perjantai 29. toukokuuta 2020

JO JOUTUI ARMAS AIKA


Ollaan kesän kynnyksellä ja kouluissakin ollaan saatu pian taas yksi lukuvuosi rämmittyä. Koronan myötä tietysti touhu meni vielä huomattavasti enemmän rämpimiseksi kuin yleensä. En sinänsä puutu siihen vaan mietin kouluja edelleenkin vaivaavaa syöpää eli koulukiusaamista. Monelle koulukiusatulle oppilaalle etäopetusjakso on ollut suorastaan luojan lahja. He ovat silloin saaneet olla suhteellisen rauhassa. Termi ”kiusaaminen” on sinänsä täysin väärä ja vähättelevä. Oikea termi olisi sadistinen toiseen ihmiseen kohdistuva jatkuva terrori joka repii ihmisen sisältä kappaleiksi ja mitä enemmän ihminen kärsii sen enemmän häntä terrorisoiva sadisti saa nautintoa. Osa selviää siitä, osa ei ja heidän elämänsä on pilattu jo lapsena. Osa tekee itsemurhan.

Itse olin aikanaan koulukiusattu mutta siitä onnellisessa asemassa että kiusaaminen rajoittui nimenomaan kouluun. Vapaa-ajalla omalla asuinalueella ei ollut muita kuin hyviä kavereita ja kevätjuhlassa lauletussa ”jo joutui armas aika”-laulussa oli kiusatulle lapselle aivan erilainen ja astetta mukavampi sanoma kuin muille. Edessä olisi kaksi ja puoli kuukautta täydellisen rauhan aikaa. Jo joutui armas aika, piru vie, todellakin.

Nykyaikana tilanne on näitten hemmetin älyhärpäkkeitten myötä kiusatulle toinen ja terrori jatkuu niitten avulla kouluajan ulkopuolellakin. Yhteistä kiusatulle silloin ja kiusatulle nyt on sen tosiasian ymmärtäminen että kukaan ei auta eikä tosiasiassa edes välitä vaikka muuta selittääkin. Ei varsinkaan koulu jonka ”kiva koulu”-projektit ovat pelkkää puhetta ja opettajanhuoneen hyllylle laitettuja mappeja. Koulu on ollut ja on edelleenkin psykopaattien paratiisi. Koulun ”toimenpiteet” menevät edelleenkin samalla lailla kuin mitä kirjoitin jo vuonna 2007:

Jäljelle jääkin sitten akateemisten ammattilaistemme kehittämät menetelmät eli puhuminen, puhuminen ja puhuminen. Keskustellaan kiusaajan kanssa ”avoimessa vuorovaikutuksessa”. Kerrotaan kiusaajalle, että lain mukaan ei saa kiusata. Kyselläänpä kiusaajalta itseltäänkin, että kuinka asiaan tulisi puuttua. Pyritään (edelleen keskustelemalla) siihen, että kiusaaja ”tunnistaa omat tunteensa kiusaamistilanteessa ja sitä kautta oppii oman toimintansa herättämät negatiiviset tunteet kiusatussa”. Ehkäpä (edelleen avoimesti keskustelemalla) autetaan kiusaajaa kehittämään empatian tunteitaan. Lopuksi keskustellaan sekä kiusaajan että kiusattavan kanssa yhtä aikaa, naputellaan tietokoneella hieno sopimus että nyt ei enää kiusatakaan ja sitten vielä sutaistaan nimet alle.

Tämän ”avoimessa vuorovaikutuksessa käydyn keskusteluprosessin” aikana kasv.ped.yht.kunt.tiet.selitystiet.ja.piirileikki-ylivälipedagogian maisteri Milla Liimatainen hoksaa itsekin, että tää touhuhan on pelkkää pelleilyä. Kiusattua rääkätään niin kuin ennenkin, ja sattuupa sitten sellaisia tapauksia (mm. Yrjöperskeles on näihin urallaan törmännyt lukuisasti) että nimenomaan tämä rääkätty kaveri otetaan huostaan ja sijoitetaan johonkin laitokseen, jossa on oma koulu. Jotenkin takaperoista.

Sadistinen koulukiusaaja/terroristi oppii näissä istunnoissa että hän voi tehdä aivan mitä hän lystää. Ja terrorisoitu lapsi/nuori puolestaan oppii hyvin nopeasti että järjestelmä ei ole kiinnostunut hänestä eikä hänen hyvinvoinnistaan. Se on kiinnostunut vain ylläpitämistään kulisseista ja siitä illuusiosta että se mukamas tekee jotain, tekee tehokkaasti ja tekee ammattitaitoisesti.

Vaikka alaikäiset eivät tätä blogia juuri luekaan niin hotellin respasta toivotetaan voimia ja jaksamista kaikille koulukiusatuille ja oikein hyvää kesää muillekin. Ja laitetaan uusintana vuonna 2009 kirjoitettu pätkä siitä, kuinka pikkunen poika vietti kesäänsä aikanaan Kekkoslovakiassa. Toivottavasti sellaisia pikkusen pojan kesiä on vielä tarjolla 2010-luvullakin syntyneille:

Sehän oli alkukesää jotain vuonna 1973 tai 1974. Koulut olivat taas kesäksi loppuneet ja pikkupojalle oli tullut vapauden aika, joka osattiin myös taiten käyttää. Siinä olin minä, Perskeleen Ykä ja kaverini Pöntisen Jone. Pari semmosta tavallista räkänokkaa siis. Me oltiin semmosella aukealla, lähellä Pöntisten taloa. Ojitettu se joskus oli, mutta ei siinä kasvanut kuin jonkun verran lepikkoa. Sehän oli Firman maita, niin kuin melkein kaikki kotikunnassamme. Firma oli kai sen muutaman hehtaarin läntin vallan unohtanut.

Meille nöösipojillehan se sopi. Siellä oli kiva pyöriä ja keksiä kaikenlaista puuhaa, mitä nöösipojat nyt yleensäkin tapaavat puuhailla. Kaikenlainen räjäyttäminen oli yksi mielipuuhiamme. Tykinlaukaukset ja kiinanpommit olivat siihen aikaan aivan eri tason jytkyjä kuin sitten parikymmentä vuotta myöhemmin, jolloin niitä kiinalaisia ylijäämämukamastykinjyskyjä sai ostaa ämpärillisen kympillä.

Siihen aikaan paukut olivat tietysti paljon kalliimpia, eikä sitä rahaakaan niin kauheasti nyrkillätapettavilla ollut. Mutta kun kimpassa kerättiin pennoset, niin paikallisesta osto- ja myyntiliikkeestä sai aina jonkinlaisen arsenaalin mukaansa. Jos ei muuta, niin sitten papatteja. Ei meillä Jonen kanssa sinä päivänä muuta ollutkaan mukana. Papattimatto tietysti purettiin ja jokainen paukku pamautettiin yksi kerrallaan. Sillä tavoin hupia riitti pitkäksi aikaa. Jokainen paukaus maustettiin pikkupojan räkänaurulla. Se vaan kuului asiaan.

Aukean vieressä oli rautatie. Aina kun aukealla käytiin, piti tietysti käydä myös rautatiellä. Eihän siinä loppujen lopuksi ollut kuin kivenmurikoita alla ja liipettejä ja kiskoja päällä, mutta jotakin kumman vetoavaa siinä oli. Se hajukin siinä oli pikkupojan nenään niin kovin kutsuva. Ihan niin kuin siinä olisi ollut tuulahdus siitä isojen ja vahvojen äijien maailmasta, johon mekin aikanaan mentäisiin. Joskus kiskot tuntuivat pitävän humisevaa ääntä. Me painettiin korvat kiskoa vasten ja koitettiin kuulostella, miten kaukana seuraava juna olisi. Lucky Lukessakin tehtiin niin. Tosin Lucky Lukessa ne osasivat sen jotenkin paremmin. Niillä oli Lucky Lukessa kuudestilaukeavat ja kaikki. Meillä niitä ei ollut, mutta meillä oli aseista mahtavin: pikkusen pojan mielikuvitus. Käynti aukealla ja radalla oli aina seikkailu.

Sinä päivänä seikkailua ei tarvinnut kuvitella. Kun me siinä poksauttelimme papatteja yksi kerrallaan, huomasimme rataa pitkin kulkevan meitä kohden sellaisen hökötyksen, jota ennen emme olleet nähneet. Se oli aivan kuin kiskoille nostettu UAZ:in pakettiauto (ainakin armeijan käyneet sällit tietävät mistä on kyse). Mehän tuijoteltiin sitä silmät teevateina ja huomattiin samalla, että sehän jarruttaa. Päissämme tapahtui nopea, pikkupojille tuttu yhtälö, jossa määriteltiin toisaalta uuden asian kiinnostavuus kontra mahdollinen tehdystä tai ainakin suunnitellusta pahanteosta kiinnijäämisen ja remmiapelin uhka. Koska papatteja järeämpää arsenaalia ei tällä kertaa ollut mukana, uteliaisuus voitti.

Häkkyrä pysähtyi ja ulos astui pari VR:n miestä, jotka moikkasivat meitä päin iloisesti ja kysyivät, että mitäs möllit. Normaalin mitästässä-vastauksen jälkeen me kysyimme, että mitä te oikein teette. No miehethän puhuivat tehtävästään, josta yli puolet meni kyllä pään ja hilseen yli, kun tommosten pikkumöllien tekninen käsitystaito tuppaa jäämään sinne polkupyörän tasolle. Sen verran ymmärrettiin, että oli tulossa joku oikein raskas kuljetus ja ne vähän mittailivat radan kestävyyttä. Niin me ainakin se ymmärrettiin.

Hoidettuaan touhunsa miehet kysyivät, että haluaakos pojat ilmaista junakyytiä. Heidän seuraava stoppinsa oli vajaan kilometrin päässä oleva tasoristeys ja he voivat heittää meidät sinne, jos vaan kyyti kelpaa. Eihän meitä kahdesti tarvinnut käskeä. Me hypättiin kyytiin ja istuttiin semmoselle pikkupenkille. Häkkyrä piti aivan tolkutonta meteliä kulkiessaan, mutta ei se meitä haitannut, koska tuo kiskopompannappi oli täynnä kaikenlaista mielenkiintoista mittaria, venttiiliä ja hantaakia. Oltiinhan me molemmat jo oltu junassakin, mutta ei lättähatun vaunussa istuminen tuntuisi tämän jälkeen enää miltään. Mepä pojat oltiin mukana seikkailussa. Paska jäykkänä, mutta silti riemumielin.

