KARKOTETUT

Manamansalo, Oulujärvi, joskus tuonnempana…

Suljetulla alueella joka joskus oli ollut metsähallituksen leirintäkeskus ja retkeilyalue astui aamusella kahden hengen mökistään ulos 63-vuotias Aaro Kuusinen. Hänen vuotta nuorempi vaimonsa Kaisa nukkui vielä. Aaro oli laittanut kattilaan teeveden kiehumaan. Hän herättäisi Kaisan vasta kun aamiainen olisi valmis. Eihän heillä mikään kiire minnekään ollut. Ei ollut pitkään aikaan. Heidän kohdallaan aika oli pysähtynyt viisi vuotta aikaisemmin. Aamiaisella olisi tarjolla teetä, näkkileipää, sulatejuustoa ja kaurapuuroa. Aaro kaipasi puuroonsa vanhasta muistista voisilmää mutta liittovaltio ei tarjonnut kuin margariinia ja ja ruokaöljyä. No, kaikkeen tottui. Varsinkin jos muuta vaihtoehtoa ei ollut.

Naapurimökillä näytti heränneen Isto Venttinen, suurinpiirtein saman ikäinen mies kuin mitä Kuusisetkin olivat. Hän näytti jo pistelleen vaimonsa kanssa aamiaisen sillä hän kääri kessusätkän ja pisti sen palamaan. Saatiinhan tänne aika ajoin hieman liittovaltion tuomaa tupakkiakin mutta sen määrä oli varsin vähäinen joten korvikkeelle oli tarvetta. Tosin tuohon kessunmakuun oli jo niin tottunut ettei se enää tuntunut korvikkeelta.

Aaro herätti Kaisan ja pariskunta nautti niukan aamiaisensa. Vaikka täällä Manamansalossa ei mitään aikatauluja ollutkaan niin se kannatti syödä suht aikaisin sillä tänään oli muonatäydennyspäivä. Liittovaltion kuorma-auto tuli alueelle joskus kymmenen maissa ja alkoi jakaa alueella asuville – yleensä varsin iäkkäille ihmisille tai oikeastaan epähenkilöille – muonatäydennystä laatikoissa joita he kuskailivat sitten mökeilleen joko sylissä kantamalla tai sitten itse väsäämillä kärryillään. Kymmenen aikaan Kuusisetkin olivat entisen leirintäalueen keskuksen – nykyisen valvontarakennuksen – pihalla ja ottivat vastaan omat annoksensa jotka laittoivat ajan kuluessa väsäämiinsä purilaisiin. Vartijat ojensivat laatikot yksi kerrallaan.

- Karkotetut MS 302 ja MS 303: viikon muona-annos.

- Kiitos.

Aaro ja Kaisa eivät olleet enää liittovaltiokansalaisia. Heitä ei itse asiassa ollut enää olemassakaan. Koko Manamansalo oli muilta ihmisiltä eristetty alue. Virallisesti siellä toimi liittovaltion armeijan tutka-asema ja elektronisen viestintävalvonnan keskus. Tokihan keskellä Oulunjärveä sijaitsevan saaren korkeimmalla paikalla oli suuri muovikupoli mutta ei siellä mitään tutkaa ollut. Koko saari oli nykyisin paikka, jota saattoi nimittää epäpaikaksi. Toisin sanoen se oli liittovaltion väärinajattelijoiden sisäisen karkotuksen eristysalue. Niitä oli Suomenkin liittovaltiomaakunnassa muutama. Kyseiset ihmiset olivat lakanneet olemasta ja he viettäisivät loppuelämänsä Manamansalossa ilman yhteyttä muuhun maailmaan.

Niin oli käynyt Kuusisillekin. He olivat asuneet Helsingissä. Aaro oli ollut insinööri eräässä rakennusfirmassa. Kaisa puolestaan kanslistina kaupungilla. Molemmat olivat kansallismielisiä ja jopa perussuomalaisia aktiiveja. Kenttätasolla. Ei sen kummempaa. Kun liittovaltio oli kieltänyt kansallismieliset puolueet – ja samalla saanut aikaan Itä-Euroopan, Baltian maitten, Italian ja Itävallan eron kyseisestä viritelmästä – Kuusiset olivat jatkaneet aktiivisuuttaan. Lähinnä Aaron facebook-tilillä johon hän oli laittanut purevia kommentteja vallitsevasta tilanteesta saaden paljon seuraajia.

