tiistai 1. tammikuuta 2019

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCIX


1. Selitteläätiö ja ongelman olemattomaksi analysoiminen

Niin kuin lukija tietää, on selitteläätiö suvaitsevais-tiedostavan väestönosan ehkä tärkein työkalu. Selitteläätiöhän toimii niin, että kun huomataan ongelma, niin ongelmaa analysoidaan loputtomiin, sen jälkeen todetaan että ongelma on analysoitu, varsinaiselle ongelmalle ei tehdä mitään ja todetaan vielä että varsinainen ongelma ovat ne ihmiset jotka puhuvat ongelmasta ei-niinkään-suvaitsevaisesti.

Selitteläätiö on tietenkin otettu aseeksi myös analysoidessa elintasosiirtolaisten suomalaisiin kohdistamaa väkivaltaa josta kuvaava esimerkki ovat nämä Oulun alaikäisiin lapsiin kohdistuneet elintasosiirtolaisten tekemät joukkoraiskaukset. Ilta-Sanomat on kerännyt läjään suuren määrän selitteläättöreitä jotka analysoivat kyseisten vastenmielisten tekojen syitä. Otetaanpa pieni kooste:

- Raiskaus voi olla rangaistus tottelemattomuudesta.

-  Irakissa vanhoillisilla klaaneilla on väkivaltainen, ääri-islamista juontuva kunniakulttuuri, jossa mies voi tehdä naiselle melkein mitä hyvänsä – ilman seuraamuksia.

-  Vanhoillinen perhe voi pitää häpeällisenä sitä, että nainen on antanut tahrata itsensä.

- Toisenlaisilla valinnoilla ja painotuksilla saataisiin toisenlaisia lukuja. Esimerkiksi ikävakiointi pudottaisi kerrointa jonkin verran, sillä Suomessa oleskelevista irakilaisista ja afganistanilaisista suhteettoman suuri osa on nuoria miehiä.

- Suurelta osin irakilaisten tai afganistanilaisten tekemiksi epäillyt seksuaalirikokset ovat kokonaisuutena samantyyppisiä kuin suomalaistenkin tekemät. Tekijä oli usein uhrille ainakin jonkin verran tuttu ja teoissa käytettiin hyväksi uhrin turvatonta tilaa tai hyväuskoisuutta.

- ”Nyt kun olen seurannut näitä Oulussa esille tulleita seksuaalirikoksia, niin niissä näyttäisi olevan keskeisessä roolissa nimenomaan internet, joka tekee uhrien löytämisen helpoksi”, Hietaniemi sanoo. ”Ja siihen pitäisi kiinnittää huomiota eikä vain siihen, että epäillyt ovat ulkomaalaisia.”

(Hotellin respan välikysymys: kuinka monta ihmistä internet on raiskannut? Eikö siihen kuitenkin tarvita jonkunlaista sukupuolielintä? Onko internetillä sukupuolielin? Miltä se näyttää?)

- Toinen ilmeinen osaselitys löytyy ikärakenteesta. Rikosalttein joukko kaikenlaisessa rikollisuudessa maailmanlaajuisesti ovat nuoret miehet, ja nuorten miesten osuus toisissa maahanmuuttajaryhmissä on suurempi kuin toisissa.

- Sota-alueella seksuaalirikokset ovat yksi tapa näyttää ylivaltaa. Muutoinkin sotaoloissa tottuu väkivaltaan, ja seksuaalirikollisuus on hyvin lähellä väkivaltarikollisuutta.

- Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutin (Krimo) suunnittelija Hannu Niemi nostaa esille tärkeänä selityksenä maahanmuuttajien ”sosiaalisen kontrollin siteen katkeamisen”. Tällä Niemi tarkoittaa sitä, että rikosaltteimmat maahanmuuttajat ovat nuoria miehiä, joiden yhteys omaan perheeseen, kuten vanhempiin tai puolisoon, on syystä tai toisesta katkennut. Joko perhettä ei ole tai perhe ei ole lähtenyt mukaan.

-  ”Jos ajatellaan lähtötilannetta, että ihminen repäistään omista oloistaan vieraisiin olosuhteisiin, jossa hän ei pärjää, ei osaa kieltä eikä saa töitä. Ollaan jouten ja tekemisissä enimmäkseen muiden turvapaikanhakijamiesten kanssa, joiden kanssa on aikaa pohtia, mitä päivän mittaan tekisi”, kuvailee Niemi. ”Helposti ymmärtää, mitä siitä seuraa. Sellaisissa oloissa alttius rikoksille on suuri kansallisuudesta riippumatta”.

