JOTAIN IHAN MUUTA CII

Tää onkii hyvä pel… näitä olkii vähän talvsovas…

Eli käydäänpä tässä läpi hieman kakkosrähinän konepistooleita. Korkkarisukupolven miespuolisille edustajillehan nämä ovat varsin tuttuja. Se kakkosrähinähän oli oikeastaan konepistoolin kulta-aikaa kun aseen edut sodan alettua huomattiin – ehkäpä eräitten suomalaisten opetuksella – ja sodan jälkeen sen puolestaan korvasi rynnäkkökivääri. Lista ei ole taaskaan sataprosenttisen kattava ettei se veny nälkävuoden mittaiseksi. Esittellään vaan päätyyppejä ja mennään läpi suurinpiirtein siinä järjestyksessä missä maat alkoivat osallistua tuohon kansojenväliseen ottaanlyöntikilpailuun.

Suursotaahan käytiin jo ennen vuotta 1939 Kiinassa mutta aloitetaan kuitenkin Euroopasta ja siellähän rähinän aloitti Saksa. Saksalaisten pääasiallinen konepistooli oli tietysti MP 40:

Aseessa oli 30 patruunan tankolipas, kaliiberi 9 x 19 Parabellum ja sen tulinopeus oli suhteellisen hidas 500 – 550 laukausta minuutissa. Ase oli Saksan armeijan käytössä sodan loppuun saakka ja sitä valmistettiin noin 1,1 miljoonaa kappaletta. Amerikkalaiset nimittävät asetta virheellisesti Schmeisseriksi. Sodan loppupuolella saksalaiset kehittivät aivan uuden asetyypin eli ensimmäisen rynnäkkökiväärin jota alkuvaiheessa nimitettiin Hitlerin käskystä nimellä MP 44 mutta myöhemmin sen nimeksi tuli Sturmgewehr 44:

Asehan ei sinänsä kuulu konepistooleitten joukkoon koska se oli se ensimmäinen varsinainen rynnäkkökivääri lyhyellä kiväärinpatruunalla (7,92 x 33) mutta kun sitä hetken aikaa konepistooliksi nimitettiin niin tulkoon mukaan. Muuan A. Hitlerhän ei ollut aseesta alkuun kovin innostunut mutta rintamajoukot lähettivät viestin että näitä lisää ja vähän äkkiä. Sodan loppuun mennessä asetta ehdittiin valmistaa noin 400.000 kappaletta. Aseen tulinopeus oli 500 – 600 laukausta minuutissa ja siinä oli 30 patruunan lipas.

Se ihan ensimmäinen varsinainen konepistooli – vaikka sitä ei kakkosrähinässä enää käytettykään – oli myös saksalainen MP 18 joka oli käytössä ykkösrähinässä:

Saksan ensimmäisen hyökkäyksen kohteena oli tietysti Puola jolla ei varsinaisia konepistooleita ollut. Puolan vastarintaliike kehitti sitten nyrkkipajakonepistooleita joista esimerkkinä Błyskawica-konepistooli:

Kyseisiä konepistooleja tehtiin noin 700 kappaletta, sen kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum ja tulinopeus 550 – 650 laukausta minuutissa. Tshekkoslovakia puolestaan miehitettiin ennen kuin sota alkoikaan mutta muistutetaan maan ZK-383-konepistoolista:

Aseen kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum, siinä oli 30 tai 40 patruunan tankolipas ja siinä oli säädettävä kaksinopeuksinen tulinopeus, jota muutettiin poistamalla lukosta erillinen paino, jolloin sen liike nopeutui. Tulinopeus oli siis 500 – 700 laukausta minuutissa.

Heti sodan alussa rähinään osallistuivat sekä Ranska ja Iso-Britannia mutta ne keskittyivät sodan alussa lähinnä munien raapimiseen. Samoin osallistui Neuvostoliitto joka suoritti ryöstömurhan jo saksalaisilta selkäänsä saanutta Puolaa kohtaan. Sen sijaan Neuvostoliitto kohtasi kovempaa vastusta pohjoiselta kansalta nimeltä Suomi jonka joukot käyttivät menestyksekkäästi Suomi-konepistoolia:

Monelle ikäiselleni varusveijarille tutun aseen kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum, sen tulinopeus oli 900 laukausta minuutissa ja siinä oli joko 70 patruunan rumpulipas tai 50 patruunan ns. ruumisarkkulipas. Aseita valmistettiin kaikkiaan noin 80.000 kappaletta. Jatkosodan aikana aseesta tehtiin myös suujarrullinen ts. vähän pidempi versio. Käytössä oli myös lyhyemmät korsu- ja tankkiversiot.

