torstai 25. kesäkuuta 2020

PINNANMAAN PROTESTIPÄIVÄ


- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat. Täällä Antero Lärvänen Huitsinnevadan paikallisradiosta ja muistutan että tänään, torstaina 25. kesäkuuta koko Pinnanmaan maakunnassa vietetään sekä orjuuden että rasistisen väkivallan vastaista protestipäivää. Päivälle on selkeästi tarvetta sillä maailmassahan on vielä tälläkin hetkellä noin 20-30 miljoonaa orjaa ja orjuus rehottaa nimenomaan etnisesti edistyksellisissä maissa etnisesti edistyksellisten ihmisten toimesta. Jota asiantilaa suomalaiset suvaitsevais-tiedostavat hyödylliset idiootit eivät edes noteeraa koska se ei anna heille mahdollisuutta ruokkia tiedostavaa egoaan ruoskimalla suomalaisia synneistä joita he eivät ole tehneet.

- Tällä protestipäivällä kunnioitetaan myös niitten kymmenien tuhansien suomalaisten muistoa jotka ovat vieraitten toimesta viety aikanaan Suomesta orjiksi. Samalla muistutetaan siitä että Suomessa ei ole ollut orjuutta ollenkaan sekä myös siitä että jo aikaisemmin mainittu suvaitsevais-tiedostava hyödyllisten idioottien pesäajattelu ei halua muistaa kyseistä asiaa ensinkään vaan omaa kyltymättömän nälkäistä egoaan ruokkiakseen se edelleenkin haluaa ruoskia suomalaisia kun ei muille –  erityisesti islamilaisille –  uskalla metelöidä. Tyhjähousut paskat.

- Protestipäivällä vastustetaan myös rasistista väkivaltaa joka esiintyy tällä hetkellä erityisen räikeänä Etelä-Afrikassa jossa on kehitteillä valkoinen kansanmurha jollainen saatiin aikaan myös Rhodesiassa jonka nimi muuttui etnisesti edistyksellisen katastrofihallinnon astuessa valtaan Zimbabweksi. Kyseinen etnisesti edistyksellinen katastrofihallintohan onnistui tuhoamaan nopeasti myös mustan väestönosan elämisen edellytykset. Suomalaiset hyödylliset idiootit eivät halua tästäkään asiasta puhua yhtään mitään mutta pinnanmaalaiset sentään uskaltavat protestoida rasistista väkivaltaa vastaan. Samoin protestoimme suomalaisiin kohdistuvaa etnistä väkivaltaa vastaan. Väkivaltaa, johon suvaitsevais-tiedostavat yksilöt suhtautuvat kuin ne kolme kuuluisaa apinaa jotka eivät näe, kuule eivätkä varsinkaan puhu.

- Luonnollisesti protestipäivällä vastustetaan myös nykyisin suvaitsevaiston piirissä niin kovin, kovin muodikkaan BLM-liikkeen harjoittamaa polttamista, ryöstämistä ja murhaamista joka tapahtuu vain polttamisen, ryöstämisen ja murhaamisen vuoksi. Protestipäivällä vastustetaan myös sitä että suomalaiset hyödylliset idiootit hyväksyvät kyseisen riekkumisen ja väkivallan ainoastaan sen vuoksi koska riekkujilla on heidän näkökulmastaan oikean värinen orvaskesi.

- Protestipäivä suoritetaan niin, että kaikki työntekijät ovat aivan normaalisti töissä. Sivistyneissä yhteiskunnissa ymmärretään että oman infrastruktuurin lamauttaminen vuorokaudeksi sen vääryyden vuoksi mitä jotkut toiset tekevät on täysin järjetöntä. Sanomattakin on selvää että mitään riehuvia ja paikkoja hajoittavia mielenosoitusorgioita ei järjestetä. Sivistyneet ihmiset eivät toimi niin. Niinpä protestipäivän ainoa kuuluva merkki on se, että kello 16.00 kaikkialla Pinnanmaalla ilmahälytyssireenit soivat ja samalla autoliikenne pysähtyy minuutiksi. Protestin näkyvä muoto puolestaan on se, että kaikkialla Pinnanmaalla liputetaan reaalimaailmaan päivitettyjä BLM-lippuja ja pinnanmaalaiset kantavat samanlaisia hihamerkkejä:



- Tällä protestipäivällä muistutetaan myös siitä että sivistyneen yhteiskunnan kannattaa pysyä sivistyneenä yhteiskuntana eikä hankkia tänne aineksia joitten seurauksena yhteiskunta päätyy kaoottisen kehitysmaan tasalle. Valitettavasti suomalainen valtaa pitävä niin poliittinen eliitti kuin valtamediakaan ei tätä ymmärrä tai halua ymmärtää. Hyvää protestipäivää, pinnanmaalaiset. Täällä Antero Lärvänen, siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Koska on selvää että jopa japanilainen koneäly arvostaa enemmän Suomea ja suomalaisuutta kuin maamme johto ja valtamedia niin laitetaanpas seuraavaksi soimaan japanilaisen vocaloid-tekoälyn esittämä kappale Kotimaani ompi Suomi:


Kiitokset eräälle Anolle inspiraatiosta.