Vajaan kilometrin matka ei kestä kuin vajaan kilometrin, joten ilo jäi lyhköseksi. Jotenkin sitä vaan ymmärsi, että kyytiä tuli tämän verran, eikä lisää kannata pyytää. Me kiitettiin ja pokattiin VR:n miehiä ja jatkettiin matkaa jalkaisin. Lähestöllä oli pikkunen puro, jota kutsuttiin Paskaojaksi. Siellä me paukuteltiin loput papatit. Tuumailtiin siinä keskenämme, että kertoiskos kavereille ja päätettiin, että ei kerrota. Ei ne usko kuitenkaan.

Ja totta kai me niille kerrottiin. Ja eihän ne tietenkään uskonut. Mutta oli se silti hieno päivä. Ja hieno kesä. Semmonen pikkusen pojan kesä.

Toivotaan, että nykyiselläkin koulukiusatulla on kaveri. Sillä jaksaa jo pitkälle. Muistutetaan vielä että niillä pojilla jotka elivät pikkusen pojan kesää silloin 1970-luvun alkupuolella oli jotain jota oli kaikilla suomalaisilla silloin. Eli tulevaisuuden toivo. 2000-luvulla syntyneiltä se on viety pois. Ja nykyisin niitä kiusaajia hankitaan tänne jo tuontitavarana ja asiaan liittyvää ongelmaa ei saa sanoa ongelmaksi. Jos kokonaisen sukupolven tulevaisuuden toivon ryöstää typerillä ja vielä tietoisilla päätöksillä niin mitä muuta se on kuin rikos?



Tämmönen moottoriresiina kuskasi pikkusia poikia silloin joskus. Pikkusen pojan kesänä.

56 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Vaikka ei ylilaudalla ollakaan, niin tämä tyyli on osoittaunut hyväksi tavaksi ns pointin pruuvaamiseksi joten antakaa anteeksi.
>ole koulu
>hakkaa joku kerran päivässä
ei seurauksia, elämä maistuu ja kiusaaminen on kiusattujen syy

Mielenkiintoista, että kansankokonaisuuden herkimpiin ei päde samat oikeudet kuin esim. tilanteissa, että joku kettuilee tai jopa fyysisesti tönii työpaikalla, siinä on samantien mustaa maijaa ja lakimiesta pihan ja tuvan täydeltä.

Hyvää kesänalku Y.P.lle ja tottakai kaikille muillekin, näitä juttuja on mukava lukea.

t. ano nyymi

KKi kirjoitti...

Juu, asiahan on vakava. Tiedän omilta ölliajoiltani oikein hyvin.

Sitikin tuo kuvauksesi "Milla Liimataisesta" on kovin hilpeä. Kuvaamasi kaltaista se nykyinen ns. kasvatus taitaa olla. Koulu-, eikä millekään muullekaan terroristille taikka muuten mulkulle ei tietenkään saa tulla henkinen pipi.

Auttaisiko jos kasvattajia varoittaisi, että koulukiusatuista saattaa kasvaa introvertteja, ihmisiä vältteleviä möhömahaisia rekkakuskeja?

Itselläni kun on kaikenlaisia ihmisjoukkoja kohtaan vieläkin jonkinlainen alitajuinen pelko. Oletusarvona pidän, että ihmiset ovat vittumaisia.

Nyt kun "lomautettuna" rahdannut tavaraa vain kotisuomessa, niin kyllä tämä vain on kaunis maa. Tämä viikko ollut tutustunapa Kaanialla itä-Suomeen teemalla.

Korona on mikä on. Vaan on siinä hyviäkin puolia. Maantiet ainakin rauhallisempia. Tosin saas nyt nähdä jos tulee se oikein "kaikien aikojen kotimaan matkailukesä".

Minkä ...tun takia ihmiset ei voi pysyä kotonaan?

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Meikäläinen katsoo youtubelta kuola suupielestä valuen noita hienoinpia pienoisjunia joissa vetureissa on ratapihoilla tallennetuista äänistä tehty digitaaliset äänimailmat kortille. Pitäisi olla aarin verran pinta-alaa että saisi rakennettua joko suomalaisen tai saksalaisen taajaman sinne 1960-70 lukujen maailmaan. Asema, pirssit, kaupat... ehkä kaikki on perua niiltä ajoilta kun matkustettiin lättähatussa ja tuli katseltua moottorivaunun tyhjää ohjaamoa. Vetureista Hämeenhuru edustaa voimaa, sehän näytti kuin amerikan elokuvissa samanlaiselta joka puski väkeä yli kalliovuorten läpi preerian valtamereltä valtamerelle. Ensiksi koottiin koottavista lentokone tai tankki sitten kiinareita sisään ja joko it tai pst sai täysosuman. Isot pojat joilta saattoi puuttua sormia puhuivat pinnapyssyistä, mutta onneksi tietotaito ei riittänyt. Tuosta koulukiusaamisesta minulta yritti kiristää rahaa naapuripitäjästä ollut kansalaiskoulun viimeisellä luokalla ollut julli. Onneksi pari sankaria oppikoulun viidenneltä näkisen, maalaisoppikouluissa kun sai 5 luokan läpi osa lähti inttiin. Poijat kasvattivat jullikkaa, toinen pisti pään kainaloon ja toinen veteli semmoisen 70 luvun nahkatakin vyöllä persuuksille. Ongelmat ratkesivat helposti se oli sitä yhteisöllisyyttä kun isommat katsoivat pienempien perään.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Mitä tuohon koulukiusaamiseen tulee niin tosiaan on mysteerio miksei kiusaajaa siirretä toiseen kouluun. Samalla saattaa kiusaajan ympärille muodostunut jengikin hajota kun ei ole johtajaa. Lisäksi joku vähän välkympi voi ehkä mietiskellä kannattaako alkaa terrorisoimaan muita. Jotenkin nämä nykyiset naispoliitikot ja mekkoeinarit muistuttavat pikkutyttöjä joilla oli omissa ryhmissään absoluuttinen nokkimisjärjestys ja periaatteet minä ensin ja minulle kaikki sekä heti.

Nimetön kirjoitti...

Koulukiusattu itsekin. Peruskoulu oli pe*seestä 70-luvulla. Koulukiusaamiseen pitää puuttua heti - on minun oppi nuoruudesta.

70-luvun alussa piti oppikouluun erikseen hakea ja vielä päästä. Oppikoulun 1. ja 2. luokka meni hyvin. Vaihdettiin uuteen Ruotsista apinoituun ihanuuteen - kaikille tasapäistävään peruskoulun.

Peruskoulun 8. ja varsinkin viimeinen 9. luokka kaupungin keskustan peruskoulussa oli yhtä helvettiä. Koulu meni penkin alle ja arvosanat laskivat koe kokeelta. Yhden voimakkaamman D-sarjan ADHD-jääkiekkoilijajunnun takia. Nimi on muistissa, jos tuo mu*kku tulee jossain yhteydessä vastaan...

Vähintään kerran päivässä pestiin naama liitusienellä, tönittiin, kaadettiin luokan lattialle, syljettiin räkäklimmppejä naamaan/päälle, heiteltiin käytetyllä nuuskalla (kyllä, silloin 1975 teinit käytti nuuskaa) ynnä muuta sanallista ivailua.

Vanhemmat eivät puuttuneet eivätkä ihmetelleet arvosanojeni laskua. Meni kai murrosiän piikkiin? Opettajille ei koulussa kiusaamisesta kerrottu, koska se olisi ollut juoruamista. Muu luokka tai luokkalaiset eivät puuttunut häiriköintiin terrorin pelossa - olisi voinut kohde vaihtua.

En päässyt edes ammattikouluun, niin oli ala-arvoinen keskiarvo. Sitä huonoa 9.luokan päästötodistusta yhden kesän pähkittyäni ja suivaantuneena vaihdoin opinahjoa toiseen ja "paremman väen" peruskouluun. Kävin siis vapaaehtoisesti 9-luokan uudestaan. Koulun vaihto auttoi. Nostin lopullisen päästötodistukseni keskiarvoa ja menestyinkin joissain aineissa.

Opiskelut tämän jälkeen on oma lukunsa.

Peruskoulun Pate

Reijo Koiras kirjoitti...

Tuo koulukiusaaminen on kyllä erittäin ikävä ilmiö. Itse kävin peruskouluni vuosina 89-98 pohjois-suomalaisessa pikkukunnassa, ja kiusaamisen suhteen pääsin aika vähällä. Tämä tosin johtuu siitä, että olosuhteet olivat puolellani. Ekaluokkalaisena minulla oli kaksi vanhempaa veljeä samalla ala-asteella. Tuon ala-asteen kunniaksi on myös sanottava, että siellä kiusaamiseen oikeasti puututtiin. En tietenkään sano etteikö sitä olisi lainkaan tapahtunut, mutta ihmisten kanssa kokemuksia vertailleena sanoisin, että asiat olivat meillä todella hyvin. Ainakin osittain tämä varmaan selittyy sillä, että koulun rehtorina oli ns. wanhan liiton mies, joka jo pelkällä tuimalla ilmeellä sai kakarat miltei paskomaan housuihinsa.

Yläasteella olikin sitten toinen meininki, siellä vallitsi viidakon laki. Siellä kiusaaminen rehotti valtoimenaan, eivätkä opettajat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta oikeastaan edes yrittäneet puuttua siihen. Siellä minua auttoi se, että aloin kehittymään melko varhain fyysisesti, joten olin seiskaluokkalaisena luokkani isokokoisimpia. Aika usein jouduin silti minäkin tappeluissa olemaan. Yläasteen jälkeen kestikin jonkin aikaa oppia pois siellä omaksumistani paskoista käyttäytymismalleista.

Tilanne ei siis ollut hääppöinen tuolloinkaan. Sittemmin yhtälöön onkin sitten lisätty etnisesti edistyksellinen oppilasaines, joka suojavärinsä turvissa saa perseillä niin paljon kuin sielu sietää, sekä ideologia, jossa asiat eivät enää ole asioita. Oikeastaan tuon huonompaa yhdistelmää on vaikea keksiäkään.

