SAKUN TALVIKORTTEERI

Huitsinnevadan Örnätjärvi, männäsyksynä…

Muuan örnätjärveläisen omakotitalon pihalla eräs umpiruma mies, tarkemmin sanottuna Perskeleen Ykä istuskeli pihakalusteitten tuolilla, poltteli voimasavuke Bostonia, nautti kylmää Tsuhnan Kostoa ja tuumaili että alkaa pian olla aika viedä nämäkin kalusteet taas talviteloilleen. Siirrytään sitten istuskelemaan grillikotaan tulien ääreen. Ykällä oli vierellään pöydällä universaali käännöskone jonka välityksellä hän oli käynyt kaksi keskustelua. Toinen, miellyttävä ja varsin filosofinenkin keskustelu oli käyty vanhan tuttavan pihakorpin kanssa ja toinen taas naapurin kissin kanssa joka totutusti oli kuitannut keskustelun sanomalla Ykälle että haista sinä jätkä paska. Se ei ollut kyllä millään muotoa seurallinen kissi se. Mutta nirhasihan se hiiriä tontilta kumminkin.

Ykä tumppasi voimasavukkeen ja aikoi sammuttaa käännöskoneen mutta samalla vierestä kuului pläts ja krook-ääni. No mikäs siinä? Jaa, siinähän aivan Ykän jalan vieressä istui tyypillinen ruskosammakko eli Rana temporaria. Sammakko katseli Ykää pää kallellaan ja kurnutti vielä muutaman kerran. Jaa, sillähän on selvästi asiaa.

- Odotas hei simmakka vähäsen. Minä säätelen tään masiinan oikealle taajuudelle… näpl näpl… hipl hipl… räpl räpl… no niin, nyt tään pitäis pelittää… mitäs Sakulla on asiaa?

- Örggffbllbläät ärdblstwgöö brrblkrruaak klääg.

- Jaa hitto, minä kalibroin tään masiinan vahingossa rupisammakolle. Ootas vielä… no nyt… meneekö signaali läpi?

Sammakko kurnautti vielä kerran vähän niin kuin olisi rykinyt sammakkojen virkayskää ja vastasi:

-  Joo, nyt tulee signaali läpi ihan selvästi. Niin että morjens vaan naapurille.

- No morjens vaan. Mitenkäs se Sakulla on kulunut kesä ja syksy mennyt?

- Siinähän se näitä sammakon bisneksiä hoitaessa suht mukavasti. Tällai jo vanhempana ja viisaampana sammakkona. Lapsuus nuijapäänä ja nuoruus pienenä sammakkona oli kyllä kova. Mullakin oli tuhannen siskoa ja veljeä mutta eihän meistä selvinnyt täysi-ikäiseksi sammakoksi kuin viisi. Muut menivät parempiin suihin. Mutta mitäs tässä vanhoja muistelemaan sillä viihdyn kovasti tällä teidän tontilla. Sinänsä tää sammakon työ on kovaa, ei siitä mihinkään pääse. Ei öttiäinen itsekseen suuhun lennä eikä ylityökorvauksista ole tietoakaan. Niin kuin teillä ihmisillä. Saati sitten sairaslomista. Tai jostain hemmetin sosiaalihuollosta. Mutta meillä on kuitenkin sammakkojen työehtosopimuksessa etuna se koko talven kestävä loma. Eli talvihorros. Sen aikana ei mikään ota päähän. Ja siihen liittyen mulla olis teittillen talon isännälle sekä pyyntö että kysymys.

- Jaa. No minähän autan naapuria aina minkä vaan voin. Mutta mikä se on se kysymys?

- Mahtaako talon isäntä muistaa minut ja tietyn episodin viime keväältä?

Ykä tuumaili keskenään että sammakot näyttää kaikki kyllä suht samanlaisilta mutta entä se episodi? Sammakon kanssa? Hitto joo, hänhän muisti…

…edellinen kevät…

Ylva kaiveli talven jäljiltä jäänyttä vajaata multapussia tarkoituksena istutella hieman kukkia amppeliin mutta toimenpide katkesi rääkäisyyn:

- Hui!

- No? Mikäs nyt? Onko hätä? Tarvitaanko äärimmäisiä toimenpiteitä? Joko mä haen haulikkoni?

- Ei tarvita. Säikähdin vaan. Täällä multapussissa on meinaan sammakko. Ihan komean kokoinen. Ja se heräilee talviuniltaan. Taisin perhana herättää ressukan tuossa multaa kaivellessani.

Ykä tuli katsomaan ja sieltähän sammakko kömpi multapussista ulos jäykin jäsenin. Kesken talviunia herätettyä sammakkoa selvästi vitutti kuin, no, kesken talviunia herätettyä sammakkoa. Se kömpi grillikodan alle ja sen päällä suorastaan saattoi nähdä mustan pilven kun sitä otti päähän. Onneksi ei ollut koiran kokoinen. Olisi varmaankin antanut läsärit kummallekin. No, toivottavasti se saisi otettua vielä siellä grillikodan alla parin viikon tirsat. Ihan harmitti sammakon puolesta. Vaan mistäs tuon etukäteen olisi tiennyt?

…Ykä palasi muistoistaan ja vastasi sammakolle:

- Joo, muistanhan minä. Sinä olet se sama sammakko joka siitä multapussista kömpi kovasti pahalla päällä.

- Sehän minä. Ja siellä multapussissa oli sinänsä ihan mukavaa viettää talvihorros. Enkä minä pahalla muistele. Sattuuhan sitä. Mutta tossa talon nurkalla olis samanlainen multapussi. Ei siitä ole käytetty kuin kolmasosa. Ajattelin mennä sinne koisaamaan talveksi mutta kuinkas me voitais välttää se ennen aikainen herättäminen? Sitten ensi keväänä.

- Jaa, no sehän ei ole ongelma. Jos minä köijään tuon pussin tonne ison risukasan viereen ja sanon Ylvalle että se on sitten rauhoitettu?

- No mutta, se olis kyllä äärimmäisen kohteliasta. Siinä olis mukavaa painaa talven ajaksi päätä multaan.

- Sinne risuläjän alle kyllä tulee varmaan jokunen siilikin talviunilleen mutta tuskin se haittaa?

- Eihän toki. Äly ämpärissä me kumminkin ollaan koko porukka.

- No, ei kai tässä sitten muuta kuin…

Ykä vei multapussin ison risuläjän viereen ja puoliksi sen alle, pöyhi vielä vähän multaa että Sakun oli mahdollisimman helppo tehdä itselleen talvikortteeri ja toivotteli vielä:

- No, eihän tässä muuta kuin hyviä talviunia sitten.

- Kiitos kovasti ja ehkäpä me ensi keväänä taas tavataan.

Saku kömpi talvikortteeriinsa ja veti läskit silmilleen. Ykä puolestaan siirtyi sisätiloihin ja tuumaili sinne menessään että kyllä hyvät naapurisuhteet ovat sentään kultaakin kalliimpia. Auttamisen vaiva voi olla pieni mutta ilo sitäkin suurempi. Auttakaa toisianne. Sitä pienintäkin. Varsinkin sitä. Iloitsette siitä itsekin.