vänrikki Huttusen kanssa. Huttunen oli siviilissä  fysiikan ja kemian opettaja Nummelan lukiossa. Tykkimies Antikainen oli kysynyt ihmetellen:

- Näähän on ikivanhoja pyssyjä nää. Kevyt kaliiberi. Hernepyssy. Ja näitten entiset käyttäjäthän on kohta tups´ahossa kaikki. Vanhainkodissa ainakin. Mitä me näillä oikein millekään ja kellekään mitään mahdetaan?

Huttunen oli selittänyt:

- Niin kuin teille on sanottu, niin me toimimme jos Täktomin lentokentälle tehdään maahanlasku. Muistakaa jätkät että se laskuvarjosotilas ei ole panssaroitu. Se on hetken aikaa melko avuton. Meidän kranaatit tekee suojaamattomiin jätkiin kipeetä. Meidän patteristo pystyy ampumaan 180 kranaattia minuutissa. Eikä me olla ainoa patteristo. Ja sen lisäksi torjuntapataljoonilla on kranaatinheitinkomppanioita. Ja käsittääkseni meillä on vielä reservissä BM21-raketinheitinpatteri. Muistakaa vielä että meidän tykit on kaivettu hyviin ja hyvin naamioituihin asemiin ja vaihtoasematkin ovat valmiina. Ei se ryssä sitä lentokenttää ihan helposti siellä ota.

- Entäs jos sitten lopulta ottaa?

- Sitten me joko siirretään tykit Harparskog-linjalle tai jos ei pystytä siirtämään niin räjäytetään putket ja mennään sinne tavallisiksi jalkaväen mosureiksi. Ja muistakaa, vähän Rokkaa siteeraten että ryssällä on vesi selän takana.

- Tapellaanko me sitten näillä ikivanhoilla kolmen linjan tussareilla?

- Luuletko ettei sen luoti sitten kipeetä tee? Älä räiski ja huiski. Ammu tarkasti. Pupu ja paukku, perkele.

Teltalle mennessään Penttinen oli jotenkin huojentunut vaikka perustilana olikin epävarmuus ja pelko. Hän tunsi olevansa osa suurta koneistoa joka tiesi miten toimia, missä toimia ja  miksi toimia vaikka hän itse ei ehkä tiennytkään. Kyllä hänelle kerrottaisiin ja annettaisiin tarvittavat käskyt. Kun oman pienen osansa teki niin ehkä se riitti. Teltassa hän kaivoi esille perunalastupussin. Koko Hankoniemi oli evakuoitu siviileistä. Sotavaltio tyhjensi elintarvikemyymälöitä kaikista elintarvikkeista. Patteriston huoltopatterin talousaliupseeri alikersantti Laitinen, varsin epämääräisen ja pari tuomiotakin sisältävän elämänhistorian omaava mies oli lunkina, ovelana, röyhkeänä ja tilanteisiin tarttuvana miehenä saanut puhuttua itsensä mukaan kyseisiin evakuointihommiin. Kirjaa pitämään ja inventeeraamaan, tietysti.

Kyseisen luovan kirjanpidon seurauksena hän oli tuonut patteristolle useamman vihulaissäkillisen sekä noita perunalastuja, säilykkeitä, suklaata ja tupakkaa. Patteriston komentaja taisi olla oikein hyvin tietoinen asiasta muttei puuttunut siihen mitenkään. Sillä eihän lähimaillakaan ollut mitään sotilaskotia tai kanttiinia. Sotilaskotisisarilla oli ylivoimainen urakka jo puolen miljoonan kokoisen ja vieläkin kasvavan kenttäarmeijan kanssa. Laitisen tekemä evakuointi nosti mielialaa. Tempauksensa seurauksena Laitisen nimi muuttui patteriston miesten keskuudessa samantien Junnu Vainion biisiä myötäillen salakuljettaja-Laitiseksi.

Laitinen oli tuonut miehille myös lenkkimakkaraa josta Penttinen pani lenkinpuolikkaan lämpiämään perinteisellä tyylillä eli lenkki pakinkanteen ja kansi lepäilemään kamiinan kylkeen. Siinä se pikkuhiljaa hautuisi valmiiksi. Aikaisemmin päivällä oltiin syöty noppasoppaa jonka vaikutus samassa puolijoukkueteltassa majailevaan tykin suuntaajaan tykkimies Mustoseen oli tunnettu. Mustonen käänsi kylkeään ja päästi samalla niin hirveän pierun että termi ”perse repesi” muuttui miehille välittömästi todeksi sekä äänellä että hajulla varustettuna.

