JOTAIN IHAN MUUTA XVII

Eli sama tarina Keski-Maasta, kolikon toinen puoli

Kersantti Zhög istui kuljetuspanssarin miehistötilassa ja odotti taistelun alkua hermostuneena. Komppania, jossa Zhög palveli, kuului pääosin reserviläisistä muodostettuun 123:een moottoroituun jalkaväkidivisioonaan, sen ensimmäisen rykmentin toiseen pataljoonaan. Kärkirykmentti oli edennyt jo lähes kymmenen kilometriä Metsänihmisten Tasavallan puolelle, mutta vastarinta oli ollut lähinnä yksittäisiä miinaräjähdyksiä. Zhög tiesi, että näin helpolla ei varmasti loputtomiin päästä. Mordorin tykistö oli jauhanut vastapuolta jo toista tuntia, mutta Synkmetsä oli nimensä mukaisesti synkkä ja tiheä, ja sinne oli helppo piiloutua. Tykistö ampui umpimähkään, mutta loi ainakin jalkaväkisotilaille voiman illuusion. Mutta voimaa oli vastapuolellakin, ja Zhögin ja hänen miestensä osa kärkirykmentissä ei tulisi olemaan helppo. Tähän mennessä kaikki oli kuitenkin ollut helppoa. He olivat ohittaneet kivijalkaan asti palaneita kyliä, mutta eivät olleet nähneet yhtään vihollisen sotilasta.

- Jospa tykistö ja ilmavoimat ovat jauhaneet ne palasiksi, ja loput ovat luikkineet karkuun, tuumi eräs miehistä.

Nyt noin tunnin kestänyt sota ei ollut Zhögille minkäänlainen yllätys. Sen merkit olivat olleet ilmassa jo pitkään. Henkilökohtaisesti Zhögiä ei olisi sotiminen kiinnostanut tippaakaan, hän piti elämästään, mutta eihän hänellä ollut vaihtoehtoa. Zhög toimi LVI-teknikkona eräässä Itäraivion pikkukaupungissa, noin 50 kilometriä Mordorin ja Metsänihmisten Tasavallan rajalta. Työ oli ihan mukiinmenevää ja työporukka mainio, tietysti hänenkin työpaikallaan oli valtion asennevalvoja, dialektisen sauronismin maisteri, jonka tehtävänä oli pitää yllä ”mahdollisimman korkeaa sauronistista henkeä”. Putket ja liittimet tosin eivät politiikasta piitanneet ja työ tehtiin siellä missä työn tarvekin oli, joten varsinaisilla työmailla ei asennevalvojaa näkynyt, vaan hän viihtyi pääosin toimistossaan.

Mordorissa oli tiukka yhteiskunnallinen kuri, joka perustui sauronismiin ja ehdottomaan kuuliaisuuteen maan johtajalle Gûrgonille. Gûrgonin aikana yhteiskunnallinen kuri oli tiukentunut, ja toisinajattelusta sai vankilatuomion sijasta helposti napin otsaansa. Toisaalta Gûrgonin aikana, varsinkin muutaman viimeisen vuoden aikana oli örkkikansalle annettu kepin lisäksi myös porkkanaa ja kulutustavaroita oli tullut myyntiin aikaisempaa selvästi enemmän.

Kaupoissa oli enemmän lihaa. Kotitalouksille oli tarjolla televisioita ja radionauhureita. Televisiossa oli myös aikaisempaa enemmän hauskaa ohjelmaa. Mordorissa oli suursuosion saavuttanut Spôd-show, jossa taitavat koomikot naurattivat yleisöä tavallisten kansalaisten arkielämän kommelluksiin pohjautuvilla sketseillä. Yhteiskunnallista värettä ohjelmassa ei ollut, mutta ei myöskään varsinaista propagandaa. Ohjelma oli jokseenkin neutraali, joten sen suosio oli taattu propagandan muuten varsin kyllästämässä kansakunnassa. Kylttien, lippujen ja iskulauseitten vastapainoksi oli mukavaa katsella kevyttä viihdettä.

Lisäksi tarjolla oli lapsille leluja ja makeisia. Ja naisille meikkejä sekä kauniita vaatteita ja alusasuja. Zhög muisti, kuinka hänen morsiamensa Inôz oli esitellyt hänelle ensimmäistä kertaa uusia pitsialusasujaan ja stay up-sukkiaan. Inôz oli keimaillut ja hymyillyt Zhögille näennäisen viattomasti, mutta selvästi nauttien siitä, kuinka helppoa hänen olikaan vietellä Zhög.

