maanantai 4. heinäkuuta 2022

POLKU

Jossain Pinnanmaalla, tarkemmin sanottuna Huitsinnevadan Örnätjärvellä ajoi metsätietä pitkin UAZin pakettiauto. Auton etupenkillä oli kaksi hiljaista miestä ja takapenkillä muuan nainen. Kun miehet ja nainen olivat kohdanneet sovitusti eräällä levikkeellä ja nainen oli tullut UAZin kyytiin eivät miehet olleet puhuneet paljon mitään. Muuta kuin sen, kun auton edestä lensi metsätien poikki joku lintu jota nainen ei kaupunkilaisena tuntenut. Toinen miehistä totesi silloin:

- Se vaan toi närhi on nätti lintu. Niin pitkään kunnes se nokkansa aukaisee.

Toinen miehistä vastasi:

- Joo. Ehkä sen nimeksi kävisi paremmin hääränrääk.

Sitten matka jatkui hiljaisuudessa. Nainen ei oikein osannut kysyä miehiltä mitään. He kun olivat selvästi aivan toisesta maailmasta kuin hän. Käppäukkoja. Raappahousujätkiä. Persvakomiehiä. Ja nainen itse oli kuitenkin Järjestelmäpuolueen vihervasemmistolainen kansanedustaja. Alun perin hän oli yhteiskuntateologian tohtori joka oli tunnettu julkisuudessa ankarana, jopa fanaattisena rasismin ja vihapuheen vastustajana, äärimmäisten ilmastotoimien kannattajana ja vankkumattomana trans-ideologian kannattajana.

Hänen maineensa riitti siihen että hän nippa nappa oli päässyt eduskuntaan jossa hän tunsi olevansa kuin kotonaan. Kaikki oli kohdallaan. Juuri niin kuin pitikin. Kunnes hän kuuli huhun. Niiltä pinnanmaalaisilta kansanedustajilta. Hän ei aluksi välittänyt koko asiasta. Mutta sitten se alkoi pyörimään hänen mielessään. Siinä oli jokin. Jokin, jonka hän halusi saada selville. Ja ehkäpä hyötyä sen avulla.

Polku.

Siitä ne puhuivat. Ohimennen. Hän oli kuullut sen sivukorvalla. Lopulta hän kysyi yhdeltä pinnanmaalaiselta:

- Mikä se Polku oikein on? Se, mistä te puhutte.

- Jaa, se on paikka tuolla Huitsinnevadan Örnätjärvellä. Sinne ei löydä itse. Sinne tarvitaan opas.

- Mutta mikä se on? Miksi se on niin merkittävä? Mitä sen päässä on?

Pinnanmaalainen kansanedustaja katsoi naista jotenkin ilkikurisesti ja sanoi sitten.

- Sen polun päässä on tieto ja totuus.

Asia jäi vaivaamaan naista. Vaikka ei pitäisi. Nuo pinnanmaalaisethan olivat henkisiä käppäukkoja kaikki. Sukupuolesta riippumatta. Mutta hän ei päässyt asiasta yli. Niinpä hän otti asian esille pinnanmaalaisen kanssa uudestaan. Pinnanmaalainen kansanedustaja oli hetken hiljaa ja kysyi sitten:

- Sinä sitten haluat sille Polulle? Ihan oikeasti?

- Haluan.

Pinnanmaalainen kirjoitti jotain paperilapulle ja antoi sen naiselle.

- Siinä on Huitsinnevadan kunnanjohtajan Jorma Kankisen puhelinnumero. Soita hänelle ja kerro asiasi. Hän neuvoo sinut eteenpäin. Saat oppaat.

Nainen mietti aikansa. Mutta sitten uteliaisuus voitti. Hän soitti Kankiselle. Kankinen vastasi hetken mietittyään.

- Soitan sinulle hetken kuluttua.

Puoli tuntia myöhemmin hän soitti.

- Ylihuomenna. Hömpstadin ja Huitsinnevadan rajalla oleva pysäköintipaikka. Kello kolmetoista. Sinua odotetaan. Ole täsmällinen.

Järjestelmäpuolueen vihervasemmistolainen nainen päätti lähteä ja ajoi sovitulle paikalle hybridiautollaan. Pysäkillä odotti UAZ sekä kaksi isoa ja rumaa miestä. He esittäytyivät:

- Perskeles.

- Lötjönen.

