JOTAIN IHAN MUUTA CIX

Siirrytään taas hetkeksi interpiereskelevästä ja transkoohotetusta nykypäivästä takaisin Kekkoslovakian tunnelmiin. Synkkiin sinänsä, mutta järjellä selitettäviin. Edellisessä autokatsauksessa käytiin läpi brittiläisiä autoja ja nyt katsastetaan vuorostaan ranskalaisia automerkkejä noilta ajoilta.

Ranskalaisista autoista itselläni on hyvin vähän kokemusta mutta asiantunteva taho ts. monet kaverini kertovat että niiden tekniikka on varsin omaperäistä ja huoltomiehille varsin haastavaa. Tuo ”haastava” on muuten yksi nykypäivämme muotisanoista jolla kierretään monen asian todellinen merkitys. Esim. jos näet työpaikkailmoituksen jossa lukee ”haluatko haastavan työn” niin osaat lukea sen muodossa ”haluatko vittumaisen ja huonosti palkatun työn”.

Tässä katsauksessa poiketaan aikaisemmista ja lopetellaan katsaus joka merkin kohdalla 1970-luvun alkupuolelle. Myöhemmin kun alkoi tapahtua se, että kaikki automerkit alkoivat muistuttaa toisiaan. Muistutetaan taas että tämä katsaus ei ole täydellinen tekninen manuaali vaan muistojen herättäjä. Joten aloitellaan Sitikasta eli Sätkästä eli Citroënista ja luonnollisesti ensimmäisenä on sympaattinen Rättäri eli Rätti-sitikka eli Citroën 2CV:

Kyseinen auto tuli markkinoille vuonna 1948 eli reippaasti ennen Kekkoslovakiaa ja sitä valmistettiin vuoteen 1990 eli vielä yhtä lailla reippaasti Kekkoslovakian jälkeenkin. Autossa oli kaksisylinterinen bokserikone tilavuudeltaan  375–602 kuutiosenttiä. Tätä rättikattoista sympaattista vessukkaa ei voi pitää Suomen oloissa varsinaisesti talviautona mutta muistelenpa että suomalaiset rättäriharrastajat tekivät isohkoja porukka-ajoja talvisin Murmanskiin joskus 1970 – 1980-luvulla. Tekniikan Maailmassa siitä silloin kirjoiteltiin. Oletan että ajoasuna pilkkihaalari on ollut suht välttämätön. Kyseistä Rättäriä tehtiin myös tyylikkäänä pakuversiona:

Vuoteen 1980 mennessä Rättäriä oli tuotu Suomeen 7.261 kappaletta. Kaiken kaikkiaan maailmalla valmistettiin Rättäriä 3.8 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1967 Rättäristä tehtiin hieman modernisoidumpi versio Citroën Dyane:

Dyanen piti olla alkuperäisen Rättärin korvaaja mutta se ei pärjännyt suosiossa ja normirättärin valmistus jatkui. Dyanea tehtiin kuitenkin kaikkiaan 1.8 miljoonaa kappaletta. Vuonna 1955 markkinoille tuli sitten Citroën DS:

Autohan oli siihen maailman aikaan teknisesti hyvinkin edistyksellinen ja sen konekin oli jo 1.9-litrainen. Aikanaan pikku-Ykä ja muut nöösipojat ihmettelivät kyseisen – keulastaan vähän sammakkoa muistuttavan – auton yksipuolaista ohjauspyörää:

Pauli Toivonen voitti DS:llä vuonna 1962 Suomen rallin ja Rallin SM-sarjan sekä vuonna 1966 Monte Carlo -rallin, tosin vähän tuomaripelin jälkeen kun neljä nopeampaa kuljettajaa hylättiin väärien valojen vuoksi. Toivonen kieltäytyi vastaanottamasta palkintoaan. DS:ää valmistettiin kaikkiaan 1.45 miljoonaa kappaletta ja Suomeen niitä tuotiin vähän yli kaksi tuhatta.

