JOTAIN IHAN MUUTA LXXXIII

Eli kekkoslovakialainen perjantaipullo

Kauaahan ei käppäukko jaksa pysytellä poissa Kekkoslovakiasta joten piipahdetaanpa siellä jälleen kerran. Postauksen aihe tuli siitä kun kävin rouvan kanssa Alkossa ostamassa hanapakkauksen ruokaviiniä. Pidän siitä viinistä kovasti. En muista sen nimeä mutta kun Ylva on sanonut että se on hyvää niin tottahan se on. Yhtä kaikki, kattelin siinä joutessani pitkän pitkää hyllyä joka oli täynnä kirkasta viinaa. Niitä kirkkaan viinan merkkejä on ainakin montakytseittemän ja tuli siinä mieleeni että eihän niitä silloin Kekkoslovakian tiskialkoissa ollut kuin muutama. Varmaan suurikin osa lukijoista muistaa tiskialkot.

Jos lukija muistaa tiskialkot niin hän muistaa myös että pitkäripaisen kynnyksen ylitettyään ei kannattanut kompuroida. Silloin kassa tarjosi ilman muuta nietua. Ei kannattanut myöskään sössöttää. Sehän on humalatilan selvä merkki. Siksi esmes Bordeaux Blanc-viini oli varsin suosittua koska sen saattoi lausua Porvoon lankuksi. Muistettavaa oli että virallisen kannan mukaan viinaa ei saanut ostaa juopumustarkoituksessa niin Alkossa kuin kapakassa. Kuka sitä viinaa juopuakseen ostaisi? Toki kekkoslovakialainen tämän muisti ja osti ansaitun perjantaipullonsa kirkasta viinaa pelkästään sen raikkaan ja täyteläisen maun vuoksi. Oikein iäkkäät lukijat muistavat myös viinakortin:

Viinakortti tuli käyttöön 1944 ja sen käyttöä lievennettiin pikkuhiljaa kunnes se poistui käytöstä 1970. Jos Alkon asiakas oli ostanut liikaa erityisesti jäykkää viinaa tai muuten töpeksinyt niin hän saattoi joutua paikallisen Alkon johtajan puhutteluun tai kortti saatettiin ottaa kuivumaan niin kuin ajokortti konsanaan.

Vaan minkälaista se oli se kirkkaan janojuoman tarjonta kekkoslovakialaisissa Työväen Apteekeissa? Sattuneesta syystä pikku-Ykällä ei ollut asiasta omakohtaista kokemusta joten täytyy mennä muistinvaraisella käsikopelolla eli Stetson – Harrison-menetelmällä. Huomautuksia ja lisäyksiä otetaan mielellään vastaan, samoin kuin korjattuja virheitä. Aloitetaan kuitenkin ajalta ennen sotia ja nostetaan framille legendaarinen Karhuviina joka oikeastaan teki lopun pirtun salakuljetuksesta:

Legendaarisuudestaan huolimatta Karhuviina oli tosiasiassa myynnissä vain 1933 – 1934 joten esim. Eppu Normaalin rupisissa riimeissään esittämä väite Karhuviinan juonnista ei pidä paikkaansa. Tosin Epuille tietenkin sallitaan taiteellinen vapaus koska yhtyeen parhaat tuotokset ovat mainioita. Taiteellinen vapaus on tärkeää muutenkin sillä tuskin esmes yksikään scifi-kirjailija on käynyt koskaan edes maata kiertävällä radalla.

Mutta jos siirrytään kekkoslovakialaisen suosikkijuomiin niin ykköspaikkaahan pitää luonnollisesti Koskenkorva joka on tässä 1970-luvun etiketillä:

Koskenkorvan lempinimihän on Kossu mutta muistelenpa että vielä 1970-luvulla siitä käytettiin nimitystä Koskis. Ja jos muotoseikkoihin takerrutaan niin oikea muoto on todellakin ”Koskenkorvan Viinaa” eikä mikään nykyinen ”Koskenkorva Viina”. Mutta joku virkakyösti senkin on saanut muutettua. Kunniaa virkakyösteille ja heidän suojatyöpaikoilleen. Meikäläisen sukupolven edustajat muistavat myös varmaan Pahkasika-lehden Koskenkorvan Kivennäisveden:

Varsin perinteinen tapa nauttia Koskenkorvasta oli juoda se taskulämpimänä suoraan pullosta tanssilavan välittömässä läheisyydessä sijaitsevassa lepikossa:

Jossain vaiheessa myyntiin tuli myös Koskenkorva Vodka tosin kansalaiset taisivat hankkia sitä enempi Ruotsinlaivalta.

