tiistai 4. lokakuuta 2022

VALKOISTA KOHINAA KENTÄLTÄ

Niin kuin lukija tietää, on poliisin kenttäkokemuksen ja toisaalta poliittisen valtakoneiston uskomusten välillä noin Grand Canyonin syvyinen kuilu eikä valtakoneisto halua kuulla utopian vastaista kokemuksen ääntä. Hyvä että ääntä silti on olemassa ja tuoreimpana sitä käytti Suomen poliisijärjestöjen liiton puheenjohtaja Jonne Rinne. Asiasta kertovassa uutisoinnissa on varsin herättävä otsikko:

Suomen poliisin järjestöpomo vaatii: Hallituksen täytyy herätä jengirikollisuuden kasvuun – ”Olemme Ruotsin tiellä”

Ja jatko on sellaista mikä ei sinänsä ole lukijalle mikään yllätys. Otteita:

Rinne kertoo, että Suomessa toimii 11 katujengiä pääkaupunkiseudulla ja Turussa. Jäseniä niissä noin 200. Rinteen mukaan yli 90 prosenttia jäsenistä on täysikäisiä ja 95 prosenttia heistä nimen ja etnisyyden perusteella ulkomaalaistaustaisia.

Järjestäytyneitä rikollisryhmiä arvellaan Suomessa olevan noin 90. Niihin liittyviä rikosilmoituksia on tehty kuluvana vuonna 200. Suurin osa ryhmien rikoksista on pahoinpitelyrikoksia. Niihin liittyvät usein myös huumeet, väkivalta sekä laittomat ampuma-aseet ja teräaseet.

Uutinen muistutti myös mikä se Ruotsin tie on:

Ruotsissa on kuollut ampumistapauksissa jo 48 ihmistä tänä vuonna, ja vuotta on vielä kuukausia jäljellä. Edellinen kuolonuhriennätys oli vuodelta 2020, jolloin kuolonuhrien määrä oli koko vuonna 47. Viime vuonna uhriluku oli 45.

Rinne maintsee myös viranomaisten yhteydenpito-ongelmista jotka tunnetaan myös lastensuojelun puolella:

Poliisin on vaikea valvoa, kun ulkoiset tunnusmerkit puuttuvat. Myös etninen profilointi on kiellettyä. Poliisi ei voi kertoa esimerkiksi kouluille oppilaan kuulumisesta jengeihin.

Mies puhuu järkeä. Mutta valitettavasti hän tekee taktisen virheen mainitsemalla seuraavan:

Ongelman ratkaisussa Rinne pitää tärkeimpänä asiana maahanmuuttajien integroitumista Suomeen ja maamme demokratian ja parlamentarismin omaksumista.

– Kielen oppiminen on tärkeää, mutta niin on myös yhteiskunnan ja demokratian toimintatapojen omaksuminen, Rinne sanoo.

Eli se tärkein asia on sitä, mitä on totaalisesti epäonnistuen tarjottu jo viimeiset kolmekymmentä vuotta. Mutta mihinkäs asiaan arvelitte valtakoneiston kiinnittävän huomiota? Jep. Juuri tuohon viimeiseen. Kaikki muu – varsinaista ongelmaa käsittelevä asia – olikin sitten jälleen kerran vain kentältä kuuluvaa valkoista kohinaa.

Ja koska kohina on vain hälyääntä, ei siitä tarvitse välittää. Jos siitä välittäisi, tunnustaisi samalla että tulipa luotua hirviö. Ja vaikka oli huomannut sen hirviöksi niin kielletään sen olemassaolo.


25 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jonnelta petti kantti viime hetkellä ja tuli tehtyä ratkaiseva virhe. Näin käy monella jonnella valitettavan usein. Rimakauhu iskee. Tajuntaan iskee Hutisalon jäätävä olemus. Siihen asti kaikki tuntuikin yllättävän , suorastaan pelottavan helpolta.