Ehkä liian paljon. Ja ehkä kommentit olivat liian osuvia.

Sillä Aaron sähköpostiin oli tullut varoitus sisäministeriöstä. Nimenomaan sisäministeriöstä eikä poliisista:

Herra Aaro Kuusinen.

Te olette toiminnallanne vaarantaneet liittovaltion turvallisuuden. Mikäli ette lopeta, niin liittovaltion on pakko ryhtyä toimenpiteisiin aikaansaamaanne uhkaa vastaan.

Tämä on ensimmäinen varoitus. Ottakaa se vakavasti.

Sisäministeriön poliittinen turvallisuustarkastaja Anders Kägg.

Ehkä Aaro teki virheen sillä hän julkaisi kyseisen viestin facebookissaan. Vielä samana iltana hänen luonaan kävi poliisipartion saattamana sama sisäministeriön Anders Kägg. Hän ei pyrkinyt sisään, esitti vain henkilökorttinsa ja sanoi lyhyesti:

- Niin kuin olette ehkä huomanneet, niin julkisia viharikosoikeudenkäyntejä ei olla pidetty viimeiseen vuoteen. Se ei tarkoita sitä, että liittovaltio olisi unohtanut asian. Se on vain siirtynyt toisiin toimenpiteisiin. Tämä on se toinen varoitus. Ottakaa se vakavasti. Hyvin vakavasti. Sillä kolmatta ei enää tule.

Ei Aaro ollut ottanut varoitusta vakavasti. Kaisakin oli todennut että ei kai ihmisiä helvetti sentään pelkkien mielipiteittensä vuoksi voi vangita. Eihän tää demokratia enää ole mutta ei kai sentään mikään Neuvostoliitto vielä kumminkaan. Kun Aaro oli jatkanut päivityksiään tuli eräänä yönä paikalle kaksi partiota federaation sisäisen turvallisuuden joukoista, aukaisi ovet omilla avaimillaan ja vei unentokkuraiset Kuusiset Pasilan tutkintavankilaan. Siellä he viettivät epätietoisen yön joka muuttui vielä pahemmaksi aamuksi. Heidät vietiin erääseen huoneeseen jossa heitä odotti sama Anders Kägg.

Käggin ilmeessä ei ollut minkäänlaista omahyväisyyttä, kostonhimoa tai mitään muutakaan. Vain tehtäväänsä mitään kyseenalaistamatta suorittavan virkamiehen kivinaamainen pokeri. Kägg totesi:

- Olette ylittänyt rajan. Teitä varoitettiin. Nyt alkavat toiset toimenpiteet.

- Mitä se tarkoittaa? Ammutaanko meidät?

- Ei. Mutta te lakkaatte olemasta. Katsokaa.

Kägg käänsi tietokoneensa näytön Kuusisia päin. He näkivät näytöllä pankkitilinsä. Mistä perkeleestä ne olivat sinne päässeet? Kägg painoi enteriä.

naps

Kuusisten tiliä ei enää ollut. Kägg siirtyi eteenpäin ja meni asuntorekisteriin. Siellä näkyivät Kuusisten asunto-osakkeen tiedot. Kägg naputteli hieman näppäimistöään ja painoi enteriä.

naps

Kuusisten kolmio olikin muuttunut Helsingin kaupungin omistuksessa olevaksi vuokra-asunnoksi. Tiedoston mukaan jo helmikuusta 2013. Sitten Kägg siirtyi Kuusisten henkilötietoihin. Muutama naputtelu ja enter.

naps

Kuusisia ei ollut enää olemassakaan. Heidän liittovaltiotunnuksella olevia ihmisiä ei ollut koskaan syntynytkään. Kägg totesi:

- Teitä ei enää ole. Virallisesti te olette poistuneet Suomen liittovaltiomaakunnasta ja viimeinen havainto teistä on se, kun te olette käyttäneet pankkikorttianne vuorokausi sitten Norjan Skibotnissa jonne te olette paenneet. Te olette tästä eteenpäin karkoitetut MS 302 ja MS 303

- Ja mitähän helvettiä sekin tarkoittaa?

