maanantai 2. joulukuuta 2013

KOOSTE 2007 - 2010

Ja tällä kertaa onkin sitten tarjolla tuubaa tuutin täydeltä. Tuuban taustoittamiseksi voi todeta, että tämä blogihan on aikanaan perustettu reagoimaan tiedostavan väestönosamme maailmanhalausideologiaan. Jossain vaiheessa mukaan tulivat myös näennäistaiteellisetkin kirjoitelmat, mutta ne ovat edelleenkin vähemmistö.

Annan tällä kertaa puheenvuoron vastapuolelle ja laitan näkyville sen, mihin on tullut reagoitua. Alun perin oli tarkoitus tehdä juttu otsikolla ”Itsenäisyyspäivän kooste”, mutta kun tekstiä näkyi tulevan niin tolkuttomasti, niin päätin julkaista tämän kahdessa osassa, joista ensimmäinen tulee tässä.

Tämä on tylsää, tympeää ja itseään toistavaa luettavaa, mutta se kyllä selvittää hyvin, että tiedostavan väestönosamme propaganda ei ole muuttunut vuosien varrella yhtään mihinkään. Aloitamme, ja siirrymme huhtikuuhun 2007:

*

- Valitettavan usein pelkkä maahanmuuttajuus riittää viranomaiselle syyksi lapsen huonoon vointiin ja vanhemmista tehdään syntipukkeja.

- Lastensuojeluun saatava pikaisesti lisää erilaista kulttuuria ja mentaliteettia ymmärtäviä työntekijöitä.

Maahanmuuttajavammaisten tukiyhdistyksen perhekoordinaattori Mia Pöllä, Helsingin Sanomat, huhtikuu 2007.

*

- Lastensuojelussa on pohjatonta tietämättömyyttä ja asennevammaisuutta maahanmuuttajia kohtaan. Koko järjestelmän asennekulttuuri on huolestuttava.

Varatuomari Leeni Ikonen, Helsingin Sanomat, huhtikuu 2007.

*

- Antirasismin kautta myös valtaväestöön kuuluvalle suomalaiselle avautuu se, millainen maailma oikeasti on.

Tutkija Anna Rastas, huhtikuu 2007.

*

- Ongelmamme on, että suomea ei puhuta kuin meillä ja vähän Virossa. Kaikille muille kieli on opetettava. Joillakin aloilla pärjää hieman huonommallakin kielitaidolla, mutta jatkossa myös julkisella sektorilla ja palvelualoilla tulee työskentelemään ihmisiä, jotka puhuvat puutteellista suomea. Suomalaisten asenteissa on tapahduttava muutoksia.

Työministeriön maahanmuuttopolitiikkaosaston johtaja Mervi Virtanen, elokuu 2007.

*

- Toivottavasti noin sairaalla ihmisellä ei ole mitään tekemistä oikeasti lastensuojelun kanssa!!!

Eräs bloginpitäjästä suivaantunut anonyymi, Yrjöperskeles-blog, lokakuu 2007.

*

- Snippailisin ärsyttäviä yksinautoilijoita huulestani lentävillä nuuskamälleillä ja käkättäisin päälle. Se olisi hauskaa se.

Rosa Meriläinen, Helsingin Sanomat, marraskuu 2007.

*

- Lapissa surmataan asukaslukuun suhteutettuna enemmän ihmisiä kuin Länsi- ja Keski-Afrikassa.

Lasse Kerkelä, Helsingin Sanomat, tammikuu 2008.

*

- ”Mobile Female Monument” on surrealistinen ja samalla hyvin inhimillinen taideteos, joka puhuu yhtä aikaa julkisesta ja henkilökohtaisesta tilasta. Kaukaa katsottuna pyörillä kulkeva gogolilainen jättiläisnenä paljastuu lähempää nähtynä naisen synnytyselimiksi. Pale kutsuu ohikulkijoita ryömimään teoksen sisään ja syntymään sieltä uudelleen. Provokatiiviselta vaikuttava taideteos kääntyy puheenvuoroksi syntymän tapahtuman kauneudesta ja maailman näkemisestä uusin silmin. Palen teos on nimensä mukaisesti feminiininen monumentti, joka haastaa julkisen kuvanveiston maskuliinisen perinteen. Paikallaan pysyvän erektiivisen kivipaaden vastapooliksi asettuu pehmeä ja paikkaansa vaihtava teos. Aiheensa kautta se käy myös suoraan päin ympäristömme jättiläiskokoon kasvanutta mainoskuvastoa, jossa minimalistisia vaateriepuja myydään maksimaalisella naisen lihalla.


Vuoden esteettinen teko -palkintoraatiin kuuluvat professorit Pauline von Bonsdorff ja Jyrki Siukonen tuossa alla näkyvästä kottikärryillä kuskattavasta parimetrisestä toosasta, tammikuu 2008.


*

- Arkipäivän rasismi tekee etnisten vähemmistöjen nuorten rikollisuudesta erityisen ilmiön. Esimerkiksi etnisiin vähemmistöihin kuuluvien nuorten luokittelu joko rikosten tekijöiksi tai uhreiksi yksinkertaistaa heidän sosiaalista todellisuuttaan. Näiden nuorten rikollisuus on erityinen ilmiö myös heidän erityistarpeidensa näkökulmasta.

- Tutkimuksemme perusteella etnisten vähemmistöjen nuorten rikosten taustalta löytyy usein nuorten keskinäisten suhteiden jännitteitä ja ongelmia. Niihin puuttuminen niin ennalta ehkäisevästi kuin korjaavasti on etnisesti sensitiivisen kriminaalipolitiikan suuri haaste.

- Näkemyksemme mukaan erityiskohtelu on kuitenkin laajempi ilmiö. Sen tavoitteena on kehittää sellaisia vuorovaikutuksellisia työvälineitä, joiden avulla on mahdollista tunnistaa erityistarpeita myös nuorten omista lähtökohdista. Tärkeää on myös olla valmis perustelemaan erityiskohtelun oikeutusta muille – niin toisille asiakkaille (esim. vankilassa) kuin viranomaisille.

Leena Suurpää Nuorisotutkimusverkostosta ja Päivi Honkatukia Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta, helmikuu 2008.

*

- Onko vasemmistolaisuus älyllisesti epärehellistä?

- Päinvastoin, se on moralistista ja pitää kiinni pelkästään arvoista. Ihailemme sitä kuin Sven Tuuvaa. Se kuolee sankarikuoleman mieluummin kuin käyttää aivojaan.

Vasemmistolainen ”tietotyön osuuskunta” General Intellect, toukokuu 2008.