(Hotellin respan huomautus: noita jätkiä ei repäisty mistään mihinkään vaan ne tulivat seitsemän sotaa käymättömän eurooppalaisen valtion läpi Suomeen. Tarkoituksellisesti).

No niin. Periaatteessa nuo kaikki selitteläättöreitten esille tuomat asiat ovat totta. Asia on selittelöity ja valtakunnassa kaikki hyvin. Vai onko? Muutama huomautus:

1. Akateemisesti selitetty väkivalta ei muutu tapahtumattomaksi väkivallaksi. Ja tämä tuontitavarana hankittu väkivalta kohdistuu nimenomaan kantasuomalaisiin.

2. Jos noita niin arabeja kuin afganistanilaisia (sekä uutisessa ei-mainittuja somaleja) joitten määrä kyseisissä rikoksissa on jopa Ilta-Sanomienkin mukaan nelikymmenkertainen suomalaisiin verrattuna ei oltaisi koskaan laskettu Suomeen, ei yhtään tuon väestöryhmän suomalaisiin kohdistamaa rikosta olisi tapahtunut.

3. Kyseisten väestöryhmien ihmisiä tulee edelleenkin Suomeen, mikä tahtoo sanoa että kyseiset rikokset jatkuvat edelleenkin.

4. Kyseisiä väestöryhmiä tulee Suomeen siksi, että valtiovaltamme sallii sen ja – valtamedian säestämänä – pitää asiaa kyseenalaistamattomana itseisarvona. Sen mukaan me jostain syystä tarvitsemme tuota porukkaa. Niin valtiovalta kuin valtamedia ovat osaltaan vastuullisia suomalaisiin kohdistuvasta tuontiväkivallasta.

Mutta kohdat 1 – 4 tulkitaan selitteläätiön avulla merkityksettömäksi. Tuontiväkivallan vähättely ja merkityksettömäksi selittäminen muistuttaa nykyistä ilmastohysteriaa. Hotellin respasta muistutetaan molemmista asioista että Suomi ei voi pelastaa maailmaa mutta kun se Suomi maailman pelastajaa leikkii niin siltä unohtuu siinä innossa yksi olennainen asia.

Nimittäin suomalaiset. Joita varten Suomi on olemassa. Tai sitä ajatellen se ainakin joskus perustettiin.



2. Pääkanisteri puhuu

Ottihan virallisesti muttei ehkä käytännössä kovin arvostettu pääministerimme Juha Sipiläkin tuoreeltaan kantaa Oulun tapahtumiin. Häiskällä oli suurin huoli siitä, että eihän vihapuhe vaan lisäänny noitten rikosten vuoksi. Sipilän kannan ja huolen tietysti ymmärtää sillä kyseinen sälli kodinlupauspuheineen oli Invaasio 2015:n yksi suurimpia sisäänheittotuotteita. Käännetäänpäs Sipilän avautuminen selkeälle suomenkielelle:

Kansalaiset. Medjotakin tai sinnepäin. Totta kai me valtiohallinnossa tiedämme että näitä tuontitavarana suomalaisiin kohdistuvia rikoksia ei olisi tapahtunut ellemme me olisi niitä mahdollistaneet ja suorastaan edesauttaneet. Vaikka olimme jo ennen Invaasio 2015:ttä nähneet noin kaksikymmentä vuotta mitä kehitysmaalainen maahanmuutto saa aikaiseksi. Mutta onhan jumalauta selvää, että me emme suostu menettämään kasvojamme, asemaamme emmekä varsinkaan suostu kantamaan vastuuta teoistamme.

Näin ollen kehotan suomalaisia jatkossakin tyytymään siihen että te puristelette nyrkkiä taskussanne ja suollatte saatapeetä kotonanne. Mutta sen ulkopuolella teidän tulee jatkossakin osallistua käsikirjoittamaamme näytelmään jonka mukaan kävelevät ja aika ajoin hieman keppostelevat solidaarisuuspokaalit ovat meille suomalaisille välttämätön ja väistämätön voimavaran ja velvollisuuden sekoitus ja siitä aiheutuva hinta on vaan kerta kaikkiaan maksettava. Sillä maksajiahan olette te. Emme me.

Toivotan kansalaisille alistuneen hallintolampaan uutta vuotta 2019. Ja muistakaapa että vaalikamppailun aikana keskustellaan vain niistä asioista jotka me hyväksymme.



3. Ihqua toiseutta ja virhe yhtälössä

Kolmoskohta liittyy olennaisesti ykköskohtaan. Monikultturismin ihanuus – tai ainakin mielikuva siitä – on kärsinyt viime aikoina ankaria kolauksia joita ei edes selitteläätiön keinoin voida voimavaraksi selittelöidä. Siispä valtamediamme on viime aikoina innostunut taas mainostamaan ihqua toiseutta joista tämä Ylen juttu on hyvä esimerkki.

