Eli
sama tarina Keski-Maasta, kolikon toinen puoli
Kersantti
Zhög istui kuljetuspanssarin miehistötilassa ja odotti taistelun alkua hermostuneena.
Komppania, jossa Zhög palveli, kuului pääosin reserviläisistä muodostettuun
123:een moottoroituun jalkaväkidivisioonaan, sen ensimmäisen rykmentin toiseen
pataljoonaan. Kärkirykmentti oli edennyt jo lähes kymmenen kilometriä
Metsänihmisten Tasavallan puolelle, mutta vastarinta oli ollut lähinnä
yksittäisiä miinaräjähdyksiä. Zhög tiesi, että näin helpolla ei varmasti
loputtomiin päästä. Mordorin tykistö oli jauhanut vastapuolta jo toista tuntia,
mutta Synkmetsä oli nimensä mukaisesti synkkä ja tiheä, ja sinne oli helppo
piiloutua. Tykistö ampui umpimähkään, mutta loi ainakin jalkaväkisotilaille
voiman illuusion. Mutta voimaa oli vastapuolellakin, ja Zhögin ja hänen
miestensä osa kärkirykmentissä ei tulisi olemaan helppo. Tähän mennessä kaikki
oli kuitenkin ollut helppoa. He olivat ohittaneet kivijalkaan asti palaneita
kyliä, mutta eivät olleet nähneet yhtään vihollisen sotilasta.
-
Jospa tykistö ja ilmavoimat ovat jauhaneet ne palasiksi, ja loput ovat
luikkineet karkuun, tuumi eräs miehistä.
Nyt
noin tunnin kestänyt sota ei ollut Zhögille minkäänlainen yllätys. Sen merkit
olivat olleet ilmassa jo pitkään. Henkilökohtaisesti Zhögiä ei olisi sotiminen
kiinnostanut tippaakaan, hän piti elämästään, mutta eihän hänellä ollut
vaihtoehtoa. Zhög toimi LVI-teknikkona eräässä Itäraivion pikkukaupungissa,
noin 50 kilometriä Mordorin ja Metsänihmisten Tasavallan rajalta. Työ oli ihan
mukiinmenevää ja työporukka mainio, tietysti hänenkin työpaikallaan oli valtion
asennevalvoja, dialektisen sauronismin maisteri, jonka tehtävänä oli pitää yllä
”mahdollisimman korkeaa sauronistista henkeä”. Putket ja liittimet tosin eivät
politiikasta piitanneet ja työ tehtiin siellä missä työn tarvekin oli, joten
varsinaisilla työmailla ei asennevalvojaa näkynyt, vaan hän viihtyi pääosin
toimistossaan.
Mordorissa
oli tiukka yhteiskunnallinen kuri, joka perustui sauronismiin ja ehdottomaan
kuuliaisuuteen maan johtajalle Gûrgonille. Gûrgonin aikana yhteiskunnallinen
kuri oli tiukentunut, ja toisinajattelusta sai vankilatuomion sijasta helposti
napin otsaansa. Toisaalta Gûrgonin aikana, varsinkin muutaman viimeisen vuoden
aikana oli örkkikansalle annettu kepin lisäksi myös porkkanaa ja
kulutustavaroita oli tullut myyntiin aikaisempaa selvästi enemmän.
Kaupoissa
oli enemmän lihaa. Kotitalouksille oli tarjolla televisioita ja
radionauhureita. Televisiossa oli myös aikaisempaa enemmän hauskaa ohjelmaa.
Mordorissa oli suursuosion saavuttanut Spôd-show, jossa taitavat koomikot
naurattivat yleisöä tavallisten kansalaisten arkielämän kommelluksiin
pohjautuvilla sketseillä. Yhteiskunnallista värettä ohjelmassa ei ollut, mutta
ei myöskään varsinaista propagandaa. Ohjelma oli jokseenkin neutraali, joten
sen suosio oli taattu propagandan muuten varsin kyllästämässä kansakunnassa.
Kylttien, lippujen ja iskulauseitten vastapainoksi oli mukavaa katsella kevyttä
viihdettä.