*

New kids on the Pink Black Block vol. II

VIHA

KUOLEMA

TRANS-GRESSIO

Haluamme rikosta kuin panemista pistohaavaan.

Vihaamme jokaista heterokulttuurin ilmentymää ja instituutiota. Jokainen tilanne, jossa ruumiimme kielletään ja halumme tehdään näkymättömäksi, kasvattaa vihaamme.

Hetero-oikeuksia käyttävät henkilöt on riisuttava aseistaan.Meidän täsmäaseemme on halu. Se ei ole tuhottavissa, ei haltuunotettavissa eikä laimennettavissa valtion uusintamiseen. Haluamme synnyttää vain haluja.

Ruumiimme ovat nautittavaksemme ja käytettäväksemme. Diilaamme itse hormonimme ja viillämme rintamme. Kohotetut nyrkkimme ovat valmiina panemaan.

Ryöstämme rahat, asunnot, palvelut ja työpaikat, joilla yhteiskunta palkitsee heteroseksuaalisen näytelmän näyttelijät. Tuhoamme valtion, joka tunkeutuu intiimisuhteisiimme. Emme halua, että rakastajamme kädet ovat valtion kädet.

Panemme, ammumme, laukeamme ja tuhoamme, kunnes kaikki on meidän.

KUOLEMA HETEROKULTTUURILLE!

Akuliina Saarikosken masineeraama ”Pink Black Block”, heinäkuu 2008.

*

- Yrityksen olisi hyvä tehdä jatkossa monimuotoisuuden tarkistus aina puolivuosittain. Sen tulisi tarkastaa, että palkkalistalta löytyy eri sukupuolia, eri ikäryhmiä, kieliä, perhetaustoja, etnisiä taustoja, sukupuolista suuntautumista, vammaisuutta, vakaumusta ja uskontoja.

Tarja Cronberg, silloinen työministeri, vihreät, syyskuu 2008.

*

- Miksi Suomessa on metsästyksen hyväksyvä ilmapiiri? Pidän metsästystä, niin kuin urheiluammuntaakin, poikkeavana harrastuksena. Mielestäni ei ole normaalia, jos ihminen on kiinnostunut aseista.

Psykologi Jaana Haapasalo, lokakuu 2008.

*

- Kuntien pitäisi kokeilla anonyymiä työnhakua virkoja täytettäessä, ehdottavat vihreät. Vihreiden varapuheenjohtaja Anni Sinnemäki uskoo, että nimettömät hakemukset auttaisivat maahanmuuttajia työnhaussa.

Ilta-Sanomat, lokakuu 2008.

*

- Sopimuksen allekirjoittamatta jättäminen haittaa Suomen kansainvälistä vaikutusvaltaa, on päätöksenä puolustuspoliittisesti lyhytnäköinen eikä huomioi rypäleaseiden käyttöön liittyviä vakavia ongelmia.

Johanna Sumuvuori, vihreät, kun Suomi ei allekirjoittanutkaan rypäleaseita kieltävää sopimusta, marraskuu 2008.

*

- Halla-ahon tohtorintutkinnosta on hyötyä ääntenkeräilystä internetissä, mutta kirjoittaessaan monikulttuurisuudesta hän ei yllä akateemisiin standardeihin millään tasolla.

Tohtori James O´Connor, Helsingin Sanomat, joulukuu 2008.

*

- Äänestäjillä ei saa olla sellaista illuusioita, että he saavat ilmaista ulkomaalaisvihamielisyytensä vaaleissa esimerkiksi perussuomalaisia äänestämällä.

Matti Vanhanen, silloinen pääministeri, tammikuu 2009.

*

- Minusta Suomea on autettu. Onkse 60 vuotta sitten, Afrikasta käsin, kun Suomessa oli hätää ja ongelmia. Silloin on Afrikasta lähetetty rahaa Suomeen. Oliko se silloin, pitikö silloin miettiä, että se on meidän verorahaa ei sais lähettää Suomeen.

Abdirahin Hussein, somalinkielen tulkki, A-Zoom, helmikuu 2008.

*

- Olen aina vastustanut työvoiman tuomista. Ihmisten vapaa muuttaminen saa kannatukseni.

Tarja Halonen, silloinen presidentti, maaliskuu 2009.

*

- Aviollisen elämän voi tyttö aloittaa 11 – 13-vuotiaana. Avioliitossa lapseen sekaantuminen ei ole pedofiliaa.

Khodr Chehab, silloinen Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami, huhtikuu 2009.

*

- Ikääntyvät maahanmuuttajat asettavat vanhustenhuollon koetukselle lähitulevaisuudessa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden pitää huomioida maahanmuuttajien erityistarpeet, sanovat asiantuntijat.

Nimeämättä jääneet asiantuntijat, Helsingin Sanomat, heinäkuu 2009.

*

- Nyt meillä on hyvä aika harjoitella näillä pienemmillä ihmismäärillä ja varautua tulevaan.

Päivi Sundell, terveydenhuollon konsultti Helsingin maahanmuuttoyksiköstä, Helsingin Sanomat, heinäkuu 2009.

*

- Jo siksi, että kaikkien potentiaalisten EU-alueelta tulevien turistien kohdalla ei ole käynnissä vastaavaa tehokampanjaa, on ilmeistä, että kyseessä on etninen syrjintä.

Dan Koivulaakso, vasemmistoliiton nouseva tähti Helsingin poliisin tekemästä Romanian mustalaiskerjäläisten tehovalvonnasta, heinäkuu 2009.

*

- Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävissä keskusteluissa.

- Halla-ahon perustelut väitteilleen ovat siten tosiasiassa näennäiset siitä huolimatta, että ne näyttävät loogisilta.

Helsingin käräjäoikeus tuomittuaan Jussi Halla-ahon uskonrauhan rikkomisesta, lokakuu 2009.

*

- Minun mielestäni on merkittävä voimavara monille kouluille, että koulussa on maahanmuuttajaoppilaita. Koska tulevaisuuden maailma on globaali, on tärkeää että ihmiset kasvavat myös monikulttuurisuuteen. Käsittääkseni useat rehtorit näkevät tämän voimavarana.

Henna Virkkunen, silloinen opetusministeri, lokakuu 2009.

*

- Ulkomaisilta työntekijöiltä vaaditaan liian hyvää suomen kielen taitoa.

-  Suomalaisyritysten pitäisi hyväksyä, että ihmiset voivat työskennellä Suomessa, vaikka he eivät osaisi suomea eikä ruotsia.

Anni Sinnemäki, silloinen työministeri, lokakuu 2009.