33 kommenttia:

Yksi Turkkulaanen kirjoitti...

Naulan kantaan.

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...

Loistavaa! Japsit kun asialla, niin tapahtuu!!! Ja tapahtuu nimenomaan positiivisesti, luovassa hengessä. Saa muuten nähdä, kuinka kauan Trump enää sietää noita paskakommunistirosvoja maassaan.

Anonyymi kirjoitti...

Suvaitsevaisto alkaa olla nykyään melkein yhtä ikävästi leimaava sana kuin kukkahattu, joten lienee turvallisinta korvata se sanalla sivistyneistö. Kas näin: suvaitsevainen=sivistynyt. Ja sanan sivistys määrittelevät tietenkin nämä suvaitsevaiset, kuten kaiken muunkin nykyään.

Siitä puhe mistä puute on edelleenkin pätevä sananlasku. Koska Suomessa ei ole orjuutta eikä rasismiakaan (suomalainen nainen kuulee viikossa julkisissa enemmän känni- tai etnisten huorittelua kuin musta koko elinaikanaan täällä), tuo puute täytyy korvata jatkuvalla mölinällä orjuudesta ja rasismista. Näppärästi Suomi saatiin EU:n rasistisimmaksi maaksi kun kyseltiin vain somalien eikä muiden afrikkalaisten subjektiivisia tuntoja - muissa EU-maissa heiltä ei kyselty. Euroopassa tapahtuvasta orjuudesta ei ole toistaiseksi tutkimusta, mutta aivan varmasti loistamme tässäkin ykkössijalla. Kun nepalilainen tai kiinalainen kapakanpitäjä orjuuttaa maanmiehiään kuppiloissaan, sehän on yksiselitteisesti suomalaisten vika. Mitäs ette puuttuneet - ja jos taas puututaan, se on paitsi rehellisen elinkeinon haittaamista myös selkeää rasismia.

Suomalaisia viety orjiksi - kuka näin vanhoja juttuja jaksaa jauhaa, tuskinpa ovat tottakaan. Hesari julkaisi tänään tamperelaisen proffan järkyttävän tiedon: Leopoldin haamu ulottuu Suomeenkin! Joskus yli sata vuotta sitten Kongon jokilaivoilla oli töissä parisataa suomalaista koneenkäyttäjää ja näin sitten saatiinkin aukottomasti todistettua että Suomi on orjavaltio joka on vastuussa veritimanteista ja kaikista Leopoldin ja muiden belgialaisten toimista. Ollaan me vaan hurjia!

Somali-demaripoliitikko Samia Hagi Muse on juuri tuomittu ehdolliseen vankeuteen Kela-huijauksista. Moneskohan somalipoliitikko tämä jo on? En vieläkään, 30 vuoden ihmettelyn jälkeen voi tajuta, miksi päättäjämme halusivat ja edelleen haluavat roudata perheenyhdistämisenkin kautta tänne nimenomaan somaleja. Muiden afrikkalaisten halveksumia, bantuja orjinaan pitäviä, tyhmiä, laiskoja, röyhkeitä, lapsekkaasti joka asiasta vinkuvia, huijaavia, väkivaltaisia, naisia alistavia, omaan merkitykseensä suuruudenhullusti suhtautuvia valtiontaloutta rutkasti rasittavia. Olisiko päättäjillä ollut taka-ajatuksena se, että somalien rinnalla jopa hekin vaikuttavat fiksuilta? Samalla ihmettelen sitä, miksi eritralaisia sotilaskarkureita haalitaan tänne surutta. Jos Eritreassa intti kestää kauemmin kuin Suomessa, ei tämä mielestäni ole mikään peruste.

No, kohtahan pääsemme taas normaalitilanteeseen eli taakanjakoon. Ohisalo on jo aivan täpinöissään. Kiintiöpakolaiset haetaan leireiltä - miksi näitä Kreikan leireiltä haettavia ei ole sisällytetty kiintiöön? Jännityksellä jään odottamaan pienten jalkojen tepsutusta kun tämä ihana ja kauan odotettu tapahtuma vihdoinkin toteutuu.
tira+

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Yhel Turkkulaasel, Terho Hämeenkorvelle ja tira+:lle & kiitos kommenteistanne.