Nimetön kirjoitti...

Kiitos kirjoituksestasi. Tulipa kaihoisa ja surullinen olo. Paljon olisi minullakin kerrottavaa kiusaajista ja toisten elämän pilaajista. Mikä panee ihmisen toimimaan niin on minulle suuri arvoitus.
Näin kauniina kesäaamuna, luonnon ollessa kauniimmillaan, olen onnellinen siitä, että asun maalla, vähän sillai omissa oloissani. Metsälenkillä kuulin käen kukkuvan ekan kerran tänä kesänä. Pikkulintujen poikaset ovat jo ulkona pesistä. Milloin sekin tapahtui? Ja kohta tuo hirvet sekä metsäkauriit vasansa näytille.
Kaunista kesää sinulle ja lukijoillesi!

Eija

Nimetön kirjoitti...

Tuttu näky ajalta, kun palvelin Valtion Rautateitä tatsuunamiehenä (asemamies) Sallassa, silloin joskus emtisessä elämässä. Paikallinen topparoikka, eli ratamiesporukka kulki moisella vekottimella. Kemijärvi - Salla väliä. Tarkastivat rataa ja tarpeen tullen korjasivat pienemmät vautiot, routaheitot ja semmoiset. Sen varran kepeä kulkupeli, että sen neljä riskiä miestä (normaali miehitys) nosti kapineen pois kiskoilta junien hattana olemasta, ja häiritsemästä omaa työskentelyä.
Itte nöösipoikana ajettiin fillareilla Kuumasta Humppilan asemalle laittamaan markan raha, jos en jostain oli saanut, kiskoille. Odotettiin Turun "tunnin" junaa, kas kun se pysähtyi matkustajien ottamista ja jättämistä varten, ja ennekaikkea "pikajunassa" kulkevan kiitotavaran purkua ja kuormausta varten. Ja joo, tehtiin veturimiesten kauppaa vetureistakin, oltais me ostettu ja halvalla olis saanu. Vaan ei ne nöösien rahat kumminkaan riittäny olis. Kekkosen ajan markka, sittemmin penni per kilo oli hinta. Ja se veturi taisi painaa työkunnossaan nelisenkymmentä tonnia. TK:t ja muut tavaraveturit olis ollu halvempii, mutta Trumanni ja Ukko-Pekka oli jo liian kalliita.
Kiitos taas Ykä, nää on parhautta nää sun tämmöisetkin jutut, tuovat muistoja mieleen ja kerovat siitä mihin tämäkin yhteiskunna viherrys johtaa:)
Huru-ukko

Kalevi Nissila kirjoitti...

Nuorimmaisen koulukiusaamisesta jo kommentoinkin Ykän aikaisemmassa blokissa. Onneksi se on onnellisesti ohi. Olen samaa mieltä Ykän kanssa, että termi 'kiusaaminen' on sinänsä täysin väärä ja vähättelevä. Kyseesä on puhdas terrorisoiva sadismi! Tätä saadaan rajoitettua vain kohdistamalla tarvittavia kurinpitotoimenpiteitä näihin muutamaan esim. kahden viikon 'karanteenilla' tms. Tämä edellyttää sitä, että opettajilla on ehdoton auktoriteetti ja välitunneilla on valvonta (estää kiusaamisen kantelemalla). Ei niin kuin Alppilan koulussa, jossa opettaja yritti laittaa huonosti käyttäytyvää oppilasta kuriin - saikin kenkää tehtävästä. Voi prkle, etten paremmin sano!

Näistä VR:n miehistä minullakin on vastaavia kokemuksia 50-luvun lopulta. Päästiin kaverin kanssa mieleenpainuvaan kyytiin. Kyseessä oli Kisko-Kalle, joka järjesteli ratapihalla tavaravaunuja. Silloin ei kyselty vanhempien allekirjoittamaa lupaa tutustumiseen. Nyt kun on nuorten sällien (10-14v) kiinnostus esim. ilmailussa on huolestuttavan vähäistä (johtuneeko mahdollisuuksien puuttumisesta), on herätetty ajatus suomessakin, että tarjottaisiin 10 minuutin ilmainen tutustumislento näille. Usa:ssa tällä on nimi Young Eagles. Saapa nähdä, miten homma onnistuu, koska tarvitaan vanhempien lupa yms...

Ja lopuksi pari loppukoetehtävää:
Helsingin Kaupunki Malmin Yläaste
Erityisluokkien matematiikan koe. Sanalliset tehtävät

1. Aleksilla on poikkisahattu pumppuhaulikko, jonka lippaassa on neljä patruunaa. Yhdessä patruunassa on keskimäärin 88 kpl 0,3 gramman painoisia lyijyhauleja. Jos aina yhden patruunan hauleista 44 menee ohi, mikä on patruunoiden osumisprosentti ja kuinka paljon haitallista lyijyä menee luontoon ?

2. Taisto ja Valde saavat virolaiselta kerääjältä BMW:n hankkimisesta 1000 €, Toyotasta 800 € ja Mazdasta 400 €. Jos pojat hankkivat neljä Bemaria ja kuusi Toyotaa, kuinka monta Mazdaa heidän pitää löytää, jotta he saavat 5000 € kumpikin ?

3. Jos spraymaalipurkki peittää keskimäärin 3 neliömetriä ja yksi kirjain on keskimäärin 0,06 neliömetriä, kuinka monta nelikirjaimista tagia taggeri voi tehdä neljällä spraymaalipurkilla ?

Nimetön kirjoitti...

Ja sattui siihen Humppilan asemalle joskus sellainen ihme, että sitä raurahepoa juotettin. Siinä oli sitä varten vesitorni ja siinä asianmukainen putki, jolla laskettiin vettä veturin säiliöön. Kas ettei höyry lopu kesken, taisi siinä olla jonkinmoinen nousu asemalta niin ettei siihen vähävetistä veturia laskettu. Ammattimiehiä silloiset kuskit, ja varsinkin ne lämmittäjät!!
Huru-ukko
PS. mä en noista kiusaamisista osaa oikeen, kun ei omalle eikä käymissäni kouluissa sitä juurikaan ollut. Tai minä mölöpoika en huomannut. Riksussa oli alakolussa ysks "jälkeenjäänyt", ei kokonsa puolesta, kiusas kaikkia pienempiään ja arempiaan ihan huvikseen. Muutaman kevään korvalla ope siihen sen talven puuhiin oli suivaantunu. Lähdettiin pääsiäisenviettoon niin open ohje oli, että antakaa sakinhivutus sille möllille. Näillä sanoin! Siinä kolun vierellä oli sellanen iso oja, sanottiin sillon valtaojaksi. Sopivasti pieni hanki päällä, alla silkkaa vettä. Yläkoulun isot pojat sen siinä uitti, samanikäiset ja kokoiset. Aina kun pyrki ylös, aina sen joku tuuppas takas. Ja kyllä me alakoululaisetkin siinä apuna koitettiin olla. Oli muuten säysee kavaeri loppukevään.
Huru-ukko

Unknown kirjoitti...

Juu eikös se jotenkin ole oikein laskettu, paljonko tässä kiusaajien luvatussa maassa taloudelliset vahingot yms menetykset ovat yhteiskunnalle? Muistaakseni summa oli järisyttävä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys ano nyymille, KKi:lle, Patelle Pankavaarasta, Peruskoulun Patelle, Reijo Koiraalle, Eijalle, Huru-ukolle, Kalevi Nissilälle ja Unknownille & kiitos kommenteistanne ja jaetuista muistoista. Itse tunnen tässä asiassa lähinnä häpeää sillä minun töissänihän se perseily pitäisi viimeistään pystyä lopettamaan mutta eihän se onnistu sielläkään. Suomi on ollut jo pitkään maa jossa rikollisen oikeuksista ollaan hyvin kiinnostuneita mutta uhrin asema on yhdentekevä.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Rumasti sanottuna jos on etninen uusiosuomalainen rikoksen tekijänä poliisi antaa uhrinsuojelemiseksi uhrin tuntomerkit.

Nimetön kirjoitti...

Parasta Saksasta!! Virheä poliitikko esittää lakia, että polliisin on todistettava jälkikäteen ettei ahmetmehmetin raiskaupidätys ollut raisitinen teko. Ei vaikka mehmetti olis tavattu ns. housut kintuissa pillun, tai vihreen kyseessä ollen perseen päältä. Hulluja nuo saksalaisetkin, Obelixia mukaillen.

Historix kirjoitti...

Oma kokemukseni on pitkälti Ykän kuvaileman kaltainen. Kahdeksannella luokalla, yläasteella jouduin osaltani kolmen luokkamme häirikköoppilaan koulukiusaamaksi. Opettajat olivat välinpitämättömiä, eikä tilanteeseen ollut siltä taholta tulossa parannusta. Myös linjani olla välittämättä kiusaajista ei ollut toiminut. Siksi päätin kesälomalla, että ysin syksyllä lopetan kiusaamisen heti alkuunsa.

Syksyllä entinen meno kiusaamisen suhteen alkoi uudestaan. Jouduin ottamaan kovat toimet käyttöön, kahdelle pahimmalle kiusaajalle piti näyttää heidän valtansa olevan ohi. Heti ensimmäisten kiusaamiskokemusten jälkeen löin pääpukaria niin, että luokan lattia oli elokuvatyyliin veressä. Opettaja oli aivan kauhuissaan, mutta eipä ollut reagoinut mitenkään pitkään jatkuneeseen kiusaamiseen. Jouduin tietenkin rehtorin puhutteluun, en muista tuliko minulle rangaistusta vai ei, mutta koulumme oppilaat siitä lähtien väistivät minua käytävillä. Olin siitä mielissäni, koska vaikka olin saanut koulussamme hullun leiman, ainakin sain olla siitä lähtien aivan rauhassa. Myös intissä minun piti erästä saman saapumisryhmän häirikköä opettaa tavoille senkka nenästä -periaatteella. Ryhmänjohtajamme ilme oli kuvauksellinen, kun häirikkö sai minulta hyvän osuman, ulahti ja putosi maahan. Ryhmänjohtajamme oli kyllä nähnyt, miten häirikkö käyttäytyi, mutta ei ollut puuttunut siihen. Kumma kyllä meistä tuli loppuintin ajaksi hyvät kaverit!?!