Kaunis Inôz. Herkkä Inôz. Hellä Inôz. Nyt kun Zhög istui kuljetuspanssarissa ja odotti taistelun alkamista tuntui siltä kuin Inôz olisi miljoonan virstan päässä. Muutama päivä ennen liikekannallepanon alkua oli Inôz arasti kertonut odottavansa lasta. Zhögin mieli vaihteli riemun ja kauhun välillä. Hänestä tulisi isä. Mutta elääkö hän niin kauan, että ehtii isäksi? Kasvaako heidän lapsensa ilman isää? Inôz oli kysynyt, voisiko Zhög jäädä sodasta pois. Vastaus oli selvä. Jos hän lähtee sotaan, on kuolema mahdollinen, jopa todennäköinen. Jos hän yritää luistella sodasta on kuolema varma. Ja syntymätön lapsi olisi petturin lapsi ja tuomittu jo syntymässään.

Muutama tuntia ennen sodan alkamista Zhögin joukkueenjohtaja luutnantti Burgu kertasi miehille tilanteen. Heidän divisioonansa ylittäisi rajan ensimmäisenä, tarkoituksena kuluttaa mahdollisimman paljon viivyttäviä vihollisjoukkoja. Heidän takanaan tulisivat kaartindivisioonat, jotka tekisivät varsinaisen läpimurron. Tarkoitus oli edetä Synkmetsän läpi sen kapeimmasta kohdasta, edetä siitä Rhosgobeliin, siitä Anduinille ja lopulta aina vuoristoörkkien pääkaupunkiin Azogiin.

Heidän etenemisuranaan olisi yksi ainoa heikkokuntoinen tie. Kaikki muu oli synkkää ja tiheää metsää, josta käsin vihollisen olisi helppo tehdä iskuja etenevien örkkijoukkojen kylkeen. Tappioihin tuli varautua. Burgu kertoi vielä, että heitä vastassa olisi metsänihmisiä, vuoriörkkejä ja huomattava määrä hobitteja. Luutnantin poistuttua alkoivat Zhögin miehet naljailun:

- Hobitteja. Vittu, miten laimeaa.

- Ilkeääkö täältä kotiinkaan mennä, kun vastassa on vaan joitain hobitinrääpäleitä? Noloksihan tää vetää.

- Eri asia olisi pistää turpaan haltioita, mutta että joitain onnettomia puolituisia.

Zhög antoi miesten pulista hetken, käski sitten heidän tukkia turpansa ja tarkistaa varusteensa vielä kertaalleen. Ja muistutti vielä että kyllä se hobitin ampuma luoti tekee ihan yhtä kipeää kuin kenen tahansa muunkin. Vihollista ei kannata aliarvioida.

Se kehitys, joka oli nyt huipentumassa oli ollut jo pitkään selvä. Zhög oli ollut varma tulevasta sodasta viimeistään silloin kuin itäiset maat miehitettiin ja liitettiin osaksi Mordoria. Operaatio oli ollut Gûrgonille suuri voitto, ja läntiset maat oltiin yllätetty housut kintuissa. Operaation avaimena oli Harad. Maan suuri örkkivähemmistö oli aikaansaanut levottomuuksia ja – tietysti Barad Dûrin masinoimana – esittänyt avunpyynnön Mordoriin oman turvallisuutensa takaamiseksi. Gûrgon oli jalomielisesti suostunut avunpyyntöön ja Mordorin divisioonat, jotka ihan sattumalta olivat juuri silloin sotaharjoituksissa lähellä maitten rajaa, vyöryivät Haradin puolelle.

Haradilaiset eivät olleet ehtineet tehdä liikekannallepanoa. Maan johto ymmärsi, että vastarinta johtaisi vain teurastukseen. Haradilaiset antautuivat ehdoitta, maa miehitettiin laukaustakaan ampumatta, liitettiin Mordoriin ja näin Mordor oli saanut käytävän Läntiselle Merelle ensimmäisen kerran yli tuhanteen vuoteen.

