AKATEEMINEN PAPISTO

Jussi Halla-aho on tuoreessa kirjoituksessaan sanonut, että Eurooppa on tavallaan taantumassa takaisin feodaaliaikaan. Kirjoitus on erinomainen, mielestäni yksi Halla-ahon parhaimpia.

Itselläni on pyörinyt pitkään päässäni samantyyppisiä ajatuksia, tosin en näe, että uuden ”Feodaalisen Euroopan” johtajina toimisi ns. uusaatelisto. Ennemminkin koen, että sen johdossa on uuspapisto. Pappisseminaarina toimivat yliopistot, varsinkin yliopistojen yhteiskunnallisten alojen laitokset.

Jussi Halla-aho on akateemisesti koulutettu tohtorismies. Hän on myös tervejärkinen mies, joka ymmärtää, että ajatus ei muutu aineeksi itsestään ja jos teoria ja käytäntö eivät kohtaa, niin vika saattaakin löytyä teoriasta. Mutta kun maailmaa seurailen, niin valitettavasti Halla-aho kuuluu akateemiseen vähemmistöön.

Yleisempänä esimerkkinä näistä akateemisista osaajista voidaan pitää henkilöä, joka on heti valkolakin saatuaan lähtenyt lukemaan yliopistoon jotakin tosi hienoa ainetta, esim. sosiologiaa. Henkilö lukee ainetta vuosia, opettelee teorioita, oppii myös sen, että asioita ei ole olemassa ilman teoreettista viitekehystä. Hän viettää aikaansa samanhenkisessä seurassa, jossa on turvallista keskustella niin päivänpolttavista aiheista kuin yleisluontoisemmastakin diibadaabasta ja tehdä näistä aiheista viiltävän teräviä analyysejä. Voi että kun tuntuukin hyvältä puhua fiksuja ja vielä tajuta, että toisetkin pitävät fiksuna.

Asioista luetaan ja ennen kaikkea puhutaan. Puhutaan paljon. Keskustelun lomassa on kivaa siteerata kaikkia hienoja kirjoittajia. Joukossa tyhmyys tiivistyy, yliopistopiireissäkin. Oma (kuviteltu) älyllinen ylemmyys tavallista kansaa kohtaan tuntuu aina vain selkeämmältä, kuilu tyhmiin duunareihin tulee suuremmaksi opintoviikko opintoviikolta. Mielestä hämärtyy se ajatus, että ne duunarit elättävät tämän akateemisen henkilön. Akateeminen henkilö pitää itsestään selvänä, että hänelle löytyy valmistumisen jälkeen julkishallinnosta joku mukava pomon tai tutkijan paikka hyvällä palkalla. Hänhän on välttämätön yksilö.

Kun akateeminen henkilö on lukenut paljon ja puhunut paljon, eikä ole itseasiassa tehnyt yhtään mitään, on selvää että akateemiselle henkilölle alkaa teoria muodostua käytäntöä tärkeämmäksi. Yhteys todelliseen, jokapäiväiseen elämään alkaa pahasti pätkiä. Näin ollen esimerkiksi monikulttuurisuus alkaa tuntua täysin järkevältä ja toimivalta ideologialta. Akateeminen henkilöhän ei ole törmännyt monikulttuurin haittapuoliin. Koska hän ei ole niihin törmännyt, hän saattaa yksinkertaisesti todeta, että niitä ei ole. Saattaapa hän päästää suustaan jopa jotain niin hienoa kuin ”joukkoraiskaukset kertovat enemmän meistä suomalaisista kuin maahanmuuttajista”.

Jos joku putkimies Lötjönen sanoisi näin, häntä pidettäisiin kajahtaneena. Mutta kun sen sanoo akateeminen henkilö, on sanojen takana jotain salattua viisautta, jota Lötjönen ei tiedä. Lötjönen tosin pitää tuota lausetta älyttömänä joka tapauksessa, mutta akateemisen henkilön ei tarvitse siitä välittää. Akateeminen henkilöhän edustaa uutta pappisluokkaa, jolle Lötjösen on maksettava kymmenykset. Aivan samoin kuin joku munkkilatinaa solkannut papinretale 1500-luvulla, ei tästä uudestakaan papista ole Lötjöselle mitään hyötyä, mutta helvetillä hänkin osaa Lötjöstä pelotella. Lötjösen täytyy vain aukoa jäätyneitä putkia ja työllään elättää akateeminen henkilö joka kiittää Lötjöstä ilmoittamalla että Lötjönen on osa rakenteellista rasismia ja Lötjösen tulisi hävetä.

Monikulttuurisuususkonto on akateemisissa piireissämme nykyisin suurinpiirtein kiveen hakattua totuutta. Se on ja pysyy. Sitä ei kyseenalaisteta. Sitä tuetaan fanaattisesti hokemalla Pyhiä Lauseita: Me tarvitsemme maahanmuuttajia. Meille tulee työvoimapula. Me tarvitsemme maahanmuuttajia.