Lisäksi
tarjolla oli lapsille leluja ja makeisia. Ja naisille meikkejä sekä kauniita vaatteita
ja alusasuja. Zhög muisti, kuinka hänen morsiamensa Inôz oli esitellyt hänelle
ensimmäistä kertaa uusia pitsialusasujaan ja stay up-sukkiaan. Inôz oli
keimaillut ja hymyillyt Zhögille näennäisen viattomasti, mutta selvästi
nauttien siitä, kuinka helppoa hänen olikaan vietellä Zhög.
Kaunis
Inôz. Herkkä Inôz. Hellä Inôz. Nyt kun Zhög istui kuljetuspanssarissa ja odotti
taistelun alkamista tuntui siltä kuin Inôz olisi miljoonan virstan päässä.
Muutama päivä ennen liikekannallepanon alkua oli Inôz arasti kertonut
odottavansa lasta. Zhögin mieli vaihteli riemun ja kauhun välillä. Hänestä
tulisi isä. Mutta elääkö hän niin kauan, että ehtii isäksi? Kasvaako heidän
lapsensa ilman isää? Inôz oli kysynyt, voisiko Zhög jäädä sodasta pois. Vastaus
oli selvä. Jos hän lähtee sotaan, on kuolema mahdollinen, jopa todennäköinen.
Jos hän yritää luistella sodasta on kuolema varma. Ja syntymätön lapsi olisi
petturin lapsi ja tuomittu jo syntymässään.
Muutama
tuntia ennen sodan alkamista Zhögin joukkueenjohtaja luutnantti Burgu kertasi
miehille tilanteen. Heidän divisioonansa ylittäisi rajan ensimmäisenä,
tarkoituksena kuluttaa mahdollisimman paljon viivyttäviä vihollisjoukkoja.
Heidän takanaan tulisivat kaartindivisioonat, jotka tekisivät varsinaisen
läpimurron. Tarkoitus oli edetä Synkmetsän läpi sen kapeimmasta kohdasta, edetä
siitä Rhosgobeliin, siitä Anduinille ja lopulta aina vuoristoörkkien
pääkaupunkiin Azogiin.
Heidän
etenemisuranaan olisi yksi ainoa heikkokuntoinen tie. Kaikki muu oli synkkää ja
tiheää metsää, josta käsin vihollisen olisi helppo tehdä iskuja etenevien
örkkijoukkojen kylkeen. Tappioihin tuli varautua. Burgu kertoi vielä, että
heitä vastassa olisi metsänihmisiä, vuoriörkkejä ja huomattava määrä hobitteja.
Luutnantin poistuttua alkoivat Zhögin miehet naljailun:
-
Hobitteja. Vittu, miten laimeaa.
-
Ilkeääkö täältä kotiinkaan mennä, kun vastassa on vaan joitain
hobitinrääpäleitä? Noloksihan tää vetää.
-
Eri asia olisi pistää turpaan haltioita, mutta että joitain onnettomia
puolituisia.
Zhög
antoi miesten pulista hetken, käski sitten heidän tukkia turpansa ja tarkistaa
varusteensa vielä kertaalleen. Ja muistutti vielä että kyllä se hobitin ampuma
luoti tekee ihan yhtä kipeää kuin kenen tahansa muunkin. Vihollista ei kannata
aliarvioida.
Se
kehitys, joka oli nyt huipentumassa oli ollut jo pitkään selvä. Zhög oli ollut
varma tulevasta sodasta viimeistään silloin kuin itäiset maat miehitettiin ja
liitettiin osaksi Mordoria. Operaatio oli ollut Gûrgonille suuri voitto, ja
läntiset maat oltiin yllätetty housut kintuissa. Operaation avaimena oli Harad.
Maan suuri örkkivähemmistö oli aikaansaanut levottomuuksia ja – tietysti Barad
Dûrin masinoimana – esittänyt avunpyynnön Mordoriin oman turvallisuutensa
takaamiseksi. Gûrgon oli jalomielisesti suostunut avunpyyntöön ja Mordorin
divisioonat, jotka ihan sattumalta olivat juuri silloin sotaharjoituksissa
lähellä maitten rajaa, vyöryivät Haradin puolelle.
Haradilaiset
eivät olleet ehtineet tehdä liikekannallepanoa. Maan johto ymmärsi, että
vastarinta johtaisi vain teurastukseen. Haradilaiset antautuivat ehdoitta, maa
miehitettiin laukaustakaan ampumatta, liitettiin Mordoriin ja näin Mordor oli
saanut käytävän Läntiselle Merelle ensimmäisen kerran yli tuhanteen vuoteen.