Työelämässä olen nähnyt mitä julminta kiusaamista, jopa saanut myös oman osani sitä myrkkyä. Esimiesten (ja -naisten) on ollut mahdotonta edes myöntää ilmiötä, saati että sille tehtäisiin jotain. Tapaukset jättivät syvän epäluottamuksen ns. viranomaisiin ja auktoriteetteihin, jopa inhon ihmisiä kohtaan. Kokemus on vain vahvistunut läpi elämän, siksi viihdyn parhaiten erävaelluksilla metsässä. Surullista, että on siis niin tässä meidän ”sivistyneessä” yhteiskunnassamme, että vasta väkivalta lopettaa v*ttuilun.

Nimetön kirjoitti...

Kokenut sekä-että: Kiusaajat toimivat mieluiten joukossa ja silloin se onnistuu mutta yksitellen heitä kohdatessa kiusatusta tuli kiusaaja.

Vanhempien sosioekonominen asema on suurin syy(seuraus) sille tuleeko lapsesta koulukiusattu.


eu:n ja omien päättäjiemme hulluus kiihtyy päivä päivältä, joten luonnollistahan on ko toiminnan tarttuvuus:

https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006523491.html

Tälle teemapuistolle oli kysyntää?

Mutta muistetaanpas nyt, että liittoutuneet voittivat sodan ja voittaja kirjoittaa historian.
ja kieltämätöntä faktaa on, että Suomenkin rintamilla käytettiin runsaasti Zyklon B:tä...


-Tvälups-

Kalevi Nissila kirjoitti...

Kouluhallitus (vuoteen 1918–1991) nykyään Opetushallitus. Itse olen tosikko ja sitä mieltä, että Opetusministeriö on vastuussa tästä nykyisestä kiusattujen ahdingosta. Suorittava porras on puun ja kuoren välissä. He eivät voi toimia toisin kuin johto määrää, siitä pitää huolen ilmiantajat. Yksittäisen ihmisen on melkein mahdotonta toimia järjestelmää vastaan, tai käy kuten Alppilan koulussa. Tämä muutos pahempaan suuntaan alkoi 70-luvun alussa ja jatkuu edelleen... Tilanne ei parane, ellei myös politiikkaa ja virkamiehistöä vaihdeta (=toivotonta). Mitään ongelmaa ei voida ratkaista niillä mekanismeilla jotka sen aiheuttivat.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Patelle Pankavaarasta, Anolle, Historixille, Taisteluvälineupseerille ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Pate: Eikös tällainen tapaus muuten ollut hiljattain?

Ano: Kun kyse on Saksasta niin en epäile ollenkaan mutta olisko sulla jotain linkkiä laittaa tuosta?

Historix: Tapauksesi ei valitettavasti ole ainoa. Jos jotain heppua rääkätään niin se ei ole ongelma mutta kun se saa tarpeekseen ja pistää rääkkääjiään turpaan niin sitten se rääkätty onkin ongelma. Työpaikkakiusaaminen on myös yksi syöpä josta ei taida päästä eroon. Olen törmännyt tapauksiin ja yhteistä niissä on että vaikka ns. mekanismit ovat olemassa niin työpaikkakiusattu lähes poikkeuksetta häviää aina.

Tvälups: Toi venäläinen propaganda alkaa olla nykyisin tosiaan jo pelottavan levotonta. Herää vaan kysymys että mihin sillä pyritään?

Kalevi: Totesit:

”Mitään ongelmaa ei voida ratkaista niillä mekanismeilla jotka sen aiheuttivat.”

Ja se osuu kyllä naulan kantaan.

Nimetön kirjoitti...

"Toi venäläinen propaganda alkaa olla nykyisin tosiaan jo pelottavan levotonta. Herää vaan kysymys että mihin sillä pyritään?"

Vähintäänkin sillä pyritään (jälkikäteen) oikeuttamaan kaikki se, mihin jouduimme rauhansopimuksessa suostumaan: laajojen alueiden luovutukset, sotakorvaukset ja sodanaikaisten johtavien suomalaisten poliitikkojen tuomitseminen vankeusrangaistuksiin. Ehkä venäläisillä ja varsinkin Suomen luovuttamien alueiden nykyisillä asukkailla on yhä jotenkin huono omatunto siitä, että hallitsevat naapurimaalta väkisin otettuja alueita ja asuvatkin sieltä, mutta tällaisilla väitteillä se pyritään häivyttämään mielestä: jos suomalaiset todella ovat syyllistyneet tuollaiseen, alueluovutukset ja kaikki muukin, mikä heille rauhansopimuksessa määrättiin, oli heille aivan oikein ja oikeastaan liiankin lievä rangaistus.

Niiden luovutettujen alueiden historiasta puheen ollen: joskus 1980-luvun alussa suomalaisistakin kirjakaupoista oli saatavissa neuvostoliittolainen Viipurin matkaopas, jossa kerrottiin myös kaupungin historiasta. Sen mukaan Viipuri oli ikivanha venäläinen kaupunki, joka tosin 1200-luvun lopulla joutui ruotsalaisten feodaaliherrojen alaisuuteen ja pysyi Ruotsin vallan alaisena satoja vuosia, kunnes Pietari Suuri lopulta onnistui valtaamaan sen "takaisin" Venäjälle. Mutta kirjassa annettiin ymmärtää, että Pietari Suuren ajoista lähtien se olisi yhtäjaksoisesti ollut Venäjän tai myöhemmin Neuvostoliiton hallinnassa lukuun ottamatta kolmea vuotta (1941-1944), jolloin se oli ollut "fasistianastajien" hallussa, kunnes Neuvostoliitto lopulta onnistui vapauttamaan sen.
Sitä, että Aleksanteri I oli yhdistänyt ns. Vanhan Suomen muun Suomen yhteyteen, ei kirjassa lainkaan mainittu. Sen sijaan siinä annettiin vähintäänkin epäsuorasti ymmärtää, että missään vaiheessa ennen vuotta 1941 kaupunki ei olisi kuulunut edes autonomiseen Suomen suuriruhtinaskuntaan, itsenäisestä Suomesta nyt puhumattakaan. (Ja asiasta ennestään mitään tietämätön lukija olisi myös voinut päätellä, että toisen maailmansodan aikanakin sen olisivat valloittaneet saksalaiset, eivät suomalaiset.)
Ehkä samaan tapaan sanottiin neuvostoliittolaisissa historian oppikirjoissakin, sikäli kuin niissä tuosta rajaseudusta ylipäänsä mitään kerrottiin.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano ja kiitos lisäyksistä. Mainitsemiesi seikkojen lisäksi asiassa on varmaankin se sisäpoliittinen aspekti eli etsitään vihollisia ulkopuolelta niin omiin ongelmiin ei sitten niin paljon kiinnitetä huomiota.

klova kirjoitti...

Työpaikkakiusaaminen taitaa olla enemmän näiden valkokaulus/virkahenkilö työpaikkojen ongelma,näin olettaisin,tosin en ole sellaisissa päivääkään työskennellyt.
Rakennuksilla ja konepajoilla olen ja ainakin yksi asia ehkäisee näissä työpaikkakiusaamista,siihen ei oikein ole aikaa,kun on niitä töitä ja aika usein urakka sellaisia.Toinen on tietysti se,että varsinkin rakennuksilla porukka liikkuu ja vaihtuu,erilaisten klikkien muodostuminen on hankalaa.Ja lopuksi tietysti homman fyysisyys ja monen homman tekemisen vaatima kovuus itseään kohtaan,siinä ei jaksa oikein kuunnella mitään vittuiluja jos on muurannut urakalla tai vetänyt kaapelia.Lopuksi virlä,että suorittavissa työpaikoissa se työ on työpaikka,sinne mennään aamulla töihin ja tullaan illaksi kotiin,siellä ei aina edes tarvitse edes olla tekemisissä muiden kanssa jos ei kiinnosta.

Koulussa taas,ei opettajilla ole eikä ole ollut oikein mitään toimivia keinoja kiusaamisen estämiseksi,ainoa konsti olis kai erottaa kiusaajat koulusta,ei oikein vaan käy kun heilläkin on vanhemmat jotka pitävät heidän puolta.Usein on helpompi vaihdattaa se kiusattu toiseen kouluun,joskus kiusaaminen jatkuu ja joskus ei.

Tämä loppu ei varmaan kerää suosiota ja sanotaan heti kärkeen että ei,en tietenkään hyväksy kiusaamista.

Mutta,mikä aiheuttaa sen että jotain kiusataan ja suurinta osaa ei?Joku syy siinä täytyy olla?Varmasti osa valikoituu huonoa tuuriaan jonkun aloittelevan sadistin silmätikuksi,mutta yhtä usein kiusatussa on jotain mikä vetää puoleensa näitä tulevia yrityskonsultteja.Eikä se tietenkään ole kiusatun syy että on hiljainen tai herkkä tai omaa puhevian tai jotain,mutta kun ei tuohon kiusaamiseen oikein aikuisten apu auta,niin taitaa ainoita konsteja olla,että kiusattu yrittää,mikäli mahdollista,olla vähemmän kiusattu.Kiusaajat kun eivät taatusti lopeta tai muutu kerran vallanmakuun päästyään.

En tiedä ilmaisinko itseni oikein ja kuten sanoin en hyväksy jne jne ja ei tarvitse vetää hernettä nenään,mutta tässä maailmassa täytyy vaan opetella pitämään puolensa.Lapset ja nuoret ovat kuin koiralauma,haistavat heikkouden toisissa.

Ja lopuksi,kyllä olen nähnyt aikoinani kiusaamista,koulussani minua muutamaa vuotta ylempänä ollutta tyttöä rääkättiin hänen lähes koko luokan voimin ja oikeastaan vain siksi,että hänen isänsä oli koulun rehtori.Eipä tuolla isälläkään ollut konsteja tyttärensä auttamiseksi ja elettiin 70-lukua.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, klova.

Työpaikkakiusaamisesta: Luulenpa että olet oikeassa ja kyseinen ilmiö on yleisempää nimenomaan naisvaltaisilla aloilla.

