lauantai 13. elokuuta 2022

PIENI HETKI KEKKOSLOVAKIASSA

Siinähän elettiin talvea 1978. Muuan pikkumöllit, nimiltään Ykä ja Kartsa olivat kävelemässä koulusta kotiin. Matka oli hieman totuttua pidempi sillä kummankin pojan perheet olivat kuluvan talven aikana muuttaneet hieman kauemmaksi. Saatiin sentään lupa käydä kuudes luokka loppuun vanhassa koulussa. Seuraavana syksynä olisi sitten muutto yläasteelle mutta sitä ei vielä mietitty. Se oli puolen vuoden päässä. Puoli vuotta edusti tuolloin hyvin kaukaista tulevaisuutta,

Koulussa oppilaille oli kerrottu hiljattain pidetyistä presidentinvaaleista joita oppilaat vähän ihmettelivät. Eiks Urkki ole ollut aina ja on aina jatkossakin? Mitä niillä vaaleilla? No, joka tapauksessa opettajat kertoivat Paasikiven – Kekkosen linjan suuresta merkityksestä Suomen rauhan, turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaajina yhteistyössä ystävävaltio Neuvostoliiton kanssa. Pikkumukuloilla oli muuten yllättävän hyvä ihmistutka ja he hoksasivat että hyvin moni opettaja kertoi heille sellaista, minkä hän oli opettajainhuoneessa paperista pakolla opetellut ja mielessään ehkä noitunut muutaman kirosanankin. Niinpä välitunnilla kerrottiin – niin kuin aina ennenkin – toisille poliittisesti epäkorrekteja vitsejä ja nauraa rätkätettiin sillä mahtavalla soundilla jonka vain pikkupojat saivat aikaiseksi.

Sinänsä välitunnilla ei keskitytty pelkästään vitseihin vaan koska kunnan traktorimiehet olivat tehneet lumtöissään koulunpihan reunaan varmaankin seitsemän metriä korkean lumikasan niin ainoa oikea sen käyttötapa oli Kukkulan Kuningas. Säännöt olivat varsin yksinkertaiset. Porukka jaettiin kahtia. Toinen puolusti kukkulaa. Toinen hyökkäsi ja pyrki heittämään puolustajat alas. Armoa ei aneltu eikä annettu ja kummankin puolen möllit tuiskahtivat vuoronperään korkealta tonttiin. Kaunaakaan ei kannettu. Tämähän oli pelin henki ja ei siihen ollut pakko osallistua.

Näin nykyisin tämä vanhempi Ykä ajattelee että tuostakin pelistä saattaisi tulla nykypäivänä lööppijuttuja kun lapsien turvallisuutta on uhattu ja ei ole ollut tarpeellista aikuisvalvontaa. Kyllä opettajat silloin tiesivät mitä me tehtiin eivätkä olleet moksiskaan. Tervettä liikuntaahan se oli. Ja olihan siinä lumimöhkäleen alla paksu hanki. Ei siitä touhusta mustelmia kummempaa tulisi. Hyvä jos niitäkään.

No, koulupäivä loppui ja Ykä sekä Kartsa löntystelivät kotia kohti. Molemmilla oli päällään silloin muodikas tummansininen lämpöpuku, jalassa sellaiset ruskeat sämpyläkärkiset talvisaappaat ja päässä villapipo. Ja tuttuun tapaan pojilla oli ns. reikä taskussa. Siksi pikkupojan tarkka tutka etsi mahdollisia aarteita. Ja myös löysi.

- Hei kato, muovipussi. Eikä oo tyhjä.

- Täällähän on tyhjiä kaljapulloja.

- Hei eikös nyt oo…

- Joo, tiistai. Kontkaselle!

Kotimatkan varrella vähän keskustan ulkopuolella oli pieni Kontkasen kauppa jossa tiistaisin oli munkkipäivä. Eli tuoreita ja maukkaita hillomunkkeja hintaaan 40 penniä per kipale. Ja hylätyssä pussissa oli pulloja just sopivasti.

Pojat marssivat Kontkaselle ja palauttivat pullot puotipuksun valvonnassa. Sillä kumpikin sai maittavan hillomunkin jota sitten kaupan ulkopuolella natusteltiin suurella nautinnolla. Kuinka vähästä silloin tulikaan tyytyväiseksi. Tuohon aikaan pienet asiat olivat suuria eikä aikuisena sellaista tunnetta ole enää aikoihin tuntenut.