Yksi Turkkulaanen: Kiitokset.

Terho: Luulen että jenkeissä ei hirveästi surra jos Trump komentaa armeijan jyräämään sen paskasakin. Eiväthän ne ole kuin riehuvia anarkisteja.

tira+: Minusta niitä joutaakin leimata. Mitä rasismin etsimiseen tulee niin olet oikeassa. Ja mitä enemmän etnisesti edistyksellisille saadaan jaettua Suomen kansalaisuuksia niin niitten rikollisuus meneekin sitten suomalaisten piikkiin. En tiedä mistä se somalikiima juontaa juurensa mutta osittain siihen vaikuttaa se, että pokka ei kestä tunnustaa että tuli tehtyä järkyttävä virhe.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa upea kappale tuo "Kotimaani ompi suomi" nousi ihan kyynel silmäkulmaan näin 5-kyppisellä äijälläkin, (olen kyllä kuullut sen aikaisemminkin, mutta en muistanut sen olemassa oloa) varsinkin, kun samaan aikaa miettii sitä paskaa mitä rajojemme yli on tullut viimeiset kolmekymmentävuotta. Toiset kolmekymmentävuotta vielä niin nämä kappaleet ovat kiellettyjen listalla.

Muistuipa tuosta vanha tapaus mieleeni, kun olin jo edesmenneen isäni kanssa autolla Helsingin keskustassa joskus 90-luvun alkupuolella. Isäni oli tuolloin asunut vuosia ulkomailla ja täällä tuolloin käydessään hän totesi "ohhoh onpas Helsingin katukuvassa tapahtunut suuri muutos"

Tuolloinhan jo valtavat somalilaumat kansoittivat Helsingin keskustaa. Tähän taas jotenkin sopii tuo vanha sanonta "että kyllä oli ennen asiat paremmin"

-Luca

Anonyymi kirjoitti...

— Tinahattu —, terveisiä . . .

Amerikkalaiset kirjoittavat ettei Trump suinkaan pane armeijaa poliisitoimiin. Se pelaisi demokraattien pussiin; BLM on demokraattipuolueen kannattajista koostuvaa roskaväkeä, juutalaisten johtamaa.
Hyvät ja suvaitsevat ihmiset voisivat rääkyä kuinka julmaa Trumpin valta on. Marraskuussa on vaalit.
Voimme kuvitella kuinka Suomen älymystö kierii ja kirkuu tuskissaan kun Trump voittaa toisen kauden. Nehän selvästi samaistavat itsensä Yhdysvaltain demokraatteihin ja apinoivat niitä joka käänteessä.

Sitäpaitsi on olemassa Posse Comitatus Act. https://en.wikipedia.org/wiki/Posse_Comitatus_ActThe Posse

Comitatus Act is a United States federal law (18 U.S.C. § 1385, original at 20 Stat. 152) signed on June 18, 1878, by President Rutherford B. Hayes, the purpose of which continues to limit the powers of the federal government in the use of federal military personnel to enforce domestic policies within the United States. The Act was passed as an amendment to an army appropriation bill following the end of Reconstruction and was updated in 1956 and 1981.
[…]
The Act does not prevent the Army National Guard or the Air National Guard under state authority from acting in a law enforcement capacity within its home state or in an adjacent state if invited by that state's governor.
[…]

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Pinnamaan tempauspäivän kunniaksi jos paikallisradion levystöstä löytyisi etnistä ja edistyksellistä rasismista vapaata musiikkia kuten Biafran kansallislaulu Land of Morning Glory alkuperäiskielellä Jussi Jalaksen johtamana ja ehkä Ylioppilaskunnan laulajat kuorona. Nykyaikana ei voi olla liikaa kun kunnioittaa alkuperäiskansojen luomaa kulttuuria.

QroquiusKad kirjoitti...

Mutta mikäs tapaus se tämmöinen sitten on:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006552273.html

Tapahtui jo maanantaina, mutta on pimitetty julkaistavaksi vasta nyt. Oliko joku kansalaisjournalisti pääsemässä jo liian lähelle, kun oli pakko julkaista, että valtamedia ehtisi ensin?

Tekotapa voisi toki viitata mihin suuntaan tahansa, mutta jostain ihmeen syystä vain mielen perukoilla kummittelevat valtiovaltamme haltijoiden äskettäiset ylistykset kuinka BLM se vasta hyvää ja toivottavaa on.