- Sitä, että teidät viedään Manamansaloon sisäisen karkotuksen alueelle. Teille annetaan siellä kahden hengen mökki välttävillä mukavuuksilla ja sekä henkenne että turvallisuutenne taataan mutta te ette koskaan pääse sieltä pois. Vietätte siellä loppuelämänne ja kun kuolette, niin teidät haudataan sinne. Te katoatte ihmisten tietoisuudesta. Saatatte olla jopa tyytyväisiä. Siellä Manamansalossa on paljon ihmisiä, jotka ovat samaa mieltä kanssanne. Ja yhtä lailla avuttomia kuin te. Ehkä miellätte olevanne hyvässä seurassa.

Aaro mietti hetken:

- Hetkonen… eikös tuo idea ole pöllitty Huxleyn Uljaasta Uudesta Maailmasta? Ja oletteko te ihan oikeasti tosissanne? Eihän ihmisten elämää voi noin vain… deletoida.

Kägg vastasi ilmeettömällä tehtäviään suorittavan virkamiehen ilmeellä:

- Kyllä. Sieltä se esimerkki on otettu. Se on mielestäni jopa inhimillinen. Eihän teitä sentään hirtetä. Ja kyllä. Teidän elämänne deletoitiin juuri hetki sitten.

- Entä tyttäremme? Teija?

- Mikä tytär? Eihän teitä ole olemassakaan.

Kägg oli hetken hiljaa, vaihtoi sitten ilmeensä sellaiseen josta saattoi aistia jopa myötätuntoa ja totesi sitten:

- Niin, katsokaas… minullahan ei henkilökohtaisesti ole teitä vastaan oikeastaan mitään. Mutta teidän tulee ymmärtää että kun federaatio on nyt lopullisesti betonoinut valtansa niin se ei voi millään muotoa hyväksyä sen arvostelua. Nimenomaan perusteltua arvostelua. Jotka kohdistuvat nimenomaan federaation ideologiseen pohjaan. Kansallisvaltioitahan piti ideologisesti – ja varsin onnistuneesti – kasassa tietyt nationalistiset elementit. Koti, uskonto, isänmaa ja sen sellaiset. Federaatiolla ei puolestaan ole sellaisia elementtejä. Se päinvastoin pyrki – ja myös onnistui – nujertamaan ne elementit.

Hän oli jälleen hetken hiljaa, huokaisi ja jatkoi:

- Mutta federaatiokin tarvitsee jonkunlaisen ideologisen peruspilarin. Järjestelmän toiminnan oikeuttavaksi ja tietyllä lailla yhdistäväksi liimaksi. Sellaiseksi se valitsi mikstuuran monikulttuurisuutta, liioittelun tasolle vietyä feminismiä, globalismia ja uskonnon asteelle nostettua ilmastokulttia. Minä tiedän että se on varsin kapea ja jopa keinotekoinen peruspilari. Mutta sen federaatio on valinnut. Ja se ehti ensin. Nopeat syövät hitaat. Teidän, Aaro Kuusinen, teidän julkisesti esittämänne kysymykset ja niitten perustelut olivat liian osuvia. Ja ne saivat tuekseen liian paljon peukutuksia. Jotka pieneltä osaltaan murensivat sataprosenttisen konsensuksen illuusiota. Illuusiota, joka on federaatiossa kaiken a ja o. Siksi voi tavallaan sanoa, että te tuomitsitte itse itsenne karkoitettavaksi.

Aaro kysyi vuorostaan:

- Siksikö te sallitte vielä nuo kansalaissirun kautta toimivat facebookit ja twitterit ja sen sellaiset? Samalla kun olette totaalisesti deletoineet anonyymeina toimivat palvelimet.

- Tietenkin. Miksi metsästää toisinajattelijoita kun ne kiipeävät käpälälautaan itsekin? Emmekä me metsästä häröilijöitä. Emme me niistä välitä. Me metsästämme ajattelijoita. Liika ajattelu on tuomittavaa järjestelmässä joka ajattelee kansalaisen puolesta. No niin, me emme enää tapaa.

