KORPIKENRAALI

Tänään, kuudes joulukuuta Suomessa vietetään prameaa, turhan pullistelevaa ja ennen kaikkea täysin tarpeetonta maakuntajuhlaa juhlien jotain jota ei ole aikoihin ollut olemassakaan ja joka omaa typeryyttä annettiin pois. Itseäni ei joulukuun kuudetta kiinnosta juhlia ennen kuin Suomen itsenäisyys palautetaan takaisin. Niinpä olen viime aikoina kyseisenä päivänä julkaissut kirjoituksia ihmisistä ja tapahtumista siltä ajalta jolloin maa vielä oli itsenäinen, itsenäisyyttä arvostettiin ja sen eteen oltiin valmiita taistelemaan. Vuosi sitten muistutin Poventsan valtauksesta 6.12. 1941 ja tällä kertaa muistellaan Erkki Raappanaa joka myös Korpikenraalin nimellä tunnetaan.

Erkki Johannes Raappana syntyi 2. kesäkuuta vuonna 1893 Oulujoella. Nuorena miehenä hän oli maanmittausapulaisena eri puolilla Tornionjokilaaksoa ja Lappia. Näiltä matkoilta häneen tarttui koko loppuelämään vaikuttanut into eräelämään niin metsästyksen kuin kalastuksen merkeissä mikä osaltaan näkyi hänen elämänsä myöhemmissä vaiheissa.

Raappana oli yksi jääkäreistä ja hän taisteli Jääkäripataljoona 27:n riveissä osallistuen Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin Venäjän armeijaa vastaan. Kun jääkärit palasivat Suomeen osallistui luutnantiksi ylennetty Raappana taisteluihin Karjalan kannaksella. Raappana taisteli saksalaiseversti Eduard Ausfeldin armeijaryhmässä huhtikuussa. Ryhmän tehtävä oli edetä Kivennavan kautta Viipurin ja Pietarin väliselle radalle ja räjäyttää Raivolan seudulla olevat rautatiesillat.

Sisällissodan päätyttyä Raappana toimi vuoronperään sekä puolustusvoimien, suojeluskunnan että rajavartioston palveluksessa. Talvisotaan mennessä hän oli ylennyt everstiluutnantiksi. Talvisodan alettua hänet ylennettiin everstiksi ja nimitettiin Pohjois-Karjalan ryhmän komentajaksi jonka vastuulla oli Lieksa – Kuhmo-rintamaosan puolustus. Lieksassa hyökkäävää vihollista hidastettiin sivustassa vihollisen selustaan tehdyillä koukkauksilla. Ei ole varmaa kuka ensimmäisenä suomalaisista käytti polttopulloja mutta Raappanan kehotuksesta partiopojat valmistivat niitä taisteleville joukoille heti sodan alussa. Vihollisen joukkojen komentaja oli pelästynyt Raappanan joukkojen koukkauksista sen verran että veti omat joukkonsa rajan taakse jo joulukuun 1939 lopussa. Tämä oli yksi talvisodan ensimmäisistä torjuntavoitoista joka on jäänyt muitten voittojen varjoon.

Entisöity Änäkäisen linja Lieksassa.

Pohjoisempana Kuhmossa Raappanan joukot pysäyttivät ja motittivat edenneet vihollisjoukot. Näitä motteja ei kaikkia pystytty sodan aikana laukaisemaan vaikka apuun tuli Suomussalmelta Raatteen tien taistelujen päätyttyä lisää suomalaisjoukkoja. Joka tapauksessa vihollisen eteneminen syvemmälle Suomeen onnistuttiin pysäyttämään.

Välirauhan aikana Raappana toimi ensiksi 9. divisioonan ja sen jälkeen Maaselän sotilasläänin komentajana. Kesäkuussa 1941 Raappana nimitettiin juuri perustetun 14. divisioonan komentajaksi. Kyseinen divisioona hyökkäsi jatkosodan alussa Lieksasta itään vallaten viiden päivän kuluttua Repolan, sen jälkeen kovien mottitaistelujen jälkeen Omelian ja edeten lopulta Rukajärvelle 70 kilometrin päähän Muurmannin radasta. Raappana nimitettiin 3. elokuuta 1941 Mannerheim-ristin ritariksi nro 3 ja ylennettiin saman vuoden lopulla kenraalimajuriksi. Mainittakoon että vuonna 1942 Raappanan divisioona lahjoitti Mannerheimille Rukajärvellä Lieksanjärven rannalle rakennetun metsästysmajan joka jatkosodan lopussa purettiin ja pystytettiin uudelleen Lopelle.

