TOIVON JA TUHON SUKUPOLVET

Meikäläinenhän on siinä iässä – siis lähempänä kuutta- kuin viittäkymmentä – että tuntee olevansa vielä varsin nuori vaikkei nyt varsinainen hirvas enää olekaan. Tietysti jollekin sanotaan vuonna 2005 syntyneelle meikäläinen on jossain Kelan ja kuopan puolessa välissä. Vieläkö se ihan oikeasti elää? Yhtä kaikki, tässä iässä alkaa miettimään usein omaa ja oman sukupolvensa elämää. Mitä on saatu aikaiseksi? Varsinkin verrattuna omaansa edeltäviin ja sitä seuraaviin sukupolviin. Sitä mielellään ajattelisi että olisi oman sukupolvensa saavutuksista tyytyväinen. Me tehtiin jotain, jotain suurta, ponnisteltiin paremman eteen, meidän työllä oli merkitystä. Meidän ei tarvitse hävetä.

Mutta. Realistina katsoo ensiksi taaksepäin. Niitä menneitä sukupolvia. Jos menee hyvin kauas taaksepäin ja katsoo sukupolvia joskus Ruotsin vallan aikana niin kyseisten sukupolvien elämä ei paljoa tainnut erota toisistaan. Jatkuvaa ankaraa työtä nälkää vastaan josta sukupolveni ei tiedä mitään eikä edes ymmärrä ja välillä sitten miehet joutuivat kuolemaan ruotsalaisten sodissa. Olipa nälänhätiäkin joitten aikana väkiluku romahti, toisin kuin niissä nykyään niin muodikkaissa Afrikan nälänhädissä. Oli myös venäläisten miehityksien terrorijaksoja joista nykyinen suomalainen historiantutkimus ei ole kovin kiinnostunut kun se ei anna kovastikaan vahvistusta sille, että Suomi olisi jotenkin vastuussa Afrikan kolonialismista vaan ne olivat nimenomaan suomalaiset joita riistettiin, tapettiin ja orjuutettiin.

Ne Venäjän vallan ajan sukupolvet puolestaan säästyivät pahemmilta sodilta mutta joutuivat yhtä kaikki tappelemaan nälkää ja kurjuutta vastaan. Leipä ei ollut itsestäänselvyys.  Viimeinen niistä sukupolvista nousi historiassa esille itsenäistämällä Suomen ja pelastamalla sen punaisten voitolta joka olisi lopettanut Suomen itsenäisyyden hyvin nopeasti sellaisin tunnetuin seurauksin joita voi katsella itänaapurimme historiasta.

Tällaisen 1960-luvulla syntyneen häiskän näkövinkkelistä seurasi sitten se Suomen historian sukupolvi jolta onnistui kaikki. Varmasti siksi, että sen oli pakko onnistua. Kas kun muuta vaihtoehtoa ei kertakaikkiaan ollut. Se pelasti Suomen neuvostomiehitykseltä kahteen kertaan ampumalla ja sen jälkeen alkoi jälleenrakennustyön joka muutti köyhän maatalousmaan kehittyneeksi ja varsin kukoistavaksi valtioksi.

Sitä seurannut, sanotaan noin vähän ennen sotaa, sodan aikana ja jonnekin vuoteen 1950 ja risat syntynyt sukupolvi jatkoi sitä rakennustyötä ja lisäsi suomalaisten hyvinvointia. Pääosa siitä. Nimenomaan ne niin sanotut muurahaiskansalaiset jotka ymmärsivät että työtä tekemällä parannat omaa ja lähimmäistesi elämää ja siinä sivussa koko kansakunnan hyvinvointia. Mutta jo kyseisessä sukupolvessa olivat ensimmäiset tuhon sukupolven ainekset. Siitä sukupolvesta tulivat haloset ja tuomiojat joilta pöllittiin allakka vuonna 1972 ja siitä tulivat myös ne  helvetin kovaääniset ja julkiseen ääneen päästetyt kulttuuri- ja yliopistotaistolaiset.

Mitä tuon sukupolven kovaäänisimmille vasemmistolaisille tapahtui? Oliko kyseessä KGB:n mädätys joka eteni yliopistojen kautta? Saattoi olla. Oliko kyseessä myös jo sodan jälkeen kohtuullisen hyvin ruokitun sukupolven egon ruokkiminen? Jokainen sukupolvihan haluaa jättää jälkensä historiaan. Ja tämä sukupolvi ymmärsi että se ei koskaan joudu taistelemaan ja ponnistelemaan niin paljon kuin sen synnyttänyt sukupolvi. Eikä se pysty saamaan aikaiseksi mitään siihen verrattavaa. Ainoa mahdollisuus jättää oma merkki historiaan oli mitätöidä ja raastaa alas kaikki se, mitä Suomen pelastanut sukupolvi oli tehnyt. Alkaa julistaa, että Suomen pelastanut sukupolvi olikin itse asiassa joukko sotarikollisia ja todellinen pienten kansojen ystävä löytyykin Neuvostoliitosta jonka tietä Suomenkin tulee seurata. Kyseinen sukupolvi oli omaksunut tosissaan sen liturgian mitä aikaisempi olosuhteitten pakosta piti yllä rauhoittaakseen idässä olevaa hirviötä.