Kägg painoi toimistopöydällään olevaa nappia. Sisään ei tullut poliiseja vain sisäasianministeriön joukkojen miehiä.

- Viekää heidät pois.

Sisäisen turvallisuuden joukot kuljettivat Aaron ja Kaisan Käggin toimistosta käytävälle ja siitä huoneeseen jonka ovessa luki ”toimenpidehuone”. Heidät sidottiin kiinni hammaslääkärin tuolia muistuttaviin tuoleihin ja kummankin ulkoreiteen lyötiin piikki muistutuksella että hanttiin on turha panna. Se tekee vain kipeää.

- Mitä helvettiä tuo piikki oli?

- Puudutusainetta. Se vaikuttaa parissa minuutissa. Sitä ennen ehdimme tehdä toisen toimenpiteen.

Aaron ja Kaisan oikean ranteen yläpuolelle asetettiin kaukosäädintä muistuttava laite. Miehet painoivat laitteessa olevaa nappia ja ranteissa tuntui nopea polttava kipu. Toinen laitetta käyttävä mies totesi neutraalilla äänellä.

- Kansalaissirunne on nyt deletoitu. Tiedätte, mitä se tarkoittaa.

Tiesiväthän he. Siru oli federaatiossa kaikki. Käteistä rahaa ei enää ollut. Ei minkäänlaisia pankki- ja luottokorttejakaan. Kaikki maksuliikenne tapahtui sirun välityksellä. Kaikki muukin tapahtui sirun välityksellä. Ilman sitä heitä saattoi verrata sokeaan ja kädettömään joka yritti kirjoittaa kynättä ja paperitta. Nyt miehet tulivat toiset injektioruiskut mukanaan ja painoivat ne Aaron ja Kaisan reiteen niin syvälle että niitten täytyi mennä aivan reisiluun viereen. Puudutus onneksi toimi. Kun toimenpide oli ohi, heille todettiin.

- Tuo on jäljityssiru. Se ottaa energiansa ihmisestä itsestään ja se on niin syvällä ettei sitä voi poistaa ilman kirurgia.

Seuraavana olikin siirto vankivaunuun joka odotti sivummalla ratapihalla muitten ihmisten näkymättömissä. Samassa vaunussa oli muuan viisikymppinen liikemies Helsingistä. Mies oli facebookin kautta Kuusisillekin tuttu ja hänet tunnettiin kärkevänä ja sanavalmiina federaatiojärjestelmän arvostelijana. Hän oli myös hyvin suosittu. Näköjään liian suosittu. Mies totesi katkerana:

- Se perkeleen virkakyösti käänsi näyttönsä, painoi enteriä ja minä näin kun koko elämäntyöni valui jonnekin federaation laareihin. Sitten se ilmoitti että virallisesti minä olen talousrikollinen joka polasi kassan, jätti verot ja palkat maksamatta ja katosi. No, kadotaanhan tässä kyllä. Siinä se oli oikeassa.

Kolmikko oli vankivaunussa Liminkaan asti jossa se irroitettiin, vietiin järjestelyveturin vetämänä sivuraiteelle jälleen ihmisten näkymättömiin ja siellä heidän siirrettiin umpipakettiautoon joka kuljetti heidät Manamansaloon. Karkotetuiksi.

Perillä Manamasalossa Kuusiset huomasivat että vaikka federaatio olikin saavuttanut totalitarismin tason niin se ei oikein tiennyt mitä tekisi poliittisilla vangeillaan. Jotkut aikaisemmat ylikansalliset viritelmät olisivat tehneet heidän kanssaan joko yksinkertaisen nappiratkaisun tai sitten tappaneet heidät hitaammin pakkotyöllä. Nyt he olivat selvästi tulleet ”puita laskemaan” niin kuin tsaarin ajan sanonta Siperiasta kertoi. Federaatiolle riitti kun he olivat eristyksissä ja vaiennettuja. Sen vuoksi heille ei annettu minkäänlaista poliittista pakkokoulutustakaan. Mitä suotta. Eihän heitä enää koskaan laskettaisi takaisin yhteiskuntaan. Ehkä federaatio myös tajusi että pakkokouluttajat oltaisiin joka tapauksessa puhuttu karkotettujen toimesta pyörryksiin.

