torstai 5. helmikuuta 2009

RUOTSALAISET RUMAT SANAT

Selväähän on, että ihmisen tulee pyrkiä positiiviseen ajatteluun ja etsiä synkimmästäkin pilvestä sitä kultareunaa. Muuten on vaarana vajota katkeruuteen ja epätoivoon. Hotelli Yrjöperskeleen respassakin tällaista positiivista ajattelua pyritään harjoittamaan. Koska Suomessa yleinen touhu on varsin nännistis-lellististä pelleilyä, on kuitenkin hyvä huomata, että asiat voisivat olla vieläkin lähempänä Pahkasika-horisonttia, niin kuin tämä uutinen Ruotsista osoittaa:

*

Ruotsalaispoliisi kutsui mellakoivaa nuorta apinaksi


Helsingin Sanomat

Malmön poliisijohtaja on joutunut pyytämään anteeksi alaistensa toimia viime joulukuussa leimahtaneen mellakan tukahduttamisessa. Poliisin itse kuvaamalta videolta kuuluu, kuinka eräs viranomainen kutsuu mellakoivaa maahanmuuttajanuorta "apinanpirulaiseksi".

Video tuli julkisuuteen keskiviikkona, kun Malmössä alkoi oikeudenkäynti mellakkaan osallistunutta 21-vuotiasta miestä vastaan. Video oli poliisin todiste, mutta sen sisältö ohjasi oikeudenkäynnin huomion pian itse mellakasta viranomaisten käyttäytymiseen.

Uutistoimisto TT kertoi torstaina, että poliisin toiminta johtaa tutkintaan.

Video näyttää, kuinka poliisit jahtaavat mellakkaan osallistunutta nuorta.

"Steriloinko hänet, kun otan kiinni?", eräs poliisi sanoo kollegalleen.

Taustalta kuuluu naurua.

"Kyllä, hän saa niin selkäänsä, ettei voi seisoa jaloillaan", vastaa toinen poliisi.

Yksi poliisi sanoo lisäksi nuorelle kasvokkain, että "te mutakuonot olette saapuneet rettelöitsemään väärään kuntaan".

Malmön ylin poliisipäällikkö Ulf Sempert pahoitteli poliisin toimintaa Sydsvenskan-lehdessä. Sempertin mukaan asianomaisia poliiseja kuulustellaan ja heidät todennäköisesti siirretään toisiin tehtäviin. Myös poliisin ohjeistuksiin voi tulla muutoksia.

Sempertin mukaan sisäinen tutkinta ei tee tyhjäksi mellakoitsijoiden toimintaa. Hän tähdensi kuitenkin, että poliisilta odotetaan säntillistä käyttäytymistä hankalassakin tilanteessa.

Malmön Rosengårdissa leimahti useita päiviä kestänyt suurmellakka joulukuussa. Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisi tyhjensi maahanmuuttajanuorten luvatta valtaamaan kerhotilan, jossa oli aiemmin toiminut kellarimoskeija. Mellakka laajeni merkittävästi, kun paikalle saapui pian myös äärivasemmistolaisia mellakoitsijoita.

Poliisilla oli suuria vaikeuksia saada tilanne hallintaan. Mellakoitsijat muun muassa heittivät poliisia kivillä ja sytyttivät tuleen autoja ja roskakoreja.

Mellakka saatiin tukehtumaan lopulta maahanmuuttajayhteisöstä tulleiden vapaaehtoisten avulla.


*

Kun Suomessa valveutuneet nuoret, eli liimatilhit, punavihervästäräkit, sukkahousukoppelot ja muut Rapalan mannekiinit harrastivat lievää mellakointia, metelöitiin meillä, että poliisi käytti liian kovia otteita. Puhutaan siis voimankäytöstä. Ruotsissa metelöidään siitä, että poliisi puhui mellakoijille rumia. No eihän semmonen, jumangega, käy laatuun. Saattaa tulla mellakoijalle henkinen pipi.

Sehän on tietysti totta, että poliisilta tulee odottaa korrektia käytöstä, mutta poliisikin on ihminen. Ja jos mellakkaa on jatkunut muutama päivä, ihminen väsyy ja silloin saattaa tulla ruma sana. Lähinnä kai pitää ihmetellä, että kellään poliisilla ei niissä mellakoissa napsahtanut päässä, niin että virkarevolli olis ilmestynyt holsterista kouraan ja apuharvennus olis alkanut. Vaan eipä alkanut.

