Siinä aikaisemmassa jotain ihan muuta-kirjoituksessa tuli käytyä läpi ennen kakkosrähinää kehitettyjä hävittäjiä joiden käyttö varsinaisessa rähinässä jäi vähäiseksi tai olemattomaksi. Tehtiinhän siihen aikaan tietysti pommikoneitakin ja käydään niitä läpi muutama. Lista ei ole totaalikattava, antaapahan muutamia esimerkkejä. Ja lista ei ole – taas kertaalleen – myöskään täydellinen tekninen manuaali. Sellainen lähentelisi puhelinluettelon paksuutta. Mennään jälleen maita aakkosjärjestyksessä ja aloitetaan Argentiinasta. Joo, Argentiinallakin oli oma pommikone eli FMA AeMB.2:
Koneessa oli kolmehenkinen miehistö, sen huippunopeus
oli 285 km/h, toimintasäde 600 km ja se kuljetti 400 kiloa pommeja. Koneessa
oli yksi eteenpäin ampuva 11,25-millinen konekivääri (aika harvinainen kaliiberi,
en ole moisesta kuullutkaan) ja takana tornissa oli yksi .45-kaliiberinen
konekivääri (kuulostaa vähän omituiselta sekin). Konetta tehtiin vain
kuusitoista kappaletta eikä se mitä todennäköisemmin osallistunut
minkäänlaisiin sotatoimiin.
Siirrytään Euroopan puolelle Hollantiin ja esitellään
ensimmäisenä suomalaisillekin tuttu Fokker C.X:
Hollantilaiset käyttivät konetta sodassa rajoitetusti
lähinnä matalatiedustelutehtävissä ja Hollantihan antautui saksalaisille
nopeasti. Suomalaiset sen sijaan käyttivät konetta niin tiedustelu-, pommitus-
kuin tulenjohtotehtävissä (mm. hyökkäys Tuulosjoen yli) koko sodan ajan tosin
konetyyppi kärsi hitaudestaan johtuen ankaria tappioita. Suomalaiset
saavuttivat koneella jopa yhden ilmavoiton. Kaksi kyseistä konetta oli myös
Espanjan tasavaltalaisten käytössä. Niiden käytöstä ei ole tarkempaa tietoa.
Toinen hollantilainen ennen sotaa suunniteltu
pommikone oli Fokker T.V:
Vuonna 1939 konetta saattoi pitää suhteellisen
modernina. Koneessa oli viiden hengen miehistö, sen huippunopeus oli 417 km/h, toimintasäde
1.500 kilometriä ja se kuljetti 1.200 kiloa pommeja ja oli aseistettu yhdellä
20 mm tykillä sekä viidellä 7,92 mm konekiväärillä. Mutta konetta valmistettiin
vain kuusitoista kappaletta ja sen vaikutus lyhyessä sodassa Saksaa vastaan oli
vähäinen.
Siirrytään Iso-Britanniaan ja esitellään Vickers
Wellesley:
Kolmihenkisen koneen huippunopeus oli 367 km/h,
toimintasäde 1.960 kilometriä ja se kuljetti 910 kiloa pommeja. Koneessa oli
yksi eteenpäin ampuva .303-kaliiberin konekivääri ja toinen samanlainen
takatornissa. Konetta valmistettiin 177 kappaletta ja se osallistui sotatoimiin
lähinnä Afrikassa eli Etiopiassa, Eritreassa ja Somaliassa. Esitellään sitten
toinen vain yhdellä moottorilla varustettu pommikone eli Fairey Battle:
Kolmihenkisen koneen huippunopeus oli 414 km/h,
toimintasäde maksimissaan 1.610 kilometriä. Kone kuljetti maksimissaan 690 kg
pommikuorman ja oli aseistettu yhdellä eteenpäin ampuvalla ja yhdellä
takatornissa sijaitsevalla 7,7 mm konekiväärillä. Vaikka koneita tehtiin
kaikkiaan 2.185 kappaletta se osoittautui heti sodan alussa täysin
vanhentuneeksi, kärsi ankaria tappioita saksalaisia vastaan ja vedettiin pois
taistelutoiminnasta vuonna 1940.