Mitenköhän tuosta uutisoitaisiin, jos olisivat onnistuneet.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Youtubella varmaankin yksi suomalainen musiikikappale on ylimuiden. Heh se ei ole Nightwishiä tai Himiä, Eevan polkka taipuu moneksi. Ei varmaan eläessään Juukalainen kuplettimestari Kettunen tiennyt minkä hitin loi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihan ensimmäiseksi haluan toivottaa kaikille hyvää alkanutta syksyä.

Tuo BML-hihamerkki on hieno, kukas alkais tehdä, velcro-taustaisia. BLM-liikkeelle pitäisi saada vastavoima WLM-liike. Voitais ottaa mallia, alkaa vaikka aammusta kusemalla murokippoomme ja polttamalla automme. Naapurin ikkunatkin sopii rikkoa ja talo sytyttää tuleen. Paikalle pelmahtavaa palokuntaa pitää kivittää ja nakella molotovincocktaileilla. Mokomia rasisteja.

Taitaa vaan käydä niin, että WLM = Whining Lame Mouse. Perkele.

Pitäis löytää se Juho Vesainen, joka hiihti valkeanmeren rantaan luostarinpolttoon. Se Lalli joka kalautti hiippaukkoa kirveshamaralla kestitysmaksun kuitiksi päähän. Sama into, kuin aikoinaan Sihtunan polttajilla, matkaan ja toimeksi. Notta, näytetään kukas on isäntä.

Suomessa ei muuten ennen somalien tuloa ollut rasismia, somalit toivat tullessaan.

Pyssymies

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Totta kai me tunnemme häpeää orjakaupasta. Varsinkin tervaporvarikaupunkien asukit alkaen johtavista virkamiehistä pitäisi olla kontillaan. Ilman tervanvientiä yksikään orjalaiva ei olisi kauaa seilannut maailman merillä. Oululaisille, Raahelaisille, Kokkolalaisillee,... vielä piiskaa persuuksille. Kyllä ne on vieläkin sellaisia tekopyhiä ketkuja ollaan niin suvakkeja vaikka Toppilan sataman yllä on tännekkin raahatut somaliorjat kummittelemassa ja vaatimassa hyvitystä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Lucalle, Tinahatulle, Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Luca: Kappale oli kyllä kaunis. Ja tilanne sieltä 90-luvun alusta on vielä moninkertaisesti pahentunut.

Tinahattu: Jaa. Juutalaiset taas huudettu. Väsyttävää. Mutta joo, Trumpilla on tässä lähinnä vain huonoja vaihtoehtoja. Tosin perusjenkki tuskin panisi sen pellelauman jyräämistä pahakseen.

Pate:

Viesti1: Joku nuorempi saattaisi ihmetellä kommenttiasi mutta tästähän se selviää:

https://www.youtube.com/watch?v=62GSsR9fic4

Viesti2: Joo, se on kyllä levinnyt maailmalle. Tässä turkkilaisen hepun versio:

https://www.youtube.com/watch?v=dgF21S7FyB8

Viesti3: Muuan toimittajahan totesi aikanaan pokkana että kun Suomi on liittynyt EU:hun niin sen myötä me suomalaiset ollaan sitten myös vastuussa siirtomaavaltojen teoista.

Qroqius Kad: Kun en varmaksi tiedä niin en varmaksi sano mutta kieltämättä haiskahtaa.

Pyssymies: Jep. Suomalaiset ovat hyviä rakentamaan ja säilyttämään. Mutta tulisi muistaa että siihen säilyttämiseen kuuluu myös puolustautuminen.

Anonyymi kirjoitti...

— Tinahattu taas . . . —

En tiedä lukeeko monikaan täällä önklantia mutta tuossa vietnamilainen Linh Dinh kertoo huomioitaan anarkistien toimista. Saksassahan hulluus on kukoistanut vuosikymmeniä. Antifa lieneekin saksalaista alkuperää.

Smashing Culture
Linh Dinh • June 24, 2020
• 1,500 Words • 68 Comments
https://www.unz.com/ldinh/smashing-culture/

[…]
There’s one Leipzig neighborhood, Connewitz, that’s famous across Germany as the center of progressive politics, most notably the antifa movement, and guess what? It is thoroughly defaced with graffiti that are often anti-cop or anti-Germany. During clashes with police that Connewitzers instigate, shop windows are gleefully broken not just at multinationals, but mom-and-pops, because, you know, once you go berserk, it’s hard to stop. Reflecting on this in 2015, I knew it would only escalate and spread beyond Germany, and it has. Seeing photos of Seattle’s Capitol Hill Autonomous Zone, I immediately thought of Connewitz.
[…]

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Heppu puhuu varmasti asiaa. Ja Antifa on saksalaista alkuperää. Ja muuten, väittäisin että valtaosa tämän blogin lukijoista ymmärtää englantia. Älä aliarvioi ihmisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Että näin https://yle.fi/uutiset/3-11418585

Urpilainen pistää Afrikkaa kuntoon. Vuorossa Burkina Faso ja Ougadougou. Muutamia huomioita. Kone on viimeisen päälle Boeing Dream Liner, matkustajaversio. Kyllä siihen humanitaarista apua sopiikin joilla pannaan Burgina Faso kuntoon. Tai jos se olikin vain yleisölennätys. Sitten artikkelista lainattua.