Haradin
miehitys tiesi automaattisesti loppua myös muiden itäisten valtioitten itsenäisyydelle,
sillä Haradin kautta länsi menetti niihin maayhteytensä. Gûrgon sai vapaat
kädet. Länsi oli voimaton. Sillä oli kyllä voimaa puolustautua, mutta ei mitään
mahdollisuutta hyökätä. Kahdessa vuodessa Mordor oli liittänyt itseensä kaikki
itäiset valtiot. Jonkun verran vastarintaa oli esiintynyt, mutta se oltiin
lopetettu nopeasti ja päättäväisesti. Nyt Mordorin televisio lähetti jatkuvasti
ohjelmaa, jossa niin itäisten valtioitten ihmiset kuin örkitkin tekivät työtä
yhteistuumin ja rakensivat yhdessä uutta, suurempaa ja onnellisempaa Mordoria.
Ohjelmissa oli paljon hymyilevä ihmisiä ja vaikutti, että miehitys ei ollut
juurikaan haitannut ihmisten elämää. Päinvastoin, Mordorista muuttaneet
tekniset asiantuntijat olivat auttaneet itäisiä kansoja tehostamaan
elinkeinoelämäänsä ja nostamaan elintasoaan.
Joku
aika miehitysten jälkeen, suurinpiirtein samaan aikaan kun kulutustavaraa alkoi
ilmestyä kauppoihin huomattavasti aikaisempaa enemmän, alkoi valtion mediassa
valmistelu tulevaa sotaa varten. Mediassa toistuvasti muistutettiin siitä, että
lähellä oleva raja ja Lännen sotilaallinen voima muodostivat jatkuvan uhan niin
Dol Guldurin, Minas Morgulin kuin Barad-Dûrin suurkaupungeille. Varsinkin Minas
Morgul oli gondorilaisten pitkän kantaman tykistön ulottuvilla. Muistutettiin
myös sitä, että sekä Sumuvuorten että Angmarin vuoriörkit olivat Lännen
alaisuudessa erossa vanhasta emokansastaan ja niitten kansat oltiin aivopesty
länsimielisiksi. Aikaisempaan suursotaan, Sormuksen Sodaksi kutsuttuun,
liittyvää tarustoa ja örkkimystiikkaa esitettiin myös jatkuvasti.
Erityisen
paljon muistutettiin edellisen suursodan aikana tapahtuneesta Uruk-Haitten
joukkomurhasta ja karkotuksesta. Pääosa Uruk-Haista asusti lähellä Gondorin ja
Rohanin rajaa, lähinnä Nindalfissa, mutta Zhögin työporukassa oli yksi
Uruk-Hai, väkivahva Anöl-An. Zhög oli kerran kysynyt, mitä hän ajatteli asiasta.
Anöl-An oli katsonut, ettei asennevalvoja ollut maisemissa ja totesi sitten:
-
Tiedätkö, en minä ajattele asiasta juuri mitään. Eihän me siellä Rohanissa olla
asuttu kohta tuhanteen vuoteen ja ei meillä ole mitään kiintopistettä
sinnepäin. Ei mitään muistoja. Ei me sitä tunneta omaksi alueeksemme. Nindalf
on Uruk-Haitten aluetta. Eikä minua kiinnosta lähteä ampumaan rohanilaisia jonkun
tuhat vuotta vanhan asian takia. Varmasti silloin on tehty paljon kaikkea
rumaa, mutta eipä meidänkään joukot tainneet varsinaisesti kovin helläkätisiä
olla. Eikä minua muutenkaan huvita heittäytyä pyssysille. Siinä kun pääsee
herkästi hengestään. Minä olen koulutukseltani tulenjohtoaliupseeri ja semmoset
napsitaan kyllä mielellään pois turhia kuleksimasta. Ja minulla on kaksi pientä
lasta. Ja yleensäkään en tajua, mitä me siellä lännessä tehtäisiin. Olkoot
paskat keskenään siellä ja ollaan me täällä ja eletään örkeiksi.
Yhtä
kaikki. Tilanne ajautui lopulta siihen, mihin sen arvattiinkin ajautuvan.
