JOTAIN IHAN MUUTA CXI

Viimeisimmässä jotain ihan muuta-jutussa keskityttiin ruokaan mutta siirrytään nyt vaihteeksi takaisin sotilasrautaan jota esitellään ottiatuota-asenteella. Kas kun kyseessä ovat kakkosrähinän pikakiväärit, mutta pikakivääri on kovin suomalainen sana ja englanniksi se on light machine gun. Suomen ja englannin termit eroavat muutenkin, esmes konepistooli on englanniksi submachine gun jota on aika vaikeaa kääntää sujuvasti suomeksi ja englannissakin on termi machine pistol mutta esim. Suomi-kp ei ole machine pistol vaan submachine gun.

Eli postauksessa esitellään pikakivääreitä, kevyitä konekivääreitä ja myös muutamia konekivääreitä jotka eivät ole raskaita vesijäähdytteisiä ryhmäaseita. Tuliko sanottua tarpeeksi epäselvästi? Jälleen kerran kyseessä ei ole mikään laaja teknillinen manuaali. Niitä löytyy muualta internetistä.

Mennään vanhan kaavan mukaisesti aikajärjestyksessä joten ensiksi esitellään Tshekkoslovakia joka ei valtiona varsinaisesti osallistunut rähinään vaan se miehitettiin jo ennen rähinän alkamista. Mutta Tshekkoslovakialla oli pikakivääri jota käytettiin maailmalla laajalti ja joka oli esikuvana myös kuuluisampaan brittien Bren-pikakivääriin eli ZB vz. 26 ja sitä seuranneet mallit:

Kaliiberi: 7.92×57mm Mauser

Tulinopeus: 500 laukausta minuutissa

20 – 30 patruunan lipas

Euroopassahan kakkosrähinän aloitti Saksa jolla ei itse asiassa ollut varsinaista pikakivääriä vaan vyösyöttöinen kevyt MG-34-konekivääri:

Kaliiberi: 7,92×57 mm Mauser

Tulinopeus: 800 – 900 laukausta minuutissa

50 – 200 patruunan vyö tai 75 patruunan rumpulipas

Tälle yleiskonekiväärille saksalaiset kehittivät sitten vielä uudemman MG-42-mallin:

Kaliiberi oli sama mutta tulinopeus reippaasti yli 1.000 laukausta minuutissa

Saksalaiset kehittivät sitten sodan aikana laskuvarjojääkäreiden käyttöön aseen jota saattoi sanoa pikakivääriksi tai automaattikivääriksi tai rynnäkkökivääriksi tai jotakin eli Fallschirmjägergewehr 42:n:

Kaliiberi: 7.92×57mm Mauser

Tulinopeus: 750 – 900 laukausta minuutissa

20 patruunan lipas

Asetta valmistettiin vain 7.000 kappaletta joten sen merkitys jäi sinänsä vähäiseksi. Saksahan hyökkäsi ensiksi Puolaan. Puolalla ei omaa pikakiväärimallia ollut vaan kaikki oli tuonti- tai lisenssitavaraa. Marraskuun 30. vuonna 1939 hyökkäsi sitten Neuvostoliitto Suomeen ja suomalaisten tunnettu pikakivääri oli Lahti-Saloranta M/26:

Kaliiberi: 7,62 x 53R

Tulinopeus: 450 – 550 laukausta minuutissa

20 patruunan lipas

Asehan oli varsin huonossa maineessa epäluotettavuutensa takia. Oliko syynä sitten liian tiukaksi tehdyt osat vai aseen suunnittelijan Aimo Lahden selitys ettei aseen tukin sisässä olevaa rekyylijousta puhdistettu paksusta varastorasvasta. Tämän toimenpiteen vaatima aseen purkaminen oli tavallisilta sotilailta nimenomaan kielletty ja se olisi pitänyt suorittaa asevarikoilla ennen aseitten käyttöön jakamista.