"Yli puolet väestöstä on alle 16-vuotiaita ja yli 60% väestöstä tunnustaa islamin uskoa. Useampi kuin joka toinen on lukutaidoton ja naisten ja tyttöjen asema on heikko. (60 vuotta itsenäisyyttä, runsaasta kehitysavusta huolimatta, kirj.huomautus)

EU on myöntänyt Burkina Fasolle runsaat 160 miljoonaa euroa kehitysapua tänä vuonna. Koronapandemian takia komissio maksaa etunojassa 60 miljoonaa euroa heinäkuussa.

Burkina Faso on Ranskan entinen alusmaa ja matkalla oli mukana myös Ranskan Eurooppa-ministeri Amélie de Montchalin. Ranska johtaa Sahelin alueella EU:n rauhanturvaoperaatioita.

Urpilainen iloitsi Ranskan ministerin mukana olosta.

– Se viestii siitä, että Eurooppa toimii yhdessä; Me olemme eurooppalainen joukkue, joka muodostuu instituutioista ja jäsenmaista ja tietystä rahoituslaitoksista (veronmaksajista, kirj.huomautus)

Burkina Faso on kärsinyt poliittisesta epävakaudesta suurimman osan itsenäisyyttään vuodesta 1960. Maan kehitystä ovat heikentäneet poliittiset murhat, vallankaapaukset ja nyttemmin islamistisen terrorin lisääntyminen.

Varsinkin maan pohjoisosissa, mutta myös idässä toimii islamistisia terroristijärjestöjä. Al-Qaidaan kytkeytyneet jihadistit ovat sulkeneet koulut ja ajaneet sadat tuhannet ihmiset pakoon kodeistaan.

Tavoite on pysyvä muutos, mutta ennen kuin investoijat saadaan liikkeelle, pitää olosuhteiden olla suotuisammat ja siihen voidaan julkisilla kehitysyhteistyöhankkeilla ehkä vaikuttaa. Yritykset tarvitsevat osaavaa työvoimaa ja toimivan infrastruktuurin, tiet, tietoliikenteen ja rakennukset." (sana ehkä on oikeassa kohdassa, kirj.huomautus)

Semmosta. Burkina Fasossa ei siis enää hädänpäivää, kohta on kaikki kunnossa. Vielä artikkeliin. Siinä on yksi toteamus joka pitää myös paikkansa.

"Kannettu vesi ei kaivossa pysy."

Joppos123 kirjoitti...

Mätäsalo on juuri julistanut Suomen olevan askeleen lähempänä diktatuuria. Uusi tasa-arvokäsitys on sitten jatkossa intersekstionaalinen feminismi. Arvaappas Ykä ja kumppanit millä portaalla me heterot, lihaasyövät, valkoiset käppäukot ja akat uudessa kastijärjestelmässä ollaan?
Eikö tuota vitun akkaa saisi hoitoon?
Tosin pisteet siitä ettei se edes peittele Vihreiden agendaa tuhota länsimaat taloudellisesti, kulttuurillisesti ja etenkin tuontitavarana holatun väkivallan kautta.
Kyllä pitää kepulle olla jotain maagisen tärkeää luvassa jos ne vielä jatkavat kovin kauan hallituksessa.
Mitä hevon vittua joku tasa-arvo kuuluu sisäministerille?

Anonyymi kirjoitti...

Maria Ohisalo hehkuttaa nyt, kuinka hallitus on hyväksynyt kunnianhimoisen tasa-arvo-ohjelman, jonka myötä Suomi nousee tasa-arvon kärkimaaksi. Ohjelmassa hyödynnetään intersektionaalisen feminismin tarkastelutapoja, jossa huomioidaan yhteiskunnalllnen asema, perhetausta, koulutus, ikä, vammaisuus, seksuaalinen suuntautuminen, sukupuoli-indentiteetti sekä sukupuolen ilmaisu. Huomattakoon, että sukupuoli toistuu kolmessa eri kohdassa...