Naista ei selvästikään noitten miesten seura viehättänyt. Ne olivat jotenkin rahvaanomaisia. Varmaankin niitä käppäukkoja. Heistä saattoi aistia syrjäisen bensa-aseman tunnelman. Nuotiopaikan savun. Kiväärin lukon loksahtelun. Täysin vieraan maailman miehiä. Rahvasta. Tuskin ne edes tiesivät, mikä yliopistokaan on. Joten hän kysyi:

- Ettekö te vaan voisi antaa minulle ajo-ohjeet?

Toinen miehistä sneppasi polttamansa voimasavukkeen sammuksiin ja totesi:

- Ette te sinne löydä ilman opasta. Joko nousette kyytiimme tai antaa asian sitten olla vallan. Päätös on tehtävä ja se on tehtävä nyt. Me emme jää pitkäksi aikaa odottamaan. Auton voitte jättää tähän levikkeelle. Ei siihen näillä selkosilla kukaan koske.

Uteliaisuus voitti vastenmielisyyden tunteen ja nainen istui hiljaisten miesten seurassa UAZissa. Auto oli siirtynyt päätieltä metsätielle, sitten pienemmälle metsätielle ja matkaa oli mennyt ehkä kaksikymmentä kilometriä. Ympärillä oli vain metsää. Se oli jotenkin pelottavaa. Luotaantyöntävää. Vierasta. Elävää tyhjyyttä. Ei taloja. Ei ihmisiä. Nainen puhui kyllä mielellään luonnosta julkisuudessa mutta itse hänelle oli turvallisinta tuntea jalkojensa alla tukeva asfaltti. Lopulta auto saapui Y-risteykseen ja pysähtyi. Toinen miehistä osoitti risteyksen vasenta haaraa ja sanoi:

- Tuossa se on. Siitä kun lähdette kulkemaan niin löydätte etsimänne.

- Mutta… tuohan on aivan samanlainen soratie kuin tämäkin.

- Vain hetken aikaa. Huomaatte sen kyllä.

- Lähdettekös te kuitenkin mukaani?

- Emme. Jokainen kulkee tuon matkan yksin. Ja ottakaa tuosta itsellenne kumisaappaat. Noilla kengillä mitä teillä on ei paljon metsässä kuljeta. Vaikka matka ei olekaan pitkä. Ette te eksy.

Nainen laittoi kumisaappaat jalkaansa ja alkoi kävellä. Hän tuumi että tämähän on naurettavaa. Jonkinlainen pila. Tämähän on pelkkää soratietä. Tämä mikään polku ole. Hän pysähtyi, katsoi taaksepäin…

Eikä takana ollutkaan enää tietä. Vain joku ikivanha metsittynyt kärrytie. Miehiä ja UAZia ei näkynyt enää missään. Hän kääntyi jälleen ja kärrytie oli muuttunut kapeaksi poluksi. Hän alkoi kulkea eteenpäin. Jotain mystistä tässä oli. Ehkä ne pinnanmaalaiset olivat sittenkin oikeassa. Ehkä hän löytäisi tiedon ja totuuden. Sen tarvittavan salatiedon joka auttaisi häntä nousemaan poliittisella urallaan. Ties vaikka kuinka korkealle. Itse hän tajusi sen että ilman jotain ylimääräistä apua hän pysyisi aina rivikansanedustajana.

Polku näytti menevän umpeen itsestään. Hänen kävellessään se oheni koko ajan. Kunnes sekin loppui. Ei ollut kuin edessä olevaa metsää. Tässäkö tämä sitten oli? Kummituspolku ja pettymys.

Edessäpäin näkyi kuitenkin jotain. Metsä edessä vääristyi ja jotain tuli häntä kohden. Joku häilyvä. Läpinäkyvä. Väreilevä tyhjyys. Se tyhjyys kulki häntä kohden ja hän pakotti itsensä pysymään paikoillaan vaikka halusi paeta. Lopulta tyhjyys oli hänen edessään. Nainen kysyi vapisevalla äänellä:

- Kuka… mikä sinä olet?

Tyhjyys vastasi naisen omalla äänellä:

- Jaa minäkö? Minä olen sinä. Minä olen se, joka sinä olet kun sinusta on riisuttu tyhjää toistamalla hankittu oppiarvosi, tittelisi ja asemasi. Tyhjyys. Ajatukseton, mielipiteetön, tarpeeton. Pelkkä kärpäspaperi johon tarttuvat ajan mielettömimmät ja vahingollisimmat ajatukset. Joita sinä idiootti toistat niin kuin olisit asiaa edes joskus, edes kertaalleen ajatellut harkinnalla. Olet pelkkä vallanhimoinen ja narsistinen öykkäri joka ei ihmisenä ole mitään.

