PIENI JUHANNUSTARINA 2021

Broidien reissu

Nyhtänköljä, menneinä vuosina…

Siinähän vietettiin vuotta 1991. Alkukesää Suuren Laman runtelemassa Suomessa. YYA-Suomen viimeisillä hetkillä vaikkei sitä vielä silloin tiedettykään. Suuri ja Mahtava oli vielä mahtava ja sellaisenahan sen uskottiin pysyvänkin vaikka natinaahan senkin ruhossa alkoi olla. Vähän sitä ihmeteltiinkin. Olihan sitä ajateltu jonkinlaisena pysyvän synonyyminä. Tosin täällä, kahden järven välisessä kapeassa salmessa ei maailman mahtavilla ollut suurtakaan merkitystä. Salmen yli kulki pieni silta ja sitä oli metsätietä pitkin lähestymässä kaksi varsin nuorta, vähän yli kaksikymppistä miestä jotka kulkivat rinkat selässä ja jotka olivat hetkeä aikaisemmin tulleet metsätielle umpimetsästä. Tai olihan siinä jonkinlainen ikivanha ja umpeenkasvanut metsätienpohja ollut.

Nuoret miehet olivat veljeksiä, broidien yhteisellä reissulla. Niitä oltiin tehty ennenkin mutta tällä kertaa lähdettiin juhlistamaan nuoremman broidin hiljattain päättynyttä inttiä kulkemalla tutuissa maastoissa. Edellinen yö oli tullut vietettyä etelämpänä parin järven välissä sijaitsevan pitkän ja kapean kannaksen eteläpäässä jossa virtasi pieni sahi. Tutussa ja hyväksi havaitussa paikassa monilta muilta vuosilta. Tänään matka oli vienyt kohti seuraavaa tuttua yöpymispaikkaa. Ensiksi pitkin sitä kapeaa kannasta. Sitten poikki pienen, mutta hankalakulkuisen suon yli. Tietysti suon reunaa pitkin. Suon keskusta oli nimittäin jo ihan lettoa. Reunoillakin joutui taistelemaan Lapistakin tutun tappajakoivun kanssa ja kyllähän siinä kumpainenkin tuiskahti pari kertaa turvalleen suomen kielen kuvaavimpien sanojen säestämänä. Broidin käsi oli paras apu ylös noustessa ja sehän tarjottiin sekä siihen tartuttiin. Kerrankos sitä turvalleen tuiskahtaa näissä hommissa. Jos joku muuta väittää, niin se valehtelee. Siinä suolla kulkiessa tuli taas kertaalleen tuumittua että mäkärä on ihan ok kaveri mutta kun se perkele tuo aina miljoona sukulaistaan mukanaan.

Suon jälkeen kuljettiin jonkun matkaa polutonta kangasmetsää ja päädyttiin eräälle metsäautotien kääntöpaikalle. Siinä oli aikaa vääntää ansaitut Aroma-sätkät ja nykäistä perstupakit. Ja samalla huomata, että puolen Suomen paarmat oli pitämässä kesäkäräjiään juuri siinä taukopaikassa. Ne oli nopeat tupakit jotka kruunattiin vesihörpyllä ja lähdettiin kääntöpaikalta takaisin metsään puolijuoksua. Onneksi suurin osa paarmoista oli niitä lehmäpaarmoja jotka hitaina saattoi läiskiä hengettömäksi ennen kuin ne ehtivät asialleen. Se pienempi ja kapeampi suppupaarma oli hankalampi ja erittäin pahaluontoinen. Se kun lensi iholle valmiiksi leuat auki ja jurskautti samantien.

No, kääntöpaikalta alkoi polku ja metsän suojassa pöppiäisinvaasio hellitti nopeasti. Varsinkin kun polku eteni tietyn pitkän järviketjun rantaan ja siinähän oli hyvä kulkea kun tuuli piti pöppiäiset loitolla. Kuljettiinpa siinä erääseen niemenkärkeen ja keiteltiin trangialla kahvit. Palanpainikkeena oli näkkileipää, koskenlaskijaa sekä kovaa ja suolaista pötkömetvurstia joka tiedettiin entisestään hyvin säilyväksi. Sitä veisteltiin puukolla leivän päälle. Nyt saattoi sätkätkin poltella ilman suurempaa kiirettä ja katsoa mukavan tuttua järvimaisemaa joka ei ollut aivan niin postikorttitavaraa että siitä olisi tullut turistikohde mutta ei se sellaisesta paljoa jälkeenkään jäänyt. Samanlaisia maisemiahan on Suomi pullollaan. Toki näidenkin järvien rannalla alkoi jo silloin olla mökkejä suurinpiirtein sen verran mitä kaavoitus salli.

Tauon jälkeen matka eteni mukavasti pitkin järviketjun viereistä polkua kunnes täytyi tehdä pieni rämpivä mutka niin sanotun epätoivohäpelikön kautta jonka jälkeen päädyttiin sille vanhalle umpeenkasvaneelle metsätien pohjalle mistä tarinamme alkoi. Sitten broidit olivatkin jo sillä järvien välisellä kannaksella sijaitsevalla sillalla ja tekivät huomion. Tätähän on viime kerrasta vahvistettu ja vahvistettu reippaasti.

Sehän ei tiedä kuin yhtä asiaa. Ja sehän selviäisi pian.

