keskiviikko 14. elokuuta 2013

IKONI STEISSIN LIEPEILLÄ

Hotellin respassa tuli aina valppaan Mediaseurannan (kiitos taas Roopelle) toimesta törmättyä kirjoitukseen. Kirjoitus ei ollut huitsinnevadalaisesta näkövinkkelistä katsottuna kovin hyvä. Noin kirjallisilta ansioiltakaan se ei ollut kovin hyvä, tosin minä en välttämättä siinä paras tuomari ole. Itse asiassa se tuntui melko pateettiselta, mutta kun ottaa huomioon, että eihän sitä meille Voiman Pimeälle Puolelle oltu tarkoitettukaan, niin lähtökohdistaan ajatellen se oli varsin toimiva. Jutun kirjoittaja (toimittaja) ja jutun lukijat (toisia toimittajia) voivat keskenään korkata vinkkupullon, läiskiä toisiaan hartioille ja todeta keskenään, että tulipa laitettua taas rasisteille kertaalleen jauhot suuhun. Oletusasetuksena tosin on, että ne eivät lue juttua ja kommentoi. Se, mikä jutussa on merkittävää, on se, että se tuli Ylen nettisivujen kautta, jolloin se on virallista verorahoitteista epistolaa, mikä Hotellin Respassakin tulee ottaa vakavasti ja painaa päänsä alaspäin suuresta häpeän tunteesta. Kansalaiset tarvitsevat tämänkaltaista opetusta. Ainakin Yle on tätä mieltä.

Epistolan kirjoittaja on yleisnimenä tunnettu sannaukkola, tässä nimenomaisessa tapauksessa sannaukkolana toimii toimittaja Sanna Ukkola, joka tempaisee pellollisen herneitä nenäänsä siitä, että jopa kokoomuksen suunnasta on suhtauduttu nuivasti romanialaisia mustalaiskerjäläisiä kohtaan. Taitavana Voiman Oikealla Puolella toimivana kirjoittajana sannaukkola (tässä nimenomaisessa tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola) rakentaa kerjäävästä mustalaisesta jonkunlaisen Steissin vieressä kylmissään ja sorrettuna kyyhöttävän ikonin, jonka edessä niin Perskeleen, Lötjösen, Kutvosen, Pöntisen, Pätisen, kuin asiasta suunsa aukaiseen kokoomuslaisenkin pitäisi nöyränä pyytää anteeksi romanialaiselta mustalaiskerjäläiseltä olemassaoloaan ja sitä pahaa, mitä hän on tehnyt tälle ihmiselle Romaniassa, jossa hän ei ole koskaan käynyt, ja unohtaa sen muki kourassa istuvan ämmän mukana tulleet tietyt rikolliset lieveilmiöt, jotka ovat edellämainittujen sukunimien, kokoomuslaisen tyypin ja Sanna Ukkolankin tiedossa varsin hyvin.

Jaa, hetkonen, sponsori ottaa yhteyttä ja vaatii esittämään kuvan talosta. Liekö myyntiaikeissa? Tämä ei ole Hotelli Yrjöperskeles Huitsinnevadassa:


Juu, jatketaanpa. Eräs sannaukkola, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola, on hyvin närkästynyt siitä, että kokoomuksen Arto Satonen on esittänyt, että Suomi ottaisi mallia Tanskasta, jossa ulkomaalaisille voi kerjäämisestä seurata viiden vuoden porttikielto maahan.

"Tilanne on pahentunut, kun kerjäläiset leviävät pääkaupunkiseudulta erilaisiin kesätapahtumiin maakuntiin" on Satonen todennut, ja siihenhän eräs sannaukkola (tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola Yleisradiosta, pakkoverorahoitteisesta sellaisesta) toteaa:

Jaa, että ihan leviävät - vähän niin kuin ydinlaskeuma tai öljyvuoto. Kas, kun eivät luikertele.

Hyvin sanottu. Ainakin sannaukkoloille, jotka toteavat, että pistitpähän pahan. Sanoit, että heppu vertasi ihmisiä ydinlaskeumaan. Mitä se ei kylläkään verrannut, mutta sannaukkolat eivät hirveästi takerru yksityiskohtiin. Eräs sannaukkola, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola (jonka muuten ei rasisteille tarvitse perustella mitään, niin kuin lukija varmaan muistaa) jätti pois itse rakentamansa maailmankuvan ulkopuolelle sen että täällä pyörivät (ja juu, leviävät) Romanian mustalaiset tekevät omaisuus-ja väkivaltarikoksia, ja ne tekevät niitä niin pitkään, kunnes niitten tekeminen estetään. Ja heitetään ne maasta huuthelvettiin.

Mutta tämä ei ole olennainen seikka sannaukkoloille, vaan se, että nyt on ainakin jonkun sannaukkolan mielestä verrattu ihmistä ydinlaskeumaan. Ja muuhan, mahdollinen faktakin, muuttuu silloin tietysti merkityksettömäksi. Koska vertauksesta tulee sannaukkoloille (tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkolalle) Hyvä Paha Mieli. Ei oikeastaan siksi, että siinä loukattiin jotain Balkanilta kotoisin olevaa ihmisryhmää, vaan siksi, että sannaukkoloilla on sannaukkoloitten mukaan oikeus määritellä hyvä ja paha sen mukaan tuleeko sannaukkoloilla hyvä vai paha mieli.

Jaa, sponsori ottaa taas yhteyttä. Taloa pukkaa taas. Tämä muuten ei ole Jaska Brownin residenssi siinä toisessa Huitsinnevadassa:


Niin. Myös yleisnimellä mainittu erisnimi Sanna Ukkola on kirjoituksessaan kovasti närkästyksissään seuraavasta lauseesta:

"Kerjäläiset pilaavat kauniin kaupunkimme. Eikö Helsingin kaupunki voi häätää noita kerjäläisiä pilaamasta turistien lomailua?"

Eräs sannaukkola, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola tietysti vetoaa steissin vieressä kuppi kourassa kyyhöttävään ikoniin, jolle me kaikki olemme velkaa. Luonnollisesti hän unohtaa tietyn rikollisuuden, joka tämän ikonin liepeillä pyörivien tahojen toimesta meille on tullut, ja josta ne rahaa ihan oikeasti tuovat turistit eivät ole millään muotoa mielissään, mutta sannaukkoloille rittää se tietty ikoni, jonka hän on rakentanut sinne steissin kupeeseen. Yksityiskohtiin ei tarvitse puuttua, kun hankitaan itselleen oikeamielistä hyvää pahaa mieltä. Tämmönen tyhmempi heppu miettii, että kerjäläiset eivät nosta kaupungin turististatusta eivätkä houkuttele ihmisiä kaupunkiin, mutta minultahan harvemmin mitään kysytään.

Jaa, sponsorilla on taas asiaa. Talokauppoja pukkaa. Tää muuten ei ole Tapio Tuurin residenssi Tuurinperällä:


Ja nyt kun sponsorilla oli taas sanansa sanottavana, niin annetaanpa puheenvuoro jälleen Sannalle:

Mutta mikäs siinä. Voihan niitä poliittisia irtopisteitä kerätä yhteiskunnan kaikkein heikoimpien kustannuksella. On köyhän vuoro maksaa! Porvarilla on aina joulu!

Meikäläinen kun tunnetusti on hieman sannaukkoloita tyhmempi, niin mulla tulee mieleen kysymys yhteiskunnan rajoista. Mitkä ovat ne suomalaisen yhteiskunnan maantieteelliset rajat? Ulottuvatko ne romanian mustalaisiin ja Romanian valtion alueelle? Ja miten asia toimii toisin päin? Jos suomalainen heppu menee Romaniaan tai vaikka Bulgariaan, istuu vaikkapa Sofian rautatieaseman kupeeseen ja lyö kupin eteensä, muuttuuko hän automaattisesti kyseisen valtion eli yhteiskunnan vastuulle? Ja onko suomalaisella toimittajalla oikeus vaatia, että hän on kyseisen yhteiskunnan vastuulla?  Ja onko suomalaisella toimittajalla oikeus vaatia, että romanialaiset ja bulgarialaiset kollektiivisesti unohtavat sen suomalaisen kupin takana istuvan hepun mukanaan tuomat omaisuus- ja väkivaltarikolliset, ja vaatia, että paikalliset ihmiset tekevät suomalaisesta hepusta steissin vierellä istuvan ikonin, joille heidän täytyy mieltää olevansa velkaa?