Naisen polvet notkahtivat hieman ja hänen mielessään kävi lause jonka hän oli kuullut mutta jota ei ollut itse käyttänyt hänelle tarpeettomana. Eli ”totuus tekee kaikkein kipeintä”. Sillä nainen tajusi ettei hänestä ollut väittämään vastaan tuolle tyhjyydelle.

- Mutta… miksi sinä kerroit minulle vain tuon? Minunhan piti saada tieto ja totuus.

Tyhjyys näytti naurahtavan ja vastasi:

- Voisiko suurempaa tietoa ja totuutta olla kuin kuulla totuus itsestään? Muuta minulla ei ole sinulle kerrottavaa. Voit palata sinne mistä tulit. Sinua ei täällä kaivata.

Tyhjyys katosi ja edessä oli enää metsä. Nainen kääntyi ympäri. Hän oli jälleen metsätiellä. Polku oli kadonnut ja miehet autoineen olivat vain parinkymmenen metrin päässä. Hän luuli kulkeneensa paljon pidemmälle. Itse asiassa olihan hän. Sieluunsa saakka. Kohdaten pettymyksen. Korean ja arvostetun kuoren jonka sisällä ei ollutkaan mitään.

Nainen kulki autolle. Miehet eivät kysyneet mitään. Toinen heistä vain aukaisi hänelle oven. Kun UAZ käynnistyi, nainen ajatteli ettei lähtisi Helsingistä enää koskaan. Sillä siellä hän oli sentään jotain. Paljonkin. Jos ei ehkä ihmisenä mitään niin olihan hän kuitenkin oppiarvo, titteli ja asema.

Hän oli merkittävä nainen.


18 kommenttia:

Terho Hämeenkorpi kirjoitti...


Olipas totta vie "POLKU"! Kuvaus itsessään pani jo odottamaan, eikä turhaan, sillä Polun päässä...
Mikä kuvaus ! "Pelkkä kärpäspaperi, johon tarttuvat kaikkein mielettömimmät ja vahingollisimmat ajatukset".Uusi mainio luonnehdinta virhepunavassujen edustajista, jotka ovat olevinaan niin mahtavia, "johtavat" maata.

kauko kaipuu kirjoitti...

Vähän Stephen Kingiä.Mukavia juttuja.Laita vaan uutta tulille.

Vanha kyynikko kirjoitti...

Vanha totuus:"Kun viettää tarpeeksi aikaa ,köh,pskan keskellä,hajua ei enää huomaa"...kanssakärsijät kyllä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse asiassa tuon polun päähän pitäisi marssittaa kaikki kansanedustajat. Monet heistä palaisivat sieltä totisina. Voisiko Jorma Kankinen järjestää sinne syssymmällä edustajille istutokauden avajaisten kunniaksi aivojenvirkistysmatkan?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Terho Hämeenkorvelle, kauko kaipuulle, Vanhalle kyynikolle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Terho: Lämmin kiitos. Valitettavasti on niin että Suomessa ei katsota miestä vaan housut eli maa on totaalisen tittelin-, oppiarvon ja asemankipeä. Osaamisella ja kokemuksella ei ole merkitystä. Ja tuo kärpäspaperivertaus sopii valitettavan hyvin vihervasemmistoon.

kauko kaipuu: Kiitos sinullekin. Tosin Kingin jutuissa päähenkilöt ovat hyviä ja hirviöt pahiksia. Näissä omissani se menee vähän toisinpäin.

Vaanha kyynikko: Tuo muuten pitää sataprosenttisesti paikkansa.

Ano: Saattaa vaan olla että vapaaehtoisia polulle lähtijöitä ei olisi tungokseen saakka.

Mito Islam kirjoitti...

Jokaisen pitäisi kulkea tuo polku, eikä pelätä mitä sieltä vastaan tulee.

Anonyymi kirjoitti...

Revi tästä:
https://yle.fi/uutiset/3-12521919


siis mitä -ttua?!!

Kuinka helvetissä me päädymme tuonkin pashavaltion sotkujen maksajiksi?
Milloin ja missä näin on sovittu?
Onko tehty taas talousgallup, jonka mukaan ainakin 77% suomalaisista kannattaa tätä?
Mitä -ttua täällä tapahtuu?!


s-tana että korpeaa niin paljon niin ryssät kuin pikkuryssät (urkit) ja etenkin bryssät..!


-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se ollut niin, että tyhjät tynnyrit kumisevat eniten.

Vihervasemmiston edistämät rakennelmat ovat tyhjää täynnä. Pikkuisen kun neulalla puhkaisee, niin lässähtää kasaan koko hökötys.