*

- Luokkakuvat kertovat maailman muutoksesta. Lapsemme ovat meitä valmiimpia kohtaamaan sen. Ehkä he ansaitsevat tilaisuutensa ottaa itse selvää, olisiko Abdista, Myriamista ja Dimasta kavereiksi. Kannattaakohan meidänkään haikailla aikaa, jolloin koulutoverit olivat mikoja, minnoja, jareja ja sareja?

Antero Mukka, Helsingin Sanomien toimituspäällikkö, lokakuu 2009.

*

Mutta siitä on pidettävä kiinni, että yhteiskunnalliset ja poliittiset päätökset tehdään asiaperustein. Ja niitähän nettikansan enemmistöllä ei ole.

Tuulikki Ukkola, silloinen kansanedustaja, kokoomus, tammikuu 2010.

*

- Lottovoittajan vastuun, rikkaan vastuun lisäksi Suomen velvollisuutta auttaa voi perustella myös maamme siirtomaahistorialla. Se alkoi viimeistään – saamelaisethan on alistettu jo ammoin – vuonna 1995, jolloin Suomi liittyi Euroopan unioniin. Unionin muita jäseniä ovat muun muassa Britannia, Ranska, Espanja, Portugali, Hollanti, Belgia, Saksa ja Italia. Ne valloittivat aikoinaan suuren osan muuta maailmaa, rosvosivat rikkauksia ja raaka-aineita, vetivät mielivaltaisia rajoja ja jättivät lopulta jälkeensä raunioituneita ja rampoja haiteja, somalioita, kongoja ja afganistaneita.

Matti Huuskonen, uutistoimittaja, Helsingin Sanomat, helmikuu 2010.

*

Maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.) on yllättynyt STT:n kyselyn tuloksista. Thors sanoo, että hänen mielestään EK:n kanssa on tehty hyvää yhteistyötä maahanmuuttajien aseman parantamiseksi työmarkkinoilla, joten suuryritysten nihkeä suhtautuminen positiiviseen erityiskohteluun tuli yllätyksenä.

–Siinä mielessä tämä on vähän hämmentävä tulos.

Astrid Thors, silloinen maahanmuutto- ja Eurooppaministeri Kaleva-lehdessä, maaliskuu 2010.

*

- Professori Markku Kuisma kertoo Suomen poliittisessa taloushistoriassa, kuinka Suomen kytkeytyminen kansainväliseen kauppakapitalismiin tapahtui viimeistään siinä vaiheessa, kun Afrikan rantoja kyntävät eurooppalaisten suurvaltojen orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla.

Taneli Heikka, toimittaja, Satakunnan Kansa, maliskuu 2010.

*

Abu-Hannan mielestä siirtolaiset pitäisi nyt vain tunkea kaikkialle sinne, missä heitä ei ole. Valtion ja kuntien virkamiehiksi, opettajiksi ja muiksi vaikuttajiksi. Vaikka erillisillä kiintiöillä, aivan kuten naiset ja ruotsinkieliset. Myös pätevyysvaatimuksia joihinkin tehtäviin on syytä muuttaa niin, että esimerkiksi epätäydellinen kielitaito ei olisi siirtolaiselle etenemisen este.

"Käsitys demokratiasta pitää laajentaa etnisyyteen."

Abu-Hannan mielestä rekrytoinnissa pitäisi voida kysyä ihmisen etnistä taustaa ja näin korjata siirtolaisten aliedustusta.

"Tämä on Suomessa tabu. "Etnisyyden" määrittäminen voi olla vaikeaa, mutta kyllä sen voi tehdä."

Talouselämä-lehti, huhtikuu 2010.

*

- Suurin ongelma Suomessa on, että somalialaiset naiset ajattelevat olevansa vapaita ja voivansa tehdä mitä haluavat. He ovat vieneet mieheltä kunnian olla vastuussa kaikesta siitä, mitä nainen syö, mihin hän pukeutuu tai mitä lapsille opetetaan.

Abdillahi Farah Muhamed Helsingin Sanomissa huhtikuussa 2010.

*

- Pitäisi vastustaa spontaanisti yhdessä rintamassa tällaisia meidän poliittista järjestelmäämme vastaan suuntautuvia ilmiöitä.

Astrid Thors, silloinen maahanmuutto- ja Eurooppaministeri perussuomalaisista, jotka pyrkivät vaalivoittoon poliittisen järjestelmämme mukaisesti, Kansan Uutiset, huhtikuu 2010.

*

- Olemme kurkkua myöten täynnä maata, jossa asuu vähemmän ulkomaalaisia kuin yhdessä Wienin esikaupungissa, ja joka ei halua maahanmuuttajia riippumatta heidän iästään, koulutuksestaan, kielitaidostaan tai kotimaastaan.

Harald Molan Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessa, huhtikuu 2010.

*

- Mutta myös suomalaiset ovat itse menneet sankoin joukoin muihin maihin. Eräiden tutkimusten mukaan Suomesta on lähtenyt maailmalle 1860-luvun jälkeen yli miljoona suomalaista leveämpää leipää etsimään.

Aulis Ruuth, vasemmistoliiton kunnallissihteeri vappupuheessaan, toukokuu 2010.

*

- Itku meinaa päästä, kun lukee vihaa pursuavia, holtittomia sepustuksia: ”Neekrit pois Somesta”, kirjoitti minulle nimimerkki Valkonen Voima: ”En minä mikään rasisti ole mutten myöskään mikään neekerikään.”

- Naurattaisi, jollei itkettäisi. Pistää miettimään, olisiko Valkosen Voiman pitänyt käydä peruskoulu loppuun ja eikö sitä ole halailtu tarpeeksi lapsena.

- Filologi Halla-aho on siinä mielessä erilainen tapaus, että hän hallitsee kieliopin ainakin auttavasti ja kykenee esittämään väitteidensä tueksi jos jonkinlaista faktaa ja tilastoa.

- Missään ei pystytä aukottomasti todistamaan, että monikulttuurisuudesta olisi jotakin hyötyä meille suomalaisille. Ei niin, suvaitsevaisuus on arvo.

Katja Kettu, kirjailija ja melkein kaapattu, Länsi-Uusimaa, toukokuu 2010.

*

Raivo yllätti Eva Biaudet'n.

Se tuli niin ennalta-arvaamatta, kesken kaiken, tavallisena arkipäivänä.

Hän istui autossaan, ensimmäisenä jonossa, odottamassa valon vaihtumista vihreäksi, kun joukko skinejä astui edessä kulkevalle suojatielle. Ryhmä ei tehnyt mitään erityistä, vain maleksi ja piti kovaa melua, mutta silti heistä - ajelluista päistä, raskaista maihinnousukengistä ja hihamerkkien koristamista pilottitakeista - uhkui vihaa.