Koulusta ja keinoista: Olet tässäkin aivan oikeassa. Opettajilta on viety se viimeinenkin syömähammas ja lastensuojelulta ollaan viemässä. Kiitos vasemmistohumanistisille lakimiehille.

Siitä loppuosiosta: Olet tuossakin oikeassa mutta tulee muistaa että läheskään kaikki eivät vaan kerta kaikkiaan pysty pistämään hanttiin. Varsinkin kun vastassa on harvemmin vain yksi ihminen.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Jos laittaa aikajanaan nämä kiusaamistapaukset, niin itse en myöskään kokenut Ykän kertomaa kiusaamista koulu-, että opiskeluaikana - ainakaan omasta mielestäni. Vanhin ei myöskään maininnut vuosina 75 - 85 mitään tällaista, mutta häntä 15 vuotta nuorempi joutui jo hyvinkin pahaan paikkaan. Tämä siis alkoi 90-luvulla ja jatkuu edelleen - 30 vuotta myöhemmin! Mikä yhteiskunnassa muuttui ?! Kukin voi päätellä itse. Joka tapauksessa olen hyvin pettynyt tähän viimeiseen ajanjaksoon.

Nimetön kirjoitti...

Tuosta sakemanien virheiden lakiehdotusesta. Suomen Uutisisa siitä on juttu. Tän kummemmin en osaa linkata. Kas kun mie oon ihan "nortti" kompuutterijutisaa. Vaan löytynee näilläkin avuilla.
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kalevi Nissilälle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Kalevi: Hyvä että olet itse jäänyt ilman tuota kokemusta. Se kun ei ole mitään herkun leipää. Yksi asia mikä yhteiskunnassa on muuttunut että vasemmistohumanistit ovat aina enemmän päässeet määrittelemään sitä miten yhteiskunta toimii.

Huru-ukko: Joo, löysin:

https://www.suomenuutiset.fi/berliinin-vihreiden-lakiesitys-poliisi-on-aina-rasisti-paitsi-jos-pystyy-todistamaan-toisin/

Tiedä vaikka saisin tuosta idean postaukseen. Kiitos.

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Taisi olla Turussa kun pahoinpitelijän tuntomerkkejä ei julkaistu uhrin suojeluun vedoten mutta samassa tiedoitteessa julkaistiin kyllä uhrin tuntomerkit. Tietenkään se että pahoinpitelijä oli joko uusiosuomalainen tai sellaiseksi aikova ei ollut casessa mitenkään vaikuttava tekijä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pate. Jonkun tuollaisen tapauksen muistan minäkin.

Nimetön kirjoitti...

"Ja laulun tämän lauloi mulle tuuli. On kaikkein kaunein aina oma maa. Niin moni muuta paremmaksi luuli, mutta pettymyksen osallensa sai. Ei missään taivas sinisemmin loista, ei missään hanki hohda kirkaammin. Tämä paina sydämmees, niin on taivas aina sees, ja sun taipaleeltas murhe kauas kaikkoo."

Hienot sanat. Voi kun ihmiset jotka tätä maata asuttaa, voisivat olla yhtä hienoja kaikki, kuin tämä maa on.

Simo(joka hukkasi Google tilin jonekkin)

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Simo. Eipä tuohon juuri lisättävää.

Nimetön kirjoitti...

Koulukiusaaminen, etnisten ryhmien välinen kitka ja oppilaiden erot kiinnostuksessa ja kyvyissä luovat kysyntää uudenlaiselle oppimisille. Sellaiselle oppimisille, jossa kiusaaminen ei ole mahdollista ja jossa jokainen voi edetä ilman, että vähemmän kiinnostuneet tai kysyvykkäät ovat painolastina.

MEdelläkuvaamani voisi olla etäopetusta, joka tukeutuu nettiin ja jopa tekoälyyn. Viimemainittu mahdollistaisi henkilökohtaisen yksityisopetuksen kaikille. Ajatelkaa... kärsivällinen, kannustava yksityisopettaja jokaiselle. Ennustan tällaiselle kysyntää. Nyt vain odotamme opetusalan "Elon Muskia", joka toteuttaa tämän.

Kun opetus tai oppiminen tapahtuu yksityisesti, syntyy osaamisen toteamiseksi tarve yhtenäisille tutkinnoille. Tosin tällaisiakin tutkintoja voidaan poliitisista syistä johtuen säätää suosimaan heikosti menestyviä ryhmiä. Seurauksena syntyy kysyntää aidosti osaamista mittaaville tutkinnoille.

Acc

Nimetön kirjoitti...

Taisi olla Revellin ME-410 pienoismalli, johon jo kokoamisvaiheessa asensin kiinarin sisälle. Sehän oli sellainen harmaa, viitisen senttiä pitkä pötkylä niihin aikoihin 70-luvun alussa. Myöhemmin sitten kaverin kanssa testaamaan: lanka tuleen ja heittämällä kone viimeiselle lennolleen. Upeeta, me klopit olimme onnessamme.

Kiusattuna ikävintä oli havaita muiden pelko ja vetäytyminen, edes kaveeraus ei käynyt, ettei vaan kiusaajien huomio kiinnittyisi heihinkin. Pirun yksinäistä aikaa, kun oman kunniantunnon takia ei sitä avuttomuuttaan halunnut kenellekään paljastaa.
Kyllähän se jälkensä jättää ja eräänlaisen huomiota herättämättömyyden tarpeen kaikessa julkisessa toiminnassa.
Mutta en usko että kiusaaminen tekee introverttejä, ennemminkin niin päin että introvertit joutuvat kiusatuksi.
Mukavaa kesää kaikille.
-Puskarossi

Joppos123 kirjoitti...

Kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaan, oli sitten kyse koulusta tai työpaikasta.
Monista koulukiusaajista tulee kuitenkin varsin menestyneitä omassa ammatissaan, lienee tiettyä psykopaattisuutta tarvitaan.
Itse jouduin faijavainaan duunin perässä vaihtamaan junnuna aika useasti koulua, jopa ihan svedustania myöten.
Ainahan niitä päänaukojia ja reiveleihin kiinnikäviöitä löytyi mutta se loppui lyhyeen kun latasi nenän poskelle.
Sitten niistä tuli yleensä kavereita.

Nimetön kirjoitti...

Olen käynyt koulua vanhan systeemin aikaan; tyttölyseossa meitä oli luokassa 43 tyttöä. En muista kouluajoilta minkäänlaista muuta kiusaamista kuin se mitä tehtiin opettajille, mutta sekin oli hyvin viatonta. Minulle Suvivirsi saa vieläkin nostalgian kyyneleet silmiin, tosin ehkä eniten sen kauniiden sanojen takia ja myöskin aiheesta tänäkin päivänä, kun luonto on herännyt yhtäkkiä täyteen kukoistukseensa.

Aikuisena työelämässä tuli huomaamaan sen, että vaikka ei kiinni käyty, sanan miekka osasi sivaltaa ilkeästi ja naiset ovat tässä hyviä. Kateus voittaa kiimankin, sanotaan ja ja aiheeksi kävi mikä vaan; ulkonäkö, vaatteet, mukava tai rikas mies, menestyvät lapset, parempi palkka, omakotitalo, auto, mikä vaan. ”Huonompiosaisuuden” turvin sai sitten oikeuden olla pahasuinen ja riitelevä ja mikä tuli monesti esille, itsessään ei koskaan ollut mitään vikaa tai syytä ja kärjistyneissä tilanteissa alettiinkin sitten uhreiksi ja yritettiin itkusilmin kerjätä sympatiaa.

Lasten koulukiusaamiselle pitäisi olla nollatoleranssi. Kun niin monessa muussa asiassa vedotaan kansainvälisiin sopimuksiin, niin onko nyt YK:n Lasten oikeuksien julistus haudattu jonnekin opetushallituksen, rehtoreiden ja opettajien pöytälaatikoihin? Eikö kukaan uskalla astua esiin?

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Acc:lle, Puskarossille, Joppos123:lle ja Rouva Anolle & kiitos kommenteistanne.

Acc: Jaa-a, tuo voi olla mahdollista. Onhan tuon tekoälyn käyttö lisääntymässä kaikkialla muuallakin.

Puskarossi: Minulla muuten on niitä 1970-luvun pienoismalleja vielä ehkä tusinan verran jäljellä. Mutta joo, pelko ja vetäytyminen sitten saavat aikaan sen että ne, jotka eivät haluaisi olla kiusaajia ovat sitä seuraajaporukkaa.

Joppos123: Ja monesta koulukiusaajista voi tulla menestyneitä poliitikkoja.

Rouva Ano: Joo, ei se sadismi ihmisestä suinkaan katoa kun se aikuiseksi kasvaa. Jalostuu vain ja muuttuu ovelammaksi mikä monilla työpaikoilla nähdään. Ja olet oikeassa. YK:n lasten soikeuksien julistus ei koske suomalaisia lapsia. Ja harva uskaltaa astua esiin sillä se tarkoittaisi että esiin astuja kyseenalaistaa koko järjestelmän toimivuuden.

Qroquius Kad kirjoitti...

Olen täällä jakanut itseeni liittyviä kouluterrorimuistojni niin paljon, että voisi niiden sijaan kertoa tapauksen, joka yllättäen palasi mieleni toissavuonna:

Tuppukylässä oli lukuisia ala-asteita muistona entisistä kansakouluista. Yläasteita oli kaksi, toinen kirkonkylässä ja toinen sivummalla kunnassa.
Yläasteelle siirryttyäni vietin välituntini näiden muualta tulleiden kanssa.
Osa heistä toki oli tullut hyvin informoiduksi, kuka on koulun, kylän, kunnan, Lapin läänin ym. suurin pöljä ja idiootti, joka oli samalla vitun proffa ja vitun maisteri.
En tiedä, miten he onnistuivat selittämään itselleen tämän kaksijakoisuuden.

Eräs näistä muualta tulleista oli minua hieman lyhyempi, mutta karhumaisen roteva ja vahva maatalon poika. Hän oli kuitenkin psyykkisesti ja sosiaalisesti heikko, ja joutui terrorisoiduksi sen kautta.
Olimmekin aika usein yhdessä, mutta ei hän minua koskaan auttanut kymmenpäisen jääkiekkoilijalauman hyökätessä. Miksi olisikaan?