Kuriositeettina voi mainita että Lahti suunnitteli myös Sampo L-41-konekiväärin:

Kaliiberi: 7,62 x 53R

Tulinopeus: 600 – 800 laukausta minuutissa

Vyösyöttöinen

Ase oli rintamapalvelussakin mutta sitä valmistettiin kaikkiaan vain 35 kappaletta. Lahti suunnitteli myös L-34-pikakiväärin josta netissä on vähän tietoa ja kuvia. Jaegerplatoon-sivustolta löytyy eniten:

Ase jäi prototyyppitasolle samoin kuin Lahden yksityisprojekti AL-43 jota saattoi sanoa raskaaksi konepistooliksi (kaliiberi 9x35) tai konepistooli-pikakivääriksi:

Suomalaistenkin suosiossa oli vihollisvaltio Neuvostoliiton käytössä oleva DP-27 Degtarjev:

Kaliiberi: 7,62 x 54R

Tulinopeus: 500 – 600 laukausta minuutissa

47 patruunan lautaslipas

Näitähän oli suomalaisillakin käytössä sodan edetessä enemmän kuin omia Lahti-Salorantoja. Ase oli reserviläisaseena aina 1990-luvulle saakka.

Suomen rintamalla taisteltiin mutta muuten maailmansota oli siihen aikaan sitzkriegiä. Kunnes keväällä 1940 Saksa lähti rynnimään ja ensimmäinen uhri oli Tanska. Sinänsä Tanskan puolustustaistelu jäi hyvin lyhyeksi mutta mainitaan tanskalaisten käyttämä Madsen-pikakivääri:

Useita eri kaliibereja

Tulinopeus: 600 laukausta minuutissa

25, 30 tai 45 patruunan tankolipas

Näitä aseitahan oli Suomenkin armeijalla vuosina 1921 – 1936 mutta sodassa niitä ei enää ollut. Seuraava Saksan hyökkäyksen kohde oli Norja mutta norjalaisilla ei ollut omia pikakivääreitä vaan ostotavaraa. Sen jälkeen kohteena oli Hollanti ja Belgia jotka myös olivat ostotavaran varassa. Mutta sitten kohteena oli Ranska jolla oli käytössä useita omia pika- ja konekivääreitä. Ensimmäisenä jo ykkösrähinän aikana käytössä ollut Hotchkiss Mle 1914:

Kaliiberi: 8×50R Lebel

Tulinopeus: 450 – 600 laukausta minuutissa

24 tai 30 patruunan jäykkä vyö

Ranskalaisilla oli myös käytössä yhtä lailla ykkösrähinän ajalta peräisin oleva Chauchat-pikakivääri:

Kaliiberi: 8×50R Lebel

Tulinopeus: 240 laukausta minuutissa

20 patruunan lipas

 

Kyseisellä aseella on kyseenalainen maine siitä että se on yksi kaikkien aikojen huonoimpia sarjatuliaseita. Laajemmassa käytössä ranskalaisilla oli sitten huomattavasti parempimaineisempi FM 24/29:

Kaliiberi: 7,5 x 54

Tulinopeus: 450 laukausta minuutissa

25 patruunan lipas

Kun sitzkrieg muuttui blitzkriegiksi niin mukaan tuli tietysti Iso-Britannia jonka kuuluisin ja eniten käytetty pikakivääri oli Bren:

Kaliiberi: .303

Tulinopeus: 500 laukausta minuutissa

30 patruunan lipas

Asehan oli oikeastaan kopio jo aikaisemmin esitetystä tshekkoslovakialaisesta ZB vz.26-pikakivääristä ja sen nimi tulee yhdistelmästä Brno / Endfield. Briteillä oli sodassa käytössä vielä jonkun verran ykkösrähinän aikaisia Lewis-pikakivääreitä:

Useita kaliibereita

Tulinopeus: 500 – 600 laukausta minuutissa

47 patruunan lipas

Ase oli pääosin brittiläisten kodinturvajoukkojen käytössä. Mainittakoon brittiaseistuksesta vielä Vickers K. Tulinopeaa asetta käytettiin lentokoneissa mutta myös maajoukoissa, erityisesti brittiläisissä SAS-erikoisjoukoissa:

Kaliiberi: .303

Tulinopeus: 950 – 1.200 laukausta minuutissa

60 ja 100 patruunan lipas

Samaan aikaan kun saksalaiset kesällä 1940 antoivat selkään ranskalaisia ja brittejä niin Italia pyrki saamaan osansa kakusta ts. kävi puolestaan saamassa selkäänsä ranskalaisilta. Mutta olihan aseita italialaisillakin. Niin kuin tämä Breda 30-pikakivääri:

6,5x52 Carcano

Tulinopeus: 500 laukausta minuutissa

Ase oli siitä epätavallinen että siinä oli kiinteä lipas joka ladattiin 20 patruunan patruunakammoilla ja tämä teki siitä epäluotettavan.

Italialla oli selkeän masokistisia taipumuksia joten se kävi seuraavaksi saamassa selkäänsä kreikkalaisilta. Kreikkalaisten aseistus oli pääosin osto- tai lisenssitavaraa mutta siellä oltiin kehittämässä sodan aikana mielenkiintoista asetta eli EPK Pyrkal:

Asetta ei tehty kuin pieni koe-erä koska saksalaisten hyökkäys lopetti tuotekehittelun. Mutta valmistuessaan asetta olisi voinut pitää ensimmäisenä rynnäkkökiväärinä sillä se käytti lyhyttä 7.92 x 36-kiväärinpatruunaa. Sen tulinopeus oli 720 laukausta minuutissa. Kaasumäntätoiminen ase oli lipassyöttöinen mutta lippaan koosta ei ole tietoa.

Vuonna 1941 myös Japani liittyi kansainväliseen ottaanlyöntikilpailuun. Tietysti se oli itse asiassa aloittanut kyseiset karkelot jo vuosia aikaisemmin hyökkäämällä Kiinaan. Japanilaisten käytössä oli 年式軽機関銃 eli Type 11-pikakivääri:

Kaliiberi: 6.5×50 Arisaka

Tulinopeus: 500 laukausta minuutissa

Aseen syöttöjärjestelmä oli varsin omalaatuinen sillä siinä oli syöttökaukalo johon mahtui kuusi tavallista kiväärin patruunasidettä. Tämä teki aseen epäluotettavaksi sillä se keräsi aseeseen ylimääräistä likaa. Kyseistä asetta korvaamaan japanilaiset kehittivät 九六式軽機関銃 eli Taisho 96-pikakiväärin:

Kaliiberi: 6.5x50 Arisaka

Tulinopeus: 550 laukausta minuutissa

30 patruunan lipas

Samoin kuin brittien Bren myös tämä ase pohjasi toiminnaltaan tshekkien ZB vz. 26-aseeseen joita japanilaiset olivat saaneet sotasaaliiksi Kiinasta.

Yhdysvalloilla ei ollut suuressa mittakaavassa valmistettuja pikakiväärejä kuin Browning M18 Automatic rifle joka oli ehtinyt olla käytössä jo ykkösrähinässäkin:

Yleisin kaliiberi: .30-06 Springfield

Tulinopeus: 500 – 650 laukausta minuutissa

20 patruunan lipas

Tämän aseen ruotsalaisia ja belgialaisia versioita oli Suomen rannikkolinnoitusjoukkojen käytössä muutamia satoja.

Ja tässähän näitä toksisen maskuliinisia tuotteita oli taas tällä kertaa. Mutta laitetaan loppuun vielä suomalaista innovaatiokykyä eli vuonna 2004 eräs 80-vuotias hämeenlinnalainen insinööri rakenteli luppoaikanaan sähköporasta vyösyöttöisen konekiväärin jonka kaliiberi oli .22 ja tulinopeus 420 laukausta minuutissa. Poliisit eivät jostain syystä arvostaneet osaamista ja veivät kotitekoisen kuularuiskun pois:

Seuraavalla kerralla jotain muuta jotain muuta. Ja toivotan onnen sekä menestyksen täyttämää seuraavaa vuotta teille kaikille.