torstai 17. marraskuuta 2011

PEKKA JA SOPIMUS

Piakkoinhan sitten eduskuntamme jatkaa maanpuolustukseemme kohdistuvaa hyväksi havaittua yleisafrikkalaista linjaa ja liittää Suomen jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen eli tarkemmin sanoen muuttaa sopimuksen sanasta lihaksi, tai tässä tapauksessa oikeastaan lihan puutteeksi. En rupea itse asian älyttömyydestä hirvittävästi toistamaan, sillä sitä on toistettu ja rautalangasta & ratakiskosta ansiokkaasti väännetty niin monella taholla. Muistutanpa nyt kumminkin muutaman lauseen Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportista:

Maavoimillamme ei ole tällä hetkellä miina-aseen ohella muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää. Miina-asejärjestelmä on osa alueellisen puolustusjärjestelmämme tulen kokonaiskäyttöä. Miina-asejärjestelmän teho perustuu eri tyyppisten miinojen yhteiskäyttöön, jossa jalkaväkimiinat täydentävät muiden miinojen vaikutusta. Jalkaväkimiinat ovat kustannustehokkaita ja soveltuvat hyvin asevelvollisuusarmeijan käyttöön.

Suomessa jalkaväkimiinoilla on merkitystä erityisesti laajamittaisen hyökkäyksen torjunnassa. Jalkaväkimiinat ovat oleellinen osa alueellisten joukkojen sotavarustusta ja torjuntakykyä.

Pääesikunnan tutkimusten mukaan luopuminen jalkaväkimiinoista merkitsee operatiivisella tasolla vihollisen etenemisnopeuden kasvua jopa 2-3 kertaiseksi ja omien tappioiden lisääntymistä. Jalkaväkimiinojen aiheuttamaa psykologista pelotevaikutusta, ns. miinakauhua, ei voida korvata millään muulla järjestelmällä.

Tietysti voihan tosta esittää tiedostavan mielipiteen ja todeta, että jalkaväkimiinat ovat vanhentuneita aseita ja muutenkin mm. Vihreän Langan toimituksessa ymmärretään tosta sodankäynnistä huomattavasti enemmän kuin vaikkapa puolustusvoimissa. Saahan sitä toki niin sanoa. Vapaa maahan tämä. Voin minäkin mennä siltainsinöörille selittämään, kuinka silta tehdään, vaikka ymmärrän sillanrakennuksesta just yhtä paljon kuin kottarainen Koraanista.

Vaan en käsittele asiaa nyt yleensä, vaan erikseen. Meinaten, kyse on tästä Pekka Haavistosta, joka tuntuu olevan kovasti mielissään Ottawan sopimuksesta ja Suomen jalkaväkimiinojen tuhoamisesta. Haavistohan on siis tämä heppu, joka pyrkii Vihreiden riveistä tasavallan presidentiksi. Siis Suomen tasavallan. Tiedättehän, tämän maalämpäreen joka sijaitsee akselilla Hanko – Nuorgam ynnä Vaasa – Ilomantsi. Ja jossa asuu pääosin semmosia perunanenäisiä tympeämielisiä ihmisiä.

Jos hakee Suomen tasavallan presidentin hommia, pitäisi tietysti olla edes jollain tavoin kiinnostunut suomalaisten hyvinvoinnista. Eikös se presidentti sano pestinsä aloittaessaan että minä --, jonka Suomen kansa on valinnut Suomen tasavallan presidentiksi, vakuutan, että minä presidentintoimessani vilpittömästi ja uskollisesti noudatan tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistän Suomen kansan menestystä.

Ainakaan blogikirjoituksensa perusteella Haavisto ajattelee tätä miina-asiaa ihan jostain muusta vinkkelistä kuin suomalaisesta. Hän toteaa seuraavaa: Sopimuksella on jo nyt ollut myönteinen vaikutus. 1990-luvulla jalkaväkimiinoilla oli vuosittain lähes 25 000 uhria. Määrä on pienentynyt neljään tuhanteen.

Minä ajattelen asiaa suomalaisesta vinkkelistä, joten lasketaanpa luvusta ensiksi pois suomalaisten jalkaväkimiinojen Suomessa tappamat ihmiset, jolloin jäljelle jää, hetkinen, joo, 1990-luvulla vuosittain 25.000 uhria ja nyttemmin neljä tuhatta.