Kerran hän kehotti minuakin alkamaan punttitreenin, ettei hakattaisi koko ajan. Kysyin, saako hän sitten olla rauhassa. Mietteliääksi meni.

Sitten koitti Se Päivä.
Vittuilijajengi oli taas kerran ympäröinyt hänet, ja hänen yrittäessään saada jonkun kiinni juoksivat kikattaen karkuun. Tänä päivänä yksi paskapää oli arvioinut etumatkan väärin.

Tuttavani veti mahtavan yläkoukun paskapään lapaluiden välin. Kuului kumahdus, ja paskapää putosi koulunpihaan tilassa "valot päällä, mutta ei ketään kotona".

Se oli viimeinen kerta, kun tuttavaani nähtiin koulussa. Kukaan ei tiennyt, missä hän oli. Se vain tiedettiin, ettei hänen vanhemmillaan ollut mahdollisuuksia kotikouluun.

Ilmeisesti hänet lähetettiin kesken päivän kotiin, jossa olivat jo odottamassa kaksi kivaa lastensuojelutätiä ja kaksi kivaa polisisetää, jotka tarjosivat kyydin koulukotiin.
En tiedä. Sen koommin häntä ei kuitenkaan enää koskaan nähty koulun merkeissä.

Ollessani lukiossa, jolloin kylällä saattoi jo liikkua turvallisemin tämä kaveri tuli vastaan henkilöauton etupenkin matkustajana. Minut nähdessään hän hymyili ja morjensti. Oli oikeastaan vähän yllättyneenkin oloinen; nähdä nyt täällä saatanan Tupukylän raitilla se yksi positiivinenkin ihminen.

Lyönnin jälkeen koulunpihalla vallitsi yleinen tyrmistys. Paskapäät ja heidän hännystelijäsä hokivat "Hullu, hullu, vitun hullu, löi tolla tavalla, vitun hullu". Tuttavani oli rikkonut Pyhää Opinkappaletta:
"Sinun ei pidä cättäis nostaman ciusaajiasi wastan, sillä Herra ei iätä rancaisemati sitä, ioca kätens nosta ciusaajians wastan!"

Eikä jättänyt. En tiedä, minne hän katosi.
Mutta vaihtoehdot olivat hyvin vähissä.

Että joo, sillä se kouluterrori loppuu, kun vetää vaan turpaan.
Tai sitten se vaihtaa paikkaa suljettuun laitokseen.
Jonne päätyy siis se itseään puolustanut lyöjä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Näitä tapauksia on valitettavasti paljon.

Nimetön kirjoitti...

Tuli tässä mieleen että usein omat vanhemmat on asenteillaan edesauttamassa kiusaamista. Marttyyri äiti joka ulisee hysteerisesti pienimmästäkin syystä olevansa huono äiti (Voi vittu kuinka mä sitä vihaankaan sitä saatanan ulinaa). Syyksi riittää joku kahina koulussa ja opettajan soitto kotiin ja hysteria alkaa taas. Himassa sai aina hiipiä munankuorilla jottei mutsi olis romahtanu.
Isän kanssa ei ollu oikein mitään puhuttavaa mistään ennen ku olin aikunen. Sen jälkeen olen löytäny isän kanssa paljonkin yhteistä. Äidin kanssa aika vähän mitään. Onhan se mun äiti mut hysteerinen teatraalisuus ja muitten syyllistäminen on helvetin vastenmielistä.

Jostain syystä en kykene tuntemaan mitään suurta järkytystä kun joku pentu jota on koko elämänsä syljetty naamalle menee kouluun tappamaan muita.
Olen kai jotenkin ihmisenä muuttunut siinä suhteessa.
Itse olen jo vuosia sitten tehnyt sen filosofisen ratkaisun etten anna anteeksi enkä jätä kostamatta jos tilaisuus kostoon tulee.
Uskon väkivaltaan ja tiedän kuinka mainio ongelman ratkaisukeino se on. Tiedän myös sen rajoitukset.
Kiusaajaan auttaa vain raaka väkivalta jos ei nyrkein pärjää otetaan sitten puukko tai joku muu ase. Jos ei pärjää ns rehellisessä matsissa puukota selkään. Kun teet sen tee se kunnolla.
Toki sillä on seurauksensa jos siitä jää kiinni.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. On myös paljon – aina enenevissä määrin – vanhempia jotka suorastaan hyökkäävät niitä opettajia kohtaan jotka pyrkivät estämään näitten lastensa perseilemistä. Syy löytyy aina jostain muualta kuin mukulasta tai kasvatuksesta. Ja ymmärrän vihasi. On niin helppo sanoa että antakaa anteeksi ja jatkakaa eteenpäin jos ei ole kokenut samanlaista.

Nimetön kirjoitti...

Eräs arvio venäläisten toimista:
https://timo-vihavainen.blogspot.com/2020/05/mita-valehtelulla-rakennetaan.html?spref=fb


Joppos123 sanoi...

"Kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaan, oli sitten kyse koulusta tai työpaikasta.
Monista koulukiusaajista tulee kuitenkin varsin menestyneitä omassa ammatissaan, lienee tiettyä psykopaattisuutta tarvitaan.
Itse jouduin faijan duunin perässä vaihtamaan junnuna aika useasti koulua.
Ainahan niitä päänaukojia ja reiveleihin kiinnikäviöitä löytyi mutta se loppui lyhyeen kun latasi nenän poskelle.
Sitten niistä tuli yleensä kavereita."

Niin osuu kuin omalle kohdalle.
Laumautuminen on se pahin piirre mutta kun sait sen pahimman öykkärin one-on-one tilanteeseen, ilman sen taustajoukkonsa tukea & turvaa, niin AINA käytös muuttui paremmaksi. Ellei muuten niin väkivallan avulla. Ja totta! Monesta tuli mitä parhain kaveri.

En edelleenkään pidä väkijoukoista ja sosiaalinen eristäytyminen ei ole minulle "rangaistus" vaan päinvastoin autuutta!


-Tvälups-

Nimetön kirjoitti...

Ala-asteella 90- luvulla oli yksi "vapaan kasvatuksen hedelmä", jotenkin ajauduin sitten hänen maalitaulukseen. Vittuilua, varastelua ja jossain kohtaa myös fyysistä väkivaltaa. Opettajilta turha apua pyydellä, kaveri niin kiva ja muuta haistapaskaa... Viimeinen vaihtoehto oli tarjota samaa takaisin. Englannin luokassa kaveri kävi taas kiinni, silloin päätös kypsyi että nyt loppuu pelleily. Kaveri sai sitä mitä tilasi, oli hyvin yllättynyt että joku uskalsi laittaa vastaan. Sen jälkeen loppui ongelmat, eipä kaveri kiusannut enää ketään meidän luokalta, tuli multa kysymään jos meinasi jotain hölmöä tehdä. Eli kaverille piti vain näyttää paikka. Ja ei, en ollut luokan idoin enkä vahvin ainakaan fyysisesti mutta tahdon voimalla mentiin. Ja käytin kaverista sanaa kaveri koska myöhemmällä iällä, kun molemmat vähän kasvaneet, hyvissä väleissä ollaan edelleen. En sano että väkivalta ratkaisee aina ongelman, omalla kohdalla se toimi.

-Tavallinen Virtanen-

Pate Pankavaarasta kirjoitti...

Edesmennyt naapurini joka oli ollut ikänsä syrjäkoulujen opettajatar sanoi kesäiltaisin heidän talon ohivaeltavasta reppuilla varustautuneesta varhaisnuorisosta kaksi hyvää kommenttia. Mistä tuntee pinnarin, kesät talvet reppu selässä. Lisäksi että lasten vanhemmat olivat ensimmäinen kunnallisen päivähoidon ja peruskoulun pilaamat.

Qroquius Kad kirjoitti...

Jussi Halla-aho pohdiskeli vuosia sitten scriptauksessaan anteeksiannon käsitettä. Hänestä se on prosessi, jota on edellettävä anteeksipyyntö.

Se ei ole mikään suupielestä tokaistu "Änteks!", eikä stubbilainen taidonnäyte, kun häntä muistutettiin kouluterroritaustastaan ja tiedusteltiin anteeksipyyntöä uhreilleen:
"Jos joku ihminen on tuntenut, että olen häntä kiusannut, niin silloin olen tehnyt väärin ja minun pitää pyytää anteeksi – koska olen ollut mulkku."

Osiin purettuna
"jos", eli kyseenalaistetaan onko mitään koskaan tapahtunutkaan.
"joku on tuntenut", eli vastuu siirretään uhrille, koska minähän en ole mitään tehnyt.
"minun pitää pyytää anteeksi", eli en minä mitään pyydä.
Jopa Helsingin Totuus kommentoi, ettei tuo ole mikään anteeksipyyntö.

Anteeksipyynnön tulee olla julkinen. Vaikka anteeksipyytäjä ei tarkoittaisikaan sillä mitään todellista, on hän ainakin tunnustanut tekonsa ja ilmaissut ymmärtävänsä niiden olleen uhria kohtaan väärin.

Hannah Arendt on pohtinut samaa asiaa päätyen tulokseen, että anteeksianto on mahdollista vain, jos anteeksiantajalla on mahdollisuus myös rankaisuun. Näin ollen stubbilainen "jos sä yniset, et mä muka tein sulle jotain, niin sori siitä" olisi oltava hylättävissä ja rangaistavissa.
Muussa tapauksessa anteeksipyytämisen ja -antamisen prosessit ovat täysin merkityksettömiä.

Aivan liian paljon näkee näennäisyleviä julistuksia, joissa törkeän väkivallan uhri ilmoittaa antavansa anteeksi tekijälle, jolle ei ole tullut mieleenkään sellaista pyytää. Patologisimmat tapaukset jopa kehottavat seuraamaan hyvä esimerkkiään.

Ei se ole mitään anteeksiantoa.
Se on alistumista väkivaltaan, josta tekijä vain nauraa paskaisen naurun todeten uhristaan, että se näköjään tykkäsi siitä.

Ja pakko myöntää, että kun kuulin Jokelan kouluampumisesta, ensimmäinen ajatukseni oli:
"Jo lopultakin! Miten siihen meni näin kauan?" No, eihän se ollutkaan ensimmäinen lajissaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raumanmeren_koulusurmat

Itselleni ei tullut pahimpinakaan aikoina mieleen lyhentää haulikon, rihlakon, hirvikiväärin ja pienoiskiväärin piiput ja perät, mennä kouluun ja tehdä Henkilökohtainen Puhdistus.