Siinä muutama ihana afgaanipoika (ulkonäöstään päätellen hazaroita) etsii paikkaansa suomalaisessa yhteiskunnassa ja meidän tavallisten ihmisten pitäisi olla ainakin Ylen mielestä asiasta haltioituneita. Kirjoitus on tuttua toiseuden ylistystä mutta sen clue löytyy seuraavista lauseista:

Nuoret suunnittelevat tulevaisuutta myös paljon pidemmälle. He voivat saada Suomen kansalaisuuden 4–5 vuoden päästä, jonka jälkeen he voivat käydä tapaamassa perhettään entisessä kotimaassaan tai naapurimaassa.

Niin siis ne samat jätkät jotka ovat hakeneet turvapaikkaa Suomesta koska he ovat lähtömaassaan välittömässä hengenvaarassa? Aivan samoin kuin huomattava määrä somaleita jotka lomailevat kotimaassaan jonka hengenvaarallisuuden vuoksi he ovat saaneet turvapaikan.

Mikähän yhtälössä mahtaa mättää?

Valtamedialle voisi todeta että jos teidän on kerran pakko valehdella niin valehdelkaa sentään kunnolla älkääkä tunnustako valhettanne jo kirjoituksessanne. Hotellin respasta nostetaan myös esille kysymys että millä helvetin perusteella Suomen kansalaisuuksia jaetaan? Eivät ne ole mitään bussilippuja.

Mutta mehän elämme aikaa jossa pakolaisuus ts. elintasosiirtolaisuus ja yleensäkin haittamaahanmuutto ovat kyseenalaistamaton itseisarvo. Näistä kuvista ja tunnelmista voidaankin aloittaa vuosi 2019 jonka aikana aletaan varmaankin kaivata vuotta 2018.



26 kommenttia:

Joppos123 kirjoitti...

Iranista lähetetään hasarakundeja Suomeen koska niiden pitäisi tapella sen eteen, että ovat päässeet Iraniin. Niillä jätkillä ei ole mitään siteitä Afganistaniin, jopa minulla on enemmän.
Rikkaat ja vähemmän rikkaat perheet laittavat ne matkaan, taskut täynnä dollareita ja ja vastassa on hölmöt.
Suomesta löytyy tätejä peittelemään ja raappajätkijä maksamaan loisiminen. Näin se vaan menee.
Vitun tyhmiähän se sakki on mutta meiltä vaan löytyy vieläkin tyhmempää porukkaa.

Anonyymi kirjoitti...

Terve Ykä
Ai että helposti ymmärtää mitä seuraa, kun vokissa on tylsää ja kavereina pelkkiä miehiä. Silloinko syttyy päässä lamppu, että: "Hei jätkät, eiks lähdetä vähän raiskailemaan noita nuoria suomalaistytsejä, kun on niin vitun tylsääkin."

Tuo väite on kyllä paskapuhetta toiseen potenssiin. Nimittäin juuri sitä on niin vaikea ymmärtää, kun jätkät saa täältä turvaa ja elatuksen, niin siitä sitten palkinnoksi aletaan perseilemään.Vaikka ollaan hengenvaarassa, sotaa ja vainoa paossa, ym hevonpaskaa. Uskomattoman pätevä on tämä helposti ymmärtäjä, onkohan se synnynnäinen ominaisuus, vai kovan koulutuksen tulos. Toisilta se käy, sano, toi ymmärtäminen ihan tuosta vaan.

T. Ymmi

Heikki Välimäki kirjoitti...

Ihan vain sivustahuudettuna huomautuksena, jatkuvasti saa kuulla juttua kuinka se ei vaan ole millään mahdollista estää turhapaikan hakijoita tulemasta maahan. Jotenkin minua ihmetyttää tuo kovasti koska sentään onnistuttiin pariinkin kertaan estämään, huomattavasti paremmin varustetun, suurvalta-armeijan maahantulo. Jotenkin mieleeni tulee se että voisiko se johtua myös siitä että siihen aikaan päättäjät uskalsivat tehdä päätöksiä. Toisin kuin vaikka 2015 jolloin joku orpo-poika istui peukalo suussa ja toivoi että joku kertoisi mitä pitäisi tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Tälle hommalle tulee ruma loppu kunhan vielä kerran tuplataan kwhitysmaiden väestö, uutta tulijaa on taas entistä enemmän ja islamilaisia on joissain Euroopan valtioissa jo kymmeniä prosentteja. Siitä ei liberalismilla selvitä.

