JOTAIN IHAN MUUTA CXXVIII

Ilmavoimaa on tarjolla tässäkin postauksessa niin kuin edellisessä jotain ihan muuta-varislinnut postauksessa. Nämä ilmavoimat tosin liikkuvat polttoaineella ja kyseessä on tällä kertaa hieman epäonnistuneita koneita kakkosrähinän ajalta. Tulee muistaa, että ilmaa raskaampia koneita rähinän alkaessa oli ollut vasta vajaa neljäkymmentä vuotta niin luonnollisesti kaikki suunnitelmat eivät menneet aina ihan putkeen. Aloitetaan ja esitellään ensimmäisenä brittiläinen Blackburn Botha:

Konehan suunniteltiin yhdistetyksi tiedustelukoneeksi ja torpedopommittajaksi. Tiedustelukoneena sen näkyvyys ohjaamosta oli onneton ja torpedopommittajaksi se oli alitehoinen ja hidas. Kone siirrettiin nopeasti koulutuskoneeksi mutta koska sen lento-ominaisuudet olivat huonot niin se sai aikaan siinäkin tehtävässä huomattavan määrän onnettomuuksia. Jatketaan samalla firmalla ja esitellään Blackburn Roc:

Eli kyseessä oli hävittäjäkone jossa ei ollut minkäänlaista eteenpäin ampuvaa aseistusta vaan neljän konekiväärin taka-ampujan torni. Lisäksi kone oli hidas, hitaampi kuin saksalaiset pommittajat ja käsittääkseni se sai vain yhden ainoan ilmavoiton. Kone vedettiin nopeasti pois taistelukäytöstä. Myös Suomen ilmavoimat olivat tilanneet 20 kappaletta kyseistä konetta mutta ne jäi saamatta. Ehkä oli parempi niin. Samanlaisella periaatteella toimi myös Boulton Paul Defiant:

Tämä kone sai hieman parempaa menestystä erityisesti siinä vaiheessa kun se siirrettiin yöhävittäjätehtäviin. Pysytään briteissä ja esitellään Fairey Battle:

Tämän kevyen pommittajan ainoa vika sinänsä oli se, että se oli jo vanhentunut joten se oli alitehoisena liian hidas. Kun Saksa hyökkäsi Ranskaan niin britit menettivät näitä koneita ensimmäisen viikon aikana sata kappaletta. Kone siirrettiin nopeasti koulutus- ja maalinhinauskoneeksi. Siirrytään sitten Italiaan ja esitellään Breda Ba.88 Lince:

Tämä kevyt pommikonehan oli sinänsä varsin lupaava sillä ennen sotia se teki tyyppinsä nopeusennätyksiä. Ongelma tuli siinä vaiheessa kun siihen asennettiin kaikki tarvittava sotavarustus jolloin se painon radikaalisti lisääntyessä osoittautui alitehoiseksi, hitaaksi ja lento-ominaisuuksiltaan huonoksi. Itse asiassa italialaiset käyttivät konetta lähinnä houkuttimina vihollisille lentokentillään.

Vaan siirrytään sitten Neuvostoliittoon ja vuorossa on LaGG-3:

Konehan näyttää sinänsä varsin vetokelpoiselta mutta siinä oli painoonsa nähden alitehoinen moottori joka teki sen vaikeaksi lentää ja neuvostolentäjät kutsuivat konetta nimellä ”lakirovannyi aviatsionnyi garantirovannyi grob” eli takuuvarma lakattu lentävä ruumisarkku ja eihän moista liikanimeä ihan ilman syytä anneta. Kyseistä konetyyppiä seuranneet La-5 ja La-7 olivat sitten huomattavasti menestyksekkäämpiä.

Siirrytään sitten Amerikkoihin ja esitellään torpedopommittaja Douglas TBD Devastator:

Konehan oli erinomainen torpedopommittaja. Ajalla ennen sotaa. Mutta sodan alettua se oli liian hidas ja huonolla puolustusaseistuksella varustettu. Se oli vaan myöhässä. Sen joutsenlaulu oli Midwayn taistelu jossa japanilaisia vastaan lähetetyistä 41:stä Devastatorista 35 ammuttiin alas eivätkä koneet saaneet ensimmäistäkään osumaa japanilaisiin laivoihin. Kyseisen taistelun varsinainen sankari oli Douglas Dauntless-syöksypommittaja joka upotti neljä japanilaista tukialusta.