Tällaisen ohjelman tekoon on siis keskitytty sisäministerin johdolla koronakeväänä, jolloin olisi luullut olevan isompiakin murheita. Kahvia ja viinereitä on kulunut ja avustajalaumalta on kysyttty tukevia istumalihaksia. Lopputulos on feministien märkä uni ja ”intersektionaalinen tarkastelutapa” on hieno termi, mutta jos joku viisaampi selittäisi, mitä tämä oikeasti tarkoittaa? Ruunataanko tässä suomalaiset miehet lopullisesti ja lävistääkö se lainsäädännön aivan kuten ilmastonmuutos, jota tungetaan kaikkiin lakeihin ja kouluissa opetettaviin aineisiin? Tasa-arvo ei taidakaan olla niin yksiselitteinen kuin olen kuvitellut että siis ihmisiä kohdellaan tasa-arvoisesti hänen sukupuolestaan, taustastaan ym. huolimatta, mutta minä en olekaan istunut kymmentä vuotta yliopiston luennoilla.

Tämä meni taas vähän asian vierestä, mutta vieläköhän Li Anderssonilla on läppärissään Antifan logo? Kumma juttu, ettei hänen avustajaansa Dan Koivulaaksoa yksikään media ole pyrkinyt kommentoimaan näistä mellakoista. Hänellähän luulisi olevan sisäpiirin tietoa.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

No mää luen tätä blogia ja englantia ja tästä blogista mää ymmärrän, mutta en englannista, en kielenä enkä sen kaikkia nykyisiä toimia, esim. lontoon pormestari, mikä ählämsäläväbäm se ny oli. Mutta yhtä kaikki en pidä itseäni tyhmänä, muut pitää siitä puolesta huolen:))
Huru-ukko
PS. jos tinahattu painaa liikaa, vaihda foliopiaan, se on kevyempi:)

Anonyymi kirjoitti...

Olen tuossa lueskellut edustajien mielipiteitä siitä, että eduskunta ei antanut lupaa syyttää yhtä perussuomalaista edustajaa asiasta josta hän ei ole puhunut. Mutta jonka moni on luullut kuulleensa, huom. LULLUT kuullensa hänen sanovan. Voi sitä itkua ja hammasten kiristystä, suvaitsevien kitistystä, kun ei päästäkään riekkumaan, että mitä minä sanoin, mitä minä sanoin jne..
Koska, tuomiohan oli jo päätetty, syyllinen, tuomittava mitä ankarimin varoituksena muille kansallismielisille. Koska, on eroa vieraslajeilla ja vieraslajeilla toisten ollessa haitallisempia kuin toisten.
Huru-ukko

Anonyymi kirjoitti...

Eeva Biaudet eduskuntakeskustelussa tuomitessaan edustaja Mäenpäätä:

"Kansanedustaja, joka käyttää väärin puhevapauttaan toisten vapauksien rajoittamiseksi tai hiljentämiseksi, hänen tarkoituksenaan on sulkea toiset ihmiset pois yhteiskunnastamme."


Tuo lainattu lause on rikkinäinen, ajatus on kovin hämärä. Mutta EB käyttää nähdäkseni puhevapauttaan rajoittaakseen Mäenpään puhevapautta ja sulkeakseen Mäenpään pois yhteiskunnasta.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Joppos123:lle, Rouva Anolle, Huru-ukolle ja Pyssymiehelle & kiitos kommenteistanne.

Ano:Joo, tuohon Afrikan kankkulan kaivoon on tuhlattu aivan käsittämätön määrä rahaa ja saatu sillä aikaiseksi vain väestöräjähdys. Ja ratkaisuna pumpataan aina vain lisää rahaa.

Joppos123 & Rouva Ano: Tuo intersektionaalinen feminismihän on ensinnäkin hyvin kaukana tasa-arvosta ja toisekseen sitä kannattaa vain pieni rääkyvien ämmien lauma. Ja sillä ideologialla aletaan nyt sitten pyörittämään koko Suomea. Pakko sanoa että Herra varjele.

Huru-ukko: Koko touhun taustallahan on halu vaientaa vastakkaiset (reaalimaailmassa elävien) äänet ja samalla suojella valtakoneistoa niiltä järkyttäviltä virheiltä joita se on tehnyt.

Pyssymies: Juuri noin kyseinen Biaudet itse toimii.

Anonyymi kirjoitti...