Yksi asia on hieman vaivannut, kun on puhuttu aseidenviennin moraalittomuudesta Persestaniin. Suomesta lähti ennätysprosentilla porukkaa terroristeiksi. Ja kukahan monet näistä terroristeista on kouluttanut. Kyllä se taitaa sa-int olla. Siinäkin voisi olla hieman parranpärinän aihetta, että me paitsi elätämme myös koulutamme terroristeja.
-Valtsu-

Anonyymi kirjoitti...

Aamulehden toimittaja Rimpeläinen kirjoitti 23.12. heti turvapaikanhakijoiden tekemien Oulun pedofiiliraiskausten tultua ilmi mm:
”Arvostatko sotaveteraaneja? Tilastollisesti jatkosodassa palveli noin prikaatillisen verran pedofiileja, kun suhteutetaan kenttäarmeijan vahvuus pedofilian arvioituun esiintyvyyteen. Moni veteraani on myös syyllistynyt rikoksiin.”

Näin alas on Aamulehti vajonnut.

Anonyymi kirjoitti...

Niin, kieroutuneen turvapaikkapolitiikan suurin yksittäinen syy taitaa olla ahneus ja raha. Vokkibisneksen pyörittäjissä ja poliitikoissa jotka mahdollistavat avoimet rajat, on samoja henkilöitä. Kun ns. perinteisellä kiintiöpakolais-toiminnalla ei saada tarpeeksi elättejä valtion maksuautomaatin piiriin, otetaan kaikki kurahousut mitä rajasta yli saadaan että alkaa tulla tiliä. Ei ihme että asiaa hyssytellään, ettei pääse lompakko ohenemaan ja onhan siinä sekin pikkuseikka että jos asia kokonaisuudessaan julkaistaisiin, voi olla että pääsee osa näistä yrittäjistä katselemaan Wärtsilän werhoja sisäpuolelta. Asia erikseen on sitten nämä monikulttuurisuus-uskovaiset, joiden sielunelämää ei kai tarvitse enempää enää ruotia..
t. Arskaparska

Anonyymi kirjoitti...

Selitteläätiön esittämät selitykset eivät ole millään tavalla päteviä argumentteja, koska ne eivät mitenkään lievennä rikosta.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää alkanutta vuotta Ykälle ja muillekin! Voisipa sanoa, että olkoon alkanut vuosi parempi kuin taakse jäänyt, mutta vahvasti epäilen päinvastaista. Samaa paskaa on luvassa, mutta suuremmalla volyymillä.

Jos Sipilä lupasi talonsa maahantalsijoille niin jokohan nähdään joltain "huippu"poliitikolta avaus, joissa läpsyttelijöitä ehdotetaan asutettavaksi vaikka Perskeleen huusholliin? Onhan tämän suuntaista juttua ollut aiemminkin, mutta toteuttaminen on jäänyt tekemättä. Ehkä jo seuraavan invaasion jälkeen?

Tuli mieleen tuosta feministikalenteri-jutusta pieni juttu vuosien takaa. Joltain lapselta oli kysytty, että mitä eroa on köyhällä ja rikkaalla? Lapsi oli vastannut, että köyhällä ei ole rahaa, kun taas rikas luulee ettei sillä ole rahaa.

Varmaan saamme kuulla alkaneena vuonnakin, kuinka naisen euro on x senttiä jne. Suomessa ja länsimaissa yleensäkin naisten asiat ovat hyvällä tolalla, mutta luulosairaitahan et vakuuta millään.

Ilmaston lämpenemisen vastainen taistelu tulee jatkumaan hirveällä raivolla. Luin taannoin muutamalta keskustelufoorumilta USA:n demokraattien uudelta lempilapselta ( Ocasio-Cortez ) avauksen, jossa hän sanoi; että ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava kuten natseja vastaan aikanaan taisteltiin. Joku oli sitä sitten ihmetellyt, että miten Saksan pommittaminen maan tasalle auttaisi tässä, kun siinä pääsee hiilidioksidia ilmakehään.

Varmaan on luvassa myös terrori-iskuja, rauhanuskonnon monipuolista ylistämistä ja perus-suomalaisten tauotonta solvaamista. Juncker on pierussa jatkossakin ja loput poliitikot syleilevät maailmaa kuka enemmän ja kuka vähemmän. Aivovuoto Suomesta jatkuu, mutta ei hätää; Sanni G sanoo, että asiat ovat hienosti ja kenelläpä siihen on mitään vastaan väittämistä. Virallinen Suomi 2019 on kaikessa parempi kuin vuotta aiemmin.

maallikko

Hemuli kirjoitti...