Evan mielessä vilahtivat hänen adoptiopoikansa Davidin kasvot. Pojan, jolle hän oli joutunut opettamaan, että skinejä nähdessä kannattaa siirtyä toiselle puolelle katua. Pojan, joka Evan yllätykseksi joutui kuuntelemaan kaduilla peräänsä huudeltuja haukkumasanoja ihonvärinsä vuoksi.

Tunnekuohu sai yleensä rauhallisen naisen toimimaan. Eva siirsi kätensä töötille ja painoi. Pitkään. Uudelleen ja uudelleen, hämmästelevistä katseista piittaamatta.

Anna-lehti, toukokuu 2010.

*

- Yleisössä istui pitkälti toistakymmentä ihmistä, pääasiassa Halla-ahon kannattajia, jokunen sananvapausaktiivi sekä nimellään ja Piraattipuolueen tunnuksella varustettu nuorimies. Kaikkia yhdisti parrakas ja huonoryhtinen olemus, lukuun ottamatta rotevaa miestä, jonka vyönsoljessa oli Suomen vaakuna.

Ari Lahdenmäki, toimittaja, MTV 3, kesäkuu 2010.

*

- Suomesta puuttuu vahvoja, persoonallisia johtajia ja sisukkaita poliitikkoja. On asioita, joita ei kannata kysyä kansalta. Ei kansalta pidä kysyä, onko maahanmuutto hyvä asia, vaan kansaa pitää johtaa.

Alexis Kouros Aamulehdessä, kesäkuu 2010.

*

- Kyllä siitä voi perheellekin olla suurta hyötyä, jos isovanhempi on Suomessa, vaikka ei taloudellisesti tuotakaan niin paljon yhteiskunnalle. Isovanhempi tukee sopeutumista ja perheen elämää. Lapsen kehitykselle voi olla hyötyä siitä, että on muitakin kuin omat vanhemmat, jotka huolehtivat, ja joiden kanssa voi jakaa huolia. Lapsillakin on oikeus perheeseensä ja se voi tarkoittaa myös isovanhempia.

Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu, haikaillessaan maahanmuuttajien mummojakin Suomeen, elokuu 2010.

*

Onko Suomesta tulossa koko maailman vanhainkoti ja sairaala kuten maahanmuuton vastustajat väittävät?

  - Se on ihan päinvastoin: Jos tänne ei tule maahanmuuttajia, Suomesta tulee vanhainkoti ja sairaala.

Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu, elokuu 2010.

*

- Meillä on sellainen mielikuva, että olemme kansainvälisiä ja että meillä on globaaleja yrityksiä. Tästä huolimatta haluamme pitää kahvipöytäpuheemme suomenkielisenä.

Vesa Puttonen, Helsingin kauppakorkeakoulun professori, elokuu 2010.

*

- Miehet ovat sivuseikka. Miesten aika on ohitse.

Akuliina Saarikoski, leikkipartisaani, syyskuu 2010.

*

- Hän viittaa myös kintaalla tahoille, joiden mukaan kehitysapu ei tehoa ja on rahan tuhlausta.

Kouvolan Sanomat Tarja Halosesta, syyskuu 2010.

*

 - On tärkeää, että emme näkisi maahanmuuttajia vain kustannuksina. He tuovat meidän yhteiskuntaamme värikkyyttä.

 - Turvallisuuden tunne kasvaa, kun kaikenlainen syrjintä ja rasistiset rikokset tuomitaan.

Eva Biaudet, vähemmistövaltuutettu, Länsi-Savo, syyskuu 2010.

*

- Perussuomalaiset ratsastavat rasismin nousulla ja viharetoriikalla.

Liisa Jaakonsaari, euroedustaja, lokakuu 2010.

*

- Ketkä tekevät töitä sunnuntaina? Papit. Mä en millään haluaisi tappaa ketään ihmisiä, mutta kai se on jostain aloitettava.

Jari Tervo heitettyään rohkeasti Raamatun lattialle Uutisvuoto-ohjelmassa, lokakuu 2010.

*

- Sen sijaan aivan käsittämättömäksi ehdotuksen tekee se, että se on rasistista vihjailua. Jos Lohja on suomalaisten kaupunki, se ei ole virolaisten kaupunki, ei venäläisten kaupunki, ei puolalaisten kaupunki, ei serbien kaupunki eikä somalien kaupunki.

- Pitääkö näiden mainittujen tai muiden kansallisuuksien muuttaa pois, jos ehdotettu slogan otetaan käyttöön? Ainakin uusien tänne muuttoa harkitsevien pitäisi miettiä toisenkin kerran ennen kuin tulevat tänne sotkemaan meidän suomalaisten lintukotoa.

Eräs Matti Tukiainen ”Lohja – Suomalaisten onneksi”-sloganista Länsi-Uusimaassa, marraskuu 2010.

*

- Timo Soinia voi äänestää vain Uudellamaalla.

STT, marraskuu 2010.

*

- Maahanmuuttajakeskustelussa pitäisi muistaa, että Suomi tarvitsee monikulttuurisuutta ja maahanmuuttajia, työvoimaa ulkomailta.

- Jokaisen suomalaisen koulun ja oppilaitoksen pitäisi olla monikulttuurinen, onpa oppilaiden joukossa maahanmuuttajia tai ei. Ja jokaisen koulun pitäisi nähdä maahanmuuttajat osana suomalaisuutta, muuten koulu vahvistaa kahtiajakoa ja kasvattaa näkemään vain eroavaisuuksia.

Hannu Laaksola, Opettaja-lehti, marraskuu 2010.

*

- Nyt on raja ylitetty. Enää rasistiseen uhoiluun ei voi suhtautua vähättelevästi tai naureskellen. Minä vetoan ihmisiin, että me maltilliset suomalaiset sanoudumme irti tällaisesta sairaasta väkivallasta ja rasismista.

- Haluaisin olla järjestämässä kunnon mielenosoitusta tai marssia rasismia vastaan. Jossa ilmenisi joukkovoiman vahvuus. Tällaista toimintaa ei enää voida hyväksyä ja näin ajattelevia ihmisiä on VALTAVASTI. Liian paljon pahaa on maailmassa aiheutunut sen tähden, että ihmiset ovat olleet hiljaa. Varsin hyvin muistetaan kuinka 1930-luvulla Saksassa juuri näin ulkoparlamentaarisin toimin aiheutettiin pelkoa. Nyt on osoitettava solidaarisuutta maahanmuuttajia kohtaan.