Pojat pyyhkäisivät sokerinmurut ja hillonjämät huulistaan ja marssivat kotiin. Hyvällä tuulella. Mikseivät olisi marssineet? Olihan tulevaisuus silloin vielä kovasti hilloinen ja munkkinen.

Aikuiset Ykä ja Kartsa olisivat voineet kertoa heille yhtä ja toista mutta miksipäs he pikkupoikien munkkihetkeä olisivat häirinneet? Kyllä he sen tulevaisuuden huomaisivat sitten aikanaan itsekin. Ehkä kaivaten niitä Kontkasen kaupan hillomunkkeja ja niiden aikaansaamaa iloa.


24 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten mukavaa aloittaa uusi päivä lukemalla juttua, joka saa hymyilemään koko ajan! Siihen kuuluisaan "ennen vanhaan" ne mieleen jääneet asiat olivat monesti hyvin vaatimattomia ainakin nykyajan vinkkelistä. Mikä muuten mahtaa olla hillomunkin hinta tänään, 1-1,50 euroa? Kauas on ainakin tultu 40 pennistä.

Rva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Moro Ykä,
Sama fiilinki oli Lärvätsalossa noihin aikoihin!
Tällä tarinalla päivä lähtee taas hymyssä suin käyntiin!
Kiitos,

Voi Aikoja Voi Tapoja

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Rouva Anolle ja Voi Ajoille Voi Tavoille & lämmin kiitos. En osaa muuten sanoa hillomunkin nykyistä hintaa kun niitä ei ole aikoihin tullut syötyä. Ehkä intissä tuli kiintiö täyteen ja vanhemmittaan se makea ei enää muutenkaan maistu. Mutta luulisin, että Rouva Anon veikkaus on aika lähellä.

Anonyymi kirjoitti...

Tällaista oli minunkin elämäni, jopa vielä 80-luvun alkupuolella. Lapsuudenmuistot palasivat mieleen munkkeineen ja kukkulankuninkaineen. Eivät olleet huolet suuria, vaikka toki niitäkin oli. Yläkoulussa oli aidosti väkivaltaan ja kiusaamiseen taipuvaisia tyyppejä, mutta heistäkin selvisin. Taisi suurin osa heistä jäädä niille aloilleen sen kummemmin eteenpäin pääsemättä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Hyvä kun selvisit. Kaikki eivät. Kyllä kouluterroria oli jo siihen aikaan. Koulukiusaaminenhan on aivan liian lievä sana sille. Mutta olihan silloin tosiaan paljon niitä hyviä ja huolettomia hetkiä.

klova kirjoitti...

Lapsuusmuistot ovat mukavia, niinhän sen kuuluukin olla. Aika hirveää jos muistot olisivat pääsääntöisesti negatiivisia, näinkin joidenkin kohdalla on, kiusaamiset ja vanhempien alkoholismi tai väkivalta ym.

Ne muistot ovat kuin lapsuuden kesät, aina oli aurinkoista ja uitiin ja pelattiin ja niin edelleen. Ihmismieli jo oman mielenterveydenkin takia seuloo ikäviä asioita.

Elämässä ja yhteiskunnassa ei vaan voi kääntää kelloa, elämä muuttuu ja maailma muuttuu, ei aina parempaan mutta muuttuu. Joskus tulee takapakkia ja silti, tähän asti, ihmiskunta menee johonkin suuntaan. Joku teollistuminen oli hirvitys monien ihmisten, ihan päättäjienkin, mielestä ja silti slummeista ja hyväksikäytöstä ja lapsityövoimasta huolimatta se mahdollisti valtavan elintason ja hyvinvoinnin kasvun. 1850 elänyt 10v kehruukoneen hoitaja ei ehkä asiaa nähnyt.

200 v kuluttua nähdään olivatko nyt tehdyt linjaukset järkeviä vaiko pieni takaisku ihmiskunnan kehityksessä. Aasialaisethan sanovat sadan vuoden olevan lyhin periodi millä asioiden ja tekojen tuloksia kannattaa tarkastella.