Heille annettiin oma mökki. Pieni, mutta olosuhteet huomioon ottaen jopa viihtyisä. Olihan nämä mökit joskus kauan sitten suunniteltu maksaville yöpyjille. Kerrossänky, pöytä, siihen tuolit, jopa pieni sohva, minikeittiö parilla keittolevyllä sekä pienellä uunilla, jääkaapilla ja juoksevalla vedellä. Lisäksi hyvin pieni sisä-wc:n ja suihkun yhdistelmä. Seinillä oli pari sähköpatteria ja sen lisäksi pieni kamiina. Vartija oli sanonut heille että talvipakkasilla sille on käyttöä koska sähköpatterit eivät riitä ja alueen puuvarastosta saattoi käydä tarvitsemansa määrän puita. Omalta osaltaan olojen siedettävyyteen vaikuttivat juuri vartijat. He eivät olleet mitään varsinaisia federaation turvallisuusmiehiä eivätkä myöskään mitään liimapäisiä antifa-aktiiveja vaan aivan tavallisia ja varsin leppoisia tehtävään palkattuja paikallisia kainuulaismiehiä. Lähinnä Vaalasta. Muuan viisikymppinen vartija oli sanonut Kuusisille:

- Niin no joo, katsokaas kun tää aluehan on ihan hevonvitunkuusessa. Ei tänne paljon halukkaita parempiosaisten porukoista ja kaupungeista ole. Eikä täällä ole juurikaan työtä. Tää vartijan homma oli pakko ottaa jos meinasi asustella täälläpäin. Ja no, täällähän me sitten asustellaankin varmaankin hautaan saakka. Me vartijatkin.

- Kuinka niin?

- Manamansalossa on oma asuntokompleksi tämän karkotusalueen ulkopuolella. Meille perheellisille on asunnot. Poikamiesvartijoille on tehty omat asuintilat entiseen Kassu Halosen taidetaloon. Kompleksissa on kauppa ja koulukin. Ja jonkunlainen kenttäsairaala. Minne teidätkin muuten viedään jos umpisuoli puhkee tai jotakin. Me asutaan siellä perheinemme. Kyllä siellä sinänsä viihtyy. Eihän meillä ole kovin suuret vaatimukset. Ja kun pois ei oikein uskalla lähteä.

- Mikä estää?

- Salassapitovelvollisuus. Katsokaas, jos me lörpöteltäis siitä, mikä tää alue oikeasti on niin siinä ei pelkät potkut riittäisi. Meidän kansalaissiru deletoitaisiin. Ja te tiedätte, että silloin elämisen eväät ovat alempana kuin käärmeen maha. Parempi pysytellä täällä. Kaupasta saa tarvittavan, lapset ei tiedä mistä täällä on kyse ja me vartijat ryypätäänkin vain keskenämme. Siinä seurassa ei haittaa, jos kielenkannat vähän aukeilee. Me ollaan tiedättekö täällä yhtä lailla vankeja kuin tekin. Sillä erolla että meillä vaan on univormu päällä ja pistooli holsterissa.

Kuusistenkin elämä tässä gulagin euroversiossa asettui nopeasti aloilleen. Eihän heillä ollut vaihtoehtoa. Jäljityssirun vuoksi heidän olinpaikkansa näkyi valvomossa jatkuvasti ja minne he olisivat ilman kansalaissirua menneetkään? Eikä Manamansalosta päässyt pois muutenkaan. Saareen tuli vain yksi tie jonka silta oli vahvasti vartioitu. Saaren eteläpäässä kulki lossi mutta sekin oli vartioitu. Ympärillä oli laaja Oulujärvi. Lisäksi vartijat olivat kertoneet:

- Tämä on se helpoin karkotuspaikka. Samoin kuin keskellä Pielistä sijaitseva Paalasmaa. Pakoyrityksestä joutuu sitten Ahvenanmaan Fisköhön joka onkin jo huomattavasti hankalampi paikka. Se on jo oikea gulag. Ja kaikkein vaarallisimmaksi katsotut poliittiset vangit kuskataan sitten keskelle Suomenlahtea Jurmoon. Siellä ollaan selleissä 24/7/365. Virallisesti sekin on joku euroarmeijan merikuuntelukeskus. Pyrkikää vaan viihtymään täällä parhaanne mukaan. Kun hyväksyy sen tosiasian että toivoa ei ole, niin pääsee paljon helpommalla. Pystytte elämään täällä melko viihtyisästi mutta ulkomaailmalle teitä ei ole enää olemassa. Koskaan. Totutelkaa siihen.