Tapsa vaan

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tapsa vaan. Hyvin mahdollista.

Toinen professori kirjoitti...

Jos Raija Toiviainen olisi edelleen virassaan, hän varmaan nostaisi syytteen Rinnettä vastaan.

Muuten, Sebastian Tynkkynen sai vastikään tuomion, kun hän oli syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. En ole tarkkaan perehtynyt asiaan, mutta luultavasti kyseessä on yleistäminen. Siis se, että jonkin kansanryhmän väitetään yleisesti syyllistyvän esimerkiksi raiskauksiin, vaikka selvästi kyseisessä kansanryhmässä on useita henkilöitä, jotka eivät ole raiskaukseen syyllisiä.

Seppo Oikkonen kirjoitti...

Kuinkahan monta kertaa ihmisyyden perustotuuksia pitäisi toistaa, ennen kuin poliitikkojen, journalistien ja juristeristien valtava "jäljestätulevien lauma" alkaisi ymmärtää, ettei hullun humanismin ja sokean suvaitsevuuden ideologioilla ja ohjelmilla ratkaista kulttuurisen yhteensopivuuden ongelmia.

Siis ettei siitä, että kaikilla on "ihmisarvo", mitenkään seuraa se, että kaikki "kulttuurit" sopeutuisivat keskenään.

Etteivät niin sanotut "kultuurit" ole pelkästään keskenään sopeutumattomia, vaan niin erilaisia, että ne ovat pohjimmiltaan jopa yhteismitattomia. Että ne voivat esimerkiksi olla sosiodynaamisesti moraaliperustaltaan aivan erisuuntaisia -- kehittymättömissä yhteisöissä sosiaalisen sisoksen ylläpitäminen vaatii yhdenmukaisuuden painetta ja normimoraalia, ja mitä enemmän "moniarvoinen" yhteiskunta tällaista kulttuuria suvaitsee ja sietää, sitä vahvempia projektiivisia viholliskuvia tuo normimoraalinen kulttuuri tarvitsee omaa ominaislaatuaan ylläpitääkseen.

Kuten olen tuhannesti jo kirjoittanut, "kansanryhmää vastaan kiihottamista" ja "uskonrauhan rikkomista" koskevia lakeja pitäisi viranomaisten lakata noudattamasta ihan jo siltä pohjalta, että ne itse asiassa ovat kaiken "ihmisyyden" totaalista väärinymmärtämistä. Niissä tosiasiassa kielletään sosiologia autonomisena tiedonalana, ja kuvitellaan, että yksilötunnoista voidaan suoraan johtaa se mikä on yhteiskunnalle eduksi.

Ihminen on lajityypilliesti, lähtökohtaisesti ja olemuksellisesti sosiaalinen laumaeläin, joka on selviytynyt ja selviytyy, jos ylimalkaan selviytyy, olemassaolon taistelussa vain yhteisöinä, ei toisiaan vastaan taistelevina yksilöinä. Jos emme ymmärrä sitä perustavanlaatuista roolia, joka yhteisvoimilla ja yhteisöominaisuuksilla on, kaikki "ihmisyys" meissä on tuomittu hajoamaan.

Sosiologian alkeet ... hohoi, arvoisat akateemikot ja muut naurettavat hovinarrit. Yksilöt tekevät joukossa tekoja joita yksikään yksilö ei yksin tekisi. Ja silti olemme kirjoittaneet itsellemme lakipykäliä, joissa yksilö ja ryhmä samaistetaan.

Anonyymi kirjoitti...

"Yhteiskunnan ja demokratian toimintatapojen omaksuminen..." Missä haavemaailmassa tällaista suustaan päästävät elävät? Jos ei omaksu, vaan jatkaa loisena tai rikollisena elämistä, niin kysymys kuuluukin, että mitä sitten? Ei kai sitten yhtään mitään? Onko nyt ihan pakko taas meilläkin toistaa kaikki Ruotsin tekemät virheet kun ottaa oppia vaikkapa Tanskasta? Ei tässä diskuteeraminen ja pullahalit auta.