Tietysti tyhmempi ihminen myös miettii tuota erään sannaukkolan sanomaa ”porvarilla on aina joulu” ja tuumii yksinkertaisena, että eikös Yleisradio ole verovaroilla rahoitettu valtion laitos ja niitä porvarillista ideologiaa tunnustavia ihmisiä on maassamme jopa enemmän kuin sannaukkoloita. Minä en varsinaisesti tunnusta porvarillista ideologiaa, mutta sallin toki sitä ideologiaa tunnustavien aukaista suunsa. Sanna ei taida antaa. Vaan Sannalla on oma ideologiansa, ja se ei yksityiskohtiin puutu. Mutta Sannalle voisi myös muistuttaa, että on myös ei-porvarillisia ihmisiä, joitten ajattelumaailma on Sannalle hirvitys. Heitä löytyy varsin paljon porukasta, jota kutsutaan työtätekeviksi ihmisiksi.

Jaa, sponsori ottaa yhteyttä taas. Eikö ne koskaan lepää? Tässä talossa ei asu Vasarahammer:


Aika hieno kämppä oli muuten tuokin. Vähän kyllä liian suureellinen minun makuuni. Vaan annetaan jälleen puheenvuoro Sannalle:

Sitä paitsi ihmiset taatusti pitävät shakkimestarinakin kunnostautuneen Satosen vaalitaktisesta siirrosta: kansalaisten asenteet kerjäläisiä kohtaan ovat tutkitusti kiristyneet. Kriminalisoidaan köyhyys, niin kenties persujen kelkkaan lähteneet puoluekarkurit palaavat takaisin kodin, uskonnon ja isänmaan jälleen löytäneen puolueen helmoihin.

Paljon totta sinänsä. Kansalaisten asenteet kerjäläisiä (tuontitavarana oheisharrastuksineen tullutta, mutta sannaukkolat eivät takerru yksityiskohtiin) kohtaan ovat kiristyneet. Totta. Kireähän se asenne on ollut alun perinkin. Siitä sannaukkolan väitteestä, että kokoomuslaiset vaativat kriminalisoimaan romanialaisten mustalaisten köyhyyden (ei nyt puhuta saman porukan rikollisuudesta, se on niinqu niin tylsää eikä sen asian kanssa voi niinqu sädehtiä tiätsä) voi tyhmempi tietysti esittää kysymyksen, että minkäslainen käskyvalta suomalaisella puolueella tai edes Suomen eduskunnalla on Romanian valtion alueelle. Ja eikö suomalaisella järjestelmällä ole enää mitään käskyvaltaa oman valtakuntansa alueelle?

Mutta se persujen pelko.

Kokoomuslaisilta on aika ajoin tullut hyvinkin fiksuja puheenvuoroja. Vaikkapa Zysseltä. Mutta nappia on painettu aina yleisafrikkalaisen metodin mukaisesti. Eräät sannaukkolat tottakai pelkäävät, että kokkarit alkaisivat painaa nappia nuivasti. Meillä Voiman Pimeällä Puolelle ei sitä kyllä kovasti uskota, mutta vesi kielellä odotellaan. Meille kun on ihan yksi lysti, että ketkä Homman hoitavat. Kunhan se hoidetaan.

*

Jaa, mitä ne oli ne talot? Valistunut lukija tietää kyllä. Ne sijaitsevat siellä Romaniassa. Ja sannaukkolat, tässä tapauksessa toimittaja Sanna Ukkola tietää myös. Mutta ei asiaan puutu. Hänellä olisi siinä mahdollisuus toimittajan ominaisuudessaan toimia rikollisuutta, ihmiskauppaa ja ihmisten hyväksikäyttöä vastaan.


Mutta on niin paljon helpompaa ja turvallisempaa olla ihmisoikeusaktivisti täällä Suomessa ja etsiä suomalaisia sortajia. Siitä ei tule nenä kipeeksi. Helpompaa on rakentaa ikoneita steissin kupeeseen. Ja eihän toimittajan sitä ikonia tarvitse edes tavata. Kunhan puhua mälkyttää siitä. Pakkoverorahoitteisen Ylen mahtavan mediakoneiston tuella.

*

Lisäys 180813:



Suositeltaviin Lukemistoihin on lisätty mainion vakikommentoijan Sandscorpionin Pekan Porstua.  Blogin lukeminen kannattaa aloittaa tästä kirjoituksesta, jossa käsitellään kommentiosiossakin mainittu Johanna Korhosen avautuminen suomalaisten kansainvälistymisen puutteesta sen verran hyvin, ettei siihen Huitsinnevadasta käsin ole lisättävää.

Hotelli Yrjöperskeles suosittelee.

41 kommenttia:

intrigööri kirjoitti...

On se tietysti hirmuisen ihqua, että sannaukkolat ovat syvästi huolissaan köyhistä romanialaisista kerjääjistä. Varmaankin sannaukkolalaiset ovat jo itse keskuudessaan hankkineet jokainen ikioman kummikerjäläisen, joille he lahjoittavat ilosta kiekuen ainakin kymmenyksen omasta pienestä palkastaan? Kyllä vielä moni sorrettu kerjäläisten työnjohtaja siellä Romaniassa haluaisi tehdä omalle perheelleen hartiapankilla tuommoisen karun, mutta kai lämpimän mökin, jollaisia on noissa kuvissa.
Suomalaisista toisen ja kolmannen polven köyhistä ja sairaista ei sannaukkoloiden pidäkään olla huolissaan, sillä kyllä hurstilaiset niille ketaleille leipiä jakavat ja sossu järkkää luukut.

Anonyymi kirjoitti...

No kyllähän, ainakin täällä tzadissa, jossa valitettavasti joudun toistaiseksi asumaan, on sananlasku Kesästä ja kärpäsistä muuntunut muotoon kesä ja kerjäläiset, monen nk. Duunarin suussa. Kerjäläisten vertaaminen ydinlaskeumaan ontuu siinä että ydinlaskeuma on vähemmän kiusallinen kuin keräläiset, sitä kun pystyy menemään piiloon taikaviitan alle kuin Harry Portter ja viuhtomaan kuusenoksalla pekkerellit huuthelkuttiin kesää pilaamasta kun taasen kerjäläisiä ei pääse pakoon kunnolla edes pohjoiskarjalan salomailla. Ei mieltä ylennä kuljetta lompakkoa säännönmukaisesti etutaskussa ja samalla saa "nauttia" korviahivelevää hanuritaidetta, olen parille "taiteilijalle" maininnut että olisi inhimillisempää tappaa se hanuri kun kiusata järjetöntä soitinparkaa.

Näistä muista romanialaisistalieveilmiöistä en viitsi nurista koska sellaisilta välttyminen kuuluu jokaisen urbaanisissin perusvalmiuksiin, turisteja tämä saattaa harmittaa kun lomakassa matkustaa itsenäisesti Bukarestiin. Muuten jos tälläiset sannaukkolat sijoitettaisiin kansamme alimman sosiaalisen konteksin omaavan kansanosan pariin kadulle niin selviytyminen olisi heille varmaankin Haastava kokemus ja voisi joidenkin harvojen silmiä jopa avata.

Syyskesäisiä terveisiä Huitsinnevadaan toivoo ANo:)

Närpes varg (grrr....) kirjoitti...

Mix, mix me ollaa tällasii junttei? Miks me ei ymmärretä steissi-ikonii? Johannakorhonen tämän päivän Hesarissa avaa.Me emme osaa vieraita kieliä! Me suomalaiset emme ole pätkääkään kansainvälisiä. Jos nyt joku Soini kävellä laahustaa homovastaisessa kulkueessa Pariisissa niin onx se kansainvälistymistä?, kysyy johannakorhonen.