Lasketaan sitten ulkomaat. 1990-luvulla jalkaväkimiinojen aiheuttamasta 25.000 vuosittaisesta kuolemasta oli suomalaiset varastossa säilytettävät jalkaväkimiinat vastuussa melko sietämättömän määrän eli nolla (0) kertaa. Nykyisistä neljästä tuhannesta vuosittaisesta kuolemasta ovat suomalaiset varastossa säilytettävät jalkaväkimiinat vastuussa sentään hiukka vähemmän eli nolla (0) kertaa. Ottawan sopimuksen vaikutus sinänsä on tuntuva, sillä esim. vuonna 2018, kun Suomella ei ainakaan teoriassa ole enää jalkaväkimiinoja, päästään niinkin hienoon tilanteeseen, että suomalaiset jalkaväkimiinat tappavat maailmassa nolla (0) ihmistä.

Tämähän on sinänsä niin huikea saavutus, että sen vuoksi kannattaa totta kai heikentää olennaisesti Suomen puolustuskykyä. Ainakin Pekka Haavisto, presidenttiehdokas, näyttää olevan sitä mieltä. Minä en tosin itse ole ihan varma siitä, kuinka tämä palvelee suomalaisten etua, jota Suomen presidentin tulisi ajaa, mutta minulla ei olekaan asioista yhtä laajaa näkemystä kuin Pekka Haavistolla.

Haavisto jatkaa kirjoituksessaan Ottawan sopimuksen kiistattomia etuja ja vaikutusta Suomeen tuumimalla jos Suomi haluaisi tulevaisuudessa jatkaa jalkaväkimiinojen käyttöä, se joutuisi valmistamaan ne itse. Rajoittuneen käsityskykyni mukaan Suomi on tähänkin mennessä valmistanut jalkaväkimiinansa itse, mutta ehkäpä siitä on turha jaaritella, meinaan, piru piilee yksityiskohdissa.

Haavisto mainostaa myös, että kyllähän tässä ollaan hankkimassa jalkaväkimiinoja korvaavaa välineistöä, esmes viuhkapanoksia ja pimeänäkölaitteita. Minä kun olen vanha tykistön mies, niin voisin olettaa, että mahdollisessa rähinätilanteessa naapurin tulenjohtomiehet ovat naama hymyntirrillä. Meinaten, kun toi viuhkapanos joudutaan laukaisemaan tähysmiinana, mikä tietysti tarkoittaa sitä, että miinan laukaisijalla täytyy olla siihen näköyhteys, ja suomalaisessa melko mäkisessä maastossa näköyhteys tuppaa rajoittumaan muutamaan lähimpään mäkeen. Siinä on sitten tulenjohtajien mukavan helppoa lähetellä lukemia tuliportaaseen ja putkiahan naapurilla riittää.

Haavisto esiintyy vihreitten sotilasasiantuntijana, mutta ehkäpä tätä ei ole hänelle kerrottu. Tai ehkä hän tuumii että paskanko väliä, eihän hänen tartte sitä miinaa laukaista ja sen jälkeen odotella patteriston kokoista määrää kyisiä terveisiä.

Pimeänäkölaitteitten hankinnan minä kyllä ymmärrän itsekin, mutta en ole varma, miten ne korvaavat jalkaväkimiinat. Ehkäpä jos niillä kattelee vastapuolen jalkaterää tarpeeksi tuimasti, niin siihen palaa reikä. Tää on tää nykyajan optiikka niin kehittynyttä.

Haavisto muistuttaa tämän miina-asian tiimoilta innoissaan että kansalaismielipiteellä on vaikutusta kansainvälisessä politiikassa. Minulla on tosin itselläni sellainen käsitys, että tässä tapauksessa ulkomaisten järjestöjen mielipiteellä on ollut vaikutus yhden yksittäisen kansakunnan puolustuspolitiikkaan, jonka ei ulkomaisille järjestöille tulisi kuulua paskan vertaa ja vakavasti otettava presidentti ei välttämättä olisi asiasta kovin mielissään.

Mutta en ole varma, haluako Haavisto vakavasti otettavaksi presidentiksi. En tiedä, hakeeko hän presidentiksi ollenkaan, vai luuleeko ehkä, että tässä on menossa jonkun kansainvälisen järjestön työpaikkahaastattelu. Ottawan sopimusta tarvitsee Pekka Haavisto. Suomalaiset sitä eivät tarvitse.

Tai ehkä hän vaan on niin optimisti, että uskoo tosissaan, että jos näillä selkosilla vielä käydään kansojenvälinen ottaanlyöntikilpailu, niin se käydään nätisti ja sääntöjen mukaan. Ehkä jopa etälamauttimilla.