Niinistön puheessa oli mielenkiintoinen kohta:
"– Meillä on oikeus edellyttää tahtoa sopeutua yhteiskuntaamme. Ja vastuun kantamista, myös omiaan ohjaamalla."

eli siis yhteisö on omalta osaltaan vastuussa mitä sen jäsenet tekevät. Niinistö ei enää puhu yksittäistapauksista tai yksilöistä vaan yhteisöistä.

Sipilä tervehdyksessään taas puolestaan valehteli sujuvasti vihapuheen olevan rikos ja Oulun tapahtumien olevan yksittäisten yksilöiden vika....

Onneksi Sipilästä päästään eroon huhtikuussa.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle, Ymmille, Heikki Välimäelle, Valtsulle, Ano1:lle, Arskaparskalle, Ano2:lle, maallikolle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Eikä tuo asia ole edes millään muotoa salaisuus. Noista Oulun raiskareistahan pari muuten oli valtamedian lemmikkinä ja onnistuneen kotouttamisen mannekiinina. Ei mennyt kuin Strömsössä…

Ymmi: Jep, ja kyseinen ns. asiantuntija unohti tietoisesti sen seikan että tylsää ja päämäärätöntä se on suomalaisenkin syrjäytyneen elämä mutta kyseisen tyyppinen perseily loistaa poissaolollaan.

Heikki: Niin totta. Kyse ei ollut vuonna 2015 kyvystä vaan halusta.

Valtsu: Homma rumenee joo, sen huomaa kun katsoo väestömäärien kehitystä. En ole itsekään innostunut siitä että näitä elintasosiirtolaisia koulutetaan armeijassa.

Ano1: Toimittaja pyrki heittämään jotenkin osuvan vertauksen mutta olis ehkä kannattanu vähän ajatella enste.

Arskaparska: Tuo on varmasti yksi suurimpia syitä. Pelkään vaan sitä että näitä aitouskovaisia on niitäkin ja aivan liikaa.

Ano2: Juuri näin.

maallikko: Oikein hyvää alkanutta vuotta sinullekin. Luulen että ennusteesi sattuvat ikävän kohdalleen. Sen voin kyllä luvata että meidän huusholliin ei edelleenkään tulla ilman lupaa. Jos sitä yritetään niin pannaan sitten maila heilumaan ja lähdetään koppiin.

Hemuli: Niinistöhän on federalisti. Se tiivistää kaiken. Sipilästä päästään varmaankin eroon mutta kun tilalle tulee Rinne niin ei tilanne siitä ainakaan korjaannu.

Professori kirjoitti...

Tuo logiikka mistä kirjoitit on sanottu sinun, minun ja muiden samankaltaisten blogien sivuilla moneen kertaan. Ja siksi tai siitäkin huolimatta jokaisen esille nostamasi asian voisi kuvitella olevan itsestäänselvyys. Itse jaksan hämmästellä vuosi vuoden jälkeen sitä kuinka tällä itsestäänselvyydellä ei ole maamme poliittisessa päätöksenteossa tai edes mediassa minkäänlaista asemaa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei näiden sekoboltsien koohotukseen/kommentteihin julkisuudessa voi vastata muuten kuin huumorilla. Eli tästä lähtee, Pokka Pitää sarjasta tunnettu Hyacinth eli Patricia Routledge. Tosielämässä daami taitaa kuitenkin olla ansioitunut laulajavirtuoosi, ellen ihan väärin muista?

E.m. pätkästä muutama hyvä kohtaus:
"0:10 - sinun pitää soittaa Kiinan suurlähettiläälle kaikista näistä vääristä puhelinnumeroista"
"0:35 - te ette voi tilata tupla-annoksena näitä, tämä ei ole kiinalainen pikaruokala"
"0:50 - te ette voi saada annosta nro 3 ja 22 ranskalaisten perunoiden kera, tämä ei ole mikään kiinalainen pikaruokala".
"1:05 - kuulostanko kiinalaiselta pikaruokalalta? Olen erittäin suosittu & haluttu valkoinen asukas näillä seutuvilla"
"1:35 - ehdotuksenne on vastaanotettu, mutta näen hyvin vähän käytännöllistä hyötyä sille, miksi minun pitäisi tunkea puhelimen luuri jumpperini uumeniin (eli vissiin tissien väliin)"? Tälle sananvaihdolle huutonaurut!!
"1:49 - kuulostanko vihreältä lootukselta (green lotus), ai mitä tarkoitette pikemminkin vihreältä lohikäärmeeltä (green dragon)?" Olisiko suomenkielinen käännös "pirttihirmu" parempi?
"2:06 - mutta hyvää kiinalaista uutta vuotta teillekin" ja toi ilme millä se sanotaan!
"2:10 - varoituksen sana, en ole kiinalainen"
"2:15 - ei, minulla ei ole erikoistarjousta voimassa mausteisten katkarapulihapullien suhteen (spicy prawn balls!) ja tämä ei ole kiinalainen pikaruokamesta!"