- Voi vittu Mustonen… mee muualle mätäneen… toi tuli kyllä varren kanssa…

- No helvetinkömä sille mahdan että noi sotavaltion sapuskat tekee minusta ongelmajätelaitoksen… olkaa onnellisia ettei se päivällinen sapuska ollut hernesoppaa…

Penttinenkin meni omalle kenttäpatjalleen. Nimenomaan omalleen. Armeijalla ei ollut antaa läheskään kaikille reserviläisille makuualustaa. Penttisellä oli myös oma makuupussi. Semmoinen huoltoasemapussi mutta tyhjää parempi kumminkin. Malli Cajander oli sentään historiaa mutta hyvin paljon miehet olivat joutuneet tuomaan mukanaan omia varusteitaan. Penttinenkin oli tuonut kenttäpatjan ja makuupussin lisäksi oman reppunsa, puukon, kompassin ja kirveen.

Mieli oli kaikilla levoton. Tuleeko tästä sota? Ottaako ne supervallat riskin? Ja jos ottaa niin entäs jos niiltä lähtee sen touhun kanssa mopo käsistä? Paljonkos niitä atomipommeja olikaan? Kymmeniä tuhansia vissiin. Joka tapauksessa ihan perkeleen tarpeeksi. Penttinen nukahti rauhattomaan uneen ja muisti kuulleensa jossain välissä teltan matkaradiosta Yleisradion uutisen jonka mukaan Moskovasta ei ollut tullut mitään uutisia kahteen tuntiin. Mitähän sekin mahtoi tarkoittaa? Meinaako ne perkeleet hyökätä? Penttinen oli sen verran väsynyt ettei jaksanut jäädä kuuntelemaan vaan nukahti uudestaan.

Seuraavana aamuna:

Penttinen havahtui siihen että tykkiryhmän johtaja alikersantti Issakainen potki miehiä jaloille ja komensi heräämään.

- Mitä vittua… onko hälytys… ei oo mun väijy vielä…

- Turpa kiinni jätkät. Radiosta tulee kohta ylimääräinen uutislähetys.

Unentokkuraiset miehet alkoivat kuunnella uutisia.

- Eli vallan ottaneet sotilaat ovat vakiinnuttaneet tilanteen niin Moskovassa kuin muuallakin. Sotilaat ovat syrjäyttäneet ja vanginneet politbyroon sekä nostaneet uuden politbyroon johtoon tähän mennessä varsin tuntemattoman Mihail Gorbatšovin. Uusi hallinto on esittänyt Natolle – niin kuin Suomellekin – että kaikki aseistetut joukot siirretään mahdollisimman nopeasti viisikymmentä kilometriä pois rajoilta ja sen jälkeen aletaan neuvotella mobilisaation molemminpuolista purkamisesta ja tilanteen normalisoimisesta. Saamiemme tietojen mukaan Nato on suostunut ehdotukseen. Näyttää siltä että kriisi on laukeamassa sittenkin rauhanomaisesti…

Issakainen kaivoi taskustaan tupakkiaskin. Ankarana tupakkimiehenä se oli hänellä vihreää karvapersenorttia. Hän tarjosi tupakan kaikille teltassa oleville miehille.

- Rauhanpiippua, jätkät.

Jopa tupakoimattomat ottivat nortin ja panivat palamaan. Yksi heistä totesi ankarasti yskien:

- Kyllähän… khöh khöh… tää rauhanpiippu maistuu ihan karmeelta… mutta mielellään sen polttelee… jos ei tarttekaan ruutia polttaa…

Yksikään miehistä ei tuntunut olevan katkera siitä ettei päästy tekemään isoisien urotöitä uudestaan. Rauhanpiippu maistui hyvältä. Kitkerältä ja keuhkoja polttavalta mutta hyvältä. Ehkä tässä pian päästäisiin takaisin kotiin. Joka odottaisi siellä mihin jäikin. Ehjänä ja pommittamattomana.

Hyvää alkanutta kesää kaikille lukijoille ja jälleen lämmin kiitos Taisteluvälineupseerille.