Vaan eihän häntä presidentiksi sentään valita. On maailmassa vielä jotain oikeuttakin. Tosin onhan meillä ollut kovasti jalkaväkimiinavastainen presidentti vallassa kohta kaksi kautta. Mutta Tarjasta nyt ei enää tässä palveluksen vaiheessa viitti sanoa muuta kuin siteerata Valentin Konosen valmentajaa, kun Vallu pisti mm-kisoissa tossua räväkästi toisen eteen ja oli menossa kohti 50 kilometrin kävelyn maailmanmestaruutta. Eli hän ei ota enää vastaan ulkopuolista informaatiota.

Niin, muuten, kun nämä tiedostavat ja edistykselliset tahot niin mielellään muuttavat sanoja ja kuvittelevat muuttavansa sillä asian merkitystä, niin eiköhän puolustusvoimien tulisi seurata perässä. Ehdotan, että jalkaväkimiinat säilytetään, ja niitten uudeksi tyyppinimeksi tulee henkilökohtaisesti käynnistettävä nopeavaikutteinen jalkapohjan lämpöhoito- ja ihonkuorintalaite.

17 kommenttia:

Joukkoliikenne kirjoitti...

Uudelleen nimeämällä puolustusvoimat ovat ennenkin "hämänneet" vihervasemmiston idiootteja. Hehän kun eivät ole armeijaa käyneet, niin näppärästi viuhkamiina muutettiin viuhkapanokseksi ja kaikki oli ok. Samaten nykyään jauhetaan rypäleaseista ja puolustusvoimat ovatkin ilmoittaneet, etteivät ne korvaa jalkaväkimiinoja ja taas vasurit juhlivat. Totuus on tietysti, että "rypälepommien" oikea nimitys on kuorma-ammus ja ne kelpaavat kyllä vihervasemmistolle, koska eivät sodankäynnistä mitään tajua. Ottawan-sopimus kieltää myös ansoittamisen, mutta tilapäisvälineillä voi räjäytellä. Eli ei saa ansoittaa, koska ansa=miina=paha, joten lautetaan tenttua vetolaukaisimella leipäpaketin alle ja sanotaan sitä tilapäisräjähteeksi ja kas kummaa se kelpaa. Todellakin jalkaväkimiinat pitää siis nimetä uudelleen. Itse ehdotan niiden nimeksi vihollisen-etenemistä- hidastava-paukku. Paukkujahan räjäytellään humalassa uutena vuonna ja niistä vihreätkin tykkää.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdoitan jalkaväkimiinojen hävitystavaksi samaa kuin ydinjätteille.
Lukitsemista "ikuisiksi" ajoiksi kallioon louhittuun "loppusijoitus" paikkaan.

Ironmistress kirjoitti...

Jalkaväkimiinat on kielletty, mutta niiden sytyttimiä ei.

Näppärämpi nörtti rakentaa ikioman pömmin vaikkapa ilotulitusraketista ja jalkaväkimiinan sytyttimestä. Sitä vain ei kutsuta miinaksi.

Jaska Brown kirjoitti...

Omasta puolestani Suomi voi luopua jalkaväkimiinoista välittömästi kunhan Venäjä luopuu samalla jalkaväestä.

Vakavasti puhuen en henkilökohtaisesti sopimusta allekirjoita ja niinpä minun ja maantien välissä on muutama passiivinen putkimiina. Siis jos se ikävä paikka tulee ja vielä kelpaa mukaan, näin Väpi Leskistä siteeratakseni. Eihän tuolla sopimuksella mitään käytännön merkitystä ole, koska jokainen vähänkin alan koulutusta saanut rakentaa räjähdysaineesta ja missä tahansa saatavissa olevasta materiaalista tavallista putkimiinaa ilkeämpiä kapistuksia parissa minuutissa. Sakaramiinan – ainakin luotettavan sellaisen – pykääminen on vähän hankalampaa mutta onnistuu silti. Tähän väliin pitää huomauttaa, että tällaisten tilapäisvälineiden jälkikäteinen raivaaminen on muuten huomattavastipaljon inhottavampaa ja vaarallisempaa puuhaa kuin standardikaman. Jos rähinä tulee, niin henkilömiinoja käytetään varmasti, sillä inter arma silent leges.

Lopuksi tekisi mieleni sanoa, mitä Haavisto voisi nyt tarpeettomiksi jäävillä harjoitusputkimiinoilla tehdä, mutta siitähän se vain innostuisi lisää.

VonPee kirjoitti...

Putkimiina voisi olla etäkäynnistettävä kevyehkön puun kaatolaite.

Anonyymi kirjoitti...