Gûrgon antoi lännelle uhkavaatimuksen. Lännen on luovuttava Sumuvuorista ja sen
itäpuolisista alueista ja annettava Mordorille myös Angmar ja kaistale
Forodwaithia. Bardilaisten, järveläisten ja Ereborin kääpiöitten alueet
saisivat jäädä lännen yhteyteen. Myös Gondorin tulisi luovuttaa itäiset
alueensa aina Sirith-jokea myöten. Mikäli Mordorin vaatimuksiin ei
suostuttaisi, tulkitsisi Mordor sen sodanjulistukseksi ja syyllisenä sotaan
olisi silloin Lännen Liitto. Varotoimena lännen aggressiota vastaan Mordorissa
tultaisiin suorittamaan täydellinen liikekannallepano.
Oli
selvää, ettei vaatimuksiin suostuttaisi. Ne olivat yksinkertaisesti liian
hurjat. Se tarkoittaisi niin Rohanin, Lórienin, Khazad Dûmin kääpiövaltion,
Sumuvuorten Örkkitasavallan, Angmarin Örkkitasavallan samoin kuin
Metsänihmisten Tasavallan, Beorninkien Tasavallan kuin Synkmetsän
Haltiatasavallan miehittämistä. Ja Gondor menettäisi itäisimmän ja väkirikkaimman
osansa.
Zhögin
työporukassa oltiin juteltu asiasta ja toivottu ettei sotaa tulisi ja länsi
voisi jotenkin suostua vaatimuksiin. Tai tehdä edes jonkunlaisen kompromissin.
Ainahan sentään voitaisiin neuvotella. Elämä oli tavalliselle örkkikansalaiselle
varsin mallillaan, kun vaan ymmärsi pitää turpansa kiinni. Tavallisten örkkien
mieliharrastuksia oli omista asioista huolen pitäminen, eikä mitään varsinaista
sotaintoa tuntunut löytyvän. Työporukassa tuumittiin, että eihän Sumuvuorten
itäisiä alueita tarvitsisi sinänsä edes tyhjentää. Voisivathan paikalliset
asukkaat jäädä aloilleen. Eihän itäisten valtioittenkaan ihmisten elämä
mitenkään hassumpaa ollut, vaikka lippu toiseksi vaihtuikin.
Zhög
ei sanonut tähän mitään, mutta mietti itsekseen, että työkaverit eivät tienneet
totuutta. Zhög oli pitänyt pari kuukautta aikaisemmin kostean viikonlopun
isoveljensä kanssa. Isoveli oli valinnut sotilasuran. Hän oli ollut ensin kuusi
vuotta Nazgûl-erikoisjoukoissa. Sieltä hän oli siirtynyt Mordorin sisäministeriön
ÖZG-joukkoihin ja näissä joukoissa toimiessaan hän oli viettänyt useamman
vuoden itäisissä maissa, pääosin Dorwinionissa. Juotuaan pullollisen vahvaa
Örkkijuomaa isoveli oli alkanut avautua:
-
Sinulla on hyvä televisio. Inôzilla on kauniita vaatteita. Kaupassakin on
lihaa. Oletko koskaan ihmetellyt, mistä nämä kaikki tulevat? Kun omissa
tehtaissamme sorvataan kranaatteja niin kuin ennenkin. Tuossa televisiossasi ei
ole muuta mordorilaista kuin tuo nimilappu. Entinen on revitty pois ja tuo on
laitettu päälle. Jos avaat tuon television takalevyn, niin huomaat että siellä
ei lue tasankoörkkiä ensinkään.
-
Tuo televisio tulee itäisistä maista. Niin kuin kaikki muukin ekstra. Ne
ohjelmat, joita näet noista valtioista ovat järkyttävää propagandapaskaa. Siellä
on menossa järjestelmällinen kokonaisten valtioitten omaisuuden ryöstö. Ja
ryöstösaalis kuskataan tänne, myydään kansalaisille ja pidetään ne
tyytyväisinä. Siellä ihmiset tekevät nälkäpalkalla pitkää päivää ja tuotteet
kuskataan tänne pitämään meidät tyytyväisinä. Ja sama koskee muuten paikallisia
tasankoörkkejäkin. Ei Gûrgon niihin luota. Samaa karjaa ne ovat kuin
ihmisetkin. Elintaso niissä maissa on romahtanut miehitysten jälkeen.