Johanna on kielinaisia. "Jag bra svenska tala kan", hän heläyttää Maalahden (Malax) Essolla ja saa osakseen ihmetteleviä ja ihailevia katseita.

Johanna on kansainvälinen. Hän on käynyt ameriikassa ja huomannut, että siellä kaikki, ihan kaikki ! osaavat vähintään viittä vierasta kieltä. Sama juttu Englannissa ja Ranskassa. Mut me vaan höpötetään jotain outoo rallienglantii ja prysselis mennään toisten suomalaisten kaa puhuun suomee, vaikka ranskalaisia olis siinä ihan lähellä.

Kuinka me siis voisimme ymmärtää romanialaisia, kun emme edes osaa romaniaa? Tappakaa ittenne kaikki tyhymät suomalaiset, kun ette osaa edes hävetä!

Sen minä vaan sanon, että pohjoisessa ollaan kädet kyynäspäitä myöten ristissä, kun johannasta ei tullutkaan Lapin Kansan päätoimittajaa. Olisi siellä lapinkylän Jouni huuli pyöreenä, kun Johanna karjuisi hänelle, että mixet saatana puhu inarinsaamee, aina vaan tota kolttamurrettas höpötät. Oox vittu joku impivaara-persu, häh?

ps. Pitäisiköhän meidän sittenkin lähteä oikein joukolla (onhan meillä lujasti transiteja) sinne Romanian steisseille notkumaan pahvikupin kaa? Meinaan olisi aika metkaa pistää tuollainen Ykän esittelemä mustalaistalo pystyyn Äkäslompoloon. Olisi kiva kehuskella turisteille, että näin meillä alkuperäiskansat asuvat ja elävät. Ja sori nyt nuo kaksi Hummeria pihalla, kyllähän ne saastuttaa ilmaa, mutta kun nää tiet on täällä niin surkeita. Ku ei yhteiskunta ja EU yhtään välitä, saatana niin. Ja viittix painua vittuun siitä mun portilta, ettei tuu saatana hiekkakäytävään jälkiä.

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiskauppa, rahaa ansaitsemaan pakotetut köyhät ja sutenöörien voitonkäärintä on siis ok ja pitää pysyä laillisena.

Kunhan h***a ei ole alasti.

Anonyymi kirjoitti...

Vieläköhän tuo Sanna seurustelee Matias Turkkilan kanssa?

vieras kirjoitti...

Vilnan asemalla ei ollut notkujia Afrikasta eikä mustalaisia. En nähnyt mustalaisia kertaakaan silloin kun olin siellä. Wikipedian mukaan mustalaisia on Liettuassa noin 3000.

Jänniä taloja, semmoisia Disneyland-tyylisiä. Granpa Igor pähkäili blogissaa noita taloja.

Kerjäläiset eivät kerjää itselleen vaan niille mafiapomoilleen, sen voi päätellä noista kuvista. Talot pitäisi pakkolunastaa, huutokaupata ja palauttaa näin saadut rahat maihin josta on kerjätty rahaa.

Kylmän sodan aikana oli se hyvä puoli että nuo mustalaiset pidettiin kotimaassaan. Keksikö kommarit silloin jopa niille jotain tekemistäkin?

Jos Ykä tietää jotain Suomen mustalaisista niin mikä on heidän mielipide noista Romanian ja Bulgarian mustalaisista?

vieras kirjoitti...

Unohdin sanoa että perussuomalaisten kannattaisi tehdä välikysymys noista kerjäläisistä ja siitä mafiasta joka kerää kerjäläisten keräämät rahat.

Toinen välikysymys tulisi tehdä YLE:n uutisoinnista. Miksei se ole neutraalia, ei ole ollut aikoihin. Neturaali uutisointi edellyttäisi sitä että toimituskunta on koottu usean eri katsantokannan kannattajista, ei pelkästään akateemisista tiedostavista henkisesti teinin tasolle jääneistä. Neuraali uutisointi edellyttäisi sitä että nuivat saisivat 50 prosenttia media-ajasta ja mokuttajat toiset 50. Tai niin että nuivat 33,3 prosenttia, mokuttajat 33,3 ja mielipiteettömät loput 33,3.

Monipuolinen mediatarjonta edellyttäisi sanomalehtimedian osalta sitä että uutisointi jostain asiasta vaihtelee medioiden välillä. Jos on 20 sanomalehteä niin pitäisi olla 20 mielipidettä nuivan ja mokumielisen välillä, eikä kaikki ovat tuota samaa mokumokua. Tai niin että samassa lehdessä voi olla töissä mokumielinen toimittaja mutta on yhtä monta nuivaa toimittajaa.

Nykyisin lehtien toimittajat copy-pastavat toistensa juttuja ja ovat tehneet niin jo pitkään. Sitä se Mauno Kovistokin valitti jo pressana ollessaan.

Mitä jos Ykä vinkkaat Antero Lärväselle ja äänimiehille että olisiko nyt taas jutun paikka?

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta artikkelista päätellen on muutama vaihtoehto tuohon seurusteluun:

1. Kirjoitus on sellainen rapsutus nomenklatuuralle, että olen minä vielä oikeaoppinen, vaikka tätä rasistia symppaan.

2. Matias on antanut bimbolle kenkää ja tämä on raivostuneen naisen kosto

3. Mitään suhdetta ei ole koskaan ollutkaan, ja tämä on vain virallisen totuuden torven viran puolesta soitettu törähdys

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Intrigöörille, ANolle, Närpes Vargille, Ano1:lle, Ano 2:lle, Vieraalle ja Ano3:lle & kiitos kommenteistanne. Suomessa on kovin helppoa olla ihmisoikeuspartisaani, turvallisesti ja mukavasti. Ja tuo J. Korhosen resepti on myös kovin tuttua. Hauku suomalaiset juntit, ylennä sillä itsesi.

Vieras: Niin kuin ennenkin on todettu, niin Baltian maat toimivat varsin toisin, eikä niitä silti hylkiövaltioiksi julisteta. Suomen mustalaisten kanssa en ole ollut asiasta juttusilla, mutta eivätköhän he ole ihan laskutaitoisia, eivätkä välttämättä tulijoista mielissään. Välikysymykset olisivat ihan perusteltuja, mutta eiväthän ne läpi mene.

Kyseisen toimittajan seurustelusuhteista en ole tietoinen, enkä niihin puutu.

Anonyymi kirjoitti...

Kotomaan Romaneja tunnen, osan kanssa tulen toimeen, osan en, såmmasö(kuten sivistyneempikansanosa toteaa), ihmisiä kaikki. Kotimaisiakin ketuttaa suunnattomasi tosiasia siitä että ei nykyinen "suvaitsevaisuus" heidänkään asioitaan paranna vaan ainoastaan vaikeuttaa tilannetta. Nk. "Manne-vitsejä" on kuultu ja koettu jo vuosikymmenten, jollei satojen vuiosien ajan, Mutta eräs tuttavani, SFRomani, (siisSuomensyntyperäinenkansalainen)totesi nykyisen suvaitsevaisuuden aiheuttavan H*lvetilistä ongelmaa ns. suojeltavaa ryhmään kohdistuen ja että nk. "väistämis-sääntö" pakottaa hänet valitsemaan asuinpaikkansa ja pukeutumaan "markkinapalloksi" vain selviytyäkseen vallitsevassa järjestelmässä "mustalaistraditon" ja vallitsevan yhteikuntajärjestelelmän välillä. Ko. henkilö kertoi toiveensa olevan että hän voisi pukeutua kuin valtaväestöön kuuluva normi kansalainen ja käydä normi ansiotyössä, jonka saaminen tuntuu olevan kovin haasteellista ihan normi jantterillekin, joka on kohtuullisen hyvin koulutettu ja toimensa osaava. Hommat vain pitäisi tehdä korvauksella jolla ei perustarpeita kustanna.

T: Ano

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Satosen Arto on tainnut nukkua maakuntamatkoillaan?