Sitten voidaan esitellä suomalaisten mielestä varsin kummallinen epäonnistuja eli Brewster Buffalo:

Amerikkalaisten kannalta kone oli epäonnistuminen sillä se keskittyi saamaan Tyynenmeren sodan alkuvaiheissa pahasti selkäänsä japanilaisilta. Samaan aikaan suomalaiset ampuivat Brewstereillä alas neuvostokoneita urakalla. Jatkosodassa suomalaiset saivat Brewstereillä kaikkiaan 460 ilmavoittoa. Tässäkin blogissa on kommenttiosuudessa todettu että amerikkalaisten tilanne oli toisenlainen kuin suomalaisten eli heillä oli vastassaan huomattavasti paremmat koneet ja koulutetummat sekä kokeneemmat lentäjät. Tämä pitänee paikkansa. Mikä ei tietysti yhtään vähennä suomalaisten hävittäjälentäjien saavutuksia yhtään.

Siirrytäänpä sitten Saksaan ja esitellään ulkonäöltään sinänsä varsin messevä raskas pommikone Heinkel He 177 Greif:

Sinänsä koneen pommikuorma oli hyvin vaikuttava 7.000 kiloa mutta sen ongelmat olivat siinä että siinä oli kaksi potkuria ja niitä pyörittämään neljä moottoria jotka olivat kummassakin siivessä kytketty toisiinsa. Tämä sai aikaan moottorien ylikuumenemista ja tulipaloja. Näissä tulipaloissa menetettiin enemmän koneita kuin varsinaisissa taisteluissa. Saksalaiset lentäjät kutsuivatkin konetta nimellä ”Luftwaffen sytkäri”.

Jonkinlaista menestystä koneet saavuttivat kuljettaessaan raskaita Henschel Hs 293-liitopommeja jotka olivat jonkinlaisia meritorjuntaohjuksen esimalleja.

Ulkonäöltään myös varsin vaikuttava, lähestulkoon futuristinen oli saksalainen Me 110:n korvaajaksi suunniteltu raskas hävittäjä Messerschmitt Me 210:

Koneellahan oli mainiot suoritusarvot eli nopeutta 620 km/h, raskas aseistus josta osa oli vielä kauko-ohjattavaa ja 1.000 kiloa pommejakin. Koneen lento-ominaisuudet olivat vain totaalisen onnettomat. Koneen kehittäminen itsessään lopetettiin ja siitä kehitettiin edelleen paremmin toiminut hävittäjä Messerschmitt Me 410.

Entäs sitten seuraava saksalainen hävittäjä? Huikeat suoritusarvot ja aseistus. Nopeus 960 km/h ja aseistuksena 2 x 30 mm tykkiä ja vielä 50-millisiä raketteja. No, sehän oli Messerschmitt Me 163:

No joo, jos nyt lähtee joitain varjopuolia etsimään tästä koneesta niin kas kun se toimi rakettimoottorilla niin sen tehokas lentoaika oli seitsemän ja puoli minuuttia ja sen jälkeen se muuttui liitokoneeksi jossa ei ollut laskeutuessaan edes pyöriä. Lisäksi koneen polttoaine hydratsiini oli erittäin vaarallista lentäjille joiden täytyi pukeutua lähinnä kaasusuojavarustukseen jo mennessään koneeseen. Koneella saavutettiin ainoastaan yhdeksän ilmavoittoa ja niitä menetettiin 14 lähinnä nousu ja laskeutumisonnettomuuksissa.

Jatketaan Saksan sodan loppuhetkillä kehitetyllä ”kansanhävittäjällä” eli vuorossa Heinkel He 162:

Konehan pääsi piirustuspöydältä varsinaiseen tuotantoon ennätysajassa. Koneen rakenne oli huomattavalta osalta puuta koska Saksalla alkoi siinä vaiheessa olla pula metalleista. Kone oli kyllä nopea ja sen lentäjiksi oltiin suunniteltu Hitler Jugendin nuoria mutta varsinaiseen taistelukäyttöön se ei koskaan päätynyt.

Ja laitetaan sitten vielä yksi. Ylistääksemme rumuuden kauneutta. Eli puolalainen pommikone LWS-6 Żubr:

Puolalaiset itsekin tajusivat että kyseisestä koneesta – jota valmistettiinkin vain 20 kappaletta – ei ollut taistelutehtäviin ja se siirrettin jo ennen sotaa koulutuskoneeksi. Varsinaisesti sotaan se osallistui niin, että saksalaiset pommittivat niitä lentokentälle joten menihän saksalaisilla muutama pommi hukkaan.

Vaan tässähän näitä hieman epäonnistuneita koneita. Seuraavaksi varmaankin jotain ihan muuta.