Esitellään sitten brittiläinen Armstrong Whitworth
Whitley:
Tässä koneessa jonka peräsinratkaisu näyttää varsin
mielenkiintoiselta oli viisihenkinen miehistö, 370 km/h huippunopeus ja 2.660
kilometrin toimintasäde. Koneessa oli ajankohtaan nähden suuri, 3.175 kg:n
pommilasti sekä viisi 7,7 mm konekivääriä joista yksi keulassa ja neljä
taka-ampumossa. Konetta valmistettiin kaikkiaan 1.814 kappaletta. Se osallistui
pommitustehtäviin sodan alussa mutta vanhentuneena siirrettiin viimeistään
vuonna 1942 muihin tehtäviin.
Esitellään vielä brittikoneista suomalaisillekin hyvin
tuttu ja sodan alkuhetkillä vielä suhteellisen moderni Bristol Blenheim:
Konetta tehtiin kaikkiaan 4.422 kappaletta. Se
osallistui taisteluihin Saksaa vastaan sodan alkuvuosina ja myöhemminkin kauko-
ja lähi-Idässä. Länsiliittoutuneet korvasivat sen nopeammilla ja raskaammilla
pommikoneilla. Suomalaiset puolestaan käyttivät konetta aina sodan loppuun kun
vaihtoehtoja ei paljoa ollut. Suomalaisten pommiripustimiin saatiin 800 kg:n
pommikuorma mutta alkuperäisiin brittiläisiin vain tuhannen paunan eli n. 450
kg:n kuorma.
Siirrytäänpä Italiaan ja esitellään Caproni A.P.1:
Kaksihenkisen koneen huippunopeus oli 347 km/h ja
toimintasäde 1.500 kilometriä. Se kuljetti 500 kiloa pommeja ja siinä oli 2 x
7,7 mm konekivääriä sekä 1 x 12,7 mm konekivääri. Konetta tehtiin vain 54
kappaletta ja se osallistui taisteluihin vain Espanjan sisällissodassa. Konetta
ei pidetty tyydyttävänä joten se korvattiin nopeasti Breda Ba.65-koneella:
Oikeastaan kyseinen kone ei ollut pommittaja vaan yksi
niitä ensimmäisiä maataistelukoneita. Koneen huippunopeus oli 430 km/h ja siinä
oli 2 x 12,7 mm ja 2 x 7,7 mm konekiväärit sekä 500 kilon pommikuorma. Koneita
valmistettiin 218 kappaletta ja se osallistui Espanjan sisällissotaan varsin
kohtuullisella menestyksellä. Varsinaisessa kakkosrähinässä ne olivat mukana
mutta kärsivät raskaita tappioita brittihävittäjiä vastaan ja viimeistään
vuonna 1942 ne oli vedetty pois ensilinjan käytöstä.
Esitellään vielä Italiasta Caproni Ca.135:
Koneessa oli 4 – 5-henkinen miehistö, sen huippunopeus
oli 365 km/h ja toimintasäde 1.199 kilometriä. Kone kuljetti 1.474 kilon
pommikuorman ja sen aseistuksena oli kolme 12,7 mm konekivääriä. Merkittävää on
se, että koneen pääasialliset taistelutehtävät tapahtuivat Unkarin ilmavoimien
palveluksessa. Unkari käytti koneita vuoteen 1942 saakka.
Vaan entäs Japani ennen sotaa? Esitellään ensimmäisenä
Kawasaki Ki-32:
Tässä kevyessä pommikoneessa oli kahden hengen
miehistö, sen huippunopeus oli 423 km/h ja toimintasäde 1.965 kilometriä. Kone
kuljetti 450 kilon pommikuorman ja siinä oli kaksi 7,7 mm konekivääriä. Koneita
tehtiin kaikkiaan 854 kappaletta ja se osallistui pääasiassa Japanin-Kiinan
sodan taisteluihin. Se vedettiin pois kaikista taistelutehtävistä viimeistään
vuonna 1942.