Päivi Lipponen, SDP, kansanedustaja, kommentoidessaan kolmen ihmisen kuoleman aiheuttanutta murhapolttoa, joka osoittautui maahanmuuttajien sytyttämäksi. Marraskuu 2010.

*

- Rikoksesta tuli kuin tulikin ”maahanmuuttokriittinen tulipalo”. Se todennäköisesti pakottaa myös antirasistit koventamaan otteitaan, jottei tapauksen varjolla anneta vastapuolen pahimmille sekopäille koko mediaa haltuun.

Jami Järvinen, toimittaja, Kansan Uutiset, kun Päivi Lipposelle oli laajalti kuittailtu että kannattaiskos ajatella ensin, ennen kuin aukoo päätänsä. Marraskuu 2010.

*

- Maahanmuuttovihamieliset puheet ja tiettyjä ihmisryhmiä vähättelevä, rajoittava tai jaotteleva politiikka lietsovat väkivallan tekoja. Sen sijaan, että populistiset puolueet yrittävät kääntää ihmisten pahaa oloa maahanmuuttajien, seksuaalivähemmistöjen tai muiden ihmisryhmien syyksi, tulisi keskittyä siihen, mistä konfliktit oikeasti johtuvat. Toisten suvaitsemisesta kieltäytyvillä ihmisillä on selkeästi paitsi ennakkoluuloja, myös muita vakavampia ongelmia omassa elämässään.

- Meidän on pohdittava, mistä ihmisten paha olo tulee. Meidän on ratkaistava työttömyyden, alkoholismin, ahdistuksen, masennuksen ja elämän mielekkyyden puuttumisen aiheuttamia ongelmia, jotka saavat ihmiset tyytymättömiksi omaan elämäänsä. He kanavoivat helposti omat ongelmansa vihaksi jotakin tiettyä ihmisryhmää kohtaan. Suvaitsemattomien on ymmärrettävä, ettei oikotietä onnelliseen elämään löydy muita syyllistämällä.

- Jos suvaitsevaisuudelle aletaan vetää rajoja, voidaankin seuraavaksi alkaa rajoittaa vaikka vammaisten tai alemmin koulutettujen oikeuksia.

Saara Ilvessalo, silloinen Turun vihreiden nuorten puheenjohtaja, marraskuu 2010.

*

Historioitsija Ohto Manninen on osoittanut venäläisten ampuneen Mainilan laukaukset perustuen venäläisiin alkuperäislähteisiin. Bäckman ei niihin kuitenkaan usko.

- "Mun mielestä sellaisia lähteitä ei voi olla olemassa", Bäckman sanoo.

Johan Bäckman, dosentti tai jotain, Helsingin Sanomat, joulukuu 2010.

*

Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa työskentelevä Kaisa Hyyti-Suojanen ei hyväksy, että turvapaikan saaneita maahanmuuttajia pidetään vain rasitteena kunnille. Suojasen mielestä heidät pitäisi nähdä resurssina.

Kansan Uutiset, joulukuu 2010.

*

- Aamulla herätessäni katsoin peiliin ja peili katsoi takaisin. Tee mies jotakin! Ja minä tein hallitukselle kirjallisen kysymyksen viharikoksista. 

Kimmo Kiljunen, SDP, silloinen kansanedustaja, joulukuu 2010.

*

jatkuu…

Ja laitetaanpa tähän vielä mainos. Maanmainio Vonpee on palannut blogistaniin pitkältä tauoltaan. Hotelli Yrjöperskeles suosittelee.

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joku tekisi maailmalle suuren palveluksen tarkastelemalla kukkahattuuston ajatustyökaluja vaikkapa siten, että kattotaas ensin mitä moraalijärjesteksen palikoita siellä on, mitä puuttuu ja mitä osaa niistä peruspalikoista demonisoidaan + millä tavoin.

Moisessa tarkastelussa voisi ottaa pohjaksi Jonathan Haidtin moraalisen ajattelun peruspalikoiden jaon ja Rom Harren (sosiaali)psykologisen avaruuden ristiinsovittamisen niin teoria- ja tarkastelupohja olisi sekä pätevä että tarkoitukseen erittäin sopiva. Tutkimuskysymykseksi se, että missä määrin sahaa käytetään naulojen hakkaamiseen ja mittanauhaa työntämiseen eli ajatustyökalujen ja ajattelun kohteiden miten sen kauniisti sanoisi... sijaitseminen keskenään samalla alueella.

Oon elämässäni jutellut aika paljon yhden überkukkahatun kanssa ja huomannut että niin yksinkertaista asiaa ei yhteiskunnallis-moraalisella alueella olekaan että olisi mahdollista saada kyseinen alan toimija luopumaan vapaasta assosioinnista ja aloittamaan tiedonlouhinta + ajattelu.

Euroopassa lienee lähivuosikymmeninä edessä jonkinasteinen sisällissota, jonka toisella puolella ovat islam + kukkahattuusto ja toisella puolella ne muut. Jos noin käy, niin se kukkahattuusto on aika pahassa välikädessä.

Närpes varg kirjoitti...

Huh, huh! Onko se todella ollut näin posketonta? Kyllä minullakin purkka pysähtyi monta kertaa. Pidä nämä visusti tallessa, niistä voi olla iloa jatkossakin.
Jos tätä palstaa seuraa joku iso persuvaikuttaja, neuvon häntä poimimaan seuraavien vaalien teemat suoraan Ykän listalta. Ei tarvitse panna rahaa mainostoimistoon, yksinkertaiset, selkeät tekstiplanssit riittävät. Tähän tapaan:

"Pitäisi vastustaa spontaanisti yhdessä rintamassa tällaisia meidän poliittista järjestelmäämme vastaan suuntautuvia ilmiöitä".

Astrid Thors, entinen maahanmuutto- ja Eurooppaministeri perussuomalaisista.

Näitä vaan lehtiin ja puhelinpylväisiin. Tekstin ja sanojan voisi vaihtaa viikon välein, sillä noitahan riittää. Puolueen ei tarvitse kehua itseään, ei tehdä vaalilupauksia eikä öyhötä millään tavalla. Ajatelkaa, kuinka raikkailta nuo lausunnot näyttäisivät kaiken pompöösin vaalirihkaman keskellä!
idea on vapaasti Perussuomalaiset-puolueen käytössä.
Ja Ykälle jälleen kiitokset mainiosta aamunavauksesta.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Kiitän Yrjö, sain tästä sangen makeat naurut. Pari kertaa täytyi pärskähtää kunnolla ääneen. Niin pöyristyttävän hulvatonta, ettei tuollaisesta voi ainakaan loukkaantua. Tai voisin periaatteessa loukkaantua, kun sen verran paljon lukijan älyä halveksivat.