Sebastian Tynkkynen sai ymmärtääkseni tuomion siitä, että hän oli julkaissut netissä taannoisen Oulun tyttöjen raiskausaallon aikana kansalaisilta saamiaan kirjeitä ja sähköposteja. Kansan ääni ei olisi saanut tulla julkisuuteen tässä demokratian ja sananvapauden mallimaassa.

Tavallisilla kansalaisilla voi olla kuitenkin sitä kuuluisaa maalaisjärkeä enenmmän kuin päättäjillä. Mitä mieltä olette esimerkiksi siitä, että hallitus vetkutteli itärajan sulkemista viimeiseen asti ja sai aikaan mm. tilanteen, että nyt samassa vastaanottoyksikössä saattaa olla maijoitettuna venäläisiä sotilaskarkureita ja ukrainalaisia naisia ja lapsia?

Rouva Ano

Ha-nostri kirjoitti...

Asun maahanmuuttajavaltaisella alueella ja eipä ole näkynyt intialaisia tai kiinalaisia tai vietnamilaisia missään jengeissä. Se, että jengit luokitellaan maahanmuuttajataustaisiksi on puhdasta hämäystä. Tarkka luokittelu on, että jengeissä on islamilaista paskasakkia höystettynä epämääräisillä afrikkalaisilla.

Ekku kirjoitti...

On muuten yksi etnisen profiloinnin muoto, mikä ottaa suvakkeja kovasti päähän ja toistaiseksi siihen ei ole voinut mitenkään puuttua. Huvittavin seikka siinä on, että ne ovat itse syyllisiä koko ilmiön syntyyn.

Taksitolpalla asiakkaista iso osa tekee kuskista tätä profilointia. On ollut hämmentävää huomata, että ruma valkonaama on kerrankin valttia.
Perustelu on myös aina sama. Valkoinen nahka on kuulemma yleensä merkki edes jonkin tasoisesta ammattitaidosta.

Anonyymi kirjoitti...

Monikulttuurisuuden auvoa: Kantasuomalainen poikani on kohdannut rasismia useamman kerran. Esim. musta varusmies tokaisi hänet nähdessään, että tuollaiset pitäisi tappaa. Ehkä syynä oli kiltin poikani pitämässä kaljussa. Toinen esimerkki: Ruokajonossa ollessaan mahdollisesti(?) ukrainalaisten välissä viereen ajoi auto, josta mahdollisesti tummat (?) muslimimiehet tuijottivat pitkään poikaani ja yksi heistä näytti pojalleni keskisormea. Tavallinen suomalainen odottaa vain tasavertaista kohtelua kaikille. Luottamus on ansaittava. Muuten ruokajonoista: Tv-ohjelmassa oli tämä. Tulijoille selitettiin vastaanottokeskuksessa 2015, että suomalaiset rakastavat jonoja.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Toiselle professorille, Seppo Oikkoselle, Rouva Anolle, Ha-nostrille, Ekulle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Toinen professori: Tulee tuosta väkisinkin mieleen se Lootin kysymys Jumalalta että säästätkö Sodoman ja Gomorran jos sieltä löytyy yksikin synnitön.

Seppo: Sanotaan, että viimeisen kolmekymmenen vuoden aikana vallassa olleet eivät ymmärrä eivätkä haluakaan ymmärtää.

Rouva Ano: Hyviä huomioita taas kerran ja sana ”haavemaailma” kuvaa poliittista valtakoneistoa erinomaisesti. On vaan niin että meitäkin vaaditaan elämään sen haavemaailman mukaisesti. Se tavallisten kansalaisten maalaisjäjen pitäisi vaan muuttua lihaksi siellä äänestyskopilla.

Ha-nostri: Itse asiassa vietnamilaisista minulla on vähän toisenlaisiakin kokemuksia mutta pääosin tuo on juuri noin.