Tapsa vaan

QroquiusKad kirjoitti...

Eipä tuon Polun kulkeminen hyödytä, jos sen päässä paljastuva Tieto ja Totuus eivät olekaan kokijalle mieleisiä;
silloin kokemus vain pyyhkäistään sivuun kuten teki tuo kertomuksen Merkittävä Helsingitär.

Asian tiimoilta on runoillut Tomas Ek:

Mua vaivasi Nuoruus, jätin itseni kesken
Ja viisasta teeskentelin
Läpi pääni kun katsoin, tyhjän kuoren vain näin
Jossain muualla taas haaveilin

Katsoin peiliin ja silmäni suljin
Tyhjää katsetta oudoksuen
Olin siinä, vaikka itseeni mahtunut en

Tahdoin olla kuin valo, joka häikäisten voittaa
Koko näyttämön valloittaen
Teille huusin ja näytin, olen vielä jotain muuta
Kuin hullu ja onnellinen

Katsoin peiliin...

Mua vaivasi Nuoruus, jätin itseni kesken
Kuoreni sulkeutuvan näin
Kasvoi päässäni maailma, johon häivyin kuin uneen
Lähdin pois vaikka paikallein jäin

Katsoin peiliin ja silmäni suljin
Tyhjää katsetta oudoksuen
Olin siinä, vaikka itseeni mahtunut en.

Jotain perin olennaista tuossa tavoitettu oli.
Yleensä Nuoruus on itsestään parantuva vaikea sairaus, mutta joillekin se jää krooniseksi vaivaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ehdottaisin meidän vihervasemmistolaisille kansanedustajille (ehkä myös kokoomuslaisille) ja ministereille excursiota johonkin maahanmuuttajalähiöön Itä-Helsingissä; käppäilyä kaduilla ja puistoissa, käyntejä kouluissa ja päiväkodeissa, tavallisissa vuokrakerrostaloissa sekä Itiksessä. Toisella kierroksella sitten mieluusti ilta/yöaikaan ihan tavallisena tallaajana eikä millään ministerikyydillä, vaan vaikkapa pimeällä taksilla ryöstöhintaan ilman kuittia. Muutamalta vastaantulevalta lonnijalta voisi kysyä mitä tekee noin niinkuin elannokseen, esim. mustaan kaapuun pukeutuneelta ison mukulalauman kanssa eteenpäin tarpovalta, samoin kuin uudenkarhealla bemarilla kaasuttavalta mustalta pojanklolpilta, miten hänellä on sellaiseen varaa. Ja sen jälkeen itseltään, että onko tämä sellainen uusi uljas ja kansainvälinen Suomi, joka oli haaveissa. Vai olisiko valittua (Ruotsista kopioitua) politiikkaa kenties syytä muuttaa ja jos ei, niin voitaisiinko kantasuomalaisia verottaa vielä vähän enemmän, että tämä sosialistinen ja monikulttuurinen onnela pysyisi pystyssä ja laajenisi koko maahan? Maksoi mitä maksoi.

Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Tähän sopii tunnariksi se menneiden vuosien laulu: Nyt sen nään tää polku ei johda mihinkään..
Mikonen on sen polun alussa, mamurikollisuus ei johdu maahanmuutosta sanoo hän. Mistähän se sitten johtuu?
Huru-ukko

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Mito Islamille, Taisteluvälineupseerille, Tapsalle vaan, Qroquius Kadille, Rouva Anolle ja Huru-ukolle & kiitos kommenteistanne.

Mito Islam: Eihän se tekisi kenellekään pahaa.

Tvälups: Kunhan saavat sen sodan ensiksi sodittua. Tuli vaan mieleen tuosta että Suomikin on poliittiselta järjestelmältään mätä ja korruptoitunut valtio. Eikös se oikeuta jonkun suuremman hyökkäämään myös meidän kimppuumme?

Tapsa vaan: Niin kumisevat mutta sen kuminan mukaan mekin joudumme elämään.

Qroquius Kad: Olin täysin unohtanut tuon hienon kappaleen. Laitetaanpa linkki muillekin:

https://www.youtube.com/watch?v=UMFJxrfoWNA

Rouva Ano: Tuollainen ekskursio olisi mainio ja se tulisi toteuttaa vähintään vuoden mittaisena niin että sitä ei saisi millään keskeytettyä.

Huru-ukko: Tuo Mikkosen väite on ehkä tämän vuoden pohjanoteeraus.

Anonyymi kirjoitti...