Suomalaisilla oli tietysti sodan edetessä käytössään sotasaaliskonepistooleita mutta jo ennen sotaa suojeluskunnat olivat hankkineet käyttöönsä MP 18:sta kehitettyjä Bergmann-konepistooleita:

Näitä hankittiin suojeluskunnille noin 1.400 kappaletta. Lisäksi suomalaisten käytössä oli jonkin verran sveitsiläisiä Neuhausen-konepistooleita:

Itänaapurillamme ei ollut ennen talvisotaa kovin paljon konepistooleita käytössä. Käytössä oli PPD-34-konepistooleita joita valmistettiin vain noin 4.000 kappaletta:

Ehkä juuri talvisodan kokemusten perusteella puna-armeija ymmärsi konepistoolin edut ja alkoi valmistaa ensiksi saman konepistoolin uudempaa PPD-40-versiota. Ase huomattiin kuitenkin massatuotantoon liian kalliiksi ja hitaasti valmistettavaksi joten tilalle tuli PPŠ-41 Spagin-konepistooli joka oli lähes kokonaan teräslevystä prässätty:

Aseen kaliiberi – niin kuin noissa muissakin Neuvostoliiton konepistooleissa – oli 7,62 x 25 Tokarev ja tulinopeus 900 laukausta minuutissa. Ulkonäöstään huolimatta kyseinen konepistooli ei ole kopio Suomi-konepistoolista. Sen sijaan sen, niin kuin aikaisempienkin mallien lipas on kopio suomalaisesta rumpulippaasta. Koska rumpulipas on työläs ja kallis valmistaa, tuli neuvostojoukkojen käyttöön myöhemmin myös 35 patruunan tankolipas. Kyseistä konepistoolia valmistettiin yli kuusi miljoonaa kappaletta.

Sodan edetessä Neuvostoliitto kehitti vielä halvemman PPS-43 Sudajev-konepistoolin:

Aseen kaliiberi oli edelleen 7,62 x 25 Tokarev ja sen tulinopeus n. 600 laukausta minuutissa. Ase käytti  35 patruunan käyrää tankolipasta. Sitä ehdittiin tehdä sodan aikana pari miljoonaa kappaletta. Palataan hetkeksi Suomeen. Suomalaiset tekivät kyseisestä Sudajevista oman konepistooli m/44:n eli ”Peltikonepistoolin”:

Asehan on käytännössä Sudajev-konepistooli joka on muokattu käyttämään 9 x 19 Parabellum-patruunaa. Asetta valmistettiin 10.000 kappaletta ja sitä käsittääkseni käytettiin jonkin verran Lapin sodassa. Ase oli aikanaan myös suomalaisten rauhanturvaajien varustuksena ajalla ennen rynnäkkökivääreitä. Se käytti samoja lippaita kuin Suomi-konepistooli.

Seuraavaksi sota sitten eteni Tanskaan ja Norjaan. Tanskalaisilla ei ollut käytössään minkäänlaisia konepistooleita. Tarinan mukaan sodan aikana Ruotsin kautta tanskalaiset vastarintamiehet saivat käyttöönsä jonkin verran ruotsalaisten valmistamia Suomi-konepistoolin kopioita. Myöskään norjalaisilla ei ollut sodan alkaessa konepistooleita. Niin kuin ei sodan edetessä myöskään Alankomailla ja Belgialla.