Nimittäin jo edellisen jallituksen aikana nuita "työnetsijöitsijöitä" pyöri maakunnissa, varsinkin kesäaikaan.

Itsekin on käyty maalaisserkkujen kanssa "neuvomassa" näitä "työnetsijöitsijöitä", kun meinasivat tienvarren P-alueille leiriytyä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Vittuntuneelle NettoVeronmaksajalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Tietynlaisia samoja kokemuksia minulla, tosin niistä ei varsinaiselle mustalaisväestöllemme voi pinnoja antaa, eli tiedän mustalaisia, jotka pukeutuvat kuin normijantterit ja ovat helvatun hyviä työntekijöitä. Ja pitkälle sukunsa hylkäämiä. Kun eivät elä kaalen lailla. Mahdollisuus tälle porukalle tässä maassa kyllä annettaisiin.

V.N.V: Maalaisserkut ovat pirun vaarallisia. Itsekin tässä alkaa nauttia tästä hillbillyn elämästä, kun Helsingin aika alkaa poistua aivojen kovalevyltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Aikaisempiin kommentteihin hieman lisäyksiä, kun oli olevinaan niin pirun kiire aikaisemmin illalla:

Intrigööri: Sannaukkoloille nuo mainitsemasi asiat, joissa muuten olet kovasti oikeassa, eivät ole niin tärkeitä, vaan oma suvaitseva ja nimenomaan julkisesti suvaitseva ja opettava asema. Mikäs tuossa Ukkolan jutussa oli ensimmöisenä otsikon jälkeen? Varsinainen juttuko? No eihän toki. Vaan Sanna Ukkolan oma pärstä. Se oli jutun pääasia, ja muu olikin vanhan toistoa, että sai sen oman pärstänsä näkyville.

ANo: Samantyyppisiä hanurivirtuooseja on muuten ollut näilläkin selkosilla. Ohikulkevalla rauhallisella miehellä tulee mieleen väkivaltafantasioita joko hanurin kiduttajaa tai hanuria kohtaan. Onneksi ohikulkeva rauhallinen mies on rauhallinen mies.

Vaan off-topicia. Taidat olla samoja ikäluokkia kuin minä. Tuli tuosta taikaviitasta mieleen. Silloin 1980-luvulla kuuluisa jim taikaviitta eli suojaviitta oli ymmärtääkseni ollut ennen sadeviitta, mutta kun huomattiin, ettei se oikein pidä sadetta, niin persaukisessa armeijassa siitä tehtiin suojaviitta.

Meille annettiin ihan oikeasti nuo koulutukset, eli kaasunaamari päälle, jim taikaviitta ympärille, havunoksa mukaan, heppu poteroon ja sitten kun kerrostalot ja linja-autot ei enää lentele ympärillä, niin havunoksalla pyyhitään pahat atomit pois ja jatketaan ampumista. Meille veti koulutuksen eräs hyvin vittumainen ja huumorintajuton yliluutnantti, mutta kyseisen koulutuksen hän veti kuin paraskin stand up-koomikko ja antoi varusmiesten näin ymmärtää, että tää kerrotaan, kun on pakko kertoa, ja älkää veikkoset ottako tätä ihan tosissanne.

Syyskesäisiä terveisiä sinullekin ja voimia eloon.

Närpes Varg: Niin kuin itsekin tiedät, niin kuinkahan kansainvälisiä siellä sanotaanko ameriikoissa, Englannissa ja Ranskassa loppujen lopuksi ollaan? Kuinkas hyvin Ranskassa muuten pärjää muulla kuin ranskalla? Onko niin, että junttimaisia reuna-alueita ei ole muualla kuin Suomessa? Ja juu, minä tunnen jonkun verran porukkaa Lapista ja Korhonen paikallisen valtalehden toimittajana olisi ollut varsin erikoinen valinta. Ja vielä juu, pistikö Korhonen sataan kertaan esitetyn copy/pasten, kun ei ollut muutakaan sanottavaa, ja jotain pitäis kirjoittaa.

Vieras: Suomalainen tutkiva journalisti voisi lähteä tekemään reportaasia siitä, että milläs ne mustalaisruhtinaitten talot on maksettu. Vaan tuskin lähtee. Helpompaa haistatella jollekin suomalaiselle, joka ei ammu, ei lyö, eikä edes haistattele takaisin. Kylmän sodan eli siis kommunistikomennon aikana mustalaisväestö luonnollisesti kävi töissä, kun muuta vaihtoehtoa ei ollut. Minkäsorttista työ on ollut, voi joku paremmin asiaa tunteva kertoa. Mutta työttömyyshän siellä oli vain teoreettinen käsite. Niin kuin muuten ammattiliittokin. Eihän työläisten paratiisissa semmosta tarvinnut.

Mitä tulee vielä tuohon kommentoimaasi Yleen, olet erinomaisen oikeassa. Jos laitos on pakkoverorahoilla ylläpidetty, niin tuotannon tulisi olla vallitsevan eduskunnan paikkajaon mukaista.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ainoastaan seurustele vaan ovat ottaneet Ison Askeleen. Naimisiin ovat siis menneet.

Sandscorpion kirjoitti...

Vieras kysyi:
"Jos Ykä tietää jotain Suomen mustalaisista niin mikä on heidän mielipide noista Romanian ja Bulgarian mustalaisista?"

Yksi tuttu tyttö oli kerran baarissa, ja jutteli siellä parin kotoperäisen mustalaisen kanssa. Kohteliaana ja tiedostavana ihmisenä hän puhutteli poikia romaneiksi, mutta pojat korjasivat välittömästi: "Ei me olla mitään romaneita, me ollaan mustalaisia."

Ilmeisesti on siis niin, että he eivät halua tulla yhdistetyiksi Balkanin kerjäläisiin. Kyllähän se niin onkin, että julkisessa käytössä sana 'romani' viittaa nykyään 90 %:sesti kerjäläisturisteihin.

Tuosta Korhosesta piti itsekin kirjoittaa. Suvaitsevaiston mielestä henkilö, joka sukkuloi sujuvasti ulkomailla ja puhuu ulkomaankieliä, on sivistynyt ja kansainvälinen. Mutta koska suvaitsevaisto katsoo koko maailmaa oman kapean Suomi-kuvansa läpi, heidän mielestään maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: suomalaisia ja ulkomaalaisia, ja he näyttävät uskovat tämän suomalainen/ulkomaalainen -jaon olevan globaalistikin tunnustettu.

Suomalaisten pitää siis erikseen opetella olemaan kansainvälisiä, mutta esim. ranskalaisethan puhuvat ulkomaankieltä jo äidinkielenään. He ovat siis kansainvälisiä määritelmänmukaisesti jo syntyessään, koska pärjäävät Suomen ulkopuolella. On ne fiksuja nuo ranskalaiset.

Kävin Pariisissa pari vuotta sitten, ja ihmisten kielitaito heitteli laidasta laitaan. Oli niitä, jotka puhuivat hyvin englantia; niitä, jotka osasivat heikommin, mutta yrittivät parhaansa mukaan; niitä, jotka eivät oikeasti osanneet; ja niitä, jotka eivät halunneetkaan osata. Toisaalta olen kuullut, että pariisilaiset ovat yleisestikin ottaen nirppanokkaista porukkaa, ja muualla Ranskassa pärjäisi paremmin.

Tuosta, että hankittaisiin toimittajia poliittisen skaalan kaikilta laidoilta: se kaadettaisiin luultavasti sillä verukkeella, että on syrjintälakien vastaista tehdä palkkauspäätös työnhakijan aatteiden perusteella. Sitten selitettäisiin, että median nykyinen puhavihertävyys on vain sattumaa.

Työssä olevien toimittajien vallitseva ideologia on jo hyvin tiedossa. Olisi mielenkiintoista myös tehdä gallupeja työttömien toimittajien, toimittajiksi vasta opiskelevien tai yliopistoon copypastelinjalle hakevien keskuudessa, että tiedettäisiin, missä kohdassa nuivat reportterinalut karsiutuvat pois.

vieras kirjoitti...