Tiedän, että tämä on toivottoman kliseinen ilmaus, mutta "parodia on mahdotonta, ne tekevät sen itse".

Kumitonttu kirjoitti...

Kylläpä mukavasti nousi karvat pystyyn noita lueskellessa. Suurimman osan muisti heti, mutta eniten minä kyllä pidin noista Eva Biaudetin kuvitteellisista skineitä, joille Eva soitti torvea kaksin käsin.

Noita tuollaisia kommenttejahan oli paljon - se kikkarapäinen pikkutyttö Espoon keskuksessa joutui rassistin tönäisemäksi, Paloma Hannosen kohtaama rassisti ratikassa, sitten oli se Pasilassa rahaa pummannut juoppo joka pyyteli anteeksi joltain mustaihoiselta pysäkillä sanomiaan loukkauksia. Nää suvakit kuvittelee että kun ne keksivät yksittäistapauksen jostain tuollaisesta niin heti kaikki on polvillaan rukoilemassa kohti Muumilaaksoa, kaiken suvaitsevaisuuden tyyssijaa.

Samaan sarjaan menevät Päivi Lipposen mielikuvitusrassistit tamperelaisen pitserian kimpussa sekä tietty ne Jyväskylän kirjaston ja Gay-pride-kulkueen kaasuttajat, jotka muista poiketen olivat todellisia ihmisiä. Mutta kun samaan aikaan Pasilassa kaksi romanialaista kyselee auringonpalvojilta että ootteko suomalaisia ja vetää sen jälkeen päin näköä, niin eihän se ole juttu eikä mitään. Saatikka se martinlaaksolainen rippikoulutyttö, jonka koraanikoulun oppilaat pakottivat orjattarekseen.

Kyllä Suomessa parasta on karu ilmasto, joka huolehtii siitä ettei musta surma leviä kaupunkiasutuksen ulkopuolelle kuin kesäkausina.

Vasarahammer kirjoitti...

Väitän, että Pahkasika ei olisi pystynyt keksimään tässä kirjoituksessa siteerattuja lausuntoja. Useimmat ovat sen verran käsittämättömiä.

Legendaarinen "orjalaivojen terva" kertoo, että suvaitsevaisten mielikuvitus on kovilla, kun pitää keksiä keinoja saada suomalaiset tuntemaan häpeää menneisyydestään.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Närpes Vargille, Korppi on oikeudelle, Kumitontulle ja Vasarahammerille & kiitos kommenteistanne. Nyt täytyy vielä muistaa, että tässä on kyseessä vain ne älynväläykset, joihin yksi (1) heppu on blogissaan reagoinut. Mikä liekään kokonaismäärä?

Ano: Sitä sisällissotaa pidän valitettavasti hyvinkin mahdollisena ja kukkahattuusto on todellakin pahassa välikädessä. Ne kun joutuvat pyytämään apua ja suojelua meiltä nuivilta, sillä islamilaisessa yhteiskunnassa kukkahattuilu loppuu ns. alta vällein.

Närpes Varg: Just näin posketonta se on ollut. Se jotenkin hahmottuu paremmin kun lyö ne tällai samaan läjään. Mutta tämähän on vasta alkua. Kooste vuosilta 2011 – 2013 on vasta tulossa ja vauhti eikun kiihtyy, tosin aiheet eivät takuulla muutu.

Tuo ehdottamasi juttu voisi olla aivan ässä vaali-idea. Ehkä siinäkin mielessä, että se saattaisi poikia rangaistusvaatimuksia tyyli Anu Palosaari vs. Suomen valtio. Kai se nyt jotenkin täytyy olla rikollista, että poimitaan tiedostavan väestönosan loihelausumia ja nauraa kätkätetään päälle.

Kiitokset aamunavauksesta kuuluvat tietysti minun sijastani tiedostavalle väestönosalle. Mutta kiitosta ei saa esittää naama hymyntirrillä, sillä näitä ei ole tehty kieli poskessa vaan ihan tosissaan.

Korppi on oikeus: Tuo ilmaus ei voi olla kliseinen, koska se sattuu täysin kohdalleen.

Kumis: Minun on melko vaikea löytää noista ”suosikkiani”. Tulee vaan niin kertakaikkinen runsaudenpula. Tietysti työhöni liittyen mieleen jäivät nuo ihan alussa olleet lastensuojelukommentit. Minä kun olen ollut tekemisissäni työni kautta vissiin kolmenkymmenen eri kansallisuuden kanssa. Viisainta olisi tietysti, että ne kolmekymmentä kansallisuutta opettelisivat täällä paikalliset tavat ja kielen. Mutta löytyy ihmisiä, joitten mielestä minun pitäisi opetella kolmekymmentä erilaista kulttuuria ja vissiin kieltäkin. Minä mikään Knud Möller ole. Ja Knudkin osasi minun mielestäni vain seitsemää eri kieltä.

Vasara: Pahkishan meinasi tehdä pari vuotta sitten paluun, mutta mitään ei ole sen jälkeen kuulunut. Vissiin heput vaan ovat tulleet johtopäätökseen, että todellisuus se vaan meni oikeelta ohi. Tuon orjalaivatervan lisäksi mahtava laukaus oli tämä, että kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995, niin saimme siinä samalla itsellemme siirtomaahistorian.

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Eikös tuo Biaudet:in Töötti-episodi ollu ihan oikea tapahtuma?

Vai onko musta tullu niin ratsitsi, että muistan väärin?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vittuuntunut NettoVeronmaksaja. Oikeahan se. Anna-lehdessähän hän sitä aikanaan mainosti.

Närpes varg kirjoitti...

Ykän palstaa luetaan näköjään Australiassakin, missä ollaan purkamassa vihapuhelakia. Asiasta kertoo Dennis Holm US:n blogissaan, http://bisi59.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

Se piti vielä kysymäni Ykältä, että oliko se Hesarin juttu Suomen kolonisaatiorikoksista ihan tosissaan tehty vain raaka pila? Jotenkin kun tuntuu, ettei edes Hesari voisi julkaista tällaista soopaa naama peruslukemilla.

Castor kirjoitti...

Enhän minä ollut nähnyt näistä murto-osaakaan, kun en juurikaan viitsi lukea suomalaisia lehtiä! Toistaiseksi lyömätön ajatuskulku on ollut tuolla henkilöllä, joka kirjoitti että "viimeistään" liittymällä EU:iin saimme vastuun muitten kolonialistisesta historiasta! Thorsin aivopieruista, samoin kuin Eva Biaudet'n jorinoista olin kuullut, mutten oikein uskonut...