Ranskallahan oli sodan alkuvaiheessa läntisen Euroopan voimakkain armeija mutta konepistooleja sekään ei paljon noteerannut. Maalla oli omaa tuotantoa ainoastaan MAS-38-konepistooli joita oltiin tehty vain pari tuhatta kappaletta:

Aseen kaliiberi oli 7,65 x 20 Longue, tulinopeus 600 – 700 laukausta minuutissa ja se käytti 32 patruunan tankolipasta. Myös Iso-Britannia oli hieman jäljessä konepistoolin kehittämisessä. Muistan lukeneeni että juuri Iso-Britannian armeijassa oltiin todettu että ei tänne mitään gangsteriaseita tarvita. Sodan alettua mieli muuttui ja ensimmäiseksi kehitettiin Lanchester-konepistooli joka oli kopio saksalaisesta MP 28-konepistoolista:

Se varsinainen brittien kuuluisin konepistooli oli sitten tietenkin Sten joita valmistettiin useita miljoonia kappaleita:

Yksinkertaisen ja halvalla valmistettavan konepistoolin kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum, tulinopeus 550 laukausta minuutissa ja se käytti 32 patruunan tankolipasta. Aika ajoin on esille noussut legenda jonka mukaan kyseessä oli ns. kertakäyttökonepistooli jonka lipas ammuttiin tyhjäksi ja sitten heitettiin pois mutta legenda ei pidä paikkaansa. Mainittakoon että Suomi osti sodan jälkeen 75.000 kolmosmallin Steniä reserviaseiksi. Malleja II ja III.

Kun A. Hiltunen & kumppanit aloittivat hyökkäyksen länteen niin halusihan osille myös Pizzeria Mussolini, tosin varsin heikolla menestyksellä. Italialaisilla oli kuitenkin suht vetokelpoinen konepistooli eli Beretta Modello 38:

Aseen kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum, sen tulinopeus 600 laukausta minuutissa ja se käytti 40 patruunan tankolipasta. Asetta valmistettiin noin miljoona kappaletta.

Sotahan levisi vuonna 1941 sitten Tyynelle Merelle tosin Japanin ja Kiinan rähinä oli kestänyt jo useita vuosia. Jenkkien kimppuun Pearl Harborissa hyökänneet japanilaiset eivät hirveästi myöskään konepistooleihin satsanneet sillä heidän päämalliaan eli Type 100-konepistoolia tehtiin vain noin 24.000 kappaletta:

Aseen kaliiberi oli 8 x 22 Nambu, tulinopeus mallista riippuen 450 – 800 laukausta minuutissa ja se käytti 30 patruunan tankolipasta. Amerikkalaisilla puolestaan oli käytössä se kuuluisa ”gangsteriase” eli Thompson-konepistooli:

Aseen kaliiberi oli .45 ACP, tulinopeus mallista riippuen 600 – 1200 laukausta minuutissa ja sen lipasvalikoima ulottui 20 patruunan tankolippaasta 100 patruunan rumpulippaaseen. Asetta valmistettiin kaikkiaan noin 1,75 miljoonaa kappaletta mutta koska se oli kallis ja työläs valmistaa, otti Yhdysvaltain asevoimat käyttöön vuodesta 1943 alkaen käyttöön M3-konepistoolin joka tunnettiin myös nimellä Grease Gun eli Rasvaprässi:

Aseen kaliiberi oli amerikkalainen .45 ACP, sen tulinopeus oli varsin hidas 450 laukausta minuutissa ja se käytti 30 patruunan tankolipasta. Asetta valmistettiin noin 650.000 kappaletta.

Koska tuossa aikaisemmin esiteltiin myös saksalainen rynnäkkökivääri niin täytynee esitellä myös amerikkalainen esirynnäkkökivääri eli M1-karbiini:

Toisin kuin Sturmgewehr kyseessä oli vain puoliautomaattiase mutta sekin käytti lyhyttä kiväärinpatruunaa (7,62 x 33) ja siinä oli viidentoista patruunan lipas. Asehan suunniteltiin alun perin itsepuolustusaseeksi amerikkalaisille takalinjan joukoille mutta etulinjan joukot omaksuivat sen käyttökelpoisena varsin nopeasti.

Myös Australia joutui ottamaan osaa Tyynenmeren kansainvälisiin ottaanlyöntikilpailuihin ja myös se kehitti omia konepistooleja joista esitellään Owen-konepistooli:

Aseen kaliiberi oli 9 x 19 Parabellum, tulinopeus 700 laukausta minuutissa ja se käytti 33 patruunan tankolipasta. Asetta valmistettiin noin 45.000 kappaletta.

Ja tässähän niitä konepyssyjä oli taas tällä kertaa. Jatkossa jotain muuta jotain muuta.