JOTAIN IHAN MUUTA XLVII

Eli pikku-Ykä ja Kekkoslovakian autokatsaus

Koska on selvää että nykyinen vallitseva tilanne on kaiken kaikkiaan synkkää jynkytystä niin meikäläisenkin tarvitsee välillä keskittyä kevyempiin ja epäpoliittisempiin asioihin eli johonkin ihan muuhun. Tällä kertaa keskitytään autoihin, tarkemmin sanottuna niihin autoihin mitä pikku-Ykä muistaa noin suurinpiirtein 1960-luvun lopusta vähän 1970-luvun puolenvälin jälkeen. Silloisissa autoissa oli se hyvä puoli että vaikka ne eivät varmaankaan olleet teknisesti niin hyviä kuin nykyiset niin niissä oli kuitenkin ilme. Kaikki automerkit erotti toisistaan oikein hyvin toisin kuin nykyisissä samoissa tuulitunneleissa suunnitelluissa autoissa jotka erottaa toisistaan vain jos sattuu näkemään logon. Aloitetaan muistelu henkilöautoista ja muistutetaan autofanaatikkoja että tässä toimitaan vain sen varassa mitä iso-Ykä muistaa pikku-Ykän lapsuudenvuosista ja se ei välttämättä ole kovin paljon.

Pikku-Ykä ehti syntyä sen jälkeen kun Suomessa vallinnut sodanjälkeinen autosäännöstely oli päättynyt ja länsiautojakin oli jo tarjolla. Vähän aikaisemmin, eli joskus 1950-luvullahan säännöstelyn myötä ei ollut oikein tarjolla muuta kuin itärautaa mutta vielä 1970-luvun alussa se itärauta liikkui suurissa mitoissa maanteillämme jotka olivat silloin vielä – ainakin syrjemmällä eivätkä välttämättä niin syrjässäkään – sorateitä jotka kuivilla kesäkeleillä nostivat komean pölyn kun niillä ajettiin. Siispä tämä katsaus on hyvä aloittaa neuvostotuotannolla jonka aloittaa tietysti vanha kunnon – tosin nykysukupolvelle ehkä vieras – Mosse eli Moskvitsh 403:

Ja pannaanpa tähän samantien vanha mossemainos:

Luonnollisesti kyseinen Mosse ei ollut enää teillämme siihen Kekkoslovakian aikaan se yleisin auto eikä edes yleisin neuvostoauto. Mosseista yleisin oli siihen aikaan luonnollisesti uudempi malli Moskvitsh Elite:

Tietenkin siihen aikaan maanteillämme nähtiin myös vanha kunnon Volga:

Osta Volga, ota velka, kun Volga loppuu niin velka jää

Mutta ilman muuta maanteittemme kuningas niin 1970- kuin 1980-luvuilla oli Lada, joka oli pitkään Suomen yleisin auto:

Nykyisin jos näkee vastaantulevan vanhan pallosilmä-Lada 1200:n niin se herättää heti huomion ja mukavia nostalgisia ajatuksia. Mutta vielä 1980-luvun lopulla tuo kanttikertaakanttiauto oli yleisin maanteillämme nähty auto. Sitten kun Suuri ja Mahtava romahti, niin latukat ostettiin muutamassa vuodessa Venäjälle. Käsittääkseni. En minä niitten katoamista oikein muuten selitä. Ja tähän väliin sopiikin sitten latukkamainos:

Mutta mennäänpä sitten länsiautoihin. Perskeleen perheessä tutustuttiin ensimmäisenä italialaiseen autotuotantoon joista nostalgiamielessä kuuluisin on se Pompannappi eli Fiat 600:

Itsekin kyseistä koppakuoriaista joskus ajaneena voisin todeta, että vaikka kyseessä on übersympaattisen näköinen kottero niin kovin pitkäjalkaiselle kuskille sitä ei voi suositella ja muutenkaan se ei varsinainen matka-auto ollut. Italialaisista autoista Perskeleillä tutustuttiin myös sitten Fiat 850 Specialiin:

Fiat, petojen sukua, susi jo syntyessään

Luonnollisesti tuohon aikaan myös japanilaiset autot tekivät invaasiota Suomeen. Ne olivat suhteellisen halpoja ja sinänsä ihan vetokelpoisia vehkeitä tosin talvisin ne olivat varsin kylmiä. Se ensimmäinen kuuluisa auto oli tietysti ”Luupää” eli Datsun Bluebird:

Jonka jälkeen Suomen tiet valtasivat ne kaksi kuuluisaa japsia joista ensimmäinen oli totta kai Toyota Corolla jota esitellään tässä oikein mallitytön kanssa:

Pakko muuten sanoa, että toi minihame on mainio keksintö. Ainakin näin sovinistisesta näkökulmasta. Ja sitten takaisin itse asiaan. Varsin pientä ja ahdasta Corollahaan myytiin silloin aikanaan suhteellisen tilavana perheautona ja kyllähän Perskeleenkin perhe sen sellaiseksi mielsi. Kun ei isommastakaan tiennyt. Näistä ”riisimopoista” tai ”riisipusseista” se toinen yhtä kuuluisa ja vielä vähän pienempi oli tietysti Datsun 100 eli ”Amppeeri”:

Tämä oli hyvin monen 18-vuotta täyttäneen miehen auto silloin aikanaan ja sillä ajeltiin pillurallia vaihtelevalla eikä yleensä niin kovin hyvällä menestyksellä. Joskus 1980-luvun alussa ja siitä eteenpäin Datsuneita myytiinkin sitten nimellä Nissan ja syynä oli käsittääkseni se, että datsun meinasi japaninkielessä jonkun sorttista persnettoa. Sitten esitellään ensimmäinen auto jota mainostettiin joskus vuonna 1974 nimenomaan nuorisolle eli ”Timangi Toyota Tonni”:

Timangi Toyota Tonni… se kulkee kuomun alla… saat sen prätkää halvemmalla… mutta Toyota Tonnissa oli se ongelma ettei siihen mahtunut kuskin lisäksi kuin yksi kyytiläinen ja pillurallissahan määrä on tärkeintä. Jos kyydissä on neljä pimua yhden sijasta niin onnistumisen mahdollisuudet kasvavat eksponentiaalisesti. Näin ollen autosta ei tullut koskaan mitään kovin suurta myyntivalttia. Eikä siihen aikaan pappakaan betalade niin kovin mycket. Kun pappalla ei ollut ylimääräistä pengar. Siirrytäänpä sitten, kun ruotsinkieltä kerran puhuttiin tai edes yritettiin naapurimaamme Ruotsin autotarjontaan ja aloitetaan sympaattisesta läskinpalasta eli Saab 96:sta:

Läskinpalalle ominaista oli se, että siinä oli rattivaihteet. Itsekin tuota autoa joskus ajelin ja oppihan niihin, joskin otti se oman aikana. Kun sitä vaihdekeppiä tuli alkuun haettua sieltä missä se yleensä on mutta ysikuutosessa kun ei ollutkaan. Vähän varakkaampi väki sitten osteli Saab ysiysejä:

Joita voi sitten tässä hieman mainostaa:

Ja jos mennään sen ajan ruotsalaisten autojen ökyosastolle päädytään tietenkin Volvoon ja varakkaan perheen auto oli silloin totta kai Volvo 144:

Insinööriperheitten auto niin sanoakseni. Näistä ruotsalaisista autoista tuolta ajalta täytyy todeta, ettöä svedut tekivät kyllä muutamia uskomattoman tyylikkäitä klassikoita jotka kääntävät pään vielä tänäkin päivänä silloin harvoin kun tulevat vastaan. Ensimmäisenä tietysti Volvo Amazon:

Sekä Volvo Favorit:

Että Volvo Duett:

Ja olihan Volvolla tietysti vielä se kuuluisa Pyhimys-Volvo eli Volvo 1800:

Pyhimys-Volvon nimi tuli tietysti 1960-luvun tv-sarjasta ”Pyhimys”, jonka pääosassa näytteli heppu nimeltä Roger Moore joka myöhemmin tunnettiin James Bondina. Pikku-Ykä muistaa, että kyseinen sarja oli olemassa mutta ei muista ensimmäistäkään jaksoa. Sen sijaan seuraavan sarjan (ennen kuin Roger Moore muuttui Bondiksi) Ykäkin muistaa ja sen nimi oli ”Veijareita ja Pyhimyksiä” (The Persuaders) jossa Roger Mooren aisaparina näytteli Tony Curtis. Laitetaanpa välipalaksi sen sarjan tunnusmusiikki. Oma sukupolveni muistaa kyllä:

Siirrytäänpäs Ruotsista Saksaan. Siis silloiseen Länsi-Saksaan. Pikku-Ykän näkövinkkelistä niitä saksalaisia autoja ei ollut kovin paljoa, sillä esmes Bemarit ja Audit eivät jääneet mieleen eikä niitä Nyhtänköljässä niin paljon ollutkaan. Se tärkein sakemanni oli tietysti kuplavolkkari joita sitten puolestaan oli maa pullollaan

Volkkari, saksalaista laatutyötä. Yhdistetty jääkaappi ja kaasukammio.