Ja jos maailma muuttuu joksikin semi-islamistiseksi teokratiaksi, niin se taantuu ja sortuu omaan mahdottomuuteensa. Tilalle nousee uutta, aina on noussut, ja pallo jatkaa radallaan. Rooman sortuminen oli varmasti maailmanloppu paikallisille ja Inkavaltion tuhoutuminen oli katastrofi silloisille eläjille. Uutta luodakseen täytyy vanhan sortua ja paikoilleenkaan ei voi jäädä, sitäkin on kokeiltu ja aina yhtä surkein tuloksin.

Sitä odotellessa täytyy vaan nauttia niistä muistoista, vanhoista ja uusista ja mennä ulos aurinkoon. Ensi viikolla jo kuitenkin sataa.

-TR- kirjoitti...

Eikös muuten 70-kuvulla vielä kun pelasi lottoa niin piti täyttää se kuponki omalla nimellä ja osoitteella? Oli tapauksia että joku oli voittanut mutta ei saanut rahaa koska oli tekaistu nimi.

Anonyymi kirjoitti...

Oi niitä aikoja, saatoin syödä munkkeja - ei vielä ollut keliakiaa kiusana. Ja urkituksen aikaan oli hillomunkeissakin vielä hilloa, oikein kunnolla. Manun aikaan sitä oli injektioruiskulla tungettu 0,3 sentilitraa. Halvinta ja pahaa "hilloa".

Pojilla kävi munkki, vielä muovikassikin löytyi, viisikymmentä penniä maksava kassi.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Tässä viikolla poimin lähikaupan oven edustalta kolme viiden centin kolikkoa vieri vierestä lojumasta.

Eipä olisi markka-aikaan kauaa mennyt, kun 90 penniä olisi kadonnut jonkun lippispäisen veijarin taskuun maasta niin nopeasti, että olisi voinut luulla taikatempuksi.
Siitä olisi riittänyt jopa kaverille jaettavaksi.

Enää se ei kiinnosta ketään muuta kuin jotain minunlaistani.
Ei edes niiden pudottajaa.

Anonyymi kirjoitti...

Meidän ala-asteen pihan takaosa oli varattu talvisin lumisodalle. Rajan sisälle astuvan oli turha mennä nillittämään opettajalle, jos sai pallon vasten pläsiään. Silloin vielä ymmärrettiin poikien touhuja ihan eri tavalla kuin nykyisten naisten ja mekkoeinareiden luotsaamissa koulutuslaitoksissa.

Anonyymi kirjoitti...

Sepi on peruskoulun keväällä -76 päättänyt. Rinnakkaisluokalla vuonna 1975 ollut kaverini naapurin poika kertoi liikuntatunnilla
olleen ns. "räkäjumppaa" eli voimistelua yms. Käsillä seisontaan ponnistus ja kaveri ottaa vastaan ja työntää jalat takaisi lattiaan. No vastaanottaja teki källin ja tahallaan väisti vastaanoton... Silloinen liikunnan opettajakaan ei moista pelleilyä hyvällä katsonut vaan sanoi kaverilleni: "Nyt saat lyödä! "

P. J. olikin legendaarinen opettaja. Vaativa, mutta oikeudenmukainen, RIP.

Sepi

ps. ennen oli paremmin nykyisestä yltäkylläisyydestä huolimatta?

Anonyymi kirjoitti...

Otan paljon mieluummin 70-luvun järkevän impivaaralaisen sisäänlämpiävän takahikiän kuin nykyisen monikulttuurisen absurdistanin.

Tapsa vaan

Anonyymi kirjoitti...