-
Eikä se vielä riitä. Siellä on menossa kansanmurha. Olen ollut kaksi vimeistä
vuotta Dorwinionissa. Tiedätkös, ne panivat aluksi hanttiin. Kovastikin. Eihän
niillä ollut mahdollisuuksia, mutta jonkunlaista sissisotaa ne vieläkin
yrittävät. Mutta se loppuu pian, sillä sisseiltä loppuu ruoka. Olemme tyhjentäneet
siellä koko maaseudun. Olen ollut itse viemässä perhekunnan toisensa jälkeen
härkävaunuihin. Ihmiset saivat ottaa mukaansa yhden matkalaukullisen tavaraa.
Kaikki muu jäi sinne. Jos joku vastusti lähtöä, heidät ammuttiin siihen
paikkaan. Tilalle siirrettiin Mordorista tasankoörkkejä, ja sissien huolto
tyssäsi siihen.
-
Eikä tämä riittänyt. Koko Dorwinionin upseerikunta ammuttiin. Myös
reservinupseerit. Samoin kuin poliisi ja suuri osa virkamiehistöstä. Niin kuin
luonnollisesti kaikki poliittiset vaikuttajat. Niitä vietiin hiekkakuopille
parinkymmenen ryhmissä, ammuttiin päähän ja laitettiin päälle ohut kerros
maata. Sitten oli seuraavan ryhmän vuoro. Tiedätkö veljeni, minä olen sotilas.
Ei minua koulutettu tällaiseen. Sotilas puolustaa maataan, ei teurasta viattomia.
Veljeni, tämä tehtävä teki minusta hirviön. En ole enää se veli, jonka olet
tuntenut.
Isoveli
puhui hiljaisella ja monotonisella äänellä ja otti samalla ryyppyjä lasistaan.
Lasiin putosi kyyneleitä. Hän jatkoi:
-
Sota on tulossa. Ja samanlaiset suunnitelmat on tehty länteenkin päin. Jos
saamme vallattua Sumuvuoret ja Angmarin, ei vuoriörkkiväestöä oteta takaisin
eksyneinä veljinä. Ne kansat yksinkertaisesti lakkaavat olemasta ja katoavat
historiasta. Ne ovat aivan liian länsimaistuneita että niitä voisi jättää
henkiin. Ne voisivat aikaansaada levottomuutta ja ikäviä kysymyksiä.
Kysymyksiä, joita ei saa koskaan lausua ääneen.
-
Mutta minä en ole siinä enää osallisena. Anoin siirtoa ja sain sen. Siirryn
82:n Kaartin Panssaridivisioonan tiedustelu-upseeriksi. Sota tulee pian.
Sinunkin on parempi ryhtyä kohottamaan kuntoasi. Minäkään en halua sotaa, mutta
sitä emme pysty enää välttämään. Siitä on tehty päätös. Ja tiedätkö, Zhög.
Meidän on pakko voittaa se sota. Jos häviämme, kaikki se mitä olemme itäisissä
maissa tehneet tulee maksuun. Koston hirvittävyyttä ei voi edes kuvitella. Ja
se on oikeutettu kosto.
Voimakkaat
räjähdykset havahduttivat Zhögin muistoistaan. Se alkaa nyt. Kärkivaunu oli
ajanut miinaan, ja siitä oli katkennut telaketju. Vaunu ampui puoliksi
umpimähkään laukauksen tykillään ja räjähdys heitti ilmaan pari vihollisen
sotilasta. Vaunun miehistö ei ehtinyt nauttia tuuristaan sillä siihen osui
raskaan singon ammus ja vaunun sisällä tapahtui voimakas räjähdys, lennättäen
vaunun kansiluukun parikymmentä metriä korkealle ilmaan.
Zhög
huomasi, että viholliset, jotka olivat kuin olivatkin hobitteja, ampuivat
kuljetusvaunuja singoilla tarkasti tehden pahaa tuhoa. Hän komensi välittömästi
miehensä ulos vaunusta ja ojaan suojaan. Ryhmä ehti suojaan yhtenä kappaleena,
mutta heidän edessään olleen vaunun miehistö viivytteli liian pitkään. Kun
ryhmä alkoi purkautua ulos vaunusta, yhteen miehistä osui hobitin singollaan
ampuma sirpalelaukaus, ja koko ryhmä jäi lojumaan vaunun eteen ja osa sisälle.