Ja tämä oli vasta ensimmäinen kooste, eli lisää luettavaa on tulossa. Suomalaisten päättäjien/eliitin edustajien hulluus on ehtymätön luonnonvara. Kurjaa on tietysti se, että jäljet saavat muut korjata, jos niitä yleensä enää pystyy korjaamaan. En yllytä kapinaan, joka taitaa kyllä väistämättä tulla, vaan äänestämään vielä niin kauan kuin se on mahdollista, ja on mitä äänestää.

Uskomatonta! Jokaisesta lainatusta osiosta näkyy kuinka syvästi nuo ihmiset halveksivat ja vihaavat omia kansalaisiaan ja maataan.

Thors ja kumppanivat saavat tehtyä näillä lausumillaan sellaisista ihmisistä rasisteja, joissa ei olisi aikaisemmin ollut edes minkäänlaista taipumusta tuohon suuntaan. Tässä keitetään sellaista soppaa, että kun se lopulta kiehahtaa yli (ja se varmasti kiehahtaa), niin Otto Kivivuoren sanoin, tässä maassa tarvitaan vielä paljon mustia hameita.

Anonyymi kirjoitti...

Itse kiinnitin erityisesti huomiota juuri tuohon orjalaivojen tervaan ja EU-liittymiskohtaan.

"Logiikkahan" noissa on tasoa että jos myyt käytetyn autosi eteenpäin ja sitä joskus myöhemmin käytetään esim. pankkiryöstössä, niin olet entisenä autonomistajana osavastuussa siitä ryöstöstä ja mahdollisista sen ohessa aiheutuneista henkilövahingoista, näinollen vähintäänkin moraalisessa velassa pankille ja mahdollisille uhreille. Oikeastaan jopa korvausvelvollinen, etenkin jos ryöstäjät pääsivät pakoon, eivätkä ole itse vastaamassa teoistaan. Tämähän toki koskee kaikkia henkilöitä joilla on joskus ollut jonkinlainen omistussuhde siihen autoon. Vastuu voidaan laajentaa myös kyydissä olleisiin tarpeen mukaan ja autokauppakin on harkinnassa.

Puhuu melko karua kieltä ko. toimittajien ajatteluprosesseista. Itselle tuli ensimmäisenä mieleen termi infantiili. Sinänsä luovaa ajattelua, itse en olisi keksinyt, tai ainakaan kehdannut moista omalla nimelläni lähteä väittämään.

Edellistä kirotettaessa tuli mieleen, että tuosta voisi saada jopa hauskahkon yleistietopainotteisen illanistujaispelin, jos vaikka miettisi esim. millä tavalla poliitikkoja tai muita julkisuuden henkilöitä saa kytkettyä johonkin epäilyttäviin toimiin ja tapahtumiin esim. sukulaisuussuhteen, avioliiton, ihonvärin, sukupuolen jne. kautta ja sen perusteella heille lasketaan vastuuarvo, eli miten suurin on heidän henkilökohtainen vastuunsa tai moraaliset pisteensä ihmiskuntaa kohtaan.

Peliä pelataan kierroksittain, ja jokaisella kierroksella hatusta vedetään satunnainen nimi ja se joka keksii eniten vastuukohtia henkilön kontolle voittaa kierroksen. Tarvittaessa voidaan kehittää pisteytyssyteemi, jossa tietyistä yhteyksistä saa enemmän pisteitä kuin toisista ja tässä on jopa mahdollisuudet ottaa mukaan vastakortit, joilla vastustajan pisteitä voi yrittää laskea erän lopussa tuomalla esiin asioita ja yhteyksiä jotka laskevat vastustajan pisteitä. Kaikki pisteet pitää toki perustella ja tarvittaessa tarkistellaan ja haeskellaan yhteyksiä erinäisistä lähteistä jos väite riitautetaan. Silloin pitää myös osoittaa että yhteys ei ole tuulesta temmattu. Jos väitettä ei erikseen riitauteta, se hyväksytään.

Henkilö - Nön nön nöö.
Sukupuoli, mies > sukupuoli osallistunut naisten alistamiseen historian havistessa + 1 piste.
Ihonväri valkoinen > alistanut muita rotuja + 2 pistettä.
Ikä yli 60 vuotta > lähempänä em. alistuksen aikoja + 2 pistettä.
Elänyt - syntynyt länsimaissa > kollektiivinen vastuu + 2 pistettä.
Pikkuserkku naimisissa Hitlerin serkun kanssa + 12 pistettä (Hitler-yhteydestä 10 pistettä, mutta yhteys ei ole aivan suora, joten siitä pienemmät lisäpisteet kuin vaikka henkilökohtaisesta tuttavuudesta.)

Yhteensä 19. pistettä.

Vastavetona osoitetettu että ko. pikkuserkku oli juutalainen eli - 5 pistettä.
Lisäksi sisko julkisuudessa toiminut feministi - 3 pistettä.
Loppupisteet yhteensä 11.

Koska kyseessä on vasta hyvin pre-alpha ideansiemen, niin toki pisteytyssysteemi pitäisi hioa ja miettiä minkälaisia kertoimia mistäkin saa, melko yleiset ominaisuudet eivät voi antaa suuria pisteitä kumpaankaan suuntaan, ja sukulaisuus/kaveri/tuttavuus suhteiden välinen dynamiikka pitäisi taulukoida ja testailla.

Ja tuumia pitäisikö pisteytyssysteemi kääntää päinvastoin, eli vastuupisteet (tällöin ehkä moraalipisteet olisivat kuvaavampi termi) olisivat negatiivisia ja positiivistä pöhinää antavat pisteet luonnollisesti positiivisia.

Sisarpeli on sitten että kerätään moraalista ylemmyyttä ja sitä voi vastaavasti laskea osoittamalla negatiivisia luurankoja henkilöiden kaappien kätköistä.

- lihapuhe

Närpes varg (grrr....) kirjoitti...