Karkotetut oppivat pakon edessä vertaamaan elämäänsä siihen gulagiin mikä oli aikanaan ollut Neuvostoliitossa. Siihen nähden kaikki oli hyvin. Heitä ei uhattu kuolemalla. Heitä ei kidutettu. Heitä ei lyöty. Heillä ei ollut kylmä. He olivat puhtaita sillä omien suihkujen lisäksi alueella oli pari saunaakin. Vaatteetkin saattoi pestä yhteistiloissa. Heillä ei ollut nälkäkään. Viikottainen ruoka-annos oli tietysti varsin yksioikoista ja muuttumatonta. Näkkileipää. Margariinia. Sulatejuustoa. Kaurahiutaleita. Makaronia. Lihalientä. Tonnikalasäilykettä. Myös jonkin verran lihasäilykettä. Kuivattuja herneitä, papuja, juureksia, hedelmiä ja rusinoita. Maitojauhetta. Teetä ja hieman kahvia. Suolaa ja sokeria. Lisäksi alueen kellarivarastosta sai käydä niin paljon perunoita kuin tarvitsi. Tuoretavaraa ei kylläkään ollut ja Kaisa oli todennut antavansa vaikka toisen jalan varpaat kilosta kermajuustoa.

Tämän lisäksi vaihtelua särpimeen toi alueella liikkuminen. Karkotetuille sallittu alue oli varsin laaja ja siellä oli mainiot marja- ja sienimetsät. Kalastustakin sai harjoittaa valvotusti. Karkotetuilla oli soutuvene, vartijoilla puolestaan moottorivene ja vartijatkin aika ajoin auttoivat verkkojen laskussa ja nostossa. Jopa pienimuotoinen metsästys onnistui. Ei karkotetuilla tietenkään mitään aseita ollut niin kuin ei federaatiossa virkakoneiston ulkopuolella kellään muullakaan mutta ansapyynti toi alueen runsaasta jäniskannasta aika ajoin mukavan lisän sinänsä riittävään mutta aina samanlaiseen ruokapöytään.

Vaikka karkotetuilla olikin elämän edellytykset kohtuullisessa kunnossa niin kaiken taustalla oli mustana pilvenä tappava tylsyys. Tylsyys ja huoli läheisistä joilla ei ollut mitään tietoa heidän kohtalostaan. Huolta ei saanut pois millään mutta sen sai karkoitettua kaiken taustalla ajelehtivaksi mustaksi sumuksi joka loi elämään melankolisen ja mollivoittoisen sävelkulun. Tylsyyttä vastaan saattoi yrittää toimia. Alueella oli kehkeytynyt tarinakertomisen uusi renesanssi. Tarinoita muisteltiin, kerrottiin ja keksittiin sillä muuta luettavaa ei ollut kuin valvontarakennuksen sanomalehti ja muutamat vartijoitten tuomat kirjat ja lehdet.

Nikkarointi oli suosittua vaikka varsinaisia tiloja eikä oikein työkalujakaan ollut. Vartijoitten suostumuksella ja osin avustuksellakin alueelle oli pystytetty muutama kasvihuone, kessuviljelmä sekä vielä aktiivisesti toimiva pontikkatehdas. Raittiusaate ei alueella varsinaisesti kukoistanut. Mitäpä heillä oli menetettävää. Tarjosihan myös federaatio lääkettä tylsyyteen mutta se kiinnosti vain harvoja. Jokaviikkoiseen elintarvikeannokseen kuului nimittäin 20 tabletin pakkaus heroiinia joka oli federaatiossa laillistettu ja Fed-Marketeissa myytävä tuote. Kuusiset olivat palauttaneet omat annoksensa joka kerta. Jos elämään kyllästyisi niin satsin saattaisi ottaa sitten kerralla ja kuitata kulkunsa loppuun omasta puolestaan. Jotkut olivat niin tehneetkin.

