torstai 14. tammikuuta 2010

LYHYESTI VOIMASTA JA KUNNIASTA

Aina valppaan Mediaseurannan kautta törmäsin uutiseen, jonka mukaan ns. ”kunniaväkivalta” koskettaa jo suomalaisia naisia. Kulttuuriamme suuresti rikastuttavista piireistä tulleet miehet ovat kohdelleet suomalaisia naisia kuin koiraa. Varsinainen yllätyshän tämä ei tietysti ole.

Uskoisinpa että näiden naisiaan ”kulttuurisidonnaisesti” pieksävien tyyppien ego on varsin pieni, ja sitä pitää ruokkia väärillä tavoilla. Verrataan heitä vaikkapa Perskeleeseen, Lötjöseen, Kutvoseen, Pöntiseen ja Pätiseen. Me olemme miehiä. Meillä on leveät hartiat. Voimaakin löytyy, ja kunniantuntoa. Meidän egoamme ruokkii aivan valtavasti se, että rouvat Perskeles, Lötjönen, Kutvonen, Pöntinen ja Pätinen elävät meidän kanssamme ihan omasta tahdostaan, ilman suvun määräystä tai väkivallan pelosta. Ja vielä tykkäävät elää. Olemme oppineet myös sen reseptin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan, joten kun vaimon kanssa elää ihmisiksi, niin vaimokin elää niin.

Ristiriidoissa on tullut jopa opittua silloin tällöin katselemaan peiliin, eikä heittelemään happoa muijan naamalle.

Kunniaväkivaltaankin olemme kyllä valmiita. Jos vaimoja tai läheisiä uhataan, niin uhkaajalta voi repiä pään irti. Tai kuolla yrittäessään.

Vaimotkin ovat tyytyväisiä meihin tavallisiin suomalaisiin karvaperseörkkeihin. Eivät he kaipaa, että menemme jollekin mieskurssille etsimään sisäistä simpukkaamme.

Miehisyyden, voiman ja kunnian tunne tulee rakkaudesta, luottamuksesta ja siitä, että on turvallinen omalle rakkaalleen. Tämä on meidän tapamme. Se on se oikea tapa. Ainoa oikea. Alistamisen tavalle löytyy puolustajia, ja ihme kyllä juuri feministipiireissä. En jaksa miettiä, kuinka heidän logiikkansa toimii ja millä perusteella. En minä oikein ymmärrä singulariteettiäkään, mutta tajuan, että se on minua mahtavampi luonnonvoima.

Vihatkoot meitä kaikessa rauhassa. Onhan meillä vielä niitä pelottavia laillisia aseitakin. Vaan meidän suomalaisissa perheissämme rakastetaan. Rienaavan häpeämättä.

13 kommenttia:

Jukka kirjoitti...

Tietoa kaivataan.

Jokaisen miehen pitää kertoa ainakin omalle tyttärelleen, mitä monikultturismi ja monirotuisuus noin käytännössä tarkoittaa.

Kouluissa asiasta ei puhutu, mediassa asiasta ei puhuta, suomalaiset naisministerit ja muut naispuoliset huippupoliitkot eivät asiaa autistin aivoillaan edes käsitä.

octavius1 kirjoitti...

Olipa upea ja julman kolkko kirjoitus. Jotenkin tuli mieleen 25 asteen pakkanen, pohjoisviima, talviverkkojen nosto ja verkon tuhannen solmuun kiertäneen mateen irroittaminen paljain käsin.

Jos siinä ei olisi sanaa 'karvaperseörkki', sen voisi nostaa Jylhän runojen rinnalle suoraan muiden kansalliseeposten joukkoon.

Voimia uudelle vuodelle!.

Kullervo Kalervonpoika kirjoitti...

Juttuhan menee siten kuin äitivainaja vaimolleni (miniälleen) sanoi häissämme:

Muista se, että mies on perheeen pää. Mutta muista myös se, että vaimo on se niska, joka sen pään kääntää

Näillä on pärjätty yli 2o vuotta ilman väkivaltaa.