Suuri syy oli, etten ollut valmis vetämään viimeistä luotia tai haulisuihkua omaan päähäni ja vielä vähemmän joutumaan koulukotiin tai Keravalle. Ehkä kaikkein suurin syy oli ajatus siitä, mitä vanhemmilleni ja pikkuveljelleni sen jälkeen tapahtuisi Tuppukylässä.

Kauankoos se minäkään täällä enää keikun, sanoi Koskela. No, täällä sitä edelleen keikutaan.

Nimetön kirjoitti...

Koulukiusaamisessa on usein unohdettu opettajien rooli, enkä tarkoita tällä puuttumattomuutta vaan sitä, että opettajat "hienovaraisesti ja tahtomattaan" antavat aseet kiusaajien käyttöön. Opettaja kerää huumoripisteitä nolaamalla ironisesti jonkun oppilaan tyyliin "ai, Mattikin on nyt saanut ahaa-elämyksen että 1+1 on 2. Antakaamme Matille raikuvat aplodit tästä hienosta huomiosta. Hyvä pohja kiusaamiselle. - Siinä olet ykä täysin oikeassa, että kyse on silkasta lapsien terrorisoinnista ja henkisestä ja ruumiillisesta kidutuksesta. Kivakoulu-opettaja pesee kätensä: emme voi mitään sille mikä tapahtuu koulutiellä. Ja siellähän ne paskimmat tapahtuvat koska ei ole valvontakameroita.

Aivan sairasta on tietenkin se, että kiusattu joutuu muuttamaan toiseen kouluun ja perusteluna se, että jos kiusaaja siirretään niin se jatkaa sitä sitten siellä toisessakin, helpompihan se on entisessä jatkaa. Kun ongelman ratkaisu olisi se, että se kiusaaja saisi sellaiset sanktiot että homma loppuu just ja heti.

Kun vanhempani muuttivat muutamaksi vuodeksi stadista maaseudulle, koulu oli kärsimystä, ei oppilaiden vaan opettajien takia. Silloin lapsia saatiin pahoinpidellä ihan luvallisesti. Kaunokirjoitusta opetti 140-kiloinen suomenruotsalainen Ellen, joka oli hurahtanut johonkin lahkoon joka kielsi mm. vasenkätisyyden. Tuskallinen viivotin viuhui sormillani joka tunnilla, kunnes älysin että ehkä tässä tapauksessa kantelu ei olekaan rumaa. Mutsi marssi kouluun, ilmoitti että jos hipaisettekaan enää lastani olette kuollut ja poistui. Ja kertoi tästä muillekin vanhemmille joten äkkiäkös Ellen oli savustettu ulos koko koulusta. Tuolloin oppilaat eivät kiusanneet koska se opettajien harjoittama kiusaaminen yhdisti oppilaita.

Kiusaamisessa on niin julmaa, että siinä ei ole nykyään mitään logiikkaa. Ennen olit kiusattu jos olit läski, ruma tukka, silmälasit. Nyt sometilit riittävät.

Jos joku ei tiedä mihin kannattaa tätä kouluelämää suunnata, niin tässäpä tämä, ihan opetusministeriöltä: "Opetussuunnitelman mukaan peruskouluissa liikuntatunnin alkuverryttelynkin on tarkoitus edistää suvaitsevaisuutta ja kulttuurien keskinäistä ymmärtämistä". Ai jaa, minä kun kuvittelin että sen alkuverryttelyn tarkoitus on edistää lihasten eikä mohisten hyvinvointia.

Ei koulujen tehtävä ole suojella nykyään lapsia vaan opettajia jotka jättävät lapset suojattomiksi. Koko homma meni ihan persiilleen kun keksittiin sana varhaiskasvatus ja päiväkoti-ipanoista tehtiin kunnioitettavia asiakkaita. Kasvatus oli perinteisesti vanhempien kontolla ja opetus koululaitoksella. Mutta kehitys kehittyy. Ja yhtä kamalaa on noilla kiusatuilla.
tira+

Qroquius Kad kirjoitti...

Toinen tapaus, joka kuuluu kategoriaan "lyö turpaan, se ratkaisee kaiken" oli tyyppi, joka tuli vastaani edellisvuosituhannen lopulla avatessani tuolloin kestotilaamani "Alibi"-rikoslehden aukeaman:

kyseinen sälli ei ollut lainkaan iso, vaan päinvastoin lyhyt ja heiveröinen. Se kaikki oli kuitenkin silkkaa kovaa lihasta ja mitä koosta puuttui, sen hän korvasi pahuudella. Avatessani lukemani "Alibin" uuden aukeaman tuntui, kuin olisin saanut taas vatsaani hänen täysivoimaisen iskunsa:

siinä se sälli oli, aivan samannäköisenä kuin 15-vuotiaana minua vuoden ylemmällä luokalla, jolloin pääsin hänestä eroon siirtyessäni 9. luokalle.

Yllätys oli, että hän oli mukana työelämässä. Tai ei oikeastaan;
paskapäät lähtivät Tuppukylästä Maalikyliin ja palasivat takaisin luomaan Keskinäisen Kehumisen Kerhoa. Ne muut jäivät Maalikyliin tekemään koulutustaan vastaavaa työtä.

Tämä tyyppi oli ehtinyt töihin Kaakon suuntaan, jossa vapaa-aikansa oli kulunut viinan ja väkivallan merkeissä, antavana ja ottavana osapuolena.
Niinpä artikkeliin mennessä hänet oli tuomittu taposta kahdeksan vuoden vankeuteen. Teko oli tehty kipsi jalassa, jonka joku nohevampi väkivalta-apina oli rikkonut. Tapon uhrikin oli hänen ryyppykaverinsa, kuten yleensä.

Otin yhteyttä velipoikaani kysyen, muistaako hän tyypin? Hän vastasi, etteihän tuota voi olla unohtamatta, mitä hänestä?
Kerrottuani hänen lähteneen istumaan tappotuomiota lukuisten väkivaltarikostensa siihenastisena huipentumana velipoika totesi, että johan tuosta nähtiin ala-asteella, että tyyppi on väkivaltaisesti häiriintynyt. Hänen paikkansa olisi ollut jossain suljetussa laitoksessa jo silloin.

Kyseinen sälli on tähän mennessä ehtinyt vapautua ja ehkä tulla tuomituksi uusista tapoista jo vaikka kuinka monta kertaa, en tiedä. Mutta miehentappajaksi hänet tiedän.
Onneksi ehti toiselle puolelle Suomea, ennen kuin veti väkivaltaisuutensa tappamisen tasolle.

Kenellekään ei olisi tullut mieleenkään lyödä tyyppiä turpaan koulun pihalla. Vielä vähemmän sen ulkopuolella, tilanteessa jossa olisi ollut yksin hänen kanssaan.

Nimetön kirjoitti...

Ykä, olet kertonut ammatistasi. Onko epäkohteliasta kysyä miten paljon ja miten tuloksellista yhteistyötä teette koululaitoksen kanssa?
tira+

Qroquius Kad kirjoitti...

Kun vauhtiin olen päässyt, otanpa vielä tapauskertomuksen joka ei ole todistamani, enkä tiedä onko kenenkään muunkaan. Tapahtumakehys sen sijaan on epäilemättä liian monelle liian tuttu:

Opettaja aloittaa tunnin ilmoittamalla:
"No niin, meille on nyt tänään tullut uusi oppilas, Matti-Eric Auvisaari! Matti-Eric, tuletko ihan tänne luokan eteen? Tuletko. Tulepa nyt sieltä!"

Oppilas nousee pulpetistaan ja astelee opettajan viereen epävarmoin askelin luoden tähän epätoivoisen katseen: ei kai? ei kai...? Mutta kyllä vain.

Opettaja julistaa:
"No niin, tässä on nyt meidän koulun ja luokan uusi oppilas, Matti-Eric.
Hän joutui vaihtamaan omasta koulustaan tänne, koska hänen entisessä koulussaan oli sellaisia ajattelemattomia tyyppejä, että he kiusoittelivat Matti-Ericiä ymmärtämättä, että kiusoittelu saattaa pahoittaa mielen.
Mutta täällä meidän koulussahan ei ketään kiusoitella, eikö niin?!"

Luokan takarivistä rrröyhähtää paskainen naurunhöhötys. Muut oppilaat tuijottavat opettajaa tyrmistyneinä:
onko tuo oikeasti noin tyhmä? vai paha? vai molempia yhdessä? miksi tuo ei tajua?

Opettaja ihkuisee riemuissaan:
"Oi kuulitkos, miten iloisesti sinut otettiin vastaan, Matti-Eric? Jo heti ensi välitunnilla saat varmasti paljon uusia kivoja kavereita, jotka ympäröivät sinut mielellään!
Näin meidän koulussa toimitaan, ei tämä turhaan olekaan Suomen paras KiVa-koulu!"

Matti-Eric astelee pulpettiinsa, keho turtana tuhannen jaardin tuijotus silmissään.

Nimetön kirjoitti...

Niin se vain on valitettavaa todeta, jotta väkivalta lopettaa v*ttuilun. Muuta kieltä nämä koulukiusaajat eivät osaa/ymmärrä. Onneksi oma ala- ja yläasteaika meni ohi ilman mitään suurempia ongelmia. Voin vain kuvitella koulukiusatun näkökulmasta, jotta mitä tein (muka) väärin että jouduin silmätikuksi?

Allekirjoittaneelle, joka oli kiinnostunut tähti- ja luonnontieteistä teini-ikäisenä eikä ryyppäämisestä, tupakoinnista ja lätkänpelaamisesta oli myös hiukan vaikeaa sopeutua yläasteella joukkoon kirjavaan. Mutta luovittua se tuli läpi ilman suurempia ongelmia. Tavallaan en ihmettele niitä Jenkkilän kouluampumisia, kun kiusattu saa tarpeeksensa siitä kaikesta p*skasta mitä hänen niskaansa on kaadettu, sietorajansa kullakin. Mitä sitten lääkkeeksi? Se onkin todella hyvä kysymys, johon en tiedä patenttiratkaisua. Kiusaajille sakinhivutus? Ai niin, olinpas hupsu, ne ihmisoikeudet. Entäs kiusatun ihmisoikeudet?