No joo. On munkkeja ja "munkkeja". Monet kehuuns. sotkun munkkeja kuinka ne ovat ikimuistoisia herkkuja. Onhan ne ikimuistoisia, puoliraakoja taikinapalloja täytettynä jollain epämääräisella punaisella makealla töhnällä ja sormiin tarttuvalla sokeriliisterillä. YÖK!!
Lasuudesta muistan äidin paistamat munkit, ne sellaiset "reiän ympärykset", iham vaan peruspullataikina pöyräytettiin rinkeliksi ja paistettiin, yleensä kookosrasvassa, sokeria reilusti vielä kun se rinkula oli rasvasta tahmea, eli sokeri tarttu hyvin pintaan. Niitä kylmän maidon kanssa niin kuumana kuin suu kesti syödä. NAM!
JOksu nykyisinä aikoina, kun tiedän leipomon/leipurin, sellaisen joa raskii paistaa munkkinsa kypsäksi, suosikkini n saksalainen luostariasukki eli berliinin munkki. Niissä hyvissä on paksu kuoruutus ja reilusti sitä hilloa sisällä, niin että suupielet ja sormet ovat vahvassa tahmassa vielä tunteja nauttimisen jälkeen.
Huru-ukko

QroquiusKad kirjoitti...

Parhaat munkit maailmassa paistoi mummovainaa;
hän jonka luokse pieni Qroqu ja hänen pieni veljensä lähetettiin junalla aina peruskoulun ala-asteen kesäloman alettua.

Sitä oli edeltänyt koulun kevätseremonia huipentuen kirkossa veisattuun "Jo joutui armas aika" -virteen.
Se on edelleen mielessäni Rauhan ja Seesteisyyden Hymni, jonka kieltämisen kannattajille en tahdo muuta, kuin oikein paljon tuskia ja vaikeuksia elämäänsä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys klovalle, TR:lle, Pyssymiehelle, Qroquius Kadille, Anolle, Sepille, Tapsalle vaan ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

klova: Joo, ajat muuttuu ja maailma sen mukana. Mikään ei ole pysyvää. Nykyisin kyllä kuvitellaan – täällä lännessä – että historia on päättynyt ja jäljellä on enää feministien määrittelemä maailma jossa islam on sen kanssa ihan yhtä feministinen ja rauhantahtoinen. Ja sehän ei todellakaan ole pysyvä olotila. Mutta nautitaan niistä muistoista ja muistetaan myös että maailmassa on paljon ihmisiä joilla ei niitä hyviä muistoja taida olla ollenkaan.

TR: Näin oli. Oli kuponki, siinä se kalkkeripaperi joka teki veikkaajalle jäävän kopion. Muistan myös tapauksia joissa ihminen väitti että hänellä oli kaikki oikein mutta Veikkauksesta ei löytynyt alkuperäistä kuponkia.

Pyssymies: Muistelenpa että intissäkin – kauan aikaa sitten – munkit olivat vielä ihan hyviä.

Qroquius Kad: Tuo on muuten totta. Hilut eivät olisi jääneet lojumaan. Mutta saattaa vielä tulla aika jolloin ne hilutkin poimitaan tarkasti talteen.

Ano: Totta. Ja tuloksena on aina vain kermaperseisempiä mukuloita.

Sepi: Minullakin oli vielä kansakoulussa opettajina joitain sotaveteraaneja. Heillä oli kyllä valtuudetkin mutta eivät he niitä edes tarvinneet. Karisma riitti.

Tapsa vaan: Olen sataprosenttisesti samaa mieltä.

Huru-ukko & Qroquius Kad: Muistelenpa että ne kotona tehdyt samanlaiset rengasmunkit olivat ihan sitä ykköstä. Tietysti pienissä erissä tehty on yleensäkin parempaa kuin massakeittiön tuotteet. Ja niille kaikkien vanhojen tapojen alasrepijöille en minäkään mitään lyckaa toivota.

Anonyymi kirjoitti...

Ilmainen mainos: Pomadamunkki, berliininmunkki, herkkumunkki, gluteeniton ja maukas. Valmistaja Ilona leipomo Lempäälässä, Vikinkujalla. Hilloa on ja sokeria päälisessä. Ja taikina EI ole tavanomainen gluteeniton taikina, siis mauton pöperö, ei, vaan maukas kuin vehnätaikina.

Herkku vuosien takaa maultaan.


Pyssymies

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

"Eikös muuten 70-kuvulla vielä kun pelasi lottoa niin piti täyttää se kuponki omalla nimellä ja osoitteella? Oli tapauksia että joku oli voittanut mutta ei saanut rahaa koska oli tekaistu nimi."

Muistelen, että vielä 80-90 lukujen vaihteeessa piti tehdä tuota?
Lautantai-loton palautuspäivä oli keskiviikko, niin kuponki saattoi ehtiä veikkauksen pääkonttoriin ennen arvontaa, tai jotain.