Haradin miehitys tiesi automaattisesti loppua myös muiden itäisten valtioitten itsenäisyydelle, sillä Haradin kautta länsi menetti niihin maayhteytensä. Gûrgon sai vapaat kädet. Länsi oli voimaton. Sillä oli kyllä voimaa puolustautua, mutta ei mitään mahdollisuutta hyökätä. Kahdessa vuodessa Mordor oli liittänyt itseensä kaikki itäiset valtiot. Jonkun verran vastarintaa oli esiintynyt, mutta se oltiin lopetettu nopeasti ja päättäväisesti. Nyt Mordorin televisio lähetti jatkuvasti ohjelmaa, jossa niin itäisten valtioitten ihmiset kuin örkitkin tekivät työtä yhteistuumin ja rakensivat yhdessä uutta, suurempaa ja onnellisempaa Mordoria. Ohjelmissa oli paljon hymyilevä ihmisiä ja vaikutti, että miehitys ei ollut juurikaan haitannut ihmisten elämää. Päinvastoin, Mordorista muuttaneet tekniset asiantuntijat olivat auttaneet itäisiä kansoja tehostamaan elinkeinoelämäänsä ja nostamaan elintasoaan.

Joku aika miehitysten jälkeen, suurinpiirtein samaan aikaan kun kulutustavaraa alkoi ilmestyä kauppoihin huomattavasti aikaisempaa enemmän, alkoi valtion mediassa valmistelu tulevaa sotaa varten. Mediassa toistuvasti muistutettiin siitä, että lähellä oleva raja ja Lännen sotilaallinen voima muodostivat jatkuvan uhan niin Dol Guldurin, Minas Morgulin kuin Barad-Dûrin suurkaupungeille. Varsinkin Minas Morgul oli gondorilaisten pitkän kantaman tykistön ulottuvilla. Muistutettiin myös sitä, että sekä Sumuvuorten että Angmarin vuoriörkit olivat Lännen alaisuudessa erossa vanhasta emokansastaan ja niitten kansat oltiin aivopesty länsimielisiksi. Aikaisempaan suursotaan, Sormuksen Sodaksi kutsuttuun, liittyvää tarustoa ja örkkimystiikkaa esitettiin myös jatkuvasti.

Erityisen paljon muistutettiin edellisen suursodan aikana tapahtuneesta Uruk-Haitten joukkomurhasta ja karkotuksesta. Pääosa Uruk-Haista asusti lähellä Gondorin ja Rohanin rajaa, lähinnä Nindalfissa, mutta Zhögin työporukassa oli yksi Uruk-Hai, väkivahva Anöl-An. Zhög oli kerran kysynyt, mitä hän ajatteli asiasta. Anöl-An oli katsonut, ettei asennevalvoja ollut maisemissa ja totesi sitten:

- Tiedätkö, en minä ajattele asiasta juuri mitään. Eihän me siellä Rohanissa olla asuttu kohta tuhanteen vuoteen ja ei meillä ole mitään kiintopistettä sinnepäin. Ei mitään muistoja. Ei me sitä tunneta omaksi alueeksemme. Nindalf on Uruk-Haitten aluetta. Eikä minua kiinnosta lähteä ampumaan rohanilaisia jonkun tuhat vuotta vanhan asian takia. Varmasti silloin on tehty paljon kaikkea rumaa, mutta eipä meidänkään joukot tainneet varsinaisesti kovin helläkätisiä olla. Eikä minua muutenkaan huvita heittäytyä pyssysille. Siinä kun pääsee herkästi hengestään. Minä olen koulutukseltani tulenjohtoaliupseeri ja semmoset napsitaan kyllä mielellään pois turhia kuleksimasta. Ja minulla on kaksi pientä lasta. Ja yleensäkään en tajua, mitä me siellä lännessä tehtäisiin. Olkoot paskat keskenään siellä ja ollaan me täällä ja eletään örkeiksi.

Yhtä kaikki. Tilanne ajautui lopulta siihen, mihin sen arvattiinkin ajautuvan. Gûrgon antoi lännelle uhkavaatimuksen. Lännen on luovuttava Sumuvuorista ja sen itäpuolisista alueista ja annettava Mordorille myös Angmar ja kaistale Forodwaithia. Bardilaisten, järveläisten ja Ereborin kääpiöitten alueet saisivat jäädä lännen yhteyteen. Myös Gondorin tulisi luovuttaa itäiset alueensa aina Sirith-jokea myöten. Mikäli Mordorin vaatimuksiin ei suostuttaisi, tulkitsisi Mordor sen sodanjulistukseksi ja syyllisenä sotaan olisi silloin Lännen Liitto. Varotoimena lännen aggressiota vastaan Mordorissa tultaisiin suorittamaan täydellinen liikekannallepano.