Ekku: Piru vie, tuo on totta. Koskahan viranomaiset puuttuvat tähän rasistiseen etniseen profilointiin?

Ano: Afrikkalaisilla rasismi on oikein hyvin hallussa. Paska juttu etteivät kapiaiset tai toiset varusveijarit ole tuohon puuttuneet.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tilanne lienee pahenemassa, kun valvontakameroiden kuvien julkaisuaika on enää vain 1 viikon verran?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b63824f2-fb6f-44b0-bcb7-54a8b9441489
https://poliisi.fi/-/poliisi-pyytaa-havaintoja-espoon-suvelassa-tapahtuneesta-valikohtauksesta

Joku olkalaukkuilijahan taisi taannoin Helsingin rautatieasemalla ihan hengiltä jonkun saada.

QroquiusKad kirjoitti...

Jonne yritti ajaa kaksilla rattailla.

Yhtäältä hänen on tuotava esiin johtamansa ammattiliiton jäsenten kentältä yhä uudelleen raportoima työympäristön hälyttävästi jatkuva heikentyminen, joka koskettaa koko valtiota kun se ammattikunta on poliisi.

Toisaalta hänen täytyy itsekin poliisina toimia ylimmän poliisijohdon eli viime kädessä sisäministeriön käskyjen ja suuntaviivojen mukaan.
Tuo oli sitten lopputulos.

Mitä tulee neekerivarusmiehen rasistiseen öyhötykseen, on vaikea kuvitella miten kapiaiset saati toiset varusveijarit siihen voisivat puuttua?
Kapiaiset löytäisivät itsensä äkkiä siviilistä, suljettuina yksityisen turvallisuusalan ulkopuolelle.

Varusveijarit puolestaan saisivat luultavasti hekin lähteä saman tien työnhakuun kourassaan Punaiset Paperit, joiden perusteeksi on ilmoitettu Rassismi!!
Ei mikään erityisen hyvä suositus nyky-yhteiskunnassa, jossa neekerit ja ählämit on kohotettu liki jumalaiseen asemaan monikulttuuriuskonnon palvontakohteina.

Samaan aikana puhutaan sitten integroitumisesta.
Miksi nuo edes haluaisivat integroitua pois palvotusta asemastaan kaiken yläpuolella?
Aivan kaiken, sanoi hilpeä Huti-Maisa.

Veikko kirjoitti...

Ruotsi on rikkaampi maa, joka on ihan varmasti kokeillut kaikki mahdolliset keinot maahanmuuttajien kotouttamiseen ja rikollisuuden vähentämiseen.

Länsimainen
yhteiskunta ei pysty vastaamaan maahanmuuttajien rikollisuuden haasteeseen. On ihan turha kuvitella Suomen keksivän jotain ratkaisua, jota Ruotsi ei olisi kokeillut.

Oikeastaan Ruotsin mallista ei ole vielä kokeiltu yksityisiä kouluja tai aidattuja asuinalueita omine vartijoineen. Eli eristäydytään omille alueille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Qroquius Kadille ja Veikolle & kiitos kommenteistanne.

VNV: Joo, tätähän voi sanoa suorastaan kiirehtimiseksi.

Qroquius Kad: Kaksilla rattailla joo ja se sitten vesittikin lausunnosta aika paljon. En muuten sinänsä usko että mainitsemasi käytäntö olisi sotavaltiolla vielä ihan automaatio. Varmaksi en tietysti tiedä.

Veikko: Olet oikeassa. Ja eiköhän ne aidatut alueet ilmesty pian tännekin.

Anonyymi kirjoitti...

Rakas Rouva Ano, tämä pikku ongelmahan ratkaistaan sillä, että vastaanottokeskuksissa ukrainalaiset naiset ja lapset integroituvat venäläisiin sotilaskarkureihin, niihin oikeisiin uhreihin. Paha on mieli Igorilla rakasta kotomaata jättää mutta kun se perkeleen Ukraina ja länsi.