Esitellään seuraavaksi Mitsubishi G3M joka tuli
käyttöön jo vuonna 1935 mutta pysyi käytössä aina sodan loppuun saakka:
Seitsemänhenkisen koneen huippunopeus oli 375 km/h ja
toimintasäde Tyynellä merellä tarpeellinen 4.400 kilometriä. Kone kuljetti lastinaaan
800 kiloa pommeja tai yhden torpedon. Aseistuksena siinä oli yksi 20 mm tykki
ja neljä 7,7 mm konekivääriä. Pääosin näistä koneista koostunut 22. lentolippue
upotti torpedoilla brittiläiset taistelulaivat HMS Prince of Walesin ja HMS Repulsen.
Esitellään vielä Japanista Mitsubishi Ki-30:
Kone oli lähinnä maataistelukone jota käytettiin
lähinnä Japanin – Kiinan sodassa ja myös sodassa Yhdysvaltoja vastaan sen
alkuvaiheessa erityisesti taistelussa Filippiineistä. Kaksihenkisen koneen
huippunopeus oli 423 km/h ja toimintasäde 1.700 kilometriä. Se kuljetti 400
kilon pommikuorman ja aseistuksena siinä oli kaksi 7,7 mm konekivääriä. Vuoteen
1942 mennessä koneet siirrettiin koulutuskäyttöön mutta sodan lopussa niitä
palveli Kamikaze-hyökkäyksissä.
Mainitaan tässä kirjoituksessa myös Liettua joka
rakensi ANBO VIII-koneen:
Tosiasiassa koneita valmistettiin vain yksi kappale.
Epäilemättä niitä oltaisiin tehty enemmänkin mutta Neuvostoliiton suorittama miehitys
lopetti projektin. Koneessa oli kahden hengen miehistö, sen huippunopeus oli
411 km/h ja aseistuksena kaikkiaan viisi 7,7 mm konekivääriä ja 600 kiloa
pommeja.
Entäs itäinen rauhanvaltiomme Neuvostoliitto? No
siitähän on jo aikaisemmin esitelty Tupolev TB-3:
Kyseinen raskas pommikone kiusasi myös suomalaisia
erityisesti talvisodassa. Toinen ennen sotia tehty pommikone oli vähemmälle
huomiolle ja myös tuotantomäärälle (14 kappaletta) jäänyt Bolkhovitinov DB-A:
Kone ei osallistunut sotatoimiin. Vaan olihan
pommikoneita puolalaisillakin joiden lentokoneteollisuus pysähtyi sattuneesta
syystä syyskuussa 1939. Esitellään PZL.23 Karaś:
Kaksihenkisen koneen huippunopeus oli 319 km/h ja
toimintasäde 1.260 kilometriä. Kone kuljetti maksimissaan 700 kilon
pommikuorman ja siinä oli aseistuksena kolme 7,7-millistä konekivääriä. Kone
kärsi raskaita tappioita saksalaisia vastaan. Konetta oli valmistettu kaikkiaan
250 kappaletta ja se oli Puolan pääasiallisin pommikone lyhyeksi jääneessä
sodassa. Puolalaisilla oli myös huomattavasti kehittyneempi PZL.37 Łoś-pommittaja
joita ehdittiin tehdä 120 kappaletta:
Koneessa oli neljän hengen miehistö, sen huippunopeus
oli 445 km/h ja toimintasäde 1.500 kilometriä. Sen aseistuksena oli kolme
kevyttä konekivääriä ja se kuljetti siihen aikaan varsin vaikuttavan 2.580
kilon pommilastin.
Siirrytään Ranskaan ja esitellään ei niin kovin
aerodynaaminen Amiot 143:
Kyseinen – kieltämättä sellainen ruman kaunis – kone jota
rakennettiin kaikkiaan 175 kappaletta piti sisällään viiden hengen miehistön,
sen huippunopeus oli 295 km/h ja toimintasäde 1.300 kilometriä. Kone kuljetti
kaikkiaan 1.600 kilon pommikuorman ja siinä oli neljä 7,5 mm konekivääriä.
Toisen maailmansodan alussa kone oli jo pahasti vanhentunut mutta osallistui silti
taisteluihin saksalaisia vastaan kärsien ankaria tappioita. Ranskan miehityksen
jälkeen kone palveli Vichyn Ranskassa kuljetuskoneena. Vähän samanlainen bulldoggikeulainen
kone oli Bloch MB.210:
Myös tämän koneen käyttö sodassa jäi vähälle. Sitä
tehtiin noin kolmesataa kappaletta. Varsin samalla kaavalla suunniteltu oli
myös Potez 540:
Koneen sotilaskäyttö jäi Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten
riveissä jossa se ei ollut kovin hyvämaineinen. Puhuttiinpa jopa lentävästä
ruumisarkusta.