Jotenkin omituiselta tuntuu se, että jos yliopisto on se älyllisen ajattelun etulinja, eikö sen juuri kuuluisi olla paikka, jossa asiat kyseenalaistetaan? Nyt asiat ovat kääntyneet päälaelleen.

Ennenvanhaan uskonnolla peloteltu rahvas hoki hospotipomiluita ja koulutettu henkilö saattoi rauhotella, että älkää peljätkö, ei ukkonen jumalan vihaa ole. Nyt uskonnollista hokemista harjoittaa nimenomaan akateemisesti koulutettu henkilö. Yliopistosta on tullut pappisseminaari. Luonnontieteellinen yms. puoli yliopistosta varmaan toimii niin kuin yliopiston tulisikin toimia, mutta ikävä kyllä julkishallinnon pomonpestit ynnä melkoinen osa poliittista eliittiämme tulee tuolta pappisseminaarin puolelta.

En jaksa kylläkään uskoa, että kaikki yhteiskuntatieteitten opiskelijat olisivat niin kertakaikkisen tyhmiä että uskoisivat noihin hokemiin. Mutta yhtä kaikki, he tietävät, että ovat astumassa uuteen pappissäätyyn ja silloin ei asioita tule kyseenalaistaa. Aivan niin kuin joskus ennen saattoi munkkikokelas tuumia, että olikohan tuo roviolla poltettu lapsenpäästäjä sittenkään oikea noita. Mutta jäsenyys niin vanhassa kuin uudessakin pappissäädyssä tarjoaa taloudellisesti turvatun aseman, yhteiskunnallista arvostusta (ainakin oman säädyn sisällä ja muista ei olekaan niin väliä) sekä vielä jonkin verran sitä aina niin kiihottavaa valtaa. On parempi olla pompottajana kuin pompotettavana.

Tavallinen työntekijä Yrjöperskeleskin saattaisi jopa hyväksyä asiantilan, tosin pitkin hampain (tarvitaanko me esmes ihan tosissaan jotain yliopistollista trans- ja queer-tutkimusta?), jos tämä uusi pappisluokka tyytyisi olemaan elätettävinä ja pysyisivät vaikkapa jossain tutkijanvirassa taikka jossain virastossa siirtelemässä paperia pöydän toiselta puolelta toiselle. Mutta kun nämä papit perhanat päättävät, mikä Yrjöperskeleelle on hyväksi ja mitä Yrjöperskeles saa tehdä. Ja nykyisin ne vielä alkavat määritellä jopa sen, että mistä Yrjöperskeles saa pitää ja mistä ei. Kai se on vielä ihan oma asiani, että tykkään siitä, että naapureinani on Kutvonen ja Liimatainen. Eikä esmes Abu al-Hälläh. ”Kyllä sinut, Winston Smith, vielä ammutaan, mutta ensiksi sinun on taas opittava rakastamaan Isoa Veljeä”.

Ja näin itsenäisyyspäivänä asiantila jyrpii erityisesti. Ne suomalaiset, jotka aikanaan tämän maan pelastivat, tuskin halusivat sitä asiantilaa, johon nyt ollaan menossa. Eli siihen, että Suomen kansalaisuus muuttuu HKL-tyyppiseksi älykortiksi, johon kuka tahansa mistä tahansa voi ladata kansalaisuutta ja siihen liittyviä etuja halunsa ja tarpeensa mukaan. Ilmaiseksi tietysti. Papisto on päättänyt, että näin tulee tapahtua ja rahvas maksaa. Ja rahvaan tulee vielä kiittää papistoa siitä, että ne tämänkin siunauksen ovat meille aikaan saaneet.

No, hyvää itsenäisyyspäivää kaikille lukijoille, joka tapauksessa.

Ja loppuun vielä kaupallisia tiedotuksia, 1970-luvulta. Tämä mainos olisi nykyaikana työllistänyt ainakin kymmenen akateemista suojatyöläistä, että olis saatu kaikki tuomittua ja syylliset oikeuteen:

http://www.youtube.com/watch?v=NyGzQXHFuNc

Allekirjoittaneen mielestä tuo mainos on aivan mahdottoman symppis.

PS. Veikkaus: seuraavaan itsenäisyyspäivään mennessä joku akateeminen ammattilainen keksii esittää, että termit isänmaa ja isänmaallisuus eivät ole soveliaita käyttää. Sanat muistuttavat liikaa kansallismielisyyttä ja niissä tuntuu märän sarkapuseron haju sekä kuuluu römpsän kolahtelu ja ukko-pekan lukon loksahtelu.

Vähintäänkin esitetään vaatimus että ”Isänmaallisuuden määritelmä on saatettava vastaamaan nykypäivää”.