Kyseinen kupla oli pikku-Ykän tädillä ja hänen mainiolla miehellään Tanella silloin 1970-luvun alkupuolella. Kuplasta voisi pitää tietysti pitkät luennot mutta pikku-Ykälle merkityksellisintä oli se, että auton takapenkin hattuhylly ei ollut hattuhylly vaan itse asiassa varsin iso monttu, johon pikkunen jätkä mahtui matkustamaan ja sekös oli mukavaa. Siihen aikaan ei sitä turvavyöasiaa otettu ihan niin vakavasti. Vaan olisko niin, että sen vanhan Kuplan myötä pikku-Ykä oppi jo siinä vaiheessa jäämään jumiin niihin kuuluisiin poteroihin?

Sen ajan länsisaksalaisistahan tutuiksi suomalaisille tuli myöskin Opel Kadett:

Ja tähän väliin tietysti voisi laittaa Opelia ylistävää musiikkia, tosin sehän on kyllä kotoisin jo tältä vuosituhannelta:

Käsittääkseni muuten esittäjä ei ollut Anssi Umpikela niin kuin tuossa youtubessa luki vaan Eevertti & Vilhardi.

Muut länsisaksalaiset jätän siis tarkoituksella vähemmälle sillä ne eivät pikku-Ykän elämässä olleet niin mainittavassa asemassa tosin pakkohan vanha pystylamppumersu on ottaa tähän mukaan:

Siihen sammui johtotähti, kävelemään jätkät lähti

Mersuhan oli sitten jo paremman väen auto eikä niitä Nyhtänköljässä näkynyt kovin usein. Taisi niitä olla Oy Firma Ab:lla edustusautoinakin mutta väittävät myös (saattaa muisti pettää) että kyseisellä firmalla oli yhtenä edustusautona myös neuvostoliittolainen Tšaika:

Niitä Tšaikoja oli Suomessa silloin jonkun verran takseinakin. Ennen tätä väliin itsensä väkisin survonutta Tšaikaa oli puhe Saksasta, joka silloin oli jaettu kahteen osaan eli Länsi-Saksaan (Bundesrepublik Deutschland) ja Itä-Saksaan (Deutsche Demokratische Republik). Länsi-Saksa oli tunnettu siitä, että sieltä tuli hyviä autoja ynnä muutakin laadukasta kamaa ja Itä-Saksa puolestaan siitä, että Tarja Halonen, Erkki Tuomioja & kumpp pitivät sitä taivaasta seuraavana, siis suunnassa ylöspäin ja sieltä tuli Wartburgeja:

Warreista pikku-Ykä muistaa lähinnä sen, että sen kaksitahtikone kuulosti lievässä alamäessä vapaavaihteella samanlaiselta kuin pahaa astmaa kärsivän ihmisen hengitys. Toisaalta puhutaan, että sama kaksitahtinen warre käynnistyi kovalla pakkasella siinäkin vaiheessa kun länsiautot totesivat että kevväämmällä. Joten eiköhän Warrekin ansaitse mainoksen tähän väliin:

Itä-Saksan naapurimaa oli silloin Tshekkoslovakia. Skoda oli sen tuotteena jo silloin. Itse asiassa Skoda oli tsekeillä tuotteena jo ennen kakkosrähinää ja se on kiertänyt melkoisen kierroksen. Eli: ennen kakkosrähinää se oli laatuauto. Kakkosrähinän jälkeen se oli komentotalouden bulkkiauto. Ja nykyisin se on taas laatuauto. Nykyisen Skodan tuntee nuorempikin sukupolvi, mutta katsotaanpas 1970-luvun reaalisosialismin tuottamaa Skodaa:

Jep, kyseessä ei ole varsinaisesti nykypäivän Skoda Octavia. Pannanpas sitten myös Skodamainos:

Ja sitten tähän väliin se legendaarinen mossemainos:

Mainoksen autenttisuudesta ei kirjoittaja voi olla ihan varma. Vaan laitetaan vielä väliin hieman asenteellisempi autokorjaamomainos ajalta ennen itäblokin autoja:

Jenkkiautoihin emme puutu tässä postauksessa ollenkaan, sillä niitä ei pikku-Ykän Nyhtänköljässä ollut oikeastaan yhtään. Niitä alkoi ilmestyä vasta sitten vuosikymmenen lopulla. Mutta käydäänpä läpi sitten ranskalaiset. Se kuuluisin niistä on tietysti Rättäri eli Rätti-Sitikka eli kangaskattoinen Citroen 2 CV:

Rättärihän ei alan harrastajien keskuudessa ole nykyisin auto, vaan se on uskonto. Ja oikeastaan miksei olisi, sillä kovasti symppiksen näköinen masiina se on. Ja rättäriuskovaisista on muille ihmisille paljon vähemmän harmia kuin siitä eräästä toisesta uskonnosta jota tiedostavamme nimittävät rauhanuskonnoksi. Tosin joillain kolmenkymmenen asteen pakkasilla rättärin sympaattisuus todennäköisesti vaihtuu kuskilla sanoihin joita en tässä toista, sillä tätä blogia saattaa lukea myös alaikäiset. Siirryn mieluummin toiseen Sitikkaan eli siihen aikaan (miksei nykyisinkin) hyvin futuristisen näköiseen Citroen DS:ään:

Luonnollisesti sympaattisista ranskalaisista täytyy mainita Renault 4 eli Tippa-Rellu:

Eli vähäruokaiseksi mainostettu kiihtyvyysihme (nollasta sataan 34 sekuntia). Toisin sanoen autoa ei voinut mainostaa kaahareille, mutta jotain kovin symppistä siinä on. Ranskalaisista täytyy tietysti mainita myös Peugeot, joista mieleen jäi erityisesti pikku-Ykää vanhemman serkkupojan Peugeot 404. Sen kyydissä oli aika päheetä olla kun mentiin porukalla paikalliseen uimalaan hyppimään voltteja viiden metrin lavalta. Ja paskat, valehtelin. Kolmoselta minä hypin. Tasajalkaa. Ei sieltä vitoselta uskaltanut hypätä kuin pari kertaa. Eli ensimmäisen ja viimeisen. Älkää kertoko kenellekään. Älkää ainakaan laittako tätä tunnustusta internettiin. Johan minä saan muuten hävetä silmät päästäni. Mutta tossa se Pösö kumminkin on:

Ja sitten tietysti täytyy ottaa mukaan sen ajan englantilaisia autoja. Ehkä upein niistä oli Ford Anglia:

Iso-Ykä muistelee pikku-Ykän muistilla että esmes tuon ajan Angliassa pellit olivat niin paksua että niitä saattoi hakata moskalla eikä ne olleet moksiskaan. Nykyisin auton pellithän vaikuttavat olevan kahden maalipinnan väliin asennettua pläkkipalaa joista se pläkki on vedetty välistä pois ja jos siihen nojaa kyynärpäällään niin peltiin jää monttu.

Toinen sen ajan, ainakin aika ajoin Suomen teillä näkynyt englantilainen auto oli Vauxhall Viva:

Myös Fordin nimellä kulkenut mutta sinänsä englantilainen auto oli Ford Escort eli tuttavallisemmin Esortti joka oli aikanaan varsin yleinen näky Kekkoslovakian teillä:

Ja sitten siirrymme pitkänokkiin, eli autoihin joissa oli jonkunlaista urheiluauton tuntua ja joita nuoret miehet kovasti halusivat. Se tavallisin taisi olla Ford Taunus, joita maassamme oli aikanaan pilvin pimein:

Toinen haluttu auto oli tietysti Toyota Celica:

Ja sitten saksalainen Porschen korvike Opel Manta:

Vaikka juttu venyy pitkäksi kuin nälkävuosi, niin siirrytään kuitenkin vielä sen ajan pakettiautoihin. Niistä Kekkosen ajan pakuista kai kuuluisin oli se hippivolkkari jota Ykän kavereitten keskuudessa nimitetään terroristivolkkariksi (Back To The Future 1, anyone?):

Tuolla masiinallahan sitä San Fransiscon hippikesääkin aikanaan elettiin, tosin Suomessa se taisi olla tavanomaisemmassa käytössä. Suomessahan on muutenkin liian kylmä joten hipit kuolee pakkaseen ja nälkään. Tai hetkonen, eihän ne kuole, valtio ruokkii niitä ja niitä kutsutaan nykyisin anarkisteiksi. Mutta siirrytään siihen pakettiautoon jossa pikku-Ykä muistaa saaneensa ensimmäisen kerran autokyytiä joskus 1960-luvun loppupuolella:

Eli Mercedes-Benz L 319 ja nimenomaan tommonen avolavamalli joka isä-Perskeleellä oli jonkun aikaa lainassa. Oliko muuten hiukka ykköstä mennä sen kyydissä tädin ja hänen mainion miehensä Tanen vieraaksi käymään kylässä joskus vuonna 1969? Tietysti sen ajan yksi perinteisimmistä pakuista oli Ford Transit, jota tässä kuvassa ajaa tuttavamme Pertta ja repsikan paikalla on Hösse. Huitsinnevadan paikallisradio käyttää näitä perinteisiä automalleja vieläkin:

Ja laitetaan tähän loppuun sitten ehkä se tyylikkäin pakettiauto joka osoittaa, että rumuus ja kauneus on niin kovasti suhteellista. Lauluautojen lauluauto eli Citroen Van:

No niin, tässä kirjoituksessa on tarjottu hyvin monenlaista Kekkoslovakian ajan peltiä, mutta suomalaista ei ole ollut seassa ollenkaan. Korjataan se asia tähän lopuksi ja laitetaan vielä näkyville sen ajan Sisu-kuormuri:

Ja eiköhän tää ollut nyt tällä kertaa tässä. Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille lukijoille.