Hobitit ampuivat kuin riivatut. Voi gandalfin gandalf, tähänhän kuollaan koko
porukka, tuumi Zhög.
Korpraali
Angôz oli apulaisineen virittämässä konekivääriä asemaan ja avasi tulen.
Tulitus jäi yhteen lyhyeen sarjaan, sillä miesten takana puussa räjähti toinen
singon sirpalelaukaus. Miehet jäivät niille sijoilleen makamaan. Sotamies Khôn
nousi ja lähti juoksemaan miehiä kohti auttaakseen heitä.
-
Älä nouse niin korkealle! huusi Zhög, mutta liian myöhään. Luotisuihku repi
Khônin ylävartalon kappaleiksi. Zhögin miehet alkoivat tulittaa kiivaasti harjanteilla
olevia hobitteja kohti. Myös mutkan takaa tullut rynnäkkövaunu alkoi lakaista
harjannetta konetykillään. Hobitit näyttivät perääntyvän ja Zhög osui yhteen
niistä. Samaan aikaan alkoi alueelle sataa vihollisen kranaatteja. Nyt oli
viisainta pysyä niin matalana kuin suinkin. Sitä neuvoa ei Zhögin tarvinnut
miehilleen antaa, ne tajusivat sen kyllä hyvin ominkin neuvoin. Rynnäkkövaunu
eteni hetken aikaa hobittien perään ampuen, mutta sitten sen alla räjähti
pohjamiina ja vaunu hiljeni.
Mukana
seurannut tulenjohtaja huusi lukemia radioon ja pian harjanteille alkoi sataa
omia kranaatteja. Zhög näki komppanianpäällikön ryömivän tulenjohtajan luokse,
repivän häneltä kuulokkeen ja karjuvan:
-
Älkää nyt torvet enää sinne ampuko! Ei siellä enää ketään ole! Ampukaa
takamaastoon!
Nähtävästi
yhteys ei enää pelannut ja harjanteille, josta hobitit olivat ampuneet putosi
kranaatteja jatkuvalla syötöllä. Tulituksen lopuksi omat rynnäkkökoneet
kylvivät harjanteet vielä täyteen napalmia.
-
Siellä puolituisen nahka kärventyy, totesi joku miehistä kireästi.
Shög
oli varma, että harjanteella ei kärventynyt enää kenenkään nahka ja hobitit
olivat hiihtäneet karkuun, mutta olipahan miehille tarjolla kunnon show, joka
nosti uskoa omiin voimiin. Hobitit olivat yllättäneet heidät housut kintuissa
ja aiheuttaneet ankarat tappiot. Tulikaste oli mennyt päin persettä. Sen miehet
ymmärsivät, eikä hobiteista naljaillut enää kukaan. Eräs miehistä totesi:
-
No, vieläkö on vastus liian laimeaa…
Jonkun
ajan päästä komppanianpäällikkö tuli paikalle ja kertoi miehille laajemman
tilanteen:
-
Isku oli paljon suurempi kuin tässä vaiheessa odotimme. Se kohdistui koko
kärkirykmenttiin ja siihen osallistui ainakin kaksi, ehkä kolme pataljoonaa. Odotimme
pienemmillä joukoilla tehtäviä sissi-iskuja. Helikopterit eivät havainneet
vihollista, sillä on täytynyt olla valmiita katettuja tilapäisasemia, mistä se
on siirtynyt suoraan tuliasemaan ja nopean iskun jälkeen luikkinut karkuun.
Isku oli samanlainen kaikkia pataljoonia kohtaan. Minuutti raivoisaa tulitusta
ja sitten tykistön suojassa karkuun. Meidän pataljoonalle kävi pahiten.
Takanamme olevalle kolmannelle pataljoonalle meinasi käydä vielä huonommin, se
jäi hetkeksi aikaa kokonaan mottiin, mutta metsänihmiset kävivät ahneiksi,
eivätkä perääntyneet ajoissa. Tykistömme aiheutti niille raskaita tappioita.
-
Mutta meidän kohdallamme kärsimme niin paljon mies- ja ajoneuvotappioita, että
pataljoona muuttuu joksikin aikaa tavalliseksi jalkaväkipataljoonaksi.
Tehtävämme on varmistaa tämän tien sivusta, ja estää uudet yllätyshyökkäykset.