Oli selvää, ettei vaatimuksiin suostuttaisi. Ne olivat yksinkertaisesti liian hurjat. Se tarkoittaisi niin Rohanin, Lórienin, Khazad Dûmin kääpiövaltion, Sumuvuorten Örkkitasavallan, Angmarin Örkkitasavallan samoin kuin Metsänihmisten Tasavallan, Beorninkien Tasavallan kuin Synkmetsän Haltiatasavallan miehittämistä. Ja Gondor menettäisi itäisimmän ja väkirikkaimman osansa.

Zhögin työporukassa oltiin juteltu asiasta ja toivottu ettei sotaa tulisi ja länsi voisi jotenkin suostua vaatimuksiin. Tai tehdä edes jonkunlaisen kompromissin. Ainahan sentään voitaisiin neuvotella. Elämä oli tavalliselle örkkikansalaiselle varsin mallillaan, kun vaan ymmärsi pitää turpansa kiinni. Tavallisten örkkien mieliharrastuksia oli omista asioista huolen pitäminen, eikä mitään varsinaista sotaintoa tuntunut löytyvän. Työporukassa tuumittiin, että eihän Sumuvuorten itäisiä alueita tarvitsisi sinänsä edes tyhjentää. Voisivathan paikalliset asukkaat jäädä aloilleen. Eihän itäisten valtioittenkaan ihmisten elämä mitenkään hassumpaa ollut, vaikka lippu toiseksi vaihtuikin.

Zhög ei sanonut tähän mitään, mutta mietti itsekseen, että työkaverit eivät tienneet totuutta. Zhög oli pitänyt pari kuukautta aikaisemmin kostean viikonlopun isoveljensä kanssa. Isoveli oli valinnut sotilasuran. Hän oli ollut ensin kuusi vuotta Nazgûl-erikoisjoukoissa. Sieltä hän oli siirtynyt Mordorin sisäministeriön ÖZG-joukkoihin ja näissä joukoissa toimiessaan hän oli viettänyt useamman vuoden itäisissä maissa, pääosin Dorwinionissa. Juotuaan pullollisen vahvaa Örkkijuomaa isoveli oli alkanut avautua:

- Sinulla on hyvä televisio. Inôzilla on kauniita vaatteita. Kaupassakin on lihaa. Oletko koskaan ihmetellyt, mistä nämä kaikki tulevat? Kun omissa tehtaissamme sorvataan kranaatteja niin kuin ennenkin. Tuossa televisiossasi ei ole muuta mordorilaista kuin tuo nimilappu. Entinen on revitty pois ja tuo on laitettu päälle. Jos avaat tuon television takalevyn, niin huomaat että siellä ei lue tasankoörkkiä ensinkään.

- Tuo televisio tulee itäisistä maista. Niin kuin kaikki muukin ekstra. Ne ohjelmat, joita näet noista valtioista ovat järkyttävää propagandapaskaa. Siellä on menossa järjestelmällinen kokonaisten valtioitten omaisuuden ryöstö. Ja ryöstösaalis kuskataan tänne, myydään kansalaisille ja pidetään ne tyytyväisinä. Siellä ihmiset tekevät nälkäpalkalla pitkää päivää ja tuotteet kuskataan tänne pitämään meidät tyytyväisinä. Ja sama koskee muuten paikallisia tasankoörkkejäkin. Ei Gûrgon niihin luota. Samaa karjaa ne ovat kuin ihmisetkin. Elintaso niissä maissa on romahtanut miehitysten jälkeen.

- Eikä se vielä riitä. Siellä on menossa kansanmurha. Olen ollut kaksi vimeistä vuotta Dorwinionissa. Tiedätkös, ne panivat aluksi hanttiin. Kovastikin. Eihän niillä ollut mahdollisuuksia, mutta jonkunlaista sissisotaa ne vieläkin yrittävät. Mutta se loppuu pian, sillä sisseiltä loppuu ruoka. Olemme tyhjentäneet siellä koko maaseudun. Olen ollut itse viemässä perhekunnan toisensa jälkeen härkävaunuihin. Ihmiset saivat ottaa mukaansa yhden matkalaukullisen tavaraa. Kaikki muu jäi sinne. Jos joku vastusti lähtöä, heidät ammuttiin siihen paikkaan. Tilalle siirrettiin Mordorista tasankoörkkejä, ja sissien huolto tyssäsi siihen.