Saksa puolestaan joutui vielä 1930-luvun alussa
kehittämään Luftwaffeaan salassa kunnes se totesi aserajoituksista että
rajoittakaa keskenänne. Yksi näistä salassa kehitetyistä oli Dornier Do 11:
Koneessa oli neljän hengen miehistö, sen huippunopeus
oli 260 km/h ja toimintasäde 960 kilometriä. Se kuljetti tuhannen kilon
pommikuorman ja sen aseistuksena oli kolme 7,92 mm konekivääriä. Konetta
valmistettiin 372 kappaletta ja se vedettiin pois käytöstä ennen sotia. Saksalaisten
välivuosien konetyyppi oli myös Junkers Ju 86:
Kyseistä konetta tehtiin noin 900 kappaletta ja sen
tiedusteluversio pystyi lentämään 14 kilometrin korkeudessa. Kun katsoo tuota
koneen ala-ampumoa niin mieleen tulee että ampujan ei kannattanut kärsiä
korkean paikan kammosta. Ala- ja yläampumot olivat paineistamattomia mutta
ohjaamo paineistettu.
Esitellään vielä yksi niitä viimeisiä Saksan
kaksitasoja eli Henschel Hs 123:
Koneesta piti tulla alun perin syöksypommittaja mutta
se hävisi suunnittelukilpailun myöhemmin legendaariseksi tulleelle Junkers Ju
87 Stukalle. Mutta se toimi maataistelukoneena aina vuoteen 1944 saakka. Konetta
valmistettiin 250 kappaletta, sen huippunopeus oli 341 km/h ja aseistuksena oli
kaksi 7,92 mm konekivääriä – joissain versioissa 2 x 20 mm tykkiä – ja max 450
kiloa pommeja.
Entäs sitten Ameriikan Yhdysvallat? Esitellään Curtiss
SBC Helldiver:
Kyseessähän ei siis ole se kuuluisampi kakkosrähinän
kone Curtiss SB2C Helldiver joita jenkit tekivät yli 7.000 kappaletta. Tätä
konetta tehtiin 257 kappaletta ja se oli viimeinen Yhdysvaltain suunnittelema
kaksitasokone. Koneessa oli kahden hengen miehistö, sen huippunopeus oli 377
km/h ja toimintasäde 652 kilometriä. Kone kuljetti 454 kilon (eli tuhat paunaa)
pommilastin ja siinä oli aseistuksena kaksi kevyttä konekivääriä. Kone oli
vanhentunut jo ennen kakkosrähinän alkua eikä se osallistunut varsinaisiin
sotatoimiin.
Amerikkalaisilla oli myös varsin pitkälle DC-2:seen
pohjautuva pommikone Douglas B-18 Bolo:
Konetta valmistettiin 350 kappaletta, siinä oli kuuden
hengen miehistö, sen huippunopeus oli 348 km/h ja toimintasäde 1.400
kilometriä. Koneessa oli aseistuksena kolme kevyttä konekivääriä ja maksimissaan
2.000 kiloa pommeja. Koneen osallisuus sotatoimiin jäi vähäiseksi, se vedettiin
kaikista etulinjan tehtävistä vuonna 1942 mutta osa koneista toimi
sukellusveneen torjujina.
Esitellään sitten myös tyylikäs amerikkalainen
lättänokkapommittaja Martin B-10:
Kone oli ensimmäinen kokometallinen amerikkalainen
pommikone. Siinä oli kolmen hengen miehistö, sen huippunopeus oli 343 km/h ja
toimintasäde 2.000 kilometriä. Kone kuljetti 1.025 kilon pommikuorman ja siinä
oli aseistuksena kolme 7,62 mm konekivääriä. Kaikkiaan koneita valmistettiin
348 kappaletta. Koneen käyttö sotatoimissa rajoittui pääosin Japanin – Kiinan sotaan.