Jos nyt lopetetettaisiin tuon sanan integraatio/-oitumien käyttö ja ruvettaisiin käyttämään ihan suomenkielisiä sanoja jotka selventäisivät tilannetta. Sopeutuminen ja sopeuttaminen, kaksi ihan eri asiaa. Sopeuttaminen on ihan helvetin kallista ja tulokset surkeat, sopeutuminen on yksilön omalla vastuulla. Aikaisemmin oli tyly tuomio: sopeudu tai mene sinne missä sopeudut paremmin. Nyt ilmeisesti meitä sopeudetaan. Tai ainakin maksamme.

Sisäministerimme koulutus on filosoafian maisteri, pääaineenaan biologia. Voiko kukaan järjellä varustettu ihminen kuvitella että hänellä olisi mknkäänlaista kykyä hallita Suomen turvallisuutta. Ai niin, onhan siinä jämerä Kaikkonenkin apuna. Puhmattakaan Suomen infrasta vastuussa olevasta tv-tutusta. Jos Suomi tässä tilanteesqa jotain tarvitsee, liikeneministeriä jolla on teatteriohjaajan koulutus. Osaa sitten tämänkin teatterin oikeaan suuntaan.

Kiitän Ykää siitä, että hän jaksaa pitää esillä näitä ongelmia jotka tuskin kotikontujansa rassaavat. En usko, että siellä on taposia, mikkosia, ohisaloja, 468 räppäriä ja muita jotka tekevät stadista täysin sietämättömän paikan. Luin juuri jutun itä-Helsingin koulusta: ihanampaa paikkaa ei olekaan! Meillä on 56 % maahamuuttajia, ei mitään ongelmia mutta tarvitsemme nyt pikaisesti positiivisen diskriminaation rahaa ja koska Nasimakin sanoi. Koulun johtajan mukaan ei koskaan mitään ongelmia. Mihin helvettiin sitä fyrkkaa taas tarvitaan? Potkupalloihin?
tira+

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Off-Topic,
mutta kuinka nais-, lapsi-, nuoriso-, vähävarais- ja kantasuomalaisvihamielisiä nämä yhteiskunnan syöttiläät voivatkaan olla:

https://yle.fi/uutiset/3-12646907

Anonyymi kirjoitti...

Etnistä taustaa ei noissa rikoksissa saa mainita koska se olisi kiihottamista kansanryhmää vastaan. Lakia tuosta kiihotuksesta pitäisi Toiviaisen mukaan tarkentaa. Tietäisi paremmin mikä on kiihotusta. Jos olisin toimittelija, pyytäisin lainsäätäjiä tarkentamaan mikä on "kansanryhmä".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys tira+:lle, Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

tira+: Yhtä lailla sanahirviö on kotouttaminen mutta noista termeistä pitäisi siirtyä termiin karkottaminen. Se sopeutuminen kun ei onnistu. Siitä on nyt 30 vuoden kokemus meilläkin ja jos se ei riitä niin voi käydä katsomassa Ruotsia. Tuo, mitä puhuit ministereistä ja heidän osaamisestaan on totta ja siihenhän taas tiivistyy termi politiikka. Asioista mitään tietämätön voi olla asian suurin päättäjä. Tyyliin sivari puolustusministerinä.

Ja joo, meillä selkosilla ei ole noita haittatekijöitä. Mutta totta kai noita pitää nostaa esille. Helsingissä on kuitenkin paljon järkeviä ja asiallisia ihmisiä ja on väärin, että heitä kyykytetään. Ja tällä ilmiöllä kun on tapana levitä.

VNV: Eipä näkynyt leikkauslistalla maahanmuuttoteollista kompleksia eikä kehitysapua. Eikä myöskään puuttumista akateemisiin suojatyötekijöihin. Se asumistuki sinänsä kyllä vääristää asuntomarkkinoita.