- Eikä tämä riittänyt. Koko Dorwinionin upseerikunta ammuttiin. Myös reservinupseerit. Samoin kuin poliisi ja suuri osa virkamiehistöstä. Niin kuin luonnollisesti kaikki poliittiset vaikuttajat. Niitä vietiin hiekkakuopille parinkymmenen ryhmissä, ammuttiin päähän ja laitettiin päälle ohut kerros maata. Sitten oli seuraavan ryhmän vuoro. Tiedätkö veljeni, minä olen sotilas. Ei minua koulutettu tällaiseen. Sotilas puolustaa maataan, ei teurasta viattomia. Veljeni, tämä tehtävä teki minusta hirviön. En ole enää se veli, jonka olet tuntenut.

Isoveli puhui hiljaisella ja monotonisella äänellä ja otti samalla ryyppyjä lasistaan. Lasiin putosi kyyneleitä. Hän jatkoi:

- Sota on tulossa. Ja samanlaiset suunnitelmat on tehty länteenkin päin. Jos saamme vallattua Sumuvuoret ja Angmarin, ei vuoriörkkiväestöä oteta takaisin eksyneinä veljinä. Ne kansat yksinkertaisesti lakkaavat olemasta ja katoavat historiasta. Ne ovat aivan liian länsimaistuneita että niitä voisi jättää henkiin. Ne voisivat aikaansaada levottomuutta ja ikäviä kysymyksiä. Kysymyksiä, joita ei saa koskaan lausua ääneen.

- Mutta minä en ole siinä enää osallisena. Anoin siirtoa ja sain sen. Siirryn 82:n Kaartin Panssaridivisioonan tiedustelu-upseeriksi. Sota tulee pian. Sinunkin on parempi ryhtyä kohottamaan kuntoasi. Minäkään en halua sotaa, mutta sitä emme pysty enää välttämään. Siitä on tehty päätös. Ja tiedätkö, Zhög. Meidän on pakko voittaa se sota. Jos häviämme, kaikki se mitä olemme itäisissä maissa tehneet tulee maksuun. Koston hirvittävyyttä ei voi edes kuvitella. Ja se on oikeutettu kosto.

Voimakkaat räjähdykset havahduttivat Zhögin muistoistaan. Se alkaa nyt. Kärkivaunu oli ajanut miinaan, ja siitä oli katkennut telaketju. Vaunu ampui puoliksi umpimähkään laukauksen tykillään ja räjähdys heitti ilmaan pari vihollisen sotilasta. Vaunun miehistö ei ehtinyt nauttia tuuristaan sillä siihen osui raskaan singon ammus ja vaunun sisällä tapahtui voimakas räjähdys, lennättäen vaunun kansiluukun parikymmentä metriä korkealle ilmaan.

Zhög huomasi, että viholliset, jotka olivat kuin olivatkin hobitteja, ampuivat kuljetusvaunuja singoilla tarkasti tehden pahaa tuhoa. Hän komensi välittömästi miehensä ulos vaunusta ja ojaan suojaan. Ryhmä ehti suojaan yhtenä kappaleena, mutta heidän edessään olleen vaunun miehistö viivytteli liian pitkään. Kun ryhmä alkoi purkautua ulos vaunusta, yhteen miehistä osui hobitin singollaan ampuma sirpalelaukaus, ja koko ryhmä jäi lojumaan vaunun eteen ja osa sisälle. Hobitit ampuivat kuin riivatut. Voi gandalfin gandalf, tähänhän kuollaan koko porukka, tuumi Zhög.

Korpraali Angôz oli apulaisineen virittämässä konekivääriä asemaan ja avasi tulen. Tulitus jäi yhteen lyhyeen sarjaan, sillä miesten takana puussa räjähti toinen singon sirpalelaukaus. Miehet jäivät niille sijoilleen makamaan. Sotamies Khôn nousi ja lähti juoksemaan miehiä kohti auttaakseen heitä.

- Älä nouse niin korkealle! huusi Zhög, mutta liian myöhään. Luotisuihku repi Khônin ylävartalon kappaleiksi. Zhögin miehet alkoivat tulittaa kiivaasti harjanteilla olevia hobitteja kohti. Myös mutkan takaa tullut rynnäkkövaunu alkoi lakaista harjannetta konetykillään. Hobitit näyttivät perääntyvän ja Zhög osui yhteen niistä. Samaan aikaan alkoi alueelle sataa vihollisen kranaatteja. Nyt oli viisainta pysyä niin matalana kuin suinkin. Sitä neuvoa ei Zhögin tarvinnut miehilleen antaa, ne tajusivat sen kyllä hyvin ominkin neuvoin. Rynnäkkövaunu eteni hetken aikaa hobittien perään ampuen, mutta sitten sen alla räjähti pohjamiina ja vaunu hiljeni.

