JOTAIN IHAN MUUTA C

Eli aseettomat ilmavoimat eli Tapion viljaa

Tässähän on kyseessä sadas jotain ihan muuta-postaus ja koska elämme maassamme poliittisesti masentavaa maanantaita seitsemän päivää viikossa ja kun nyt on tuo pääsiäinenkin niin laitetaan tämä postaus täysin epäpoliittisesta aiheesta eli esitellään hieman metsiemme riistalintuja joita mm. muuan Ykä ja Lötjönen kyttäilevät vaihtelevalla – yleensä huonolla – menestyksellä. Mutta tärkeintähän ei ole saalis vaan itse reissu. Sehän on selvää että metsiemme siivekäs kurko on metso:

Ukkometso

Akkametso eli koppelo. Koppelo ei ole mitään sukua urbaaneilla alueilla mm. yliopistoissa asuville lentokyvyttömille sukkahousukoppeloille.

Metsohan elää mielellään synkissä kuusimetsissä mutta koska sellaiset ovat vähentyneet niin onpa noita bongattu nykyisin jo ihan hakkuuaukoiltakin. Sopeudu tai kuole. Hyvin moni metsästysseura on laittanut omaehtoisesti metson rauhoitukseen, erityisesti koppelon. Ja niin kannattaa ollakin. Metsissä kulkija tunnistaa metson lentoonlähdön oikein hyvin vaikkei lintua näkisikään. Sehän kuulostaa sellaiselta ryskeeltä kuin joku pätkisi isolla lekalla oksia poikki.

Astetta pienempi mutta yhtä lailla jalo meidän pyyntimiesten – saantimiehet ovat sitten asia erikseen – jahtaama metsäkanalintu on teeri:

Ukkoteeri

Akkateeri

Teeret elävät laajemmalla alueella kuin metsot ja niitten pulina on yksi metsiemme hienoimmista musiikeista. Valitettavasti niitä aivan nuoruusaikojeni suuria teeriparvia ei enää oikein tahdo nähdä. Sekä metson että teeren liha maistuu riistalihaan tottumattomalle varsin kitkerälle. On olemassa ohjeita kuinka sen riistalihan maun saa pois mutta enhän minä niitä tähän postaukseen laita. Jos ei halua syödä riistanmakuista lihaa niin kannattaa ostaa broileria KissMyS-marketista. Mutta se miedoimman makuinen riistaliha löytyy pyystä:

Pyyn liha on riistalihasta ehdottomasti sitä maukkainta. Pyytähän metsästetään pääosin pillittämällä ja muuan Yrjökin on eräänkin kerran puhallellut pilliinsä piip-piip-pi-pip-pi-pip-ääniä joihin yleensä pyy on vastannut että piip-piip-luuletko-jätkä-että-menen-halpaan.

Meille etelän vetelille harvinaisempi metsäkanalintu on riekko:

Riekkohan on ollut etelämpänä rauhoitettu jo iät ja ajat. Pohjoisessa sen metsästykseen myydään lupia valtion maille mutta paikalliset siellä sanovat että suotta te niitä ostatte kun ei niitä ole täälläkään. Onhan niihin tullut tosin sentään joskus törmättyä. Sen pohjoisempaa sukulaista kiirunaa on tullut nähtyä vain ilman asetta kulkiessa tuolla Käsivarren maastossa.

Jos puhutaan hyvästä lihasta niin pyyn lihalle jää vain niukasti kakkoseksi sepelkyyhky joita metsästyaikana kannattaa kytätä erityisesti hernepelloilta:

Tätä maukasta lintua on tullut kyttäiltyä kuvilta itsekin eräänkin kerran. Ja niitä on säännöllisesti meidän pihalla mutta autapa jos lähdet pyssyn kanssa niitä kyttäämään niin jonnekin ne vaan katoavat. Itselleni vieraampi laji on peltopyy:

En ole sitä koskaan ampunut saati maistanut. Sen metsästys on ilman erityislupaa sallittua vain Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla. Eli jos blogia lukee noirutun Pohojam´maan metsästäjiä niin kokemuksia asiasta otetaan vastaan mielellään.

Metsästämättä – tosin syönyt olen – on jäänyt myös istutuslintu fasaani:

Rouva ja herrafasaani

Fasaani istutettiin Suomeen riistalinnuksi toistasataa vuotta sitten tosin istutus meni osittain pieleen. Tarkoitus oli saada riistalintu mutta se viihtyy lähinnä asutusten lähellä ja pelloilla eikä pahemmin metsiin eksy. Pelloilta sitä kuitenkin metsästetään.

Täytyy sitten mainita riistalintu jota en ole koskaan jahdannut enkä jahtaa mutta jota kohtaan minulla on suuri lukkarinrakkaus. Eli lehtokurppa:

Lukkarinrakkaus johtuu linnun sympaattisen ulkonäön lisäksi siitä että kyseinen lintu on manttaalillamme aikamerkki. Eli se lentää kesäisin talomme yli lounaasta koilliseen melko tarkkaan kello 20.00 ja päästää mukavan kurp-kurp-kurp-blip-äänensä. Mistä se tulee ja minne se menee tietää vain lehtokurppa itse.

Mainitaan vielä muualla kuin Pinnanmaalla hyvin harvinainen riistalintu kaakana:

Kaakana on Pinnanmaalla yleinen riistalintu mutta muualla Suomessa olevia harvoja yksilöitä ei olla koskaan saatu ammuttua koska ne ovat aina olleet liian kaakana. Kaakanan metsästys vaatii omat kikkansa joista kerrotaan tässä postauksessa.

Vaan tässähän sitä Tapion viljaa tällä kertaa. Ja niin kuin olen todennut, ei saalis ole pääasia. Vaan hyvässä seurassa tehdyn metsäreissun tuntu. Tulilla istuminen ja luonnon äänien kuunteleminen. Eväsleivät ja makkara. Höyryävä lihaliemi. Pakkikahvit. Ja ne reissun päälle saunassa puhutut muistelut aikaisemmista reissuista jolloin silloinkaan ei saatu mitään. Hyvää pääsiäistä kaikille lukijoille.