Nyt sitten Ruotsin poliisi odottaa uusia ohjeistuksia. Sen arvaa, että ruotsalaisten poliisien v-käyrä on varmasti korkealla. Kun edestä sataa kiviä ja takaakin tulee puukkoa selkään. Veikkaanpa, että itse mellakoitsijat nauravat parhaillaan paskaista naurua koko episodille.

Tietysti onhan tätä harrastettu meilläkin. Joku vuosihan sitten afrikkalaisperäinen huippuosaaja suoritti sukupuolielimen luvattoman käyttöönoton. Meteli ei noussut rikoksesta, vaan poliisin antamista tuntomerkeistä, joista kävi ilmi, että kyseessä oli afrikkalaisperäinen huippuosaaja.

Ja naapurimaan tilannetta tulee tietysti seurata senkin takia, että sieltä apinoidaan tänne kaikki mahdollinen hölmöily. Veikkaanpa, että poliisin JOUHA-yksikölle ollaan jo valmistelemassa uusia ohjeistuksia, joihin kuuluu aseitten ja suojavarusteitten poistaminen, jotta ei vaan provosoitaisi ketään. Sen lisäksi poliisin haalareihin tulee kirjailla kukkia ja rauhanlauseita. Todennäköisesti tunnelman keventämiseksi poliisin tulee suorittaa tehtävänsä savon murteella.

”Vuan voeskohan se arvon mellakoihtija siirttee sitä astalova vähän sivummalle? Muuten minä oun pakotettu kahtommaan teitä tiukasti silimmiin vuorovaekutuksellisen ihmiskontaktin luomiseksj ja kirjottammaan teillen ankaran kirjallisen huommautuksen. Jos se vuan teitillen soppii? Jos ei sovi, niin myö männään poes.”

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nyt varmaan poliisien pitää pyytää apinoilta anteeksi,kun kerta vertasivat niitä mellakoitsijoihin.

Paha Kani kirjoitti...

Olis muuten oikeesti hienoa, kun poliisin painihaalarissa olis rauhanmerkkejä, kukkia ja hamppulogoja. Sellaisessa haalarissa sais varmaan jakaa ilosanomaa ihan vapaasti, eikä kukaan voisi siitä hermostua. Ja tulis sellainen kiva kontrasti.

Anonyymi kirjoitti...

No onhan ne poliisit tehtäviin tarkasti valittu ja koulutettu, joten heiltä on kohtuullista odottaa hyvää ammattitaitoa. Eli että selvittävät mellakat huomattavasti paremmin kuin keskiverto ihminen.

Vähän ihmetyttää myös kun itse kuvasivat ja antoivat todisteeksi tälläisen videon. Tulee mieleen takavuosien kaahari videot ja Jussi Ahde.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä Ykä, asiaa! Käy kyllä sääliksi ruåtsalaisia, ovat vielä tyhmempiä kuin muistinkaan. Lähiöt ja autot palavat, mutta suurimpana huolena tuntuu olevan poliisin kielenkäyttö?!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset kommentoijille. Sinänsähän poliisit selvittivät mellakan paremmin kuin keskivertoihmiset. Keskivertoihmisethän olisivat saattaneet päätyä selvittämään mellakan ns. Tahko Pihkalan nimeen.

Videon kuvaamista minäkin hieman ihmettelen. Ikävää vaan yleensäkin, että pohjoismainen oikeusjärjestelmä suosii raakaa ja röyhkeää. Ihminen kun ei koskaan itse ole vastuussa teoistaan, vaan syyllinen löytyy jostain ulkopuolelta.

Roope kirjoitti...

Tuo on niin Ruotsia. Kun siellä oli viime vuonna nimettömän työnhaun kokeilu, niin tutkimuksessa todettiin, että se on kallista, byrokraattista eikä tuota mitään tuloksia.

Ruotsalaisittain tuollainen lopputulos on ikävän negatiivinen, joten vastapainoksi painotettiin eräiden haastateltujen maahanmuuttajien olleen tyytyväisiä. Ei siihen että he olisivat saaneet enemmän työtilaisuuksia (koska eivät siis saaneet), vaan siihen että maahanmuuttajista tuntui siltä, että heidät otetaan paremmin huomioon.

Toivottavasti Suomesta ei tule samanlaista fiilistelyn valtakuntaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Roopelle kommentista. Valitettavasti meillä päin on tapana apinoida ruotsista kaikki älytön, joten fiilistelyvaltakunnan puolelle ollaan menossa täälläkin.