Vuonna 1961 tuli sitten markkinoille äkkikatsomalla kovasti brittiläistä Angliaa muistuttava Citroën Ami:

Vuoteen 1969 asti valmistettu ja koko ajan 602 kuutiosentin koneella varustettu auto oli aikanaan Ranskan myydyin automerkki mutta Suomeen niitä tuotiin vain 165 kappaletta. Vuonna 1974 tuli myyntiin Citroën CX eli tavallaan se viimeinen ”aito Citroën” koska Citroën fuusioitui Peugeotin kanssa vuonna 1976 muodostaen PSA-groupin:

Autoa valmistettiin 1.17 miljoonaa kappaletta mikä oli varsin suurikokoiselle autolle melko suuri lukema. Suomessa näitä rekisteröitiin muutama sata. Autossa oli 1.985 – 2.500 kuutiosentin nelipyttyinen kone.

Aitoakin aidompi Citroën on sitten puolestaan vuosina 1947 – 1981 valmistettu pakettiauto Citroën H, jossa rumuus ja kauneus yhdistyvät äärimmäisen tyylikkäällä tavalla

Tätä mainiota ja kuljetustilavuudeltaan suurta lättänokkaa valmistettiin 470.000 kappaletta. Vuoteen 1970 mennessä niitä tuotiin Suomeen 650 kappaletta.

Siirrymme Pösöön eli Pesoseen eli Peugeotiin:

Peugeot 203 tuli myyntiin samana vuonna kuin Rätti-Sitikka mutta Pösö oli ratkaisuissaan varsin toisenlaisilla linjoilla:

Auto oli selvästi Sitikkaa suurempi ja varustettu 1.290 – 1.468 kuutiosentin koneella. Näitä valmistettiin vuosina 1948 – 1960 kaikkiaan 685.000 kappaletta mutta sitä en osaa sanoa, onko näitä tuotu Suomeen.

Vuodesta 1955 vuoteen 1966 valmistettiin Peugeot 403:sta. Näitä tehtiin noin 1.2 miljoonaa kappaletta ja niitä tuotiin Suomeenkin. Vuoden 1957 vuosimallin hinta olisi ollut nykyrahassa 18.570 euroa. Kekkoslovakialaiselle auto oli tietysti tuttu Columbo-sarjasta:

Tämän Columbon kulkupelin korvaajaksi tuli vuonna 1960 Peugeot 404:

1.468 – 1.948 kuutiosentin koneella varustettu ns. ylemmän keskiluokan auto oli varsin suosittu ja sitä valmistettiin kaikkiaan 2.77 miljoonaa kappaletta. Suomessa näitä rekisteröitiin noin 6.000 kappaletta. Malli oli varsin susosittu myös kehitysmaissa jossa sitä valmistettiin vuoteen 1988 saakka kun valmistus Ranskassa oli loppunut jo 1975.

Kyseisen mallin seuraaja oli sitten vuonna 1968 esitelty Peugeot 504 jonka moni suomalainen muistaa Pirtamon isännän autona (farmarimalli) vuoden 1975 suositussa tv-elokuvassa Simpauttaja:

Ja laitetaanpa tuo Pösön sisältänyt videopätkäkin tähän. 3 min 33 sek pohjois-karjalaista arkirealismia:

Mainitaan Peugeotilta vielä vuosina 1965 – 1976 valmistettu Peugeot 204:

Auto oli Pösön ensimmäinen etuvetoinen malli ja muutenkin teknisesti varsin edistyksellinen. Se oli Ranskassa erityisen suosittu. Suomessa sen suosiota vähensi suhteellisen kallis hinta.

Se kolmas suuri ranskalainen autovalmistaja on tietysti Rellu eli Renault josta esitellään ensimmäisenä Renault Dauphine:

Tämä vuosina 1956 – 1967 valmistettu ja mukavasti pallosilmäistä saippuanpalaa muistuttava auto oli rekisteröity pikkuautoksi mutta poikkesi neliovisuudellaan muista sen ajan pikkuautoista. Alkuperäinen Dauphine oli kolmevaihteinen ja heikkotehoinen. Siitä tehdyssä Dauphine Gordini-versiossa oli jo neljä vaihdetta ja kyseinen malli oli Suomessakin varsin suosittu. Dauphinea valmistettiin kaikkiaan kaksi miljoonaa kappaletta.