Täysin off-topic. Miten tekisit naudan entrecoten? Mulla on teflonpannu ja valurautapannu. Harkitsen väsäämistä lauantaina.

Entä mausteet, suola, pippuri, naudanlihamauste?

Taloyhtiön pihalla on grilli mutta en viitsi sitä käyttää jos lähipäivät on viileitä ja sateisia.

Yleensä nauta on paras kun se on medium tai ehkä medium plus ettei mene kuivaksi. Nauta on herkkä menemään kuivaksi paistaessa. Toisaalta entrecote ei taida olla niin herkkä kuivumaan kuin muunlainen nauta joten uskaltaako sitä paistaa kypsäksi asti?

Jos paistat pannulla niin pistätkö sen jälkeen vielä uuniin vai saman tien lautaselle?

Harmi kun en tunne karjatilallista jolta saisi halvalla naudanlihanpaloja. Halvin paikka täällä taitaa olla Atrian myymälä joka on vielä toiminnassa. Viimeksi siellä oli entrecote 16,7 egee kilo.

Becker kirjoitti...

Nää sannaukkolat yms. aiheuttaa sen positiivisen ilmiön, että laatuaika sen kun lisääntyy. Tarkoittanee sitä, että töllöttimen katselu vähenee entisestään. A-studio ja Ajankohtainen Kakkonen ja useimmiten uutisen saivat minut automaattisesti istumaan töllön ääreen. Ei enään. Olen pirun tarkka siitä minkä vuoksi enään vaivaudun TV:n eteen, ja kotimainen ajankohtaisohjelma ei enään ole itsestään selvyys. Ohjelmien taso on laskenut kuin kissan häntä näiden sannaukkoloiden ja hänen kulttuurimarksisti hengenheimolaistensa myötä. Sen verran on tullut seurattua, että näitä varastelevia mustalaiskerjäläisiä kohtaan tunnetaan mediassa suurta sympatiaa. Ainakin siihen asti kunnes jonkun toimittajan vanhalta äidiltä varastetaan kaulakoru tms. mustalaisen ansiosta. Hittoako se meille kuuluu mustalaisten itse aiheutettu tilanne jossain Romaniassa. Noh, ensi vuoden vaihteen jälkeen heilläkin elämä helpottuu kun uudet Schengen sopimukset astuvat voimaan. Enään ei tarvitse kerjäillä kun pääsevät automaattisesti avustusten ja lipatojen ääreen, jotka me maksamme. Hurraa EU !!

Respasssa ei töllöä ole vissiin katseltu aikoihin, eikä siinä todellakaan ole mitään menetetty. Se pakollinen TV-vero voidaan tasata valtion kanssa jollain pimeällä keikalla jolla saadaan tilit "fifty sixty".

Silloin kun Korhonen haki Lapin Sanomien päätoimittajan paikkaa, niin ajattelin kyllä että siitähän sotku olisi tullut kun tuollainen punertavahko Pride - ihminen sen homman olisi saanut. Ymmärtääkseni siellä pohjoisessa oleva asujaimisto on aika konservatiivista, eikä oikein ymmärrä etelän kotkotuksien päälle.

Pitää nyt tämäkin tässä kaivaa esille, sillä Tukholmassa oli hiljakkoin joka vuotiset Pride juhlat, jossa 60.000 ihmistä iloitsi sukupuolisesta poikkeavuudestaan ja toiset 60.000 ihmistä seisoi katujen varrella toivomassa että hekin olisivat sukupuolisesti poikkeavia. Tänä vuonna merkillepantavaa oli se, että mm. Ruotsian puolustusvoimien ylipäällikkö oli mukana marssimassa sotisopa päällään. Sopii muuten vallan hyvin naapurimaan sotilaallisen alennustilan mannekiiniksi.

Kuten olen aikaisemmin todennut, että en pode homofobioita, ja ihmiset saavat makuukammareissan touhuta mitä haluavat, mutta kyllä tällaista konservatiivista rasistia tuo ilakointi ihmetyttää. Alkaa vaikuttaa pikuuhiljaa siltä, että tällainen ns. suht normaali saa alkaa häpeämään seksuaalisia taipumuksiaan. Aivan samoin kuin parasiitit ovat nostetut valtaväestön ohi arvoasteikossa.
Mielenkiintoista ajattella mikä on esim. homojen asema evoluution suhteen. Meitä ei vissiin olisi olemassa, jos Pride porukka saisi lisääntyä ja täyttää maaan.

vieras kirjoitti...

Homot ja muut pervot ovat lääketieteellisesti ja evolutiivisesti poikkeusyksilöitä ja geenien säilymisen osalta hukkayksilöitä. Sen perusteella jos ei voi jatkaa geenejään niin on hukkayksilö eikä selviä evoluutiossa. Homot ja muut pervot poistuvat sitä kautta kierrosta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Sandscorpionille, Vieraalle ja Beckerille & kiitos komenteistanne.

Ano: No siinä tapauksessa onnea ja menestystä heille heidän henkilökohtaisessa elämässään.

Sandscorpion: Olen kyllä havannut itsekin, että tuosta mustalaistermistä vouhkaavat ihan muut kuin mustalaiset. Korhosen avautuminen on tyypillistä väsynyttä läppää, jolla tsuhna pyrkii nostaman itseään jotenkin ylemmäksi muita tsuhnia mollaamalla. Ja kuvittelee, että se toimii. Kuultu ja luettu noin 10.000 kertaa. Eikös isossa kirjassakin todettu, että joka itsensä ylentää, se alennetaan.

Tuosta lauseestasi:

”Tuosta, että hankittaisiin toimittajia poliittisen skaalan kaikilta laidoilta: se kaadettaisiin luultavasti sillä verukkeella, että on syrjintälakien vastaista tehdä palkkauspäätös työnhakijan aatteiden perusteella. Sitten selitettäisiin, että median nykyinen puhavihertävyys on vain sattumaa.”

voi todeta, että asia etenisi varmasti juuri niin kuin uumoiletkin. Jotenkin luulen, että nuivia reportterinalkuja ei edes hakeudu toimittajakoulutukseen. Harvahan sitä haluaa työpaikkaan, jossa tulee automaattisesti kuulumaan paarialuokkan.

Vieras: Ei mulla varsinaisia kokolihanpaistovinkkejä ole, mutta jos uskallat ottaa riskin, tee pata. Eli pilko liha vähän karjalanpaistilihoja isommiksi paloiksi. Käytä lihoja pannulla, mausteeksi suolaa, mustapippuria, yrttimaustetta ja lisäksi punaviiniä.

Ota pata, voitele se, ja laita padan pohjalle lihat ja paistinliemi. Lisää sekaan lihan määrästä riippuen 3 – 5 rkl tomaattipyrettä ja sekoita. Sen jälkeen laita lihojen päälle 3 desiä kokojyväriisiä. Sen jälkeen keitä lihalientä, ja lisää sitä pataan niin, että koko satsi peittyy.

Tämän jälkeen pata 175-asteiseen uuniin ja pidä sitä siellä kolme tuntia. Lisää lihalientä tarvittaessa. Maukasta tulee.

Becker: Joo, laatuaika sen kun lisääntyy. Aikanaan sekä A-studio että Ajankohtainen Kakkonen olivat minulla vakio-ohjelmistoa. Eivät ole olleet enää aikoihin, eikä tietokoneaikana jaksa telkkaria katsella muutenkaan. Homofobiaa en pode minäkään. Eivät ne minulle pahaa tee. Mutta asiaan liittyvä jatkuva pakkohypetys on sylettänyt jo pitkän aikaa.

Anonyymi kirjoitti...

Pikkasen on vissiin mulla Huitsinnevadan sumuntiivistämön putkiusvaa päässyt hengityselimiin mutta muutamia ajatuskia tuli mieleeni.

Luulenpa, että noi mummelit kippoineen on semmoinen usvaverho (ei Huitsinevadalaista) jonka laajemman omaisuuskäsityksen omaavat kansanperinnepersoonat nappaavat mukaansa joka vuotiselle romannetour kiertueelleen läntiseen ja pohjoiseen eurooppaan.