Eittämättä tuli mieleen, jotta olikohan noiden pilapuhelujen takapiruna itse Onslow? Siis se hemmo joka herätti Hyacinthissä yleistä pahennusta perheineen? Heh, nauruhermoja kutkuttavia kohtauksia olivat ne kun mies saapui estraadille sillä sinimustalla ikälopulla Ford Granadalla ja sen pakoputkesta ilmestyi kunnon savupilvi ilmakehää kunnioittamaan kun auto parkkeerasi niille sijoilleen (ja myös yleensä hyytyi). Näille kohtauksille kunnon huutonaurut kehiin!


Joo-o, voihan ilmaus "pearl white slim line telephone", joku varmaan löytää tuosta(kin) sitä inhaa rasistisuutta ja ylipainoisten morkkaamista? Meikäläiselle toi taasen vaikuttaa kuin Benny Hillin huumori konsanaan! Niin, ja jos se ylipaino oikein vietävästi ketuttaa, sille voipi omilla elämänvalinnoilla/ruokavaliolla myös tehdä jotakin. Eipä tarvitse aloittaa sitä vaakakapinaa. Liikunta lienee jo se taikasana (ei siis se iPhöynin näpyttely)?

Pähein kohtaus e.m. sarjasta lienee se kun Richard lähtee Hyacinthin kanssa autoajelulle sukuloimaan ja daami kehoittaa erityiseen tarkkaavaisuuteen liikenteessä. Eipä kulu pitkää aikaa kun erittäin muodokas blondi-neitokainen pyöräilee vastaan avonaisine vaatetuksineen ja Hyacinth peittää miehensä kasvot niin ettei hän pysty näkemään neitiä. Se siitä liikenneturvallisuudesta!


- Soomepois Eestist -

Juha Kivela kirjoitti...

Hemuli ottikin jo tuossa kantaa siihen, mihin itsekin olisin tarttunut, eli Federalisti ja YK-lähettiläs Sauli Niinistön "uudenvuodenmanifestiin", jonka mukaisesti pakolaisuus, siirtolaisuus, keppostelijoiden Suomeen saattaminen turvallisistakin maista nyt vain on sellainen itseisarvo, ettei siihen saa kukaan puuttua.

Tuon puheen katsottuani ja tekstin luettuani ei ainakaan itselleni ole enää yhtään epäselvää, että mistä "sylttytehtaalta" tuota kansainvaellusta Suomeen tosi asiallisesti maamme hallituksen, valtiovarainminiteriön ja valtion hallinnon lisäksi erityisesti johdetaan!

Puhe löytyy presidentin kanslian alta, koska ei tuon häiskän puheita kannata kaikkien kuunnella, sillä verenpaine saattaa nousta hieman, joten linkki puheeseen vielä alla... Kyllä on Suomen Kansalla jälleen raskas taakka kannettavanaan seuraavat ainakin viisi vuotta, jos tuo sairas ihminen sinnittelee viimeisillä voimillaan tuonne virkakautensa loppuun asti... Kekkosen kohdalla sentään presidentin henkilääkärit osasivat toimia, kuten vastuullisten lääkärien toimia tuleekin...

https://www.presidentti.fi/uutinen/tasavallan-presidentti-sauli-niiniston-uudenvuodenpuhe-1-1-2019/

PS. Ja kaikille hyvää alkanutta vuotta 2019!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Professorille, Soomepoisille Eestist ja Juha Kivelälle & kiitos kommenteistanne.

Professori: Me kaksi emme todellakaan ole ainoita jotka asiaa ihmettelevät. Toisaalta, jos ajattelee valtiovaltaa niin ei asiassa oikeastaan ole ihmeteltävää. Se tietää tilanteen oikein hyvin. Ennen kaikkea se tietää olevansa tilanteesta vastuussa. Eikä se aio sitä vastuuta kantaa. Jos taas puhutaan aidoista monikultturismiuskovaisista niin he ovat kaiken rationaalisen ajattelun ulkopuolella.

Soomepois: Kaiken kaikkiaan tuo Pokka Pitää on yksi parhaita brittien komediasarjoja koskaan. Montakohan kertaa niillä näyttelijöillä muuten pokka petti kuvausten aikana?