Mutta vuodenvaihteessa 22-23 taitaa muuttuakin niin, että edes kioskilla ei voi tehdä lottoa ilman tunnistautumista.
Niin se kehitys kehittyy...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Laitetaanpa mainos julkaisuun.

VNV: Noin taisi olla jopa aika lähelle vuosituhanteen vaihdetta. Tuosta lottouudistuksesta en tiennytkään. Tosin eipä ole tullut viime aikoina lotottua. Mutta se valvonnan määrä vaan lisääntyy joka asiassa.

Anonyymi kirjoitti...

Yhteen aikaan, taisi olla 1980-luvulla, lottokuponkiin voitiin merkitä vaihtoehtoisesti joko nimi ja osoite tai sitten pankkitilin numero. Jos siihen merkitsi nimen ja osoitteen, mahdollisesta voitosta tiedotettiin postitse kotiin. (Tiedän sen kokemuksesta, sillä vaikka päävoitto tietysti jäikin haaveiksi, parinkymmenen markan pikkuvoittoja sen sijaan joskus tuli.) Sen sijaan jos siihen oli merkitty pankkitilin numero, Veikkauksen virkailijat tilittivät mahdolliset voitot siihen merkitylle tilille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. En muista, että kukaan tuttuni olisi laittanut kuponkiin tilinumeroa mutta en epäile. Minähän olen muuten sen verran vanha että olen aikanaan ehtinyt pelata tasapeliveikkaustakin. Se taisi loppua joskus 1980-luvun alussa.

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys, onhan tämä mukava lukea muiden kokemuksia ja muistoja lapsuudesta. Kovasti ovat samanlaisia kuin omani. Esim. aika monet lumipesut tuli pikkupoikana saatua ja annettua koulun pihalla. Nyt varmaan kutsuttaisiin vanhemmat keskustelemaan koulukiusaamisesta jos saman joku erehtyisi tekemään. Meillä se oli aina reilu peli; jos pesi muita niin oli myös vapaasti muiden kohdennettavissa. Ne jotka eivät halunneet osallistua saivat tehdä jotain muuta. En sitten tiedä onko tuollainen (yhteisillä säännöillä leikkiminen) yleensäkään enää mahdollista, vai onko touhu noin yleensä muuttunut enemmän kiusaamisen suuntaan. Mutta kovasti pumpulista on nykymeno kun omiin lapsuusaikoihin pienessä maalaiskunnassa vertaa.

Ja kun munkeista ja muista lapsuuden herkuista puhutaan, niin täytyy mummovainaan paistamat letut ja oikein makea mustikkapiirakka nostaa esiin. Kyllä oli mukava pikkupojan kyläillä mummolassa kun sai juosta päivät ulkona serkkujen kanssa ja kahvitustebn yhteydessä oli sitten edellä mainitut herkut pöydässä. Lettujen, munkkien yms. päälle sentään nykymukulatkin vielä ymmärtävät.

t.Puupääukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Puupääukko ja kiitos mukavista jaetuista muistoista. Noista lumihommista tuli mieleen juttu jota harrastettiiin porukalla, ei koulussa vaan vapaa-ajalla. Sen nimi oli ”teloitus”. Yksi porukasta meni seinää vasten naama seinää päin ja toiset alkoivat heitellä lumipalloja. Idea ei ollut osua siihen ”teloitettavaan” vaan nimenomaan siihen ympärille mahdollisimman lähelle. Tarpeeksi kun oltiin heitetty, niin seinään jäi lumen ympäröimä ihmiskuvio. Varmaan tällainenkin peli olisi nykyisin lööppitavaraa. Lapse leikkii teloitusta. Onko äärioikeisto opettanut niille tämän?

Swill bucket kirjoitti...

Nyt on muuten budjettisuunnittelu käynnissä. Sen huomaa siitä, että taas löytyy radikalisoituineita kanta-astujalapsia otsikoissa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Swill bucket. Meinasitko sitä uutista jossa puhuttiin jotain hitler-tervehdystä tehneistä nuorista ja tehtiin johtopäätös että äärioikeisto värvää nuoria. En ole oikein muita nähnyt ja tuokin meni melkein ohi.