Tulee myös muistaa että juuri tuo kyseinen sukupolvi tai sen kasvattamat poliitikot olivat pääasiallisesti vastuussa siitä, että suomalaiset vedätettiin äänestämään EU-jäsenyyden puolesta vaikka nykyisin on varsin selvää että he jo silloin tiesivät, ettei kyseessä ollut mikään viaton kauppaliitto vaan projekti, jonka tarkoitus on lopettaa eurooppalaisten kansojen itsenäisyys.

Sitten tulikin se minun sukupolveni. Sanotaan karkeasti että se syntyi vuonna 1950 – 1970. Varsinkin sukupolveni 1960-luvulla syntyneet olivat aikaisemman sukupolven kehittämän ankaran YYA-propagandan kohteena. Tervejärkisimmät kehittivät siitä lähinnä vitsejä mutta ne tervejärkisimmät myös suuntasivat tiensä tavalliseen työelämään ja propagandan tosissaan ottaneet taas politiikkaan. Sinänsä sukupolveni jäi tuhon sukupolvena vähän välisukupolveksi mutta se on juuri se sukupolvi jonka aikana aloitettiin tolkuton ja tarpeeton akateemisten suojatyöläisten kouluttaminen ja palkkaaminen. Kas kun se omaa sukupolveani edeltänyt sukupolvi päätti että mitä enemmän Suomessa on maistereita, sen paremmin Suomella menee. Sen päätöksen hintaa maksetaan nykyisessä julkishallinnon yliturvottamisessa jonka hintaa yksikään valtapuolue ei halua laskea.

Nyt Suomessa pitää pääosin valtaa se seuraava, karkeasti ottaen 1970 – 1990 syntynyt sukupolvi. Erityisesti tässä tuoreimmassa hallituksessa. Se on vienyt sukupolvikapinansa aivan uusiin mittasuhteisiin ja pyrkii mitätöimään aivan kaiken, mitä aikaisempien sukupolvien tervejärkinen osa on saanut aikaiseksi.

- Suomen itsenäisyys tulee lopullisesti mitätöidä ja Suomesta tulee tehdä muun EU:n alueen elättäjä niin kauan kuin se siihen pystyy.

- Suomen väestörakenne tulee muuttaa hankkimalla maahan jatkuvasti etnisesti edistyksellisiä elätettäviä vaikka kyseinen tavoite on todistetusti tuhoisaa sekä Suomen taloudelle, turvallisuudelle ja yhteiskuntarauhalle.

- Suomen elinkeinoelämä tulee tuhota omaa egoa ruokkivan vihervasemmistolaisen ilmastopakkomielteen nimissä.

- Jopa suomalainen tavallinen, konservatiivinen käsitys perheestä täytyy tuhota pakkosyötettävän transideologian nimissä ja sitä ideologiaa täytyy pakkosyöttää nimenomaan lapsille koulussa. Vaikka kyseinen perheeseen perustuva ajattelutapa oli hyvin suurena perustana sille, että Suomesta saatiin aikanaan aikaan hyvinvoiva valtio.

- Ja ennen kaikkea varsinaisesta työstä mitään tietämätön pääosin naispuolinen hysteerinen ja muurahaiskansalaisten elättämä porukka joka ei saa aikaan kuin hysteerisiä vaatimuksia saa määritellä sen, mitä tässä maassa saa sanoa ja ajatella.

Takaisin omaan sukupolveeni. Voinko olla siitä ylpeä? No, en millään muotoa. Se kyllä on tehnyt töitä ja perustanut perheitä niin kuin kuuluukin mutta sen kasvattama poliittinen eliitti – ja ehkä melkoinen osa sukupolvesta – oppi uskomaan siihen että hyvinvointi on itsestäänselvyys. Se on ollut aina ja se tulee aina olemaan. Sen eteen ei tarvitse taistella eikä edes ponnistella.

Se seuraava sukupolvi – tai ainakin se osa siitä joka pääsi päättäviin asemiin – on vielä pahempi. Se uskoo, että suomalainen hyvinvointi on sekä itsestäänselvyys että loppumaton sellainen joten suomalaisten velvollisuus on jakaa sitä kaikkialle maailmaan. Nimenomaan niin, että siitä hyvinvoinnista nauttijat kuskataan tänne Suomeen nauttimaan siitä. Eikä se hyvinvointi jakamisesta vähene.

Entäs ne seuraavat sukupolvet? Aika näyttää, tuleeko niistä lopullisen alistumisen sukupolvia vai joutuvatko ne korjaamaan hirmuisen – ja ehkä verisen – urakan myötä sen mitä ne tuhon sukupolvet saivat tuhottua.

Joka tapauksessa on selvää, että ne eivät muistele muutamaa aikaisempaa sukupolvea lämmöllä. Ja emmehän me sitä ansaitsekaan.