Ja jos votkasta puhutaan niin kyllähän kekkoslovakialaiseen makuun sopi myös Dry Vodka:

Viinanhajuista menestystä ulkomailta haettiin sitten Finlandia Vodkalla joka pullotettiin Tapio Wirkkalan suunnittelemaan tyylikkääseen Frozen Ice-pulloon:

Finlandia Vodka on menestynyt maailmalla varsin hyvin mutta ruotsalaisten – niitten jävlar hannuhanhien – Absolut Vodka vielä paljon paremmin. Ne kun osaavat sen markkinoinnin. Tähän asti mainitut viinat ovat ihan viljaviinoja tosin Koskenkorvaa tehtiin alun perin perunasta. Mutta olihan lääkitystä kaipaavalle kansalaiselle tarjolla myös ns. tikkuviinaa joka oli valmistettu sulfiittiselluloosan jäteliemestä. Ehkä kuuluisin niistä oli Pöytäviina eli Pöytiäinen:

Sekä Vaakunaviina eli Kippurahäntä joka oli myydyin viina ajalla ennen Koskenkorvaa:

Tarjolla oli myös Tähkäviinaa joka oli puolestaan ihan viljasta valmistettua.

Kekkoslovakiassa myytiin kansalaisille myös Kievari-viinaa:

Etikettinsä mukaan se oli maustettua viinaa mutta millä se oli maustettu ei tarina minulle kerro. Gini sen sijaan oli maustettu katajanmarjoilla ja ostettiinhan sitä 1970-luvullakin. Liekö suosituin merkki ollut silloin se kotimainen Silver Dry Gin:

Tässä kirjoituksessa on keskitytty kekkoslovakialaisille myytyihin ja heidän varsin suuressa mitassa nauttimiin kirkkaisiin viinoihin. Ja nimenomaan suomalaisiin sellaisiin. Ulkomaalaisia Alkosta löytyi mutta ne olivat kalliimpia ja siihen aikaan muutenkin oli iskulauseena että suosi suomalaista, osta kotimaista.

Kirkas viina oli ehdottomasti suosituin ja kustannustehokkain perjantaipullon muoto mutta ostivathan kekkoslovakialaiset myös värikästä viinaa joihin ei tässä postauksessa keskitytä mutta joista on ilman muuta mainittava jo tuolloin suosittu kestosuosikki Jaloviina eli Jallu:

Jalluhan pohjautuu suomalaisille sotilaille Marskin lahjoituksena vuonna 1942 jaettuun annokseen ns. leikattua konjakkia.

Merivoimien silakat nauttimassa Marskin viinaa kesäkuun neljäs vuonna 1942.

Myös Kekkoslovakiassa aikanaan hyvin suosittu kulttuurijulkaisu käytti itsestään nimitystä Jallu. Lehdessä oli myös jonkin verran kuvamateriaalia mutta sitä suosittiin erityisesti siinä olleitten korkealuokkaisten novellikirjoitusten vuoksi:

Historian suosituimman diktatuurin kansalaisille yritettiin luonnollisesti valistaa mietoja juomia mutta kirkas viina jatkoi ja jyräsi. Poikkeuksiakin tietysti oli ja Marlin helmeilevä omenaviini nousi 1970-luvulla hyvin suosituksi:

Perimätiedon mukaan sen ajan tiedostavaisto joka oli pääosin pakkaantunut taistolaisiin suosi algerialaisia punaviinejä. En kommentoi kyseisiä viinejä sen enempää sillä eihän se ole tuotteen vika minkälaiseen kurkkuun se päätyy. Sinänsä niitä tiettyjä miedompia – ja halvempia – tuotteita käyttivät erityisesti ns. alan miehet. Siihen aikaanhan oli vielä puhtaita tenuveikkoja. Nykyisin puliukot ovat kuolleet ja jäljellä on enää sekakäyttäjiä. Kyseisille rantojen miehille maistui ainakin Gambina:

Sekä Sorbus eli Soppa:

Ja Vinetto:

Tässähän oli pieni rautaisannos kekkoslovakialaista kirkasta ja vähän muunkin väristä. Blogissa on nyt lyhyessä ajassa käprytelty tupakkia, loritettu kaljaa ja hörsitty nyt viinaakin mutta kyse on ollut vain tietystä ajankuvasta eikä tarkoitus ole houkutella ketään huonoille elintavoille. Erityisesti tämä tulee muistaa kun juhannus lähestyy. Viina ja vesillä liikkuminen eivät kuulu yhteen.

Sinänsä on positiivista huomata että ne juhannuksen hukkumiskuolemat ovat sieltä Kekkoslovakian ajoista varsin selkeästi vähentyneet. Ehkä ihmisille on jäänyt mieleen se uuskansanperinteen juhannustaika eli jos menet juhannuksena kolmen promillen kännissä ilman pelastusliivejä veneeseen niin saatat nähdä rannalla tulevan leskesi.

Juhannusta odotellen. Sitä odotellessa tulee vielä pieni juhannustarina.