Lisäksi Hollannin Hollannin Itä-Intian armeijan lentojoukot käyttivät konetta sotatoimissa.
Esitellään vielä amerikkalainen maataistelukone Curtiss
A-12 Shrike:
Koneessa oli kaksihenkinen miehistö ja sen huippunopeus
oli 284 km/h. Koneessa oli kaikkiaan viisi kevyttä konekivääriä ja maksimissaan
220 kilon pommilasti. Kone oli rajoitetussa taistelukäytössä Japanin – Kiinan sodassa.
Sillä ammuttiin alas neljä japanilaista pommikonetta.
Tässähän näitä hieman unohdettuja flygareita tällä kertaa. Ensi kerralla jotain muuta jotain muuta.
22 kommenttia:
Voisiko näihin sotakonejuttuihin lisätä vielä oman taginsa, jolla ne löytyisivät helposti myöhemminkin. Näitä on mielenkiintoista lueskella.
-Janne
Tuo 11,25 mm on kyllä niin outo kaliberi, että tekisi mieli väittää sitä kirjoitusvirheeksi ja kyseessä olisikin tämä:
https://forum.cartridgecollectors.org/t/11-35-x-62-mm-madsen-checklist/843
Kauneus on katsojan silmissä, mutta tuo Amiot 143 on tämän katsojan silmissä ikään kuin Mordorin ilmavoimista karannut.
Tervehdys Jannelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.
Janne: Täytyy katsoa jos saisi työn alle. Voi kestää kyllä jonkin aikaa.
Qroquis Kad: Luulen, että olet oikeassa tuon kaliiberin kohdalla. Ja se .45-kaliiberinkin konekivääri vähän ihmetyttää. Ja joo, kieltämättä tuohon Amiotiin sopisivat Luomettoman Silmän tunnukset.
Uhhuh, näitä Ykän sotalaite päivityksiä kun katselee...
Herää ihmetys, kuinka paljon ihmiskunta laittaakaan resurseja kehittääkseen aina vain tehokkaampia tapoja saada toisensa hengiltä.
Argentiinalainen arvoitus FMA AeMB.2:
11.25mm on sama kaliberi – ainakin argentiinalaisten mielestä - kuin
11,43* 23 – siis colt .45 auto. https://listado.mercadolibre.com.ar/pistola-ballester-molina-calibre-11,25-(45)
Olisivatko aseistaneet konepistoolilla pommikoneensa? Vai puolituumaisella? 7,65*53 oli kumminkin argentiinan konekiväärien kaliberi tuona aikana. En löydä mistään muusta samalta ajalta kuin 7,65*53 ja .50 konekivääristä mainintoja Argentiinasta. Ja tuo .50 on browning.
Wikipedia kertoo Argentina: Models of 1910, 1925, 1926, 1931 and 1935, mostly in 7.65×53mm Mauser[27] - mutta Madsen toki teki vaikka minkä kaliberisia. Niin, ettei tuo ”11.25mm” ole ihan mahdoton.
Toisaalta, espanjankielinen wiki tietää aseistuksesta :
1 × Ametralladora Madsen de 7.65 mm fija para disparo frontal.
1 × Ametralladora Madsen de 7.65 mm móvil en torreta trasera.
1 × Ametralladora calibre 11.25 mm en posición ventral para disparo trasero.
Englannin kielinen wiki tietää:
1 fixed forward-firing 11.25 mm Madsen gun in forward fuselage
1 trainable, rearward-firing 0.45 machine gun in ventral position.
Että kai se on madsen, oudossa kaliberissa, se 11,25mm/.45 pyssy.
Sivulta https://quarryhs.co.uk/MilRel.htm - MILITARY CARTRIDGE RELATIONSHIPS © A G Williams ei myöskään löydy sopivaa patruunaa. Ei se tietysti mahdotonta ole, että pampan pojat tekivät muutamia konekivääreitä ja niihin sopivaa patruunaa. Mutten löytänyt Argentiinastakaan mitään tietoa äkkiseltään 11,25 mm konekivääristä.
Fairey Battle on muuten kovasti saman näköinen kuin Fairey barracuda torpedo/syöksypommari.