Pete kirjoitti...

Jäin tuosta YLE:n uutisesta ihmettelemään, että miten kunniaväkivalta eroaa parisuhdeväkivallasta ja miksi ne pitäisi erottaa toisistaan? Väkivalta on väkivaltaa.
Onneksi vielä oma kokemus tuttavapiiristäni on se, että naisten- ja lastenhakkaajia ei erityisemmin arvosteta, enkä usko että siinä asiassa on kansallisuudella mitään tekoa. Mulkku on mulkku vaikka mikä olisi.
Kiitokset Ykälle myös kotimaisen karvaperseäijän tunne-elämän tulkinnasta. Ei ole äijä välttämättä kova lässyttämään, mutta eipä ole myöskään mulkku.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille.

Jukka: Olet oikeassa. Näin pitäisi tehdä, vaikka se jonkun mielestä kuinka ennakkoluuloisuutta olisi. Parempi vara kuin vahinko. Ja pojille pitäisi myös selittää, että jonkun yliopistossa vaahtoavan naistutkijan juttuja ei pidä ottaa tosissaan. Suurin osa pojista sen kyllä muutenkin ymmärtää.

Octavius: Vertauksesi kyllä hivelevät tätä huitsinnevadalaista karvaperseörkkiä. Kiitos.

Kullervo: Vanhojen vaimojen jutuissa on aina ollut taattua viisautta. Ihmettelen vaan sitä, että minkähänlaisia viisauksia nykyinen pississukupolvi aikanaan jakaa seuraaville sukupolville. Toivotaan, että nekin aikanaan viisastuvat.

Pete: Samanlaisia ovat tuttavapiirimme. Heikomman hakkaajat ovat paskiaisia, eikä niitä todellakaan arvosteta.

Voimia eloon, ja rakastakaa niin merkeleesti.

lapinleuku kirjoitti...

Jumatsuikka Ykä! Yhdyn edellisiin kommentoijiin. Julmetun upea kirjoitus jonka postasin heti vaimolle! :)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lapinleulle ja suuri kiitos. Uskoisin, että 95% suomalaisista miehistä ajattelee näin. Pidähän leuku terävänä.

Jumalanpilkasta vankeutta kirjoitti...

Herätys: Suomessa halutaan harjoittaa noitavainojen uudelleen henkiinherättämisriittejä ns. jumalanpilkkatuomioilla

Erityisesti epäilyttää mika illmanin ja Korkeimman oikeuden eurooppalaisen lain ja sananvapauden kunnioittamattomuus:

http://blasphemy.ie/2009/05/30/european-lawyers-oppose-blasphemy-laws/

May 30, 2009
European Lawyers Oppose Blasphemy Laws
Filed under: Council of Europe, Irish Constitution, Irish Law — Michael Nugent @ 1:07 am

Justice Minister Dermot Ahern says that he is forced to revive the crime of blasphemy because of legal advice from the Attorney General. But independent legal advisors to the Council of Europe have advised that the offence of blasphemy should be abolished throughout Europe, in a report co-written by the Director General of the Irish Office of the Attorney General.

hannes kirjoitti...

Sinä se taasen osasit kiteyttää sen kaiken tarpeellisen.

Kiitos.

Anonyymi kirjoitti...

mita olin etsimassa, kiitos

Marko kirjoitti...

Kyllä. Ja niin totta. Tämä pääsi meirän tuvan seinälle samoin tein.

Kiitoksia perskeleelle siitä että jaksat ottaa kantaa asioihin. blogiasi on ilo seurata.

Marko kirjoitti...

Kyllä. Ja niin totta. Tämä pääsi meirän tuvan seinälle samoin tein.

Kiitoksia perskeleelle siitä että jaksat ottaa kantaa asioihin. blogiasi on ilo seurata.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille ja voimia eloon.