Tämän Dauphinen korvasi sitten vuonna 1962 Renault 8 jota valmistettiin vuoteen 1976:

Auto oli siinä mielessä tekniikaltaan moderni että siinä oli levyjarrut kaikissa renkaissa. Kuriositeettina mainittakoon että kyseistä automerkkiä valmistettiin myös sosialistisessa Bulgariassa vuoteen 1970 saakka.

Varsinkin kekkoslovakialaisille se kaikkein mieleenpainuvin Rellu lienee Renault 4 eli Tipparellu:

Tämä vuonna 1961 myyntiin tullut ja kaikkiaan vuoteen 1993 saakka valmistettu auto oli kaikkien aikojen myydyin ranskalainen auto 8,1 miljoonan myynnillä. Suomessakin se oli varsin suosittu. Vuonna 1975 rekisterissä oli 7.000 Tipparellua.

Vuonna 1965 Renault toi sitten markkinoille Renault 16:n joka oli siihen aikaan harvinaisella hatchback-korilla varustettu isompi ja etuvetoinen perheauto:

Se saattoi olla niitä ensimmäisiä autoja joita nimitettiin tila-autoksi. Auton moottori oli sijoitettu erikoiseen paikkaan eli etuakselin takapuolelle ja edessä oli vararengas. Autoa valmistettiin vuoteen 1981 saakka ja se oli tuotantonsa loppuun saakka yksi Euroopan suosituimpia perheautoja. Sitä valmistettiin kaikkiaan 1.85 miljoonaa kappaletta.

Vuonna 1969 tuli markkinoille pienempi Renault 12:

Mallia valmistettiin vuoteen 1999 saakka ja sitä tehtiin neljä miljoonaa kappaletta. Sosialistisessa ja myöhemmin ei-sosialistisessa Romaniassa mallia valmistettiin Dacia-nimellä vuodesta 1969 vuoteen 2004.

Vuodesta 1969 vuoteen 1981 valmistettiin myös pientä Renault 6-perheautoa:

Näitähän tuotiin kyllä Suomeenkin mutta en muista itse koskaan nähneeni ensimmäistäkään. Mutta laitetaan Rellulta vielä rumuuden kauneutta – joskaan se ei ihan pärjää Citroën H:lle – eli Renault Estafette:

Tätä pakettiautoa valmistettiin vuosina 1959 – 1980 yli puoli miljoonaa kappaletta. Suomeen niitä oltiin tuotu vuoteen 1969 mennessä 1.101 kappaletta.

Ne kolme suurta ja nykysuomalaisellekin tuttua merkkiä tuli tuossa käsiteltyä mutta onhan jäljellä vielä toimintansa lopettanut Simca joista Simca 1000 oli Suomessakin varsin suosittu:

Kyseistä autoa myytiin maailmalla kaikkiaan 1.6 miljoonaa kappaletta. Muitakin Simcan malleja tuotiin Suomeen mutta tämä on jäänyt itselleni parhaiten mieleen.

Tässähän näitä oli näitä ranskalaisia autoja Kekkoslovakian ajalta. Laitetaan vielä yksi kaksipyöräinen. Kas kun nykyisinhän on näitä sähköfillareita ja sähköpotkulautoja ja mitä merkeleitä niitä onkaan. Mutta ranskalaiset keksivät niiden esimallin jo vuonna 1948 eli Velosolexin:

Tietysti vehje on nykyajattelun mukaan haram sillä siinä on polttomoottori. Se antoi kulkuapua fillarointiin maksiminopeudella 30 km/h. Ranskassa Velosolex oli erittäin suosittu ja sitä valmistettiin kahdeksan miljoonaa kappaletta. Niitä tuotiin Suomeenkin mutta ne eivät käyneet kaupaksi ja maahantuoja möi niitä poistohintaan.

Tässä näitä tällä erää. Ensi kerralla jotain ihan muuta jotain ihan muuta.