Eräs kidutuksen muoto alueella esiintyi. Sitä tosin saattoi sanoa tietysti myös myönnytykseksi. Sillä jokaisessa mökissä oli federaation antama viestitin. Luonnollisesti sen toimintaa oli rajoitettu niin että federaation ulkopuolista materiaalia sillä ei päässyt seuraamaan ja tietenkin viestitin toimi vain vastaanottimena. Lähettää sillä ei voinut. Kun Kuusiset olivat saapuneet alueelle olivat muut karkotetut heti kertoneet että älkää edes yrittäkö räplätä sen masiinan asetuksia. Se ei onnistu kuitenkaan ja systeemi huomaa asian heti jolloin koko alueelta menevät viestittimet mustaksi kokonaiseksi viikoksi.

Kuusiset ymmärsivät yskän. Heille viestittimen kohdalla oli tärkeintä se, että he saattoivat seurata tyttärensä Teijan elämää hänen facebookinsa välityksellä. Teija näytti olevan kunnossa. Naimisissa ja yksi lapsikin. Heillä oli tyttärentytär. Teija oli Aaron ja Kaijan karkoituksen alkuaikana sosiaalisessa mediassa melko kärkkäästi arvostellut järjestelmää ja ollut varma että hänen vanhempansa eivät olleet noin vain häipyneet. Jossain vaiheessa arvostelu oli loppunut kuin veitsellä leikaten, päivitykset muuttuivat täysin normaaleiksi ja mitään sanomattomiksi liittokansalaisen perhepäivityksiksi ja Kuusiset uskoivat että Teijakin oli saanut tietyn sähköpostin sisäisen turvallisuuden virastosta. Onneksi tytär oli näköjään uskonut kerralla.

Muuten Kuusiset käyttivät viestintä lähinnä radiona kuunnellen vanhaa yksityistä asemaa Radio Kajausta. Se ei tietenkään arvostellut vallitsevaa järjestelmää mutta ei sitä erityisesti ylistänytkään vaan keskittyi lähinnä iskelmämusiikkiin ja hyväntuulisiin epäpoliittisiin ohjelmiin. Oli jokseenkin helpompaa antaa sen vain soida taustalla. Sillä viestittimen kautta – siitäkin huolimatta että sisältö oli sensuroitua – Kuusisille oli pikkuhiljaa alkanut selvitä se tosiasia että he olivat hävinneet. Unelma itsenäisestä Suomesta ja kansallisvaltioitten Euroopasta oli murskaantumassa pala palalta. Federaatio oli onnistunut betonoimaan asemansa eikä kansallismielisten puolueitten kieltäminenkään ollut muuttanut tilannetta. Ihmiset uinuivat edelleen kotonaan hallintolampaan unta. Sitä osoitti sekin että viimeiseen kahteen vuoteen oli alueelle tullut vain muutama uusi karkoitettu.

Miksi ja miten näin oli päässyt käymään?

Tätä pohtivat eräänä iltana Aaro ja Kuusisten ystävä Ilmari Toropainen joka oli kutsunut Aaron viettämään pulinailtaa mökilleen. Pulinan juurta oltiin otettu pontikkapullosta joka puolukkamehulla blandattuna oli ihan vetokelpoista. Kun vaan vielä kerran eläissään saisi kylmän kaljan. Ilmari oli jo 70-vuotias, pitkän linjan rokkari jolla oli vieläkin pitkät harmaat hiukset ja parta. Elämänsä ehtoopuolella hän oli alkanut heittää trubaduurikeikkaa joilla keikoilla hän oli laulanut erittäin osuvia ja federaation kannalta erittäin ei-toivottuja kappaleita. Keikoilla oli myös paljon yleisöä. Liian paljon. Näin ollen Trubaduuri-Toropaisenkin osa oli kadota lopullisesti. Virallisesti hän oli kadonnut marjametsässä Ilomantsissa. Poliisi ilmoitti että joko hän oli uponnut suolampeen tai kävellyt tarkoituksella rajan yli Venäjälle.