Broideilla oli tarkoitus kulkea sillalta vajaan kilometrin verran koilliseen. Erään pienen, muutaman sadan metrin mittaisen kapean järven rannalle, johon leiriydyttäisiin. Järven itäpuolella oli komea kallio ja sen kummassakin päässä oli purot josta saisi hyvää vettä. Pian veljekset huomasivat, että koko alue oli viime reissun jälkeen parturoitu niin kuin sillalla saattoi arvatakin. Vain siemenpuita oli jätetty. Kokemattoman silmiin hakkuuaukko näytti helpolta kuljettavalta mutta broidit tiesivät että edessä olikin pirunmoinen rämpiminen. Viime kerralla tässä oli hyvä kangasmetsä.

Mutta päästiinhän siinä rannalle kuitenkin. Maisema oli muuttunut aivan toiseksi mutta ranta oli ennallaan. Ja rantaan oli jätetty pystyyn hieman enemmän puita. Edessä oli työnjako jota miesporukassa ei tarvinnut tehdä, sillä kaikki sujui itsestään ja sen kummemmin sopimatta ja suunnittelematta.

Koska aurinko paistoi vielä korkealta, laitettiin puun oksaan roikkumaan jätkän jääkaappi.

Sitten pantiin teltta pystyyn. Halpa huoltoasemateltta. Mutta olihan siinä ulkotelttakin joten piti se kuivana. Absidiakin sen verran että sai saappaita ja muuta sälää suojaan. Halpaa huoltoasemakamaa olivat myös kenttäpatjat ja makuupussit. Niillä pärjäsi kesällä oikein hyvin.

Sitten tehtiin valmiiksi nuotiotarpeet. Paikalla oli hyviä tervaskantoja joista sai syttypuita ja joista oli hyvä veistellä kiehisiä.

Välillä väännettiin ja polteltiin tietysti sätkätkin.

Kahvia ei enää keitetty vaan pantiin sapuska trangialle tulemaan. Tämän päivän gourmet oli yhdistelmä: tölkillinen hernekeittoa ja tölkillinen lihapullakastiketta sekaisin sotkettuna. Aivan ykkösevästä. Höysteeksi näkkileipää ja koskenlaskijaa. Eilen oltiin syöty makarylliä ja sika-nautaa. Elettiin sitä aikaa, kun sika-nauta oli vielä kunnon evästä eikä gelatiinilla kasassa pidettyä vettä, kamaraa ja rasvaa. Hernesoppa- ja lihapullakastikesäilyke ovat pitäneet pintansa aika hyvin tähänkin päivään saakka.

Siinä sapuskaa odotellessa pantiin tulet palamaan. Tehtiin vielä ihan hyvät roihut. Tulevan pohjaksi. Broidit olivat nimittäin huomanneet että moto oli repinyt yhden tervaksen hajuisen kannon melkein irti maasta. Kun sapuskointi-, röyhtäily- ja sätkärituaali oltiin saatu suoritettua, hakattiin se kanto kokonaan irti ja lyötiin nuotion päälle. Se palaisi useamman tunnin.

Ja kun se paloi, saatettiin sitä katsellessa keittää trangialla teetä ja lyödä sekaan hieman Röh-rommia. Oli aika istuskella ja vähän jutellakin. Poltella siinä välissä seittemät tupakit. Tulevaisuus mietitytti. Isompi veljeksistä oli jo löytänyt uransa. Ainakin siltä vaikutti. Mutta se oli vienyt hänet pääkaupunkiin jota hän syvästi inhosi. Pikkubroidi ei ollut vielä aivan varma. Vaihtoehtoja oli. Mutta mikä olisi viisainta? Pysyäkö täällä? Täällä, missä vaihtoehdot olivat vähissä. Ettei jopa olemattomat. Lähteäkö siis muualle, maalikyliin niin kuin isobroidi vaikkei se pahemmin huvittanut? Olisiko se koulutus, minkä nyt luen kahdenkymmenen vuoden päästä täysin hyödytön? Ja minkälaiseksi ne tään maailman muutenkin pistäisivät? Etteivät ne saisi sotaa aikaiseksi? Mitä tuolla suuressa ja mahtavassa tapahtuu? Kun se Berliinin muurikin meni ja kaatui? Ja koska se Suuri Lama loppuu? Loppuuko se?

Sitähän veljekset eivät tienneet että nyt elettiin myös viimeisiä vuosia jolloin lautamiesjärjen käyttö oli vielä suotavaa ja hyväksyttyä. Suomi siirtyisi muutaman vuoden sisällä suvaitsevais-tiedostavaan aikaan.

Siinä otettiin muutama muki ja tuumailtiin. Ei sen enempää. Huomenna oli tarkoitus jatkaa pätkän matkaa takaisin ja siitä luoteeseen eräälle jääkauden muovaamalle kalliojärvelle. Veljekset sammuttivat nuotion ja kömpivät telttaan. Uni tulisi helposti ja olisi tuttuun tapaan mukavan rauhallista. Mielessä oli tietysti paljon kysymyksiä. Ja tieto siitä, että niitä kaikkia kysymyksiä ei ollut vielä hoksannut kysyäkään. Ne nousisivat vielä aikanaan esille.

Mutta kysymysten vakavan pohtimisen aika oli tuonnempana. Nyt oli vain tässä ja nyt. Ja tässä ja nyt oli broidien reissu. Vain sillä oli merkitystä.

Hyvää ja rauhallista juhannusta kaikille