Ovatten huomanneet jotta sannaukkoloiden huomio kiinnittyy kätevästi näihin 'manne'kiineihin.
Saa sitten sillai rauhassa harrastaa päätoimista ansaintalogiikkaa.

Tuumaili:
KKi

Anonyymi kirjoitti...

"Ovatten huomanneet jotta sannaukkoloiden huomio kiinnittyy kätevästi näihin 'manne'kiineihin.
Saa sitten sillai rauhassa harrastaa päätoimista ansaintalogiikkaa."

Duoda..duoda ja hymiö;)

Ystäväni oli purkamassa Kalasataman vapaanliikuvuuden(taimikäsenytoli?)"toimintatilaa". Kaippari totesi että katon osalta helpoin jobi, edelliskesäna katosi puolet katosta ja kuluvana suvena, (siis ei nyt --013 kuluvana suvena) loput, kattopelli kun sattui olemaan Cu-merkkistä metallia. Purku-urakan aikana löytyi merkittävä määrä eri yritysten omaisuutta, mm. uppo-pumppuja, rälläköitä, iskuporavasaroita (joita me ahdasmieliset kutsumme "Hilteiksi" tai "Piikkauskoneiksi". Suvaitsevalle kansanosalle on toimituksessa kirja.. "Duunaria älymystölle/sellaisena itseään pitäville"

Notta silleen, allekirjoitan, suurta suvaitsevaisuutta ymmärtäen lainauksen ["Manne-kiinit"]

T;) ANo

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle ja ANo:lle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Painotan, että Huitsinnevadan putkiusva on testattua ja turvallista huippuluokan putkiusvaa, ja se ei aiheuta hallusinaatioita. Näin ollen ajatuksesi ovat oikeasti ajateltuja, ja olen niistä kanssasi samoilla linjoilla.

ANo: Tää vapaa liikkuvuus-systeemi on taas yksi helppo tapa leikkiä ihmisoikeuspartisaania suomalaisissa turvatuissa ja riskittömissä olosuhteissa. Täytyyhän ihmisella olla harrastuksia, you know. Tiedostavaa kivaa kimpassa ja sillai. Romaniasta tulleet vieraat ovat vaan laajentaneet käsitettä ja laittaneet suomalaiselle irtaimistolle käyttöön sovelletun vapaan liikkuvuuden. Vaan kun meillä tiedostavat piirit puuhaavat tälle porukalle suorastaan päiväkeskuksia ja nostavat ihmisoikeusikonina jalustalle, niin totta kai ne tänne tänne tulevat aina suuremmalla porukalla. Eihän ne tyhmiä ole.

Närpes varg kirjoitti...

Tervehdys, Sandscorpion. Käytin luvattasi, mutta hyvässä tarkoituksessa paria lausettasi Johanna Korhos-casesta, kun lähetin oikein kyisen sähköpostin Hesarin päätoimittajalle.
En tiedä vaikuttiko viesti mitään, mutta hyvin pian sen jälkeen Korhosen kolumni ja siihen vinkaaminenkin katosivat Hesarin nettisivuilta. Itse en niitä ainakaan löytänyt.
Muistutin päätoimittajalle, että tällaisia johannakorhosia kutsutaan vanhassa kulttuurimaassa Puolassa "omaan keittoon kusijoiksi" ja ilmaisin ihmetykseni siitä, että maan suurin sanomalehti tarjoaa tällaisille kusijoille tilaa ja vielä maksaa isot rahat siitä kuseskelusta.

Uuden Suomen blogeista löytyi ilahduttava tyyppi: http://jaska.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Hän lanseerasi hyvän, tuoreen termin: pakkosuvaitsevaisuus. Näin Jaska: "Todellisen suvaitsevaisuuden mahdollistaman monikulttuurisuuden jälkeen Ruotsin äärisuvaitsevaisto on nyt näköjään pyrkimässä kohti uutta yhtenäiskulttuuria, pakkosuvaitsevaisuutta. Toivottavasti tällaiset ahdasmieliset, taantumukselliset ja kaksinaismoralistiset ääriliikkeet eivät saavuta kannatusta Suomessa."
Kannattaa lukea koko kirjoitus.

Ykän havainnot ihmisoikeuspartisaaneista tuovat mieleen ajat, kun partisaanimarssia laulamalla sai milloin halusi ja mitä halusi kauniilta taistolaistytöiltä valkoviinin nautinnan lomassa. Sinipaidoilla li siihen aikaan takuulla parhaat bileet.
Ehkä "vapaa liikkuvuus"-porukalla on nyt vain tämän ajan parhaat bileet ja sehän houkuttaa ymmärtäväistöä yhteiseen ihmisoikeusrintamaan kuin hunaja mettistä.
Vähän kyllä luulen, että kun romanialaiset vapaat liikkujat sattuvat tyhjentämään jonkun bilettäjän kämpän arvotavaroista, niin mielikin muuttuu. Käy kuin taistolaisille: usko meni, kun todellisuus paljasti karvaisen pärstänsä.
Ja tästä tuli mieleen vuosi 1970 ja tuntemani, täriseväisen vankasti aatteeseen uskonut taistolaistyttö, joka päätti näyttää käytännössä rakkautensa työväenluokkaan. Hän otti kämppäänsä avoparikseen työttömän veijarin, joka eräänä iltana ei enää jaksanut kuunnella työväenlauluja vaan vetäisi tyttöä ns. pataan. Hän nakkeli Love Recordsin levyt ikkunasta hankeen, otti tytön käsilaukusta parisataa markkaa käteisenä ja hävisi Helsingin yöhön koskaan enää palaamatta. Tytön kauppaneuvos-isä oli asioiden saamasta käänteestä niin iloinen ja tyytyväinen, että hyvä kun ei mielihyväänsä haljennut.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Närpes Varg. Näyttää siltä, että se juttu oli vaan tuumailutuokiolla, sillä nyt se on tillbaka (huomaa kansainvälisyyteni).

Tuo mainostamasi blogi puhuu asiaa, mutta on (valitettavasti) hieman myöhässä, sillä ”tällaiset ahdasmieliset, taantumukselliset ja kaksinaismoralistiset ääriliikkeet” ovat kyllä jo saavuttaneet kannatusta Suomessa.

En tiedä ihmisoikeuspartisaanien bileistä, mutta kun vertaa sitä porukkaa taistolaisaikaan niin silloiset taistolaistypsyt eivät kylläkään pyntänneet itseään kävelevän linnunpelättimen näköisiksi. Nykyisin kun tiedostavassa partisaanisuunnassa on tarjolla lähinnä ornitologiaa eli rastarastaita, liimatilhiä, punavihervästäräkkejä ja sukkahousukoppeloita.

No, tietysti minä olen ollut jo niin kauan rauhaisassa avioliiton satamassa, että olen unohtanut poikamiehen perusviisauden, eli ”joka vitun valkkaa, se vähän nai”.

Tuosta tarinastasi vuodelta 1970 tulee vaan jotenkin mieleen termi ”poetic justice” (huomaa jälleen kansainvälisyyteni).

vieras kirjoitti...

Tuosta Ylestä vielä että jos tosisaan pyrittäisiin siihen että Ylen uutisointi olisi neutraalia, niin silloin Ylen koko henkiökunta, organisaation huipulta aina pohjalle saakka, pitäisi valita eduskunnan paikkajaon mukaisessa suhteessa.

http://www.yle.fi/yleisradio/organisaatio

Kun perussuomalaislla on 39 edustajaa, niin tällöin heille tulisi läänittää 39/200 eli 19,5 prosenttia kaikista Ylen työpaikosta.

No ehkä ei Svenska Yleen tarvi nimittää persuja. Svenska Yle saa 20 prosenttia Ylen budjetista, vaikka ruosinkielisiä on 5 prosenttia. Sitä tulee supistaa niin että osuus budjetista on 5 prosenttia.

Becker kirjoitti...