Vai pitäisikö naapuri toivottaa tervetulleeksi.

http://www.riemurasia.net/jylppy/media.php?id=86914&c=5

Kieltämättä joitain etuja. T:Habahoo

Anonyymi kirjoitti...

"henkilökohtaisesti käynnistettävä nopeavaikutteinen jalkapohjan lämpöhoito- ja ihonkuorintalaite"

Tuo soveltuu sakaramiinaan.

Putkimiina voisi olla "henkilökohtaisesti käynnistettävä lantion ja keskivartalon selluliitinpoistaja"

Anonyymi kirjoitti...

Hommat näyttävät menevän päin persettä, mutta siitähän Haavisto taitaa tykätä...

Jaska Brown kirjoitti...

Tuo viuhka”panos” onkin hyvä esimerkki uuskielestä. Tosin olisi luullut, että vihervasemmisto olisi tykännyt vielä enemmän, jos viuhkamiinan viralliseksi nimeksi olisi vaihdettu se, millä kyseinen kapistus armeijaslangissa tunnetaan eli Somali-TV.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Joukkoliikenteelle, Ano1:lle, Ruukinmatruunalle, Jaska Brownille, VonPeelle, Habahoolle, Ano2:lle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne.

Joukkoliikenne: Joo, toi nimillä kikkailu on totta. Ikävää vaan, että kapiaiset joutuvat eto asian kanssa pähkäilemään, koska heillä varmaan olis muutakin tekemistä.

Ano1: En yhtään epäile, etteikö tällaista ”lopullista ratkaisua” sotavaltiolla jo suunniteltaisi. Stetsontuntumalla sanoisin, että puolustusvoimien korkeimmalla johdolla taitaa olla pallit poliitikkojen kourien puristuksessa, mutta majuri – everstiakselilla keskitytään olennaiseen. Niin kuin joskus aikaisemminkin. Olihan asekätkennän pomo Valo K. Nihtilä ”vain” eversti, vaikka ylemmällä taholla taatusti tiedettiin, missä mennään.

Ruukimatruuna: Mitä todennäköisimmin joku viherhörhö ottaa nuo sytyttimet sitten seuraavaksi liipaisimelle. Ei siksi, etteikö niitäkin pystyisi rakentamaan uudestaan, mutta kiusa se on pienikin kiusa, ja tiedostavan oikeamielisyyden aiheuttama euforia on niin addiktoivaa. Sitä pitää saada aina vaan lisää.

Jaska Brown: Niin kuin on ennenkin taidettu todeta, niin ollaan molemmat aamuvirkkuja. Oikeastaan kiteytät asian ytimen. Jos Venäjällä ei olisi jalkaväkeä, ei meilläkään tarvita jalkaväkimiinoja. Se, liittyykö Venäjä (ei ikinä päivänä muuten liity) Ottawan sopimukseen, on meille ihan yhdentekevää, sillä miinat ovat puolustusase, eikä pääesikunta ymmärtääkseni suunnittele hyökkäystä Viipuriin ja Sortavalaan. Ja se on myös totta, että ei siinä kummoista nyrkkipajaa tarvita, kun voidaan ruveta liukuhihnalla väsäämään miinoja / panoksia / laukauksia / rötväyksiä / pahahuispauksia / etomällejä / kovanapsauttimia tai mikä se päivän termi nyt onkaan.

Toi Somali-TV oli mulle ihan uusi, mutta eihän noita viuhkamiinoja eli Claymoreja meikäläisen inttiaikaan nähty kuin Vietnam-leffoissa.

VonPee & Ano2: Ihan vetokelpoisia nimiehdotuksia.

Habahoo: Tuohonhan on se yhtälailla kieli poskessa tehty vastasketsi, mutta en sitä tähään hätään löytänyt. Laitan sulle sen sijaan asiaa hieman sivuavan äärimmäisen matkailumainoksen:

http://www.rekyyli.fi/board/download/file.php?id=1770&mode=view

Ano3: Mulle on sinänsä se ja sama, mitä luukkua Haavisto nuohoaa, mutta miehen ns. sotilaallinen asiantuntemus vastaa tässä asiassa useampaa moottoroitua jalkaväkidivisioonaa. Harmin paikka, että ne ovat vaan venäläisiä. Ja heppu pyrkii Suomen presidentiksi.

Anonyymi kirjoitti...

Voitashan näitä ylijääviä miinoja käyttää vaikka turkistarojen ympärillä, niin pysyisivät evr:n tyypitki poissa ..

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle. Mulla on semmonen stetsontuntuma, että noi turkistarhaiskut alkavat olla loppumaan päin. Olisko niin, että osa porukasta kasvoi aikuiseksi ja osalle ei asiasta enää kicksit riittäneet, joten piti keksiä jotain uutta eli ruveta hypettämään Romanian mustalaisia ja polttamaan muuntajia.