Miehet kolistivat lasejaan, ottivat ähkäyksen säestämän huikan ja sen päälle Ilmari totesi:

- Niin… mehän jahkailijat aina sanoimme että ”it´s too late to work within the system but it´s too early to shoot the bastards”. Silloin kun kansallismieliset kiellettiin olisi ollut aika shoot the bastards mutta me vaan edelleenkin raavittiin muniamme, esitettiin sanallisia protesteja ja kuviteltiin että elettiin edelleenkin systeemissä jossa järkipuhe riittää ja menee jopa perille. Paskat riittänyt. Loppujen lopuksi federaatio betonoi valtansa varsin helposti.

- Näinhän se on. Ja vaikuttihan siihen se curley-efektikin. Aina useampi ihminen oli riippuvainen valtion elatuksesta. Kun se piti kuitenkin katon pään päällä ja kohtuullisesti tavaraa jääkaapissa niin painovoima sohvan kohdalla olikin sitten neljä geetä. Ei sieltä minnekään noustu. Ehkä ihmiset olivat muutenkin hyvinvoinnin aikana laiskistuneet liikaa. Ihmisillä oli kuitenkin liikaa menetettävää. Eikä me siellä voiman pimeällä puolella oikein koskaan tajuttu että valtaosa ihmisistä luki vain valtamediaa ja jopa uskoi siihen. Meidän oli helppo kuvitella että kyllä se kollektiivinen hoksaaminen jossain vaiheessa tulee ja realisoituu. Mutta ei sitä koskaan tullut. Ja nyt on liian myöhäistä. Federaatio on ja pysyy. Oman aikansa.

- Oman aikansa niin. Totta kai sekin tulee romahtamaan. Aikanaan. Niin kuin romahti silloin aikanaan Neuvostoliittokin. Mutta kuinka kauan siihen menee? Neuvostoliitto pysyi kasassa tommosen seitemänkymmentä vuotta. Minä veikkaan että federaatiolla se jää vähemmälle. Tommonen max kolmekymmentä vuotta. Ei siksi että varsinaista kansannousua tulisi vaan muista syistä.

- Veikkaat oikein. Ja ne muut syyt ovat siinä että Neuvostoliitto ei sentään haalinut alueelleen sataa miljoonaa automaattisen elatuksen piikkiin tullutta ja voimakkaasti lisääntyvää kehitysmaalaista. Federaatio romahtaa joko täydelliseen pankrottiin tai siihen että ne kehitysmaalaiset eli toisin sanoen islamilaiset yrittävät ottaa vallan. Ja se onkin sitten eri asia että onko meistä laiskoista länkkäreistä silloin muuhun kuin kuin esittämään taas sanallisia protesteja.

- Meiltä se kaikki jää joka tapauksessa näkemättä. Meidät haudataan jonnekin päin Manamansaloa eikä kukaan kuule meistä enää koskaan. Mutta toivottavasti se seuraava sukupolvi panee vielä hanttiin. Eihän se lasten aivopesu loppujen lopuksi onnistunut siellä Neuvostoliitossakaan.

- Eiköhän oteta sille.

Miehet ottivat vielä muutaman tuutingin ja sitten Aaro käveli omalle mökilleen. Seuraavana päivänä hän kuuli että Ilmari oli kuollut joskus yöllä nukkuessaan. Yksi kerrallaan he tippuivat, niin kuin napit takista. Toivoa ehkä oli. Mikään ei ollut pysyvää. Mutta heidän kohdallaan toivoa ei enää ollut. Se sai Aaron katkeralle mielelle. Ehkä paremmat ajat ja järjen voitto olisi vielä edessä. Mutta hän ei sitä koskaan näkisi. Hän ei koskaan saisi tietää.

Sekä hän että Kaisa kuolisivat täydellisen tappion kärsineinä. Eikä heistä ollut jäljellä kuin muistikuva muutamien ihmisten mielissä. Kunnes sekin aikanaan haipuisi pois.

Aivan kuin he eivät olisi koskaan eläneetkään.