Lentävä lehmä alias Tupolev TB-3. Lensi talvisodassa suomalaisten harmina.
Amiot 143 ja muut kamaluudet. Muistanpa jostain lukeneeni, että näitä suunniteltiin ja nysväiltiin koko 20-luku. Olivat jo uusina vanhentuneita.
Junkers Ju 86 oli saksalaisten ainoa raskas pommari jota valmistettiin mainittavia määriä. Myytiin mm. ruotsiin pommitus- ja tiedustelukäyttöön. Lapin surinat 30-luvulla taisivat olla Junkersin surinoita. Muistankos oikein: Etelä-Afrikan koneet sotivat Pohjois-Afrikassa valmistajiaan vastaan?
Yksi Junkersin ansio on muuten Westland Welkinin synty. Westland Welkin suunniteltiin korkeatorjuntaan, sen lakikorkeus oli 13 kilometriä. Niitä tehtiin valmiiksi, odottamaan merlineitä ,enemmän kuin sitten valmistettiin ihan valmiiksi. Kas, korkeapommituksia ei tullutkaan, Ja kun tuli muutama häirintäpommitus tosi korkealta pystyi spittari jo pääsemään ampumahollille.Westland Welkinin käytöstä saatuja kokemuksia hyödynnettiin sittemmin Canberran suunnittelussa. Suuri pinta-ala siipeen on etevämpää saavuttaa leveällä siivellä. Kapa ja pitkä siipi tuottaa hankalasti lennettävän koneen, Liikaa vauhtia ja kone sakkaa – liian vähän vauhtia ja kone sakkaa. Tämä siis hyvin lyhyesti selitettynä.
Westland on muuten harvinaisen epäonninen firma. Kaksi hienoa hävittäjää, joista kummastakaan ei tullut mitään. Whirlwind käytti moottoria – kestrel - joka jäi sivuraiteelle merlinin suuren kysynnän takia. Ja Welkin joka suunniteltiin torjumaan uhkaa, jota ei sitten tullutkaan.
Pyssymies
Nonni, piti tuo arvata, 11.25. onkin 11.35. Mikä se oikeasti oli, ura- vai pikkukaliberi vai oliko kenties luodin halkasija vai nimellismitta.
The 11.35mm Madsen round was developed by Kynoch in the UK to Madsen’s requirements (as was usually the case with Madsen ammo - they had no ammo production facilities of their own). As far as I know, the only other country to make the ammo was the only user of the gun - Argentina.
Miksi ne halusivat oma kummallisen patruunan käyttöön, vaikea tajuta.
Pyssymies
Kiitos taas Ykälle hienosta tiivistelmästä - näitä on mukava lukea. Tarkennuksena kuitenkin: tuo Douglas B-18 Bolo kehitettiin DC-2 matkustajakoneesta eli samasta tyypistä kuin Hanssin-Jukkakin on täällä Tuuloksessa. Bololla piti korvata tuo esittelemäsi Martin B-10. Bolon kohtalona oli vanheta käsiin eli sodan syttyessä Yhdysvalloille tuli nopsasti selväksi ettei Bolosta ole japseja vastaan. Boloja on ilmeisesti jäljellä museoissa kuusi konetta ja DC-2 koneita on jäljellä kahdeksan. Jatkathan näitä mainioita kirjoituksia!
Cmdr KTS
Tervehdys KKi:lle, Pyssymiehelle ja Cmdr KTS:lle & kiitos kommenteistanne.
KKi: Joo, täytynee todeta että ihminen on läpitte vittumainen otus.
Pyssymies: Kiitos lisäyksistä. Madsenhan siinä koneessa oli mutta se kaliiberivalinta on kieltämättä outo. Siitä TB-3:sta muistelen lukeneeni että suomalaiset olivat valmistautuneet torjumaan juuri niitä ja nopeammat SB-2 ja DB-3-koneet olivat vähän niin kuin ikävä yllätys. En tiedä, pitääkö paikkansa. Ja käsittääkseni Etelä-Afrikka pommitti Ju-86:lla saksalaisia sukellusveneitä.
Cmdr KTS: Kiitokset kiitoksista ja huomauctuksesta. Täytyy korjata. Kakkosrähinän alussahan koneet vanhentuivat joukolla kun tekniikka painoi kolmessa vuorossa.