Vihollinen yrittää niitä vielä varmasti, joskin pienemmillä yksiköillä. Luutnantti
Burgu, laittakaa miehillenne majoitteet pystyyn. Kersantti Zhög, lähtekää
puolijoukkueenne kanssa välittömästi varmistamaan tien eteläistä puolta.
Törmäsitte siellä keneen tahansa, ne ovat vihollisia. Omia siellä ei ole.
Tulenavaus välittömästi. Yrittäkää saada vankeja. No, minä tiedän, että se ei
ole helppoa. Mutta varmasti teillä kaikilla on halu näyttää noille
hobitinpaskiaisille, ettei meitä sentään jatkuvasti viedä kuin litran mittaa.
Ja
siitä voit olla varma, tuumi Zhög, ja komensi miehensä liikkeelle. Miehet
lähtivät kommentoimatta ja purnaamatta, katseet valppaana. Heissä oli
tapahtunut muutos. Zhög ymmärsi, että kaikesta huolimatta he olivat vielä hetki
sitten olleet huviajelulla, joka ajeltaisiin ennen Dol Guldurissa pidettävää
voitonparaatia ja nopeaa kotiutusta. Sen sijaan heidät yllättäneet hobitit
olivat ymmärtäneet olevansa sodassa. Nyt hekin sen ymmärsivät. Eikä heitä enää
niin vain yllätettäisi. Tällä kertaa he ampuisivat ensin.
12 kommenttia:
Tästähän näyttää olevan tulossa moniosainen jatkokertomus. Odotan jo innolla seuraavaa jaksoa.
Tervehdys, Sandscorpion ja kiitos kommentista. Voi olla, että ei näitä paljon enempää tule, ellen sitten jossain vaiheessa innostu jotain pientä väkertämään. Halusinpa vaan tehdä saman jutun kolikon eri puolilta. Tämmösten juttujen aloittaminen on helppoa, jatkaminen vaikeaa ja lopettaminen liki mahdotonta. Siihen tarvittaisiin varmaan eräs Tolkien.
Ja täähän oli vain jotain ihan muuta. Tämä blogihan on pääosin puhdasta agitproppia, jonka tarkoitus on vietellä viattomia ihmisiä Voiman Pimeälle Puolelle.
Pitää kyllä taas nostaa olematonta hattuani Ykälle, joka jaksaa viihdyttää porukkaa tällaisilla kirjoituksilla =)
Jos nuo "jotain ihan muuta" -kirjoitukset pistäisi Johonkin lehteen säännöllisiksi kolumneiksi, niin siinähän olisi yksi syy tilata se joku lehti.
Tervehdys, Ano ja kiitokset. Näitä ”joitain ihan muita”-juttuja on ainakin minun kaikkein helpoin ja mukavin kirjoittaa. Kun ne voi tavallaan vaan pläjäyttää paperille ja se on sitten siinä.
Vai että vaan "pläjäyttää" paperille.
On sulla hyvä mielikuvitus jos se noin vaan heittämällä tuo tarinaa.
Olisi mukava vähän muutella nimiä, voisi alkaa tuntumaan tutulta.
Mukavaa "Tolkienia" jälleen. Ei ole epäilystä missä palvelit harmaissa.
Tervehdys, Becker. No joo, siinä mielessä vain pläjäyttää, että nämähän eivät ole mielipidekirjoituksia, vaan ihan juttuja vaan. Jos nimiä muutellaan, niin kyllähän korruptoitunut ja virkavaltaistunut Lännen Liitto saattaa muistuttaa erästä nykyistä eurooppalaista liittovaltiokyhäelmää. Ja kieltämättä valtaansa takaisin hamuava Mordor voi tuoda mieleen nykyisen Venäjän. Valloitettujen alueitten ryöstämisestä ja muutenkin kyisestä kohtelusta saattaa tulla mieleen esim. Stalinin Rauhanvaltio ja Natsi-Saksa. Ja itse kahinat saattavat viitata suomalaisten alueelliseen puolustusjärjestelmään.
Ja juu, minä olen se, mikä ei saa olla, vaikka saisi olla tyhmäkin. Intin käyneet hoksaavat kyllä. Meidän aikaanhan siellä oltiin ihan oikeasti harmaissa eikä kurkkusalaateissa.