Mukana seurannut tulenjohtaja huusi lukemia radioon ja pian harjanteille alkoi sataa omia kranaatteja. Zhög näki komppanianpäällikön ryömivän tulenjohtajan luokse, repivän häneltä kuulokkeen ja karjuvan:

- Älkää nyt torvet enää sinne ampuko! Ei siellä enää ketään ole! Ampukaa takamaastoon!

Nähtävästi yhteys ei enää pelannut ja harjanteille, josta hobitit olivat ampuneet putosi kranaatteja jatkuvalla syötöllä. Tulituksen lopuksi omat rynnäkkökoneet kylvivät harjanteet vielä täyteen napalmia.

- Siellä puolituisen nahka kärventyy, totesi joku miehistä kireästi.

Shög oli varma, että harjanteella ei kärventynyt enää kenenkään nahka ja hobitit olivat hiihtäneet karkuun, mutta olipahan miehille tarjolla kunnon show, joka nosti uskoa omiin voimiin. Hobitit olivat yllättäneet heidät housut kintuissa ja aiheuttaneet ankarat tappiot. Tulikaste oli mennyt päin persettä. Sen miehet ymmärsivät, eikä hobiteista naljaillut enää kukaan. Eräs miehistä totesi:

- No, vieläkö on vastus liian laimeaa…

Jonkun ajan päästä komppanianpäällikkö tuli paikalle ja kertoi miehille laajemman tilanteen:

- Isku oli paljon suurempi kuin tässä vaiheessa odotimme. Se kohdistui koko kärkirykmenttiin ja siihen osallistui ainakin kaksi, ehkä kolme pataljoonaa. Odotimme pienemmillä joukoilla tehtäviä sissi-iskuja. Helikopterit eivät havainneet vihollista, sillä on täytynyt olla valmiita katettuja tilapäisasemia, mistä se on siirtynyt suoraan tuliasemaan ja nopean iskun jälkeen luikkinut karkuun. Isku oli samanlainen kaikkia pataljoonia kohtaan. Minuutti raivoisaa tulitusta ja sitten tykistön suojassa karkuun. Meidän pataljoonalle kävi pahiten. Takanamme olevalle kolmannelle pataljoonalle meinasi käydä vielä huonommin, se jäi hetkeksi aikaa kokonaan mottiin, mutta metsänihmiset kävivät ahneiksi, eivätkä perääntyneet ajoissa. Tykistömme aiheutti niille raskaita tappioita.

- Mutta meidän kohdallamme kärsimme niin paljon mies- ja ajoneuvotappioita, että pataljoona muuttuu joksikin aikaa tavalliseksi jalkaväkipataljoonaksi. Tehtävämme on varmistaa tämän tien sivusta, ja estää uudet yllätyshyökkäykset. Vihollinen yrittää niitä vielä varmasti, joskin pienemmillä yksiköillä. Luutnantti Burgu, laittakaa miehillenne majoitteet pystyyn. Kersantti Zhög, lähtekää puolijoukkueenne kanssa välittömästi varmistamaan tien eteläistä puolta. Törmäsitte siellä keneen tahansa, ne ovat vihollisia. Omia siellä ei ole. Tulenavaus välittömästi. Yrittäkää saada vankeja. No, minä tiedän, että se ei ole helppoa. Mutta varmasti teillä kaikilla on halu näyttää noille hobitinpaskiaisille, ettei meitä sentään jatkuvasti viedä kuin litran mittaa.

Ja siitä voit olla varma, tuumi Zhög, ja komensi miehensä liikkeelle. Miehet lähtivät kommentoimatta ja purnaamatta, katseet valppaana. Heissä oli tapahtunut muutos. Zhög ymmärsi, että kaikesta huolimatta he olivat vielä hetki sitten olleet huviajelulla, joka ajeltaisiin ennen Dol Guldurissa pidettävää voitonparaatia ja nopeaa kotiutusta. Sen sijaan heidät yllättäneet hobitit olivat ymmärtäneet olevansa sodassa. Nyt hekin sen ymmärsivät. Eikä heitä enää niin vain yllätettäisi. Tällä kertaa he ampuisivat ensin.

Korkealla taivaalla näkyi pommikoneitten tiivistysvanoja. Ne etenivät kohti länttä.