Douglas B-18 Bolo – kone vanheni nopeasti – onneksi japanin ilmavoimat tuhosi koneet Filippiineille ja pearl harborin kentälle. Onnenpotku koneiden miehistöille, kas kun koneet tuhottiin kentällä ei mukana ollut lentäjiä. Koneet olisivat olleet varsinaisia leskentekijöitä, jos ei niitä olisi tuhottu kentille.
Niin, että synkimmälläkin pilvellä on hopeareunus.
Olen kai outo, minua viehättää ihmiskunnan kekseliäisyys, kun se keksii konsteja päästä eroon muista ihmisistä. Kuinka keskiajan brittimaajussi keksi lisätä vesuriinsa piikin ja koukun - billyhook oli syntynyt. Jalkaväen perusase aikoinaan. Tai miten monimutkainen viritelmä maxim-konekiväärissä syöttää patruunaa, on vipua ja heebeliä...
Pyssymies
Tervehdys, Pyssymies. Joo, parempi menettää kone kentälle kuin miehistöineen ilmassa. Tuosta kekseliäisyydestä tuumin että onkohan se pian tiensä lopussa? Asetekniikan hinta nousee koko ajan niin korkealle että liekö kohta suurvalloillakaan varaa ostaa niitä uusimpia aseita.
Lennä Sinä Onni hiljaa ja matalalla
eli Onni Kuuluvaisen kolmiosainen kirjasarja lukusuositukseksi kaikille blogin lukijoille
-Tvälups-
Tervehdys, Taisteluvälineupseeri ja kiitos vinkistä. Täytyy panna korvan taakse. Tiedustelulaivueita ei ole suitsutettu niin paljon kuin hävittäjälaivueita mutta maavoimathan kaipasivat ilmavoimilta nimenomaan tiedustelutietoja.
Näissä meikäläisten maavoimien tarpeissa ilmavoimiemme suuntaan oli olosuhteisiin nähden hyvä ero Liittoutuneisiin, tai ainakin USAn taholla;
siellä US Army and US Marine Corps kaipasivat US Air Forcelta kovasti paljon sitä stalinistis-filosofista lentävää tykistöä, jota toisaalta oltiin kovin nihkeitä antamaan mm. tämän keksinnön takia:
https://en.wikipedia.org/wiki/2_cm_Flak_30,_Flak_38_and_Flakvierling_38#2_cm_Flakvierling_38
Tottapa tarpeet olivat tuolloisessa Toisessa Kakkosessa niin kovin erilaiset niin meikäläisillä, heikäläisillä kuin muukalaisilla (jotka voi vaikka paistaa voissa), mutta tietynlaista taustatukea muuankin pienemmänpuoleisen sivunäyttämön hahmo sai Lentävän Kuhlmeyn sirkukselta.
Jos otettaisiin uudestaan nyt, ei saataisi...
Tervehdys, Qroquius Kad. No joo, isolla ja rikkaalla on millä mällätä. Tuosta ilmatorjunnasta puhuen käsittääkseni muuten Helsingin ilmatorjunta oli maailmankin mittakaavassa varsin voimakas. Ja joo, ei paljon Saksan apua kannata odottaa. Saksan asevoimat ovat aika onnettomassa tilassa.
Flygvapenmuseum Linköpingissä on suositeltava käyntipaikka kaikille näistä koneista kiinnostuneille. Helppo piipahtaa E4 tieltä.
Näytteillä mm. maailman ainoa jäljellä oleva Junkers JU86.
-Puskarossi
Tervehdys, Puskarossi ja kiitos vinkistä. Minullahan se jää näkemättä koska olen päättänyt etten enää koskaan astu Suomen rajojen ulkopuolelle. Tikkakosken museossa on sentään tullut käytyä.
Kiinnostavaa historiaa.
Tuossa joukossa Martin B-10 ansaitsee erityishuomion. Sen asema pommikoneiden joukossa oli melkein vastaava kuin aikoinaan Dreadnoughtin asema taistelulaivojen joukossa. Siinä oli koottuna se resepti, jota käytännöllisesti katsoen kaikki sen jälkeen tehdyt mäntämoottoriset pommittajat noudattivat eli kokometallirakenne, kokonaan suljettu ohjaamo, koneen sisällä oleva pommikuilu, sisään vedettävät laskutelineet ja tornimallinen ampumo. Se teki kertaheitolla kaikki sitä edeltäneet pommikoneet vanhanaikaisiksi.