Heh heh, mä muistan oikein hyvin tuon Närpes vargin mainitseman 70-luvun. Ei tarvinnut kuin vetää maripaidan päälleen ja vakosamettibyysit, niin Hesan yöstä sai vasemmistolaismuijaa ja parhaimpina kahta. Niissä porukoissa ei tarvinnut rahaa esitellä. Kaikki oli yhteistä, kaljakin. Persaukisena pärjäsi mainiosti. Jos tosiaan vielä jonkin isukin baarikaapille pääsi, niin Chivasta halvempaa ei passannut pikku taistolaisen imeskellä.

Parempien perheiden naispuolisilla tenavilla oli tapana hankkia joku taistolaistaiteilija maskotikseen, jota sitten syötettiin ja juotettiin ja oltiin niin pirun kultturelleja. Minäkin olin useamman kerran bileissä, jossa istuttin parkettilattialla kynttilän valossa ja juotiin vuosikertaviinejä pullon suusta. Ja keskusteltiin henkeviä. Pääasia oli luonnollisesti se että päästiin lakanoiden väliin jatkamaan. Lähtiessäni kirjoitin kerran vieraskirjaan jostain kuulemani: "Henkevyys on hepreaa, sielukkuus siansaksaa saatana."

Sandscorpion kirjoitti...

Huomenta Ykälle ja Närpes vargille. sanomisiani saa ilman muuta vapaasti lainailla, varsinkin noin hyviin tarkoituksiin. Kiitän kunniasta.

En tiedä, mitä ne oikein sillä kolumnin tuumailutuokiolla tekivät, sillä ainakaan minä en huomaa, että sitä oltaisiin muunneltu mitenkään.

Analysoin Korhosen tuotosta omassa rauhassani vähän laajemmin:
http://pekanporstua.blogspot.fi/2013/08/kansaavvalinen-seikkaalusankari.html

Ykä sanoi vielä: ”joka vitun valkkaa, se vähän nai”.

Muistutti minua hyvästä laulusta:
http://www.youtube.com/watch?v=G0Ubgd9LlfU

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys ja huomenta Vieraalle, Beckerille ja Sandscorpionille & kiitos kommenteistanne.

Vieras: Tottahan tuo on, ja olen samaa mieltä, mutta ei tule näillä maailmanajoilla onnistumaan. Niin pitkään kun persuilla on vaan se 39/200. Vaihtaahan ne tietysti ameriikoissa pressanvaalien myötä koko hallinnon. Tai no, ylemmän tahon sellaisen. Siellähän se on teknisesti helpompaa, kun on käytännössä kaksipuoluejärjestelmä.

Becker: Niin sinä kuin Närpes Varg olette vissiin sen maagisen 15 vuotta minua vanhempia. Minun nuoruusvuosina ei enää noin helpolla päässyt, vaan vonkhaaminen oli totista työtä. Sen vois kiteyttää erään tuttavantuttavan sanontaan ”lähetäänks vonkhaamaan säälipillua”.

Sandscorpion: Ai sullakin on blogi? Oisit heti sanonut. Täytyy tutustua asap. Ja nyt kun härskiksi heittäydyttiin, niin heitän peliin äärimmäisen jokerikortin:

http://www.youtube.com/watch?v=V2x8o83cyNs

Anonyymi kirjoitti...

Tervehdys Yrjö ja muut!

Verovaroilla ylläpidetyn Ylen tehtävät ja toimintaperiaatteet säädetään laissa. Yhtiön tehtävissä määritellään, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille. http://yle.fi/yleisradio/toimintaperiaatteet

Valtion propagandatorvi syytää tuutistaan juuri sitä mitä sen kuuluukin - valtion propagandaa. Hauskinta/röyhkeintä on, että meidät pakotetaan vielä maksamaan siitä.

Anonyymi kirjoitti...

Käyttäisin mielummin termiä ihmisoikeusartesaani kuin ihmisoikeusaktivisti suurimmasta osasta näitä kukkiksia. Kyse kun on - Jykän monesti huomaamalla tavalla - enemmän itsensä manifestoimiseen tähtäävän performanssin rakentamisesta eikä mistään ihmisoikeuksien ajamisesta jota ihmisoikeusaktivistien ymmärtääkseni pitäisi tehdä. Näiden Romanian romanien tapaksessahan aidon ihmisoikeuksien ajamisenhan pitäisi lähteä siitä että porukan johtohahmot ja mafiosot riisuttaisiin sekä vallasta, mammonasta että vapaudesta. Näin saatavat rahat voisi sitten käyttää vaikka porukan kouluttamiseen ja työelämäharjoittelujaksoihin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ano1:lle ja Ano2:lle & kiitos kommenteistanne.

Ano1: No juuri näin. Minulla ei ole sinänsä mitään sitä vastaan, että valtion virallinen yleisradioyhtiö tarjoaa ohjelmaa myös vähemmistö- ja erityisryhmille, esmes on hienoa, että saamelaisilla on omaa lähetysaikaa, mutta tuota itse pakkomonikulttuurisuutta ei ole kirjattu perustuslakiin. Ja tää monikulttuurisuuspykälä on muistaakseni myös kouluihin liittyvässä lainsäädännössä. Suomessa tarvittais se perustuslakituomioistuin.

Ano2: ” Enemmän itsensä manifestoimiseen tähtäävän performanssin rakentamisesta”. No just näin. Romanian tapauksessa esittämäsi ihmisoikeuksien ajaminen olisi esittämälläsi tavalla erittäin viisasta, mutta jo sen ääneen sanominen sisältää perusoletuksen, että kansanryhmässä itsessään saattaa olla jotain perseellään, joten ollaanpa asiasta hiljaa. Sehän voisi viedä myös pohjan suomalaisten kansainväliseen huolenpitovelvollisuuteen ilman piikkiä ja pohjaa

Närpes varg kirjoitti...

Yrjö: en kyllä löytänyt sitä Korhosen purskausta Hesarin nettisivuilta, vaikka kolmeen kertaan kollasin ne läpi. Joko näköni on huonontunut tai hain väärästä paikasta?
Sandscorpion käsitteli aiheen omassa blogissaan niin kattavasti, että en osaa lisätä siihen mitään. Mutta voisi olla hyvä homma pistää Hesarin päätoimittajille sähköpostia aina tuollaisten Korhosten jälkeen. Ei hän ehdi lukea blogeja tai lehtensä kolumnien häntiin tulleita kommentteja, mutta sähköposti ehkä tulee perille.
Päätoimittajat löytyvät täältä:
Riikka Venäläinen, vastaava päätoimittaja (vt.)os: Riikka venalainen@HS.fi
Eero Hyvönen, päätoimittaja, os: Eero Hyvonen@HS.fi

Tiedän kokemuksesta, että lehtiin viralliseen "palaute"-osastoon lähetetyt viestit eivät juuri koskaan saavuta päätoimittajaa. Osastoa hoitaa joku toimittaja, joka ei halua itselleen eikä kavereilleen hankaluuksia. Niinpä hän vastaa kyisimpiinkin kommentteihin, että "Kiitos palautteesta. Se auttaa meitä kehittämään lehteämme entistä paremmaksi. Viestinne on toimitettu kommentissanne mainitulle osastolle/kirjoittajalle".

Mutta ei sitten mitään vihapuhetta, eikä putkivittuilua, eihän? Parhaiten tehoaa rauhallinen argumentointi. Emmehän me ole mitään petoja, vaikka sijaitsemmekin voiman väärällä puolella.

Sandscorpion kirjoitti...

Joo, minäkin rupesin bloggailemaan. Aloitin vasta alkukesästä, joten blogini hakee vielä lopullista tyyliään ja konseptiaan. Sen tunnettuudesta kertoo jotain se, että sen jälkeen, kun aamulla pistin linkin tänne, tuosta tekstistä on tullut lähes kaksi kertaa luetumpi kuin siihen asti suosituimmasta tekstistäni.