Kulkeminen auttaa joskus päättämään, auttaa löytämän uuden tien

Metsässä on aina polku edessä, aina. Kenen tai minkä tekemä, mihin johtaa, ei ole ihan selvää.

Ammoin 80-luvulla jouduin päättämään opintojeni suunnasta, lopetin kasvatustieteilyn ja sosiologian yms huuhailun, päätös tuli yhdellä pakkas-vaelluksella. Sitten lopetin ammattipyöräilystä haaveilun, parin tuhannen kilometrin lomareissu toi varmuuden, aika loppuu kesken, liikaa ikää. Sateenkaaripaita olis kiva, mutta ei aika, terveys eikä rahat riitä.

Ura kauppiaana loppui työnantajan konkkaan, lupaava saneerajan ura, armottoman saneerajan, voittoa takovan kauppiaan. Suunta selvisi merellä, myrskyn keskellä. Kun kohtasin itseni, mitä minulla on jäljellä selvisi. Vain aivot jäljelllä, polvet jo hajalla, sisuskumi pykii, kunnon ylläpito vaatii aina vaan enemmän rehkimistä.

Sotataidon opiskelukin sai jäädä. Samalla päätin saneerata asekokoelmani, ei siitä olisi koskaan tullut kunnollista kuitenkaan. Kun keli on armoton, kun ei ole huuliveikkoja ympärillä, on aika kohdata itsensä. Laulun sanoin:

” Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna meren se selvittää
Kuka viereesi jää ...”


Tehdä armottomia kysymyksiä, vastata rehellisesti ja tehdä päätöksiä. Ilman yleisöä. Oikeita päätöksiä. Kovia päätöksiä. Toistaiseksi oikeita päätöksiä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Niin. Elämä on valintoja. Kukin tekee valinnat omalla tavallaan. Joku kulkemalla. Joku paikallaan pysymällä. Jotkut valinnat sulkevat pois jotkut toiset valinnat. Olen itsekin tehnyt joitain oikeita valintoja. Ja sitten tietysti monta väärää.

Anonyymi kirjoitti...

Metsä on polkuja täynnä. Osa on vanhoja, osa usia. Lehmien tekemiä, ihmisten, lasten, marjastajien, mettämiesten kulkemia, peurojen polkuja, hirvien, kettujen, jänisten, muurahaisten, pyiden ja ties minkä. Mitä polun päässä, onko polulla pää? Välillä polku vain katoaa varvikkoon mutta aina uusi polku löytyy läheltä. Sama vai ihan uusi?

Ja närhi, kaunis ystäväni närhi. En osaa selittää mikä ääni mitäkin merkitsee mutta kun kuulen, tiedän onko lentävä peto, maapeto, harmiton elukka, kilpailija vai muu kulkija. Nämä oppii kulkemalla ja kuuntelemalla. Olemalla paikallaan ja kuuntelemalla.

Päätöksiä oppii tekemään kuuntelemalla, itseään ja muita. Ja tekemällä päätöksiä, oikeita ja vääriä. Pitää oppia vääristä, pitää oppia oikeista, pitää oppia tekemättömistä päätöksistä.

Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Totta joo, ja mieleen tulee metsässä kulkiessa että kuinka juuri tämä polku on aikanaan muodostunut? Suomihan on valtavan hyvin kartoitettu ja huomattava määrä polkujakin löytyy kartalta.

Päätöksistämme olemme vastuussa itsellemme ja läheisimmille. Etukäteen on vaikeaa tietää, onko päätös oikea. Sen näyttää aina aika.

Anonyymi kirjoitti...

Vanhat peruskartat on mielenkiintoisia, niissä näkyy aikoja sitten hävinneitä taloja, kärryteitä, talviteitä, teitä ja polkuja. Osa löytyy vieläkin maastosta, osasta ei ole enää jälkeäkään. Hakkuut tuppaavat hävittämään polkuja, toki tekevät uusiakin. Metsä kasvaa ja hävittää peltoja ja pihapiirejä. kauanko betonia on käytetty? Keskeltä ikimetsää löytyy betoninen portaikko, mikä lie tarinansa. Tai karjan juottoallas, mitä se keskellä metsää tekee, kuka valanut, koska - kartassa ei ole mitään näkyvissä. Ei taloa, navettaa tai edes peltoa. Ei 50-luvun kartassa, ei 30-luvunkaan. Eikä uudemmissa.


Pyssymies

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Pyssymies. Vanhat kartat ovat muutenkin mielenkiintoisia. Itselläni on olohuoneen seinällä Suomen koulukartta vuodelta 1923. Ja maastossa minulla on samanlaisia havaintoja.