Kaukaa katsoen näkee selvemmin, kuten Castor, joka huomasi Thorsien ja kumppaneiden vihan omaa kansaa kohtaan. Itse olin pitänyt noita lausahduksia vain tyhmyytenä ja maahanmuuttoteollisuudessa hyvää palkkaa saavien puoluetovereiden puolusteluna.
Otetaan vaikka tuo orjalaivojen terva. Miesporukka jossain Kainuun ylämailla kolosi ja kaatoi puut, pilkkoi ja latoi ne tervahautaan, jota sai vahtia päivätolkulla. Ennakkoon oli tehty tervatynnyrit ja tervaveneet. Valmis terva vietiin sitten veneillä pitkin Oulunjokea Ouluun, jossa se myytiin tervahoviin hinnalla, joka vain vaivoin kattoi syntyneet kustannukset. Pahimmassa tapauksessa tervaporvari juotti venemiehelle viinaa ja sai hänet tekemään niin huonoja kauppoja, ettei kotiin tuomiseksi jäänyt kuin rakoille soudetut kämmenet.
Ja nämä raatajat ovat nyt sitten syyllisiä siihen, että orjia rahdattiin Afrikasta Amerikkaan?
Ei saatana, minulta loppuvat sanat.

Becker kirjoitti...

Huh huh, täytyy myöntää että noita sai lukea kyllä vähän vatsa kuralla, sillä mä mään noita aforismeja kahdesta maasta, ja kyllä pistää mietityttämään, miten voi noin hullut saada vaikutusvaltaa.

Huomattavaa toki on, että ämmät ovat etusijalla älyttömyyksien laukomisissa, paitsi Ruotsissa, missä taitaa mennä puntit tasan.

Tuosta pyörien päällä olevasta örvelistä tuli mieleen Hesarin kulttuuripalstat jotka olivat mielilukemistoani silloin ammoisina aikoina jolloin aviisi oli vielä luettavassa kunnossa.
Jonkun arvostelijan verbaalinen rikkaus, kun hän esitteli jotain installaatiota tai miestanssijan esittämää "nykybalettia", oli aamukaffin kanssa huikaisevaa luettavaa.
Tämän päivän uutisissa kerrotaan, että Käteinen on saanut Valkoisen Ruusun suurristin ja Urpilainen Valkoisen Ruusun komentajamerkin.
Ja mistä Helvetin ansioista??
Mitalitkin kokevat nykyjään inflaation kaiken muun ohessa.
Itseppäisyyspäivän näytelmä: eli mitä enemmän romua rinnassa, sen suurempi rosmo.
Ja sitä sisällissotaa odotellessa, kiitokset hyvästä avauksesta.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille, Castorille, Lihapuheelle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne. Kyllä minä vaan luulen, että nuo jutut on tehty ihan tosissaan, sillä tiedostavalle väestönosalle on kielen poskeen pistäminen kovin vaikeaa. Varmaankin Castorille tuo kooste kolahti eniten, sillä täällä Härmässä meidän niskaan tiputellaan tuota jatkuvasti pieninä annoksina ja siihen alkaa turtua. Kun taas asian katsoo kauempaa kertapläjäyksenä, niin kieltämättä purkka pysähtyy.

Tuo Lihapuheen autokauppavertaus oli aika osuva, ja tuosta peli-ideasta, jos sitä kehittelee, saadaan varmaankin seuraavaksi jouluksi lautapeli, josta tulee hittituote.

Beckerin toteamaan voi kai todeta, että prenikat jaetaan aseman, ei ansioitten perusteella.

Närpes varg kirjoitti...

Palaan vielä kerran Pesujen vaalimainontaan. Ajatelkaapa tällaistakin lakanaa:

"Perussuomalaiset ratsastavat rasismin nousulla ja viharetoriikalla".
Liisa Jaakonsaari, euroedustaja, lokakuu 2010.

-Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä. Perussuomalaiset.

Jotenkin tähän tapaan. Hitto, tuo Ykän lista on täynnä valmiita vaalosloganeita.

Ironmistress kirjoitti...

Jotenkin tuntuu, että Persut ovat nyt saamassa todellisen tetrajättipotin seuraavissa vaaleissa.

Miten se menikään: Voit pettää joitakin kaiken aikaa ja kaikkia jonkin aikaa, muttet kaikkia kaiken aikaa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Närpes Vargille ja Ruukinmatruunalle & kiitos kommenteistanne.

Närpes Varg: Joo, tuo on kyllä kieltämättä aika osuva. Laitetaan toinen lisää:

*

- Onko vasemmistolaisuus älyllisesti epärehellistä?

- Päinvastoin, se on moralistista ja pitää kiinni pelkästään arvoista. Ihailemme sitä kuin Sven Tuuvaa. Se kuolee sankarikuoleman mieluummin kuin käyttää aivojaan.

Tältäkö tuntuu? Jos ei, valitse Perussuomalaiset.

*

Niin muuten, piti lisäämäni siitä linkistäsi, että onneksi jossain päin maailmaa alkaa tolkku edes hieman palaamaan.

Ruukinmatruuna: Tällä kertaahan asiassa auttaa se, että vaalipiirinä on koko Suomi. Kunnallisvaaleissa vielä vanhat koneistot pärjäsivät vanhoilla naamoilla, mutta nyt on paljon helpompi antaa protestiääni.

Anonyymi kirjoitti...

Tuo tervavertaus on kyllä erityisen ontuva. Suomestahan ei saanut myydä ulkomaille esimerkiksi tervaa Pohjanlahden kauppapakon aikana kuin Tukholman kautta. Tuo käytäntö kumottiin 1765. Englanniksihan tuo meikäläinen terva onkin "Stockholm tar".


Orjakauppa kiellettiin brittiläisessä imperiumissa 1807. Siinä ei oikeasti järin suurta aikaa näänyt sutia suomalaisten myymää tervaa englantilaisten alusten saumoihin. Tuon jälkeen kuninkaallinen laivasto muuten aloitti varsin tehokkaan orjakaupan vastaisen kampanjan esimerkiksi Guinean lahdella ja sutivat edelleen Suomessa poltettua tervaa alustensa pohjiin.

Voihan se olla ja varmaan onkin niin, että orjalaivojen pohjaan sudittiin edelleenkin tervaa, vaan minkäs tuolle voi.

Mikä on muuten esimerkiksi sitten nykyisen Venäjän, Baltian maiden tai Puolan vastuu länsimaiden orjakaupasta? Näiden maiden alueelta saatiin pellavaa, hamppua köysiin ja kuusia mastopuiksi? Aivan varmani näitäkin käytettiin orjakauppaan osallistuneissa laivoissa, alansa parhaita kun olivat. Saisivat hävetä, nykyiset baltit, puolalaiset ja venäläiset.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Vai että Stockholm Tar. Jotenkin tuntuu, että ruotsalaiset ovat maksaneet tuota tervavelkaansa jo sen verran kaksin kallein, että olis ehkä aika jo topata.

Venäläisillehän sinänsä voisi asian tiimoilta vähän kuittaillakin, sillä mitäs muuta Venäjä on kuin väkisin pystyyn pistetty imperiumi.