Nimetön kirjoitti...
No mää luen tätä blogia ja englantia ja tästä blogista mää ymmärrän, mutta en englannista, en kielenä enkä sen kaikkia nykyisiä toimia, esim. lontoon pormestari, mikä ählämsäläväbäm se ny oli. Mutta yhtä kaikki en pidä itseäni tyhmänä, muut pitää siitä puolesta huolen:))
Huru-ukko


PS. jos tinahattu painaa liikaa, vaihda foliopiaan, se on kevyempi:)

26. kesäkuuta 2020 klo 12.43
____________________________________

— Tinahattu vastaa —
Arvelinkin ettei ihan jokainen lue englanninkielisiä juttuja. Se ei suinkaan vähennä heidän ihmisarvoaan.
Itse en lue esim. ruotsia vaikka sitä opetettiin koulussa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Tinahattu. Mullakin on kouluruotsi ruostunut käytännössä olemattomiin. Tässä blogissa pärjäillään suomella.

R Leon kirjoitti...

Pientä tajunnan virtaa OT ja kommenttia koskien lähiaikojen blogimerkintöjen keskusteluihin. Muutama tshuhnan angerlaageri alla.

Lähinnä haluan välillä puhua jossain ympäristössä missä ei ole poliittisesti korrekteja mielistelijä vittupäitä.


Silloin tällöin uskon, että toivoa ehkä on. Nyt taas olen päätynyt lopputulemaan, että toivo on menetetty. Ilman rähinää tästä ei selvitä.

1. Blm paska. Käsittämätöntä, että tätä asiaa pitää edes joillekin vääntää rautalangasta. Niin absurdia tämä moraalisäteily ja naivius ja oikea rasismi valkoihoisia kohtaan on. Mikä helvetti länsimaista ihmistä oikein vaivaa, kun itseinho on niin sairaalloisen masokistista.

2. Kävin kotikaupunkini eräällä uimarannalla Saimaalla (PÄÄmajakaupunki) yksi päivä. Rannalla olijoista n. 55-60 pinnaa arabeja. 2 Burkinia bongattu. Vittu etelä-savossa. Pikku kylässä. Tämä homma on pelattu.
System reboot, only solution.



Ainoa hyvä ajatus, minkä edellisessä blogissa ykä ja muutama muukin mainitsi, on se, että kuten neukkula niin myös euvostoliitto multikulti feminismi globalism kurapaska kuolee omaan mahdottomuuteensa. Se tapahtuu lopulta yht äkkisesti.


Näin tällä erää. Sori negatiivisuudesta, mutta faktat nyrjäyttää aivot. Älytönpuhelin postaus.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joppos123:lle ja R Leonille & kiitos kommenteistanne.

Joppos123: Kiitos viesteistä. Ymmärsin ne yksityisviesteiksi.

R Leon: Jaan pitkälle pessimismisi mutta uskon että toivoa on vielä. Mutta tämän kaiken korjaaminen tulee päivä päivältä vaikeammaksi. Varsinkin kun tää huulipunahallitus tunkee nyt sen interperspionaalisen feminisminsä viralliseksi ohjenuoraksi. Se on vakavampi asia kuin moni uskookaan sillä silloin maan virallinen ideologia on mielettömyys.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tuosta Mama-African matkasta kertovassa jutussa oli kuvat agendan mukaisia. :(

Jos Mama-Africa vietti pidemmän aikaa paremman kulttuurin parissa, niin tässä taisi olla majoitus: https://goo.gl/maps/LepcW1tJ9RTR2LVV7

Anonyymi kirjoitti...


94% ammutuista mustista on ampunut toinen musta
https://petterssonsblogg.se/2020/06/27/dagens-137/

Tuolla lisää tilastoa, mukana myös murhatut valkoiset:
https://www.politifact.com/article/2015/may/21/updated-look-statistics-black-black-murders/

Johan

QroquiusKad kirjoitti...

Olipa kerran perhe, jonka tytär toi kotiin ison, ruman, röyhkeän ja raivoisan rakin. Se säntäsi saman tien ruokapöytään, kaatoi sen ja söi lattialle pudoneet ruoat. Lopuksi se paskansi lattialle.
Isä ja äiti eivät tehneet mitään. Eivät sittenkään, kun koira alkoi esitellä heille hampaitaan ja murista. Tytär sen sijaan huusi heille, että koira tekee oikein puolustaessaan itseään vanhempien koiravastaisuudelta!

Sitten koira alkoi hyökkäillä perheenjäsenten kimppuun. Osumia sai myös tytär, joka syytti niistä vain vanhempiaan ja nuorempia sisaruksiaan, joiden tilanne oli vielä lohduttomampi; he eivät edes teoriassa voineet puolustautua.

Lopulta tytär alkoi usuttaa koiraa ulkona kävelevien kimppuun huutaen:
"Vain koirien elämä merkitsee! Syökää koiranpaskaa ja kuolkaa te ihmiset!"