Alunperin tarkoitukseni oli tehdä xeniasday-tyyppinen sekalainen päiväkirjablogi ja puhua yhteiskunnallisista asioista vain harvoin ja ohimennen, mutta kun kaikenlaista idiotismia tulee vastaan median täydeltä joka päivä, niin minkäs teet. Ei malta pitää turpaansa kiinni.

Ehkä on parempi lopettaa tuo musiikkilinkkien postailu tähän, ennen kuin täällä on koko Juha Vainion tuotanto.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille ja Sandscorpionille & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Hommaforumin kautta tuo juttu löytyi:

http://www.hs.fi/kulttuuri/Suomalaiset+eiv%C3%A4t+ole+ollenkaan+kansainv%C3%A4lisi%C3%A4/a1376364555553?ref=hs-art-new-1

En tosin tiedä, onko häntä alkuperäisestä muokattu. Pitäis muistaa ottaa aina noita kuvakaappauksia. Sähköpostien laittaminen voi olla ihan hyvä idea, mutta pelkään kyllä, että esim. Helsingin Sanomilla on jonkunlainen automaattiohjelma tyyliin ”Kiitos palautteestanne. Lähetämme teille lämminhenkisen sähköpostin, jonka jälkeen deletoimme viestinne pysyvästi”.

Sandscorpion: Blogisihan vaikuttaa kovasti asialliselta ja niin kuin Närpes Varg tuossa totesi, käsittelit Johanna Korhosen kansainvälisyyden kaipuun niin kattavasti, ettei sihen ole lisättävää. Lisäsin blogisi Suositeltaviin Lukemistoihin ja laitoin tähän kirjoitukseen asiaa koskevan mainoksen.

Puhtaasti Xenia´s Day-tyyppinen blogi jää kyllä mehen kirjoittamana perin lyhytaikaiseksi. Vetoan siihen, että jos normihuushollissa on kymmenen vaatekomeroa, niistä yhdeksän on naisen ja yksi miehen. Naisella ei ole koskaan mitään päällepantavaa. Miehellä on aina päällepantavaa.

Närpes varg (heh,heh) kirjoitti...

Itse pääsin Korhosen Hesarin sivustolta pudotetun blogin pariin Sandscorpionin blogin kautta. Luin huolella blogin saamat kommentit. Ei se ihan yksimielisiä hurraa-huutoja nostattanut lukijoissa. Näyttää siltä, että yhä useampi suomalainen on saanut tappiinsa noista copypeistaajista, jotka jurraavat samaa agendaa vuodesta toiseen. Kumma, etteivät heidän työnantajansa huomaa mitään. Etteivät olisi samalla asialla.

Heh, heh! Miltähän tosiaan näyttäisi miehen kirjoittama xenias blog-tyyppinen blogi? Siitä yhdestä vaatekomerosta ei hirveästi juttua saa aikaan. Pitäisikö keskittyä autotalliin ja sen kulttuuria kohottavaan olemukseen? Meinaan harrasteauton rassaaminen on kulttuurityötä siinä kuin oopperassa käyminenkin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Närpes Varg. Minä vaan jotenkin luulen, että niin copypeistaajat kuin heidän työnantajansa ovat päättäneet elää kuvittelemassaan todellisuudessa, pistää kädet korville ja huutaa wääwääwää, ettei todellisuus pääse häiritsemään.

Tämmöset erävaate-, harrasteauto-, ase- ja vaellusblogit sinänsä olisivat ihan kiinnostavia. Esmes tämmöstä olen seurannut taajaan. Siinä yksi heppu on kartoittanut Lapin autiotupia:

http://www.patikka.net/Eramaa_alueet.htm

Sandscorpion kirjoitti...

Kiitokset kannustuksesta ja mainostuksesta. Yritän pitää tasoa yllä jatkossakin. Hyvin tuo mainostus on tehonnutkin; eilen oli kävijöitä 186, kun edellinen kävijäennätys oli 46.

Vaikka kirjoitan omalla (etu)nimelläni, taidan täällä silti pysytellä Sandscorpionina, koska sillä nimellä olen pyörinyt netissä jo kymmenen vuotta.

Niin, vaatteiden ja sen sellaisen osalta en minä voisi suoraan apinoida Xeniaa muuten kuin ehkä parodiamielessä, mutta onhan miehillä vastaavasti arkisia kiinnostuksenkohteita, joista naiset eivät välttämättä ymmärrä. Autotallia minulla ei ole, mutta tietokoneelta, kirjahyllystä ja punttisalilta löytyy silloin tällöin sanottavaa. Ruuastakin tykkäävät molemmat sukupuolet; erona on vain se, tuliko syötyä ihana tofu-caesarsalaatti vai kiloinen T-luupihvi.

Noista Korhosen kommenteista: joskus aikoinaan taisi olla niin, että Hesarin ylläpito yritti karsia nuivimpia kommentteja pois, mutta siitä kai tuli liikaa sanomista. Sittemmin ne ovat siirtyneet siihen, että kommentteja saavat laittaa vain rekisteröityneet maksavat asiakkaat (itse luen nettilehteä appiukon tunnuksilla, en ala hesarista maksamaan), mutta ei sekään ole auttanut kuin joidenkin muiden aihepiirien osalta. Nykyään nuivat dominoivat kommenttiosiota varsinkin näissä suomalaisuuteen ja maahanmuuttoon liittyvissä asioissa.

Saa nähdä, huomataanko asia Hesarilla jossain vaiheessa, vai pitävätkö ne konkurssiin asti kiinni linjastaan, että heidän epäkiitollinen tehtävänsä on valistaa tyhmää kansaa.

Anonyymi kirjoitti...

Jossain kommentissasi uumoilit, että (sen niin rakkaan mutta) kylmän sodan aikana Romaniassa olisi ollut jonkinlainen työvelvoite romaneillekin. No juu, noin periaatteessa, mutta se näytti koskevan vain naisia. Asuin Bukarestissa siihen vapautuneeseen ja demokraattiseen aikaan kun Ceaucescu oli kaikkien rakastama maan isä ja puolisonsa kemian Dr. Dr. Elena äiti. Silloin romaninaiset talvisin luutivat katuja, iloinen hymy huulillaan, selvä se, ja kevään koittaessa heillä oli monopoli huolehtia katujen kukkakioskeista. - Romanimiehiä en kertaakaan nähnyt töissä, en kaupungeissa tai maaseudulla, jollei sellaiseksi lasketa hevoskärryjen ajamista. Tämäkin on kyllä niin rotumme syytä!

LONEGARU SESSHI kirjoitti...

Tuli kans luettua sama teksti pienoinen huvitus päällä. Ei, ettei näil kerjääjillä olisi asiat huonosti, mutta että tänne tulisi jotain viatontakin porukkaa, jonka kustannukset (majoitukset yyämäs) ihmiset kustantaisivat ilolla, saati että nämä kustannukset olisivat joku suomalaisten niskaan kaiverrettu eettinen!velvollisuus.

Mutta loistava kirjoitus!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sandscorpionille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Sandscorpion: Olkaatten hyvä vaan. Pienistä puroista koostuu jne. Siksi asiaheppuja kannattaa aina tukea. Voisit muuten pysytellä tosiaan Sandscorpionina, kun nimeen on jo niin tottunut.

Jotain miehistä ruokablogia olis kyllä kiinnostavaa lukea. Tyyliin ”lihaa säästämättä, voista tinkimättä”. Tässä olis jollekin hepulle blogosfäärin markkinarako.

Hesarista uskon, että ne pitävät linjastaan kiinni loppuun saakka. Sitten voisi toivoa, että joku ostaa konkurssipesän pilkkahintaan ja pistää pystyyn oikean Sanomalehden.

Ano: Kiitos täsmennyksestä. Kun olet paikan päällä ollut ja nähnyt, on tietosi varmaankin oikea. Olihan se niissä kansandemokratioissa tietysti yleensäkin niin, että moni asia oli periaatteessa jotakin, mutta käytännössä taas ihan muuta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Ja vielä kiitos Lonegaru Sesshille, joka jäi aikaisemmasta pois, olit ehtinyt lähettää näemmä omasi juuri kun vastasin edellisiin.