Loppukesällä 1944 Raappanan korpisotimisen osaamista tarvittiin vielä kertaalleen. Kun muissa vihollisen päähyökkäyssuunnissa hyökkäys oli jo pysäytetty jatkoi vihollinen hyökkäämistään Ilomantsissa jossa vihollisen 176. ja 289. divisioonat jatkoivat etenemistään ja uhkasivat II Armeijakunnan vasenta sivustaa. Raappana sai käskyn siirtyä Ilomantsiin jossa hän perusti Ryhmä Raappanan. Siihen kuuluivat 21. jalkaväkiprikaati, Rajavartiopataljoona kolme, Kannakselta siirretty Ratsuväkiprikaati, kahden pataljoonan vahvuinen Osasto Partinen sekä osia Raappanan 14. divisioonasta.

Korpitaisteluissa vihollisen eteneminen pysäytettiin ja se motitettiin. Vihollisen 289. divisioona tuhottiin lähes kokonaan ja osa 176. divisioonasta onnistui murtautumaan itään jättäen kuitenkin jälkeensä huomattavan osan kalustoaan. Vihollisen apuun lähetetyt merijalkaväen prikaatit kärsivät suuria tappioita. Vihollisen viimeisen suurhyökkäyksen pysäyttämisestä Raappanalle esitettiin Mannerheim-ristiä toisen kerran, mutta ylipäällikkö ei hyväksynyt tätä esitystä. Todennäköinen syy oli se, että Suomi oli siinä vaiheessa jo pyrkimässä rauhaan eikä Ilomantsin taisteluja haluttu nostaa tapetille.

Sodan jälkeen myös Raappana pidätettiin asekätkentäjutun vuoksi. Asian oikeuskäsittelyn ollessa vielä kesken Raappana vapautettiin vankilasta 9.10.1947. Sotaylioikeus tuomitsi Raappanan 2.4.1948 vuodeksi vankeuteen. Korkein oikeus lievensi tuomion puoleksi vuodeksi, joka katsottiin kärsityksi tutkintovankeuden aikana. Kuitenkin hänet ”vapautettiin 'yleisen edun' nimissä” palveluksesta 5.5.1949 lukien. Muistutetaan, että asekätkijät olivat myös omanlaisiaan sankareita sillä he toiminnallaan antoivat Neuvostoliitolle selvän signaalin että Suomen mahdollinen miehittäminen ei onnistu ilman ankaraa vastarintaa. Suurimman metelinhän asiasta nostivat suomalaiset kommunistit, ei niinkään valvontakomissio.

Erkki Raappana kuoli Pohjois-Karjalan keskussairaalassa 14.9.1962. Hän oli yksi niistä monista suomalaisista miehistä jotka tekivät, mitä Suomen eteen piti tehdä. Kunniaa hänelle ja niille, jotka taistelivat hänen alaisuudessaan.

Ja laitetaan sitten vielä lopuksi kuva vähäpuheisesta talvisodan sankarista eli kenttäkeittiöstä. Yksi suomalaisten ase oli lämmin ruoka joka lämmitti sisältäpäin kovassa pakkasessa. Suomalaiset myös – erityisesti Laatokan pohjoispuolen taisteluissa – tuhosivat ylläköissä vihollisen kenttäkeittiöt jolloin vihollisen sotilaat joutuivat järsimään jäätynyttä limppua. Kunniaa soppatykille ja tietenkin myös sitä vetäneelle suomenhevoselle.

Tänään näytellään jälleen irvokas näytelmä jossa linnan juhliin kutsutaan muutama satavuotias veteraani jotka ensiksi pelastivat Suomen ampumalla ja sen jälkeen nostivat kukoistukseen rakentamalla. Ja kutsujana on porukka joka antaa kaiken heidän rakentamansa pois vapaaehtoisesti.