Ano: Ja tuo asiahan on aiheuttanut naurettavia tilanteita. Kas kun joku afrikkalainen on tehnyt väkivaltarikoksen ja poliisi tutkii vain afrikkalaisen näköisiä niin tiedostavaisto on rääkynyt etnisestä profiloinnista.

Anonyymi kirjoitti...

Rasistinen iltalehti julkaisi rasistisen poliisin rasistisen kuvan.

Iltalehden uutinen: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b63824f2-fb6f-44b0-bcb7-54a8b9441489 - Uutisessa kuvaillaan eysittyä epäiltyä "Epäillyllä miehellä on tummat hiukset, hän on 180–185 cm pitkä ja vartaloltaan hoikkarakenteinen. Hänellä oli tekohetkellä yllään musta takki, siniset farkut, mustat lenkkarit ja musta olkalaukku." Mutta mutta, tärkein ja silmäänpistivin tuntomerkki jätetään kertomatta, tekijä on MUSTAihoinen, onko oikea neekeri vai vaan murjaani tai somali, sillä ei ole väliä. Mutta sillä on, että tämä hemmo ei ole pätkääkään naapurin Matin tai edes Igorin näköinen. Vaan MUSTA.

Tuo sanallinen kuvailu on yhtä järkevä kuin kuvailisin kadoksiin joutunutta Lady of the Housea "kadonnut henkilö on noin 150 cm pitkä, vartaloltaan normaalirakenteinen, hänellä on tummat hiukset, yllään sininen takki, mustat housut ja kengät." Ja sitten jättäisin kertomatta, että etsitty on nainen.

Toki poliisin sitten pitää pysäyttää ja tuoda näytille Jonne 13v, voihan tämä olla etsitty henkilö. Olishan se epistä semmonen sukupuoen mukainen profilointi.

Pyssymies

QroquiusKad kirjoitti...

Ylempänä kun YLEnantoon linkattiin tässäpä toinen, jossa maahantunkeutuneita seksuaalirikollisia terapoiva seksuaaliteraputitar Tiina Alakärppä kertoo työstään ja työstettävistään:

https://yle.fi/uutiset/3-12646954

Kyllä tuosta saa hieman sellaisen kuvan, että touhu on turhaa ja terapoiduista voi olla varma, että tulevat kohta takaisin;
eiväthän nuo ymmärrä tehneensä mitään väärää.

Se oli Allahin tahto ja länsihuoran oma syy;
tekijähän tässä on uhri kun on joutunut linnaan syyttä suotta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Pyssymiehelle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Pyssymies: Käsittääkseni poliisilla on niin ankara kielto etnisestä profiloinnista että sen myötä päädytään sitten tuollaisiin naurettavuuksiin.

Qroquius Kad: Kieltämättä käy hieman sääliksi tuota naista. Kun hän kaikesta huolimatta taitaa uskoa asiaansa.

Anonyymi kirjoitti...

2009 vaimoni raiskattiin tyrmäystippojen avulla. Kyseessä olivat tummempaa pigmenttiä omaavat. Valtamedia on jopa kirjoittanut siitä, että naiset ovat vaarassa. Tämä uutinen/ kirjoittelu on noin 30 vuotta myöhässä. Ne jotka ovat näiden rikastajien uhreiksi joutuneet, vaietaan. Uhkailuna on cancelointi. Eli ole hiljaa, tai menetät työpaikkasi tms. Ihan totta. Kun esim suurta julkisuutta saanut Kaivopuiston tappo sai otsikoita, mitä kuvittelette tavallisen apteekkityöntekijän osalta? Ei kiinnosta. Tämä siis 2009.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Olet oikeassa. Ei tässä oikein voi muuta kuin toivottaa teille voimia eloon.

Anonyymi kirjoitti...

Olisko riittävän lämpimät: Palakoon Gripenin jälkipottimen tulessa?
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Hupsista keikkaa. Tämä oli tarkoitettu tuohon taksijuttuun...
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Huru-ukko. Okke.