Mikä näissä kirjoituksissa viittaisi liittoutuneisiin, akselivaltioihin, niksmanneihin, Italiaan, kinukskeihin ja mikä nipponeihin? Entäs puolueettomat maat? Niihin tarvittaisiin tietysti uusi kirjoitus kun tähän eivät mahtuneet.
Ne kurkkusalaatit ovat hölmöjä lomapukuja. Pikemmnkin ne ovat kassulla palvelusta varten tai jopa kenttäkeikkoihin. Minusta lomapuku saisi olla sellainen sarkapuku jollaisia oli ennen. Niissä on takki, hosut, lippis, kauluspaita, kravatti ja pukukengät. Olisko hanskatkin myös. Lennostossa palvelevien lomapuku on vieläkin se sarkapuku, se on sininen. Olisko pitänyt anoa lennostoon ihan vaan siksi että on univormut lomapukuina. Jos olisin erikseen pyytänyt niin varusvaihdosta olisi saanut sarkapuvun.
Tervehdys, Vieras. Nyt täytyy sanoa, että en minä tuota ihan noin laajalle ajatellut, niin että otetaan juttu juttuna vaan. Noista lomapuvuista: niin meillähän oli vielä lomapukuna harmaat vermeet, tosin sitä paksua sarkaa oli vaan talvisissa palvelusvermeissä. Mutta meillä oli se m83-puku, eli meillä ei ollut enää lomapuvussa sitä tyylikästä manttelia, vaan hemmetin ruma harmaa toppatakki. Lomakenkinä oli maihinnousut, ei näitä uusia malleja, vaan semmoset laatikkomaiset (hyvin rumat) ruojut, joissa ei ollut nauhoissa sitä normaalia monokiinnitystä vaan ihan tennarityyliin reiät ja ne olikin sitten hidasta laitella jalkoihin. Palveluksessa niitä ei ollut, vaan siellä oli ihan tavalliset nahkasaappaat.
Se, mihin minulla näissä m05-vermeissä on ehkä vaikeinta tottua on se, että niissä ei ole natsat enää kauluksessa vaan rintapielissä. Ja sitä minä ihmettelen, että kaikilla on baretti päässä. Minun aikanani baretti oli vain erikoisjoukoilla. Laskuvarjojääkäreillä punainen ja rannikkojääkäreillä vihreä.
En tosin diabeteksen takia saanu jatkaa sissikomppaniassa, Sodankylässä mutta ainaki 2006 siellä oli raaka tappamisen meininki! Sarkapuvut oli yllättävän lämpimät 35 asteen pakkasessa ku muuta ei tarjottu. Minua ei palkittu komppanian parhaana ampujana, vaikka sain kolme kymppiä ja kaks kasia nättiin nippuun ku naapurituvan mölli ampu viis vitosta, kaikki pienen nyrkin kokoseen nippuun! Siellä aina välit lämmiteltiin sissit ja jääkärit kylkimyyryssä, ettei oltais palelluttu. No siinäpä minun armeijamuistot. Vieläki vituttaa jiikooT. Saatiin syyä niin paljon ku jaksettiin kantaa salaa tupaan, ku sissien ruokailu oli tarkka mutta jääkäreiden ei...
Tervehdys, Ano. Se paksu sarkapuku oli itse asiassa pakkasessa varsin toimiva asuste. Olen siinä käsityksessä (jos olen väärässä, korjatkoon joku), että Sodankylässä pitävät sitä talviasusteena edelleenkin. Miten lie Ivalon sissiosaston laita? Tuosta syömisestä: olis mielenkiintoista tietää, että saakohan siviilit ostaa sitä armeijan nötköttiä jostakin? Ihan muistojen verestämiseksi.
Mie veikkaan kersantti Zhög:lle samanlaista tulevaisuutta kuin kersantti Da Silva:lle. :(
Tervehdys, V.N.V. Niin no, kun isoa sotaa käydään, niin henki on höllässä. En tiedä, jatkuuko kersantti Zhögin ja vänrikki Vähä-Bukin tarina, mutta näitä väsätessäni törmäsin ilmiöön, mikä on varmaan niillä oikeilla kirjailijoillakin, eli kirjoitetusta hahmosta tulee eräänlainen kaveri, eikä sitä mielellään haluaisi nirhata.
Lähetä kommentti