- Richard, mind the pedestrian.

- Minding the pedestrian…

Juha: Kyseisen Niinistön puheesta saan lähinnä mielikuvan provinssin kenraalikuvernööristä joka pelkää imperiumin sortuvan. Ja aina kun puhutaan ”eurooppalaisista arvoista” mulla alkaa verenpaine nousta.

Becker kirjoitti...

Aattoiltaa tuli vietettyä. Katseltiin ensin Helsingin kaupungin ja TV1:n tarjontaa uuden vuoden vastaanotosta. Ohjelma oli täysin perseestä. Musiikkia esitti kolme eri ryhmää joiden musikaalinen anti oli enemmänkin anti musiikkia. Hirveetä mölinää. Ilotulitus oli täysin surkea esitys. Naapurin pihallakin oli vaikuttavampi räiskintä.
Vaikka sitten TV:n esitys oli osittain harjoituksista niin ei varmaan ollut sen parempaa itse keskiyölläkään. Vapaavuoren mielestä Helsinki on ainutlaatuinen paikka ja niin on minunkin, mutta täysin eri syistä. Speakkereina toimi sitten ajan kuvan mukaan tumma/vaalea parivaljakko. Näyttivät kuitenkin kovasti miehiltä.

Katseltiin sitten Ruotsin vastaava ohjelma ja siellä saatiin kuulla sentään kunnon musiikkia ja muutenkin ohjelma oli jos nyt ei loistelias, mutta kuitenkin aivan eri tasolta. Ruotsissa hommat hoidellaan duurissa kun Suomessa taasen mollissa.

Pääkanisteri ja Sale pitivät puheensa. En niitä katsellut kun verenpainelääkitys ei sitä kestä, mutta mitä nyt olen lukenut, niin sitä samaa soopaa maahantunkeutumisesta ja ilmastokatastroofista kuten tavallista. Muslimien ja suomalaisten pitäisi kuulema oppia käyttäytymään. Toisten pitäisi lopettaa raiskaaminen ja toisten pitäisi lopetaa raiskaamisen arvostelu.

Vuodesta 2019 saattaa tulla kovastikkin mielenkiintoinen.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Me oltiin kaukaa viisaita eikä seurattu uuden vuoden televisiolähetyksiä. Saunottiin pitkään ja sitten syötiin nakei ja perunasalaattia. Samalla katseltiin ikkunasta jätkänkynttilöitä.

Vuodesta 2019 tulee taatusti mielenkiintoinen. Mutta valitettavasti mielenkiintoinen ja miellyttävä eivät ole synonyymejä. Alamäki jatkuu aivan varmasti.

Joppos123 kirjoitti...

Ei pahemmin täällä raketteja näkynyt, melkoinen lumipyry oli ja pilvet niin alhaalla ettei kuulunut kuin jyskettä.
Tuli valvottua samoilla silmillä aina aamuun asti, houkuttimena Suomen junnujen peli jenkkejä vastaan, ei olisi kannattanut, kuokkaanhan siinä tuli.
Tuskin vuodesta 2019 tulee yhtään ruusuisempi kuin menneestäkään vuodesta.
Kun kerran Sisäministeriökin on varautunut jopa miljoonaan läpsyttelijään ja YK:n sopparikin allekirjoitettiin ilman kyselyitä niin johonkin ollaan varautumassa. Paljon suurempaan kuin 2015.
Siinä olen jälleen kerran Ykän kanssa samaa mieltä, että jos joku tättähäärä ilmestyy patjahuulien kanssa ovelle ilmoittaakseen ruokakunnan kasvusta niin alkaa tapahtumaan.
Katsotaan kuinka monta kymmentätuhatta vastentahtoista voidaan Suomen vankiloihin pakata.
Politiikot ovat toiminnallaan aika hyvin onnistuneet hajoittamaan kansan yhtenäisyyden ja ihan tarkoituksella mutta oman kodin instituutiota eivät pysty särkemään.

Anonyymi kirjoitti...