Isän asekaapissa oli kyllä useampia metsästys- ja harrastusaseita, mutta hänelle ei tullut mieleenkään käyttää niitä koiran lopettamiseen.
Ei, koska tytär käski häntä olemaan tekemättä niin tai yleensä mitään muutakaan kuin antamaan koiralle kaiken mitä se vaati (ja sehän vaati!), siivoamaan sen paskat lattialta ja sitomaan perheenjäsenten haavoja.

Kas, tytär kun oli jossain vaiheessa jotenkin muuttunut perheen määrääjäksi, tavalla jota vanhemmatn eivät itsekään ymmärtäneet. He kun tyttärensä elättivät ja majoittivat, eihän tuo olisi yksinään selvinnyt missään.

Lopulta isä ja äiti alkoivat pohtia mahdollisuutta hankkitua koirasta eroon, mutta minne?
Naapurin rouva Svea Rige kun oli itse hankkinut itselleen kolme samanlaista rakkia. Hän oli jatkuvasti veristen siteiden peitossa, mutta sitä raivoisammin hän jaksoi kirkua miehelleen tämän koiravastaisuudesta. Mies(?) vain alistuneena mutisi, että minun syytänihän tämä.

Toinen naapuri, herra Kalju Eesti vastasi voivansa toki ottaa koiran!
Hän vain laittaisi sen pieneen häkkiin ja antaisi sille ruokaa ja vettä vain sen verran, että se pysyisi hengissä. Jos koira haluaisi muualle, hän antaisi sen ilomielin mennä.

Vähän kauempana asuva herra Viktór Magyar ihmetteli, miksi isä ja äiti olivat ylipäätään antaneet tyttären tuoda rakin taloon? Ei hänen talossaan sellaisia ole katseltu eikä tottavie katsella.

Niin isä ja äiti palasivat kotiin, johon tytär oli tuomassa uutta koiraa, että se pitäisi jöötä kotona ensimmäinen koiran opettaessa naapurustolle, että Vain Koirien Elämä Merkitsee.
Mitenpä tuota perhettä voisi auttaa? Mikä heidät ylipäänsä tuohon tilanteeseen oli voinut saattaa?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vittuuntuneelle NettoVeronmaksajalle, Johanille ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

VNV: Todennäköisesti.

Johan: Totta tuo mutta jostain kumman syystä valtamediamme unohtaa nuo tilastot.

Qroquius Kad: Kun nykypäivän tilanteen esittää tuollaisena satuversiona niin tilanteen mielettömyys korostuu.

muuanpena kirjoitti...

Naimisissa olevana tiedän, että jollekulle muullekin lisäkseni on ajan oloon kehittynyt ns. valikoiva kuulo. Kun tiedän, että jossakin vaiheessa suomalaisten kärsivällisyys loppuu etnisesti edistyksellisten (niin ulkomaisten kuin kotimaistekin) riekkumisen suhteen, niin olen melko varma, että minulle on kehittynyt valikoiva näkö. Joka tarkoittaa sitä, että tänne taitaa väistämättä kehittyä pieniä ryhmiä jotka opettelevat puhumaan kieltä, jota etnisesti edistykselliset vaivatta ymmärtävät ja nämä ryhmät uskaltavat sitä käyttää. Jos siis satun paikalle kun etnisesti edistyksellisten ymmärtämys suomalaisia kohtaan kasvaa, niin valikoiva näkö saattaa hyvinkin olla toiminnassa. Epäilemättä etnisesti edistykselliset tulevat tuntemaan suomalaiset myös sissisodan taitajina. Varmasti ajan oloon halua riekkumiseen tulee vähentämään tieto siitä, että koskaan ei tiedä minkä nurkan tai puskan takaa nalli napsahtaa, eikä kukaan ole nähnyt tai kuullut mitään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, muuanpena. Jossain vaiheessa tuohon saatetaan tulla päätymään. Ja siinä vaiheessa voidaan mitä varmimmin olla tilanteessa jossa saatetaan sanoa että me ei aloitettu.

QroquiusKad kirjoitti...

Ruotsissa on itse asiassa tehty pieniä yrityksiä tämänsorttisen toiminnan aloittamiseen:

https://fi.wikipedia.org/wiki/John_Ausonius
https://fi.wikipedia.org/wiki/Malmön_ampumasarja

Mitä, jos jonkin mainitsemattoman maan kaduille ilmestyisi joku, jolla olisi Ausoniusin ja Mangsin asenne, A.B.Breivikin tuhoisa tehokkuus sekä Kyllikki Saaren, Bodomin ja Tulilahden murhaajien piilottelukyky?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Tätähän kukaan ei ole halunnut mutta voi todeta että länkkärit pystyvät toimimaan hyvin organisoidusti ja tehokkaasti. Niin hyvässä kuin pahassa.