OT:nä hiukan historian siipien havinaa Sotaretki, aikoinaan tämän innoittamana keksin anonyymin nimimerkkini tähän Ykän blogiin ja miksei muuallekin. Eräissä piireissä Virossa on hyvä maine suomalaisista taistelijoista. Bolshevikkeja turpaan niin että tuntuu! Saivathan he suuren itäisen naapurimaamme sekasortoiseen tilaan vuosikymmeniksi, onneksi Suomi säästyi Viron kohtalolta.

Muussa tapauksessa infrastruktuurimme, rakennukset ja elinympäristö olisivat peräisin kuin suoraan ex-Neukkulasta ja näiden nykykunto olisi sitten mitä olisi....


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Tavalliselle Virtaselle, Patelle Pankavaarasta, Qroquius Kadille, tira+:lle ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Tuo Vihavaisen kirjoitus oli kyllä erittäin hyvä. Ja minä ajattelen väkijoukoista aivan samalla lailla kuin sinä. Mitä vähemmän ihmisiä vapaa-ajalla – vaimon lisäksi – sen parempi.

Tavallinen Virtanen: Osalle se onnistuu mutta osa ei koskaan uskalla ylittää sitä kynnystä. Ja entä jos ylittää mutta epäonnistuu? Sitten se helvetti vasta alkaakin.

Pate: Yleensäkin järjestelmä on pyrkinyt omimaan kasvatusvastuun (ja –oikeuden) itselleen aina entistä enemmän.

Qroquius Kad: Nuo olivat sen verran hyviä kommentteja että ei minulla ole lisättävää. Muuta kuin se, minkä olen sanonut ennenkin eli oletko harkinnut omaa blogia? Asiaa sulla olisi ja kyky sanoa se.

tira+:

Viesti1: Tällaista on varmasti ollut tosin veikkaan että nykyisin vähemmän sillä opettajat itsekin ovat usein koulukiusattuja. Kiusaajille/terroristeille tulisi tosiaan antaa niin kovat sanktiot että se tuntuu mutta eihän nykyisin saa aiheuttaa edes henkistä pipiä. Tuo opetushallituksen verryttelyohje on kyllä jo silkkaa scifiä. Ja sanoisin että koulu järjestelmänä ei suojele oikeastaan edes opettajaa vaan koulua instituutiona ja pitää yllä sen kulisseja.

Viesti2: Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta sillä laitoksia on erilaisia ja niillä on erilaiset opetusratkaisut. Ymmärtänet, että oman laitokseni toimintaa en sen laajemmin esittele.

Soomepois: Nykyisin – ja jo kauan aikaa – ei järjestelmää kiinnosta rikoksen uhrin oikeudet. Elämme siinä mielessä sairaassa maassa. Ja kiitos linkistä. Täytyy katsoa.

Qroquius Kad kirjoitti...

Muistan toki, että olet kysynyt oman blogini perustamisesta moneen kertaan kannustaen.
Mutta voin taas kerran vastata vain samoin kuten ennenkin, että kommentointini on reaktiivista.
En ole valoa tuottava Aurinko, vaan toisten valoa heijastava Kuu.

En edes tiedä, miten aloittaisin blogini. Vielä vähemmän tiedän, miten saisin sitä jatkettua.
Kiitos nyt kuiten taas kannustuksesta;
kuten olen aiemminkin maininnut, ellen kommentoi jotain bloggaustasi, se ei johdu siitä, että se olisi huono, vaan siitä ettei minulla ole kerta kaikkiaan mitään lisättävää.

Se sama tilanne minulle tulisi sitä blogiani aloittaessani:
kaikki on jo sanottu muualla, ja minua paremmin.

Kalevi Nissila kirjoitti...

Soomepois: Kiitos linkistä 'Sotaretki'. Oli mennyt minulta ohi. Äidin isä oli noiden 4000 joukossa. Pitää katsoa...

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Qroquius Kadille ja Kalevi Nissilälle & kiitos kommenteistanne.

Qroquius Kad: Älä hylkää kuitenkaan ideaa ihan kokonaan. Ja hienoa että jaksat kommentoida tänne.

Kalevi: Viron sotahistoriasta on tehty varsin mielenkiintoinen elokuva 1944:

https://fi.wikipedia.org/wiki/1944_(elokuva)

Virolaisiahan oli niin Saksan joukoissa ja puna-armeijassa ja elokuva käy aihetta läpi molemmin puolin.

Nimetön kirjoitti...

@Kalevi Nissilä, ollos hyvä. Jollet ole vielä tutustunut niin samaisesta aiheesta on hyvä elokuva "Nimed marmortahvliv" - Nimet marmoritaulussa ja moniosainen sarja "Eesti, tuulepealne maa" - Viro, tuulen pieksemä maa. Kertoo hyvin maan 1920- ja 1940-lukujen välisestä historiasta & kohtalonhetkistä. En viitsi pilata katselunautintoja juonipaljastuksilla, mutta mielenkiintoista settiä etten paremmin sano näin amatöörihistorioitsijan näkökulmasta.

Tuon Sotaretki-dokumentin Valga-kaupungista (tahi Valka latvialaisittain) tulikin mieleen, että sieltä tulee nykyään hyviä lihatuotteita, meetwurstista aina shaslikiin asti. Toinen mitä voin suositella on Rakveren õllesigar, maistuu hyvin oluen kera.

Dokumentissa esiintulleen Viron sisällissodan eräs sankareista oli Julius Kuperjanov ja hänen mukaansa on nimetty monikin katu & aukio (mm. Tartossa) ja nyky-Viron eräs sotilasosasto kantaa hänen nimeänsä.


- Soomepois Eestist -



Hokki kirjoitti...

Voi tietysti rakentaa jonkun kommunistisen totalitäärisen valtakunnan jossa jokaista lasta rankaistaan äärettömään kovaa jos hän ei tee juuri niin kuin on kerrottu.

Tai sitten on tuo hieman hellempi versio jossa ihmiselle annetaan ihan henkilökohtaisia oikeuksia ja vapauksia.

Itse aikoinaan kiusasin ja minua kiusattiin. En häpeä enkä kanna kaunaa.

Survival of the fittest.

Nyt on yhtä holhoamista ja jengi on ihan sekaisin jos ei ole vanhempia jotka pystyvät antamaan suoria ohjeita miten toimia missäkin tilanteessa.



Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Hokille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kiitos sarjavinkistä. Ja Valgan tuotteita olen maistanut minäkin. Ja tuossa Kuperjanovin pataljoonan tunnus:

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Insignia_of_the_Kuperjanov_Infantry_Battalion.svg

Hokki: En päässyt täysin kärryille. Mutta kun porukalla rääkätään yhtä niin se ei ole survival of the fittest vaan raukkamaista sadismia.

Kalevi Nissila kirjoitti...

@Soomepois Eestist & Ykä. Vaikka tämä nyt meni ohi aiheesta - ehkä (kiusantekoa tämäkin), niin itsekin tästä lähihistoriasta kiinnostuneena, kiitokset lisätiedoista (myös lihatuotteista:-). Tutustun mielelläni. Kun Viron tasavalta palautti itsenäisyytensä Neuvostoliiton hajottua vuonna 1991, olimme työelämässä samantien yhteistyössä virolaisten kanssa. Harrastuksen osalta oltiinhan sinne heti lentämässäkin, josta riittää vieläkin juttua (itse en ollut valitettavasti mukana). Mielenkiintoisia paikkoja!

Seuraavassa lyhyt yhteenveto Viron vapaussodasta suomalaisten vapaaehtoisten osalta niille, jotka eivät ole vielä tutustuneet aiheeseen.

Seppo Zetterberg kirjoittaa mm. "Viro oli julistautunut itsenäiseksi 24.2.1918. Saksa oli vielä silloin miehittänyt koko Viron. Saksan sorruttua marraskuussa 1918, Viron hallitus otti ohjat ja kääntyi ensin Skandinavian hallitusten puoleen, jotka kieltäytyivät auttamasta. Suomi menetteli toisin. Monelta taholta pulpunnut auttamishalu kanavoitui 18.12.1918 pidettyyn kokoukseen, jossa päätettiin perustaa Viron Auttamisen Päättoimikunta. (VAP). Puheenjohtajaksi valittiin entinen senaattori O.W. Louhivuori. Värväyspaikkoja perustettiin ympäri maata sovitun 2000 miehen vapaaehtoisjoukoista. Saatiin 3837 suomalaista vapaaehtoista, joista noin 3700 osallistui taistelutoimiin.

Majuri Martin Ekströmin johtama ensimmäinen komppania aloitti 30.12.1918 siirtymisen Suomenlahden yli. Vapaaehtoisjoukon pääosaa, everstiluutnantti Hans Kalmin johtamaa Pohjan Poikain rykmentin ensimmäinen pataljoon saatiin matkaan vasta 12.1.1919 ja toinen pataljoona vajaat kaksi viikkoa myöhemmin. Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko operoi Pohjois-Virossa ja osallistui Narvan valtaukseen 19.1.1919. Pohjan Poikain rykmentti saapui Viron etelärintamalle 30.1.1919, jossa virolaisten menestyksellinen hyökkäys oli jo käynnissä. Ensimmäinen Suomalainen Vapaajoukko palasi 22.3.1919 ja Pohjan Poikain rykmentti huhti-toukokuussa.

Ratkaiseva käänne virolaisten eduksi oli tapahtunut molemmilla rintamilla jo ennen suomalaisten tuloa. Suomalaisten merkitys oli siinä, että tarjosivat paitsi aseellista apua ennen kaikkea ratkaisevan moraalisen tuen.
"Suomalaisten tulo oli kipinä, joka sytytti palamaan rohkeuden ja uskon voimaamme", Viron armeijan ylipäällikkö Johan Laidoner luonnehti."

Henkilökohtaisia tietoja voi kukin saada (ehkä) Kansallis- ja Sota-arkistosta pientä korvausta vastaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Kalevi ja kiitos lisäyksestä. Suomalaisten ei ole suinkaan aina tarvinnut hävetä tekojaan. Niin kuin nykypäivänä ikävän usein on.