Pokka pitää sarja kyllä on yksi parhaita, ja näyttää miten britit osaa tehdä komediaa
tuossa on muuten yksi hupaisa sarja joka joskus näytettiin teeveessäki https://www.youtube.com/watch?v=-qiYEPVR67U
Vanhat Monty Pythonit on kyllä yksiä parhaita sarjoja kanssa, vaikka melkosen vanhaa tuotantoa

-jpt-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle ja jpt:lle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Mehän mentin nukkumaan jo vähän pulen yön jälkeen. Täällä kuului kyllä jyskettä mutta ensimmäistäkään rakettia ei nähty. Vuonna 2019 vaaleissa varmistetaan että nykyinen – aina pahemmaksi menevä – kehitys jatkuu. Seuraava hallitus saattaa olla punavihreä. Edessä on silloin neljä pirun pitkää vuotta. Ainoana positiivisenä asiana voinee sanoa että ne siniset häipyvät historian hämärään. Ja olet oikeassa. Sataa pidätettyä voi valtio pitää panttivankinaan. Kymmenen tuhatta pidätettyä pitää jo valtiota panttivankinaan.

jpt: Toi oli mulle ihan uusi tuttavuus. Kiitos linkistä. Monty Pythonit olivat loistavia. Tästäkin pätkästä muuten joku puolestaloukkaantuja vetäisi nykyisin herneet nenäänsä:

https://www.youtube.com/watch?v=BzrI15uw92k&t=37s

Joppos123 kirjoitti...

Joo, vähän vituttaa kun kustaan niskaan ja hekotuksen säestämänä väitetään sitä sateeksi.

Lemminkäinen kirjoitti...

Liekkö Sale ollut hienoisessa hiprakassa, rusnailtuaan uudenvuoden puhetta. Uudessa Suomessa on mainio Salmisen blogi "Presidentin puhe suorasta demokratiasta hämmentää". Salen mukaan vaikuttaa suoran demokratian kannattajat olevan jonkunlaisia gangstoja, rupulaisia ja muutenkin turhaa porukkaa. Salminen selittää Salelle että presidentin valinnassa ja yleensäkin vaaleissa käytetään jo tänä päivänä suoraa demokratiaa ja että jos Sale (sitten kun jää luppoaikaa) viitsisi päivittää näkemyksensä suorasta demokratiasta. Ehkä Salella meni muutama lasi ja hermot kun piti miettiä että kuinka nämä yksilölliset ja yksittäistapaukset saisi ympättyä jollain tapaa heimomentaliteettiin, tietysti sillä tavalla että ryhmä ei välittömästi lähtisi polttamaan autoja tai joutessaan tekemään muita konnuuksia. Kun raiskauksissa on kuorittu viimeinenkin sosioempaattinen banaani ja banaaneista tehty täytekakku, niin syötävää riittää edustuksellisen demokratian valituille.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys joppos 123:lle ja Lemminkäiselle & kiitos kommenteistanne.

joppos 123: Jep, ja sitten pitäis vielä todeta että hyvää oli ja can I have another one, sir.

Lemminkäinen: Ja kuinka ollakaan Usari on deletoinut tuon blogin tekstit. Harmi. Olisin mielelläni lukenut.

Anonyymi kirjoitti...

Toisin kuin joistakin täällä esitetyistä kommenteista voisi päätellä, Sauli Niinistö totesi itsekin uudenvuodenpuheessaan, että "kuten meilläkin on koettu, jättää järjestelmä mahdollisuuden hyväksikäyttöön myös muista syistä maahan pyrkiville." Toisin sanoen on turvapaikanhakijoita, jotka eivät kotimaassaankaan ole hädässä, mutta saattavat silti saada hyväksyvän päätöksen, jos he pystyvät muuta väittämään niin, että viranomaisetkin uskovat.
Ja heti sen jälkeen hän jatkoi:
"Lisäksi olemme nähneet, kuinka jotkut meiltä turvaa hakeneet, ja saaneetkin, ovat itse luoneet tänne turvattomuutta epäinhimillisin teoin. Se on kestämätön tilanne."

Tästä kaiketi olemme kaikki samaa mieltä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Toki olemme samaa mieltä. Ja nyt jäämme odottamaan että johtaako sana toimenpiteisiin. Virheen korjaaminen vaatii sen tunnustamista. Ja tuolle mainitulle väestöryhmälle kun ei riitä pelkkä vaatiminen.

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon edellisen anon kommenttiin voisin todeta että eipä mitään uutta auringon alla. Näinhän se asia on maailman sivu ollut että poliitikot puhuvat hienoista sanoista koottuja korulauseita, puheen tasolla ollaan tekemässä paljon asioita, vaan entäs kun niiden puheiden pitäisi todella muuttua teoiksi? Ne teot joko puuttuu tai ne on jotain kosmeettista näpertelyä että saa sanoa että jotain on tehty, no, onhan sekin tietysti parempi kuin kokonaan tekemättä jättäminen. Sitten jos tulee kysymys että miksi tätä ei ole tehty niin selitys on valmiina.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Jep. Politiikassa sanottu sana on jo tehty teko eikä sitä tekoa sen jälkeen tarvitse tehdä.