Vuosi 1935 sitten eräänlainen vallankumousvuosi. Sodan alkaessa kaikki sitä ennen ensilentonsa tehneet koneet olivat vanhentuneita mutta sinä vuonna ensilentonsa (+/- yksi vuosi) suorittivat monet suunnilleen läpi sodan käytössä olleet konetyypit, lentävästä linnoituksesta eli B-17 alkaen. Eräs näistä oli meille talvisodassa ikävän yllätyksen tuottanut Tupolev SB-2 (Skorostnoi bombardirovštšik eli nopea pommittaja) Ikävän yllätyksen sikäli, että se oli nopeampi kuin Fokker XXI.
Henschel 123 oli onnistunut konstruktio, vankka kone. Siinä kävi niin että kun luftwaffe olisi halunnut valmistuksen lopettamisen jälkeen lisää koneita itärintamalle niin tehdas oli jo romuttanut valmistuslaitteet. Pommareissa oli vielä Douhetismin ajatusta. Kun voimanlähteet olivat vielä vähemmän tehokkaita niin miten sitten saadaan nopeutta ja toimintasädettä eli tehdään kevennettyjä kuten nipponin suunnittelijat tekivät eli jätetään itsetiivistyvät polttoainesäiliöt ja panssarointi pois sekä oma aseistus, lopputulos taistelutilanteessa lentäviä soihtuja sama oli SB2 suhteen. Noissa näkyy että kaikkien suunnittelu on aloitettu ennen Espanjan sisällissotaa. Miksi pikkupommareita koska ne olivat nopeita valmistaa suuria määriä toisin kuin "ural-pommittajia". Ranskiksilla oli uudempia aika hienoja vekottimia tulossa 1939, amerikassa lensi mitchellit, bostonit, martin maryland/baltimoret. Tuo junkerssin gondoli oli myös JU 52 pommitusversiossa joka oli Espanjassa. Brittien pikapommarit Blenheim ja Battley käyttöajatus päiväpommituksissa ilman hävittäjäsuojausta loppui lyhyeen tappioden takia. Whitley lensi aika pitkään pommittajana ja lopuksi laskuvarjomiesten pudotuskoneena. TB3 osallistui näihin NL:n ja Japanin pienimuotoisiksi sodiksi käymiin rajaselkkauksiin ja oli myös laskuvarjojääkärien pudotuskone. Vielä noista yksimoottorisista niin maataistelukone kuten sturmovik vei yhtä paljon roinaa vihollisen niskaan kuin ennen sotia tehdyt yksimoottoriset pommarit ja sitten nämä amerikkalaisten tukialuspommarit. Mutta tuossa näkyy miten tekniikka kehittyi osa edustaa 1920 lukua, 1930 luvun alkupuolta ja 1930 luvun loppua ja sitä kuinka koneet olivat teknisesti vanhentuneita kun neitsytlennot tehtiin tai ne perustuivat täysin väärään taktiseen ajatteluun.
Kolmatta rähinää odotellessa on panelistit kokoustaneet (taas) Wannseessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3d8baa91-4666-4878-a727-c68519231cbc
https://en.wikipedia.org/wiki/Wannsee_Conference
Tervehdys Strix Senexille, Patelle Pankavaarasta ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.
Strix Senex & Pate: Kiitos lisäyksistä.
VNV: Valtiovalta valmistautuu toden teolla kitkemään toisinajattelun. Tässä sananvapauden luvatussa maassa.
Snadi korjaus vielä tohon HMS Repulsen laivatyyppiin, joka oli siis Renown-luokan TaisteluRISTEILIJÄ. Eikä suinkaan varsinainen taistelulaiva kuten se toinen mainittu. Mut: Pikkuvikoja.
Tervehdys, Ano, ja kiitos lisäyksestä. Taisi kyllä liittyä johonkin toiseen postaukseen.
Lähetä kommentti