Joka tapauksessa kyseessähän on vain partisaanileikki turvallisessa ympäristössä.

Anonyymi kirjoitti...

Venäjä ei luovu omista miinoistaan. Entäs Venäjän muut naapurit, kuten Kiina? Arvaat varmaan. Ehkä kaikille ei tule mieleen että Venäjällä on pitkä raja Kiinan kanssa, 3605 km. Sitä en tiedä miten tuolla on tehty.

Tää on verrattavissa kiristyneisiin aselakeihin. Jos vaikka aseita kiellettäiiin, niin sellaisia voi valmistaa sopivassa verstaassa jossa on tarpeellisia työvälineitä. Puutyötaitoinen voi tehdä kiväärin tukin. Jos on metallityötaitoja, tai jos on aseseppä, niin voi tehdä aseen koneiston, piipun ja muut metalliosat.

Miinoja varmaan voisi omatekoisesti tehdä.

Meneekö tilanne siihen että pitää kaivaa hommajoukot naftaliinista ja ne sitten tekisivät miinat tai korvaavat asejärjestelmät tai menevät sitten itse vahtimaan rajoja?

Pitäiskö merimiinat ottaa maamiinojen tilalle?

Nyt mä keksin mihin
Pekka voisi viedä nuo maamiinat joita Suomi ei saa enää käyttää. Hän voisi viedä ne Afrikkaan, ja miinoittaa sillä joittenkin valtioiden tai heimojen asuinalueiden rajoja. Tuota menetelmää voisi käyttää väestöräjähdysalueiden eristämiseen ja se voisi myös hillitä pakolaisuutta.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, Kiinalla ja Venäjällä on lisäksi semmoinen 40 km levyinen rajaosuus jonka länsipuolella on Kazakstan ja itäpuolella Mongolia.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle ja kiitos kommenteistasi. Venäjän sotilaspiireissähän nauretaan tällä hetkellä paskaista naurua ja tuumitaan, että kyllä tsuhna on puolustuspolitiikassaan oikeilla linjoilla. Kiinalaiset varmaankaan eivät nakkaa paskaakaan meidän miinahommistamme, mutta heidän rajoilleen löytyy miinoitteita tarvittaessa ihan varmasti.

Haavisto on tyypillinen nykyajan poliitikko. Ideologia on tärkeämpi kuin oma maa ja oma kansa. Jännää sinänsä, minä kattelin joskus 1980-luvulla suuren vaalikeskustelun jossa Haavisto nuorena miehenä edusti vihreitä, ja heppu oli silloin suorastaan järkevä ja asiallinen mies. Mutta vihreäthän olivat silloin ihan oikeasti ympäristöasioihin keskittyvä poppoo. Nythän varsinainen ympäristösiipi on tainnut ottaa sieltä ritolat.

Toi 40 km piti ihan tarkistaa Google Mapista, ja paikkansahan se piti. Satelliittikuvan perusteella ei mitään herkkualuetta elää.

Anonyymi kirjoitti...

Mahtoiko olla niin, että olit 1980-luvulla nuori, vaikutteille altis ja herkkäuskoisempi? Siksi vihreät saattoivat näyttää järkeviltä ja uskottavilta. Siihen vaikutti se että stalinistit ja muut tiedostavat olivat vielä SKDL:n ja SDP:n sisällä. Vaikka silloinen viheriden porukka oli eri kuin nykyinen, niin sekin oli tietääkseni akateeminen, elitistinen ja yläluokan kerho. Ei mitään taviksia. Muistaakseni nekin taisivat haluta lopettaa Suomesta teollisuuden ja maatalouden. Ei niillekään tainnut riittää pelkkä realismi eli puhtaanapitolaitoksen idea eli keskittyminen hengitysilman, vesistöjen ja maaperän puhtaanapitoon.

Jos olisit silloin 1980-luvulla ollut nykinen 45-50 ikäinen, niin ehkä olisit ollut varovaisempi. Kari Suomalainen ei niissä piirroksissaan antanut 1980-luvullakaan viheristä kovin mairittelevaa kuvaa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Vieraalle. Joo, epäilemättä olin. Oppia ikä kaikki. Muistelen lisäksi vaikutelmaani Haavistosta, että puolue itsessäänhän oli silloin oikeasti ympäristöasioihin keskittynyt. Nythän se varsinainen ympäristösiipi on pikkuhiljaa häippässyt puolueen kuvioista.